maanantai 26. syyskuuta 2016

Metsäikäväisen onnela

Mitä enemmän minulla on mahdollisuus viettää aikaani metsässä, sitä enemmän haluaisin siellä olla. Jos metsässäolemiselle on joku järkisyy, esimerkiksi marjojen tai sienien kerääminen, on sinne meno kaksinkertaisesti hauskempaa, mutta pelkkä polkujen käveleminen, äänien kuunteleminen ja silmien ilahduttaminen riittää syyksi mennä metsään.

Äsken lähdin vielä iltahämärissä marjaämpärin kanssa tarkistamaan, onko tämänkesäinen marjapaikka jo läpikäyty. Mustikat ja puolukat, mitkä sieltä vielä löytyi, keräsin suuhuni. Mustikoista oli makeus jo hävinnyt, mutta aivan syömäkelpoisia ne vielä olivat. Tunsin oikeastaan helpotusta, kun näin tutut marjamaat tyhjinä marjoista: mitä ihmisiltä oli jäänyt poimimatta, olivat eläimet syöneet. Sieniäkään ei enää ollut. Syvä kiitollisuus Taivaan Isälle täytti mielen. Kiitin Häntä tämän kesän antimista, joita runsaasti saimme kerätä ja nauttia samalla puhtaasta ilmasta ja luonnon kauneudesta. Hiljaa mielessäni myös ajattelin, että jos Jumala meille ensi kesän suo, niin pyydän Häneltä marjoja. Kysynpä sinulta: keneltäpä muultakaan voit metsän marjoja pyytää...

Syksyinen hämärä metsä on rauhoittava. Silmäsi tarkentuu väreille ja korvasi harvoille äänille. Askel hidastuu ihan huomaamatta ja huomaat kuuntelevasi tarkemmin. Kun tuulen henkäyskään ei käy metsässä, kuulet eläinten äänet selvemmin kuin päivän kahinassa.

Tänään aloitin hyvin mieluisan metsään liittyvän askareen. Aloitin vesurin kanssa vesakoiden raivaamisen. Se on hyvin palkitsevaa työtä, kun kädenjälki on heti nähtävillä. Raivaussahallakin sama työ hoituisi, mutta vesurista ei lähde niin kova ääni, että tarvitsisit kuulosuojaimia eikä vesurista lähde pakokaasun katkua. Kyllä minä tartun siihen raivaussahaankin, mutta vesurin kanssa voi tehdä välillä tuollaista terapiatyötä.

Blogiani pidempään seuranneet muistanevat, kuinka kaipasin siellä Hietaniemen hautuumaan kupeessa oikeaan metsään, papan metsään. Muistan kirjoittaneeni useinkin, että istutettu puisto puineen oli karu korvike sankalle metsälle.
Täällä ei ole enää papan metsää: täällä on Kuopion Veljen Rantakangas ja minun oma metsäni. Mutta omia metsiä kulkiessani kiitän sydän ikävästä kipeänä isääni, jonka työn ansiosta minulla on nyt metsiä (ja hakkuuaukeita), joita kulkea.

perjantai 23. syyskuuta 2016

"Minä jaksan sun puolesta"

Kuulin äsken lauseen, jonka lainaamiseen kysyin luvan.

Ystävyys, välittäminen, toisen ihmisen kuormien kantaminen, myötätunto, mukanaeläminen, rakastaminen voi olla hyvin monen tasoista.

Mitä ajattelet, jos olisit itse sellaisessa pisteessä elämässäsi, että sanoisit ystävällesi tai luottohenkilöllesi, ettet enää jaksa, aiot luovuttaa ja tämä henkilö sanoo sinulle:
"Minä jaksan sun puolesta".
Minulle ainakin tuosta lauseesta tulisi olo, että minun ei tarvitsekaan luovuttaa.

Jos sinulla on tänään totaalisen luovuttamisen olo, niin uupunut mieliala, ettet näe elämässäsi ja tulevaisuudessasi edes hämärän pilkahdusta, vaan kaikki on sysimustaa ja tuntematonta, niin minä haluan täältä tietokonepöytäni takaa sanoa sinulle: "Minä haluan jaksaa sinun puolestasi". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että rukoilen puolestasi, että Jumala antaa sinulle uusia voimia ja uusia näköaloja.

