tiistai 30. lokakuuta 2012

Toiveruoka tonnikalasta

Useamman kuin kerran olen toivonut, että olisipa tullut joskus opiskeltua ruuanlaittoa. Vaikka äitini antoi monet hyvät opit säilömisestä ja leipomisesta alkaen ja kuusitoistakesäisenä vietetty kesä pitopalvelun keittiössä oli siihen hyvä lisä, niin helpommalla kai pääsisi, jos osaisi laittaa ruokaa.
Sen lisäksi katson, että kovin kalliiksi tulee kokeilut eksoottisista resepteistä, jos hankin kalliit raaka-aineet ja pöperö jää syömättä.
Erästä helppoa ja kohtuullisen edullista ruokaa on meillä ruinanneet ne lapset, jotka saavat joka päivä koulussa koulun oman ruuanlaittajan itse valmistamaa ruokaa. Kristillisen koulun kävijät kehuvat yhdeksi koulun parhaimmista ruuista tonnikalapastaa. Koululla käydessäni kysyin keittiön väeltä, kuinka he oman versionsa maustavat.
Tänään tarjoan perheelle kokeiluversion kermaisesta tonnikalapastasta. Aamupäivän ruokailijoita varten tein neljän hengen tuhdin annoksen, johon käytin

1/2 pussia täysjyvä-kalsiumpastaa
2 prk tonnikalapaloja vedessä
1 1/2 dl kuohukermaa
Soy-King soijakastiketta
paprikajauhetta
viiden pippurin rouhetta
(valkosipulirouhetta)

Valuta tonnikalasta vesi, keitä pasta ohjeen mukaan. (Tällä kertaa ostin ravintoarvoltaan parempaa kalsiumpastaa. Täysjyväpastasta tulee kylläisempi olo nopeammin, kuin valkoisesta makaronista.)
Laita pieneen kattilaan vesitilkkaan kala ja kerma ja lisää mausteita kiehumisen aikana makusi mukaan. Soija korvaa suolan - lisää suolaa vain tarvittaessa.
Kun kastike on vähän kiehunut kokoon, sekoita se pastan joukkoon.
Ketsuppi ja juustoraaste maistuvat lisänä, kelle maistuvat.

Vaikka itse ajattelin etukäteen ruokaa epäluuloisena, oli tämä kuitenkin herkullinen yllätys. Joissakin perheissä tiedän ruuan kuuluneen vakioruokalistalle jo iät ja ajat, mutta meillä tätä syödään tänään ensimmäistä kertaa.

Neljän hengen annos maksaa näillä raaka-aineilla 5euroa. Ruuasta tulee keskihintainen, kun annos nelinkertaistetaan iltaruuan syöjien mukaan.
Eväsruokana myös helppo.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Onko tämä näin vaikeaa? Siis se, että lapset kasvaa ja varttuu, eikä meillä ole enää vauvaa, ei leikki-ikäistä eikä enää yhtään suklaasilmäistä kaunista tyttöä, jolla on hohtavan hymyn takana helmihammasrivi maitohampaita.
Saaralta lähti ensimmäinen maitohammas tänä iltana ja minulle tuli haikea olo samalla kun tyttö itse pomppasi riemusta ilmaan ja juoksi näyttämään veristä ja hammaskoloista suutaan joka huoneeseen.

Se, että olen yli kahdenkymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että aina on kotona yksi vauva ja nyt ei yhtäkkiä olekaan, niin se on kova paikka. Ja missä ajassa se lapsenlapsikin kasvoi ulos kapaloistaan?

Yötkin ovat tulleet ihan yksitoikkoisiksi. Ei täällä kukaan enää itke, kenellekään ei tarvitse kuskata maitopulloa eikä kellekään vaihtaa vaippaa. Kukaan ei oksenna sänkyyn, kukaan ei kävele unissaan. En enää edes muista, mitä on kontata pölyisten sänkyjen alta etsimässä pudonneita tutteja. Siis tutteja. Anne-Marilla, joka maaliskuun alussa täyttää 19 vuotta, oli suututi, nenätuti, käsituti ja varatuti. Jos yksi niistä putosi yöllä, tuli huuto.

Joskus oli aikoja, kun miehen kanssa aamukahvia juodessamme pohdimme, oliko edellisöinen itku johtunut hampaista, korvista vai nälästä.
Nykyään saatamme todeta aamukahvilla, että "eipä enää viiden jälkeen nukuttanut".

Olisikohan kenelläkään antaa meille lastansa lainaan - vaikka unikouluun.

Ruokaa kaupasta ja ruokaa ihmeistä

Ruokahuushollin suhteen minun on siirryttävä seuraavalla tasolle. Se tarkoittaa seuraavaa kattilakokoa.
Kuuden litran kattila, johon minulla on siiviläosa, ei tahdo enää riittää perunoiden keittämiseen yhdelle aterialle. Jos tarvitaan keitettyjä perunoita esimerkiksi pyttipannua varten, täytyy keittää ihan koko kattilallinen.
Nyt ruuan suhteen on tullut uusi haaste, kun eväiden tarvitsijoita alkaa olla useampia. Mieshän rahtaa töihin eväät, vaikka varikolla on uhkea ruokala ja ruoka-automaatteja joka ikisessä taukotilassa. Työssäkäyvä poika ottaa eväät mukaan ja huomiseksi eväsruuan tilasi lähihoitajaopiskelijapoika, jolla alkaa päiväkotiharjoittelu. Ensinhän ehdimme iloita, että hän pääsisi harjoittelujaksolle Saaran päiväkotiin, mutta paikka vaihtui päiväkotiin toisella puolella kaupunkia. Työn makuun poika pääsee oikein todella, koska herätys on kuuden pintaan, jotta kahdeksaksi ehtii Pakilaan.
Looginen ratkaisu näihin eväsjuttuihin näyttäisi olevan puolitoistakertainen iltaruoka, josta tekisin sitten eväsateriat kolmeen rasiaan. Ja kuten tiedätte, että teen iltaruuan neljälletoista, tuo puolitoistakertainen on jotakin sen päälle. Nuo kolme eväsmiestä kun ovat suuria, nälkäisiä miehiä.

Ruokakaupoissa on ollut viime aikoina todella hyviä tarjouksia. Koko kuukauden on S-marketista saanut banaaneja 79 senttiä kilolta ja viikonlopun tarjous 300g:n kanafilesuikaleista oli 1,99.
Joskus vaihdoin muutaman sanan tuntemattoman naishenkilön kanssa kaupassa, kun mätimme pusseihimme jotakin tarjoustavaraa. Nainen sanoi, että hän ostaa nykyään ruuan vain tarjouksista.
Tuota lausetta olen jälkeenpäin ajatellut ja työstänyt ja myös ottanut käyttöön itselle. Meille kaupunkilaisille kotiäideille kun mahdollisuudet juosta eri kauppojen tarjousten perässä ovat mainiot.

Käytännössä ruuan ostaminen vain tarjouksista on sitä, että kieltäytyy ostamasta mielestään ylihintaista ruokaa. Samoin tarjouksista "hamstrataan" useammalle aterialle ja jos jotakin totutusta ruokavaliosta ei löydy tarjoushintaisena, pärjätään ilman sitä. Meillä sellaisia tuotteita ovat hedelmät, vihannekset, jogurtit, rahkat, liha, kala, leikkeleet ja juustot.
. . .

