Vanhustelua

Täytin kesällä 60 vuotta. Tilastollisesti jäljellä olevaa elämää on minulla vähemmän kuin elettyä.

Olen viime aikoina pohtinut omaa vanhenemistani. Aikaisemmin en ole edes ajatellut eläkkeelle jäämistä tai edes kaivanut sitä. Nyt suhtautumiseni eläkkeelle jäämiseen on muuttunut: jos voisin, jäisin mielihyvin tupeksimaan kotiin omia pieniä askareita ja viettäisin aikaa metsässä. Kaikenlaista "hyväntekeväisyystyötä" olisi myös tarjolla mielin määrin, että jos omat hommat alkaisi kyllästyttää: voisi käydä juttelemassa yksinäisille ihmisille tai autella seurakunnan ylläpitämällä kirpputorilla useammin.

En ryhdy kuitenkaan elämään "sitku"-elämää. Tähän päivään täytyy tarttua täysin sydämin. Iloitsen, että minulla on työpaikka, joka tuo toimeentulon ja mahdollistaa aikanaan veloista eroon pääsemisen.

Jotta jaksaa käydä töissä, on omasta hyvinvoinnista huolehdittava. Yötyöläiselle riittävä lepo onkin niitä ykköstarpeita. Onneksi minulla ei ole ongelmia unen kanssa yötyöläisenä. Unta riittää, kun annan itselleni luvan nukkua. Aamuvuorojen ongelma aikanaan olikin, että heräilin aamuyöstä kyttäämään "joko pääsee lähtemään töihin".

Olen tänään ja huomenna vapaapäivällä. Nykyään enää harvoin haaksin vapaapäiville kakkostyötä. Siinäkin huomaan vanhenemisen tulleen. Vapaapäivät kuluvat nykyään asioita hoitaessa, kotitöitä tehdessä ja rauhallisessa oleskelussa kirjan tai sukankutimen kanssa kissa sylissä.

Ja niin vanha olen jo, että nukkumaanlähtiessä on saatava kahdet villasukat jalkaan.

Kuva on tältä päivältä "raviradan metsästä". Metsästä nautiskelun ohessa keräsin smoothieen marjat - litran verran mustikoita ja vähän puolukoita ja suppilovahveroita yhteen soossiin.

Laukku-Leena

Laukku-Leena Naiskulkurin tarina on Leena Kiviharjun elämän tarina.

Ei meillä ole varaa arvostella kenenkään ihmisen tapaa elää elämäänsä. Elämä on lahja meille itse kullekin ja päätökset, joilla kuljetamme elämäämme etapilta toiselle, on Luojan antama valinnanvapauden lahja.

Kirja Leena Kiviharjun elämästä on surullinen tarina. Päiväkirjamerkintöihin pitkälti pohjautuva elämäntarina antaa voittopuolisesti surullisen kuvan päähenkilön elämänkulusta. Kovin vähän hänellä oli ilonaiheita. Eläimet -varsinkin kissat - saivat hänet hetkittäin onnelliseksi, mutta alakulo, epäluuloisuus ja tyytymättömyys olivat usein vieraina.

Leena Kiviharju tapasi matkoillaan lukemattoman määrän avuliaita, hyväntahtoisia ja ystävällisiä ihmisiä, mutta kukaan heistä ei päässyt häntä niin lähelle, että heistä olisi voinut puhua ystävinä. Avun tarjoaminen sai kovin usein tyhjän vastakaiun Leenan puolelta. Hän halusi mahdollisimman pitkälle pärjätä yksin ja omaehtoisesti - siitäkin huolimatta, että makuupussi jäätyi yöllä maahan Leenan siinä nukkuessa.

Leena on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Me tarvitsemme Leenan elämäntarinaa muistutuksena, ettemme kulkisi sokeina, silmät sumussa läheistemme ohi. Jokaisen elämäntarina on arvokas ja meistä jokainen tarvitsee elämäänsä välittäviä ihmisiä.