Pidetään elämästä kiinni, eikä mennä Valehtelijan valheisiin mukaan, etteikö muka kannattaisi. Niihin valheisiin emme usko. Katsotaan ylöspäin.

torstai 22. syyskuuta 2016

Kyllä sitä Helsinkiä silloin tällöin muistellaan

Edelleenkin elämä vanhassa kodissa tulee muistin välähdyksinä mieleen mitä erilaisimmissa tilanteissa.
Viime viikolla löysin vanhan talon puolelta säkillisen lakanoita ja pussin avattuani tulvahti vastaan entisen kodin tuoksu tuttuna ja muistorikkaana. Lakanoiden olemassaolo oli jo ehtinyt unohtua, mutta tuoksun olisin tunnistanut vaikka silmät kiinni.

Äsken iltakahvilla uunituoreita kaurakeksejä maistellessamme muistelimme miehen kanssa Ruoholahden aikoja. Mies muisti, mitä oli lähteä iltakahvipöydästä ruokatunnilta kodin keittiönpöydän äärestä yöksi ajoon. Ja kuinka molemmat sanoimme miltei yhteen ääneen, että "sitten kolmelta yöllä taksilla kotiin". Niin ihania aikoja kuin ne olivatkin, meille ei tullut niitä aikoja ikävä. Nyt katselimme auringon laskun kajoa metsän takaa. Ruoholahdessa aurinko heijastui kanavan toisella puolella olevan kerrostalon ikkunoista keittiöömme ja valo leikki Lauttasaarenselän laineiden tahdissa.

Joka päivä minulle tuottaa suurta iloa, kun voin hakea ulkoa ruokatarpeita. Minusta näyttää, että sama asia tuottaa iloa myös miehelleni. Yhtenä päivänä mies löytyi hernemaalta ja tänään koiran ulkoilutuslenkillä mies kertoi käyneensä metsässä syömässä vatsansa täyteen mustikoita ja puolukoita. Tosin sanoi puolukoiden olevan tällä hetkellä makeampia kuin mustikoiden. Äsken vielä iltaviileällä keräsimme miehen kanssa yhden rasiallisen tyrniä pakasteeseen. Sisälle täytyi tulla, kun sormia alkoi palella.
Entisessä kodissa asuessa ei ruokatarpeita juurikaan ulkoa voinut haalia.

Tätini kesätila on miltei naapurissamme. Paikka on entinen mummolani. Tätini saa puutarhastaan satoa yli oman tarpeen ja niinpä hän on tänä kesänä ohi ajaessaan tuonut meille marjoja, juureksia, omenia, kesäkurpitsoja, makeita tomaatteja ja milloin mitäkin.

Jostakin kumman syystä lapset muistelevat täällä silloin tällöin metromatkoja. Itselläni ei ole hetkeäkään ikävä maan alla matkustamista ihmistungoksessa. Seuraavan kerran Helsingissä käydessämme ei Ruoholahden kotiasema enää olekaan päätepysäkki, vaan pääsemme testaamaan uutta metrolinjaa. Liki hassulta tuntuu ajatella, että Ruoholahdessa asuessamme kuuntelimme metrotunnelin räjäytysääniä ja seurasimme, kuinka räjähdykset siirtyivät kauemmas ja kauemmas.

Vanhassa kodissa ei ollut kissan- ja koirankarvoja. Täällä niitä on joka paikassa. Aika nopeasti meidän hienohelmaisimmatkin lapset tottuivat siihen, että iltaisin sukkien pohjissa on karvakerros ja kouluun lähtiessä vaatteista huomaa, että lemmikkejä on sylitelty.

-"Laitatko yöksi lämmityksen päälle?" on lause, jota syksyn viiletessä täällä joka ilta kuulee. Kaupungissa asuessa haaveilimme hartaasti takasta ja tulen tuomasta lämmöstä. Tänään lämmitin keittiön leivinuunin ihan vain sen suloisen lämmön takia, mitä uunin kylki levittää taloon vielä seuraavanakin päivänä.

