sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Välipäivien työpäiviä

http://www.katsomo.fi/?progId=160408

Silloin harvoin, kun istun television ääreen, on mukava yllätys, kun löytyy mielenkiintoista katsottavaa. Yllä on linkki MTV3:n äsken esittämään luontodokumenttiin, joka houkutteli television ääreen myös joukon kouluikäisiä. Ohjelma kertoi kuningas Salomon kaivoksista ja antoi paljon mielenkiintoista tietoa Raamatun historiaan liittyen. Salomon aikaiset kuparikaivokset ja kuparin jalostaminen olivat meille uutta historiaa ja osaltaan selittävät Salomon valtavien omaisuuksien ja rikkauksien alkuperää.
. . .

Kun on ollut paljon työmaalla, kotiin päästyä kaikki kotityöt tuntuu rentouttavalta terapialta. On ihana pestä pyykkiä, tiskata, laittaa ruokaa, pitää lapsia sylissä. Ainakin sylittelyn määrä on vakio, oli äiti sitten töissä tai kotona. Jos on pitkään töissä, sylittelyjä kasaantuu ja sumaa pitää sitten purkaa urakalla. Tänään kävin vain kaksi tuntia töissä, joten sylittelyjä ja halitteluja on sitten riittänyt.

Miehelläkin on ollut paljon pitkiä työpäiviä. Yhteisiä hetkiä olemme saaneet niin, että mies tulee minua vastaan töistä jos on itse vapaalla. Lauantaiaamuyöllä pääsin klo 04 töistä Temppeliaukion kirkon "kulmilla" ja mies soitti minulle matkamuistomyymälän edustalla seisovan täytetyn poron takaa juuri kun olin kävelemässä ohi. Ravintoloista kotiutuvat katsoivat meitä todeten, että hassuja on täällä joka lähtöön. Mutta mukavaa oli kävellä aamuyöllä töistä kotiin miehen seurassa.

Joululomaan mahtuu minulle vielä neljä lyhyttä työvuoroa. Kun koulu alkaa 7. päivä, palaamme taas tuttuun arkirytmiin. Melska tulee minulle joka arkipäivä hoitoon ja minä pistäydyn töissä kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin muutaman tunnin ajan. Nyt hoidetaan mummon kasautunutta lapsenlapsi-ikävää, kun Melska tuli yökylään. Vain mummo kelpuutettiin hoitamaan iltapesut.

Helsingin katukuvaa värittää näinä päivinä valtaisa määrä itänaapurista tulleita lomailijoita. Kävin päivällä päivystävässä apteekissa Mannerheimintiellä ja totesin, että yhtä suomalaista kohden oli liikkellä kolmekymmentä turistia. Stockmannilla joulutöissä oleva kampaajatyttö kertoi samansuuntaisia huomioita. Mies soitti juuri töistä Seurasaaren linjalta 24. Siellä päätepysäkillä lähtöaikaa odotellessaan kuului hoituvan kaikki turistien kyselyt yhdellä sanalla: "harasoo".

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Elämä itsessään on rikkaus

Tämän päivän aihetta kirjoitukseen ei tarvitse kaukaa hakea. Sydän on täynnä sitä aihetta ja olen puhunut siitä myös miehelle ja lapsille.
Aihe "hyökyi yli", kun palasin iltapäivällä työstä. Astuin kodin kynnyksen yli ja olin kotona kaikkien rakkaiden luona.
Meillä ei ole pelkästään koti ja kaikkea mitä elämiseen tarvitsemme, vaan meillä on myös toisemme ja meillä kaikilla on suurena elämän lahjana terveys.

Jossakin vaiheessa elämää tulee se armoton raja vastaan, kun et voi enää ostaa rahalla terveyttä tai rakkaittesi terveyttä, elinpäivistä puhumattakaan.

Jos minä joskus Jumalalle nurisenkin rahojen riittämättömyyttä tai ajan tiukkuutta, niin kyllä kuitenkin valitsen mielummin lähelleni puolison ja lapset ja näen heidät nauttimasta elämän lahjoista terveinä. Rikkaus ja taloudellinen hyvinvointi taitaa kuitenkin jäädä toiseksi sen rinnalla, että voit elää terveenä - kävellä omilla jaloillasi, puhua omalla suullasi, syödä ruokaasi, juoda juomaasi...

Jumala armahtakoon meitä, kun olemme joskus tyytymättömiä niin käsittämättömän pienistä ja vähäpätöisistä asioista.
Jumala antakoon nöyrää mieltä ja kiitollisuutta näistä elämän itsestäänselvyyksistä.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Onpa taivaassa tarjona

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=24857
Tuo ylläoleva selvitys on linkki, jota klikkaamalla pääset seuraamaan meidän perheen jouluaattoillan kohokohtaa.
"Jumala puhuu" -ohjelmasarjan joulujakso kuvattiin Jennin, Kaisan ja Miikan koululla ja Agape-päiväkodissa.
Aika hyvin koulun tunnelma ja ilmapiiri välittyy noinkin lyhyestä ohjelmasta.