En osta uutta, jos voin ostaa käytettynä

Tänä syksynä kokosimme kolmelle lapselle muuttokuormaa omaan huusholliin. Keittiötarvikkeet, lakanat ja pyyheliinat kelpasivat hyvin äidin kaapeista lapsille. Ei kukaan valittanut, että täytyisi ostaa uutta.

Nyt olen sitten saanut olla mielipuuhassani, kun täydennän varastojani kirpputoreilta ja Vintedistä. On ollut mielenkiintoista huomata, miten mieleiset pussilakanat erottuvat massasta, kun selailee Vintedin tarjontaa. Pyyheliinojakin voi hankkia sieltä uusina tai vähän käytettyinä. Kirppisliinavaatteet ostan useimmiten sen värisinä, että sietävät pesun 90 asteessa.

Seurakunnallamme on Kangasniemellä oma kirpputori, "Lähetystori". Olin siellä tänään harjoittelemassa. Työ kirpputorilla olisi minulle hyvin mieleistä ja kun vapaaehtoisia tarvittiin lisää, rohkaistuin pienen harkinnan jälkeen tarjoutumaan työhön.

Työ kirpputorilla on hyvin monipuolista. Se tarjoaa sosiaalisia kontakteja, pääset toteuttamaan järjestelyvimmaasi ja somistajan taitojasi saat käyttää mielin määrin. Hyllyjä järjestellessä saatat tehdä vielä itsellesikin sopivia löytöjä. Tänään löysin neljä hyvää kirjaa (euron kappale), miehelle kashmirneuleen, jättikokoisen teekupin, tyynyliinoja ja hoivakodissa olevalle äidilleni väljiä, helposti puettavia vaatteita. Katsoisin, että mikään ostoksistani ei ollut turha.

Kierrätyshenkiseen päivääni kuului myös käynti toisella kirpputorilla, joka on Työttömien Yhdistyksen ylläpitämä. Minulla ja tyttärellä oli varattuna sinne myyntipöytä ja vein autokuorman tavaraa sinne myyntiin.

Äkkiseltään en muista, milloin viimeksi olisin ostanut itselleni uutena keittiötarvikkeita tai liinavaatteita. Ja totta puhuen: enpä kyllä ole ostanut itselleni vaatteitakaan uutena. Olisikohan ollut vuosi 2011, kun ostin isän hautajaisiin puseron Ruoholahden Citymarketista. Anne-Marin häihin viime talvena ostin kirpputorilta puseron ja se maksoi 4 euroa. Samalla puserolla hoitui pari viikkoa sitten ristiäisreissu.

Mustikoita,mustikoita...

 Ei parempaan aikaan kesälomaviikkoni olisi voinut sattua! Niin ihanat lämpimät päivät, leppeä tuuli ja raikas metsä. Ja mustikoita niin mahdottomasti.

Tänään aikatauluuni ei oikein olisi metsäreissu mahtunut, mutta päätin, että "käväsen äkkiä". Vähän toista tuntia ehdin olla ja ämpärissä oli pari kiloa puhdasta marjaa, kun keräsin käsin. Marjat oli nyt kuivia, joten kerääminenkin sujui nopeammin. Syy, miksi hamuan nyt marjoja pakasteeseen, on tietysti se, että lapset huolivat käydessään mielihyvin marjoja mukaansa.

Voi tuota metsässäolon ihanuutta! Nautin niin kaikilla aisteilla. Värimaailma metsässä on niin minulle mieleinen. Pidän vihreän eri sävyistä ja vihreäähän siellä riittää. Naavan harmaa oli tänään oikein kaunis. Pidän myös kivistä. Niiden muotoja ja värejä katselen.

Minulla on ollut todella luksusloma ja ollaan vasta keskiviikossa. Ihana elämä!

Ihan vieraassa metsässä

 Olin jo ajatellut, että tämän syksyn mustikkareissut oli tehty, mutta niin vain tänä aamuna oli pakko päästä ämpäri kädessä metsään.

