maanantai 10. heinäkuuta 2017

Täydelliselle kesälle on vaikea löytää otsikkoa

Kesä kiitää. Vapaapäivät työstä ovat kuluneet elämästä nauttien, kaikkea mukavaa tehden. Epämiellyttäviä töitä ei täällä olekaan, jollei lupiinin ja ruttojuuren hävittämisyrityksiä lasketa. Taistelu elintilaa ryövääviä vieraslajeja vastaan on turhauttavaa. Se mikä viime kesänä tuntui lupiinin suhteen voitolta tuntuu tänä kesänä ylitsepääsemättömän suurelta urakalta. Ruttojuuri on lähes hallinnassa ja ensi keväänä kokeilen radikaalimpaa menetelmää: peitän paksulla muovilla ojanpientareelta ne alueet, joilla ruttojuurta vielä on ja annan ajan tehdä tehtävänsä. Mihinkään kemiallisiin torjuntakeinoihin en täällä aio ryhtyä, kun lemmikkieläimiä ja kanoja liikkuu pihapiirissä.

Kanoista puheenollen - alapihamme on viihtyisän oloinen, kun siellä tepastelee uteliaat ja vireät kanat ja kukot. Hyvin ovat pitäneet reviirinsä pihapiirissä, eivätkä ole lähteneet seikkailemaan kauemmas. Haukkojakaan ei ole tänä kesänä täällä näkynyt.

Vehnäjauhoton/sokeriton kokeilu kesti kuukauden. Aika pian tuli selväksi, että sen noudattaminen vaatisi paljon enemmän keittiössä vietettyä aikaa. Leipominen ja ruuan laitto joka aterialle perusraaka-aineista vie paljon aikaa, kun syöjiä näin kesäaikaan on tusinasta kahteenkymmeneen. Ruokavalion vaikutukset olivat kiistattomat. Meillä aikuisilla se näkyi selvimmin, kun iän raihnaus alkaa jo näkyä. Itselläni suurin vaikutus oli niveltuntemusten, jopa särkyjen, jääminen kokonaan pois.

Viime kesästä viisastuneena en ole ottanut stressiä kasvimaatöistä. Anne-Mari sai paikallisesta maatalousmyymälästä alkukesällä ilmaiseksi sipulipusseja ja ne sipulit, jotka Anne-Marilta jäi istuttamatta, minä lykkäsin täällä kahteen tyhjään kukkapenkkiin. Mehän emme todellakaan ole koskaan olleet mitään sipulinsyöjiä, mutta ihan kokeiluna tämän otan. Kukkapenkki-ihminen en taas ole alkuunkaan. En voisi kuvitella ostavani kukkien taimia ja kitkeväni rikkaruohoja kukkapenkeistä. Jos aika ei riitä edes porkkanan ja salaatin kanssa askaroimiseen, niin orvokit ja samettiruusut unohdan suosiolla.
Kaksi asiallisen lyhyttä penkkiä minulla on puikulaperunaa kasvamassa ja sekin on varsinainen kokeilu. Kylvin parin sentin kokoiset, niukinnaukin itäneet perunanrapaleet samaan paikkaan, missä viime kesänä peruna kasvoi asiallisesti. Kokeiluksi voi sanoa sitä, että käytännössä perunat kasvavat kanalan pehkumujun sisällä. Rehevällä taimella on peruna niiltä kohdin, missä rapaleet taimelle edes nousivat. Yritän malttaa niiden antaa kasvaa syksyyn asti. Viime kesänä söimme suurimman osan lapin puikulasta keskenkasvuisena.

Vapaapäivien iloja on kiertää "tiluksillaan" ja katsastaa kasvien kehittymistä. Tämän päivän kierroksella totesin, että karhunvatukkapuskissa on raakileita enemmän kuin olen koskaan nähnyt. Viinimarjojakin näyttäisi tulevan paremmin kuin viime syksynä ja istutetut pensaat yhtä lukuunottamatta ovat lähteneet kasvamaan. Tyrnipensaat näyttävät myös hyvältä ja viimekesäisessä metsävadelmapaikassa näyttäisi myös olevan raakileita reilusti. Mustikan ja puolukan tilannetta en ole vielä ehtinyt lähimetsiin katsomaan.

Tämä asuinympäristö hellii kaikkia aisteja. Ei tarvitse edes lukea tutkimuksia puutarhatöiden tai mullassa möyrimisen positiivisista vaikutuksista ihmismieleen, kun sen tietää ihan kokemuksesta. Metsä on toinen mysteeri, jonka antamaa hyvää oloa ei voi korvata millään. Edes sateinen ja kylmä alkukesä ei latistanut mieltä, kun kesän vyöryminen tavallaan hidastui muutamaksi viikoksi. Oli enemmän aikaa nauttia vehreyden puhkeamisesta. Nythän kesä lämpöineen on vehreimmillään. Paarmatkin tietävät sen, hyttyset vielä piileksivät metsissä ja odottavat marjanpoimijoiden saapumista.

Tiedän toistavani itseäni. Mutta sydämen kyllyydestä suu puhuu.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Lautakankaan pähkinäleipä

Pähkinäleipää toiset sanovat kakuksi. Pähkinöitä, hedelmiä ja siemeniä leivässä on enemmän kuin jauhoja ja muita viljatuotteita. Jos käytät jauhoina ruisjauhoja, tekee mieli sipaista leivän päälle voita ja lisätä juustoviipale. Spelttijauho on kuitenkin maittavin jauho, mutta grahamjauhollakin onnistut.
Tällä ohjeella n.20X30 cm:n uunivuoka on sopiva, ohjeen puolittamalla sopiva paistovuoka voisi olla vaikka piirasvuoka leivinpaperilla vuorattuna.

4 munaa
3 rkl hunajaa
1½ dl kaurahiutaleita (tai spelttihiutaleita)
2 dl spelttijauhoja
600-700g erilaisia pähkinöitä, taatelinmurusia, kuivattua luumua pieneksi leikattuna, kuivattua aprikoosia paloina, rusinoita, yksi omena kuorittuna ja kuutioituna, auringonkukansiemeniä, kuivattuja marjoja halutessasi (itse en ole käyttänyt)
100g voita sulatettuna

Vatkaa munat ja hunaja. Vatkaaminen onnistuu myös vispilällä - et tarvitse välttämättä sähkövatkainta. Lisää pähkinä-hedelmäseokseen hiutaleet ja jauhot. Lisää munaseokseen sulatettu voi ja pähkinäjauhoseos. Sekoita taikina nopeasti sekaisin.
Levitä takina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tai piirasvuokaan. Tasoita pinta.
Paista uunin alatasolla 180 asteessa noin puoli tuntia. Seuraa pinnan väriä, hunaja polttaa helposti leivonnaiset.

Jos säilytät leipää yli kaksi vuorokautta, leikkaa se annospaloiksi kannelliseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa.

Pähkinöitä ei tarvitse pieniä, jos syöjillä on hampaat.

Leipä on joka kerralla erilaista, kun raaka-aineina käytetään kaapin löytöjä. Mantelirouheet ja -lastut käyvät hyvin samoin erilaiset leseet ja rouheet.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Harkitsetko perheesi kanssa maallemuuttoa?

Kohta kaksi vuotta on kulunut muutostamme Helsingin keskustan alueelta etelä-savolaiseen, luonnonkauniiseen, noin viiden tuhannen asukkaan kuntaan. Kun muutimme, mukanamme tuli lapsistamme yhdeksän, joista nuorin oli tuolloin 8-vuotias. Kahden vuoden aikana kaksi lapsista on muuttanut täältä pois.

