keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Lautakankaan väkeä

Liekö isä-Risto joskus jättänyt vinssin nojaamaan riihen seinään. Riihen takaa näkyy pihapiiri.
Eviran tämänpäiväisen kirjeen myötä Anne-Marin kanalasta tuli minun kanalani ja kysyin vielä tyttäreltä "onko mun kanat nyt mun", johon sain vastauksen: "on".

Kun Anne-Mari tänne muutettuaan laittoi töpinäksi ja pisti isoenon kanssa kanalan pystyyn, rekisteröityi hän luonnollisesti myös kanalan pitäjäksi. Mutta nyt on selvä pesäero tehty ja Palokankaalla asustaa osa kanalan väestä. Minulle jäi 20 kanaa ja neljä kukkoa.
   
Alapihalla asustaa vielä jonkun aikaa pupuja. Talveksi on tarkoitus saada pupuhäkit tyhjiksi.




Kiira ja Pappa

(Täytyy seuraavalla kerralla pyytää Anne-Marin apua, jotta ei tarvitse taistella tekstin sijoittamisen kanssa. Kuvia täällä on sen takia, että Pikkuveli eilen illalla ystävällisesti siirsi puhelimestani kuvat pöytäkoneelle. Voi olla, että seuraavan kerran onnistun jo itse siirtämään. Tarkoitukseni oli kertoa kuvin eläimistämme, mutta puhti loppui tähän. Helpompaa kirjoittaa kuvailevasti, kuin siirtää kuvia!)

maanantai 18. syyskuuta 2017

Kesän viimeinen mustikkareissu tänään

Jo jonkun aikaa minulla oli pakkomielle, että mustikkapaikka täytyisi vielä kerran käydä katsastamassa. Kahdesti sinne olin jo menossakin, mutta löydettyäni hyvän puolukkapaikan matkan varrelta, en selvinnyt perille asti.
Iltapäivällä, kun lämpötila oli muutamalla asteella noussut aamun +7:stä, menin päättäväisen reippaasti suoraan mustikkapaikkaan. Olin hyvin tyytyväinen, että sinne menin: mustikanvarvuista oli lehdet jo melkein karisseet ja valtavan suuret mustikat oli helposti poimittavissa. Jos jonkun marjan sade olikin pehmittänyt, se hilloutui käteen, eikä päätynyt marja-astiaan. Mutta suuria, hyvälaatuisia mustikoita kertyi kilon verran.

Olen oppinut tänä kesänä, etten jää marjametsään kykkimään liian pitkäksi aikaa, etten ehdi saada selkää liian kipeäksi. Puolitoista-kaksi tuntia on juuri sopiva aika.

Tämän päivän metsäretken yhteissaalis oli kilon verran mustikoita ja puolisen  kiloa puolukoita, joita keräsin mustikalle hillokaveriksi. Keitin jokin aika sitten puurohilloksi puolukka-mustikkahilloa ja samaa ajattelin tehdä näistäkin kesän viimeisistä mustikoista.

Alapihan neljään omenapuuhun on iloksemme tullut sen verran omenoita, että säilöntähommia meille riittää useammaksikin päiväksi. Aamulla siivutin kaksi uunipellillistä omenia kuivaamista varten. Kuivattu omena olisi sellaista herkkua, että sitä ei varmasti ehdi ikinä tekemään liian kanssa. Omenasosetta on joskus syöty urakalla ennen uutta satokautta, mutta kuivattu omena häviää varastoista hyvin sukkelasti.

Omenapuiden vieressä on yksi marja-aroniapensas ja se on tänä vuonna täynnään suuria, meheviä marjoja. Niiden suhteen odotan rauhassa ensimmäisten pakkasten yli, jotta marjat saavat vähän makeutta. Viime syksynä keitin paljon mehua marja-aroniasta ja puolukasta, mutta nyt kun marjat näyttävät noin meheviltä, voisi keittää hilloakin.