Lähdin autolla raviradan ympäristöön ja kokeilin ihan ennen kokematonta marjapaikkaa osaksi Satokausi - marjasovelluksen innoittamana. Mustikoita oli kyllä, mutta vuodenaika alkaa jo olla niin syksyinen, että mustikanlehtiä irtoaa marjojen mukana paljon. Viime päivinä on sadekuurot kastelleet metsän, niin marjat olivat märkinä hiukka työläitä. Olisin viihtynyt metsässä pidempäänkin, mutta maasto oli ihan outoa: tasaisen sammalikon alla oli syviä monttuja, joihin jalka hulahti polvea myöten. Liikkuminen kävi hitaaksi ja vaivalloiseksi, kun piti joka askeleella varmistaa, ettei jalka humpsahda. Pohdiskelin, mahtoiko nuori metsä olla entistä suota, kun oli niin rehevä sammalikko ja matalaa aluskasvillisuutta. Mutta ei se maasto ollut kyllä vanhoille mummoille sopivaa.

Koko kesänä en ole törmännyt kantarelleihin, mutta nyt sain yhden soossin tarpeet tällä reissulla. Piti ihan keittää perunat sen takia, että sai kantarellikastikkeen kanssa syödä. Taitaa olla yksi parhaista ruuista, mitä kuvitella saattaa, keitetyt perunat ja kantarellisoossi.

En ole ollenkaan lomaihminen, mutta nyt kyllä huomaan odottavani innolla ensi viikon lomaa. Huomenna ja ylihuomenna teen vielä iltavuorot ja sitten on palkkatöistä 11 päivän paussi. Poismuuttaneiden lasten huoneet aion suursiivota ja kyllä se metsäkin varmasti vielä kutsuu. Puolukoita ei vielä keräämään pääse, ne kypsyvät tänä vuonna hitaasti.

Alapihalla olevat omenapuunraakut näyttävät tekevän sen verran satoa, että pääsen omenasoseen keittoon.

Tämä on vapaapäivän ilta ja sukankudin ja teekuppi täydentää kyllä hyvin saunaillan nautinnon.

Haikeutta ilmassa

Syksy näyttäytyy jälleen luopumisena. Tämä syksy "vie" minulta kolme lasta.      Fysioterapeuttiopiskelijapoika oli kesän Kangasniemellä töissä ja tänään veimme hänet takaisin Savonlinnaan uuteen opiskelijakotiinsa. Edellinen koti oli ns. kesähotelli, josta täytyi kesäksi muuttaa pois.

 

Parin viikon päästä muuttaa seuraava lapsi ja yhden lapsen muutosta taitaa olla kolmisen viikkoa. Talo tyhjenee. Onneksi meillä on yksi lapsista putkiremonttievakossa, muutoin olo olisi kovin ankea.

Iäkkäät lemmikit siirtyvät myös yksi toisensa jälkeen pois luotamme. Onneksi niiden lähdössä pysyy tunteet kurissa. Ymmärrys siitä, että vanha eläin päästetään tai lähtee pois, voittaa ikävän.

Tämänpäiväinen reissu Savonlinnaan jännitti minua tarpeettoman paljon etukäteen. Emme ole Papan kanssa enää nuoria, joten liikenteessä olo auton ja peräkärrin kanssa tuntuu jo ponnistukselta. Oli hyvä, että olin kartturina, koska Papan huomiokyky ei aina ulottunut navigaattorin ilmoituksiin. Entisen ammattiautoilijan kokemus luo toki Papalle ajovarmuutta, mutta ikä hidastaa huomiokykyä ja pidentää reaktioaikaa. Toivon ja uskon, että lasten muuttokuormissa ollaan jo voiton puolella - ainakin meiltä loppuu kohta lapset.

Suuria tunteita on koettu muutenkin viime aikoina. Viime viikolla selvisi, että kahdella tyttärellämme on ensi keväänä laskettu aika samana päivänä. Jos kaikki menee hyvin, lastenlasten lukumäärä on ensi keväänä kymmenen.