Kuten etukäteen arvelinkin, tämän joulun tunnelmasta tuli siltä osin erilainen, että useampi perheestämme on joutunut viettämään juhlaa työmaallaan. Eli unelias hissuttelu kotona ei ole juuri keneltäkään toteutunut, kun aamulla töihinlähtevä on touhunnut jo ennen kuutta ja iltavuorosta tuleva etsii iltapalaa puolenyön aikoihin. Ylimääräinen ohjelma on tuonut myös sen, että aika on livahtanut tavallista nopeammin. Kotitöiden suhteen aika käy minulle hyvin vikkeläjalkaiseksi tulevina päivinä, kun huomasin juuri, että huomisesta eteenpäin on minulla työvuoroja kahdeksan päivää peräjälkeen. Kokonaisia työpäiviä niistä on vain muutama, mutta joukkoon mahtuu myös yksi yövuoro. Raskas siitä yövuorosta tuskin tulee, kun avustettavia on vain yksi. Lähinnä sinnittelyä voi aiheuttaa silmien aukipitäminen.

Koska olen yli kaksikymmentä vuotta ollut kotiäitinä, nämä kolmetuntiset "työpäivät" kodin ulkopuolella ovat vielä olleet pelkkää mielenvirkistystä. Raskaaksi työksi niitä ei ainakaan vielä miellä.
Työmaallaoloni on kuitenkin saanut aikaan selkeää omatoimisuuden viriämistä kotijoukoissa, joten odotan aina mielenkiinnolla töistä kotiinpaluuta. Mitä pidempi työpäivä, sitä siistimpää on kotona ja sitä paremmin on täällä pärjätty. Alun haparoinnin jälkeen myös tavoittelusoitot suljettuun puhelimeeni työaikana on loppuneet. Harvemmin enää tulee viestejäkään "se kiusaa mua, puhu sille, kun tulet".


Joulun sanoma on ollut tänä vuonna hyvin erityinen. Jouluviikon tapahtumat Suomessa saivat meidät huomaamaan, kuinka tärkeä on yksikin ihminen tässä rakkaassa synnyinmaassamme. 8-vuotiaan Artun perhe on varmasti saanut paljon esirukoustukea poikkeuksellisen raskaan elämisentaakan kantamiseen. Väistämättä lähes jokainen suomalainen vanhempi on ajatellut mielessään, että aivan yhtä hyvin tämän joulun murheviesti olisi voinut olla meidän perheemme osana.
Minulle tämä tapaus on ollut vahva muistutus siitä, kuinka mittaamattoman arvokas iankaikkisuusolento on joka ainut lapsi - oma, naapurin tai täysin tuntemattoman perheen.

Jesaja 9:5
"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas."

Iankaikkisen Isän hoteisiin toivotan teidänkin asettuvan katselemaan elämäämme eteenpäin unohtamatta elämämme katoavaisuutta. Otetaan hetkistämme vaarin.

torstai 20. joulukuuta 2012

Pieniä ja merkittäviä asioita

Täällä kotona Helsingissä leijailee taivaalta enkelien lumihiutaleita. Tänään Saaraa tarhasta hakiessani tajusin kuin valonväläyksenä, että nämä tyynessä pakkasäässä leijailevat käsittämättömän kauniit lumikiteet ovat enkeleiden ilo ja ihastus. Kun erilaisissa palvelutehtävissä olevat enkelit näkevät Luojan laittavan nämä luomakunnan ihmeet liikkeelle, he ihastelevat ja hymyilevät ja katsovat, millaisia reaktioita meissä ihmisissä ne saavat aikaan. Vie kolmevuotias tuonne kimaltavaan sateeseen, niin hän näyttää sinulle, mikä on tärkeintä tässä päivässä. Kuuntele hänen riemukasta hihkumistaan, katso hänen silmiään ja pysähdy hänen kanssaan tutkimaan lapaseltasi lumihiutaleitten ihmeellisenkauniita kuvioita.

Kun laiva lähti tiistai-iltana Tukholmasta, katselimme lasten kanssa ikkunasta tumman harmaata, jopa mustaa merta. Luomakunnan värimaailmassa oli kuitenkin voitolla valkoinen, mutta sinisen ja harmaan eri sävyt olivat kylmiä ja hiljaisia.
Meren väri tummuudessaan oli puhutteleva. Vesi oli niin synkkää ja näytti niin hytisyttävän kylmältä. Huomasin pohtivani, kokeeko kukaan tuollaisen meren äärellä asuva, että meren väri olisi lämmin, kotoisa ja lempeä. Minulle meren väri oli kolkko ja syövereihinsä saavuttamattomiin upottava.

Matka oli meille rentouttava. Nukuimme ja söimme hyvin ja mielemme virkistyi sukulaisia tavatessa.
Ruuan suhteen sain aika koskettavan kokemuksen. Olin ajatellut, viikottain makkarakeittoa tai makaronipöpelisköä hämmentäneenä, että laivan buffetpöydästä syöminen olisi jotakin kotiäidin makunystyröitä ilahduttavaa tai peräti "merkittävä kokemus". Tokihan ruoka kaikkineen oli hyvää ja maltoimme pysyä syömisen suhteen kohtuudessa, mutta koskettava kokemus oli edessä tädin ja tämän miehen luona kyläillessä. Kun sain syödä tädin tekemiä karjalanpiirakoita ja keittoa ja tädin miehen leipomaa ruisleipää, ei maailmassa ollut siinä hetkessä suurempaa herkkua.
Minä luulen, että tässä on kyseessä se asia, mistä olemme täällä puhuneet aikaisemminkin. Kun Taivaan Isä siunaa ruuan, sen maku tuntuu sydämessä asti. Tässä ei ole kysymys ruuan "ylistämisestä" tai kehumisesta. Tunne, kokemus ja nimenomaan se maku oli vain niin järisyttävän selvä.
Sen lisäksi, että Jumala oli antanut siunauksen sille ruualle, ateriasta teki merkityksellisen ne rakkaat ihmiset, joiden kanssa sen sai syödä.