Karhunvattua olemme jo käyneet pensaista syömässä, mutta viikon-kahden sisällä alkaa vasta sato kunnolla kypsyä.
Anne-Marin tilalla on tyrni jo korjuukypsää, mutta meillä voi vielä viikon verran odotella. Olisi niin mukava, jos ehtisi saada edes kutakuinkin kaikki tyrnit talteen. Viime vuosina tyrniä on jäänyt paljon pensaisiin lintujen talviruuaksi, kun ilmat ovat käyneet niin kylmiksi, ettei ole tarennut marjaa enää paljain käsin poimia.

Anni-koiran ulkotarhasta "löytyi" loppukesällä saskatoonpensas. En tiedä miten asia on minulta mennyt ohi, mutta en ollut pensasta tunnistanut. Kun menin maistamaan pensaan tummia marjoja ja tajusin, mistä marjasta on kyse, riemastuin aika suureen ääneen.
Marjojen suhteen kävi aika onnettomasti: kun pari päivää odottelin niiden parempaa kypsymistä ja mietin, millaisilla tellingeillä ylttäisi kaikki marjat korjata talteen, koko sato hävisi pensaasta melkein yhden vuorokauden aikana. Olin kyllä huomannut, että iloisesti sirkutteleva pikkulintuparvi viihtyi pensaassa tiiviisti, mutta en osannut odottaa, että se korjaisi kaikki herkkumarjat parempaan talteen. Totesin, että tästä viisastuu vastaisen varalle.

Olen siis ollut nyt lomalla. Huomaan taas, että metsässä olemisesta tulee sellainen pakko. On vain pakko päästä metsään katselemaan, kuuntelemaan, haistelemaan, ajattelemaan ja lepäämään. Jos metsä tuoksuu kesällä ja talvella, niin nyt se vasta tuoksuukin. Metsässä runsaat sateet näkyy vain hyvinvointina. Syksy on täällä siinä vaiheessa, että haavanlehtien liplatusta kuulee vielä jonkin aikaa. Ruskan värien ilotulitusta saadaan vielä hetki odotella. Hirviä on näillä seuduilla paljon. Melkein jokaisella metsäretkellä kuulee pusikoiden ryskyvän, kun hirvet karttavat marjastajaa. En tiedä, totunko koskaan hirvikärpäsiin. Kyllä ne ainakin äkäiset paarmat voittaa.

Anne-Marin talolla remontoidaan kammaria. Kunhan se valmistuu ja Anne-Mari vie koirat mummolasta hoidosta, pitää käydä tutkailemassa Anne-Marin metsien puolukkatilanne. Väitti, ettei siellä juurikaan puolukoita ole.

Meidän kanaluku putosi kahteenkymmeneen, kun Anne-Mari vei osan kanoista omaan uudenuutukaiseen kanalaansa. Kesän munintatauon jälkeen myös nuorikot ovat alkaneet munimaan ja ehkä vihdoinkin loppuu munien osto kaupasta. Toivottavasti ulkona riittää vihreää joulukuulle asti niinkuin viime syksynä. Viime itsenäisyyspäivänä nyhdin vielä vihreää ruohoa kanoille.

Nakkaan lisää puita takkaan ja menen laittamaan hillomarjat kattilaan.

En tainnut vielä mainita, että olen niin kovasti nauttinut tästä maalaiselämästä. Ihan siitä kaikesta, mitä on.

torstai 14. syyskuuta 2017

Leipää

Laitoin ruisleivät uuniin. Uskoisin, että tuoksu muistuttaa, että ne ovat siellä.

