keskiviikko 17. elokuuta 2016

Huohahdan

Useamman päivän vapaat tekee varmasti hyvää. Lyhennän askelia, hidastan kulkua, ajattelen verkkaisemmin, nautin unesta, katselen tarkemmin, kuuntelen herkemmin, syön siunaten, keskityn lapsiini enemmän.

Äsken huomasimme, että kotona on tällä hetkellä vain kuusi lasta. Anne-Mari viettää lomansa viimeisiä päiviä saaressa ilman venettä, yksi on opiskelupaikkakunnallaan ja muut ovat lentäneet pesästä.
Sen viimeksi muuttaneen lähtö otti juuri niin koville kuin pelkäsinkin. Kaksikymmentä vuotta napanuoran jäänteitä venyttäen on sopivan pitkä aika lapsen asua kotona, mutta yhdessä eletty ja koettu saa palan nousemaan kurkkuun ja sydänalan painavaksi.

Lasten persoonallisuus on uskomaton rikkaus vanhempien elämässä. Siinä missä yksi lapsista tarttuu oman elämänsä ohjaksiin varhaisessa vaiheessa ja kuin itsestään, voi toisen lapsen kanssa rinnakkain kulkeminen olla hyvinkin tiivistä. On myös niin, että mitä enemmän lapsen kanssa on koettu vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, sitä kivuliaampaa on antaa lapsen tarttua yksin vastuuseen.


Vesisade on ollut aika pätevä tekosyy olla menemättä marjapensaaseen tai metsään. Mustikat vielä vähän kangertelee mielessä ja puolukoita voisi kuuleman mukaan kerätä jo täyttä päätä. Aamulla keräsimme Papan kanssa maijallisen mustaviinimarjoja ja keitin ne mehuksi. Muutama pensas on vielä poimimatta ja karhunvatukka alkaa kypsyä vauhdilla. Sokerihernettä olisi jo korjattavaksi asti. Ajattelin kerätä palot pieninä, kiehauttaa kokonaisina ja pakastaa. Herne on ollut niin makoisaa syötävää palkoineen päivineen ja sitä on kasvamassa monta pitkää riviä.

Viime kesänä säilöin jonkun verran satoa kellariin. Paljon aikaa kuitenkin haaskautui pullojen ja purkkien kanssa pelaamiseen ja koko talven oli pienoinen jännitys, iskeekö home hampaansa hilloihini. Talven aikana home pysyi loitolla, mutta vasta viimeisiin purkkeihin oli kanteen sisäpuolelle tullut muutama homepilkku. Säilymisen varmistamiseksi ja työn nopeuttamiseksi pakastan tänä kesänä kaiken niin pitkälle kuin kolme pakastinta antaa periksi. Mehutkin voi pakastaa muovipulloissa, jolloin välttyy kokonaan säilöntäaineen käyttämiseltä eikä sokeriakaan tarvitse laittaa vielä koko määrää. Hillosokerilla keittämäni metsävadelmahillon pakastin senkin lettupäivään sopivina annoksina.

Koska pihlajanmarjoja on pihan pihlajat notkollaan, kokeilen pihlajanmarjahyytelön tekoa. Lapsuudessani äiti harrasti sen tekemistä ja voileipäkeksin päällä pihlajanmarjahyytelö onkin erityisen hyvää. Makean hillon seurana yhdessä välissä täytekakussa se on myös omiaan.

Tämä ensimmäinen vuoden kierto maalla on ollut kaunis. Tuoreimman kesän lyhyys yllätti ja keväästä ymmärsin nauttia jo ensimmäisistä pälvistä lähtien. Kevään huumaava lintujen aamukonsertointi loppui kesän kypsyttyä kuin seinään ja käen kukunta sykähdytti joka kerran. Se on tullut selväksi, että jokainen vuodenaika on täällä läkähdyttävän kauniita. Lapsiin varsinkin teki talven ja lumen kauneus vaikutuksen. Usein he ovat maininneet, kuinka täällä voikin olla talvella niin ihanaa.
Muutenkin luonnon ilmiöt ovat täällä tiukasti elämässä läsnä. Sadetta ja paistetta katsellaan, illan viileyttä aprikoidaan ja auringonlaskuja ihastellaan. Luontoa kaikkineen tarkkaillaan mielenkiinnolla.

Ilta joutuu. Siirryn tarkkailemaan tiskipöytää ja pyykkikonetta. Ja on se vain tuo oma kaivokin upea juttu!

perjantai 12. elokuuta 2016

"Äiti, mitä sä oot itkeny?"