Me olimme onnellisia myös silloin, kun saimme tulla kotiin.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kauan eläköön ärsyttävät äidit!

Useimmat meistä ovat läpikäyneet (tai elävät paraikaa) elämänvaihetta, jolloin äiti oli maailman ärsyttävin ihminen. Jos äidin ulkoinen olemus vielä jotenkin pysyi ärsytyskynnyksen alapuolella, niin ainakin äidin puheet olivat läpeensä tylsiä ja pohjattoman ärsyttäviä ja ne mielummin jätti omaan arvoonsa.
Suurella todennäköisyydellä tuo ajanjakso alkaa siinä 12-13 ikävuoden huitteilla ja kestää minkä kestää. Löytyy kyllä sellaisiakin nuoria, jotka ovat kokonaan välttyneet äiti-inhotukselta. Heidän psyykenrakenteensa on todennäköisesti erittäin vahva.

Kun tytöstä tulee äiti, hän huomaa kauhukseen, että alkaa jossain vaiheessa muistuttaa puheissaan omaa äitiänsä. Pahimmassa tapauksessa myös jotkut äidin lentävät lauseet ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle.
Kun minä jätin tuvan lattiaa pestessäni jalkalistat pyyhkimättä pölystä, kuulin joka ainoa kerta niin tehdessäni "mikä työ kannattaa tehdä, se kannattaa tehdä kunnolla".
Kun 2000-luvun koululainen meillä imuroi huonettaan ja "unohtaa" imuroida sängyn alta, hän kuulee minun painokkaat sanani "mikä työ kannattaa tehdä, se kannattaa tehdä kunnolla".

Näitä surullisenkuuluisia ärsytyslauseita löytyy minulta lisääkin. Yksi parhaimmista taitaa olla "minä en ostaa ruokaa kompostiin kipattavaksi tai maitoa viemäriin kaadettavaksi".
"Kuvitteletko sinä, että raha kasvaa puussa" on niitä lähes viikottain käytettyjä teininkiusaamislauseita.

Tänä aamuna syntyi ihan käytännön tilanteessa uusi ja erittäin käyttökelpoinen ärsytyslause. Voitte viikonpäivästä ja vuorokaudenajasta päätellä, missä tilanteessa tämä lause on syntynyt.
"Väsymys ei oikeuta laiminlyömään velvollisuuksia".

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Työtä ja lomaa

Tänään taas ajattelin, kuinka ihan yhtäkkiä meidän lapsiperhe-elämä on kääntynyt uudelle sivulle. Täällä ei vuosikausien jälkeen ole enää ainuttakaan tuttipulloa tai vaippapakettia, ei ainoitakaan lapsenrattaita eteisessä tukkimassa sisäänpääsyä. Lego-palikoitakin on niin vähän, että jos niistä jokunen joskus lattialle eksyykin, sen poimii ylös silkasta ilosta, että näkee vielä sellaisiakin leluja.
Se, mitä on tullut uutta, on nämä työläiset. Kampaajatyttö tekee jouluapulaisen pestiä keskustan Stockmannilla, vanhin poika käy omassa työpaikassaan, lähihoitajaopiskelijapojalla on menossa työssäoppimisjakso ja herää aamuisin ennen kukonlaulua ja lähtee kaupungin toiselle laidalle päiväkotiin töihin. Mies tekee edelleen pelkkää yötyötä ja hinkuu ylitöitä joka ainoalle vapaapäivälleen. Hinkumiseksi se on viime aikoina jäänytkin, kun tämän vuoden tuntirajoitus alkaa täyttyä. Nyt loppuvuosi, kun koululaisilla on lomaa, olen minäkin varaillut itselleni useamman työvuoron ihan pelkästä työssäkäymisen ilosta. Takana on kyllä toisena ajatuksena se, että kun otan vastaan erilaisia työtarjouksia, minulle niitä todennäköisesti tarjotaan myös tulevaisuudessa, kun hoidan työni kunnolla.
Joulun ja uudenvuoden seutu näyttääkin siltä, että työssäkävijät käyvät vain kotona välillä nukkumassa ja hakemassa eväitä.

Kovasti kiitollisia täytyy olla siitä, että meillä on töitä, joihin mennä. Kaiken lisäksi jokainen kokee työnsä mielekkääksi ja lähtee mielellään työpaikalleen.
Perinteinen "joulukortti" tuli vuokra-asuntomme omistajalta. Siinä ilmoitettiin, että maaliskuussa vuokramme nousee reilulla sadalla eurolla ja on korotuksen jälkeen 1360e. Täytyy siis sanoa, että onpa hyvä, että perheessä on useampi työläinen, muuten olisi pakkomuutto mummolaan tai muualle edessä.
Muualla Suomessa asuvista voi tuollainen vuokra tuntua hurjalta, mutta on todellisuudessa Helsingin vuokratasoon nähden kohtuuvuokra 105 neliöstä. Kotimme sijainti keskustan läheisyyden ja metroaseman takia nostaa osaltaan hintatasoa.