Sunnuntaiaamuna minua sykähdytti eräs havaintoni. Havainto siitä, että vaikka Jeesuksen opetuslapset elivät joka päivä ihmeestä toiseen ja näkivät aamusta myöhäiseen iltaan Jeesuksen ihmeitä, he olivat ihmisiä ja aivan yhtä höppänöitä kuin mekin.
Jeesus oli juuri ruokkinut viisi tuhatta siunaamalla viisi leipää ja tähteeksi jäi korillinen jokaiselle opetuslapselle. Heti perään he olivat todistamassa toista suurihmettä, kun seitsemällä leivällä ruokittiin 4000 ja seitsemän korillista jäi kotieväiksi.
Näiden tapausten jälkeen Jeesus ja opetuslapset siirtyivät järven yli toisaalle ja rannalle päästyään opetuslapset juttelivat keskenään, että "meiltä unohtui leipä".
Kun Jeesus kuuli heidän puheensa, Hän sanoi: "Te vähäuskoiset! Te puhutte vain siitä, että teillä ei ole leipää. Ettekö te vieläkään ymmärrä? Ettekö muista niitä viittä leipää, joista riitti viidelletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te keräsitte? Entä ne seitsemän leipää..."


perjantai 26. lokakuuta 2012

Pitkä loma loppuu

Oikein helppo on näköjään tottua elämään, että mies on kotona, eikä töissä.
Miehelläni on siis ollut talvilomaa koko tämän lokakuun ja minä olen oppinut vähän liian helppoon ja mukavaan elämään. Olemme jopa katselleet miehen kanssa silloin tällöin televisiota! Jostain syystä meillä on yhteiset mieliohjelmat. Eilen aamulla katsoimme puolituntisen "Pienten perhettä" ja illalla jakson "Tanskalaista maajussia". Jokin aika sitten katsoimme henkeämme pidätellen dokumentin Britannian naispiloteista toisen maailmansodan ajoilta. Iäkkäiden naislentäjien haastattelut olivat jännitystarinoita eletystä elämästä. Eräs kertoi ohjanneensa uransa aikana 47 eri lentokonetyyppiä. Pysäyttävää oli kuulla naisten kollegasta, joka selvisi kaikista sodan aikana tehtävistä siirtolennoista, mutta menetti henkensä sodan jälkeen synnytyksessä.

"Hurja remontti" on edelleen koko perheen mieliohjelmia ja jos kaipaamme potkua siivoukseen, katsomme jakson "Sillä siistiä" tai "Himohamstraajia", niin kyllä alkaa siivoaminen maistua.

Mutta nyt siis sohvahetket ovat taas taaksejäänyttä elämää. Miehellä on loman jatkona kaksi vapaapäivää, tämä ja huominen, ja eikös hän vain ilmoittanut työnjohdolle halukkuutensa tarjoutua ylitöihin. Tarjolla olikin tekijäänsä odottavaa työtä ja niin mies saa puhallella pölyt työtakin hartioilta iltapäivällä.
Vaikka tuolla näyttää olevan talven merkkejä teiden pinnoilla, ei ne ison bussin pyörissä vielä menoa häiritse. Keinonivelet lonkissaan köpöttelevän bussinkuljettajan sietäisi kuitenkin olla liikkeissään varovainen. Isi lähti kanssani saattamaan Saaraa eskariin ja sai useamman kerran huitoa käsillään pystyssä pysyäkseen. Mummot, vaikkei niillä keinoniveliä olekaan, tyytyvät suosiolla luistelemaan.

Mielessä vielä eilisestä Saaran ja lapsenlapsi-Melskan leikistä Saaran repliikki Melskalle:
- "Olisi parempi, jos pitäisitte kruunun päässänne, teidän ylhäisyytenne."

torstai 25. lokakuuta 2012

Anna meille lapsenuskoa

Hyvin onnelliset, hyvin rentoutuneet ja virkistyneet ja erittäin hyvin syöneet matkalaiset saapuivat eilen. Matkasta oli jäänyt monta ihanaa muistoa. Rantakävelyllä tytöt olivat silitelleet vastaan kävellyttä upeaa kissaa ja ihasteleet kesyjä sorsia. Kyläpaikassa oli ollut niin kivaa, että tytöt vuoron perään muistuttivat, että heitä oli pyydetty yökyläänkin. Laivassa he olivat maistaneet villisikaa. Paluumatkalla Helsingin satamassa he olivat vielä ihastelleet huumekoiria, joista yksi oli nuolaissut isin sormia. Eläinhullulle Kaisalle tällaiset matkan yksityiskohdat ovat tietysti aivan huippujuttuja.
Anne-Marin blogista http://mennaanmaalle.blogspot.fi/ löytyy muutama kuva matkalta.

Edellisen kirjoitukseni kommentoinnista löytyy sitten laivailun jatko-osan alku.

Kun Taivaan Isä vastaa pyyntöihimme, joko tavalla tai toisella, hän käyttää usein avun välikappaleena aivan tavallisia ihmisiä. Usein tuo henkilö ei edes tiedä olevansa mukana Jumalallisessa suunnitelmassa, mutta Jumala kyllä palkitsee aina tuon avun välikappaleen. Raamatun mukaan Jumala ei jää kenellekään velkaa.

Järisyttävän konkreettisen opetuksen Jumalan kirjaimellisesta avusta ja mukanaolosta uskovan elämässä sain muutama vuosi sitten. Tuon tapauksen jälkeen en ole koskaan kyseenalaistanut Jumalan kaikkivoipaisuutta meidän pienten ihmisten pienten asioiden suhteen. Kun ajattelemme ihmiskunnan ja luomakunnan historiaa, kaikki asiat ovat Jumalalle pieniä.

Elettiin tammikuuta, mikä jostain syystä on ainakin meillä ollut taloudellisesti hyvin haastava kuukausi. Joulu tuo lisämenoja ja monia vuosittaisia maksuja tahtoo erääntyä juuri vuoden alussa.
Meiltä oli ruokarahat tyystin loppu ja vaikka lähipiirini  kanssa on sopimus, että sellaisessa tilanteessa voin kääntyä heidän puoleensa, en jostain syystä halunnut tai ilennyt sitä tehdä. Valitin tilannetta Jumalalle, sanoin, että "kyllähän Sinä voit minua nyt auttaa, mutta ei se raha silti ovelle kävele". Käyttääkseni uskovaisten piirissä tuttua termiä, olin "epäuskon hengessä".
Eihän meillä ruokarahojen loppuminen tarkoita nälkää, koska aina on monta pakastinta täynnä syötävää, ainakin marjoja, ja jauhokaapeista löytyy aina jotakin, mutta ostoslistaan kertyneiden puutteiden ostamiseen ei rahaa ollut.
Kului muutama tunti. Ovikello soi. Menen avaamaan ja oven takana on rollaattorinsa kanssa naapurin pappa.
- "Minä en muistanut antaa jouluksi lapsille yhtään namirahaa, niin ota nyt tämä ja osta mitä lapset tarvitsevat." pappa sanoi ja laittoi käteeni viisikymppisen.
Kiitin pappaa sydämestäni ja sanoin, että ostan leipää ja maitoa.

Kun suljin oven kumarassa kulkevan nöyrämielisen papan lähdettyä, olin epäuskoinen ihan toisella tapaa, kuin muutama tunti aikaisemmin. Jumala sanoi minulle, että Hän voi laittaa rahan myös "kävelemään" ovelleni, jos Hän niin tahtoo.
Kerron tämän tapauksen Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi.