Eilen illalla itkin. Sanoin vuoteessa miehelleni, että johtuuko tämä itku ikähöyryistä tai mistä tahansa, mutta minua itkettää, kun minulla on ikävä lapsiani. Sanoin, että ikävöin seuraavana päivänä lähtevää lastani, ikävöin niitä muita Helsingissä asuvia lapsiani, ikävöin sitä opiskelemaan lähtenyttä lastani ja ikävöin myös sitä lasta, joka ensi viikolla muuttaa täältä pois.

Mies lohdutti. Hän sanoi, että parempi, että ikävöin lähteviä, kuin että sanoisin "hyvä, kun lähtivät".

Kyllä minä muistaakseni olen itkeä tirauttanut pienet itkut jokaisen pesästä lähteneen kohdalla, mutta nyt itku oli lähellä tyrskettä. Minua ei lohduttanut, kun mies sanoi:
- "Höyheniä vain jää vähän pesään."

Elämän lainalaisuuksia tämä on, että poikaset lähtevät pesästä. Toisissa poikueissa emo vähän tuuppii lähtemään ja sitten on näitä poikueita, joissa antautuu, kun aika on koittanut ja hiljaa päästää lähtemään sen, joka haluaa lähteä.

Puoliksi leikilläni, enemmän tosissani sanoin eräänä päivänä sille, joka seuraavana on muuttamassa omilleen:
-"Mitä mä teen, jos mun tulee kauhea ikävä sua?
Poika vastasi aikailematta:
- "Maksat mun kuukauden vuokran niin mä tuun tänne kuukaudeks."

Olisin iloinen, jos te äidit, jotka olette lastenne perään nyyhkineet, kertoisitte kommenteissa, mitä tunteita lapsen poismuutto teissä sai aikaan, kuinka niitä käsittelitte ja millaiseksi ikävä on muuttunut vuosien tai vuosikymmenten saatossa. Ehkä minulla on kohtalotovereita ja ehkä kertomanne saisi minut luottamaan, etten ole äitikummajainen, vaan kyseessä on tavallinen tai sitten hyvin harvinainen ilmiö.

torstai 11. elokuuta 2016

Melskakin on jo koululainen

Havahduin todellisuuteen, kun aamulla lävähti puhelimeeni kuva koulun pihalla jännittävästä omasta rimpelikintusta, lapsenlapsesta ja mummon ja papan kullasta, Melskasta. Melskahan oli mummolla ja papalla päivähoidossa silloin kauan kauan sitten Helsingissä. Tänä kesänä Melska oli mummolassa lomailemassa ja solahti tätien ja enojen joukkoon kuin sisarus. Ja nyt se meidän ainokainen lapsenlapsi lähti kouluun. Oli kuulema kysynyt koulupäivän päätyttyä äidiltään "kuinka monta vuotta tää koulu kestää". Kysymyksestä voi tehdä omia johtopäätöksiä ja mummona ajattelin, että pitkät on kouluvuodet lapsella edessä.

Kyllä minulla oikeasti päätä jomottaa. Tänä aamuna kouluun oli lähtemässä neljä peruskoululaista ja kaksi lukiolaista. Eilen saatoimme isin kanssa yhden lapsista opiskelupaikkakunnalleen. Anne-Marin koulu jatkuu vasta myöhemmin tässä kuussa ja yksi lapsista, reilusti aikuinen tosin, on muuttamassa täältä pois ja jatkaa elämäänsä ja työssäkäymistä hiukan kauempana. Muutaman päivän kuluttua haemme Helsingistä yhden lapsen muuttokuorman naapurikaupunkiin, jossa tämä tytär aloittaa opiskelujaan muutaman vuoden työelämän jälkeen. Yhtä Helsingissä asuvaa poikaa olemme kovasti houkutelleet muuttamaan Kangasniemelle ja sitä houkuttelua jatkamme. Hän on viettänyt kesälomaansa täällä ja nähnyt lisää maalla-asumisen puolia.
Tuo pään jomotus johtuu nyt vain siitä, että vanha pääni kuormittuu, kun joudun setvimään paljon asioita vapaapäivinä. Yritän välttää pakkomiellettä marjojen keräämisestä, mutta välillä kyllä mustikat ja viinimarjat valtaa ajatukset. Vesisateella jään suosiolla sisähommiin, mutta poudalla metsä kutsuu kovasti.