Ennen maallemuuttoa lapset olivat viettäneet aikaa tässä talossa satunnaisesti. Oikeastaan kukaan heistä ei ollut viettänyt viikkokausia mummolassa notkuen tai että tapana olisi ollut jokaisena koulun loma-aikana tulla maalle. Olimme viettäneet yhden kesäkuukauden ja yhden hiihtolomaviikon perheenä tässä talossa ennen lopullista muuttoa. Käsitys tavallisesta arjesta maalla oli siis lapsilla ja miehelläni aika mielikuviin perustuva. Kaupungissa asuvat ystävämme tekivät myös parhaansa pitääkseen meidät maan pinnalla toppuuttelemalla huikeaa intoamme muuttoa kohtaan: miestä varoiteltiin pitkästymisellä, lapsia peloteltiin kavereiden ikävöimisellä, minulle muistutettiin talven ankaruudesta ja lumitöiden määrästä. Olimme siis varautuneet villipedoista alkaen lumimyrskyihin, viikkojen sähkökatkoksiin, tuuleen, tuiskuun ja pakkaseen. Lisäksi maalla kuulema oli vaikea hoitaa asioita, palvelut ja joukkoliikenne ei toimi, kaupat ja yritykset ovat auki vain silloin tällöin ja paikasta toiseen kulkeminen on hyvin vaivalloista. Lisäksi autoja on pakko hankkia, ne ovat aina rikki ja polttoaine on kallista.

Ja mitä sitten maallemuutolta perheenä odotimme: halusimme hankkia eläimiä. Halusimme päästä lähelle luontoa, kulkemaan metsiin ja rannoille, kuokkimaan maata, tekemään polttopuita, raivaamaan pusikoita, kuuntelemaan luonnon ääniä, seuraamaan vuodenaikojen vaihteluja. Halusimme välillä päästä hiljaisuuteen, halusimme välillä elää paikassa, jossa ei tuntemattomien ihmisten virta ollut vastassa heti kodin ulko-ovella. Halusimme istuksimaan kuistille, jonka editse ei kulkisi yksikään tuntematon kurkistellen, mitä mahdamme siellä kuistilla tehdä.
Halusimme rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Halusimme pois ostamisen pakosta.

Mihin emme olleet varautuneet

Yllätys oli se, että kulkeminen kirkonkylään ja lähimpiin kaupunkeihin oli sujuvaa ja nopeaa. Siihen emme olleet varautuneet tai emme osanneet etukäteen arvata, että isin päiviin kuuluu täällä yllättävän paljon ajoa ja kuskaamista. Onneksi isi ei ammattikuljettajan työstä eläkkeellepäästyään ole kyllästynyt autolla-ajoon, koska minä puolestani vihaan sitä.
Vain kaksi lapsista on "aktiiviharrastajia" ja heidän kuskaamistaan harrastuksiin on iltaisin aika paljon. Koska harrastukset ovat liikunnallisia, myös kuljettajaisä käyttää hyödykseen mahdolliset odotteluajat ja harrastaa itsekin sillä aikaa. Asuinpaikkakuntamme liikuntamahdollisuudet ovat poikkeuksellisen monipuoliset. Harvassa tämänkokoisessa kirkonkylässä on mahdollisuus harrastaa golfista, tenniksestä, jääpeleistä, yleisurheilusta tai ratsastuksesta alkaen eri liikuntamuotoja.

Itse kuvittelin pitäväni säännöllisesti ja aktiivisesti yhteyttä kaikkiin ystäviini Helsingissä. Kun yhtä ja ainutta yhteydenpitokanavaa kaikkiin lähes kahteen sataan ei ole, on kuulumisien kysely tai puhelimessa juttelu lähes satunnaista ja vain muutaman kanssa. Menetän paljon hyvää, kun ystävyyssuhteet haurastuvat.

Aika hyvin olemme tottuneet vaihtelevaan puhelimen toimintaan täällä talolla. Jos pitää soittaa tärkeä puhelu vaikka johonkin virastoon, kannattaa istua keittiön pikkupöydän ääressä eikä lähteä kävelemään kesken puhelun. Toinen vaihtoehto on mennä seisomaan keskelle pihaa - siellä kenttää on riittävästi. Kanalassa on myös hyvä kuuluvuus, joten saatan soittaa sieltäkin tärkeitä puheluita.

Kun Helsingissä illat ja vapaa-aika saattoivat usein kulua olohuoneessa elokuvia tai televisiota katsellen, on täällä television katselu jäänyt tyystin. Eilen illalla yksi lapsista muisteli, kuinka Helsingin aikoina olisi ollut kauhea katastrofi, jos televisiota ei jostain syystä olisi ollut. Nyt kukaan ei ole televisiota kaivannut ja ani harvoin kukaan katsoo edes tallennettuja ohjelmia tietokoneelta.
Mitäkö lapset sitten tekevät täällä televisionkatselun sijaan: temuavat ulkona, leikkivät kissojen ja koirien kanssa, juttelevat keskenään tai puuhastelevat jotakin puutarhassa.

Kun vähän on paljon ja riittävästi

Pienistä asioista tulee maalla suuria. Auringonlaskun värit taivaalla ihastuttavat meitä uudestaan ja uudestaan. Lehtien puhkeamista puihin seurataan tarkemmin. Kotieläinten tempauksia seurataan suurella mielenkiinnolla. Luonnon eläimien tekemiset talon ympäristössä on kaikille ihmetyksen aihe: hirvi pellon laidalla, kettu tai jänis, joutsenpariskunnan töräyttelyt, ajokoiran pyydystämä myyrä pellolla. Oman kaivon raikastakin raikkaampi vesi. Omasta metsästä kannetut puut takassa tai leivinuunissa. Valinnan mahdollisuus: nukunko vanhassa vai uudessa talossa vai pystytänkö vaikka teltan metsään ja nukun siellä. Puhdasta ruokaa kotipihasta: voikukanversoa leivän päälle, ruohosipulia vanhan talon takaa munakkaaseen, jonka munat on munittu samana aamuna.

Tein jokunen päivä sitten kyselyn lapsille ja miehelle. "Jos olisi mahdollista, haluaisitko asua vanhassa kodissa Helsingissä vai asuisitko täällä".
Näköjään sopeutuminen maalla-asumiseen on tapahtunut: kaikki halusivat asua täällä.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kesä kuuluu, näkyy ja tuntuu

Iloista toukokuun loppua, ystävät! Olettehan tarttuneet kesään kiinni varpain ja sydämin ja sisäistäneet, että kesä on tässä.
Etelä-Savossa hypättiin jälleen lopputalvesta suoraan kesään: kevät jäi viipyileväksi vaaleudeksi, jota säesti muutamana ohikiitävänä päivänä kurkien ja joutsenten sykähdyttävät kotiintulohuudot. Nyt kuuntelemme aamuvarhaisella ja hiljaisissa illoissa käkien kiitoslauluja elämälle.

Kevät on aina sykähdyttävää aikaa, mutta jälleen kerran on ollut mieli pakahtua vihreän eri sävyjen hyökyaallosta silmien verkkokalvoille. Koivujen vehreyden kehittyminen on ollut niin kaunista katseltavaa, että siitä ei vain saa tarpeekseen.

