maanantai 19. lokakuuta 2020

Äiti olohuoneen sohvalla

Onneksi sinä iltana olin lähtenyt yövuoroon, kun poika keräili viimeiset tavaransa ja jäi ensimmäistä kertaa yöksi uuteen kotiinsa. Kun aamulla tulin kotiin, oli pojan entinen huone tyhjä - vain sänky, patja ja lipasto laatikot avonaisena jäljellä ja hammasharja vessan peililasilta hävinnyt. Haikeus, ikävä ja vanhat muistot hyökyivät yli.

Tämänaamuinen säätila epävarmuustekijöineen oli saanut meidät toteuttamaan varasuunnitelmaa aamun kuljetusten osalle, kun en halunnut riskeerata Papan turvallisuutta auton kesärenkaiden johdosta. Talvirenkaat olisi toki vaihdettukin, mutta ne oli visusti tallessa rengasliikkeen varastossa. Kun sääennuste lupaili vaarallista ajokeliä täksi aamuksi, oli jo myöhäistä haikailla rengasliikkeen puoleen.

Mutta varasuunnitelma tälle aamulle oli minun kannaltani mitä mainioin: sovimme pojan kanssa, että kävelen aamulla yövuorosta päästyäni hänen kotiinsa nukkumaan ja Pappa tulee hakemaan minut vasta myöhemmin päivällä, kun keli on varmasti plussan puolella.

Vesikelihän se aamuseitsemältä onneksi oli, mutta säästyi Papalta varhaisen aamun kirkonkylään ajo.

Poika oli lähtenyt töihin ja minä nukuin suloiset unet uudella sohvalla untuvapeiton alla. Kyllä kelpaa pojan kodissaan asustella: siellä tuoksui uusi puu, oli siistiä ja harmonista ja autojen ääniä ei kuulunut. Kissakin oli kotiutunut ja kellotteli rennosti omassa rauhassaan olohuoneen matolla.

Seuraavan sohvakeikankin jo sovin ensi yövuoron jälkeen. Tosin sanoin pojalle, että sanoo sitten, kun sohvalla majaileva äiti alkaa kyllästyttää. Työpaikaltani on pojan kotiin kymmenen minuutin kävelymatka ja jos muutaman ajon saa papalta vähennettyä päivän kuljetuksista, niin etujahan tästä järjestelystä vain on.

Ja haikeuttani lievittää kummasti se sohvalla nukkuminen.

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Lähtijän aika (taas)

Ei pitäisi kantaa huolta tulevista, mutta hiukan minua arveluttaa, kuinka selviän huomisesta. Yksi vanhimmista lapsista, joka on asunut täällä meidän kanssa nyt reilun vuoden, muuttaa huomenna omaan kotiin. Tai ainakin viimeiset huonekalut siirtyvät huomenna hänen kotiinsa ja pahoin pelkään, että seuraavan yön hän on jo siellä.

Kun Ruoholahdessa asuessamme hän muutti perheen luota omaan vuokra-asuntoon, oli hänen lähtönsä minulle kovin haikeaa. Purin ikävääni siivoamalla hänen tyhjäksi jäänyttä huonetta kaksi päivää. Lattiankin vahasin huoneesta kahteen kertaan. 

Kun vuosi sitten huhtikuussa hän muutti tänne, olin niin onnellinen, kun sain lapseni vielä takaisin. Vähitellen orastaneet puheet oman kodin hankkimisesta kuittasin neutraalilla suhtautumisella: väistämätöntähän se aikuisen lapsen omilleen siirtyminen on, mutta en suinkaan kovin aktiivisesti siihen yllyttänyt. 

Meille on sopinut todella hyvin kahden sukupolven yhteisasuminen. Minä olen huolehtinut ruokahuushollista ja taitava lapsemme kiinteistön huoltamiseen liittyvistä asioista. Lisäksi hän on antanut arvokasta apua ja tukea ja valottanut erilaisia näkökulmia, kun on pohdittu monia elämisen haasteita.