Kovin pitkä tauko ehti tulla ruisleivän leipomiseen ja nyt loman väljässä aikataulussa kaivelin pakastimesta taikinajuuren esille ja tämänpäiväinen taikina on jo toinen viikon sisällä. Kummasti näppituntuma ehtii hävitä tuohonkin työhön, mikä ei tietysti ole lopputulokselle eduksi. Unohdin, että siinä ei voita mitään, jos alustaa taikinan liian löysäksi. Leivästä ei suinkaan tule pehmeämpää, vaan se leviää matalaksi lörpäksi, joka on työläs saada leipälapiolla uuniin. Kyllä aina kaikennäköiset leivät ovat syödyksi tulleet, mutta lämpimäislahjaksi ei viitsi matalia kakkaroita antaa.

Kun täällä katsoo ulos utuisentyyneen, leppoisaan syyspäivään, on vaikea kuvitella elämää toisella mantereella myrskyjen jälkeen. Vaikka meillä ei lähisukulaisia tai läheisiä ystäviä myrskyalueella ollutkaan, niin ajatukset olivat tiiviisti mullistusten vaiheissa mukana. Kahtena päivänä tein miehen kanssa polttopuita ladossa - minä sahasin ja mies halkoi kirveellä- oli työn lomassa hyvä keskittyä rukoilemaan hädässä olevien puolesta.

Raamattua lukiessamme teksti saa syvemmän merkityksen, kun peilaamme sitä nykyhetkeen. Ei tarvita teologian opintoja, sananselittämisen taitoa tai perehtymistä Raamatun tekstien alkukieliin, kun avoimet silmät ja korvat ja maalaisjärki näyttää kirjoitusten syvyyttä. Seuraavan Luukkaan evankeliumin tekstin on vuosikymmenien aikana lukenut monia kertoja, mutta peilaamalla tekstiä viime kuukausien tapahtumiin maailmalla, toteaa jälleen kerran, kuinka Raamatun ennustukset toteutuvat pienintä piirtoa myöten ajallaan. Tässä tekstissä on muistutus uskoville ja muistutus niille, jotka eivät ole tehneet henkilökohtaista selontekoa sielunsa tilasta ja tulevaisuudennäkymistä.

Luuk.21:25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.
26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.
27 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
29 Ja hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.
30 Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä.
31 Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.
32 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu.
33 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
34 Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta
35 niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.
36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."


Jos olet häkeltynyt maailman menosta ja levottomuus saa sinussa vallan, kun ajattelet raskaita tapahtumia, neuvoisin sinua hakeutumaan Jumalan turvaan. Edelleenkin ainoa turvamme on Jeesuksen sovitustyö, vaikka monien mielestä ei pahempaa hullutusta olekaan. Siinä juuri piileekin sen suuri salaisuus: jos silmäsi avautuvat iankaikkiselle, kestävälle totuudelle, älä hukkaa tilaisuuttasi, kun Jumala vetää sinua puoleensa. Tee kaikkesi, että saat vastaanottaa anteeksiannon, armon ja iankaikkisen elämän.

Elämme Nooan päivissä. Kun arkin ovi sulkeutuu, on oveen hakkaajia ja avunpyytäjiä, mutta pelastuksen päivä on mennyt heiltä ohi.

Miksi vaivaan sinua näillä erittäin kiusallisilla asioilla?
Jos olisit katsomassa, kun ystäväsi kävelisi kohti rotkoa, tekisit kaikkesi, että hän kääntyisi. 
Minä näen, että tämän ihmiskunnan aika on hupenemassa vähiin ja haluaisin saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että elämäsi tärkein, TÄRKEIN ratkaisu on antaa elämäsi Jeesukselle. Älä tyydy elämään vain tätä ohikiitävää maallista elämänmatkaa, vaan näe iankaikkisen sielusi tärkeys. Raamattu näyttää sinulle tien ja pyydä uskovaa tuttavaasi auttamaan tielle pääsyssä.