Huomenna on se jännittävä päivä, jolloin 9,- 11- ja 15-vuotiaat pääsevät kanssani Tukholman matkalle. Olen tänään varustanut kotijoukkoja puhtailla vaatteilla ja tekemällä kattilakaupalla ruokaa. Isille sattui vapaapäivät reissumme ajaksi, joten hän on henkisenä tukena isoille tytöille, jotka pyörittävät huushollia sillä aikaa. Kaisa ja Saara surevat etukäteen, kuinka "kurjaa" heillä on täällä meidän poissaollessa. Siinä ei paljoa edes toivo tuliaiskarkeista lohduta.
Me lähtijät aiomme kyllä nauttia jokaisesta silmänräpäyksestä tulevalla matkalla.
Suuri ja lämmin kiitoksemme kaikille tahoille, jotka ovat matkaamme eri tavoin sponsoroineet.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Tarpeeksi korpin nokassa

Minua aina välillä "puhuttelee" jokin asia. Se "puhuttelu" tarkoittaa sitä, että oivallan jonkun asian, mitä en ole ehkä aikaisemmin pannut merkille tai edes noteerannut.
Raamattua kun lukee, tulee niitä puhutteluja usein sellaisista raamatunpaikoista, ettei aikaisemmin ole ymmärtänyt lukemaansa omalle kohdalleen.

Jouluevankeliumista minua puhutteli yhtenä päivänä sellainen asia, että Jumala laittoi enkelit kertomaan paimenille Jeesuksen syntymästä. Paimenet oli tuohon aikaan ja siinä kulttuurissa yhteiskunnan köyhimpiä ja tavallaan syrjässä tavallisesta elämästä. Hehän viettivät pitkät ajat lammaslaumojensa kanssa laitumilla ja usein kaukana kotoa. Heidän elämänsä oli ihan toista, kuin itämaan viisaiden miesten, jotka myöhemmin ohjattiin Jeesuksen luo.
Jumala osoitti sillä, että enkelien viesti kerrottiin ensin juuri paimenille, että sanoma Jeesuksesta kuuluu kaikille ihmisille yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Toinen tämän viikon puhuttelu on elänyt myös mielessäni.
Ensimmäisen kuningastenkirjan luvussa 17 kerrotaan profeetta Elian elämänvaiheista. Elia piiloutui Jumalan käskystä Keritin puron varrelle sen jälkeen, kun tämä oli profetoinut kuningas Ahabille, että maata uhkaa sateeton aika. Syy, miksi Jumala sulki taivaan akkunat, on luettavissa 16 luvusta.
Ajattelin, että kyllä Elialla on täytynyt olla vahva luottamus Jumalaan, kun hän meni mahtavalle kuninkaalle lausumaan Jumalan rangaistusta. Jumalahan ei hyväksynyt sitä pohjatonta pahuutta ja syntiä, mitä kuningas Ahab teki ja antoi kansan tehdä.
Elia asettui siis Keritin puron varrelle, kun Jumala oli hänen niin käskenyt tehdä. Lisäksi Jumala ilmoitti, että korpit tuovat Elialle joka aamu ja ilta lihaa ja leipää ja että hän saa juodakseen purosta.

Vanhassa käännöksessä puhutaan kaarneista ja nuo linnut ovat minua tällä viikolla puhutelleet.
Jumala ei suinkaan  hoitanut Elian ruoka-asiaa näyttävän massiivisella operaatiolla. Ei mikään varakas majatalon isäntä karauttanut ratsullaan tuomaan juhlaruokia Elialle. Tokihan Jumala olisi voinut asian hoitaa niinkin. Mutta Jumala laittoi vaatimattomat luomakuntansa linnut kantamaan nokassaan juuri sen verran, kuin Elia kulloinkin tarvitsi - joka aamu ja joka ilta.

Kun aika kului ja kuivuus jatkui, Jumala käski Elian lähteä Sarpatiin. Puro nimittäin alkoi kuivua. Ne ihmeet, joita Jumala teki Elian elämässä sen jälkeen, ovat Raamatun historian riemastuttavaa luettavaa. Jauhoja ja öljyä riitti Elialle majapaikan antaneella leskivaimolla.

Kun Jumala hoitaa asioitamme, Hänellä on tarkka aikataulu, kaikkea Hän antaa riittävästi ja ajallaan. Tämä Jumalan lupaus on annettu kaikille Jumalan omille Raamatussa useaan otteeseen. Sitä Jumalan omat elävät todeksi tänäkin päivänä kaikkialla maailmassa.

Helposti leivottavat piparkakut

Jos leipoo lasten kanssa tai haluaa suoriutua piparinteosta muuten helposti, on tämä ohje urakassa suureksi avuksi. Taikina syntyy nopeasti, eikä vaadi tekijältään leipurintaitoja.
Tämä ohje on tuplattu alkuperäisestä, eli jos haluat valmista taikinaa n.600g, puolita ainekset. Tästä määrästä tuli keskikokoisia, paksuhkoja sydänpipareita 60 kpl.
Mausteiden maku tuntuu miedolta valmiissa leivonnaisissa. Jotkut lisäävät piparkakkutaikinaan omia mielimausteita ja tähän ohjeeseen ne on helppo lisätä.
Jotta saat jauhot tasaisesti sekoitettua, ei ohjetta kannata enää tästä tuplata.