Kanalassa on väkeä ja rouvien munintarauha palasi, kun Anne-Mari laittoi ikiuneen muutaman kukkonuorikon, jotka olivat ottaneet elämäntehtäväkseen härkkiä herkkähipiäisiä kanoja. Sen verran on kanaharrastuksemme tullut järkiperäiseksi, että olemme alkaneet kyseenalaistaa kanalan lämmittäsen sähköllä tulevana talvena. Mietimme asiaa vielä, mutta en haluaisi ensi talvena syödä ihan niin kalliita kananmunia kuin mitä viime talvena teimme, vaikka talveen sattui vain yksi kovempi pakkasjakso.

Minulla on ollut ikävä blogin kirjoittamista. Asioita joutuu kuitenkin laittamaan tärkeysjärjestykseen ja tässä elämänvaiheessa ikävä kyllä muut asiat ovat ajaneet kirjoittamisen ja kirjojen lukemisen edelle. Lukeminenkin on nykyään harvinaista herkkua. Siinä missä kaupungissa asuessa luin illalla sängyssä ennen unen tuloa, niin nykyään uni voittaa parissa minuutissa siitä kun pää on kohdannut tyynyn.

Tarkoitukseni ei ollut kuormittaa teitä töitteni paljoudella. Poimikaa jyvät akanoista. Meillä on 17 mustaviinimarjapensasta ja nyt uppoudun niiden seuraan joksikin aikaa. Mehumaija on ollut vielä hiljaa ja olisi aika viritellä se tulille.

Muistakaapa tekin, että kesä jatkuu lokakuun loppuun asti. Meillä ainakin ajatellaan niin.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Marjakesä

Taivaan isä antoi sitten meille huiman marjavuoden. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että pihassa saa marjaämpäri kainalossaan arpoa, lähteekö mustikkametsään vai vadelmapuskiin rymyämään. Niitä luonnon vadelmiakin kun tulee tänä vuonna ennätyssato - käytännössä kaikkialla, missä on vadelmapensaita, on myös marjoja. Eilen illalla olin lähdössä mustikkaan, poikkesin tuohon entiseen lehmihakaan katsomaan, joko vatut olisivat kypsiä ja niin jäi metsään meno. Vadelmasatoa saadaan vielä pitkään, koska raakileita on paljon. Mustikkasatoon ei ehtinyt viikon rankkasateet vielä paljoakaan vaikuttaa. Muutama pilaantunut marja sattui käteen tämänpäiväisellä mustikkareissulla.

Mansikoiden ostaminen pakastusta varten jäi tältä kesältä. Kahdesti olin varannut rahan sitä varten ja kummallakin kerralla tuli autoihin sellainen remontti hoidettavaksi, että mansikanosto jäi väistämättä toiseksi. En asiaa harmittele, koska kaupan pakastealtaasta löytyy mansikoita pitkin talvea aina kun on tarvis. Ja kyllä mustikka vielä toistaiseksi mansikan päihittää.

Rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että työssäkäynti hiukkasen haittaa näitä puutarha-ja marjastushommia. Palkkatyö on antoisaa, mutta marjametsä on luksusta.

Kuudestoista päivä kuluvaa kuuta muistelimme vuoden takaisia aikoja. Kaikkien tuoreessa muistissa oli riemukas muuttomme tänne. Mies muisteli eräänä päivänä, miltä tuntui bussinkuljettajana, kun kesäloma alkoi, kun sitä oli viikko jäljellä ja kun piti palata lomalta töihin. Mies muisti hyvin todellisen ahdistavan olon, kun tuntui, ettei lomasta ja levosta oikein ehdi saada millään kiinni ja työn alku ikäänkuin hönki päin kasvoja. Kun mies näitä jutteli, hänestä saattoi selvästi nähdä tämänhetkisen rentouden ja ilon työn vapaudesta. Eläkeläisen työt ovat kaikki omassa vallassa ja lepopäivää voi pitää aina silloin kun sille tuntuu olevan tarvis. Kyllä mies saa itsensä näillä maatöilläkin väsytettyä, mutta se väsymys on pelkästään fyysistä ja toisella tapaa terveen oloista. Tuntuu hyvältä, kun keho kaipaa lepoa pellolla työskentelyn jälkeen.

Ensimmäiset kasvattamamme perunat syötiin lähes liikutuksen vallassa. Ainakin se oli harras ja kiitollinen ruokailu. Lapset ymmärsivät myös perunaa syödessään mistä oli kysymys.
Perunamme maistuu hyviltä myös sen takia, että perunamaata ei ole lannoitettu kemiallisin keinoin eikä ole käytetty torjunta-aineita. Rikkaruohojen määrästä sen kyllä jokainen voi havaita, mutta kyllä sieltä pilkistää myös perunan vartta.