Suurella ilolla seuraan myös päivittäin voikukan ja apilan kasvun edistymistä, koska suuri ilo valtaa kanalan ja puputarhan, kun eläinten sekaan nakkaa muutaman kourallisen vehreyttä. Edelleenkään voikukka ei ole meillä paheksittu rikkakasvi, vaan hyötykasvi toivotuimmasta päästä.

Anne-Mari on nyt sitten muuttanut omalle tilalleen. Tosin lopullinen helpotuksen huokaus pääsee meiltä vasta kun kaikki käytännön asiat on sinetöityjä. Toki minä huokaisen silloinkin, kun puputarhat täältä tyhjenevät ja kanalassa teemme jakoa "sulle-mulle". Kanalan suursiivous on hyvä ajoittaa siihen ajankohtaan, kun väki sieltä vähän vähenee ja saamme ehkä myös muutaman kukkopojankin laitettua pataan. Yhden isoista kukoista kuljetimme papan kanssa uuteen kotiin ja oli hauska seurata, kuinka komea kiuruvetinen herrasmies oli ollakseen saadessaan ihan ikioman rouvaparven. Samalla matkalla tutustuimme meille aivan uuteen kolkkaan Kangasniemeä ja ihastelimme huimia maisemia.

Anne-Marin tila on metsän keskellä.Olin siellä eräänä päivänä jonkun aikaa yksin siirtämässä heinäpaalikuormaa navetan suojiin, Hiljaisuus ja luonnonrauha on siellä nautinnollista, kun ei kuulu liikenteen ääni tai ole naapureita näköpiirissä/kuuloetäisyydellä. Erälahteen kyllä autojen ääni kuului, jos tuuli oikealta suunnalta. Täällä meillä liikenteen ääniin on jo tottunut, mutta kyllä kesän ensimmäisen lämpimän viikonlopun tullessa huomasi, että mökkiläisten liikkuminen oli alkanut: tielläkulkijoiden määrä oli moninkertaistunut. Kuusiaita ja rakennukset antavat kyllä hyvän näkösuojan tielle.

Sokeri-vehnäjauhokokeilu on jatkunut. Heti alun jälkeen muutama lapsista sanoi, ettei ole mukana, mutta olosuhteiden pakosta saavat samaa ruokaa kuin muutkin. Karkkinsa ja pullansa saavat ostaa itse.

Kokeilun välittömät vaikutukset tulivat minulle aika lailla yllätyksenä. Huomasin tottuneeni monenlaisiin vaivoihin ja oireisiin ja tajusin niiden olemassaolon vasta kun ne jäivät jokapäiväisestä elämästä pois.
Turvotus hävisi muutamassa päivässä ja sen myötä painoni putosi neljä kiloa. Makkaran muotoinen kaulani näyttää nyt enemmän mummoihmisen kaulalta ja villasukat eivät enää iltaisin purista nilkkoja.
Olin jokapäiväisestä päiväunien tarpeesta syyttänyt yötyötä. Teen edelleen yötyötä, mutta en tarvitse vapaapäivinä päivänokosia. Vireys ja toimintakyky on siis lisääntynyt ja väsymys vähentynyt.

Olin käyttänyt jonkin verran kipulääkkeitä ajoittaisiin lihas- ja nivelkipuihin. Joskus oli aamuja, että pystyin tarttumaan töihin vasta kun kipulääke alkoi vaikuttaa ja sain nivelet liikkeelle. Epäily jostakin reumaperäisestä vaivasta kävi joskus mielessä, kun niitä on suvun naisilla ollut. Kokeilun aloittamisen jälkeen ei ole tullut sellaista kiputilaa, että lääkkeen ottaminen olisi edes käynyt mielessä. Toki koko päivän raivaussahan käytön jälkeen on mukavan raihnainen olo, mutta se ei tunnu epämiellyttävälle. Eli lihas- ja nievlkivut ovat minulla helpottaneet.

Runsas makeiden syöminen oli myös saanut aikaan sen, että nälkä tuntui tulevan yhtenään. Nyt kun karkit, suklaat ja keksit ovat jääneet pois, yhden aterian voimalla pärjää ilman näläntunnetta seuraavaan ruoka-aikaan asti. Kun syö, kylläisyydentunne tulee aikaisemmin ja aterioiden koko on pienentynyt.

Veden juominen on lisääntynyt koko perheellä. Sokerilla makeutetut juomat ovat jääneet pois ja vesi on alkanut maistua janojuomana. Riittävä veden juominen selvästi myös lisää hyvinvoinnin tunnetta.

Vatsan toiminta on entisestään parantunut. Lisääntynyt täysjyväviljan, hedelmien ja marjojen käyttö näkyy suoraan esimerkiksi suolen toiminnassa. Tämä on teoreettinen fakta, joka on kokeilun myötä muuttunut käytännöksi.

Kertaakaan ei ole vielä iskenyt karkin- tai suklaanhimo. Siihen en ollut varautunut, vaan olin luullut olevan vaikeampaakin tehdä yövuoroja ilman suklaalevyä.

Ruokalaskut ovat yllätyksekseni pienentyneet. Vaikka erikoisviljatuotteet, kuivatut hedelmät ja varsinkin pähkinät ovat kalliita, niin rahaa kuluu ostoksiin vähemmän, kun kaikki turha ostaminen on jäänyt pois. Sen takia ostan suuria määriä pähkinöitä, koska niihin todellakin on silloin varaa, kun rahaa säästyy muusta.

Korvikemakeuttajien - hunajan ja intiaanisokerin - käyttö oli kuviteltua vähäisempää. Jos reseptissä luki ennen "3dl sokeria", se korvautuu nykyään kahdella ruokalusikallisella intiaanisokeria. Tottuminen vähemmän makeisiin leivonnaisiin kävi todella nopeasti.

Kaikki kokeilussa mukana olevat lapset ovat tyytyväisiä. Juuri kukaan heistäkään ei ole haikaillut entisen perään. Jatkamme hyvillä mielin ja reseptien kehittelyyn paneudumme ajan kanssa, kunhan perunamaa on kunnossa.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Valkoinen sokeri ja vehnäjauho kuukaudeksi pois

Jokunen päivä sitten, ilman mitään sen suurempaa yllykettä - jollei vatsakipuja ja päällepainavaa väsymystä oteta lukuun- oivalsin jotakin itselleni uutta. Aloin miettiä, kuinka paljon ruokavalioni koostuu sokerista ja valkoisesta vehnäjauhosta.

Meillähän leivotaan nykyään päivittäin. Jos ei leivota, niin paistetaan pannukakkua tai tehdään vohveleita. Leivonnan pääraaka-aineet ovat silkasta tottumuksesta vehnäjauho, sokeri, munat, voi. Vaalean leivän teen suurimmaksi osaksi muista jauhoista, mutta varsinaista pullaleivontaa kakkujen, piiraiden, keksien, kääretorttujen ja pullan muodossa harrastetaan ihan liikaa. Lisäksi olen kova syömään karkkia ja suklaata ja ostaessani itselleni ostan myös muille.

Sain idean, johon liki koko perhe innostui mukaan. Teemme kuukauden kokeilun, että jätämme ruokavaliosta kotona kaiken valkoisen sokerin ja valkoisen vehnäjauhon. Keinotekoiset makeutusaineet on helppo hylätä samaan syssyyn ja palmuöljyä sisältäviä tuotteita aloimme boikotoida jo jonkin aikaa sitten. Koulussa ja töissä syömme sitä ruokaa mitä on tarjolla, emmekä mutise mitään, mutta kotona katsomme vähän syömisiämme perään.

