lauantai 31. maaliskuuta 2012

Äidin ja tyttärien musiikkia

http://youtu.be/bLZhQHuQQFE
Äiti ja tyttäret kokoontuivat illalla keittiöön kuuntelemaan mielimusiikkiaan. Keittiöön sen takia, että ne loistavat kaiuttimet, jotka Pikkuveli minulle asensi, ovat juuri keittiössä, eikä missään muualla. Tietokoneelta Spotifysta tai You Tubesta löytyy kuunneltavaa.

Michael W. Smith on kovasti lauluineen meille mieleinen. Jos et ole koskaan tämän miehen laulua kuunnellut, klikkaa tekstin alussa olevaa linkkiä ja kuuntele tämä hengellisen musiikin klassikko Michaelin (ja konserttiyleisön) tulkitsemana.
Tänä iltana perehdyttyäni paremmin Smithin musiikkiin, ymmärrän täysin, miksi seiskaluokkalainen tyttäreni kuuntelee hyvin mielellään koulussakin kaikki välitunnit nappipiuhat korvissaan näitä lauluja.
Luultavasti näitä levyjä täytyy hankkia myös omaksi.

Se musiikki, mitä mielelläni kuuntelen, poikkeaa aika paljon niistä lauluista, joita esitän laulaen hengellisissä tilaisuuksissa.
Huomenna on Palmusunnuntai ja valmistaudumme jälleen pääsiäisen viettoon. Huomisen aamun tilaisuudessa laulamani laulut kulkevat hyvin lähellä pääsiäisen tunnelmia.

Kun monen välivuoden jälkeen laulaminen tuntuu taas omalta, on valmistautuminen esitykseenkin muuttunut.
Huomiset laulut on ollut kuukauden ajan valittuina. Olen lukenut laulujen sanoja ja keskittynyt ajattelemaan laulujen sanomaa. Monesti päivän mittaan "laulan ajatuksissani" jotakin säettä.
En ole menossa "esittämään" tai "esiintymään". Pyrin välittämään kuulijoille laulun sanoman.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kaisa ja koira

Ekaluokkalainen Kaisa sai parhaalta kaveriltaan synttärikutsun. Kaisa ei ole vielä kovin monilla kaverisynttäreillä ehtinyt olla, joten hän odottaa suurella jännityksellä ensi viikon juhlia. Onneksi menokyyti järjestyy päivänsankarin isän toimesta ja minä käyn sitten hakemassa juhlijan kotiin.Toisella puolella kaupunkia asuvan luokkatoverin kotiin on lähes tunnin matka ja matka taittuu metrolla ja bussilla.
Kävimme Kaisan kanssa Citymarketissa lahjaostoksilla. Poistullessa kauppakeskuksen edustalla istua kyyhötti suloistakin suloisempi pentukoira valopylvääseen sidottuna.
Kaisahan on tunnetusti aina samalla aaltopituudella koirien kanssa ja kun Kaisa alkoi hiljaa ihastella pentua pienellä vikinällä, koira vastasi hänelle uikuttamalla hiljaa. Kaisa ja koira katselivat toisiaan ja juttelivat. Koiran pieni ääni kertoi selvästi, että sillä ei ollut kaikki kunnossa. Se värisi ja olo kävi levottomaksi ja jokaista kaupan pyörivästä ovesta tulijaa koira katsoi toivorikkaasti. Jäimme matkan päähän katselemaan koiraa ja pian se kietoutui valotolppaa vasten kiveykselle makaamaan.
Paikalle pysähtyi jo muitakin ihmisiä ja jotkut sanoivat koiran olleen siinä jo vaikka kuinka kauan. Joku tiesi, että tuolla tavalla täällä hylätään lemmikkejä.
Jäimme Kaisan kanssa vielä seuraamaan maassa värisevää koiraa. Kun ohi käveli kauppakeskuksen vartija, otin hänen kanssaan koiran puheeksi. Vartijakin oli jo pannut merkille, että koira oli palellut ulkona hyvin kauan. Hän lupasi, että jos puolen tunnin sisällä kukaan ei nouda koiraa, hän soittaa sille apua.

Puolen tunnin kuluttua kävin vielä tokaluokkalaisen kanssa hakemassa kympin sählymailat Cittarista. Kadun varressa olevan ulkomaan rekisterissä olevaan autoon hyppäsi pieni, viluinen koiranpentu, joka katsoi peräämme. Koiran isäntä oli kassista päätellen pohtinut alkoholiostoksiaan hyvin kauan.

Ainakin Kaisan ikävä oman koiran saamiseksi kasvoi sydänkipuun asti.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Hautausmaaterapiaa?

Menimme pikkutyttöjen kanssa raitiovaunulla kaksi pysäkinväliä Marian sairaalan laboratorioon. Veimme sinne näytettä.
Utuverhon läpi paistava aurinko oli saanut Hietaniemen hautausmaan kaikki linnut laulamaan ja päätimme kävellä takaisin kotiin hautausmaan poikki.
Ihan luonnostaan askel hidastui, katse lepäsi vanhan hautuumaan näkymissä. Huomasin, että tyttöjenkin olemus rentoutui, rauhottui ja hiljeni. Melskan ainoa kommentti matkan aikana oli "mummo, täällä on kiviä". Tirtetta huomasi, että suurin osa hautakivistä oli hyvin vanhoja.

Pohdin, onkohan jossain maailmankolkassa keksitty levottomien, stressaantuneiden tai uupuneiden terapiaksi hautausmaakävelyjä. Luonnostaanhan sitä monet tekevät ihan rauhoittumistarkoituksessa, mutta vastaani ei ole vielä tullut alaan perehtyneen kirjoituksia tai peräti tutkimustuloksia.
Huomasin, että hengitykseni tasoittui, pulssi laski ja jännittyneet hartiat rentoutui. Pelkkää kuvitteluani tai ei, mutta päätimme Tirtetan kanssa tulla pian uudestaan hautausmaakävelylle.

Hietaniemen hautausmaalla näkee miltei joka käynnillä oravia. Tämänkertainen orava tuli näkyville vasta Lapinlahden sairaalan puiston reunassa. Juttelimme pienelle oravalle ja kyselimme sen kuulumisia. Sillä oli selvästi aamupalan etsintä kesken, joten kauaa se ei malttanut kanssamme keskustella.
Aamuruuhkan pauhu ehti jäädä hetkeksi kuulumattomiin keskellä hautausmaan rauhaa.
Pitääpä kysyä Kuopion Veli -suntiolta, millaiset tunnelmat hänelle tulee hautausmailla työskennellessään.
Ehkä työpaikkana ei käy terapiasta.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Taas iski mummolaikävä

Kuopion veli soitteli mummolasta puupinon kupeesta. Oli tullut vapaapäivikseen ryskämään papan metsiin. Komeaa koivua kuulema oli pinossa.
Aamukahvipöydässä mummon kanssa istuessa olivat nähneet kahden joutsenen lentävän mummolan talon yli.
Sanoin, että tuo vääntää veistä rinnassani. Hirmuinen ikävä hyökkäsi ihan varoittamatta.
Lunta on vielä pelloilla ja metsässä reiteen asti. Oli kuulema ollut kivenheiton matka moottorisahan ja bensatankin kanssa puolen tunnin uuvuttava urakka, kun märkä ja raskas lumi upotti alla.

Tokaluokkalainen, joka on alkanut nimittää minua ihan huomaamatta "mummoksi" tuli koulusta ja oli oikeasti vähällä pirahtaa itkuun:
- Mulla on niin-niin ikävä mummolaan...

Kuinka voisi kiirehtiä ajan kulumista tai nopeuttaa asioiden tapahtumista? Ei ole elämällä kelausnappulaa, mutta kai se on tarkoituskin. Mutta silti tulee vähän kärsimätön olo.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Äidin omat nokkakärrit

Minun on jo kauan tehnyt mieli omia nokkakärrejä. En tarvitse polkupyörää, en vielä autoa tai kottikärryjäkään, mutta nokkakärryjä olisin tarvinnut vaikka kuinka monta kertaa. Ja ihan itsepintaisesti minun on vain tehnyt niitä mieli. (Tiedän naisia, joiden tekee yhtä itsepintaisesti mieli uusia kenkiä tai laukkua. Minulla on jo kengät ja laukku, en halua niitä enää.)
Koko päivän on Ruoholahdessa kulkenut ihmisiä kantaen muoviin pakattuja lautoja. Juuri niin - lautoja. Yhdistelin mielessäni asioita. Kauppakeskuksessa on meneillään remontti - myymälöissä on remonttimyyntejä- entäpä jos rautakaupassakin myydään tavaraa halvalla? Ainakin niitä lautoja taidettiin myydä.
Ipanat syötettyäni ja todettuani tilanteen rauhalliseksi kiskoin takin niskaan ja käskin lasten olla kiltisti ja sanoin käväiseväni nopeasti rautakaupassa. Eteisessä mennessäni muistutin itseäni puuttuvasta kattolampusta.

Hurjia tarjouskylttejä K-raudassa olikin. Jos Inaria- kaapit olisivat mielestäni edullisia vielä 50%:n alennuksen jälkeen, olisi kai helppo langeta ostamaan suuri ja upea kaappi. Mutta kun hinta vielä puolitettunakin alkoi huimata päässä.
Jos tarvitsisi nyt kaakeleita, tapetteja, laminaatteja tai kylpyhuonekalusteita, hinnoista oli enää rippeet jäljellä.
Valaisimetkin olivat olleet hyvässä alennuksessa ja myös menneet kaupaksi. Eteisen lamppu jäi siis saamatta.

Mutta ne 200 kiloa kantavat nokkakärrit eivät olleet alennuksessa, mutta minusta niin napakantukevista kärryistä neljäkymppiä ei ollut liikaa pyydetty.
Jätin kärrit eteiseen ja testaan kaiken nähneen ja kokeneen mieheni huumorintajun ja vaimontempauksiensietokyvyn. Mies tulee yhdentoista pintaan töistä ja odotan mielenkiinnolla hänen kommenttiaan ja reaktiotaan.
Arvaukseni miehen kommentista, kun hän kömpii viereeni:
- Ai, mummo on ostanut itselleen oikein kunnon pelin!
(Toinen vaihtoehto: "mistä noi kärrit on tullu tonne eteiseen - lainasit sä ne naapurin isännältä?")