Kiehauta isossa kattilassa
2dl siirappia
2 dl sokeria
4 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
Nosta kattila levyltä ja lisää 250g voita ja sekoita taikina tasaiseksi. Kun seos on hiukan jäähtynyt, sekoita joukkoon
2 munaa.

Sekoita hyvin
9-10 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa  (siivilöi sooda, jottei taikinaan jää soodapaakkuja)
Lisää jauhot takinaan. Jauhojen määrä riippuu niiden turpoavuudesta. Lisää jauhoja tarvittaessa.
Taikinan ei kuitenkaan tarvitse olla "tinttikovaa", koska se kovettuu jääkaapissa.

Peitä taikina kelmulla ja anna seistä jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään. Jos lisäät jauhoihin 1/2 tl suolaa, taikina säilyy taatusti kylmässä muutaman päivän.
Paista piparit uunin keskitasolla 200 asteessa sopivan ruskeiksi.
Taikinan tai valmiit piparit voi mainiosti myös pakastaa.


torstai 13. joulukuuta 2012

Ensimmäistä ja viimeistä

Historiallinen joulujuhla tänään: perheemme viimeinen päiväkodin joulujuhla. Ensi vuonna kaikki juhlijat ovat koululaisia.
Vaikka lapset eivät ole juuri muuta päiväkodissa olleet, kuin esikouluvuoden, kaikki eivät sitäkään, on noita joulu- ja kevätjuhlia ollut lukuisia. Ja vuosi toisensa perään saa ihmetellä päiväkodin väen tarmoa rakentaa niin upeita juhlia. Juhlasta tulee upea, kun on nähty vaivaa koristeluissa ja ohjelmien harjoittelussa. Viimeinen silaus tulee lasten spontaaneista kommenteista, esimerkiksi kun oikealla joulupukilla onkin tekoparta!
Saara otti juhlan hyvin tosissaan. Hän istui paikallaan ohjelmien välillä selkä suorassa, kädet ristissä sylissä.

Hiukan minua kummeksutti joidenkin aikuisten toiminta lastensa joulujuhlassa. Siinä missä lapset osasivat istua hiljaa paikallaan, oli joillakin äideillä niin paljon puhuttavaa keskenään, että heidän täytyi supatella ohjelmien välillä, jopa kesken ohjelmaa. Ei mitään lyhyttä, kuiskattua kommenttia, vaan ihan pitkiä selostuksia. Kun juhla oli pienessä päiväkodin salissa, jutustelu kuului selvästi koko salissa ja oli ihan häiritsevää. Mieleen tuli, eikö esitykselle antaisi paremman arvon keskittymällä kuuntelemaan ja katselemaan ja jättäisi jutunkerronnat kahvitilaisuuteen.
Kun tuollainen asia minua häiritsi, pohdin, olenko todellakin näin kovaa vauhtia päässyt mummoutumaan, että takerrun pikkuasioihin, vai osasiko ennen yleisö istua hiljaa.

Huomenna on vuorossa ruisleivän teko ja puolitoistakiloinen piparkakkutaikinakin odottaa kylmiössä. Löysin ihan hyvän ja helppotekoisen piparkakkutaikinan ohjeen ja ensimmäisen kokeiluerän Melska leipoi kokonaan  itse. Pienten kanssa leipoessa on tärkeää, ettei taikina takerru helposti pöytään. Taikina oli erinomainen tässä suhteessa, koska kolmevuotias sai nosteltua piparit ehjinä pellille.
Niinpä olen sitten saavuttanut yhden mummouran merkittävistä virstanpylväistä: olen leiponut ensimmäiset piparkakut lapsenlapsen kanssa.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Missä istun

http://youtu.be/2P6y4LH7uXk

Jos sinulla on hetki aikaa, kuuntele tämä laulu. (Klikkaa ylläolevaa linkkiä.)

Jostakin syystä tämä laulu on soinut mielessäni viime viikkojen aikana ja mitä erilaisimmissa tilanteissa: aamulla noustessa, kauppaan kävellessä, kirkosta kotiin tullessa, lapsia kouluun hyvästellessä.
Ota tämän laulun viesti itsellesi, omaan elämääsi.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Paloturvallisuus suurperheessä

Paloturvallisuus on asia, joka korostuu joulun aikaan.
Meillä kynttilälyhtyjen polttaminen alkaa lumentulon myötä ja jatkuu tammikuulle ja sitten into vähitellen hiipuu ja kaappiin jää seuraavaa vuotta odottamaan pussillinen tarkoitukseen varattuja kynttilöitä.
Sisällä kynttilöiden polttaminen on jäänyt lähes kokonaan. Suurin syy siihen on turvallisuus. Jos pöydällä on kynttilä palamassa, minulla on tunne, että sitä ei voisi jättää hetkeksikään ilman aikuisen valvovia silmiä.
Vaikka meillä ei enää täystonttuja pikkulapsia olekaan, voi vahinko käydä isommallekin ja pöydälle lentää sählypallo tai pöydän yli kumartuvan tytön hiukset hulmahtaa liekkiin.