Seuraavaksi selvitimme, mistä ruoka-aineistamme lisättyä sokeria löytyy. Ensimmäisenä löytyi X-tra:n grillausmauste, jota olen vuosikaudet pöllytellyt miltei ruokaan kuin ruokaan. Sokeri mainitaan valmistusaineissa kolmantena, eli sitä on käsittämätön määrä. Lempimausteeni leivonnassa on vanilliinisokeri ja sen korvaan hätätilassa vanilja-aromilla. Vaniljatankojen kanssa minulla ei ole tarmoa ryhtyä puljaamaan ja kohtuuttoman kallista makua siitä tulisikin.

Sinapille ei ainakaan ensimmäisellä kauppareissulla löytynyt sokeritonta vaihtoehtoa. Yhdessä ketsupissa ei sokeria ollut ja huokaisimme syvään ostoskierroksellamme.

Koska ruuanvalmistus muuttuu aika radikaalisti, teimme tänään kauppareissun, jonka aikana tuoteselosteita tutkittiin tarkasti. Keksi- juoma- ja makeishyllyt sai ohittaa varmoin askelin, mutta pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä tutkailimme pitkän tovin. Tarkkana sai olla niidenkin kanssa.

Jauhohyllyltä mukaan lähti täysjyvävehnätuotteita, riisi- ja maissijauhoa, kauraa ja ruista eri muodoissa sekä herneitä. Spelttiä meillä oli jo kotona entuudestaan. Erilaisia siemeniä ostimme myös keksien ja leipien tekoon.

Koska emme kokonaan jätä pois makeutusaineita, ostimme hunajaa, vaahterasiirappia ja intiaanisokeria.

Lihaosastolla odotti yllätys, johon en ehkä ollut varautunut: 80% marketin myytävistä lihoista on marinadissa, johon on lisätty sokeria. Myös leikkeleiden suhteen tuli yllätyksiä. Perheessämme on jonkun verran käytetty "vararavintona" valmiseineksiä ja niiden kohdalla kato oli täydellinen. Jos maksalaatikossa on siirappia, asia on ihan ok, mutta miksi valmistusaineissa lukee "sokeri", oli minulle vaikea hyväksyä. Valmislihapullat, paneroidut kanatuotteet jne sisälsivät luonnollisesti joko sokeria tai vehnäjauhoja.

Jogurttien suhteen tilanne on yksinkertaisen helppo: ostimme turkkilaista jogurttia ja maustamatonta tavallista jogurttia. Viime päivinä olemme jo lisänneet pakastemarjojen syömistä jogurtin mausteena. Kauppaan jäivät siis helposti itse kunkin lempparijogurtit kahden desin muovitötteröissä.

Leipäosastolta löytyi pienen tutkimisen jälkeen 3-4 ruisleipälajia, joiden valmistuksessa on pitäydytty täysin ruisjauhoon. Se ihmeen sokeri kummitteli taas käsittämättömän monen ruokaleivän valmistusaineluettelossa.

Jottei elämä ihan käy ankeaksi, löytyi yksi sipsilaji, jonka valmistusaineet on peruna, auringonkukkaöljy ja suola. Mielikuvasyömisen rooliin voi tuon sipsin sallia herkkuhetkinä, jos on tarvis. Maissinjyvät käyvät toki pikkuherkuksi, kun poksauttelee pop cornit itse.

Emme aio miksikään intoilijoiksi ja perheenjäsenillekin sallitaan, jos joku ei halua luopua aamuisesta Oboy-kaakaostaan tai pepperoni-makkarasta leivän päällä.

Miksi sitten tällainen päähänpisto? Havahduin, että leivomme pelkästä tottumuksesta jatkuvasti ravintoarvoltaan köyhää syötävää. Emme kiinnitä mitään huomiota tuotteiden valmistusaineluetteloihin. Kun epäterveellisen syömisen seuraukset ja vaikutukset eivät useinkaan ole välittömiä, on helppo olla välinpitämätön. Samoin lienee tupakoimisen ja liiallisen alkoholinkäytön kanssa.
Minulla ja miehelläni on lukuisia riskitekijöitä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Eikä tarvitse olla juurikaan perillä ravitsemustietouden nykytietämyksestä, kun jo maalaisjärki sanoo, että sokeri ei ole hyväksi lapsillekaan.

Tämän illan ruokana oli meillä uunijuureksia höystettynä broilerilla ja pekonilla. Grillimauste jäi pois ja sen tilalle tuli yrttisekoitus, pippurit ja valkosipuli. Uunin vapauduttua tein hedelmäistä pähkinäleipää ihan näppituntumalla aineksia lisäten. Siitä tuli varsinainen herkku ja sen ohjeen varmaan tuotekehittelyn jälkeen kirjoitan blogiinkin.

Kaupassa juttelin tuttavaperheen isän kanssa kokeilustamme. Hän kertoi perheen äidin noudattaneen jo muutaman vuoden ajan vastaavaa ruokavaliota. Kunhan hänet seuraavan kerran tapaan, on jo jutunjuuri valmiina.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Pihatyöläisten juhlaa

Vapunpäivä oli täällä niinkuin varmaan sielläkin täynnä aurinkoa ja lämpöä. Kauaa ei malttanut yövuoron jälkeen peiton alla aikaa viettää, kun tuntui että auringonvalo puskee luomien läpi ja ulkoilma oikein vetää puoleensa. Kyllä siinä nopeasti väsymyskin silmistä karisee linnunlaulua kuunnellessa ja mummomaisia tupsamisia tehdessä. Pappa kunnosti enon kanssa puutarhajyrsimen (lue: pappa katsoi vierestä, kun eno laittoi härvelin talven jäljiltä käyntiin). Pääasia, että möyrijä on nyt kunnossa. Pappa aloittikin oikein hanakasti työt ja mylläsi etupihalla olevasta entisestä pusikosta juurakoita ylös ja möyhensi maan. Paikalla oli tähän kevääseen asti epämääräinen pusikko piikkipensaita ja ainakin kolmea, neljää eri sorttia muita pensaita, joiden nimiä en edes ole vaivautunut selvittämään.

Haravoitua sain jonkin verran ja oma aikansa meni eläinkierroksella kanalassa ja pupujen luona. Pupujen isommassa ulkotarhassa oli suloinen yllätys, kun pesäkolon suulta loikki pikkuinen yllätyspallero nuuhkimaan kevätilmaa. Kun Anne-Mari riensi tilaltaan pupuvauvaa katsastamaan, hän sai selville, että pesäonkalossa on kaksi poikasta. Kun Anne-Mari seuraavina viikkoina muuttaa ihka omalle tilalle, on pikkuhiljaa myös puputarhoilla muutto edessä.

Anne-Marin muutto edistyy hienosti. Tänään hän vei ensimmäistä kuormaa omalla autollaan. Kuormassa oli hänen nykyiseltä tilaltaan säkitettynä pupujen kakkapissapehkuja, jotka hän levittelee tulevalle kasvimaalleen. Pehkusäkit hän kuormasta purkikin, mutta muu mukana ollut tavara unohtui autoon, kun hän äkillisestä mielijohteesta lähtikin käymään täällä vastoin ennakkosuunnitelmia. Kulkeehan se tavara tietysti mukana noinkin.

Tulevaksi yöksi tuskin tarvitsee laittaa talossa lämmitystä päälle, kun ulkona on vielä kuusi lämpöastetta ja kello on kohta kymmenen. Kevään lämpimin ilta tähän mennessä. Rönttähuoneessa majailevat 11 pikkutipuakin tarkenevat ilman lattialämmitystä, kun ressukat nukkuvat tiiviisti kylki kyljessä.