Menen ottamaan ruisleivät pois uunista.
Muista, että tuo edellä sanottu on elämäsi tärkein asia.
Nautitaan elämän lahjasta!


perjantai 25. elokuuta 2017

Kuvia Lautakankaalta Instagramissa

Silloin tällöin joku lukija kommentissaan mainitsee, että kaipailisi blogiin kuvia. Kyllä minäkin joskus kaipailisin, mutta mielelläni ottaisin sellaisia kuvia, jotka miellyttäisivät myös laadullisesti. Lisäksi olen kuvitellut kuvien siirtämisen työlääksi. Kaikki ovat oivia tekosyitä, kunnes löytyy vapaa-aikaa satunnaisen kirjoittamisen lisäksi pelata myös kuvien kanssa.

Instagramiin tykästyin jokin aika sitten lasten ansiosta. Instagram on ikäänkuin kuvablogi - kuvapäiväkirja kuvaajansa elämästä ja mieltymyksistä. Käyttäjänimellä sirkkusyrjalainen löytyy kuviani täältä kotikonnuilta ja minulle rakkaista asioista.

Useissa kuvissa on enemmän tunnelatausta minun puoleltani, kuin mitä kuva antaa vieraalle katsojalle. Esimerkiksi kuvat metsästä tai syntymäkodistani ovat jonkinasteisia pakkomielteitä: "tämän haluan näyttää toisillekin".

Tervetuloa seuraamaan päivieni maisemia.

torstai 10. elokuuta 2017

Koulutaksi vei meiltä kaikki ihmislapset - kissat jäi

Lapsilauman kouluunlähdön huomasimme viimeistään siitä, että keittiössä kahvimukiemme ääressä istuessa huomasimme talon olevan hiljaisen. Koko yön mellastaneet kissatkin loikoivat hipihiljaa kuka missäkin.
Silkki-kissa tallusteli pihamaalla, kun lapset kerääntyivät ladon taakse odottelemaan koulutaksia. Kissa meni lasten luo ja oli niin sen oloinen, että olisi kyllä lähtenyt koulutaksin perään. Nappasin kissan varmuuden vuoksi syliini ja vein sisälle. Silkki on viime aikoina seikkaillut pihassa lyhyitä aikoja, mutta tulee itse aika pian pyrkimään sisälle. Jos joku lähtee vanhalle tielle päin, vaikka käymään postilaatikolle, hän saattaa lähteä mukaan. Kiiran (ajokoiran) kanssa Silkki on hyvät ystävykset ja kun pappa lähtee Kiiran kanssa nuuhkimisreissulle, Silkki lyöttäytyy seuraan.

Äidin eroahdistusta kouluunlähtevistä lapsista voi hyvin hoitaa siivoamalla ja tekemällä vaikka marjapuuroa välipalaksi. Koko kesänä ei meillä olekaan marjapuuroja keitetty, mutta nyt uuden satokauden kunniaksi voisi taas vanhan tavan virittää. Metsässä tutussa mustikkapaikassa on taas sen verran mustikoita, että luulen saavani mustikanpoimintakiintiöni hyvin täyteen siitä yhdestä itikkatantereesta. Jos mustikanpoiminta olisi pelkästään sitä raihnaaksi tekevää köykkimistä, niin helpollahan ne marjat saisi. Mutta tuon iankaikkinen kärsivällisyydenkasvatus inisijöiden kanssa on niin loputonta... Vaihdan myrkkymerkkiä joka päivä, kun tuntuu, että edellinen hyttysmyrkky vain houkuttelee elukoita. Kun itse olet tukehtua ja pökertyä myrkkypössäkkään, kun mättäällä itseesi pössyttelet kolmanneksen pullosta, niin kymmenen sekunnin kuluttua kuuluu tuttu ininä ympärilläsi hyvin vakuuttavasti ja ensimmäisenä purraan kämmeniisi ja sormiisi, jotta marjojenkeruu olisi mahdollisimman työlästä. Kyllä minä säälillä ajattelen niitä ulkomaisia marjapoimijoita, jotka täällä uurastavat. Tuskin työnantaja heille myrkkypulloja kustantaa.

