lauantai 29. huhtikuuta 2017

Eikä niitä varavesisäiliöitä vieläkään

Tein ulkotöitä oikein sydämeni kyllyydestä ja täysin omissa oloissani, koska hyytävä itätuuli karkotti pihasta kaikki muut ihmiset. Tasainen työtahti piti hyvän lämmön päällä ja vaatetukseni vastasi talven varustusta. Joutsenpariskunta, joka kaarsi matalalta pääni yläpuolelta kohti etelänpuolen metsiä, ilahdutti mieltä. Hyvin muhineet kompostit puutarhan laidalla käänsin ympäri ja ihastelin kompostin hyvää tuoksua. Komposti tuoksuu todellakin hyvälle, kun se on savolaisittain sanottuna "tekkentynyt".
Onneksi samalla ulkotyörupeamalla kävin läpi myös eläinten vesiastiat, sillä kuudelta sisälle tullessani tuli sähkökatko. Olihan ulkona aikamoinen myräkkä ja luntakin oli alkanut pyryttää, mutta en ollut osannut varautua sähköjen katkeamiseen. Kun katkos näytti venyvän, sytytin tulet leivinuuniin ja takkaan, sillä kovalla tuulella talo kylmenee hyvin nopeasti. Seuraavaksi mies kävi etsimässä kylmälaukut jääkaappien sisällön evakuoimista varten. Vesitilanne vaatisi toimia ja niin soitin äidille kirkonkylälle ja kysyin hänen sähkötilannettaan. Kun sovimme tulevamme hakemaan vettä, napsahti sähköt päälle. Sukkelasti laskimme Saaran kanssa kattiloita ja kannuja täyteen ja sitten sähkö katkesi uudelleen. Onneksi se katkos ei enää ollutkaan kovin pitkä ja saatoimme jatkaa elämää siitä, mihin se oli ennen sähkökatkoksia jäänyt.
Kummasti kaikki vaan pysähtyy, kun suurin osa hommista on riippuvainen tavalla tai toisella sähköstä.

Koska minusta talvi loppui ihan kesken, en pane ollenkaan pahakseni näistä lumipyryistä, räntä- ja raesateista ja yöpakkasista. Ja miksi sitä nyt ottamaan harmia elämäänsä jostakin sellaisesta kuin lumisade vapun tietämillä.

Tee, jonka keitin sukkelasti sähköjen palauduttua, odottaa vielä juojaansa. Kiireempi saada viestiä maailmalle ennen seuraavaa pimeän hetkeä.

Edelleenkin me vertailemme elämäämme ennen ja nyt. Tässä talossa asuminen tuntuu meistä edelleenkin kesämökkielämältä. Ja kaikki mitä on ulkona, on elämän suurta luksusta.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

"Pankake again"

Otsikon lausahdus kuuluu iltapäivisin keittiössämme, jos pelliltä löytyy pannukakku.
Kehittelin kanatilallisen pannukakun ohjeen, johon laitan kuusi kananmunaa. Tämänpäiväisen pannukakun tein todella, todella tuoreista munista: tulin kanalasta sisälle vastamunittujen munien kanssa. Niistä viimeisen kana pyöräytti kanalan lattialle, kun hätistelin häntä pois munakasan päältä. Pannukakku on meistä kaikista erityisen hyvää. Luultavasti se johtuu reippaasta voin, munien ja vaniljasokerin määrästä ja täysmaidosta.

Vapaapäivään on toki kuulunut muutakin. Muutosta asti armas mankelini (jonka sain naapurin papalta) on ollut vanhassa tuvassa. Kun järjestelimme tätä taloa, en mielestäni löytänyt mankelille järkevää paikkaa. Nyt olen kyllästynyt liinavaatekaapin ylitsepursuavaan epäjärjestykseen ja mankelillekin löytyi oiva sijoituspaikka takan muurin takaa piikojenoven puoleisesta eteisestä. Isä nimitti aikoinaan talon etupuolella olevan toisen sisäänkäynnin "piikojen oveksi". Tosin piikojen ovi ei ole ollut nyt käytössä, kun sen puoleinen tuulikaappi on eläintenruokavarastona. Eteisestä löytyy kanojen, pupujen ja koirien ruuat suurissa säkeissä. Eteinen on sopivan viileä ja sinne ei lemmikeillä ole pääsyä. Mutta siis se mankeli pääsi nyt käyttöön ja sain jo kaikki keittiöpyyhkeet ojennukseen. Oli hauska havaita, kuinka paljon niitäkin oli kertynyt. Nyt viilennän välillä mankelin kuumentunutta moottoria.