Paistovinkki pakastepizzalle

Citymarketissa lauantaina ollut konsulentti kertoi mullistavan vinkin pakastepizzojen paistamiseen. Pakkausten paisto-ohjeet kun liikkuvat usein lämpötiloissa 200-220 paistoajan ollessa 10-15 minuuttia pizzasta riippuen.
Konsulentti sanoi paistavansa pizzat 240 asteessa ja korkeintaan 6 minuuttia. Uunista otettaessa pizzan pinta on vielä aivan kostea, mutta hetken aikaa "levätessään" pizzan pinta kuivuu ja muuttuu meheväksi. Pohja on mukavan rapea, niinkuin useimmat meistä haluaisivatkin pohjan olevan.
Pakkauksen paisto-ohjeita noudattamalla olen saanut pizzoista tavallisesti tasaisensitkeää massaa, jossa ei oikein raaka-aineiden mausta tiedä sanoa mitään.

Äsken kokeilin paistamista reilulla lämmöllä  uunin keskitasossa. Tonnikala-mozzarellapizza ei ole vielä koskaan ollut  noin maukasta ja mehevää!
Konsulentti mainitsi, että kiertoilma kannattaa kytkeä pois, tosin sitä ongelmaa ei minulla edes ole.
Pizzaa syöneet lapset olivat samaa mieltä, että näin paistettuna tulos on selvästi parempi.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hupia suihkussakäynnistä

Hassuista asioista tulee lapset iloisiksi. Niinkuin nyt tästäkin oman kylpyhuoneen käyttökiellosta. Tämän päivän ja huomisen aamun suihkuttelut saadaan hoitaa kuudennen kerroksen talosaunassa. Saunan pukuhuoneesta pääsee terassiparvekkeelle ja sieltä riittää näkymiä Lauttasaareen ja Jätkäsaareen. En tiedä, onko suihkussakäynti hauskempaa vaiko se parvekkeella oleskelu. Parvekelasit tekee paikan turvalliseksi, eikä kevätkylmä ihan heti ala kipristellä varpaissa.
Jouduin aloittamaan sunnuntaiaamun vessojen siivouksella, kun kylpyhuone piti tyhjentää ja siivota huomisen aamun kosteusmittauksia varten. Ihan realistista näkymää suurperheen kylpyhuoneeseen kun en halua asunnon omistajan edustajalle tarjota. Realistinen näkymä tarkoittaa meidän kohdalla kolmea korillista likapyykkiä ja hammastahnalla sotkettua peiliä.
Koska pakollisesti hoidettavien kotitöiden määrä oli eilisen lomailun jäljiltä uskomaton, isi lähti aamulla lasten kanssa kirkkoon ja minä jäin setvimään sotkuja. Olipahan kerrankin kirkosta tuleville ruoka kotona valmiina.
Ensi sunnuntaina minun onkin selvittävä kirkkoon jo kymmeneksi, koska olen lupautunut aamutilaisuuteen laulamaan ja käymme ennen tilaisuutta laulut läpi. Nyt täytyy vain muistaa visusti suojella kaulaansa ja kurkkuaan petolliselta kevättuulelta, eikä lapsillekaan sovi ärähtää kovin suureen ääneen. Minulla toimii hyvänä maltillistajana kurkun kipeytyminen kovaäänisestä puheesta.

Tirtetta ja isi lähti kirkosta palattuaan ja syötyään uimahalliin. Kun kysyin Tirtetalta, mitä puhuttiin pyhäkoulussa, hän vastasi:
- Olin isin kanssa kirkossa. En mennyt pyhäkouluun sen takia, kun se ope näytti tällä kertaa sellaselta, ettei se osaa kunnon askarteluja...
Niinkuin olen sanonut, lapset saa itse kirkossa päättää, haluavatko lähteä pyhäkouluun, varhaisnuorten tilaisuuteen, vai ovatko aikuisten kanssa ison salin puolella.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Lasten Lauantaissa virkistyneitä ja uupuneita

Naapuritalon Mc Donaldsissa oli tänään Lasten Lauantai. Tirtetta oli Kaisa-siskon kanssa pitänyt koko viikon huolta siitä, ettei tapahtuma päässyt unohtumaan minulta eikä isiltä. Luvassa oli kasvomaalausta, väritystehtäviä ja maistiaisia. Koska "virallisen" kutsun Tirtetalle oli esittänyt Pikkuveljen Vaimo, oli Tirtetta kihelmöinyt jännityksessä ja laskenut öitä.
Isillä on vapaa viikonloppu ja lähdimme kello 12 paikalle kaikkien halukkaiden kanssa.
Ravintolassa on leikkipaikka ja kasvomaalauskin oli yllättävän jännittävää tytöistä. Kun  samanikäisiä kavereita tulee seuraan, ruokaa, juomaa ja isin huomiota riittää, ei tytöillä ole kiirettä minnekään. Tyttöjen ilakointia katsellessa päätämme isin kanssa, että emme puhu kotiinlähdöstä mitään, vaan tytöt saavat kerrankin olla niin kauan, kuin huvittaa.

Isi sai nyrkkinsä päälle upean ampiaismaalauksen. Rohkeus ei riittänyt enää hämähäkkiin.
Kului kolme tuntia ja yhtä monta kahvimukillista. Minulla alkoi jo väsymys painaa ja isikin alkoi näyttää enemmän vanhalta papalta, kuin nuorelta isältä. Varsinkin Tirtetan vauhti ei hidastunut ollenkaan, päinvastoin hän suunnitteli seitsemännen maalauskuvan paikkaa. Posket, kämmenenpäälliset ja käsivarret oli jo kirjottu lempikuvilla, mutta vielä yksi perhonen olisi ollut kiva saada.

Puoli tuntia ennen tapahtuman loppua sanon tytöille, että kohta maalaukset loppuu ja voisimme lähteä kotiin. Nurisematta tytöt vetelee päällysvaatteet päälleen, kokoaa ilmapallonsa ja lelunsa. Matkalla kotiin pohdittiin, milloin seuraavan kerran on Lasten Lauantai.
Kyllä meillä oli todella hauskaa. Me aikuiset saimme uusia tuttavia muista vanhemmista. Mutta kyllä oma vanhuus tuli todettua: emme jaksaneet olla niin kauaa, että 5- ja 7- vuotiaat olisivat pyytäneet päästä kotiin.

Kiitos, Hanna ja Sonja ja kaikki muut vuorossa olleet työntekijät! Perheravintola oli tänään perheravintola parhaimmillaan.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ja kuinka sille kaksikymppiselle kävikään

Sain palkintona lehtipanelistin työstä arvan. Toinen palkintovaihtoehto oli viiden euron lahjakortti hampurilaisravintolaan ja sanoin miehelle, kun arpaa valitsin, että pelaan nyt uhkapeliä.
Arvasta löytyi 20 euron voitto.
Miehellä oli vielä toista tuntia aikaa töiden alkuun ja meillä kiljui vatsa muutakin, kuin kylmiössä vartoavaa linssikeittoa. Alkoi kiihkeä pohdinta, mitä mukavaa voisi "ylimääräisellä" rahalla tehdä.
Naapuritalon kiinalainen ravintola houkutteli. Pohdimme, että käymmekö siellä liian usein, kun edellisestä käynnistä oli kaksi kuukautta. Nuukuus nosti päätään ja vaikka minkälaisia perusteluja linssikeitolle alkoi löytyä. Vasta kotiintulleen yhdeksäsluokkalaisen pojan kannustus ravintolaruokaan sai meidät laittamaan kenkiä jalkaan. Pestasimme pojan Tiretetalle lapsenvahdiksi. (Tirtetta oli lounaansa jo syönyt.)
Nalkuttava omatunto sulki suunsa vasta sitten, kun huomasimme, että huhtikuun alussa on 24. hääpäivä ja sitten tuskin enää muistaa päivää juhlistaa.

Ravintolan edessä paljastui karu totuus: koko Ruoholahden kauppakeskus on remontin kourissa ja pimeät ikkunat oli ravintolassa vastassa. Tunnustan, että olin huojentunut.
Paheneva nälkä johdatti meidät luontevasti Mc Donaldsiin, mutta lounasajan reippaan pitkä jono sai meidät mietteliäiksi. Koska olimme nyt helposti johdateltavissa, päädyimme helpolla yhteispäätöksellä K-kauppaan. Kunnon nakit ja perunasalaatti alkoi kuulostaa varsin herkulliselta ja loppurahalla saimme  kassillisen tarjousviinirypäleitä lapsille välipalaksi.

En usko, että yhtään leveämmin olisimme hymyilleet kiinalaisen ravintolan pöydän ääressä. Oli oikein ihanaa syödä hurjaan nälkäänsä nakkeja ja perunasalaattia ja juoda jälkiruuaksi juuri niin vahvaa kahvia, kuin itse tykkäämme laittaa. Totesimme, että oikein hyvin tuli ylimääräinen raha loppujen lopuksi käytettyä. Lisäksi saimme kahdenkeskisen kävelylenkin auringonpaisteessa ja tulipahan parisuhteen neuvottelutaitojen sujuvuuskin taas käytännössä hyväksi todettua.

Hyvin jännittävä päivä

ainakin meidän abipojalla ja varmaan monella hänen kohtalotoverillaankin. Tänään on ylioppilaskirjoituksissa vuorossa matematiikka. Eilen piti viedä koululle tarkistettavaksi laskin ja kirja.
Jätin koe-eväiden teon tähän aamuun ja sehän tarkoitti kauppaan kiiruhtamista heti kello 7. Hyvät ja mieluisat eväät on murun verran kokeen lopputuloksesta.
Koe on meidän perheen kirjoittajalle viimeinen. Toivottavasti pojalla pysyy ajatukset koossa, eikä ainakaan vatsatauti ehdi iskeä. Vanhimman tyttären perheessä jyllää vuosisadan vatsatauti kaikilla mausteilla. Näköjään on erittäin tarttuvaa sorttia kaiken lisäksi.
Jotakin pojan rauhallisesta suhtautumisesta kirjoituksiin kertoo se, että eilen illalla hän "pystyi" menemään jääkiekko-otteluun ja sai varmaankin hyvin ajatukset välillä muihin asioihin.