Otin muutaman vuosilomapäivän tähän koulujen aloituksen aikaan ja niinpä henkisesti olenkin virittynyt lomailuun. Mitään pakkotöitä en ole itselleni asettanut, mutta olisi tietysti hyvä, jos tämän kesän aikana saisin äitini matot pestyä, jotka jo toukokuussa otin tänne pestäväksi. Olen odottanut sellaista säätiedotusta, joka lupaisi muutamaksi päiväksi rattoisaa kuumuutta, niin mattojen kuivuminen olisi todennäköisempää. Koko kesän olen pessyt omia mattoja pesukoneessa ja ne ovat saaneet kuivua katoksessa ihan omaan tahtiinsa. Kai ne kuivuu äidinkin isommat matot, kunhan vain saan aikaiseksi pestä.

Ulkona käy lupaava tuulenvire, sadepilvet väistyi ja mustikkametsä houkuttelee. Vaikka en kovin suuria saaliita aina kerralla saa, niin kyllä ne marjapurkit karttuu hitaamminkin.

Pitäkäähän yllä elämänuskoa ja tulevaisuudentoivoa. Jos joku asia vaivaa mieltäsi, älä jää sitä yksin vatvomaan, vaan etsi joku luotettava kuuntelija, joka uskaltaa myös sanoa mielipiteensä ja jolta olet aikaisemminkin saanut hyviä neuvoja. Ja jos asiasi tarvitsisi lääkärin kommenttia, tilaa se lääkäri jo tänään. Todella harvoin käymme lääkärissä turhan takia.
Jumala on hyvä ja Hänelle me jokainen olemme korvaamattoman arvokkaita ja tärkeitä. Muista: olet arvokas! Olet tärkeä! Olet hyvin tärkeä!
Ja olet suuresti rakastettu.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Tunteet mukana

Blogien lukeminen on niinkuin kävisi ystävällä kylässä. Omaan blogiin kirjoittaminen on niinkuin juttelisi ystävien kanssa.
Olen kai sittenkin sen verran sosiaalisuuteen taipuvainen, että blogin kirjoittamista tulee ikävä, kun ei halua toimeen ryhtyä liian vähällä keskittymisajalla tai väsyneenä. Väsynneksi katson itseni myös silloin, kun olen yövuoron jälkeen nukkunut: unen määrä ei ole verrannollinen päänupin toimimiseen ja kirjoittaminen on kovasti kankeaa, jos ei meinaa löytää sanoja edes puhuessaan. Tänään etsin "tynnyri"-sanaa niin kauan, että kuuntelijat ehtivät kyllästyä.
(Tähän väliin Anne-Marille huomio: koska sinulla nyt on uusi läppärin laturin johto, niin voisi jo vähitellen rustata kuulumisiaan Palokankaalta. Elämäsi on niin maalaisromanttista, että mielenkiinnolla odotan, millaisiin sanakäänteisiin sitä puet.
(Teko)syy tyttären blogihiljaisuuteen on ollut koiranpennun kappaleiksi pureksima piuha. Tosin sama koira aiheutti meilläkin tietokone- ja pelihiljaisuutta puremalla nettijohtomme poikki Miikan sängyn alta.)

Työni on fyysistä mutta yhtä lailla siinä laittaa myös oman persoonansa ja sydämensä töihin. Jos en ole työssä sydämellä mukana tai ajatukseni karkaavat omiin murheisiin, tarkkasilmäinen vanhus työpaikallani kysyy: "onko sinulla huolia". Pyrin tekemään työtä niin, että työvuoron ajaksi sysään oman perhe-elämän sivuun. Aina se ei näköjään onnistu ja olen huono peittelemään tunteitani kovin kauaa ainakaan.