Viime päivinä luetut tositapaukset tulipalo-onnettomuuksista lapsiperheissä on saanut minut ihan ajatuksen kanssa pohtimaan perheen "tulimääräyksiä". Uudet määräykset on aika yksiselitteiset: parvekkeella poltettaviin lyhtykynttilöihin saa laittaa tulen minun luvallani ja minun kotona ollessani. Eli tulen käsittely on kokonaan kielletty, jos minä en ole kotona. Isän kotonaolo rajataan tämän turvallisuusasian ulkopuolelle, koska hänen kotonaoloonsa kuuluu aika usein nukkuminen. Hän ei ole silloin velvollinen valvomaan tulia.
Kun aikaisemmin annoin lyhtykynttilöiden palaa vaikka läpi yön, nyt olen alkanut iltaisin sammuttamaan ne nukkumaanlähtiessä. Tähän varotoimenpiteeseen päädyin sen jälkeen, kun kahdesti lyhtykynttilän sula massa, mitä se sitten lieneekin, leimahti parvekkeella lyhdyn sisällä ilmiliekkiin.
Liekö kynttilöiden valmistuksessa on alettu käyttämään epäkelpoa matariaalia, kun en koskaan aikaisemmilta vuosilta muista ulkokynttilöidenkään reagoineen tällä tavalla.

Jouluisten sähkövalojen suhteen meillä on ollut vuosia "määräys", että valot täytyy sammuttaa yöksi tai silloin, kun kukaan ei ole kotona. Perustelut tälle määräykselle tuli sen jälkeen, kun tuttavaperheen koti paloi poroksi ikkunalla syttyneestä sähkökynttilästä. Tulipalo syttyi yöllä ja perhe, joka nukkui toisessa kerroksessa, pelastui täpärästi.

Paloturvallisuusasioista puhuminen on tarpeen niin kauan, kuin meillä syttyy tahattomia ja tarpeettomia paloja kynttilöiden huolimattomasta tai ajattelemattomasta käsittelystä johtuen.

Muistakaahan tarkistaa myös kotinne palohälyttimet näin palokuntien sesonkivierailujen aikaan. Ja jos lakisääteiset hälyttimet puuttuu, jätä lahjat ostamatta ja hanki asianmukaiset palohälyttimet ja hommaa niille asennus, jos et itse saa laitettua paikalleen. Jos kodistasi puuttuu palohälyttimet ja joudut tulipalon takia juttelemaan vakuutusyhtiösi kanssa, jäät nuolemaan nokisia näppejäsi.

Turvallista ja tulipalotonta tulevaisuutta meille kaikille!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Muuttoasioiden päivitystä

Kaksi vuotta sitten, kun tätä blogin kirjoittamista aloittelin, oli päätös mummolaan muutosta tehty. Jo silloin varauduin siihen, että vuodet kuluu nopeasti. Vaikka konkreettisia, muuttoa edesauttavia asioita on saatu kahdessa vuodessa aikaan melko vähän, on päätös vakaammalla pohjalla kuin sitä tehdessä.

Vesi- ja viemäriasiat on edelleen työlistan kärjessä. Vaikka veden riittämättömyys ei viime kesän sateissa tullut ongelmaksi mummolassa pitkin kesää majoittuneille joukoille, täytyy isomman sakin pysyvän asumisen vesiasiat olla varman päälle hoidossa. Pähkinä purtavaksi on lähinnä siinä, onko viisaampaa liittyä kunnan vesi-ja viemäriverkkoon, vai laittaa asiat kuntoon siinä mittakaavassa, että on veden suhteen täysin omavarainen ja jätevesiasiat hoidetaan ajantasalle. Kummallakin ratkaisulla on puolensa ja onneksi niitä on aikaa vielä puntaroida ja kysellä asiantuntijoiden mielipiteitä. Tämä on niin tärkeä asia, että minunkin täytyy myöntää, ettei ratkaisua voi tehdä pelkällä tunteella. Jos tekisin tuota vesipäätöstä yksin ja pelkällä tunteella, haluaisin olla riittävän syvän oman kaivon varassa ja tilata neljännesvuosittain pumppuauton tyhjentämään likakaivoja.

Kun aikaa on ollut haaveilla, sitkeimmin hengissä on pysynyt ajatus marjojen viljelemisestä varovaisesti aloittaen. Toinen haave on saanut jo Kuopion Veljenkin pauloihinsa ja se on vanhan talon kunnostus ainakin kesäasuttavaan kuntoon. Metsänhoidolliset asiat olen sälyttänyt samaisen veljen harteille, eikä tuo ole siinä hanttiin laittanut. Taas Pikkuveljen rooli neuvonantajana  yhdessä sun toisessa asiassa vain korostuu, kun päätösten suuruus ajan myötä kasvaa.