Tänään tuuppaan eteenpäin odottamassa olevaa asiaa, eli hautakiven hankkimista isän haudalle. Näkemyksemme siitä, millainen kiven tulisi olla, ovat aika yhteneväiset. Pyysin kiviä välittävää seurakuntamestaria lähettämään pari ehdotusta.

Viikonloppuna, etenkin sunnuntaina, meillä on luvassa vaihtelua arkirutiineihin. Kylpyhuone, jossa sijaitsee toinen wc, on käyttökiellossa sunnuntaiaamusta maanantaiaamuun kosteusmittauksen takia. Maanantaiaamuna tulee asunnon omistavan Helsingin Asuntohankinnan edustaja tekemään mittauksen. Lattiamateriaaliin on tullut sauman kohdalle reikiä ihan suihkun kohdalle ja epäilyni mukaan niistä rei´istä karkaa vesi luvattomille teille. Meille on näillä näkymin tulossa kylpyhuoneeseen lattiaremontti, mutta kosteusmittaus tarvitsee tehdä joka tapauksessa.
Emme ole suuressa pulassa, koska rappumme "vintillä" on taloyhtiön sauna hulppeine terasseineen. Minun täytyy vain sopia huoltoyhtiön kanssa, että voimme käyttää pesutiloja viikonloppuna.
Kun muutimme tänne ja takuutyönä vaihdettiin pariin otteeseen kylpyhuoneen kaakeleita, oli lapsilla suuri lysti (miksei meilläkin) käydä yläkerrassa suihkussa.
Täytyy kyllä tunnustaa, että ihastustani yleisessä käytössä oleviin pesutiloihin varjostaa jalkasienen tartuntavaara. Totuus kun on, että desinfioiva pesu kerran viikossa on vain teksti siivoussopimuksessa. Muovitossuilla aion kyllä kaikki suihkuunmenijät varustaa.

Ennenkuin arvaan lähteä Tirtetan kanssa kauppaan, täytyy tarkistaa surullisenkuuluisa ystäväni Laskupino. Lapsilisien maksupäivä on edelleenkin parhaimmillaan maksua edeltävänä iltana.
Vaan auringon lämmölle ja valolle ei ole olemassa maailman rikkauksista vastinetta! Nauttikaamme tänään suurella ilolla Taivaan Isän yhdestä upeimmista lahjoista.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kevät tuo keräysautot

Ensimmäinen selvä ja perinteinen kevään merkki on HSY:n (Helsingin seudun ympäristöpalvelut) keräysautojen saapuminen.
Autot keräävät
- vaarallista jätettä (ei painekyllästettyä puuta, asbestia, räjähteitä tai lääkkeitä)
- pieniä metallieriä
- sähkö- ja elektroniikkalaitteita (enintään 3kpl/laitetyyppi / tuoja / tuontikerta)

Autot on tarkoitettu kotitalouksista tuleville jätteille ja ne kiertävät Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Kirkkonummella.

Meillä on ollut tapana säilöä koko vuoden rikkimenneet sähkölaitteet ja energiansäästölamput ja kiikuttaa ne sitten maksutta vaivattomasti torin laidalle tuleviin autoihin. Täällä autojen tulo on lähes kylätapahtuma: paikalle tullaan hyvissä ajoin rupattelemaan tuttujen kanssa.
Ruoholahdentorin laidalle autokolonna saapuu 3. huhtikuuta  (tiistaina) klo 19.30 - 20.10.

Autojen aikataulut ja pysähtymispaikat löytyvät myös:
http://www.hsy.fi/Sivut/Etusivu.aspx

Etsivä löytää

Tirtetalla on vieno pyyntö, että alkaisimme leipoa korvapuusteja. Ajatus on houkutteleva ja muutaman päivän pullattomuus tukee ehdotusta. Aika orpoa on juoda päiväkahvia, jos ei ole mitään pullanpuolta tai edes suklaapalaa.
Viime aikoina olen testaillut ihan tarkoituksella Reilun Kaupan suklaita ja esimerkiksi K-kaupan valikoimista löytyvät tummat, reilut suklaat ovat kahvin kanssa oivallisia. Meillä kyllä nykyään on tilanne, että tuo kotiin mitä suklaata hyvänsä ja kuinka paljon tahansa, se häviää hyvin nopeasti.
Eräänä iltana iski ihan mahdoton tumman suklaan mieliteko. Laitoin lapsen ostamaan, kun sai hakupalkaksi ostaa myös itselleen. Tyttö toi kotiin kolme isoa levyä ja avasin levyt keittiön pöydällä. Huomautan, että kotona oli väestä vain murto-osa. Sanoin huolettomasti, että "saa ottaa vapaasti" ja käännyin kaatamaan kahvia kuppiini. Kun palaan puolen minuutin kuluttua pöydän ääreen kahvikuppini kanssa, oli yhdestä levystä jäljellä vaatimaton kulma. Tokihan suklaanhimo talttui pienestäkin palasta, mutta totesin, että olisi kai aika pitää suklaapäivä, kun kaikilla näyttää olevan patoutunutta suklaannälkää.
En sano sanaa "suklaa" enää kertaakaan tämän jutun yhteydessä, muuten täytyy lähteä kauppaan. Olisi mielenkiintoista kuulla ulkosuomalaisten kommentteja, kuinka he hoitavat suomalaisen suklaan mieliteot.

Eilen tuli mieleen Raamatun kertomus kadonneesta kultarahasta ja ilosta, kun raha löytyi.
Tokaluokkalainen oli koulun jälkeen sählykerhossa koulun salissa ja hänellä oli paljon kantamuksia kotiin tullessaan. Jonkun ajan kuluttua iltapäivällä poika huomaa, että sählymaila ei ollut tullut kotiin asti. Suru saa ihan vedet silmiin ja yhdessä pohdimme, missä vaiheessa iltapäivää maila oli kadonnut. Poika muisteli vähentäneensä vaatetusta koulun pihassa ja epäili mailan unohtuneen siinä yhteydessä.
Poika lähti allapäin koululle etsimään mailaa ja neuvoin häntä kysymään neuvoa myös vahtimestarilta. Mailassa oli kyllä nimi ja hopeanvärinen lapa oli hyvä tuntomerkki. Lohdutin, että jos mailaa ei löydy, ostamme uuden ja ei tarvitse olla suruissaan, koska ei hän todellakaan tahallaan mailaa hävittänyt. Sen verran tärkeä on uusi ja hieno maila pojalle ollut, että sitä on tarkoin varjeltu luvattomilta käyttäjiltä.
Kepeä oli askel ja mieli iloinen, kun poika vartin päästä palaa mailan kanssa. Maila oli löytynyt koulun eteisestä.

. . .

- "Kato, mummo, kun pappaa pelottaa!" sanoo Melska ja hyppää sohvan käsinojalta papan syliin.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Ahkera ja nopea

http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/2012031903279244_v0.shtml

Rakkaat kanssasisaret. Onko teillä joskus olo, että hommat ei suju, olo tuntuu kankealta, tavarat hyppii käsistä, lanka ei tahdo millään löytää neulansilmää? Katsokaa ylläoleva Iltalehden linkki ja ihastelkaa.
Naisen työskentelyä katsellessa mietin, voikohan tuota työtä tehdessään uppoutua omiin ajatuksiinsa, vai osaisiko tuon jo pelkällä lihasmuistilla. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kauan nainen on tehnyt tuota työtä ja kuinka pitkiä ovat hänen työpäivänsä.
Tuolla sorminäppäryydellä ei kauaa kestä perunoiden kuoriminenkaan ja marjametsässä olisi noista sormista paljon iloa. Kauankohan menisi aikaa sukkaparin kutomisessa?

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Herkkupatain äärellä

Kaivelin eilen pakasteesta loput enoni lähettämät hirvenlihakimpaleet. Annoin niiden sulaa kaikessa rauhassa kylmiössä ja päivällä laitoin uuniin paistumaan. Ensin vain pinnalle reilusti hienoa merisuolaa ja sitten nopea pyrähdys kuumassa uunissa, jotta lihasyyt tallettivat maut ja nesteet talteen. Sitten laitoin lihapalat suureen kattilaan, reippaasti pippurimyllystä viispippuria niskaan ja viherpippureita kokonaisena. Vettä niin paljon, että lihat peittyivät. Laskin uunin lämmön 150 asteeseen, kansi kattilan päälle ja liki neljä tuntia odottelua.
Nyt nostin kattilan hellalle. Lapset syövät lihan sellaisenaan, sen kuin nostelen mureita paloja lautaselle. Ei puhettakaan, että lihaa ehtisi jatkojalostaa keitoksi tai kastikkeeksi. Jos töissä oleva isä aikoo saada hirvenlihaa tänä iltana edes maistaa, on minun piilotettava kimpale jonnekin verhoiltuna kieltolapulla "ei saa ottaa, isin hirvenlihat!"
Kiitoksia metsämiehelle!

Pysytään tiellä

Päivät ovat vähän huiskineet eteenpäin ja olen yrittänyt pysyä perässä. Nyt piti tulla huokailemaan tähän koneen äärelle, jotta kaikki asiat löytää oman lokeronsa ja pystyy erottamaan tärkeän vähemmän tärkeästä.
Tässä aamussa on kuitenkin tärkeintä se, että kaikki ovat terveinä, tallessa ja jonkun aikaa hereillä oltuaan myös hyväksyneet, että on maanantaiaamu ja ylös täytyy nousta. Tuo heräämisen mielekkyyden oivaltaminen kun on joillakin perheessämme vielä hakusessa, vaikka koulutaivaltakin on kuljettu jo muutama vuosi.