Ef.3: 17- 20

"Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne
perustus ja kasvupohja.
Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden,
pituuden, korkeuden ja syvyyden,
ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon.
Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
Jumalalle, joka meissä vaikuttaa voimallaan
kykenee tekemään monin verroin enemmän
kuin osaamme pyytää tai edes ajatella."

maanantai 22. lokakuuta 2012

Siellä ne nyt on - laivassa

Varmaankin aikamoista kärsivällisyyskasvatusta 6- ja 8-vuotiaille odottaa laivaan pääsyä. En edes laskenut, kuinka monta kertaa päivän mittaan minulta kysyttiin, joko olisi aika lähteä satamaan. Loppujen lopuksi viimeinen puolituntinen on helpompi odottaa terminaalissa väenpaljoudessa, kuin kärvistellä kotona ja lähteä sopivaan aikaan.
Tukholmaan lähtivät isin ja pikkutyttöjen lisäksi myös 18-vuotias Anne-Mari, jonka tarkoitus on pitää liput ja laput tallessa ja muistaa kaikki äidin muistuttamat asiat. Isillä oli selvästikin huojentunut olo lapsenlikan mukanaolosta, vaikkei Kaisan ja Saaran perässä tarvitse juostakaan. Alkumatkan puhelinsoiton perusteella laivallaolijat olivat suunnitelleet varhaista nukkumaanmenoa. Näköjään risteilyllelähdön tiivis odottaminen tänään oli verottanut matkalaisten voimia.
Huominen sujuukin heillä kuin siivillä, koska he pääsevät heti satamaan päästyään kyläilemään tätini ja hänen miehensä kotiin.

Koska tämä matka "tuli taivaasta", Miika-poika sanoi eilen illalla ennen iltarukousta:
- "Minä alan nyt rukoilemaan, että Jeesus antaa meille toisen laivalipun, niin sitten me lähdetään äitin kanssa Ruotsiin!"
Onpa paljon mahdollista, että Miika saa toivomansa rukousvastauksen - Taivaan Isä kun tykkää järjestää kaikkea hyvää ja varsinkin sitä anoville lapsille. Äitikin voi jo alkaa henkisesti valmistautumaan, että laivareissu voi olla edessä. Sen mieleisen kyläpaikan tähden kestää kyllä laivamatkan epämukavuuttakin.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ei kiire mihinkään

Tätä pilvistä lauantaipäivää kuvaisi hyvin sana "leppoisa". Heti verkalleen herättyämme lähdimme käymään Haagan Mummon luona. Miehellä ja minulla oli sovittuna hommana liimata lonksuvat tuolinjalat ja yksi heiluva pöydänjalka. Heidi lähti mukaan, koska Mummo oli viime käynnillään luvannut hänelle rahat yhden levyn ostoon.
Veimme Mummolle sekamarjamehua, vadelmavispipuuroa ja pakastemarjoja. Kaupasta haimme vielä pienet ostokset.
Haagan Mummon luona on niin levollista käydä, koska hänellä on rauha ja jatkuva keskusteluyhteys Jumalan kanssa. Rukoilen, että Jumala siunaisi anoppiani terveydellä ja voimilla, jotta hän voisi nauttia elämänsä ehtoopuolesta vailla suuria huolia ja murheita.

Poistullessa junan ikkunasta katsellessa Helsinki näytti verkkaiselta ja uneliaalta. Ihmiset kävelivät ilman kiirettä, eikä kukaan näyttänyt kiukkuiselta tai kireältä. Rautatientorin edullisesta karkkikaupasta haimme pähkinöitä ja yksittäispakattuja keksejä hätävaraeväiksi. Koulupäivinä on pienten eväiden tarvitsijoita lähes joka päivä ja täysjyväkeksi jaksaa odottaa, vaikka sattuisi repun taskuun unohtumaan.

Isot pojat ja Saara(!) ovat menossa kavereiden kanssa, Miika on käynyt jo kerran kalassa ja minulla on mehu-maija hellalla. Tämänkertainen mehu on mustikasta, mustaherukasta, mansikasta, marja-aroniasta ja puolukasta.

Ulkona ei tuule tänään yhtään, välillä ripauttaa muutaman tipan vettä. Haagan puistikosta pujahti oravanpoika aamun reissulla meitä tervehtimään ja näytti sitten meille, kuinka hienosti osaa kiivetä lehmuksen ylimpään latvaan ja sitten hypätä viereiseen puuhun putoamatta. Kun mehu on keitetty, täytyykin kysyä halukkaita lähtijöitä kävelylle ja käydä juttelemassa Hietaniemen oraville.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Vanha tuttu

Useampi vuosi sitten tuttavarouva tältä samalta kylältä (lue: kaupunginosasta) muutti perheineen Pohjois-Savoon. Vaihdoimme sähköpostiosoitteita, mutta tuttava varoitteli, että ei ole mikään "tietokoneihminen", eikä hän niin ollen ollenkaan lupaillut mitään vilkasta viestinvaihtoa. Minulle riitti, että oli jokin oljenkorsi kuulumisien kyselyyn. Kerran terveisiä laitoinkin - ollenkaan vastausta odottamatta.

Eilen illalla lähdin S-markettiin ostamaan jotakin pientä, jota ilmankin olisi aamuun asti pärjätty. Kassajonossa seistessäni näin tutun hahmon kävelevän kaupasta ulos tyttäriensä seurassa. Lykkäsin ostoskärryt sivuun ja huikkasin kassan rouvalle, että palaan kohta. Eteisessä tavoitin tuon vanhan tutun. Hän oli tullut Helsinkiin käymään tyttäriensä kanssa. 
Kaupasta kävellessään hän oli muistanut ja tytöillekin maininnut, että "vieläkin on siihen Sirkun sähköpostiin vastaamatta..."

Oli riemukasta tavata monen vuoden jälkeen! Ja riemua lisäsi tapaamisen yllätyksellisyys. Tuon tuttavan kanssa meitä yhdistää paitsi sama ammatti myös suuri mieltymys maaseudulla asumiseen.

Kuten olen aikaisemminkin täällä todennut, en puhu "sattumista", "tuurista", "tsägästä" tai "hyvästä onnesta". En edes ihmettele maailman pienuutta. Minulle nämä asiat on Taivaan Isän järjestämiä piristäviä elämän hetkiä, joita silloin tällöin arkeen tarvitaan.

torstai 18. lokakuuta 2012

Kaappien kätköistä

Viime päivinä olen käyttänyt paljon aikaa nurkkien ja kaappien koluamiseen. Meillähän epäjärjestys korostuu, kun kaappeja ja piiloja sotkujen ja rojujen piilottamiseen ei ole, vaan tekemättömät työt levähtävät jokaisen huusholliin tulijan silmille kaikessa kauheudessaan.
Olen pitänyt itseäni aika lailla tiukkana ihmisenä sen suhteen, etten keräile pikkutavaroita ja epämääräisiä viritelmiä vapaille pinnoille, vaan vapaat pinnat täyttyvät jokapäiväisistä kulutustavaroista, kuten pyyheliinoista, astioista tai perheenjäsenten vaatteista.