Oma unenlaatuni on parantunut entisestään, kun nukun mieheni vieressä, koira kylkeä vasten ja yhdestä kahteen kissaa joko jalkojen lämmikkeenä tai vatsan päällä kehräämässä. Tämäkin sellaista, mistä ei kaupungissa-asuessa tiennyt mitään.

Käydään alkavaan arkeen silmät avoinna, korvat kuulevina. Unohdetaan hiukan useammin oma hyvinvointi ja pohditaan useammin, miltä mahtaa läheisestä tuntua juuri nyt. Ehkä hän kaipaisi kipeästi myötäelämistä.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Eikä niitä varavesisäiliöitä vieläkään

Tein ulkotöitä oikein sydämeni kyllyydestä ja täysin omissa oloissani, koska hyytävä itätuuli karkotti pihasta kaikki muut ihmiset. Tasainen työtahti piti hyvän lämmön päällä ja vaatetukseni vastasi talven varustusta. Joutsenpariskunta, joka kaarsi matalalta pääni yläpuolelta kohti etelänpuolen metsiä, ilahdutti mieltä. Hyvin muhineet kompostit puutarhan laidalla käänsin ympäri ja ihastelin kompostin hyvää tuoksua. Komposti tuoksuu todellakin hyvälle, kun se on savolaisittain sanottuna "tekkentynyt".
Onneksi samalla ulkotyörupeamalla kävin läpi myös eläinten vesiastiat, sillä kuudelta sisälle tullessani tuli sähkökatko. Olihan ulkona aikamoinen myräkkä ja luntakin oli alkanut pyryttää, mutta en ollut osannut varautua sähköjen katkeamiseen. Kun katkos näytti venyvän, sytytin tulet leivinuuniin ja takkaan, sillä kovalla tuulella talo kylmenee hyvin nopeasti. Seuraavaksi mies kävi etsimässä kylmälaukut jääkaappien sisällön evakuoimista varten. Vesitilanne vaatisi toimia ja niin soitin äidille kirkonkylälle ja kysyin hänen sähkötilannettaan. Kun sovimme tulevamme hakemaan vettä, napsahti sähköt päälle. Sukkelasti laskimme Saaran kanssa kattiloita ja kannuja täyteen ja sitten sähkö katkesi uudelleen. Onneksi se katkos ei enää ollutkaan kovin pitkä ja saatoimme jatkaa elämää siitä, mihin se oli ennen sähkökatkoksia jäänyt.
Kummasti kaikki vaan pysähtyy, kun suurin osa hommista on riippuvainen tavalla tai toisella sähköstä.

Koska minusta talvi loppui ihan kesken, en pane ollenkaan pahakseni näistä lumipyryistä, räntä- ja raesateista ja yöpakkasista. Ja miksi sitä nyt ottamaan harmia elämäänsä jostakin sellaisesta kuin lumisade vapun tietämillä.

Tee, jonka keitin sukkelasti sähköjen palauduttua, odottaa vielä juojaansa. Kiireempi saada viestiä maailmalle ennen seuraavaa pimeän hetkeä.

Edelleenkin me vertailemme elämäämme ennen ja nyt. Tässä talossa asuminen tuntuu meistä edelleenkin kesämökkielämältä. Ja kaikki mitä on ulkona, on elämän suurta luksusta.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

"Pankake again"

Otsikon lausahdus kuuluu iltapäivisin keittiössämme, jos pelliltä löytyy pannukakku.
Kehittelin kanatilallisen pannukakun ohjeen, johon laitan kuusi kananmunaa. Tämänpäiväisen pannukakun tein todella, todella tuoreista munista: tulin kanalasta sisälle vastamunittujen munien kanssa. Niistä viimeisen kana pyöräytti kanalan lattialle, kun hätistelin häntä pois munakasan päältä. Pannukakku on meistä kaikista erityisen hyvää. Luultavasti se johtuu reippaasta voin, munien ja vaniljasokerin määrästä ja täysmaidosta.

Vapaapäivään on toki kuulunut muutakin. Muutosta asti armas mankelini (jonka sain naapurin papalta) on ollut vanhassa tuvassa. Kun järjestelimme tätä taloa, en mielestäni löytänyt mankelille järkevää paikkaa. Nyt olen kyllästynyt liinavaatekaapin ylitsepursuavaan epäjärjestykseen ja mankelillekin löytyi oiva sijoituspaikka takan muurin takaa piikojenoven puoleisesta eteisestä. Isä nimitti aikoinaan talon etupuolella olevan toisen sisäänkäynnin "piikojen oveksi". Tosin piikojen ovi ei ole ollut nyt käytössä, kun sen puoleinen tuulikaappi on eläintenruokavarastona. Eteisestä löytyy kanojen, pupujen ja koirien ruuat suurissa säkeissä. Eteinen on sopivan viileä ja sinne ei lemmikeillä ole pääsyä. Mutta siis se mankeli pääsi nyt käyttöön ja sain jo kaikki keittiöpyyhkeet ojennukseen. Oli hauska havaita, kuinka paljon niitäkin oli kertynyt. Nyt viilennän välillä mankelin kuumentunutta moottoria.

Keittiössä on käynnissä kaksi hautomakonetta. Anne-Mari osti oman ja latasi sen tänne, koska hänellä on lähiaikoina muutto edessä ja siihen rytäkkään ei hautomakonetta enää tarvita. Toisesta koneesta alkoi tänä aamuna kuulua piipitystä ja iltapäivällä kuoriutui ensimmäinen rääpäle.

Ulkona on jotenkin hyytävä ilma: välillä sataa räntää, välillä tuulee. Äsken satoi reippaasti vettä. Vaikka ulkotyöt olisivat mielessä päällimmäisinä, vetäydyin suosiolla sisätöihin, kun kylmä tuntui hiipivän luihin ja ytimiin.

Tästä koneelta on näkymä riihelle. Riihi on mielestäni kaunein rakennus tällä tilalla. Minulla on vielä paljon yllätyksiä tiedossa, sillä olen katsastanut riihen sisällön vasta päällisin puolin. Riihessä on kaksi "kylkiäistä" (isäni nimitys sekin). Toinen sivurakennus on päädystä avonainen traktorisuoja, jossa on Kuopion Veljen traktori. Toinen kylkiäinen on sivurakennus, joka on kautta aikojen toiminut varastona. Ovelta vilkaistessa siellä näyttää olevan ainakin vanhoja ikkunanpokia. Joskus haaveilin riihestä vaikka minkälaista jatkokäyttöä, mutta kun hirsien surkea kunto paljastui, tyydyin siihen, että saan ihailla riihtä oman aikansa, kunnes se on viisainta purkaa. Koko riihirakennuksessa on asiallinen peltikatto, mutta toista sataa vuotta vanhat hirret ovat kauttaaltaan lahon syömät.
Riihi oli lapsenakin lempipaikoistani. Usein menin sinne vain nuuhkimaan sen viljaista, savuista tuoksua. Nykyään riihen tuoksu on haju: isäni säilytti siellä polttoainepöniköitä.

Mankelin roikkuva liina alkoi kiinnostaa kissoja. Varsinkin Pulla nousee takajaloilleen ja vonkuu mummon mankelille. Toiset kissat Kiti, Silkki ja Laku ovat käyneet tutkimassa ja ihmettelemässä. Mutta hautomakoneesta kuuluva piipitys vielä kyllä suurimman huomion.