Jumalan huolenpito on näkynyt viime aikoina aivan uskomattoman pienissä asioissa. Kiitollisuus onkin sen vuoksi päällimmäisenä tunteena.

Huomenna on vapaapäivä. Jos vettä ei tule taivaan täydeltä, kiirehdin heti aamusta pelastamaan Kuopion Veljen metsästä isoja mustikoita. Matkan varrelta voi katsastaa vattupuskat. Rastot juhlivat puutarhan viinimarjapensaissa. Ehdotin heille metsäänmenoa, mutta eivät puheistani piitanneet.

Kuvat ei taltioi mielen muistoja

 Viime viikkoa ja viikonloppua vietimme näissä maisemissa. Olin kutsunut lapset perheineen ja suureksi ilokseni lähes kaikki paikalle pääsivätkin. Yksi perhe ei päässyt ja heidän syynsä kotiin jäämiselle oli enemmänkin jännittävä kuin harmittava: perhe odottaa hetkenä minä hyvänsä uuden perheenjäsenen syntymää. Ajatuksemme oli heidän luonaan ja ajattelemme, että jos seuraava kokoontuminen meille suodaan, silloin hekin ovat paikalla.

Ydinperhettämme alkaa olla kolmisenkymmentä henkeä, eli lapsia, heidän puolisot/ystävät ja lastenlapset. On siis pieni ihme, että lähes kaikki pääsevät yhtä aikaa paikalle.

Olemme viettäneet jo useat ikimuistoiset perhejuhlat kuvien mökissä, Puulan Joutsenessa. Tekemistä rannassa ja järvellä riittää kaikille. Tällä hetkellä tosin mökin majoituskapasiteetti ei enää perheellemme riitä, joten mökkiöitä vaihdellen kaikki halukkaat saivat siellä yöpyä.

Levollisen kauniita puitteita tärkeämpää minulle oli jälleen kerran huomata, miten lapset pitävät sisaruksistaan huolta. Tarkoitan juuri näitä aikuisia omia lapsiani. He elävät sisarustensa iloissa ja suruissa mukana ja kantavat vastuuta.

Myös vanhaa äitiään ja isäänsä he kunnioittavat ja arvostavat kauniisti. Siitä tulee mieleeni Raamatun ikuinen lupaus: "kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

Vapaapäivät raivaussahan seurassa

 Sain viettää kaksi lämmintä ja aurinkoista vapaapäivää mielipuuhassani - raivaamassa tai raivoomassa, kuten savolaiset näillä seuduin sanoo. Toki raivaamisen lomassa ehdin tehdä paljon muitakin ulkohommia. Nyt on kovin tyytyväinen mieli, kun pöllit ja rangot on saatu latoon sisälle ja sopivaa puutyötä on ladossa tarjolla valtaisasti.

Pitkittynyt kevät on suonut minulle useita hyviä metsätyöpäiviä ja sekapuurankaa on kertynyt polttopuutarpeiksi reilusti. Olemme moottori- ja raivaussahan lisäksi käyttäneet käsisahaa ja vesuria ja ihan ehtaa ihmistyövoimaa rankojen kuskaamiseksi pihan latoon. Isäni olisi käyttänyt ilmaisua "kartanolle", silloin kun tarkoitetaan pihapiiriä asuinrakennuksen läheisyydessä. En muista näiden kymmenen maallaolo vuoden aikana koskaan aikaisemmin olleen tähän aikaan vuodesta näin hyvä polttopuutilanne puuladossa. Kasvavat pinot vain lisäävät intoa puiden haaksimiseen.