Kerran ostin kierrätyskeskuksesta hyvin kauniin valkoisen kannellisen peltipurkin ja tälläsin sen keittiön pöydälle valkoisen pöytälampun viereen. Minusta ne purkki ja lamppu olivat hyvin kauniita katsella siinä paljon elämää (ja värikyniä) nähneen puupöydän päällä. Ei kulunut kuin hetki, kun keittiöön tuli ensimmäinen ihmettelijä:
- "Mikä purkki tuo on? Mitä sillä tehdään? Miksi se on tuossa?"
Samassa kyselijän vierelle tuli valistunut lapsi, joka kertoi:
- "Se on äidin sisustuselementti".
Kun pari viikkoa olin selitellyt kyselijöille, niin omille kuin vieraille, että "kyseessä on sisustuselementti, purkki, jolla ei ole mitään virkaa", totesin, että helpommalla pääsee, kun ottaa purkin pois pöydältä. Lisäksi purkki oli ollut perheen rummutusintoisen pojan instrumenttina joka ainoa ruokailuhetki, kun poika oli pöydän ääressä istunut.

Nyt olen luopunut tykkänään ahtaissa tiloissa "sisustuselementtien" miettimisestä. Tähdellisempää olisi keskittyä edes alkeellisen järjestyksen luomiseen ja ylläpitämiseen.

Kaappeja ja niiden päällysiä siivotessani olen tiukentanut siivousperiaatteitani entisestään. Nyt olen raivannut paikkoja ajatuksella, että laitan pois kaiken sen, mitä en muuttaessa (siis mummolaan) ottaisi mukaan.
Tähän asti olin säilyttänyt sadetakkeja (kolme takkia samaa kokoa), nahkaisia kerhotossuja, parittomia työrukkasia ja palapelejä, joista puuttuu paloja. Matonkuteiksi päätyi kolme kassillista pussilakanoita, jotka eivät ole päätyneet sänkyihin ainakaan viiteen vuoteen, vauvan lakanoista puhumattakaan.

Yhtä laatikostoa siivotessa löytyi käsilaukku, mikä on tiettävästi ollut mukanani 13 kertaa synnytyssairaalassa. Ainakin sisällön perusteella voi niin päätellä. Laukussa oli pinkka synnytyskertomuksia, haaleita ultraäänikuvia ja pieniä pahvikortteja, joilla synnytysosaston henkilökunta on onnitellut uuden vauvan syntymisestä.
Laukussa oli myös yksityisen lääkäriaseman lääkärin lausunto ultraäänitutkimuksesta kauan, kauan sitten. Odotin varmaankin viidettä lasta, kun alkuraskauden viikoilla minulle iski kauhea huoli, onko vatsassani ketään ja onko edes hengissä. En ilennyt monta lasta saaneena mennä Kätilöopistolle tarkistuskäynnille, vaan kaupunkireissulla poikkesin yksityisen lääkäriseman ovesta sisälle. Kerroin huoleni ja paikalla sattui olemaan lääkäri, joka teki perinpohjaisen ultraäänitutkimuksen. Löytyi lapsi, jolta löytyi ainakin kaksi kättä, kaksi jalkaa, selkäranka, aivot ja sykkivä sydän.
Lääkäri kirjoitti tutkimuksesta lausunnon, laittoi liitteeksi nipun ultraäänikuvia ja kirjoitti lausunnon loppukaneetiksi: "onnitteluni perheelle".

Tuosta "synnytyssairaalakäsilaukusta" ei löytynyt mitään poisheitettävää. Eikä mielen hyviä muistoja saa pois heitettyäkään.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Operaatio Joulun Lapsi

Nyt on hyvä aika muistuttaa kaikkia Operaatio Joulun Lapsesta.
Jos et itse voi koota omaa pakettiasi, voit osallistua operaatioon rahalahjalla.
Rahaa tarvitaan myös avustuskuorman perille saamiseen. Oheisesta linkistä löytyy kaikki ohjeet pakettien kokoamiseen ja toimittamiseen ja videoista näet, että ollenkaan vähäpätöisestä ja turhasta touhusta ei ole kyse.
Apua tarvitsevia löytyy läheltäkin, mutta kurjuus ja köyhyys ovat Romaniassa ja Moldovassa ihan toista kuin Suomessa.
Emme tee tätä itsemme takia, emme edes sen takia, että saisimme joulumieltä. Teemme sen takia, että meillä on mahdollisuus tehdä jotakin pientä lasten hyväksi. Että yksi kenkälaatikollinen voi viestittää "olet tärkeä, sinua rakastetaan".
http://www.joulunlapsi.fi/

Jatkamisen arvoinen perinne

Eilen oli Lautakankaalla pidetty perinteeksi muodostuneet lähetysmyyjäiset. Soittelin äsken äidille ja kyselin myyjäisten kuulumisia. Samalla tuli puheeksi, että lokakuisilla myyjäisillä on ainakin 60 vuoden perinne. Äiti ei äkkiseltään muistanut, että yhtään välivuotta olisi myyjäisten pitoon tullut. Ennen äidin miniäksi taloon tuloa oli jo Lahja-mummo organisoinut juhlan, joka symboloi hyvin satokauden päätöstä.

Omasta lapsuudestani muistan myyjäiset syksyn kohokohtana. Jännityksellä seurasin Lahja-mummon ompelutöitä, kun hän poljettavalla Singerillään ompeli myyjäisten huutokauppaan esiliinoja ja tyynyliinoja. Haikein mielin katselin pitsillä somistettuja, sileäksi silitettyjä ja silkkinauhalla sidottuja tyynyliinapareja, jotka olisin halunnut uskaltaa huutaa itselleni huutokaupasta. Muistan vieläkin niiden tyynyliinojen pitsit ja materiaalit, jotka mummon avustuksella onnistuin itselleni huutamaan. Ne vanhat tädit, jotka kanssani kilpaa huusivat, luopuivat leikistä noin kahdeksan markan tietämillä ja antoivat pikkutytön saada itselleen kapion alkuja.

Pitkään oli myyjäisten kohokohtana leivonnaisten, käsitöiden ja maan tuotteiden huutokauppa. Nykyään varojen keruu hoidetaan arpajaisilla, joiden ideaa ovat myyjäisiin osallistuneet kiitelleet.
Halukkaat saavat tuoda arpajaispalkintoja tullessaan. Tänä vuonna oli tarjolla mm. säilykkeitä, marjoja, juurespusseja, leivonnaisia ja taloustarvikkeita. Euron hintaisen arvan ostaja kirjoittaa lapulle oman nimensä (tai paikalla olevan henkilön nimen, jolle haluaa arvan ostaa) ja taittelee arpalipun kulhoon. Kun kaikki halukkaat ovat ostaneet haluamansa määrän arpoja, joku nostaa kupista ensimmmäisen arpalipukkeen. Se, kenen nimi lapussa on, saa valita palkintojen joukosta minkä vain haluamansa tavaran. Hän vuorostaan nostaa arvan ja näin jatketaan, kunnes palkinnot pöydältä tai arpaliput loppuvat. Näin voittajan ei ole pakko kantaa kotiinsa sellaisia arpajaisvoittoja, joille ei ole käyttöä.
Koska kyseessä on paikallisen luterilaisen seurakunnan lähetystyön tukemiseksi järjestetty tapahtuma, on seurakunnasta mukana joko lomalla oleva lähetystyöntekijä tai joku muu seurakunnan työntekijöistä. Hengellisen annin lisäksi tarjotaan myös lähetysmyyjäisissä kahvit.

perjantai 12. lokakuuta 2012

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012101216193851_ul.shtml

Kahvinkorvikkeen keittoon

Muutamassa blogissa ja lehtijutuissa olen viime aikoina törmännyt useasti pakurikääpää koskeviin juttuihin ja uutisiin.
Asia alkoi minua kiinnostaa, koska pakurikäävän positiivisista vaikutuksista on selkeää näyttöä jo ammoisista ajoista lähtien. Pakurikääpää on aikaisemmin paljon käytetty kansanlääkinnässä ja sota-aikoina pakurikääpäjauhetta käytettiin kahvin korvikkeena.