Minä jatkan mankelointia oikein sydämeni kyllyydestä.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Edelleen pakkasaamuja

Napakat pakkasilmat antavat hiukan armoa pihan raaputukselle, kun maa on vielä iltapäivällä kovassa jäässä. Pensassakseja voi naksutella pusikoissa niin paljon kuin käsivoimia riittää. Takapihalla oleva piikkipuskien ja muiden ryöpsähtäneiden pensaiden ryteikkö on ilmoitettu koko perheelle joutohetkien työmaaksi. Aikoinaan äidin istuttamat lukuisat pensaat ovat levinneet takapihan rinteeseen epämääräiseksi pusikoksi, johon karkuunpääsevät kissat tykkäävät piiloutua. Kaunis tuo pensaikko ei ole mihinkään aikaan vuotta.

Pääsiäisenviettoon saapunut vanhempi nuoriso yllätti yövuoroja tehneen äidin haravoimalla ja raivaamalla suurimman osan pihaa. Kunhan saamme sopivan kevätsadepäivän ja kuiva heinikko vähän kostuu, laitamme pellolle risurovion. Poltettavaa on rovioon jo kertynyt, kun karsittuja oksia on ollut pitkin ja poikin puutarhaa.Olen huono arvioimaan määriä ja pinta-aloja, mutta minulla on sellainen käsitys, että rakennusten lähettyvillä olevan pihan ja puutarhan ala on toista hehtaaria. Ja todellakin kun äitini uuden talon valmistumisen jälkeen ehti 30 vuotta puutarhaan kaikenlaista istuttaa, niin kaikenlaista sieltä edelleenkin löytyy. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, vihaan syänjuuriani myöten pihan joka kolkalta löytyviä piikkisiä pensaita, joista valtaosa on ehtinyt kasvaa lähes jättimäisiksi puiksi. Kaiken huippu on talon itäpuolella ikkunoiden alla, keskellä pihanurmea hyvävointisena kasvava pirunkeppi. Luojanluoma sekin raukka lienee, mutta en ole ilennyt äidiltä kysyä, mikä hänen päässään on joskus naksahtanut, kun on sellaisen vihulaisen tontille päästänyt tulemaan.

Ensi alkuun vaikuttaisi siltä, että hyötykasvit ovat selvinneet leudosta talvesta ihan kelvollisesti. Alapihan omenatarhassa oli paria puuta joku pitkähammas käynyt järsimässä, mutta sitä en kovasti sureksi, kun kummankin puun sato on viime syksyinä ollut tasan kaksi omenaa. Riihen taakse taimikon laitaan myöhään syksyllä istuttamiani pensasmustikoita en ole vielä käynyt tarkistamassa ja vanhan talon taakse nakatut keltaiset vadelmatkin ovat melkein unohtuneet.

Olen tehnyt järkeen pohjautuvan päätöksen, että tänä keväänä innostun kasvimaa-asioista minimaalisen vähän. Viimekesäinen kurja sato vauhditti päätöstä sen tosiasian kanssa, että teen tämän kesän lähes kokoaikaista yötyötä. Vapaapäivinä en aio kontata mullassa yhtään enempää kuin mieli tekee. Eilen kellarista löytyi vielä kuutisen kiloa pienenpieniä puikulaperunoita, jotka olivat hyvässä kunnossa. Vein ne vanhan talon lämmitettyyn kammariin itämään ja jos itävät, nakkaan ne kauas viimekesäisestä juurimadon tuhoamasta perunamaasta. Kasvakoot tai märäntykööt, mutta viime kesän kylvöksistä puikulaperuna oli ainut, joka antoi kelvollisen sadon. Koska naapurissamme on perunankasvattaja, jonka perunat ovat parastakin parempia laadultaan ja maultaan, ei kannata haaskata aikaansa, vaivojansa ja rahojansa kyseenalaiseen harrasteluun. Viime keväänähän ostin kalliita siemenperunoita, suurella työllä ja vaivalla ne maahan laitoin, koko kesä niitä harattiin ja kuivimpaan aikaan jopa kasteltiin ja syksyllä perunannoston aikaan todettiin, että juurimato oli syönyt kaiken, aivan kaiken.

Joka tapauksessa kevät rynnistää tänne vauhdilla. Puulan jäiden soittoa pitäisi käydä kuulostelemassa. Eilen illalla ei meinannut malttaa tulla sisälle, kun mustarastas kertoili suloista tarinaa. Ulkotöiden suhteen kannattaa pitää asennetta, että pakollisia töitä ei ole olemassakaan, vaan sitä tehdään mitä kohtuudella ehditään. Tekemällä kun tekemättömät työt eivät täältä ikinä lopu.

Nautinnollista elämän jatkoa sinulle! Nautinnollista sen takia, että nautinto tulee hyvin pienistä asioista, esimerkiksi pihan haravoimisesta. Se on harvojen etuoikeus.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kuvamuistoja

  


                                          
                                          


                       
                                          
                                          


                          
                                          




                                                    
                                               


Perheemme asui yli 20 vuotta Helsingin Ruoholahdessa. Naapurissa olevasta Lapinlahden sairaalan alueesta tuli yksi suosituimmista ulkoilualueistamme. Alueen vanhat, idylliset rakennukset mielenkiintoisine yksityiskohtineen kiinnosti niin meitä aikuisia kuin lapsiakin. Alueen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen emme saaneet juuri mitään tarttumapintaa, koska sairaala oli jo lakkautettu ja tilojen uusi käyttötarkoitus haki vielä muotoaan. Tokihan käsitimme, että monta kovaa ihmiskohtaloa sairaalarakennusten seinien sisään oli kätkeytynyt. Ajatuksia vaihdoin myös muutaman hoitajan kanssa, jotka olivat tehneet työtä tässä ympäristössä.


                                        


Sairaala sijaitsee erittäin luonnonkauniilla paikalla veden ympäröimänä. Lasten suussa tätä uimarantaa nimitettiin "Pikkurannaksi".



                                        

                                   
 Vastarannalta pilkottaa Hietaniemen hautausmaan uuden kappelin torni. Kappeli valmistui vuonna 1933. Vanha kappeli on vuodelta 1872.  





                                           
                             

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kohta tämä talvi jättää meidät


Pakkasen ja kuuran koristamia päiviä oli tänä talvena hyvin vähän. Niitä ihasteltiin silmin ja myös kuviin tallentamalla. Olemme nauttineet tästä talvesta.




Kanalasta pihaan tullessa oikealla puolella on kanien kopit ja vasemmalla isän istuttama palsamikuusiaita. Kuusiaita antaa pihaan hyvän tuulensuojan ja luo turvallisuudentunnetta pysyvyydestä ja menneiden sukupolvien työstä. 


   

"Vanha tupa" joksi vanhaa taloa, syntymäkotiani, nimitetään, antaa jo periksi ajalle. Taloon liittyvät tuhannen tuhannet hyvät muistot saavat mielen hyrisemmään aina kun talon näkee.
Talon länsipäädyssä, josta kuva on, sinnittelee vanha luumupuu: joka syksy se ilahduttaa vaihtelevaisella sadollaan.







perjantai 17. maaliskuuta 2017

Hiirensyömät äitin tärkeät

Kun kesällä 2015 muutimme tästä kuvan keskellä näkyvästä talosta Lautakankaalle, oli muuttokuormassa laatikko, jonka päälle olin kirjoittanut "Äitin tärkeitä".
Laatikko päätyi muutaman muun laatikon kanssa vanhan talon tupaan. Jossain vaiheessa kurkistin laatikkoon ja tarkistin, ettei siellä ollut mitään sellaista, mikä ei kestäisi lämmittämättömässä tilassa säilyttämistä.