Eilen siirsin olohuoneen nurkassa olevan sänkymme ikkunan eteen. Nyt sängyllä makoillessa voi katsella vehreää kuusiaitaa. Ruoholahden kodissa olohuoneessa olevaan sänkyymme tillitti torin valopylväästä niin kirkas valo, että siinä näki yösydännäkin lukea. Yö täällä maalla alkaa olla jo pilkkosenpimeää ja yöllä vessaan kulkevia varten jätetään keskelle taloa muutama lamppu päälle.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Toisten on aika lähteä ja minä suren makkaroita ja autonrenkaita

Omat kyyneleeni pudottivat minut todellisuuteen, kun luin äsken yhden bloggaajan, Tiinan, kuolemasta. Tiinan blogi "Vasen rintani ja muuta sairasta" on terveellistä luettavaa silloin, kun omat murheet ja narinat tarvitsevat perspektiiviä ja kohtuullisuutta.

Eilen olimme tulossa Kuopiosta Kuopion Veljen iloisista ja levollisista 50-vuotisjuhlista, kun vajaa 10 kilometriä ennen kotia automme takarengas tyhjeni. Valituksillani ja marinoillani (lähinnä oman pääni sisällä) ei tuntunut olevan mitään rajaa. Eilisen aamun olin aloittanut vielä suuremmassa voihkeessa elämän vaikeudesta, kun aamulla herätessämme puolesta taloa oli sähköt poikki ja vesipumppu ei nostanut vettä.
Kummastakin episodista olemme hyvin selvinneet avuliaiden ystävien ansiosta, mutta siitä huolimatta minua ärsytti tänä aamuna suunnattomasti, kun aamupalaleipiä suunnitellessani huomaan, että koko talosta ei löydy minkään sortin leikkelettä. Sehän on tietysti ihmisen elossa vastoinkäyminen vaikeimmasta päästä...

Muistutan itselleni jälleen kerran, mikä on tärkeää tänään. En haluaisi kääriytyä huolineni lasten ulottumattomiin: fyysisesti läsnä, mutta ajatuksen tasolla kaukana hetkestä. Kykymme aistia toisen ihmisen tunnetiloja ja tarpeita sumentuu, jos kieriskelemme omien ajatustemme kanssa liian raskaasti.

Ruskan kulta hehkuu ulkona. Eilisen aikana ympärillä olevilta pelloilta oli puitu kaura. Viime yönä lämpötila käväisi pakkasen puolella.

Jos haluat nähdä oman elämäsi täysin uudessa valossa, käy vilkaisemassa muutama Tiinan blogin teksti. http://vasenrintanijamuutasairasta.blogspot.fi/

torstai 8. syyskuuta 2016

Tiedätkö, mitä on pulmupuolukat

Työtoverini mainitsi eräänä päivänä kahvipöytäkeskustelussa tehneensä "jo ensimmäisen erän pulmupuolukoita". Minä höristelin korviani ja kysyin, mitä ovat pulmupuolukat.

Nyt on meilläkin jääkaapissa rasia, jonka kannessa lukee "pulmupuolukoita".
Sen helpommaksi ei enää puolukkahillon valmistaminen tule: kaksi kiloa tuoreita puolukoita ja paketillinen (750g) Pulmu-palasokeria sekoitetaan keskenään. Puolukoita voi vähän musertaa vaikka kauhan pohjalla, mutta varsinainen hilloaminen on tarpeetonta. Puolukat jätetään huoneenlämpöön ja niitä sekoitellaan välillä, kunnes sokeri on sulanut. Minulla tähän meni aikaa puolitoista vuorokautta. Sitten sekoittelin hillon tasaiseksi ja pakkasin sopivaan rasiaan jääkaappiin. Hillon voi toki pakastaakin.
Hillo on kauniin punaista ja maku pirteä, muttei kurkkua karvastelevan hapan. Hillo on mainiota viilin tai jogurtin kanssa, puuron päällä, piirakan tekoon tai sellaisenaan syötäväksi. Smoothien ainesosana sitä varmasti tullaan meilläkin käyttämään.