Koska pakurikäävän löytyminen koivikoista on lähes onnenkauppaa (arvioidaan, että kääpäkoivuja on yksi 15 000 tervettä koivua kohti), päätin tilata tuotetta valmiina, ilman metsissä rämpimistä ja työlästä kuivattelua ja jauhamista.
http://petajanvoima.fi/    Linkin takaa löytyy suomalainen yritys, josta pakurikääpää voi tilata. Mainittakoon, että yrityksen sivuilta löytyy myös ohjeet, jos joku pohjois-suomalainen metsänomistaja haluaa myydä heille pakurikääpää. Jos tuote saa lisääntyvää huomiota ulkomaillakin, on pienellä yrityksellä kohta raaka-aineen hankinnassa ongelmia.

Sen lisäksi, että olen innoissani upeasta luonnon tuotteesta, olen otettu, että Suomesta löytyy Petäjän Voiman kaltaisia yrityksiä, jotka tekevät intohimoista työtä suomalaisuuden hyväksi ja Suomen luonnon rikkauksien saattamiseksi kaikkien ulottuville.

Jos innostut tilaamaan tuotetta, varaudu pieneen odotteluun tuotteen toimituksessa. Tilaukseni mukana tulleessa saatekirjeessä kerrottiin, että pakurikäävän saaman medianäkyvyyden jälkeen yrityksen tilausmäärät ovat lisääntyneet roimasti.
Onnittelut Petäjän Voimalle ja sen työntekijöille! Toivotan yrityksellenne menestystä ja hyviä kääpävuosia.

torstai 11. lokakuuta 2012

Ei pelkkä kalajuttu

Aika on hujahtanut siinä määrin, että tammikuussa alkavan hierojakoulutuksen vahvistus ja materiaali tulivat eilen. Into ja innostus koulua kohtaan vain kasvoivat, mutta olosuhteiden realiteetit tunnustettuani pyysin siirtämään opiskelupaikkani ensi syksynä alkavalle kurssille. Sitä ennen ehdin opiskella anatomiat ja toivon mukaan myös tienaamaan opiskelurahat. Vaikka kysymys opiskelujen siirtämisessä oli osaltaan rahasta, myös kahden pienen tytön päivähoitoasia täytyy olla kunnolla järjestetty, ennenkuin äiti ja mummo siirtyy koulunpenkille. Ensi syksynä siirtyy Saarakin koulunpenkille, niin ei hänenkään osalta sitten ole enää päivähoitoasiat ajankohtaisia.

Tunsin itseni toden totta mummoksi, kun tänään istuin viimeistä kertaa neuvolan odotustilassa. Saaralla oli kuusivuotisneuvola ja vahvasti näyttää siltä, että meidän 23-vuotinen neuvolassa ravaaminen päättyi tähän. Muutaman kerran olen neuvoloiden odotushuoneissa istunutkin: neuvolakorttien mukaan yhtä lasta kohden on tullut noin 15 käyntikertaa.

Neuvolan terveydenhoitaja oli aidosti ihmeissään, kun sanoin, ettei meillä koskaan kukaan ole syönyt D-vitamiinia lukuunottamatta pikkuvauvoja ennen kiinteään ruokaan siirtymistä. Toki ne valistuneet isot tytöt, jotka popsivat omista vitamiinipurkeistaan, saavat suositustenmukaiset vitamiininsa. Tässäkin asiassa on kyse varmaan suutarin lapsen kengistä. Kyllä terveydenhuollon ammattilaisen kuuluisi myöntää todistetut tosiasiat, eikä laiminlyödä niitä ainakaan omien lastensa hyvinvoinnin ollessa kyseessä. Luulisi omatuntoni heränneen jo siitä, kun terveydenhoitaja valisti uusimmista tutkimustuloksista, joiden mukaan on näyttöä siitä, että D-vitamiinin saannilla on osuutta alzheimerintaudin ja aikuisiän diabeteksen kehittymisen kanssa.
Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan (ollenkaan nyt aliarvioimatta riittävän D-vitamiinin saannin tärkeyttä), niin jos elämme kaikessa suositusten mukaan, niin aika ahdistavaksi elämä muuttuu. Tässä yhteydessä sanoisin myös, että joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. En mahda sille mitään, että peilaan omissa tekemisissäni aika paljon siihen, millaista elämä oli omien isovanhempieni aikaan.
Kyllä vain, olen konservatiivi ja edistysten tulppa.
Lyhyen keskustelumme päätteeksi neuvolantäti totesi, että "kysehän on perheen omasta valinnasta".

Kun miehelle kerroin D-vitamiinikeskustelumme, hän muistutti oitis, että "mehän syödään monta kertaa viikossa kalaa, jota Miika onkii kanavasta". Tosin niistä tirreistä ei juurikaan ole D-vitamiinin lähteeksi.
Miika on niin innostunut kalastamisesta, että koulun jälkeen hän ensimmäiseksi suuntaa kanavalle onkensa kanssa. Tutuiksi ovat tulleet ahvenen ja silakan lisäksi myös kivinilkka ja mustatäplätokko.
Ai-ai, kun päästään mummolaan, alkaa Miikallakin onkimiehen onnenpäivät. Sitä odotellessa ehdin minäkin saada harjaannusta pikkukalojen fileoinnista.


tiistai 9. lokakuuta 2012

Lämpöhoitoa kotisaunasta

Kirjastoautolta lähti mukaan syyskuun Kotilääkäri-lehti. Lehteä selaillessa tarttui silmiin pieni juttu saunomisen, yleensäkin lämmössä makailun hyödyistä.
Arizonan yliopistossa on kehitelty ihan oma hoitomuotonsa, jota me suomalaiset olemme vuosikymmenet käyttäneet onnellisen tietämättöminä sen tieteellisistä salaisuuksista.
Arizonan mallissa potilas makaa kuumassa teltassa pää teltan ulkopuolella. Potilaan ruumiinlämpö nousee 38,5 asteeseen ja samalla aivoihin vapautuu beetaendorfiinia eli mielihyvähormonia. Hoidon masennusta lievittävä vaikutus kestää tutkimuksen mukaan jopa viikkoja.
Hoitoa alettiin kehittää, kun todettiin masennuspotilaiden oireiden helpottuvan saunomisen jälkeen.

Entuudestaan ovat tutkijat havainneet, että saunominen vaikuttaa uneen. Saunomisen jälkeen syvän unen määrä lisääntyy ja se puolestaan parantaa muistia, oppimista ja ongelmanratkaisukykyä. Parantunut uni helpottaa myös ajattelua ja päätösten tekemistä, sekä rentouttaa fyysisesti ja henkisesti.