Edelleen olen jossain suhteessa "kiero" suurperheen äiti: sanon muuttavalle lapselleni, että aina saa muuttaa takaisin, jos siltä tuntuu.

tiistai 6. lokakuuta 2020

Risumummo







 Jos vapaapäivän aamuna on raihnainen olo, paras lääke löytyy metsästä. Tämän tästä kehittelen mielessäni metsän majapaikan toteuttamisen yksityiskohtia. Tänään lähdin katsastamaan, olisiko kuvittelemani paikka sopiva yöretkeilyyn.

Suojaisa aukonkulma löytyikin - juuri se, mitä olin ajatellut - mutta sopivaa paikkaa nuotiolle ei lähettyvillä ollut.

Tein kierroksen metsässä. Huomasin, miten muutaman sadan metrin päässä olevalta 13-tieltä kuuluvien autojen ääni alkoi ärsyttää minua suunnattomasti. Ärsytys oli niin suuri, että suorastaan koin hermostuvani. "Minulla on vapaapäivä, tulen omaan metsään ja minun pitää kuunnella ohi paahtavien rekkojen ääniä".

Yhtäkkiä seison täydellisen nuotiopaikan vieressä. Paikka on kuin luotu tulen tekoa varten. No niin, kyllähän se nimenomaan luotu onkin.

Sammal ja havunneulaskarike on vielä kymmenen sentin syvyydessä niin märkää, että minun erätaidoillani en saa niitä, enkä muutakaan ainesta syttymään. Aikani turattuani lähden hakemaan kotoa muutaman kuivan takkapuun ja riihen luona olevasta ladosta otan muutaman kourallisen sytykettä mukaan.

Ensimmäisellä raapaisulla tuli viriää iloisesti ja hyväksyy jo märät männyn oksat ja muut risut.

Kun tuli rätisee iloisen rauhallisesti ja alkaa lämmittää sateisessa metsässä kastelemiani housunlahkeita, mielialakin kohoaa ja korvat lakkaavat kuulemasta autojen ääniä. Kuuluu vain oksien rätinä tulessa ja muutaman satunnaisen linnun kommentti lähipuista. Naapurin koira ilmoittaa tarhastaan, että on havainnut puuhani metsän keskeltä.

Nuotiopaikka on niin lähellä kotitaloa ja lähintä naapuriakin, että jos täyttä kurkkua siellä kiljuisi, pihaan kuuluisi.

Hetkessä ei mieli rentoudu metsässäkään. Aikani nuotion ympäristöstä risuja ja keppejä kerättyäni ja tuleen heiteltyäni huomaan levollisuuden valtaavan mieltä. Ajatukset lopettavat paininsa, tärkeiden asioiden määrä kutistuu juuri siihen, että ihan vielä ei saa tuli sammua.

Hyvin tärkeä paikka metsästä on löytynyt.

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Nukkumapäivän lämmin metsä








Kahden yövuoron jälkeen metsäikävä oli jo ehtinyt kasvaa. Heräsin iltapäivällä suloiseen auringonpaisteeseen ja sellaiseen hivelevään lämpöön, ettei ollut uskoa kalenterin kertomaa syyskuun loppua.

Metsästähän ei olisi halunnut ollenkaan lähteä pois. Täysinäinen mustikkaämpäri sai minut kuitenkin hitaasti palaamaan kotiin. Velipojan metsään ei jostain syystä olleet marjanpoimijat vielä löytäneetkään. Puolukoita olisi ollut vaikka kuinka, mutta suuret ja komeat mustikat veivät tällä kertaa voiton.

Vanhin poika löysi Nibu- kissan kanssa minut tutusta marjapaikasta. Valjaissa seikkaileva kissa oli selvästi jännittynyt suuresta metsästä, mutta samalla kovin kiinnostunut tutkimaan ihmeellistä maastoa.

Nämä ruskanväriset syyspäivät kulkevat niin nopeasti ohi, että täytyisi paljon viettää aikaa metsässä ja antaa silmiensä levätä.

Olen alkanut haaveilla metsässä yöpymisestä. Jos en muuta keksi, niin harvennushakkuun jäljiltä metsään jääneistä koivurangoista väsään laavuntapaista. Paikkakin on minulla jo valmiiksi katsottuna. Ja omassa metsässähän saat näperrellä ihan mitä haluat, polttaa montussa nuotiota vaikka yöt läpeensä ja nukkua ihan niin haasteellisissa oloissa kuin ikinä haluat.