Puolukoita riittää tänä syksynä. Kauppareissulla tapasin henkilön, joka kertoi ennen töihintuloaan sinä aamuna keränneensä 80 litraa puolukoita. Kun kysyin, onko hänellä puolukoita myytäväksi asti, henkilö ilmoitti, ettei hän marjoja myy, mutta "kymmenen litraa siivottuja puolukoita vaihtuu kahvipakettiin".
Olen vapaapäivinä rämynnyt itsekin marjametsässä, mutta mielelläni säilöisin marjoja enemmänkin, nyt kun niitä on reilusti saatavilla. Vaihdoin siis pussillisen kahvipaketteja saavilliseen puolukoita.

Marja-aroniasta ja puolukasta saa hyvää mehua ja sitä olen nyt mehumaijalla keitellyt. Omat aroniapensaat on jo melkein tyhjennetty, mutta onneksi täti tyrkytteli hakemaan hänen puutarhastaan lisää.

Syksy maalla on juuri niin kiireinen, kuin sen haluat olla. Maat ja metsät ovat ääriään myöten täynnä ilmaista ravintoa ja ahkeruudestasi ja viitseliäisyydestäsi on kiinni, kuinka paljon haluat sitä talteen korjata. Jos sinulla lisäksi on oma puutarha, ei ole pelkoa toimettomaksi joutumisesta.


Kanalan asukkaat joutuivat arvosteluni kohteeksi eräänä päivänä. Puhuin jo Anne-Marillekin, viitsiikö noita siivelläeläviä, kukon kanssa pelleileviä eukkoja edes pakkasten yli pitää ja kanalaa kalliilla sähköllä lämmittää, kun eukot touhuaa jotakin ihan muuta kuin mitä varten ne on alunpitäen hankittu. Muutaman viikon ajan oli päivän munasaalis vaatimattoman yhden munan verran ja selkä vääränä kanalaan sai siitä huolimatta kahdesti päivässä ruokaa kantaa.
Liekö kanat aikomukseni aavistaneet, kun terästäytyivät oitis toimissaan. Seitsemän-kahdeksan munaa alkoi olla päivän vakiosaalis ja tänään kanat ilahduttivat yhdeksällä komealla munalla. Tuolla munamäärällä alkaisi meidän perhe olla omavarainen. Kanalasta huolimatta on tänne asti munia jouduttu ostamaan kaupasta lisää.
Luulen, että syksyviileillä päätyy pataan muutama kukkonuorikko, joita on kasvatettu joukon jatkona. Yksi hautomiskuumeinen silkkikana on täytynyt kylmänviileästi nostaa joka päivä munien päältä pois ja kerärä munat parempaan talteen, koska talvea vasten emme enää pikkutipuja halua kanalaan.

Seuraavien vapaapäivien ohjelmassa on perunannosto. Perunaa näyttäisi tulevan todella runsaasti. Kuokan kanssa suurta satoa nostaessa puolitoistakin aaria on iso työmaa.

Kokeeksi laitoin alkukesällä maahan bataattia. Tänään kaivelin bataatit mullasta, koska pakkanen oli närpännyt varsia toissayönä. Ensi vuonna täytyy bataatti laittaa itämään jo vuodenvaihteen jälkeen, istuttaa ulos heti alkukesästä ja suojata harsolla myös loppukesällä, jotta saadaan mahdollisimman pitkä kasvukausi. Yhden itäneen bataatinpuolikkaan sato olisi ollut 10-20 täysikasvuista bataattia, jos olisivat olleet maassa muutaman viikon pidempään. Hyvin olivat kestäneet sekä kuivan kauden että runsaat vesisateet. Kohopenkki saa myös olla reippaasti korkeampi, kuin mitä olin tehnyt.

Tämän kesän ainoa kukkaistutukseni kehäkukka täytti myös tehtävänsä hyvin. Kylvin sen porkkanapenkkien väliin ja porkkanat säilyivät tuholaisilta. Kehäkukan siemenet täytyy kerätä talteen, jottei ensi keväänä tarvitse ostaa siemeniä kaupasta.