Ja mihin johtopäätökseen päädymme näiden seikkojen edessä: jos elämä potkii ja masentaa, mene saunaan. Jos lapsella on vaikeuksia oppimisen kanssa, vie hänet saunaan. Jos yöunesi ovat vähän hakusessa, harrasta iltasaunomista.

Muutaman kerran olemme kokeilleet aamusaunaa. Kun on löylynheiton kanssa varovainen, aamusauna takaa virkeän ja rentoutuneen päivän.

Vaikken unettomuudesta kärsikään, taidan tänä iltana hyödyntää luomu-unilääkettä.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Nukuttamista toisessa polvessa

Pappa hoiti Melskaa sillä aikaa, kun minä kipaisin kaupungilla asioilla. Papan hommaksi jäi päiväunille nukuttaminen. Melskan vastaus, kun Pappa ehdotti päiväunille menoa oli: "ei nukuta, ei makata, ei lepätä".
Kolmevuotiaan kanssa täytyy kuitenkin tulla toimeen, vaikka toinen olisi herännyt jo viideltä, ja ilman päiväunia ei tule toimeen mitenkään.
Pappa käytti kiertotietä:
- "Mennään sängyn päälle odottelemaan, kun mummo tulee postista."
Vielä ei Melska ole huomannut, että mummo ja pappa "huijaavat" häntä. Ei mukamas tarvitse nukkua, mutta kuitenkin herää mummon ja papan sängystä!

Pappa oli muutenkin innoissaan lapsenlapsen jutuista tänään. Kun he olivat olleet parvekkeella hakemassa omenia, oli Melska kurkistanut keittiön tuuletusikkunasta sisään kädessään iso leikkilääkeruisku ja huhuillut:
- "Mummoo! Oletko kunnossa?!"

Vadelmavispipuuro on kiehumassa kohta kotiutuville välipalan kyselijöille. Parvekkeella odottaa jättikassillinen naapurinrouvan eilen tuomia omenia. Omeniin ei tänä syksynä olla kyllästytty ollenkaan ja kylmiössä pidetään jatkuvasti omenapiirakkaa varalla. Koska kaupunkilaisen säilöntähommat ovat aika aneemisia, otan omenien laitosta kaiken ilon irti. Kaupasta ei täällä kukaan täyspäinen osta suomalaisia omenia säilömistarkoitukseen: niiden kilohinta on kolmen ja neljän euron välillä!

Ensimmäinen kotiintulija saapui. Saara tuli eskarista. Lähihoitajatyttö ei ole vielä edes lähtenyt kouluun, koska hänen kokeensa alkaa vasta myöhemmin iltapäivällä. Vanhin poika lähtee kohta iltavuoroon.
Kolmelta isä saa taas vetovastuun, kun juoksen yhden pojan vanhempainvarttiin lähikouluun. Kyseessä on se opettaja, joka varaa vartin sijasta minulle kolme varttia. Puhumme vartin pojan asioista ja lopun aikaa rupattelemme omia kuulumisia.

Sen verran repsuiselta tuntuu ilma ulkona, että illaksi täytyy varmaan napsauttaa saunan kiuas päälle.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Musiikkia sunnuntaille

Nyt kun miehellä on lomaa, kaikessa tekemisessä on selvästi hidastempoisempi ote, kun voimme tehdä yhdessä. Kun mies on töissä, hänen vapaa-ajastaan suuren osan haukkaa nukkuminen ja lepääminen, koska työ painottuu yöaikaan. Lomalla pääsee seurakuntaankin useammin ja ilman kiirettä.
Aamulla lähdimme kirkkoon (sanomme "kirkoksi" helluntaiseurakunnan rukoushuonetta). Siellä olikin upea musiikkijuhla ja laulamassa oli ihan uusi tuttavuus "Esengo" -lauluryhmä Porvoosta. Jos teillä on mahdollisuus päästä heitä kuulemaan tai saatte käsiinne heidän tuoreen levynsä, suosittelen lämpimästi.
Kun kuulin ryhmän ensimmäisen laulun, ajattelin oitis, että heidän täytyisi tehdä levy, sillä sen verran vaikuttavaa laulu oli. Tilaisuuden edetessä kävikin ilmi, että levynjulkistamiskierroksellahan he olivatkin.
Ryhmän vetäjän, Liisa Niinisen, haastattelu löytyy oheisesta linkistä:
http://youtu.be/pOJIu9R15Iw

Ensi sunnuntain aamutilaisuuteen on pyydetty minua laulamaan. Mieheni kanssa teemme siinä yhteistyötä sillä tavoin, että mieheni etsii ja rukoilee sopivia lauluja ja ehdottaa niitä sitten minulle. Useimmiten valitsen lauluja, jotka ovat tulleet meidän molempien sydämelle.
Kirkossa laulaminen ei ole esiintymistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Joskus Jumala puhuu laulujen välityksellä kuulijoille tai laulajalle. Se onkin laulajan rukous ja toive, että hänen laulunsa saisi koskettaa jotakuta.

Loppuun vielä linkki Liisa Niinisen haastattelussa mainitsemaan Selahin kappaleeseen "I will carry you".
http://youtu.be/pxZhEcTzn6Q

lauantai 6. lokakuuta 2012

Oma huone odottaa!

Soitin äidille Lautakankaalle. (Lautakangas on siis kotitilamme nimi, eli ei mikään paikan- tai kylännimi.)
Äiti kertoi, että nyt on valmiina huone, jossa on vuode pedattuna, ikkunaverhot vaihdettuna, lattia pestynä ja puhtaat matot lattialla. Ja sitä huonetta kutsutaan jatkossa Sirkun ja Erkin huoneeksi!
Tuntuu kuin ihan melkein jo asuisimme siellä. Meille on oma huone!
Te tiedätte, millaisia huutoja ja hihkuntoja pikkulapsi päästelee, kun tapahtuu jotakin oikein kivaa. Minä en tiedä, ilkiänkö tänne kirjoittaa niitä hihkuja, mitä ajatuksissani nyt lentelee.
Kyllä vain, kyllä ilkiän. Tätä tapahtuu ihmisen elämässä vain yhden ainoan kerran. Siis sitä, että joku sanoo huoneen olevan valmiina elämistä varten:
ji-huu, jeeee!, vau ja vau ja vau, jes-jes-jes, vautsi-vau ja ei-voi-olla-totta!!

Ja tiedättekö mitä (aasinsilta hengellisiin asioihin): kyllä me hihkutaan ilosta sittenkin, kun nähdään, millaiset huoneet Jeesus on laittanut meille Taivaan Kotiin.

Sormenjälkiä ikkunassa

- Hip-hei! pääsi suustani, kun riipaisin ikkunaverhon syrjään olohuoneen parvekkeen oven edestä ja avasin parvekkeen oven.
- Mikä on "hip-hei", kysyi mies. - Ai, kun aurinko paistaa...
- Aurinko paistaa ja on noin likaiset ikkunat!

Meidän olohuoneen ja keittiön ikkunat on pesty joskus varhaiskeväällä, mutta nyt niissä on suloisia sormenjälkiä sekä sisällä, että ulkona. Lisäksi ulkopuolella on nokea harmaaksi asti.

