Jännitys tiivistyy

    

Tulevana viikonloppuna meillä on suuri juhla. Juhlimme nuorimmaisemme ylioppilaaksi pääsyä ja viime talvena solmittua avioliittoa. Juhlan tekee jälleen suureksi se, että näillä näkymin kaikki kolmetoista lasta pääsee paikalle. Juhlapaikka on meille tuttu ja rakas Puulan Joutsen.

Sain onneksi vuosiloman toukokuun viimeiselle ja kesäkuun kahdelle ensimmäiselle viikolle. Nautin, kun saan suunnitella ja valmistaa juhlaa - toisin sanoen rakastaa ruualla.

Säätila vaikuttaa juuri sopivalta alkukesän juhliin. Pieni viileys ei haittaa, helle toisi suuret haasteet ruokien säilymiselle.

Kuvat ovat takapihalta. Viime päivien sateet ovat kasvattaneet nurmikon leikkuukuntoon. Omenapuut kukkii, viinimarjapensaat ovat kukassa ja talon kulmalla syreenit huumaavat tuoksullaan. 

Päätin, että tämän loman ajan tuon keittiöön tiskipöydälle joka päivä uudet kukat lasipurkkiin, joka toimittaa maljakon virkaa. Sijoituspaikaksi valitsin tiskipöydän sen takia, että karisseet kukat ja roskat on helpompi pyyhkiä ja kukkien tuoksu ilahduttaa tiskatessa. Tämän päivän kukat on syreenejä.

Voitte arvata, että elämän nautinnot ovat nyt perimmäisissä asioissa: kiitollisuudessa perheestä ja yhteisestä ajasta.

 

Mummo, äiti, mumskeli, äitiliini, mami, mamma

 Äitiys muuttaa muotoaan äidin vanhetessa. Lasten ollessa pieniä ja "helmoissa", äitiys keskittyi lasten tarpeista huolehtimiseen, läsnäoloon, kasvattamiseen, ohjaamiseen, kosketukseen, silmiin katsomiseen, toivon luomiseen. Kun lapsi muuttaa omilleen, äitiyden kuvasta himmenee monta näkymää: jäljelle jää muutamia syvämerkityksellisiä asioita, joita äiti vaalii sydämessään kuin suurta aarretta.

Kristittynä äitinä yksi vankimpana ja pysyvimpänä äitiyden ilmentymänä on rukous lasten puolesta. Se asia ei muutu lasten varttuessa, se ei ole riippuvainen äidin tai lasten asuinpaikasta. Jos minulla äitinä ei olisi luottamusta Luojani apuun, keneen sitten turvautuisin! Jumala on kalliolinna, vahva turva ja muuttumaton avun lähde. Jumala haluaa auttaa meitä arkisimmissakin asioissa, puhumattakaan elämän suurista kysymyksistä. Kun nöyrällä sydämellä, antaen kaiken kiitoksen ja kunnian Jumalalle, Hän johdattaa elämäämme ja antaa viisautta elämän kysymyksiin.

Äidinsydän tuntee iloa, kun lapset kertovat kuulumisiaan, avautuvat huolistaan ja vaikeuksistaan ja kertovat ilonaiheistaan. Jotkut lapsista ajattelevat, että äitiä kuuluu säästää kaikkien vaikeuksien ja vastoinkäymisten kuulemiselta. Kun joku lapsistani kertoo minulle jonkun rankan asian, kiitän häntä siitä, että hän osoittaa sellaista luottamusta, että haluaa kertoa vaikeuksistaan minulle. Harvemmin sydämeni ottaa kantaakseen suurta taakkaa kerrotusta - en siitä taakoitu - vaan tiedän rukoilla asian puolesta.

Edelleenkin, 37 vuotta äitinä oltuani, pidän lapsiani kalliimpana omaisuutenani. Hetkinen! Enhän minä heitä omista. Eivät lapset viime kädessä ole minun - he ovat vain annettu minulle lainaksi ja lahjaksi. Niin - lapset eivät ole äitinsä omia, heidät on annettu ennalta määrämättömäksi ajaksi lainaksi. 

Jos sinä et ole voinut kokea äitiyttä sen perimmäisessä merkityksessä, ei sinulta puutu mitään sellaista, mitä muilla on. Äidinsydän sinussa voi osoittaa kaikkia niitä tunteita, mitä fyysisenä äitinä osoittaisit, ympärilläsi oleville lapsille.

Muistan varhaisilta työvuosiltani eräästä hoivakodista Edit-tädin. Äitiys ei koskaan tullut hänen osakseen. Mutta voi, miten hänen silmänsä tuikkivat ja kuinka lempeällä äänellä hän puhuikaan, kun hän näki lapsia! Hänen rakkautensa, hyväksymisensä, myötäelämisensä ja välittämisensä oli niin kokonaisvaltaista, että kukaan "fyysinen" äiti ei olisi kyennyt enempään.

Vapun iltakävely meidän Kaivopuistossa

 Kaivopuistoksi nimitämme entistä lehmihakaa, johon isäni on istuttanut lehtikuusia varmaankin jo yli 40 vuotta sitten. Pienessä metsikössä on myös kaivo, jonka vesi pelasti ennenvanhaan monena kuivana kesänä Lautakankaan väen vesitilanteen, kun talon kaivo kuivui.

Kun perheemme lemmikkejä on kuollut, Kaivopuistosta tuli kuin ihan luonnostaan näiden lemmikkien hautausmaa. Palsamipihta-aita erottaa Kaivopuiston pihamaasta ja puistikossa on ihan oma levollinen tunnelmansa.

Lämmin ilta veti Papan ja minut iltakävelylle tiluksillemme. Teimme havaintoja kevään edistymisestä, puiden kasvamisesta ja vanhan talon takana kasvavan karhunvatukan piikikkyydestä. Kellariinkin kurkistin. Ei ole tänä keväänä tarvinnut kellarista vettä pumpata: niin vähäluminen talvi oli. Raikas kylmyys tulvahti kellarista vastaan. Ihan oiva säilytystila kellari olisi vieläkin, kun vain sille olisi käyttöä.

Kuvassa Pimu-koira nuuhkii Kaisan Keri-koiran hautaa. Kun muistelimme Papan kanssa, ketkä kaikki on leposijansa Kaivopuistossa saaneet, niin kyllä voi hautuumaaksi tuota metsikön kulmausta sanoa. Pappa sanoikin kotiin kävellessämme, että tällainen vapun hautuumaakävely.