Perjantai-illan tilaisuus jäähallissa oli ollut paikallaoleville mieleenpainuva kokemus. Me jouduimme jäämään kotiin, kun huomasimme, että miehen on lähdettävä koko yksi töihin ja koko lapsijoukko on viikon aikaisista heräämisistä aivan liian väsyneitä. Tuon kokoluokan tilaisuuksia ei täälläkään kovin usein järjestetä, joten jo satojen tuttavien tapaaminen olisi ollut virkistävää tilaisuuden annista puhumattakaan. Olin siis tilanteessa, että jouduin tekemään ratkaisun puhtaasti järkisyistä.

Kuopion veli on piipahtamassa mummolassa. Mummolan pihassa ajoi penkkaan, kun höpisi kanssani puhelimessa.
Edellisellä puhelinkeskustelulla velipoika kertoi jokakeväisen taudin uusineen hyvin vakavasti. Veli oli vasta ollut sairaslomalla, kuntoutunut siitä, mutta tämä tauti iski nyt ihan yllättäen. Tiesin oikopäätä, mistä taudista oli kysymys, koska olen muutamana keväänä kuullut sinnittelystä aina pahenevia oireita vastaan. Tauti on siinä mielessä vakavasti otettava, että veljellä on vaimo ja lapsia, jotka joutuvat sydän kurkussa seuraamaan isänsä elämää. Kuopion veli oli ostanut moottoripyörän. Vaikka pyörä odottelee vielä teiden sulamista liikkeessä, tekee velipoika kuivaharjoitteluja: autolla ajaessaan kuvittelee jo ajavansa moottoripyörää ja pohtii ajolinjoja ja kaistoja, kuin ajaisi jo kaksipyöräisellä.
Hartaat osanoton- ja kärsivällisyydentoivotukset Kuopion veljen vaimolle.

Miehellä on nyt muutaman viikon ajan työvuoroissa harvinainen kummallisuus. Hänen työvuoronsahan on nimikkeellä "jatkuva yötyö". Nyt ajopäiväkirjasta löytyy työpäiviä, jolloin töihinlähtö on aamupäivän puolella. Aikaisin aloitusaika on 09.20. Mies aamulla kysyi työvuorosuunnittelusta, mistä moinen yövuoro johtuu ja sai vastaukseksi, että töiden loppumisajankohta määrää, onko kyse yö- vai päivätyöstä. On kuulema yötyötä, jos vuoro päättyy klo 23.
Emme me nyt suinkaan tästä pahoillamme ole. Tärkeintä on, että töitä riittää.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Luistelukausi kellariin

Suuri osa päivästäni on taas tänään kulunut siihen, että kannan tavaraa paikasta toiseen. Koska ulkona näyttää lupaavasti siltä, että lasten luistelut on tältä talvelta luisteltu, pakkasin saunan lauteilta kymmenet luistimet sinisiin kasseihin ja kannoin kellarin kanakoppiin. Luistimien talvisäilytyspaikka oli olosuhteiden pakosta taas tänä talvena sauna, koska tilaa ei ole missään muualla. Looginen seuraus on ollut se, että meillä ei ole saunottu sitten joulun.
Luistinten ohella kuskasin kellariin pussukoita ja nyssäköitä, joihin oli kirjoitettu päälle "vie kellariin" tai " tämä kellariin, älä hävitä!" Eteisen lattialla odotti kirppislaatikkoon pääsyä neljä jättikassillista tarpeettomaksi raakattuja vaatteita. (Lapsuudessani sana "raakkaus" tarkoitti vain ja ainoastaan rankalla kädellä lajittelua. Parranajoon sitä sanaa Savossa ei yhdistetty.)
Takaulko-ovelta on 10 metriä matkaa UFF:n vaatekeräyslaatikolle. Nyt piti muutama päivä odotella laatikon tyhjennystä, kun vaatepusseja ilmestyi jo laatikon ulkopuolellekin. Kiertonsa kiertäneistä vaatteista pääsen siis vaivattomasti eroon.

Kellarin koppiin luistinpusseja heitellessäni haaveilin todella isosta varastosta, jossa hyllymetrejä riittäisi. Nyt elämää rasittaa suunnattomasti ahtaus, tavaran edestakaisin kuskaaminen ja väistämättä myös kadonneen tavaran etsiminen. Esimerkiksi jos sinun pitää löytää ne ainoat monot, jotka meillä on ainoita suksia varten, täytyy purkaa koko kellari tavarasta ja etsiä se pussi tai laatikko, johon todennäköisesti on kirjoitettu "monot".  Tänä talvena en siihen hommaan ryhtynyt, vaan sanoin suksia kyselleelle opettajalle, että lapsi saa lainata koulun suksia talven ainokaiselle hiihtoretkelle.

Ekaluokkalainen on tänään hyvin tyytyväinen. Hän sai oman puhelimen ja sen turvin sai tänään kulkea koulumatkat yksin. Koulumatka kestää puolisen tuntia, mutta liikennevälineen vaihto puolessa matkassa tekee koulumatkasta jännittävän. Puhelinsoitoista päätellen matka on mennyt hyvin.

Nyt aihimaan illaksi perunamuussia ja broilerpullakastiketta.

Helpot ja nopeat mallasleivät kotikaljan mäskistä

Kaljanteon sivutuotteena tuleva mäski, eli savolaisittain kaljanruvat, on mehevä ja maistuva pohjaraaka-aine leiville. Pitkän tauon jälkeen meillä on tullut kyselyjä mallasleivästä ja nyt kun teen kaljaa kahdesti viikossa, tulee mallasleipäkin siinä sivussa.
Tuoppi-maltaat valmistetaan rukiista. Sadassa grammassa maltaita on kuitua 16,8% ja proteiinia 11.9%. Hukkaan ei kannata hyviä ravintoaineita siis heittää.

5-6 dl mallasmäskiä
1 pala hiivaa lämpimään vesitilkkaan liotettuna
2 tl suolaa
1/2 dl öljyä
loraus siirappia
2 dl neljänviljanhiutaleita
(puuronloppuja: tänään taikinassa pari desiä kaurapuuroa)
1 dl vehnärouhetta
vehnäjauhoja

Sekoita hiiva mäskiin ja muut ainekset luetellussa järjestyksessä. (Yhtä hyvin voit käyttää mitä hyvänsä jauhoja, rouheita tai hiutaleita, lopputulos on kuitenkin herkullinen. Myös perunahiutaleet tai perunamuussi sopii.)
Alusta vehnäjauhoja, kunnes saat napakan taikinan.
Anna kohota reilusti, ainakin uunin lämpenemisen ajan. (Uunin lämpötila 225.)
Ripottele taikinan päälle ja käsiisi vehnäjauhoja. Ota taikinasta lumipallon kokoinen pallero, muovaa se tasaiseksi palloksi ja painele pellille leivinpaperin päälle hiukan lituskaiseksi. Anna leipien kohota pellillä kunnolla, ettei leivät repeile paistaessa.
Paista uunin keskitasolla, kunnes leipien pohjat saa väriä reilusti. Leipien pinnan väri ei paistaessa juurikaan muutu, koska taikina on tummaa.
Leipien mieto makeus tekee niistä lapsille mieleisen välipalapullan korvikkeen. Makeahkosta leivästä ruokaleipänä tykkää ne jotka tykkää. Itse syön mallasleipää voin kanssa kahvileipänä.
(Kaino huomautus: jos syöt leipää liikaa, huomaat sen hyvin toimivasta vatsasta. Kääntäen: jos kärsit kovasta vatsasta, syö mallasleipää.)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Perjantaina jäähalliin

Katselimme bussinkuljettajamiehen kanssa aamulla uutiskuvia bussiturmasta. Mieheni sanoi, että tuollainen kuva kysyy, missä on turvasi hädän hetkellä.
. . .

Odotamme jännittyneellä innolla ensi perjantain tilaisuutta Helsingin jäähallissa. Klo 18.30 alkaa "Mahdollisuus Muutokseen" -tilaisuus, jonka järjestäjinä on IRR-TV ja 30 eri seurakuntaa. Viime syksynä "Mahdollisuus Muutokseen" -kampanjan aikana yhteystietonsa lähettäneille, joita oli yli 13 000, on lähetetty henkilökohtainen kutsu. Tilaisuuteen on kaikilla vapaa pääsy. Odotettavissa on hyvin koskettava, mielenkiintoinen ja ennenkokematon tilaisuus.
Jäähalli löytyy osoitteesta Nordenskiöldinkatu 11- 13. Parkkipaikalle omalla autolla tulijoita muistutetaan viiden euron parkkimaksusta. Julkisilla liikennevälineillä pääsee paikalle vaivattomasti, eikä esimerkiksi taksimatka Rautatientorilta maksa juuri kymppiä enempää.
http://www.koemuutos.fi/  Lisätietoja kampanjasta ja perjantai-illan tilaisuudesta löytyy tästä linkistä.
Meillä lapset odottavat jo innolla perjantaita ja tilaisuuden alkamisaikakin on vielä lapsisakille sopiva. Näyttää siltä, että kohtuullisen suurella joukolla ollaan lähdössä.
Jos asut näillä kulmilla, eikä sinulla ole tärkeämpää touhua perjantai-illalle ja vielä saat bussilippurahat kasaan, kannattaa ehdottomasti tulla paikalle. Tämänlaisissa tilaisuuksissa muuttuu monen ihmisen elämän suunta ja moni löytää iankaikkisen turvan.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Maanantaiaamun hyvä mieli

nousi auringon myötä. Aika paljon pieniä harminhitusia lakaistaan pois mielestä, jos aurinko jaksaa itsepintaisesti nousta näkyville. Lisäksi aurinko on se sama ystävä, joka lämmitti posket, kun olimme lapsia. Sama aurinko nostatti heinäpellolla hien pölyiseen selkään ja houkutteli paarmat puremaan. Samaa aurinkoa tervehti isäni noustessaan aamulla töillensä ja sama aurinko lohdutti mummolan vanhan Vilho-isännän mielen, kun hän aloitti töitänsä silloin, kun minuakaan ei vielä ollut.