Keittiössä on käynnissä kaksi hautomakonetta. Anne-Mari osti oman ja latasi sen tänne, koska hänellä on lähiaikoina muutto edessä ja siihen rytäkkään ei hautomakonetta enää tarvita. Toisesta koneesta alkoi tänä aamuna kuulua piipitystä ja iltapäivällä kuoriutui ensimmäinen rääpäle.

Ulkona on jotenkin hyytävä ilma: välillä sataa räntää, välillä tuulee. Äsken satoi reippaasti vettä. Vaikka ulkotyöt olisivat mielessä päällimmäisinä, vetäydyin suosiolla sisätöihin, kun kylmä tuntui hiipivän luihin ja ytimiin.

Tästä koneelta on näkymä riihelle. Riihi on mielestäni kaunein rakennus tällä tilalla. Minulla on vielä paljon yllätyksiä tiedossa, sillä olen katsastanut riihen sisällön vasta päällisin puolin. Riihessä on kaksi "kylkiäistä" (isäni nimitys sekin). Toinen sivurakennus on päädystä avonainen traktorisuoja, jossa on Kuopion Veljen traktori. Toinen kylkiäinen on sivurakennus, joka on kautta aikojen toiminut varastona. Ovelta vilkaistessa siellä näyttää olevan ainakin vanhoja ikkunanpokia. Joskus haaveilin riihestä vaikka minkälaista jatkokäyttöä, mutta kun hirsien surkea kunto paljastui, tyydyin siihen, että saan ihailla riihtä oman aikansa, kunnes se on viisainta purkaa. Koko riihirakennuksessa on asiallinen peltikatto, mutta toista sataa vuotta vanhat hirret ovat kauttaaltaan lahon syömät.
Riihi oli lapsenakin lempipaikoistani. Usein menin sinne vain nuuhkimaan sen viljaista, savuista tuoksua. Nykyään riihen tuoksu on haju: isäni säilytti siellä polttoainepöniköitä.

Mankelin roikkuva liina alkoi kiinnostaa kissoja. Varsinkin Pulla nousee takajaloilleen ja vonkuu mummon mankelille. Toiset kissat Kiti, Silkki ja Laku ovat käyneet tutkimassa ja ihmettelemässä. Mutta hautomakoneesta kuuluva piipitys vielä kyllä suurimman huomion.

Minä jatkan mankelointia oikein sydämeni kyllyydestä.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Edelleen pakkasaamuja

Napakat pakkasilmat antavat hiukan armoa pihan raaputukselle, kun maa on vielä iltapäivällä kovassa jäässä. Pensassakseja voi naksutella pusikoissa niin paljon kuin käsivoimia riittää. Takapihalla oleva piikkipuskien ja muiden ryöpsähtäneiden pensaiden ryteikkö on ilmoitettu koko perheelle joutohetkien työmaaksi. Aikoinaan äidin istuttamat lukuisat pensaat ovat levinneet takapihan rinteeseen epämääräiseksi pusikoksi, johon karkuunpääsevät kissat tykkäävät piiloutua. Kaunis tuo pensaikko ei ole mihinkään aikaan vuotta.

Pääsiäisenviettoon saapunut vanhempi nuoriso yllätti yövuoroja tehneen äidin haravoimalla ja raivaamalla suurimman osan pihaa. Kunhan saamme sopivan kevätsadepäivän ja kuiva heinikko vähän kostuu, laitamme pellolle risurovion. Poltettavaa on rovioon jo kertynyt, kun karsittuja oksia on ollut pitkin ja poikin puutarhaa.Olen huono arvioimaan määriä ja pinta-aloja, mutta minulla on sellainen käsitys, että rakennusten lähettyvillä olevan pihan ja puutarhan ala on toista hehtaaria. Ja todellakin kun äitini uuden talon valmistumisen jälkeen ehti 30 vuotta puutarhaan kaikenlaista istuttaa, niin kaikenlaista sieltä edelleenkin löytyy. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, vihaan syänjuuriani myöten pihan joka kolkalta löytyviä piikkisiä pensaita, joista valtaosa on ehtinyt kasvaa lähes jättimäisiksi puiksi. Kaiken huippu on talon itäpuolella ikkunoiden alla, keskellä pihanurmea hyvävointisena kasvava pirunkeppi. Luojanluoma sekin raukka lienee, mutta en ole ilennyt äidiltä kysyä, mikä hänen päässään on joskus naksahtanut, kun on sellaisen vihulaisen tontille päästänyt tulemaan.