Laatikko tärkeineen unohtui vanhaan tupaan. Elämään tuli tilalle paljon muuta tärkeää ja ne asiat jäivät sivuun ja unohtuivatkin.

Viime viikolla kävin vanhan talon puolella katselemassa, mistä nurkasta jatkaisin raivaamista. Talossahan on suloisessa sekamelskassa autonrenkaita, kasakaupalla mattoja ja patjoja, tarpeettomia astioita, huonekaluja, lasten vanhoja leluja, kangaspuita ja kaikkea sitä tavaraa, mitä vanhempani taloon säilöivät kolmenkymmenen vuoden aikana.

Silmiini sattui banaanilaatikko, jonka päälle oli tussilla kirjoitettu "Äitin tärkeitä". Mietin, "kuinkahan tärkeitä täällä mahtaa olla, kun en ole niitä kohta kahteen vuoteen tarvinnut".
Laatikosta paljastui pienenpientä paperisilppua. Hiiret olivat silpunneet kaiken mihin olivat hampaansa saaneet upotettua. Silpun seassa näkyi olevan kasvien siemeniä. Muistin laittaneeni laatikkoon "tärkeiden, harvinaisten kasvien siemeniä" vakaana aikomuksenani kylvää niitä maalle päästyäni. Mutta itse silpusta ei saanut enää selkoa, mitä se on alunperin mahtanut olla - lehtileikkeitäkö, valokuviako vai muistilappuja. Laatikossa oli ehjänä savikuppi, jonka olin saanut alakouluikäisenä lahjaksi opettajaltani ja kuppi oli kulkenut mukanani elämänvaiheesta toiseen.

Hiirien tuhoama tärkeiden asioiden laatikko piti minulle herätyssaarnan siinä kylmänkosteassa tuvassa.
Minut laitettiin miettimään, mitä pidän aarteinani elämässäni? Ovatko ne säilyttämisen arvoisia, säilyvätkö ne, onko niillä todellista arvoa, merkitsevätkö ne loppujenlopuksi minulle mitään. Entä kuinka varmassa tallessa minulla on ikuiset arvot? Arvostanko niitä, vaalinko niitä, ovatko ne minulle joka hetki tärkeitä.

Elämä on herkkä ja hauras, ainutkertainen. Elämänlanka on henkäyksenohut. Kun se lanka katkeaa, olemme voimattomia sen edessä.

Ihmisillä lähelläni on silmänräpäyksen matka ikuisuuteen - toki minullakin. En ole omasta ikuisuusmatkastani huolissani, koska tiedän päämääräni.

Pidänkö lähellä olevien ihmisten, läheisteni, lasteni, puolisoni, työtovereitteni, hoidokkieni, ystävieni tätä hetkeä niin tärkeänä, että keskityn heidän sanoihinsa edes tämän hetken ajan. Onko huomiossani mukana rakkaus ja aito välittäminen.

Ei tuhlata tätä hetkeä rakkaudettomuuteen ja suljeta korviamme ja silmiämme kun ihminen on meitä lähellä.

torstai 2. maaliskuuta 2017

"Lussan puolella" sanoo savolainen päivän kelistä

35 vuotta on aika pitkä aika. Tänään juttelin puhelimessa yläasteaikaisen parhaan ystäväni kanssa, jota en ole nähnyt, josta en ole kuullut ja jonka kanssa en ollut jutellut kolmeenkymmeneenviiteen vuoteen. Tuona aikana meistä koulutytöistä tuli isoäitejä...

Lapset ovat hiihtolomalla ja minulla on ollut pari vapaapäivää. Ihan kotitöissä on aikamme kulunut. Säätilojen vaihtelut tuo vaihtelua maalaiselämään, kun välillä kolataan lunta, välillä liukastellaan iljanteella ja välillä ihmetellään vesisadetta. Pakkaslumen koristelemat pakkaspäivän näkymät ovat olleet tänä talvena harvinaisia ja kun aamulla puut kukkivat kimaltavassa lumessa, ovat kaikki kuvaamassa henkeäsalpaavia maisemia. Tänäkin aamuna heräsimme lumen koristamiin maisemiin, mutta hetkessä lämpöasteet sulattivat lumet pois oksilta. Talvi alkaa olla auttamattomasti takana ja jälleen kerran se tuntui ihan liian lyhyeltä. Kolmeakymmentä hipovia pakkasia saimme kokea vain kahdesti ja silloinkin vain yhden yön seutuun kerrallaan. Täällä sisämaassa kun pakkaskeli tuntuu lauhkealta verrattuna pakkasiin meren rannalla, niinkuin vanhassa kodissa.

Elämässä on tapahtunut paljon niinä viikkoina, kun en ole blogitekstiin asti päätynyt. Nyt tapahtumat vain ovat olleet sellaisia, että niistä ei ole asioiden yksityisyysluonteisuuden takia lupakaan kirjoittaa. Kirjoittaminen tänne on muutenkin sellaista, että haluaa kirjoittaa siitä, mikä on "mielen päällä". On turha sepitellä tarinaa toisarvoisista asioista, jos sydämellä on kuitenkin ihan muuta.

Tällä hetkellä meillä kaikilla on asiat ihan hyvin. Olemme säilyneet ehjinä vaaroista ja onnettomuuksista, toisin kuin monet ystävämme. Joskus kokee voimattomuutta, kun ei ole keinoja kantaa toisen taakkoja niin paljoa kuin haluaisi. Ja joidenkin ihmisten kokemat vastoinkäymiset tuntuvat kohtuuttomilta tai ainakin saavat ymmälleen.

Olisi niin mukava kuulla kuulumisianne kommenteissa. Monen blogitutun kirjoituksia en ole ehtinyt viikkokausiin lukemaan saati kommentoimaan. Olette kuitenkin paljon olleet mielessäni.

Iltapalaleivän taikina kohoaa kulhossa mikrouunin suojissa. Takassa polttelen vähän puita, että kuivumassa oleva pyykki ei tee elämää kovin nihkeäksi. Anne- Mari täyttää tänään 23 vuotta, mikäli oikein muistan. En ole vielä muistanut onnitella, mutta PALJON ONNEA RÖMPÄN EUKOLLE ERÄLAHTEEN!

maanantai 23. tammikuuta 2017

Eläinlapsia mummolassa

Kun ihmislapsenlasta saa niin harvoin kyläilemään, niin onneksi on tullut laiha korvike mummoiluun ja pappailuun: eläinlapset.
Anne-Mari oli viikonlopun reissussa ja kuskasi kaikki elukkansa mummolaan hoitoon. Meillä olikin viikonloppuna sisällä talossa suloinen eläintarha: viisi kissaa, viisi koiraa ja pupu. Kun äsken Anne-Mari lähti takaisin Erälahtea kohti, tuli hiukkasen haikea olo. Onhan täällä toki lohduttajia lähellä, mutta kyllä oli taas mukavaa oppia tuntemaan enemmän Pipsaa, Brutusta ja Dianaa. Poju-pupuun on aika vaikea luoda tuttavuussuhdetta, kun tuo pupujen elämä vaikuttaa aika yksioikoiselta: riemastutaan, kun ihminen tuo heinää tai muuta syötävää, mutta muuten ollaan tasaisen tyytyväisiä elämään.