Tänä aamuna hyvä mieli tuli äidille 19-vuotiaasta abiturienttipojasta, joka tasaisen rauhallisena, tyynenä ja mieli avoimena nousi ja lähti ylioppilaskirjoitusten äidinkielenkokeeseen. Pojan eväspussiin pakkasin paljon kirjoittamattomia onnentoivotuksia. Vaikea oli taas löytää kirjoittajalle kynät ilman tekstejä ja juomapullot ilman etikettejä. Ylioppilaskirjoituksissa kun ei saa olla edes tekstilogoa paidassa.
Tirtetan silmät loistivat, kun annoin hänelle loput viinirypäleet koe-eväistä, kun toiset olivat jo lähteneet kouluihinsa. Suuri ilo kourallisesta rypäleitä.

Eilisestä kirkossakäynnistä tuli hyvä ja levollinen mieli. Seurakuntamme johtaja Markku Tuppurainen puhui taas niin mukaansatempaavasti, että juuri kun sydän oli lämmennyt ja kiitollisuus syttynyt, puhe jo loppui. Luulen, että moni muukin olisi kuunnellut iltaan asti.
Olin kiitollinen ja iloinen siitä penkkirivillisestä, joka täynnä energiaa tuli kirkkoon mukanani. Kun tilaisuuden johtaja yhteisen laulun ilmoitettuaan sanoi, että joka haluaa laulaa seisten, voi niin tehdä, kolme nuorinta poikaani oli kuin selkärangattomia matoja kirkon penkissä. Katsoin heitä ja ajattelin, että "istu nuorena, jotta jaksat vanhana seistä". Tärkeintä kuitenkin, että ovat kirkossa. Ne nuoret, jotka käyvät kirkossa, eivät todennäköisesti ole niin alttiita myöhemmässä iässään ajautumaan luvattomille teille.
Tarkoituksella istutin katraani pääsalin toiseksi etummaiseen penkkiriviin, jotta oppivat istumaan ihmisiksi suuressa ihmisjoukossa kaikkien näkyvillä. Sivusalissa majailu kun antaa mahdollisuudet kaikenmoiseen pieneen touhuun, kun ihmisten silmät eivät ole näkemässä. Alun puolituntisen jälkeen suurin osa lähtikin sitten pyhäkouluun ja varkkien, eli varhaisnuorten kokoontumiseen. Annan lasten itse valita, mihin haluavat kirkossa osallistua. Kolmasluokkalainen halusi tällä kertaa mennä pyhäkoulun puolelle.

Auringon lisäksi päivääni valaisee miehen vapaapäivä. Tirtetta todennäköisesti saa houkuteltua isin uimahalliin mukanaan, mutta se suo minulle vain hyvän työrauhan pyykin, tiskin, siivoamisen ja leipomisen parissa. Melska viettää tänään vapaapäivää äitinsä kanssa. Yksi vanhimman tyttären työn hyviä puolia on se, että hän voi halutessaan viettää vapaapäivää, eikä leipätyö kärsi siitä muutoin, kuin että siltä päivältä jää tietysti ilman palkkaa.

Eräänä päivänä pohdimme, että jos meillä olisi vielä vauva, sillä lapsiraukalla olisi rankka elämä. Hän ei varmaan saisi rauhassa edes nukkua ja häntä riepoteltaisiin huoneesta toiseen. Todennäköisesti syntyisi pientä kinaa, kuka kulloinkin saisi häntä hoitaa ja minä en saisi edes vaippaa vaihtaa, jos en sitä vaatimalla vaatisi.
Lapset löysivät toisistansa vauvakuvia ja niitä sitten ihasteltiin ja huokailtiin. Lähes ärsytykseen asti siskot puhuivat veljilleen "voi, miten suloinen sä olit vauvana!" Aina kun veli tuli uudelleen näköpiiriin, muistutti sisko taas tuosta suloisesta vauva-ajasta.

Tiretta kaivelee jo uimapukua esille ja isi yrittää saada silmät pysymään auki. Minä etsin hiivat ja vehnäjauhot, teen Sakarille tiikerikakun ja sämpylöitä välipalalle.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Marisija-mummon valituksia

Jotakin viikonlopun luonteesta kertoo se, että olen aloittanut kolme kirjoitusta ja sitten "pakottava" syy on siirtänyt tekstin odottamaan ja sitten kirjoitettu asia ei ole enää saanut tuulta alleen. Paljon kaikenkirjavia asioita on ollut pinnalla ja olen yrittänyt pysyä kaikkien asioiden perässä. Olen kuvitellut, että miehen töissäolo jotenkin helpottaa ehtimistäni ja aikaansaamistani, mutta nyt ei siitäkään ole tullut helpotusta. Miehellä on koko viikonloppu läpi öiden töitä ja päivät hän yrittää nukkua. Me muut yritämme harjoitella toisten huomioonottamista, hiljaista puhetapaa ja muutenkin maltillista elämänlaatua. Imurointi, sähkövatkaimen ja tehosekoittimen käyttö on ollut kiellettyä ja ovikelloa soittavat naapurinlapset ovat tuntuneet korviin suorastaan riiviöiltä.

Meillä on viime päivinä syöty taas todella terveellisesti. Olen leiponut joka päivä, jättänyt kaupan paahtoleivät hyllyyn ja kantanut kotiin kilokaupalla perunoita, porkkanoita, jauhoja, voita ja kananmunia. Hyvät hoksottimet on sillä, joka arvasi, että on taas se aika kuukaudesta, jolloin kauppaan mennään kauppalapun kanssa ja karkkipäivää siirretään hamaan tulevaisuuteen. Minua lohduttaa suuresti se, että minulla on paljon kohtalotovereita. Lapsiperheiden "säästöpäivät" on kautta aikain ollut normaalia elämää, mutta viime vuosina asia koskettaa yhä useampia. Lasten kasvaessa ja perheen tilanteiden muuttuessa onneksi taloudellinenkin tilanne korjaantuu.
Olen kuluneella viikolla jutellut useamman tuttavani kanssa ja olemme olleet yhtä mieltä siitä, että aivan toisenlaiseen ruokakulttuuriin on pakko totutella, jos ruuan hinnannousu jatkuu tämänlaisena. Ei todellakaan ole mikään ihme, että moni miettii mahdollisuuksiaan muuttaa asumaan sellaiseen paikkaan, jossa olisi mahdollista itse viljellä ja kasvattaa.

Tämänpäiväisellä kauppareissulla tein havaintoja muutamista hinnoista. Pyrin rajoittamaan talvella tuontivihannesten ostamista ja tämä jäävuorisalaatin hinta "pisti" silmään: 3.89e/kilo. Yhden kotimaisen kurkun ostin salaattiin lisukkeeksi, mutta hinta kirveli: 0,90e. Sinkkutaloudessa euron kurkku ei taloutta hetkauta, mutta meillä maaliskuun kurkku on kuin etelän hedelmä.
Olen vankka kotimaisen maatalouden kannattaja ja mielestäni Suomessa maataloutta pitäisi lisätä kaikin mahdollisin keinoin. Viljelyaloja pitäisi lisätä ja maanviljelijäksi ryhtymistä ja investointeja tukea. Maksan mielelläni suomalaisesta viljasta, lihasta, maitotuotteista ja vihanneksista. Tuottajat saavat edelleen liian pientä korvausta tuotteistaan.
Ongelma on vain täällä toisessa päässä: kuinka kuluttaja voisi tienata niin paljon, ettei tarvitsisi kauhistella voipaketin hintaa 2,80/500g.
Miksihän näin yksinkertaisesta asiasta, kuin jokapäiväinen leipä, on tullut niin monimutkainen ja hankala asia?
Joskus ihmettelen, miten suomalaisilla maanviljelijöillä, karjankasvattajilla ja maidontuottajilla riittää uskoa yrittämiseen, kun kaikki maksaa niin hurjia hintoja - rehut, eläinlääkärit, siemenviljat, laiteinvestoinnit, työntekijöiden palkkaaminen. Ja kaiken palkkana saa kuulla ihmisten kateellisia vihjailuja EU-tukien nostamisesta. Hurja usko omaan työhön täytyy olla.
Luoja meitä parkoja auttakoon.

Onneksi huomenna on kirkkopäivä. Rahtaan koko sakin kirkkoon ja isi jää kotiin nukkumaan, jotta jaksaa puoli kolmelta lähteä uuteen työvuoroon.
Mies soitti äsken päätepysäkiltä. Haikeana kertoi, että ajaa tämän illan aikana 15 kertaa kotitalon ohi. Länsisataman linjalla tulee kierroksia paljon. En nyt kuitenkaan aio kiikuttaa pysäkille kahvimukia, vaan tartun puhdetöihini selkiytynein ajatuksin. Kiitos mukanaolostanne ja leppoisaa viikonlopun jatkoa.
Ja te, joilla on multapurkkeja huusholli väärällään taimenkasvatuksen merkeissä, te olette oikeita onnenpekkoja.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kierrätystehdas viidennen kerran

Viikonloppuna 5. ja 6. toukokuuta (klo 10-17) järjestetään Helsingissä Kaapelitehtaalla viidennen kerran kierrätystapahtuma Kierrätystehdas.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Viime vuonna tapahtuma keräsi 9000 kävijää ja paikalla oli 70 näytteilleasettajaa.

Tapahtuman tarkoitus on edistää ekologista ja kestävää elämäntapaa. Myytävänä on uusiomateriaaleista valmistettuja design-tuotteita, tapahtumassa on kierrätysaiheisia työpajoja, muoti- ja työnäytöksiä.
"Tuo tai vie" ilmaistori on helppo tapa päästä eroon tarpeettomana nurkissa lojuvasta käyttökelpoisesta tavarasta. Yhtä lailla tavaran tarvitsija löytää torilta kotiinvietävää.