Vaikka kaupunkilaisen työt eivät istu eivätkä seiso, vaikka sataisi kuukauden yhtä soittoa, niin selvästi mieltäkohottavammalta tuntuu aloitella päivän töitä, kun aurinko suorastaan porottaa.
Pyykkien kuivaaminen ulkona alkaa olla jo vuodenajan perusteella aika nihkeää, eli kuivaa ei tule ollenkaan.
Kuitenkin elämän pieniä ylellisyyksiä on raikkaalle tuoksuvat vaatteet, niin parvekenykerämisestä ei malttaisi millään luopua. Nyt kun mies on koko kuukauden lomalla, on pyykin kanssa nykertämisestä tullut meille yhteinen harrastus. Hyvä onkin, sillä viisi koneellista päivässä ei tahdo millään riittää, vaikka lakanoidenvaihtoa pihtaan.

Kohta saamme hyvin arvokkaan, suorastaan kallisarvoisen vieraan. Nainen, joka on synnyttänyt ja kasvattanut elämäni rakkaimman ihmisen, tulee meille käymään. Arvostan hänen vierailuaan  myös siitä syystä, että hän joutuu kestämään kipua ja näkemään paljon vaivaa, kun tulee kaupungin tilaustaksilla meille.   

Helsingissä vanhukset ja vammaiset saavat tietyt kriteerit täytettyään ns. taksikortin, joka oikeuttaa heidät tiettyyn määrään matkoja kuukaudessa. Osa matkoista on tavallisia taksimatkoja ja osa kimppakyytiperiaatteella toteutettavia, jolloin matkustajan täytyy varautua istumaan kyydissä kierros pitkin kaupunkia, kun kyytiin poimitaan muita kyydin tarvitsijoita.
Olen muutaman kerran saattanut anoppiani paluukyydille ja silloin on tullut mieleen, että olisipa asiat hyvin hoidossa, jos kuljettaja osaisi ja ymmärtäisi suomea ja osaisi lukea karttaa tai käyttää navigaattoria.
Perille on anoppi aina päässyt ennemmin tai myöhemmin, mutta mielestäni vanhojen asiat ovat juuri niitä, jotka pitäisi hoitaa ensimmäisenä ja korkeatasoisesti.

Ihmiset, joille on annettu paljon elinpäiviä, ovat kaiken kunnioituksemme ja arvostuksemme ansainneet. Raamattukin siihen meitä kehottaa. Me, joilla on anoppi, voimme muistiamme virkistääksemme lukea uudestaan Ruutin kirjan Raamatusta ja ottaa esikuvaksemme Ruutin ja hänen anoppinsa Noomin suhteen.
Kun noudatamme Jumalan asettamia asioita, siunaukset on luvattu elämämme ylle.
Katsokaapas Ruutin kirjan viime jakeita: kun Ruut nai Booaksen ja synnytti pojan, mitä saikaan vanha Noomi vielä elämänsä iloksi - "Noomi otti pojan syliinsä, ja hänestä tuli pojan hoitaja."

Vaikkei meille nyt ihan noin suuria siunauksia elämään tähän hätään suotaisikaan, niin toivotan niitä pienempiä teille oikein roppakaupalla - alkaen poutapäivästä.

torstai 4. lokakuuta 2012

Yllätyslahja

Taivaan Isä tykkää järjestää meille mukavia yllätyksiä aina silloin tällöin. (Mies katseli äsken Joyce Meyerin opetusohjelmaa TV7:lta ja lausahti:
-"Eipä ole tullut ajateltua, että Jumala on onnellinen, että hänen perusolemuksensa on iloinen!")
Taivaan Isä hymyilee varmaan leveästi, kun iltapäivällä näkee Saaran ja Kaisan riemun, kun heille kerrotaan, että pääsevät isin kanssa parin viikon päästä käymään Tukholmassa. Tytöillä on lokakuussa syntymäpäivät, joten matka on heillekin kuin tilauksesta.

Kun saimme tietää, että isin talviloma on nyt lokakuussa, huokasin pienen, ohimenevän rukouksenpoikasen Taivaan Isälle tiedoksi, että "järjestäisitkö meille risteilylahjakortin isin lomalle, että isi pääsisi pikkutyttöjen kanssa pienelle matkalle".
Tänään postissa tuli isille kirje, jossa laivayhtiö muistaa lahjakortilla sen takia, että ensi vuonna isillä tulee pyöreitä vuosia täyteen. Siis ensi vuonna.

Kaksi yötä laivassa oli viime syksynä Kaisalle ja Saaralle ikimuistoinen kokemus, jonka kruunasi mieleinen kyläpaikka Tukholmassa, jossa he saivat viettää päivän. Kyläpaikan isäntäväkeä on nytkin varoiteltu tulevista vieraista.

...
Kun Raamattu kehoittaa meitä lasten kaltaisuuteen, sillä tarkoitetaan nimenomaan sitä luottamusta, jolla lapsi suhtautuu asioihin. Lähes päivittäin opin asiasta uutta, kun omat lapseni sanovat: "rukoillaan, että Taivaan Isä parantaa mun yskän" tai "voiksä rukoilla, et Taivaan Isä antaa mulle viisautta matikassa" tai "eksä voi rukoilla, että Taivaan Isä hoitaa ton asian?"

Paljon on taas kiitettävää pienistä ja suurista yllätyksistä ja arjen asioiden järjestymisestä.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Jari-Pekka

Tänään ilmestyneessä Ristin Voitto-lehdessä oli mielenkiintoinen henkilöhaastattelu liikenneasemaketju Jari-Pekan perustajasta, toimitusjohtaja Jari-Pekka Koposesta.
Koska "Jari-Pekat" ovat monille tielläliikkujille tuttuja ja Ristin Voitto-lehti taas ei, lainaan jutusta otteita. Suorat lainaukset on merkitty kursiivilla.
"Yrittäjyyden kipinän ja mallin Jari-Pekka sai jo lapsuutensa perheessä. Isä Kosti-Pekka Koponen hankki perheelleen leivän omistamallaan kaivinkoneella. Sitten Jari-Pekan setä sattui ehdottamaan elämänuraa miettivälle murrosikäiselle: "Poika, sinähän voisit pitää vaikka huoltoasemaa!" Nuo sanat saivat 14-vuotiaan päättämään, ettei yrittäjyys tule jäämään hänen kohdallaan pelkäksi haaveeksi.
Eikä Jari-Pekka Koponen myöskään aikaillut yrittäjäksi ryhtymistä. Salaojakoneyrittäjänä hän aloitti 20-vuotiaana. Noin viisi vuotta myöhemmin juhannuksena 1990 avattiin Hankasalmelle yrittäjän etunimestä brändinsä saanut liikenneasema ja perustettiin Jari-Pekka Oy. Toiminta on jatkuvasti laajentunut. Perheyritys on rakentanut 22 vuodessa yksityisen liikenneasemaketjun, joka toimii 9-tien, 4-tien  ja 5-tien varrella Hankasalmella, Hartolassa ja Joroisissa. Yrityksen lippulaivana on viime kesänä avattu uusin liikenneasema Joroisissa.