Ensi alkuun vaikuttaisi siltä, että hyötykasvit ovat selvinneet leudosta talvesta ihan kelvollisesti. Alapihan omenatarhassa oli paria puuta joku pitkähammas käynyt järsimässä, mutta sitä en kovasti sureksi, kun kummankin puun sato on viime syksyinä ollut tasan kaksi omenaa. Riihen taakse taimikon laitaan myöhään syksyllä istuttamiani pensasmustikoita en ole vielä käynyt tarkistamassa ja vanhan talon taakse nakatut keltaiset vadelmatkin ovat melkein unohtuneet.

Olen tehnyt järkeen pohjautuvan päätöksen, että tänä keväänä innostun kasvimaa-asioista minimaalisen vähän. Viimekesäinen kurja sato vauhditti päätöstä sen tosiasian kanssa, että teen tämän kesän lähes kokoaikaista yötyötä. Vapaapäivinä en aio kontata mullassa yhtään enempää kuin mieli tekee. Eilen kellarista löytyi vielä kuutisen kiloa pienenpieniä puikulaperunoita, jotka olivat hyvässä kunnossa. Vein ne vanhan talon lämmitettyyn kammariin itämään ja jos itävät, nakkaan ne kauas viimekesäisestä juurimadon tuhoamasta perunamaasta. Kasvakoot tai märäntykööt, mutta viime kesän kylvöksistä puikulaperuna oli ainut, joka antoi kelvollisen sadon. Koska naapurissamme on perunankasvattaja, jonka perunat ovat parastakin parempia laadultaan ja maultaan, ei kannata haaskata aikaansa, vaivojansa ja rahojansa kyseenalaiseen harrasteluun. Viime keväänähän ostin kalliita siemenperunoita, suurella työllä ja vaivalla ne maahan laitoin, koko kesä niitä harattiin ja kuivimpaan aikaan jopa kasteltiin ja syksyllä perunannoston aikaan todettiin, että juurimato oli syönyt kaiken, aivan kaiken.

Joka tapauksessa kevät rynnistää tänne vauhdilla. Puulan jäiden soittoa pitäisi käydä kuulostelemassa. Eilen illalla ei meinannut malttaa tulla sisälle, kun mustarastas kertoili suloista tarinaa. Ulkotöiden suhteen kannattaa pitää asennetta, että pakollisia töitä ei ole olemassakaan, vaan sitä tehdään mitä kohtuudella ehditään. Tekemällä kun tekemättömät työt eivät täältä ikinä lopu.

Nautinnollista elämän jatkoa sinulle! Nautinnollista sen takia, että nautinto tulee hyvin pienistä asioista, esimerkiksi pihan haravoimisesta. Se on harvojen etuoikeus.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kuvamuistoja

  


                                          
                                          


                       
                                          
                                          


                          
                                          




                                                    
                                               


Perheemme asui yli 20 vuotta Helsingin Ruoholahdessa. Naapurissa olevasta Lapinlahden sairaalan alueesta tuli yksi suosituimmista ulkoilualueistamme. Alueen vanhat, idylliset rakennukset mielenkiintoisine yksityiskohtineen kiinnosti niin meitä aikuisia kuin lapsiakin. Alueen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen emme saaneet juuri mitään tarttumapintaa, koska sairaala oli jo lakkautettu ja tilojen uusi käyttötarkoitus haki vielä muotoaan. Tokihan käsitimme, että monta kovaa ihmiskohtaloa sairaalarakennusten seinien sisään oli kätkeytynyt. Ajatuksia vaihdoin myös muutaman hoitajan kanssa, jotka olivat tehneet työtä tässä ympäristössä.


                                        


Sairaala sijaitsee erittäin luonnonkauniilla paikalla veden ympäröimänä. Lasten suussa tätä uimarantaa nimitettiin "Pikkurannaksi".



                                        

                                   
 Vastarannalta pilkottaa Hietaniemen hautausmaan uuden kappelin torni. Kappeli valmistui vuonna 1933. Vanha kappeli on vuodelta 1872.