Meillä Kierrätystehdastapahtuma on ollut myös lapsille mieleinen. Paikalle lähdetään leppoisalla mielellä ja tavaroita tutkitaan kaikessa rauhassa ja tehdään huippulöytöjä. Äitikin tinkii periaatteistaan tuona viikonloppuna ja antaa lasten käyttää vapaasti omaa harkintaansa, mitä haluavat ilmaistorilta kotiin tuoda.
Tämänhetkinen lempipaitani, joka on kuulema tunika oikealta nimeltään, on viimekeväinen ilmaistorilöytöni. Jos paita ei ole pyykkikorissa, se on päälläni.
Kaappien raivausta voisikin jo harrastaa tuota tapahtumaa silmälläpitäen. Viime vuonna paikalle viedyt tavarat löysi uuden omistajan sitä mukaa, kun sain tavarat pussista pöydälle nosteltua.
Tavataan toukokuussa Kaapelitehtaalla!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kuva isistä ja äidistä


Olimme miehen kanssa loikoilemassa, kun kello neljän herätys alkoi jo painaa silmäluomia, muttei ihan vielä yöpuulle auttanut käydä.
Tirtetta pyrähti istumaan isin vatsan päälle, silitteli meidän poskia, lauleskeli ja ilakoi. 
Pari kirjoitusta taaksepäin kirjoitin lasten tunneakkujen lataamisesta. Tirtetta hyrisi onnesta, kun isi oli tullut kotiin. Sitten hän pyrähti keittiöön.

Hetken kuluttua hän tulee takaisin ja antaa meille ylläolevan piirustuksensa. Kuten huomaatte, vasemmanpuoleinen henkilö on ilmiselvästi meidän isi ja minä olen tuo oikeanpuoleinen.
(Tirtetta on 5 vuotta 5kk.)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Ihmeiden aika ei ole ohi!

Olin vaihtamassa lamppuja isojen tyttöjen huoneen kattoon, kun mies tulee kertomaan, että huomenna on ylityöpäivä - 10 tuntia 35 minuuttia. Luulin hänen laskevan leikkiä.
Mies oli jo luovuttanut, eli jättänyt vapaapäivinään esimiehet rauhaan, eikä ole kärttänyt heiltä ylitöitä, kun niitä ei ole yksinkertaisesti ollut tarjolla.
Mies sanoi, että aamulla herätys on kello 4, hän tarvitsee taksirahan ja ison pussillisen eväitä.

Viimeksi meillä on päästy nauttimaan ylitöiden iloista viime kesänä. Koko loppuvuosihan miehellä meni ilman tunninkaan ylitöitä, kun lakisääteiset ylityötunnit täyttyivät hänellä loppukesästä.

Vaikka en itseäni kovin materialistina pidäkään, niin kyllä minä arvostan muutamaa ylimääräistä satasta miehen tilinauhassa. Jostakin syystä myös miehellä säilyy innokas työmotivaatio, kun silloin tällöin saa herätä ennen kukonlaulua ylitöihin.
Ylityöpäivinään mies saa nauttia erikoisen herkullisen ja monipuolisen aamupalan ja eväspussistakin löytyy välipalaksi ulkomaan hedelmää porkkananpalojen lisäksi.

Lähden nostamaan automaatilta taksirahaa ja hakemaan kaupasta hyvää eväsruokaa.
Elämä hymyilee!

Syli-ikävä

Bloginpitäjä näkee tilastotiedoistaan, millaisilla hakusanoilla on blogiin eksytty tai tarkoituksellisesti tultu. Tänään joku oli etsinyt lisätietoa hakusanalla "9-vuotias hakeutuu jatkuvasti syliin".
Tuskin mitään lisätietoa hakija löysi, mutta antoi samalla minulle hyvän juttuaiheen.

Tähän mennessä olen sylihoitanut jo 10  9-vuotiasta. En ole koskaan lukenut psykologiaa kahta lukiokurssia enempää. Lastenhoitoa- ja kasvatusta käsitteleviä kirjoja olen elämäni aikana lukenut metrin korkuisen pinon. Kuitenkin suurin osa lastenkasvatuksesta tehdään rakkaudella, johdonmukaisuudella, kestävyydellä ja järjellä. Arjen pulmat ratkaisen yhdistelemällä eri tekniikoita, muistelen kantapääoppia ja neuvottelemalla mieheni kanssa. Ja lapselle, joka kysyy, "ootko mun kaveri?", vastaan, että " en oo sun kaveri, oon sun äiti".

Suomessa lapset lähtevät koulutielle yleensä 6-8 vuotiaina. Jotkut kehittyvät nopeammin ja heidän motivaatiolleen oppia uusia asioita on viisaampaa aloittaa koulutyö kuusivuotiaana.
Jos lapsella on kehityksessä syystä tai toisesta viiveitä tai hän on vaikka sairastellut lapsena paljon tai puheenkehitys on selkeästi viivästynyt, silloin on helppo päätös lykätä ensimmäiselle luokalle menoa. Kuinka ylimääräinen "kasvuvuosi" käytetään lapsen kannalta tehokkaimmin, voikin olla sitten lapsen asuinkunnan resursseista kiinni. Joskus lapsi käy esikoulun kahteen kertaan, joissakin kouluissa on ns. valmistava luokka tai starttiluokka.
Joka tapauksessa, kun lapsi aloittaa koulunkäynnin, muuttuu hänen elämässään paljon asioita kerralla. Muuttuu myös lapsensa kasvattaneiden vanhempien elämässä. Joka kerta, kun olen kävellyt elokuun puolivälin paikkeilla kotiin lähikoulun pihalta saatettuani ekaluokkalaisen ensimmäistä päivää kouluun, on kurkussa enemmän tai vähemmän kuristava tunne. Minulle konkretisoituu tunne, että lapsessani on nyt koko maailman nähtävillä siihenastisen kasvatustyöni tulos. Jonkun lapsen kohdalla olen levollisin mielin, jonkun lapsen kohdalla toivon, että hän selviäisi koulun haasteista.
Kouluunlähtö luonnostaan ja viimeistään luo välimatkaa vanhemman ja lapsen väliseen fyysiseen yhteyteen. Luonteesta riippuen lapsi on tankannut vanhempiensa läheisyyttä. Siinä missä toiselle sylissä viihtyminen on luontaista, toinen ei ole enää oma-aloitteisesti neljä vuotta täytettyään hakeutunut syliin.

Pieni koululainen tarvitsee hyvin paljon turvallisuutta. Turvallisuuden luomiseen tarvitaan vanhempien aikaa, keskittymistä ja paljon ihmistuntemusta. Lapsensa luonteen tuntien pitää selvittää, mitkä asiat lasta koulunkäynnissä jännittävät. Joku pelkää sitä, ettei osaa itse ottaa ruokaa lautaselleen koulun ruokasalissa. Toisen pelko on koulumatkan varrella olevan kaljaravintolan avonainen ovi. Päällepäin levollisen lapsen piilevä pelko voi olla mahdollinen myöhästyminen koulusta.

Vaikka lapsi päällepäin näyttää koulunkäyntiinsä tyytyväiseltä, kaikki näyttää sujuvan, voi tunteiden sanoiksi pukeminen olla vaikeaa tai lapsi ei pidä sitä tärkeänä.
Kukaan lapsi ei pidä tenttamisesta tai turhasta kyselystä. Siksi tiedustelut koulupäivän sujumisesta ja mahdollisista huolenaiheista täytyy tehdä hienovaraisesti ja aidosti kiinnostuneena. Lapset ovat hyvin tarkkoja aistimaan, jos kyselet vain tapojesi mukaan ja ajatuksesi ovat jossain muualla. Johdattelemalla keskustelua lasta kiinostaviin yksityiskohtiin saat arvokasta tietoa arjen todellisesta sujumisesta. Surkein kysymys, minkä vanhempi voi koululaiselleen koulupäivän jälkeen tehdä, on "oliko koulussa tänään kivaa?"
Totuus lapsen kannalta kun on se, että koulupäivä on sujunut ihan mallikkaasti ja hyvällä mielellä, mutta minkä lapsi mieltää "kivaksi" on useimmiten asioita, joita harvemmin koulussa voidaan tehdä.
Kun pieneltä koululaiselta kysyy muussa yhteydessä, mitkä asiat koulussa "on kivaa", vakiovastaukset ovat "välitunnit, ruokailu, penkkaripäivän karkkisade, lelupäivä tai kun kouluun saa tuoda karkkia".

Kun pieni koululainen alkaa vapaa-ajalla hakeutua vanhemman syliin, hänellä on tarve päästä syliin. Jos hän hakeutuu usein syliin, hänellä on tarve päästä usein syliin.
Kun ihmislapsi haluaa tulla vanhempansa syliin, hän tarvitsee turvaa, haluaa jakaa jotakin mielensä taakkaa, on väsynyt tai sairas tai hänellä on ikävä isää tai äitiä.
Tyhmin kysymys, minkä vanhempi tuossa tilanteessa voi tehdä, on "miksi haluat tulla syliin?"
Lapsi haluaa tulla syliin silloin, kun hän tarvitsee sitä.
9-vuotiaalla kyky analysoida omia tunteita on vielä puutteellinen. Siinä missä aikuinen analysoi nuhjuisen olonsa sanoilla " olen joutunut tänään tekemään liikaa itsenäisiä päätöksiä, joissa olen ollut epävarma ja lisäksi nukuin viime yönä jotenkin huonosti. Tunnen oloni väsyneeksi, yksinäiseksi ja turvattomaksi" - saattaa pieni koululainen olla tunteidensa ja tuntemuksiensa kanssa aivan uupunut ja neuvoton.
Monella 9-vuotiaalla on jo käsitys siitä, miten hänenikäistensä oletetaan käyttäytyvän. Moni ajattelee, että "hän on liian iso menemään syliin ja itkemään, kun on liikaa asioita mieltä painamassa".