Tänään raivasin "kaivopuistossamme". Nimi on Papan antama talon luoteispuolella olevalle lehtikuusitaimikolle, mikä on istutettu entiseen lehmihakaan, eli käytännössä entiselle pellolle. Keskellä aluetta on myös kaivo. Isäni istutti pellolle n. 40 vuotta sitten lehtikuusta ja kuusta. Viitisen vuotta sitten raivasin aluetta viimeksi ja jätin paljon "armopuita" kasvamaan siltä varalta, että jokunen kasvatuspuu keksii kasvaa kieroon tai tulee joku muu turma. Nyt tilanne olikin se, että lehtikuusien tarvitseman väljän kasvupaikan turvaamiseksi sain kaataa useamman kauniin kuusen. Alueen takareunassa oli lisäksi valtaisiin mittoihin ehtinyttä haapaa, leppää ja koivua, joista riittää karsittavaa ja poiskuljetettavaa polttopuuta. Karsimisella ei ole kiire, haitta on lähinnä esteettinen. Pääasia, että alue saadaan raivattua ja harvennettua valoisammaksi.

Raivaussahahommat on kyllä tällä hetkellä ulkopuuhista mieleisintä. Olen laistanut pihatöistäkin, kun ilmat ovat olleet suotuisat metsätöille. Ei ole ötököitä, ei liian kuuma ja puut eivät ole vielä lehdessä.

Kyllä voinnissaan huomaa, että on saanut koko päivän olla ulkona ja tehdä ruumiillista työtä. On helppo hengittää ja on virkeä ja energinen olo. Vaivihkaa olen alkanut tavoistani poiketen haaveilla eläkkeelle pääsystä. Sitten kun eläkepäivät koittaa, hommaan raivaussahan, joka käynnistyy kytkimestä, eikä tarvitse kiskoa käyntiin. Toistaiseksi vielä tarvitsen Pappaa raivaussahahommiin sen verran, että Pappa kiskaisee sahan käyntiin.

Mandasit eli malawilaiset munkit

 Joskus Ruoholahden aikoihin tein blogitekstin samasta aiheesta, mutta munkkien herkullisuuden vuoksi kirjoitan reseptin uudelleen ja päivitettynä.

3dl kädenlämpöistä vettä

10g hiivaa

2,5 dl sokeria

1tl suolaa

500g vehnäjauhoja

(kardemummaa, vaniljasokeria)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole mausteaineita, mutta tämänpäiväiseen taikinaan laitoin. Oikeastaan munkit ovat vallan hyviä ilman kardemummaa ja vaniljasokeria.

Jätä taikina peitettynä 4-6 tunniksi huoneenlämpöön. Älä sekoita taikinaa enää sen jälkeen.

Ota kuumaan öljyyn kahdella ruokalusikalla kokkareita. Älä tavoittele suurta kokoa - pienet ovat parhaita.

Tänään paistaessani huomasin, että apurin kanssa homma onnistuisi helpommin. Toinen kääntelisi kattilassa olevia palleroita ja nostelisi pihdeillä tai reikäkauhalla valmiit munkit pois ja toinen työstäisi taikinasta palleroita kattilaan. Munkit kypsyvät todella nopeasti.

Koska taikinassa on makeutta riittämiin, ei sokerointia enää kaipaa.

Minulla oli kuvakin valmiista munkeista, mutta se ei ole yhtään edukseen, kun päästin öljyn liian kuumaksi. Vaalean ruskea olisi juuri oikea väri näille leivonnaisille.

Kun aika pysähtyy

Olin jokin aika sitten naapurimme hautajaisissa. Olin tuntenut hänet koko ikäni. 

Hautajaisissa aika pysähtyy hetkeksi. Meille on tarpeellista pysähtyä välillä pohtimaan omaa katoavaisuuttamme. Elämän itsestäänselvyys murenee aika olemattomaksi jylhää arkkua katsellessa.

Tekee hyvää välillä hiljentyä, pukeutua suruvaatteisiin, painaa pää ikuisuuden Kuninkaan edessä.

Kyyneleet kertovat, kuinka meille tekee kipeää, kun kauniiden muistojen luominen tämän lähteneen ihmisen kanssa nyt päättyy.

Nykyäänkin on hyvin vähän paikkoja ja tilanteita, joissa voi kokea itkemisen hyväksytyksi.