Arvot näkyvät bisneksessä

Jari-Pekka Koposella on kristillinen elämänvakaumus, ja se näkyy myös hänen liiketoiminnassaan.
- Meillä ei myydä tupakkaa eikä kaljaa, toimitusjohtaja sanoo.
- Se merkitsee noin neljän prosentin "häiriötekijää" liiketoimintaan, mutta asiakkaista 96% on siitä mielissään.
Koponen aloitti liiketoimintansa samaan aikaan kun tupakansavun haitat muutenkin nousivat yleiseen keskusteluun.
- Kun savusta kärsineet ihmiset oppivat tietämään, ettei Jari-Pekan asemilla tarvitse kärvistellä savussa, he alkoivat suhtautua meihin myönteisesti ja tulivat asenteellisesti puolellemme.
Absolutistiksi tunnustautuva toimitusjohtaja ei pidä myöskään kaljakulttuurista, vaikka ei halua esiintyä sen kummemmin ihmisten tuomarina. Se, ettei olutta ja tupakkaa Jari-Pekan asemilla myydä, merkitsee vuosittain noin 100 000 - 200 000 euron menetystä myyntikatteessa. Koponen pitää kuitenkin periaatteistaan linjakkaasti kiinni.
- Yrityksemme arvoja ovat rehellisyys, uskollisuus ja puhdaslinjaisuus, Koponen sanoo.
- Niitä sovellamme kaikkeen, mitä teemme.

Valtion velka hirvittää

Koposella on yksi lempiaihe, josta hän vaihtaa mielellään ajatuksia kahvipöytäkeskusteluissa: valtion velka.
- Ajattele nyt, Suomi ottaa tänäkin vuonna uutta velkaa 7 miljardia euroa.
Se tekee 20 miljoonaa uutta velkaa vuorokaudessa ja vajaan miljoonan tunnissa. Ja hallitus esittää edelleen samanlaista lainanottoa ensi vuodelle. Se tarkoittaa, että valtion velka nousee sataan miljardiin euroon. 
Velkaantumistahti hirvittää yrittäjää.
- Meillä on vain yhden prosentin talouskasvuarvio, mutta samaan aikaan monia erilaisten lakien ja asetusten säätelemiä maksuvelvoitteita. Yhteiskunnallinen hyvinvointivaltio opettaa kansalaiset vaatimaan itselleen kaikkea hyvää ja pitämään sen saamista itsestäänselvyytenä. Pian kuitenkin olemme ongelmissa, sillä meillä on enemmän velkaa kuin rahaa sen maksuun.
Koponen kertoo Suomen Yrittjät ry:n tekemästä tutkimuksesta, jossa 150 000 yrittäjän mielestä velkaantumisen pysäyttäminen oli toiseksi tärkein tavoite.
- Suomella on kaksi vaihtoehtoa: menojen leikkaaminen tai tulojen nostaminen. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluista on kuitenkin vaikea leikata. Kun esimerkiksi maamme eläkejärjestelmä aikoinaan luotiin, silloin ei ymmärretty, miten vanhoiksi ihmiset tulevat elämään ja mitä se merkitsee talouden kannalta.
- Tässä tilanteessa ratkaisuehdotukseni on yrittäjäystävällisen yhteiskunnan rakentaminen ja yrittäjyyden tukeminen. Sen tulee alkaa jo koulukasvatuksessa, Koponen ehdottaa.
- Suomessa syntyi vuosina 2001-2010 noin 77 000 uutta työpaikkaa ja ne kaikki syntyivät pääasiassa PK-sektorille. Kunta ja valtio eivät kyenneet luomaan uusia työpaikkoja. Suomi tarvitsee nyt yrittäjyyttä.

"Yritys ei peri Jumalan valtakuntaa"

Lukuisten muiden toimiensa ohella Jari-Pekka Koponen on aktiivisesti mukana myös omassa kotiseurakunnassaan, Hankasalmen helluntaiseurakunnassa. Samoin herätysliikkeen lähetystyö on lähellä miehen sydäntä.
- Minua koskettaa jotenkin se, että Suomesta lähetettiin niin paljon lähetystyöntekijöitä heti sotien jälkeen, jolloin suomalaisilla itselläänkin oli vielä paljon köyhyyttä.Ehkä tämä on ollut yksi maamme talouden siunaus.

(Haastattelun Ristin Voittoon on kirjoittanut Leevi Launonen)

Siunausta, terveyttä ja paljon rikkaita työvuosia suoraselkäiselle periaatteen miehelle, Jari-Pekka Koposelle.
Juttua lukiessa tuli mieleen, että tuollaisten miesten kuuluisi vaikuttaa myös maamme eduskunnassa koko Suomen hyväksi.
Me, joilla on tapana rukoilla ihmisten ja asioiden puolesta, lisäämme Jari-Pekan listallemme.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Korkealaatuinen neljä tuntia tänään

Jos ei oteta lukuun ensimmäistä aviovuottamme, olemme viettäneet mieheni kanssa kahdestaan päivän puolikkaita muutaman kerran näiden liki 25 vuoden aikana.
Yhden kerran olemme ajelleet kahdestaan vuokra-autolla Kangasniemelle, kerran viettäneet puoli päivää hotellihuoneessa hääpäivää juhlistamassa ja tänä syyskesänä kaksi aamupäivää kahdestaan kotona.

Tänään oli toinen niistä syksyisistä aamupäivistä. Saaraa eskariin saattaessamme meille valkeni, että kotiin palattuamme siellä ei suurella todennäköisyydellä ole ketään muita kuin me.
Ymmärrän huvittuneisuuden hyminän niiden pariskuntien taholta, joiden elämä rakentuu yksinomaan tai pääasiassa kaksineloon. Meidän kohdalla on kysymys niin harvinaisesta asiasta, että sen takia tämä on mainitsemisen ja analysoimisen väärtti. Luotan siihen, että tulevaisuudessa meillä on useamminkin nelituntisia yhteisiä hetkiä.

Aika paljon uusia asioita on viikko tuonut ihmeteltäväksi. Lähihoitajaoppilas intoilee mahdollisesta Tansanian-matkasta koulun stipendin turvin. Tänään selvisi, että jos hän tulee valituksi, matka toteutetaan kahden vuoden kuluttua.
Yksi isoista tytöistä pääsi töihin Hullujen Päivien ajaksi keskustan tavarataloon ja sovittaa nyt työvuorojaan koulutyön kanssa.
Kahden tytön kanssa "löysimme" Tyttöjen Talon ja sen tarjoamat harrastusmahdollisuudet ja niihin olemme nyt käyneet tutustumassa.
Armeijapoikaa koulutetaan itsenäisyyspäivän juhlien toimia varten ja äiti hätistelee häntä pohtimaan kiireen vilkkaa kouluvaihtoehtoja syksyn yhteishakuun. Armeijapojan palvelus päättyy tammikuun alussa ja olisi hyvä päästä suoraan koulunpenkille. Sanoin pojalle, että ei pidä töihinmenoa edes vaihtoehtona, vaan "tykittää" kouluhakuja täydeltä laidalta. Vaihtoehtojen runsaus tekee vain hakemisesta vaikeaa.

Se nyt ei ole edes tämänkään viikon ihmettelyä, vaan on ollut ihan koko syksylle ominaista, että oma työssäkäymiseni on jäänyt aikakirjojen ulkopuolelle. Tarjotut työkeikat ovat ylittäneet mahdollisuuteni niin totaalisesti, että en ole todellakaan hanketöihin ehtinyt. Mies on tehnyt ylitöitä sitten senkin edestä, mutta nyt hänellä onkin lähes koko lokakuun kestävä talviloma! Ja sen ihanuutta ihmetellessä onkin tämä viikko alkanut.

Koska Saaran sanainen arkku alkaa olla jo tavallisen eskaritytön puheita, meitä ilahduttaa kolmevuotiaan lapsenlapsen jutut. Tiesittekö, että Kauppatorin kauppahalli on Pentela Luutusen linna?