Ota lapsi syliin, rentoudu itse ja lapsen reviiriä kunnioittaen silittele hänet rentoutumaan. Keskity kokonaan lapseen, äläkä anna muiden ihmisten mitenkään häiritä teitä. Jos puhelimesi soi, sulje puhelin. Anna lapsen olla rauhassa ja ota hetken päästä puheeksi jokin yksityiskohta kuluneesta päivästä. Jos lapsi ei kiinnostu asiasta, ole hiljaa ja anna lapsen nauttia hyväksynnästäsi ja lämmöstäsi.
Älä sano "mistä haluaisit keskustella" tai "mikä mieltäsi painaa". Usein lapsi alkaa lähestyä asiaansa luonnostaan, kun hän kokee olevansa kokonaan turvassa ja täysin huomiosi keskipisteessä. Jos lapsen on vaikea löytää sanoja, mieti päivän tapahtumia ja lapsen reaktioita, sanoja ja toimintaa ja yritä löytää johtolanka. Turhat sanat ja tenttaminen on pahasta, koska  mieli vahvatuntoisellakin lapsella voi käpertyä kuin simpukka kotiloonsa.
Opettele lukemaan kehon kieltä. Lapset ovat siinä luonnostaan mestareita.

Jos lasta painaa tai hänen olonsa tekee epämukavaksi kotona vallitseva ilmapiiri tai vaikka vanhempien välisen suhteen kireys, hän ei ehkä osaa pukea asiaa sanoiksi mitenkään. Silloin on sinun velvollisuutesi huomata asia, että lapsellasi on paha olo sen takia, että olet leikkinyt mykkäkoulua miehesi kanssa monta päivää.
Jos haluat lapsesi hyvinvointia, korjaa asia miehesi kanssa ja seuraa, korjaantuiko myös lapsesi tarve päästä jatkuvasti syliin.
Sinun ja lapsen välisen vuorovaikutuksen sujumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sinä ja lapsi tiedätte, miksi lapsi haluaa tulla syliin. Silloin sylihoito myös toimii ja täyttää tehtävänsä.

Loppukaneettina: minä kävin vielä 14-vuotiaana silloin tällöin istumassa isäni sylissä. Isä sanoi tavallisesti:
- "Kukas iso köntti se siihen könksähti?"
Siihen toteamukseen ei odotettu minun vastaavan mitään, katsoimme isän kanssa vain toisiamme silmiin ja nauroimme.
Isä ei puhunut minulle mitään, mutta rakkaus ja välittäminen oikein hyrisivät hänestä ja minä latasin tunneakkujani. Kun isän polvet alkoi puutua, hän sanoi hyväntahtoisesti:
- "Mäneppäs nyt iso köntti jo matkaas..."

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Iätöntä kauneutta

Vaikka en ole sitä täällä ehkä ääneen sanonutkaan, olette voinut äänenpainoistani ja rivien väleistä tulkita, että ihailen iäkkäitä ihmisiä.
Ihailen heidän kauneuttaan. Ihailen hiusten väriä tai hiusten puuttumista. Nainen, jolta ikä on harventanut hiukset niin, että hänellä on enää muutama kallis suortuva kaunismuotoisen päänsä ylväänä koristeena, on hyvin kaunis. Ihailin eräässä  vanhassa työpaikassani liki 90-vuotiasta rouvaa, jolta lukuisat sairaudet olivat vieneet kaikki hiukset.
Harmaat hiukset ovat mielessäni herättäneet kunnioitusta jo lapsesta asti.

Jarnan "Tyylisuuntauksia" -blogin vinkin perusteella löysin aivan sykähdyttävän blogin:
http://advancedstyle.blogspot.com/
Ari Cohen julkaisee blogissa kuvia pääasiassa New Yorkin kaduilla tapaamistaan iäkkäistä ihmisistä. Kuvattavat ovat antaneet luvan kuvien julkaisuun.
Jos ihastuin ikihyviksi löydettyäni Sennien blogin lapsiperheen elämästä Amerikan mantereella, niin se ikä ja  harmaat hiukset, mikä Sennien kuvista vielä muutaman vuoden puuttuu, löytyy kyllä tästä tänään löydetystä.

Kun kuvia katselee, näkee elämäniloa ja itsevarmuutta. Kun on itse keski-ikäinen,mielummin massaan sulautuva harmaa hiirulainen, eikä aina ole tyytyväinen iän mukanaantuomiin muutoksiin ulkonäössään, kuvat toimivat terapian tavoin.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Avoimet ovet Tilkassa

Tein tänään hyvin mielenkiintoisen vierailun. Tilkan hoivakodissa oli avoimet ovet ja mielenkiintoni kohdistui yksityiseen iäkkäiden ihmisten hoivakotiin sekä paikan tunnelmaan hoitajan näkökulmasta. Halusin nähdä, kuinka vanhukset asuvat kalliissa hoivakodissa ja millainen paikka mahtaisi olla työpaikkana.

Tilkan sairaalalla on pitkät perinteet. Jo vuonna 1818 alueella sijaitsi parantola ja lepokoti. Sotilassairaalaksi Tilkka valmistui vuonna 1936 ja siinä tehtävässä palveli 70 vuotta.
Muutama vuosi sitten sotilassairaala remontoitiin monipuoliseksi ja nykyajan vaatimukset täyttäväksi vanhusten hoivakodiksi.
En ollut koskaan käynyt Tilkassa sen sotilassairaala-aikana, mutta nyt remontoidun talon leveitä käytäviä kulkiessa saattoi hyvin aistia talon vanhat ja vahvat perinteet. Talon historiaa oli kunnioitettu uudistuksia suunnitellessa.

Pääsimme kiertokäynnille kevythoivaosastolle, jossa asuvilta edellytetään hyvää liikunta-ja toimintakykyä. Yksi hoitaja on paikalla päivisin ja muina aikoina avun saa saman talon sisältä turvarannekkeen painalluksella. Huoneet oli luonnollisesti pieniä, mutta varsin viihtyisiä. Asia, jonka reilu kaksi vuotta osastolla asunut mainitsi asumismukavuudesta, oli tietysti kesähelteillä kriittinen kysymys: huoneiden ikkunoita ei voi avata. Lähes huoneiden korkuiset, alkuperäisen kokoiset ja näköiset ikkunaruudut on ilmiselvästi turvallisuussyistä suljettu. Sairaalan tornin yhdeksännestä kerroksesta on mukava ihailla näkymiä, mutta ei todellakaan avonaisen ikkunan äärellä.
Asukas sanoi, että ainoa keino viilentää huonetta helteellä, on pitää ovea auki käytävälle. On tietysti henkilökysymys, onko seikka häiritsevä, jos maksat huoneestasi kahden tuhannen euron kuukausivuokraa.

Paikalla oli paljon iäkkäitä pariskuntia, keski-ikäisiä ihmisiä vanhempansa kanssa ja joitakin yksinäisiä, vielä ripeäaskelisia eläkeläisiä. Kovin mietteliäiksi he kävivät, vaikka moni kävi saman tien jo varausta asuntoon jättämään. Jokainen ymmärtää, että ei tuon tason ja suuruusluokan taloa ylläpidetä kansaneläkkeen suuruisilla kuukausimaksuilla. Mielenkiintoinen tieto kuitenkin oli, että talon 150:sta asukkaasta puolella oli kaupungin (Helsinki, Espoo, Vantaa) maksusitoumus tai hoitoseteli ja puolet maksoi kaikki kulut omasta kukkarostaan.

Kun hoivasta maksetaan suuret rahat, voi olettaa, että myös hoidon tasolle asetetaan korkeat vaatimukset. Myös huoneiden suhteen näkyivät monet olevan hyvin kriittisiä. Siinä missä minä olisin ollut valmis vaikka ensi yöksi muuttamaan pieneen huoneeseen, muutamalta kävijältä kuului soraääniä, kun kalustamattoman huoneen vakiovarustukseen ei kuulunut televisiota. Se kun kuulema pitäisi jo nykyaikana olla.

Vaikka ulkoiset puitteet olivat harmoniset ja tilojen suunnitteluun on selvästi paneuduttu ammattitaidolla, tuli pikaiselle kävijälle tunne, että hyvin onnekkaita saavat kuitenkin olla ne, jotka voivat omassa kodissaan asua. Tokihan on ihmisiä, jotka haluavat voimien vähetessä päästä tuonkaltaisen turvallisuuden ja avun piiriin, mutta kovan työn takana on saada pieni huone tuntumaan kodilta.
Se, lisääntyykö elämän sosiaalisuus tuollaisen käytävän varrelle muuttaessa, on sitten kokonaan itsestä ja naapurihuoneiden asukkaista kiinni. Ihan yhtä lailla voit  istua yksiksesi osaston oleskelutilassa tai oman huoneesi hiljaisuudessa, vaikka olet muuttanut taloon sosiaalisten kontaktien toivossa.
Monipuolista viriketoimintaa talo kyllä tarjoaa halukkaille.

Mitä sitten hoitajan työhön tulee yksityisessä hoivakodissa, niin työ on ihan samaa työtä, kuin muuallakin. Punavalkoiset työasut Esperin väreissä ovat tietysti pirteät.
Käynti kuitenkin toppuutteli suurta intoani edes hakea heinäkuuksi kesätöitä. Ihan toinen juttu kun on, kuka uskaltaa palkata kaksikymmentäkolme vuotta kotona norkoilleen.

Tilkankäynnin huippuhetki oli, kun tulin tutustumiskierrokselta ala-aulaan ja siellä istui mieheni odottamassa. Yhteinen raitiovaunumatka häikäisevässä kevätpäivässä muistutti mieleen, että 24 vuoden takainen kihlajaispäiväkin oli päässyt unohtumaan. Se oli eilen, mutta unohdus korvattiin suutelemalla julkisessa liikennevälineessä keskellä kirkasta päivää.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

"Mutsi skibaa"

70-luvulla "paloi päreet". Sitten "meni hermot", "paloi pinna", "alkoi keittää". Tuoreempia ilmaisuja muistan "kupin nurinmenon" ja "herneen nenäänvetämisen". Viime talvena äidin kimmastuessa saattoi poikalapset sanoa "älä skitsoo!" Tänä talvena skitsoilusta on puhunut vähän jälkijunassa enää viisivuotias pikkusisko. "Skibaaminen" onkin sitten niin uusi ilmaisu suutahtamiselle, ettei sanaa tuossa tarkoituksessa tunne vielä edes Urbaani sanakirja.