Hautajaisten tutut rutiinit tuovat meille turvallisuudentunnetta ja kokemuksen, että me hallitsemme kuoleman aiheuttamia muutoksia elämässä, eikä kuolema saa meidän elämänrutiinia pois raiteiltaan.

Koin, että jokainen vieras käsitteli omalla tavallaan tämän läheisen ja tärkeän ihmisen poislähtöä. Suurimpana ajatuksena varmasti kiitollisuus siitä kaikesta mitä oli.

Ihmisen koko elämäntyö ikäänkuin kelataan  läpi tuossa tilaisuudessa.

Aika harvoin olen törmännyt hautajaisissa ylisanoihin. Voihan jonkun mielestä olla kehuskelua ja jälkiviisautta, kun muistellaan lähteneen hyviä tekoja ja luonteen miellyttäviä piirteitä. Kun kaikki hyvä ihmisestä kerrotaan kerralla, voi olla paljon kaunista sanottavaa. Ei erehdysten ja virheiden muistelemisessa ole mitään rakentavaa. Toki lähteneen luonteessa ilmenneet särmät ovat nekin elämisen rikkautta ja niiden mainitseminen ei ihmisen muistoa himmennä.

Tämä ajasta ikuisuuteen siirtynyt oli monelle tärkeä ja rakas. Hän välitti ympärilleen aitoa välittämistä, huolenpitoa, iloa ja vieraanvaraisuutta - anteliaisuutta unohtamatta.

Meille maallista matkaamme vielä jatkaville tuli jälleen tärkeä muistutus, josta Raamattukin mainitsee. Meidän tulee laskea päivämme oikein, jotta saisimme viisaan sydämen.

Päivän rukous:

Isä, anna minulle viisautta käyttää elämän kalliit hetket niin, etten haaskaisi aikaa turhuuteen ja kylmyyteen läheisiäni kohtaan. Ohjaa päätöksiäni, että elämäni toisi kunniaa sinulle. Kiitos tästä kauniista lahjapäivästä, jonka annoit. Kiitos, että saan elää.

Onnellisuutta oudoista asioista

 Tammikuun lopun näkymät pihassa. 

Säätila ja olosuhteet kirvoittavat ihmiset keskusteluun myös tuntemattomien kanssa. Aihe on turvallinen ja yksinäinenkin saa helposti juttukaverin, kun jokainen kokee olevansa asiantuntija tässä aiheessa.

Kävin pannuhuoneessa tulta vahtimassa ja katselin onnellisena pihamaata. Olin kiitollinen omasta pihasta. Linnut elivät toimeliasta elämäänsä pihta-aidan uumenissa, Veikka-koira hipsi varovasti pallonsa perässä. Sisälle tultua katse kiinnittyi olohuoneen ikkunasta näkyvään hirsilatoon alapihalla. Harmaat hirret ovat ajattoman kauniit säällä kuin säällä. Tammi levittää oksiaan kuin suojellen. Takassa oleva tuli huokuu lämpöä. Puhtaat äitini pyykit odottavat korissa ripustamista. Uunissa paistuu ruuaksi kokonainen kana. Kissat ovat levittäytyneet nukkumaan pitkin taloa: kaksi on olohuoneen tuoleissa, yksi vakiopaikallaan pianon päällä ja Kiti-kissa on tavoilleen uskollisena Elian huoneessa oman tyynynsä päällä nukkumassa.

Tänään saan kotiin käymään perheen nuorimman lapsen, jonka blogia pidempään seuranneet tuntevat nimellä Tirtetta. Nimihän juontuu siitä, että Saara juuri puhumaan oppineena sanoi olevansa "Isin tirtetta" eli "Isin prinsessa". Tirtetasta tulikin sitten moneksi vuodeksi lempinimi Saaralle. Saara viihtyy niin hyvin opiskelupaikkakunnallaan, että hänen käyntejään kotona saa oikein odottaa.

Päivän Sana:

"Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen." Psalmi 90:12

"Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi." Psalmi 91:11