 

torstai 24. syyskuuta 2020

Kesän marjasaldoa

Ilma oli tänään sellainen kostean lämmin ja ukkonenkin jymisteli iltapäivällä. Ihan silkasta huvista lähdin ämpärin kanssa omaan metsään nuuhkimaan syksyn vahvoja tuoksuja ja nautiskelemaan poikkeuksellisesta lämmöstä.

Puolukoita olen kerännyt vähän sieltä sun täältä koukkien, koska niitä on ollut niin valtaisat määrät. Nyt minua odottikin yllätys: marjat oli kerätty niin tarkkaan talteen, että eipä juuri punaista pistettäkään metsässä näkynyt. Jokunen viikko sitten löysin velipojan metsän puolelta pinon marjafirman logoilla varustettuja tyhjiä säkkejä. Löytö antoi odottaa, että poimijat ovat tulossa perästä.

Olin hyvin, hyvin tyytyväinen, että ne loputkin marjat oli nyt saatu talteen. Kirvelevin mielin olen koko kesän marjametsästä kotiin tullut, kun on niin pahalta tuntunut katsella sitä metsiin jäävää marjojen määrää. Tänään tulin kotiin ämpärin pohjalla pari kourallista puolukoita.

Totesin, että nyt voin hyvillä mielin päättää tämän kesän marjastamisen metsissä ja keskittyä vielä hetkeksi tyrnin poimintaan.

Olen pitänyt tänä erittäin poikkeuksellisena marjavuotena kirjaa keräämistäni ja myös ostamistani marjoista. Mustikat keräsin käsin ja puhtaaksi ja loppukesän koneella kerätyt mustikan ja puolukat sekoitukset laskin puolukoiden yhteissummaan, koska puolukoita niissä sekamarjoissa suurin osa oli. Mehuksi keitin ne marjat tarkemmin siivoamatta.

Mustikkasadolle oli olennaista, että satoaika alkoi jo heinäkuun alkupäivinä ja jatkui kaksi kuukautta ja yhden viikon. En aikaisemmin ole satoa ja satoaikaa tarkkaillut sen kummemmin, mutta nyt tuo aika tuntui todella pitkältä. Vettä ei satanut tuona aikana niin paljoa, että mustikka olisi siitä kärsinyt.

Kuluneen kesän aikana ostimme mansikkaa 60,5 kiloa. Suuri osa siitä syötiin sen siliän tien ja loput pakastin. Kakkoslaatuista olen käyttänyt jo mehujen valmistuksessa. Omassa maassa kypsyneet mansikat syötiin suoraan maasta.

Mustikkaa ostin 24 kg. Lakkaa ostin 4,6 kiloa ja olisin ostanut enemmänkin, jos olisin arvannut olla aikaisemmin hereillä oston suhteen. Täällä lakka-aika jäi hyvin lyhyeksi, kun ilmat olivat tuolloin kovin lämpimät.

Metsävadelmia keräsin vain 12,3 litraa, koska tietoisesti keskityin mustikoiden poimintaan. Vadelmia kyllä oli, mutta kun mustikoita oli vielä enemmän, en viitsinyt vatturyteiköissä kiipeillä.

Mustikoita keräsin 114 litraa. Niitä syötiin tuoreena hurjia määriä, mutta hyvin niitä on kertynyt pakastimiinkin.

Puolukoita keräsin 284 litraa, joista myytiin 4H- yhdistykselle 12 ämpärillistä.

Karpaloita olen tilannut paikalliselta poimijalta kaksi ämpärillistä. Tuttuihin marjastuspaikkoihini kun ei karpalosoita lukeudu.

Koska marjojen keruuaika on ollut aika hektistä ja marjoja on nyt poikkeuksellisen paljon, olen tarkoituksella jättänyt hillojen ja mehujen keiton sadepäiville ja myöhäisempään ajankohtaan. Sekin tuntuu aika harvinaiselle, että kerrankin voi säästelemättä syödä marjoja niin paljon kuin haluaa. Kyllä aikaisemmin on yrittänyt säästellä marjoja, että edes kevättalvelle olisi riittänyt.