Tammikuussa olemme vuodessa 2013. Tuntuu huimalta ajatella, että kun siitä käymme kaksi vuotta eteenpäin, on muuttosuunnitelmat jo niin ajankohtaisia, että asiaa hoidetaan jo tosissaan.
Toki me kaikki tiedostamme, että Taivaan Isä kyllä näyttää meille kädestä pitäen, jos aikataulua kiirehditään tai muuksi muutetaan. Kun äsken puhuin puhelimessa äidin kanssa, joka "pitää taloa pystyssä", totesimme suurella, nöyrällä kiitollisuudella, kuinka Jumala on antanut äidille voimia tänä talvena. Lämmityspuiden rahtaaminen ja kattilan lämmitys kun on äidin ikäiselle ja kuntoiselle jo sellainen päivittäinen rutistus, että ilman sitä olisi äidin pärjääminen talossa kyseenalaista. Nyt on siihen työhön joka päivä annettu voimat ja lisäksi vielä moneen muuhunkin hommaan. Äiti totesikin, että ehkäpä Jumala antaa hänen nähdä sen päivän, kun me pääsemme sinne.

Kyllä tämä muuttoasia tuli meille ihan toisella tapaa konkreettiseksi, kun muutama viikko sitten mies sai postissa työeläkeotteen. Siinä oli mustaa valkoisella, että kesä 2015 tuo suuria muutoksia elämäämme, jos Herra suo ja eletään. Oikeastaan joka solu minussa hihkuu ääneen, mutta tämänikäinen nainen yrittää jo kuulostaa asialliselta, eikä ihan päästä ilmoille kaikkia mölyjä.
Meidän Kaisa kuitenkin pohtii jo kovasti, minkä rotuinen koira olisi sitten mummolassa hyvä.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hyvä päivä tunteista välittämättä

Kun aamulla saa silmänsä auki ja ymmärrys viestittää uuden päivän alkavan, myös tunnelma tulevasta päivästä saa suunnan. Jos jo herätessä on levoton ja ärtyisä olo, se tunne todennäköisesti luo jonkinlaisen pohjavireen koko päivälle. Jos taas aamun ensi tunnelmat saavat hymyn huulille ja sydänalaan pehmeän kosketuksen, on päiväkin silloin lempeä.
Minä huomaan olevani aika lailla tunneihminen. Jos minusta tuntuu hyvältä, olen myös siedettävämpi kanssaihmisille. Jos tunteeni ovat väsynyttä sekamelskaa, voi yhteistyötaidot olla työn takana. Silloin vaatimatonkin poikkipuu voi olla liian työläs syrjäänsiirrettävä ja ennemmin yrittää rynniä voimalla esteiden läpi. Siistimpää jälkeä etenemisestä tulisi, jos olisi malttia rauhassa raivata esteet ja perustella itselleen matkan hitaus ja pienien poikkipuiden tarpeellisuus kokonaisuuden kannalta.

Taivaan Isän kärsivällisyys ja kaikenkattava rakkaus on meille armelias. Hänen ominaan meidän ei tarvitse olla yhtään kärsivällisempiä, kuin mihin omana itsenämme rahkeemme riittävät. Taivaan Isä ei myöskään vaadi meiltä mitään sellaista, mitä meillä ei ole. Meidän ei tarvitse edes olla "hyviä ihmisiä".

" Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään 
rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää.
Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.
Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa.
Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään
ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista.
Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen  Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja 
rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt.
Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy
meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut."
1. Joh.3: 18-24

torstai 6. joulukuuta 2012

Puolikas työpäivä takana

Itsenäisyyspäiväämme näyttää tänä vuonna kuuluvan muutaman perheenjäsenen työvuoro. Siinä mielessä arkihommat jatkuvat juhlapäivänäkin, kun on aikaista heräämistä ja eväiden laittoa.
Minun työni on sen laatuista, että joudun pitämään oman puhelimeni "äänettömänä" työvuoron ajan. Sen lisäksi, että kotona olevia erimielisyyksiä yritetään ratkoa kauttani, myös naapurin pappa pommitti minua puhelimitse työvuoroni aikana. Kun tulin kotiin ja käväisin naapurin papan luona, hän epäili minun suuttuneen, kun en vastannut useampaan soittoyritykseen. Onneksi naapurin pappa on fiksu ja ymmärsi, että en vastannut puhelimeen sen takia, että olin työmaalla. Sanoin hänelle, että kaikkina muina aikoina vastaan puhelimeen välittömästi ja puhelin on aina mukanani, mutta töissä joudun pitämään puhelimen hiljaisena.
Naapurin papan "hätä" ei onneksi ollut sen suurempi kuin täysinäinen pyykkikori.

Olin niin onnellinen Saaran puolesta, kun hän pääsi viime yöksi Melskalle yökylään. Jos uimahalliin pääsy on Saaralle mieluista, niin Melskalle pääsy on kaikkein parasta maailmassa. Se, että Melskalla on ikioma huone ja kivoja leluja ja Melskan äiti on oma sisko, tekee kyläpaikasta niin tärkeän.