Kannoin jo hautomakoneen keittiön pöydälle ja joko huomenna tai ylihuomenna lataan siihen 24 munaa haudottavaksi. Laskeskelin, että kuoriutuminen alkaisi sopivasti pitkien vapaitteni alla, jotta ehdin olla kätilöimässä tipuja. Tämä varhainen hautomisaikataulu johtuu yksinomaan siitä, että toinen satsi täytyy saada sukkelasti ensimmäisen perään tänä keväänä. Kyselyjä kananpojista on tullut niin paljon, että jos aiomme omaa kanamäärää lisätä, ei yksi hautomasatsi riitä. Koko sydäntalven on kanalassa kaksi rouvaa yrittänyt hanakasti hautoa ja joka päivä olen yhtä hanakasti vohkinut munat heidän altaan. Nyt kun kaikin mokomin saisivat alkaa hautomaan, niin nyt sitten on kanoilla ihan muut hommat mielessä. Olin ajatellut, että jos hautomakoneen kanssa yhtä aikaa olisi haudottu kanalassakin, olisi ollut tipujen siirtäminen kanalaan ja ehkä sijaisäidin siipien alle saattanut sujua.

...
Toinen talvemme maalla on sujunut kaikenkaikkiaan hyvin. Pitkiltä sähkökatkoksilta on säästytty. Viime talvi antoi osviittaa siitä, missä lukemissa kuukauden sähkölasku huitelee, jos sattuu pitkiä pakkasjaksoja. Tänä talvena vasta yhtenä yönä pakkanen on kivunnut 26 asteeseen. Silloin jo tiesimme, kuinka kanala pitää lämmittää, eikä yhden yön korventaminen vielä tunnu muutenkin hurjassa sähkölaskussa.
Pannuhuoneessa jäätyi vesiputki juuri sellaisena viikonloppuna, kun kiinteistönhuoltajapoika oli kyläilemässä. Hänen neuvokkuutensa ansiosta selvisimme puolen päivän vesikatkoksella ilman taloudellisia vahinkoja. Ja se tapaus opetti kantapään kautta, ettet jätä pannuhuoneen ovea auki edes kymmenen asteen pakkasella.
Lumitöitä ei ole ollut tarpeeksikaan. Viime talvena sitä iloa riitti sekä miehelle että minulle, mutta tämän talven lumityöt on minulta tykkänään tekemättä. Tietysti siihen on ollut syynä myös yöpainotteinen työni, että iltaisin olen jossakin muualla kuin lumikolan varressa.
Hiihtämisestä ei ole juuri tänä talvena puhuttu ja jäällekin ovat lapset päässeet lähinnä jäähallin vapaavuoroilla.

Olen viritellyt vanhaa rakasta harrastustani lukemista. Ennen perhettä luin kaiken vapaa-aikani. Perheen kasvamisen myötä pidemmistä lukuajoista on tullut luksusta. Nyt lasten varttumisen myötä lukemisesta on tullut rentouttava harrastus. Sille harrastukselle lyhyet päivät ovat suoneet enemmän mahdollisuuksia, kun ulkotöitä viitsii tehdä pimeällä aika rajallisen määrän.

Mitä tulee elämän luksukseen, sitä on ehdottomasti väsyneenä nukkumaanlähtö miehen viereen ja villasukkajalkojen asettelu koiran lämpöistä masua vasten ja kehräävä, silkinpehmeä kissa kylkeä vasten tai oman vatsan päällä. Ainakin sellainen ero on meidän kaupunkielämään verrattuna.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kangasniemeläiset saivat tänään uuden kirjaston!

Uusia kirjastoja valmistuu kotikuntaan yleensä vain kerran ihmiselon aikana, joten tänään kello 10 ovensa ensi kertaa asiakkaille avanneeseen Kangasniemen kirjastoon oli minun pakko päästä jo heti kymmeneltä.

Kirjasto on osana uutta koulukeskusta Kankaistentien varrella. Tänään yläasteen oppilaat aloittivat uutta lukukautta uudessa koulussaan. Kirjaston ja koulun ohella kuntalaisten käytössä on myös uusi 900- neliöinen liikuntasali.

Hankkeen kokonaiskustannukset oli 11,6 miljoonaa euroa ja Kangasniemen kunnan osuus summasta on 5,6 miljoonaa. Hanke on kunnan historian mittavin investointi.

Kirjastosta voi ensi silmäyksen jälkeen sanoa, että ilmapiiri siellä on tyyni, selkeä ja valoisa. Värimaailma on hillitty ja valaistus sopiva erilaisiin toimintoihin kirjaston eri osissa. Puhdas puun tuoksu tervehtii tulijaa jo ovelta. Kirjat ovat esillä selkeästi ja hyllyjen välillä on riittävästi tilaa.

Lehtihuoneesta ennustan aikanaan suursuosikkia, koska myöhemmin keväällä käyttöön tuleva järjestelmä mahdollistaa lukusalin käytön myös muina kuin kirjaston aukioloaikoina. Lukusalin kaksi päätettä ja kopiokone on myös asiakkaiden käytössä. Lukusalin ja koko kirjaston lemmikki on kiikkutuoli. Voi olla, että toisen tuolin hankinta tulee aika pian ajankohtaiseksi - niin houkuttelevalta tuoli näytti, että sen sylissä voisi viipyä pitkäänkin.

Kirjastossa on myös luokkahuoneelta näyttävä ryhmätyötila, joka on erittäin monikäyttöinen. Kirjastossa vierailevat ryhmät, koululuokat tai vaikka kirjallisuuspiiri voi kokoontua huoneessa, jossa on työpöydät ja istuimet kuudelletoista. Seinällä oleva tilateos paljastui lasten erimuotoisiksi istuimiksi, joilla pienet kirjastonkävijät voivat istua kuunnellessaan vaikka satutuokiota. Aikanaan kirjaston tiloihin valmistuu myös pelihuone konsolipelien pelaamista varten.

Huomioni kiinnittyi erittäin viihtyisäksi suunniteltuun lasten osastoon. Lasten kirjat ovat selkeästi esillä ja helposti pienimpienkin kirjastonkäyttäjien tarkasteltavina. Lastenosasto onkin sijoitettu kirjaston keskelle ja sen yhteydessä on valoisan ikkunaseinän äärellä leikkipaikka ja runsaasti istumatilaa kirjojen tutkisteluun.

Kirjastossa on tällä hetkellä 69 000 lainattavaa nimikettä ja lehtienlukusalissa on luettavissa 135 eri lehteä.

Jos Kangasniemi olisi hiukan suurempi paikkakunta ja kirjaston käyttäjämäärät suurempia, olisi näin viihtyisän kirjaston yhteyteen rakennettu kahvila puoltanut paikkaansa. Mutta joka tapauksessa olemme hyvin tyytyväisiä ja kiitollisia tähän upeaan lahjaan, jota voimme mielin määrin käyttää iloksemme ja hyödyksemme.

Koulukeskuksen ja kirjaston vihkiäisiä vietetään huhtikuussa.

Kirjaston aukioloajat ovat myös erittäin asiakasystävälliset: ma-pe 10-18, la 9-14.

Kirjaston henkilökunta kuulee mielellään ehdotuksia kirjaston toiminnan ja palvelujen kehittämiseksi.

Jos vierailet kauniissa kotikunnassamme, käy tutustumassa levolliseen ja kauniiseen uuteen kirjastoomme. Henkilökuntakin on iloisesti hymyilevää.