"Vanhemmuus on yhtä itkua" tokaisi Kampaajatyttö viimeksi täällä käydessään, kun otin puheeksi, miten sydämelle on raskasta hyvästellä lähteviä lapsia. Vanhin pojista viihtyi koko kesälomansa maalla ja yritin taistella hänen lähtiessään, etten nyt ihan suoraan olisi itkua vääntänyt. Ei varmaan lapsistakaan ole kivaa tulla käymään vanhempien luona, jos äiti vääntää aina eron hetkellä itkua tai ainakin puhuu viimeiset lauseet ääni väristen. Kun Saara oli muutaman päivän Helsingissä isosiskon luona, minulla oli raastava ikävä. Kun Saara tuli kotiin, oli itku taas lähellä.
Kun Anne-Mari käy täällä (Hänen kotinsa on melkein 40 kilometrin päässä täältä!), en haluaisi millään päästää häntä lähtemään, kun tulee niin kova ikävä. Ja jos jollakin lapsella on vaikeaa elämässään, niin minä taas itken.

Suurperheen vanhempina, monet tuiskeet läpi rämpineinä, on suhteemme muuttunut vahvaksi, kaikki tunteiden kerrokset tiukasti yhteen kutoneeksi turvaverkoksi. Vaikka joskus erehdymme nostamaan sanaharkan ladossa turhaan/tarkoituksella palavasta valosta keskellä kirkkainta aurinkopäivää, ei pienet vastatuulet enää paljoa suuntaa muuta. Suurempien tuulien iskiessä hidastamme hiukan kulkua ja olemme tarkkasilmäisempiä ja Jumalan edessä nöyrempiä. Kolmisäikeistä lankaa, kun säikeet käyvät hyvin paksuiksi, ei nihraa poikki edes pelottelija, jonka suurin nautinto on saada ihmiset poikkeamaan oikealta polulta.
Jumalan apuun turvautumisen lisäksi kevennämme yhteistä kulkua myös ihmisen keinoin. Toisen tuntemisen myötä oppii tuntemaan myös puolisonsa huumorintajun ja huumorin viljelyllä kääntyy aika moni arkinen kommellus/vastoinkäyminen/kiusa/vaiva/ongelma elämää rikastuttavaksi kokemukseksi. Huumori ei saa koskaan ivata toisen persoonaa tai heikkouksia. Kun huumori kohdistuu asioihin ja ilmiöihin, se voi olla rankempaakin vitsailua.

Jos elämä olisi tunteiden varassa, meistä tulisi kaikkien tuulien mukanaanvieviä haahuilijoita. Ei meidän kesämme ole kiinni mistään säätilojen vaihteluista, sateiden tai auringon määrästä tai lämpömittarin lukemista. Keskitytään enemmän itse elämään, muistetaan kiitollisuus Jumalaa kohtaan ja tuodaan kaikki huolemme ja murheemme kiitoksen kanssa Hänelle tiettäväksi.

"Elämää Palokankaan pientilalla" -linkki löytyy blogiluettelosta sivupalkista.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Täydelliselle kesälle on vaikea löytää otsikkoa

Kesä kiitää. Vapaapäivät työstä ovat kuluneet elämästä nauttien, kaikkea mukavaa tehden. Epämiellyttäviä töitä ei täällä olekaan, jollei lupiinin ja ruttojuuren hävittämisyrityksiä lasketa. Taistelu elintilaa ryövääviä vieraslajeja vastaan on turhauttavaa. Se mikä viime kesänä tuntui lupiinin suhteen voitolta tuntuu tänä kesänä ylitsepääsemättömän suurelta urakalta. Ruttojuuri on lähes hallinnassa ja ensi keväänä kokeilen radikaalimpaa menetelmää: peitän paksulla muovilla ojanpientareelta ne alueet, joilla ruttojuurta vielä on ja annan ajan tehdä tehtävänsä. Mihinkään kemiallisiin torjuntakeinoihin en täällä aio ryhtyä, kun lemmikkieläimiä ja kanoja liikkuu pihapiirissä.