Kiitollinen mieli on tästä marjakesästä. Ihme, jos joskus vielä vastaavan saamme kokea.

lauantai 19. syyskuuta 2020

Tyrnin aika




Äitini aikoinaan istuttamat tyrnit jaksavat vuodesta toiseen tuottaa suuren sadon, vaikkei pensaita hoideta juuri millään lailla. Muutaman kerran vuodessa kippaan tuhka-astian pensaiden juurelle ja Pappa niittää ympärillä rehottavaa nokkosta ja muuta kasvillisuutta, jos jaksaa, ehtii ja muistaa. Tänä kesänä niittäminen on jäänyt.

Talvi ehtii tulla ennen kuin kaikki marjat on kerätty. Kannattaisi kyllä ehtiä kerätä, sillä tyrnimarjan terveysvaikutukset, vitamiini- ja hivenainepitoisuudet on vaikuttavat. Muistin virkistämiseksi luin juuri faktoja tyrnistä ja tietohan usein luo motivaatiota.

Marjaton hedepensas tarvitaan marjoja tuottavan emikasvin läheisyyteen pölyttäjäksi. Komea on hedepensas (alin kuva) ja hurjasti on kasvanut viime vuodesta emipensaatkin. Ilahduttavan paljon näkyi olevan viereisellä kesantopellolla uusia taimia. Niistä muistutin Pappaa, ettei mene vahingossa viitakkeen kanssa taimia niittämään. Luulen, että tyydymme tänä vuonna vain marjojen keruun yhteydessä tallomaan nokkoset. Nokkosia katsellessa totesin, että koskahan ehdimme nokkosen siemeniä keräämään. Paljon hyvää jää omaankin pihaan pilaantumaan, kun kaikkea on niin paljon.

Tyrninkuvaushetken kruunasi talon luoteispuolelta yli lentänyt muuttolintujen parvi, joiden levollinen ääntely toivotti hyvää elämänjatkoa ja jälleennäkemistä.

perjantai 18. syyskuuta 2020

Levollinen metsä tänään





Eipä löytynyt metsästä myrskyn tuhoja. Ihan tuttujen näkyminen saattelemana tämänpäiväisen metsäretken tein. Ylimmässä kuvassa hatarasti näkyvää metsäpolkua ihastelin: se on syntynyt meidän askelista riihen takana olevaan metsään. 

Luomakunta oli tänään kuin mitään myrskyä ei olisi koskaan ollutkaan. Mustikat, joita kyllä löytyisi vaikka kuinka paljon, ovat jo menettäneet hiukan makuaan. Tyystin vetistyneitä eivät suinkaan kaikki vielä ole. Mukanani metsässä oli tänään lähinnä tavan vuoksi ämpäri ja poimuri, mutta niin vain yhdessä hetkessä ämpäri oli täynnä puolukoita.

Olen melkein kokonaan unohtanut tyrnit. Jos ensi viikon vapailla olisi poutaa, täytyisi tarttua vuorostaan tyrnin poimintaan. Vaikka sitä voi tehdä selkäänsä rasittamatta, en oikein tykkää tyrnin poiminnasta. Kerääminen on toivottoman hidasta ja terävät piikit pistelee sormien päät kipeiksi. Tyrni, jos mikä, kannattaa kerätä puhtaaksi, koska marjat mehustuvat nopeasti tarpeettomasta käsittelystä. Meillä kaikki lapset tykkäävät syödä tyrniä sellaisenaan, mutta itse laitan sitä oikeastaan vain smoothieen.

Karhunvattu kypsyy hissuksiin, mutta se on kärsinyt vesisateista. Työläispoikien eväsrasioihin on kyllä karhunvattua riittänyt monena päivänä.

Alapihalla komeilee jättiläisen kokoisiksi kasvaneet maa-artisokan varret. Jollei juurimukulat olisi niin heittiöitä kuoria, tulisi maa-artisokkakeittoakin keitettyä useammin kuin joka toinen vuosi.

Vähitellen alkaa sadonkorjuu meidän osalta hiljentyä. Jos joku karpaloita kauppaa, ostan ne ihan suosiolla. Karpalo alkaa olla lakan ohella sellainen ylellisyysmarja, että ne syödään vakaasti harkiten erityisissä tilanteissa.