Saarahan on oikeastaan jo iso tyttö, mutta pikkuisen mielessäni kaihertaa, kuinka ikävä minulle tulee, kun 17. päivä olen lähdössä kolmen lapsen kanssa käymään Tukholmassa. Äiti on kuitenkin Saaran elämässä aina se, jolle ilot ja surut kerrotaan ja joka ongelmat ratkaisee. Toki on kasvattava kokemus tulla toimeen kaksi yötä ja päivää isän ja sisarusten kanssa. Lähinnä tiltti taitaa olla minun päässäni. Eli kasvattava kokemus äidillekin pärjätä ilman kuusivuotiastaan.
Reissuhan oli se Miikan rukousvastaus. Laivailun lisäksi meille on luvassa hyvää ruokaa laivan joulubuffetissa ja erittäin mieluinen kyläpaikka laivan maissaolon aikana.
En edes muista, milloin viimeksi olisin ollut matkalla lomailun merkeissä, niin voihan se olla ihan paikallaan pieni lomanpoikanen sellaisten lasten kanssa, joiden kanssa on harvemmin mahdollisuus viettää yhteistä aikaa.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Tämä ei ole "kiire" - on vain paljon tekemistä

Kylläpäs on tähän aamuun ehtinyt tohinoita mahtua.
Neljäsluokkalaisella on tänään Finlandiatalolla pormestarin järjestämä itsenäisyyspäiväjuhla. Hain pojan puvun eilen tutusta vuokraamosta, siitä, joka hoiti mallikkaasti perheemme miesten pukemisen isäni hautajaisiin vuosi sitten. Pukua hakiessa kysyttiin, sopiiko minulle, että tumman puvun housut on vaihdettu smokkihousuihin, kun housujen ja takin väri ei täsmännyt. Vaihto toki sopi minulle. Kyllä minulla on hyvin tiedossa, että vuokravaatteet täytyy vielä hakemisen jälkeen sovittaa ennen juhlaa, mutta jotenkin vain kiireessä vähättelin sovituksen tärkeyttä ja niin se jäi tekemättä.
Tänä aamuna puemme pojalle housuja jalkaan ja vyötärö onkin niin tiukka, että hakanen ja vetoketju suljettuna ei poika pystynyt olemaan. Kaikki kutsuttiin pikaiseen neuvonpitoon ja kehittelimme eri ratkaisumalleja ongelmaan. Jouduimme tekemään juhlijan kannalta hiukan epämiellyttävän ratkaisun, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Onneksi housuihin oli henkselit, että sentään pysyvät ylhäällä ja onneksi puvun takissa oli sen verran pituutta, että avonainen vetoketju ja housujen avonainen hakanen ei näy päällepäin. Pojan oli tarkoitus olla juhlassa ilman puvun takkia, jotta kaunis hopeanvärinen liivi pääsisi oikeuksiinsa, mutta nyt jouduimme liivin uhraamaan, jotta saatiin housut jalkaan...
Laitoin pojan sympaattiselle opettajalle viestin, että tietää pojan tilanteen ja osaa suhtautua, jos vaatteiden kanssa tulee ongelmia. Sydämestäni toivon, että poika voi juhlia hyvillä mielin, eikä joudu hankalaan tilanteeseen viritelmämme takia.
Viimeinen kerta, kun olen tuollaisen asian kanssa huolimaton.

Kun sain pojan puettua, delegoin Melskan hoitovastuun papalle ja kiirehdin Kaisan kanssa hammaslääkäriin Vironkadulle asti. Sieltä palatessani näin  poikkeuksellisen massiivisen matkalippujen tarkistusoperaation Rautatientorin metroasemalla. 24 vartijaa, poliisia ja lipuntarkastajaa oli levittäytyneenä liukuporteiden alapäässä  ja metroihin tulevien matkustajien liput tuli varmasti tarkastettua. Viikonlopun liikennekatkoksen jälkeen metron kulku on vielä kangerrellut ja väkeä kertyy ajoittain asemille ruuhkaksi asti.

Hammaslääkäristä tultuani pappa jatkoi hoitovuoroaan sillä aikaa, kun vein Saaran eskariin. Melska oli pyytänyt pappaa laittamaan koneeltani Muumia katsottavaksi. Pappa oli estellyt, ettei mukamas osaa.
- "Pappa, sinä osaat vaikka mitä! Laita minulle Muumi. Paina ensin tästä ja sitten kirjoita tähän "muumi" ja sitten paina tästä."
Pappa oli tehnyt työtä käskettyä, mutta kuvaruutu oli vielä jäänyt pieneksi.
- "Paina pappa tuosta napista, niin tulee isompi kuva."
Mummosta tuntuu vähän siltä, että se taitaa olla 3-vuotias, joka osaa vaikka mitä.
. . .

Hanketöiden, siis ihan oikean työpaikkani suhteen on nyt yllättävän valoisa tilanne. Valoisa siinä mielessä, että töitä olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta monesta tarjouksesta joudun kieltäytymään. Nytkin tätä kirjoittaessani tuli työtarjous tälle illalle, mutta hetken tätä palapeliä pohdittuani, totesin, että ei ole järkevää siirtää kovin paljoa omia illan töitäni isommille lapsille, jotta minä olisin ollut viidestä iltakahdeksaan työmaalla.
Hoidettavilla asioilla kun näyttää olevan nykyään taipumus päästä pakkautumaan. Ja siinä mielessä minun täytyy pitää pääni kylmänä, että lupaan sitoutua vain siihen, minkä minä itse - kaksi kättäni ja kaksi jalkaani - ehdimme tekemään.

Sen lisäksi, että Melska osaa käyttää tietokonetta, hän on myös hyvä nukuttamaan papan päiväunille. Kuuluu nimittäin papan nukkuminen tänne asti.