Kanoista puheenollen - alapihamme on viihtyisän oloinen, kun siellä tepastelee uteliaat ja vireät kanat ja kukot. Hyvin ovat pitäneet reviirinsä pihapiirissä, eivätkä ole lähteneet seikkailemaan kauemmas. Haukkojakaan ei ole tänä kesänä täällä näkynyt.

Vehnäjauhoton/sokeriton kokeilu kesti kuukauden. Aika pian tuli selväksi, että sen noudattaminen vaatisi paljon enemmän keittiössä vietettyä aikaa. Leipominen ja ruuan laitto joka aterialle perusraaka-aineista vie paljon aikaa, kun syöjiä näin kesäaikaan on tusinasta kahteenkymmeneen. Ruokavalion vaikutukset olivat kiistattomat. Meillä aikuisilla se näkyi selvimmin, kun iän raihnaus alkaa jo näkyä. Itselläni suurin vaikutus oli niveltuntemusten, jopa särkyjen, jääminen kokonaan pois.

Viime kesästä viisastuneena en ole ottanut stressiä kasvimaatöistä. Anne-Mari sai paikallisesta maatalousmyymälästä alkukesällä ilmaiseksi sipulipusseja ja ne sipulit, jotka Anne-Marilta jäi istuttamatta, minä lykkäsin täällä kahteen tyhjään kukkapenkkiin. Mehän emme todellakaan ole koskaan olleet mitään sipulinsyöjiä, mutta ihan kokeiluna tämän otan. Kukkapenkki-ihminen en taas ole alkuunkaan. En voisi kuvitella ostavani kukkien taimia ja kitkeväni rikkaruohoja kukkapenkeistä. Jos aika ei riitä edes porkkanan ja salaatin kanssa askaroimiseen, niin orvokit ja samettiruusut unohdan suosiolla.
Kaksi asiallisen lyhyttä penkkiä minulla on puikulaperunaa kasvamassa ja sekin on varsinainen kokeilu. Kylvin parin sentin kokoiset, niukinnaukin itäneet perunanrapaleet samaan paikkaan, missä viime kesänä peruna kasvoi asiallisesti. Kokeiluksi voi sanoa sitä, että käytännössä perunat kasvavat kanalan pehkumujun sisällä. Rehevällä taimella on peruna niiltä kohdin, missä rapaleet taimelle edes nousivat. Yritän malttaa niiden antaa kasvaa syksyyn asti. Viime kesänä söimme suurimman osan lapin puikulasta keskenkasvuisena.

Vapaapäivien iloja on kiertää "tiluksillaan" ja katsastaa kasvien kehittymistä. Tämän päivän kierroksella totesin, että karhunvatukkapuskissa on raakileita enemmän kuin olen koskaan nähnyt. Viinimarjojakin näyttäisi tulevan paremmin kuin viime syksynä ja istutetut pensaat yhtä lukuunottamatta ovat lähteneet kasvamaan. Tyrnipensaat näyttävät myös hyvältä ja viimekesäisessä metsävadelmapaikassa näyttäisi myös olevan raakileita reilusti. Mustikan ja puolukan tilannetta en ole vielä ehtinyt lähimetsiin katsomaan.

Tämä asuinympäristö hellii kaikkia aisteja. Ei tarvitse edes lukea tutkimuksia puutarhatöiden tai mullassa möyrimisen positiivisista vaikutuksista ihmismieleen, kun sen tietää ihan kokemuksesta. Metsä on toinen mysteeri, jonka antamaa hyvää oloa ei voi korvata millään. Edes sateinen ja kylmä alkukesä ei latistanut mieltä, kun kesän vyöryminen tavallaan hidastui muutamaksi viikoksi. Oli enemmän aikaa nauttia vehreyden puhkeamisesta. Nythän kesä lämpöineen on vehreimmillään. Paarmatkin tietävät sen, hyttyset vielä piileksivät metsissä ja odottavat marjanpoimijoiden saapumista.

Tiedän toistavani itseäni. Mutta sydämen kyllyydestä suu puhuu.