Tänään minä skibasin. Ruuan tai yleensäkin syömisen kanssa temppuilu on varmin tapa saada minut suuttumaan.

Tein pikavauhdilla vielä illan lisäruokinnaksi kattilallisen spagetti-jauhelihapöperöä ja jouduin sitten kipaisemaan naapurin puolelle, kun sieltä soitettiin ja pyydettiin apua. Lähtiessäni kaksi tytöistä pohdiskeli ruuanlaittoa ja tyrmäsin ajatuksen sanomalla, että "hellalla on kattilallinen valmista ruokaa, joka syödään ensin". Tultuani reilun puolen tunnin kuluttua naapurista, istuu toinen tytöistä näykkimässä siskonsa tekemää ruokaa, jossa oli parsakaalia, tofua, paahdettuja leivänpaloja ja pähkinöitä. Pähkinät eivät tytölle maistuneet ja hän nakkeli niitä lautaseltaan pitkin ja poikin. Hetken kuluttua tyttö häipyy lautasensa äärestä ja voihkii mennessään "en jaksa yhtään enää syödä..."
Minulla on pikkuisen huono tapa korottaa ääntäni suuttuessani, mikä ei tietenkään ole lauluäänelle ollenkaan hyväksi. Nyt unohtui kurkku, äänihuulet ja naapurit, kun komensin tytöt paikalle. Pidin heille erittäin kovaäänisen puhuttelun, koska en siedä ruuan haaskaamista ja olin myös kieltänyt ruuanlaittopuuhiin ryhtymisen, koska valmista ruokaa oli tarjolla. Sanoin, että ruokaa saa kaikin mokomin itse tehdä, jos sitä ei ole valmiina, mutta nyt kun sitä tehdään ja jätetään puolet syömättä, siitä en yhtään pidä.
Ruuan valmistanut tyttö sai mättää tähteen kippoon, laittaa kelmun päälle ja kipon jääkaappiin.
Pikkupojat supisivat myöhemmin illalla keskenään:
- "Mutsi skibas tänään..."

Sushia ja siskonmakkarakeittoa

Haksahdin ostamaan Kampaajatyttäreltä Stockmannin lahjakortin. Ilahduin, kun "keksin" mennä bussilla Erottajalle ja sain matkarahojen hinnalla ihastella auringossa kylpeviä Hietalahden vanhoja taloja. En esimerkiksi koskaan aikaisemmin ole pannut merkille, että Salven talossa on symmetrisesti huiman kauniit parvekkeet.
Matkalla tapaamiani turisteja säälin taas. Ei todellakaan ole ihme, että Suomea pidetään tylsänä maana matkailijoiden kannalta. Tänä aamuna ei kaupungilla tuntunut olevan muuta ihastuttavaa tarjottavana kuin häikäisevä auringonpaiste. Amerikkalaisten ja japanilaisten kamerakaulaisten kulkijoiden katse tuntui kertovan, että "tätä vartenko olen tänne asti tullut".

Tarkoitukseni oli ostaa käytännöllisesti koko viidellä kympillä tuoretta leipää pakasteeseen. Olin uudistetulla Herkku-osastolla varmaankin ensimmäisen kerran ja olin tietysti ihan läkähtyä valikoimien laajuuteen. Yksi isoista pojista on haaveillut sushista jo monta päivää ja katsoin lahjakortin oikeuttavan minut täyttämään tuon toiveen. Wigrenin siskonmakkarat tarttui mukaani ja niistä tulikin niin herkullinen keitto, että jos olisin ollut oikein järkevä, olisin ostanut makkaroita enemmänkin. Ainakin nyt tiedän, että  niitä kannattaa ostaa jatkossakin.

Vaahterasiirappi on ollut viime päivinä puheissamme moneen otteeseen. Nyt tarkistin vaahterasiirapin hinnan: 38 euroa litralta. Eli jos Suomessa myytäisiin puolen gallonan tölkkejä, sen hinta olisi noin 70e eli reilut 90 dollaria! Ei siis ihme, että mamma kiljuu täällä lettupäivänä "älkää hölvätkö sitä siirappia, nuole lautasesi puhtaaksi!"
"Kotiin kolmesta kolkasta II" -blogissa Sennie kertoo mielenkiintoisesta käynnistään vaahterasiirappitilalle.

Vaikka auringon valo on viedä tajun, joudun auringon ihailun lomassa pesemään pyykkiä oikein ahkerasti. Mutta oikeastaan voisikin jo aloittaa pyykinkuivatuskauden parvekkeella.
En ollut tiennyt, että osaan kytkeä pyykinpesukoneen. Tein sen eilen, eikä ainakaan vielä ole vesiletkut lentäneet seinälle.
Hyvin kaunis ääni on pyykinpesukoneessa.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Elämänlaatua nukkumalla

Meillä elämänlaatua haetaan aika erikoisin konstein. Emme harrasta juurikaan matkustelua, Carl Larssonin taidenäyttely on yksi näyttely kymmenessä vuodessa, jonne joku perheestä saa aikaiseksi mennä. Hyvä ruoka kulminoituu ehkä kerran kuussa väsäämiini jauhelihapihveihin ja pottumuussiin ja muut hurvittelut elämänlaadun parantamiseksi ovat aika vaatimattomia.
Mutta eiliseniltainen päätös lähteä aikaisin nukkumaan oli kyllä meille päätöksen toteuttaneille todella virkistävä. Miehellä on eilen ja tänään vapaapäivä ja hän oli eilen Tirtetan kanssa uimahallissa kolmisen tuntia. Eli kaksi joukosta oli luonnollisella tavalla uupuneita. Itse olin herännyt aamuhämärissä ja muutama muukin vaikutti olevan unitankkauksen tarpeessa. Kello oli 20.15 kun kömmin miehen viereen sänkyyn ja 7 nuorinta lasta oli myös peittojensa alla. Tirtetta oli sipannut jo aikaa sitten, eikä kauaa tarvinnut muidenkaan unta odotella. Vanhemmat lapset olivat solidaarisia ja soivat suloisen nukkumarauhan meille.
On uskomattoman ihana tunne herätä yöllä katsomaan kelloa ja luulla aamun olevan jo kohta käsillä ja kello onkin vasta hiukan yli puolen yön.

Kun nämä nukkujat aamulla heräsivät, useamman kommentit oli ihmettelyä siitä, miten ihmeen mukavalta tuntuikaan herätä ihan omia aikojaan kenenkään herättämättä.
Onhan kiistatonta, miten hyvät ja riittävät unet vaikuttavat kaikkeen muuhun elämiseen ja olemiseen. Kaiken lisäksi kun kasvuiässä olevat lapset kuulema kasvavat nukkuessaan. Minulla riittävä nukkuminen vaikuttaa näkyvimmin siihen, että ajatus kulkee hiukan vaivattomammin. Väsyneenä mielikuvituskin jähmettyy.

Mielikuvituksen vilkkautta olenkin tänä aamuna tarvinnut ihan runsain määrin, kun olen maksanut laskuja. Maaliskuun alku toi vuokraamme sadan euron korotuksen. Vuokrien nousu on ollut taloyhtiössämme erittäin maltillista, joten en valita korotusta siltä osin ollenkaan. Se, kuinka sen satasen taikoo jostakin lisää, onkin se mielikuvituksen paikka.

Pyykikone saapuu tänään. Odotan hänen saapumistaan jännityksellä. (Persoonapronomini tuli kyllä ihan vahingossa, mutta kuvastaa kai paremmin saapujan tärkeää asemaa perheessämme.) Vaikka olen kiireellistä pyykkiä kiikuttanut pesutupaan, on "kakkosluokan" kiireellisyysasteista pyykkiä odottamassa viisi korillista. Koko viikon on perheessämme vallinnut lakananvaihtokielto.

Yksi asia ainakin on nyt päätetty, jollei kesä tuo mutkia kummankaan osapuolen eloon. Melska jatkaa mummon ja papan hoivissa ainakin vielä ensi syksykauden. Kun täti-Tirtetta aloittaa elokuussa esikoulun ja esikoulu on klo 10-14:n välillä, ei minulla paljoa jää kuljetusten väliin luppoaikaa. Sekin aika tuhrautuu ihan vaivattomasti kaupassakäyntiin ja ruuanlaittoon.

Viime kevät oli kaupungissa asuvalle maallepääsyä odottavalle hyvin kiduttava. Nyt kun maallepääsy on jo vuoden lähempänä, tuntuu kidutuksesta tulevan vielä koettelevampi. Olisikohan ruvettava kasvattamaan vaikka herneenversoja ja vehnänorasta, jotta saisi johonkin purkaa näitä patoutuneita mullantonkimishaluja?

torstai 1. maaliskuuta 2012

Mummola

Kun soitin eilen illalla äidille mummolaan, riuhtaisi taas sydänalasta, niinkuin aina silloin, kun tulee ikävä jonnekin tai jotakin. Pyysin Talouskoululaiselta käyttöluvan näihin hänen ikuistamiinsa mummolatunnelmiin, koska kaikki eivät ole kuvia huomanneet tyttären blogin puolelta.
Punainen talo on syntymäkotini ja kun sen kunnon tullessa puheeksi joku mainitsee, että olisi viisainta purkaa koko talo, minä olen hiljaa. Kodin purkaminen on samaa, kuin purettaisi kappale lapsuudesta pois. Mutta väistämättä mummolassa asuessa joutuu tekemään monia ratkaisuja järkisyiden ja taloudellisuudenkin pohjalta.
Nyt kuitenkin puhelinsoiton perusteella tiedän mummolassa kaiken olevan hyvin, eikä vielä ole alkanut sadan vuoden aikainen, joka keväinen rumba veden kellarista lappamisesta. Lumien sulamisvesiä kun valuu kevääntulon kunniaksi kellarin lattialle.
Illalla muistui mieleeni isäni iki-ihana sanonta:  "vesj riimasta nolokahtelloo". Sanonta on ajankohtainen maaliskuussa. Mutta mitäs se tarkoittikaan, tietääkö kukaan?