Tällä hetkellä tunnen olevani niin rikkaasti täynnä maalaiselämää, värejä, tuoksuja, makuja ja näkymiä, että joudun pakottamaan itseni keskittymään myös pieniin yksityiskohtiin. Kaksi kissanpentuakin on tullut lemmikkikatraaseemme lisää.

Syksyn tulo tuo perheeseen pientä muuttoliikettä. Yksi lapsi Helsingistä pääsi opiskelemaan Mikkeliin, lähikaupunkiimme ja yksi suunnittelee muuttoa täältä muualle. Minun kesätyöni jatkuu ainakin syyskuun loppuun ja sen jälkeen mietin työkuvioni uudelleen.

Mutta tarrataan vielä kynsin hampain kiinni kesään 2016. Lämpöä, heinäsirkkoja, vihreyttä ja kesälintuja ihaillaan ja pitkitetään kesää ainakin lokakuun loppuun.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Juhannusviikolla

Juhannusviikko! Vaikkei olisi juhannustakaan, kesä on parhaimmillaan. Muutamana päivänä satanut vesi on ollut kirjaimellisesti taivaan lahja ja aivan korvaamattoman arvokas asia. Ilman noita sateita olisi syksyn satoennuste monin verroin surkeampi, mutta jos kesä nyt jatkuu sadetta ja poutaa vuorotellen, on mahdollisuus saada syksyllä upea sato kaikista luonnon antimista.

Puutarhassa kehittyvät luumut, kirsikat, viinimarjat, vadelmat, karhunvatukat ja karviaiset. Omenapuiden tilannetta en ole edes muistanut tarkistaa. Keväällä istuttamissani mansikantaimissa on reippaat raakileet. Peruna on hyvällä taimella myöhäisperunaa lukuunottamatta ja kylvökset varttuvat sekalaiseen tahtiin. Härkäpapu on kaikkein lupaavimmin kasvanut.

Hernettä kylvin sellaisen määrän, että jos se kasvaa, ei kukaan pääse syksyllä valittamaan herneenpalkojen vähyydestä. Olisi kiva päästä hernettä pakastamaankin. Kasvimaan reunoille heittelin kauraa ja sekin kasvaa jo täyttä vauhtia.

Kanalassa on myös iloisen juhlavat tunnelmat. Silkkikanat aloittivat kolmisen viikkoa sitten hautomishommat, joita kiuruvetiset maatiaiskanat sitten onnistuneesti jatkoivat. Kaksi kanoista otti hautomisen oikein sydämenasiakseen ja nyt on kahdella äitikanalla kuusi terhakkaa tipua hoivattavana. Äitikanojen kujerrus poikasille on jotakin niin suloista kuunneltavaa. On suloista katsella, kuinka pienistä pidetään huolta, kun he tulevat siipien alta kanalan lattialle ruokailemaan. Jos joku isommista kanoista tulee liian lähelle poikasia, kana häädetään sukkelasti loitommalle. Äitikanat erottaa muista pörhöllään olevista höyhenistä ja tuosta äidillisestä kujerruksesta, jota pikkutiput seuraavat.

Kanalassa on nyt monenikäistä sakkia ja useampi kukkopoika odottelee tulevaa kohtaloaan. Jos jollakulla on kukon tarvista, meiltä saa kirjavia, komeita kukkoja kahvipakettikaupalla. Muussa tapauksessa kukot päätyvät parempiin suihin. Sitä tarkoitusta varten Anne-Mari hankki haudutuspadan ja saattepa uskoa, että kukkopoika on herkkuruokaa.

Kannoimme Saaran kanssa viimeiset taimet vanhan talon puolelta kasvimaan laitaan. Istutan kaikki äippänät nyt ulos, satoi tai paistoi. Haluaisin jo saada vanhan tuvan kammareita kesäasuttavaan kuntoon ja kyllä kesä nyt on jo sillä mallilla, että ulkona saavat kasvit joko kuolla tai kasvaa. Hyysääminen ja harsoilu saa tältä kesältä riittää.

Tein työsopimuksen syyskuun loppuun asti, joten kotihommat tänä kesänä jäävät vapaapäivien varaan. Vapaapäivistä onkin tullut antoisia, kun nyt tulee paremmin suunniteltua tekemisiään etukäteen. Perheessämme on neljä työssäkävijää, joten teemme aina viikoksi-kahdeksi jääkaapin oveen listan, jossa näkyy kaikkien työvuorot ja perheen muut menot. Autojen käyttö täytyy suunnitella, kun muutenkin tahtoo kirkonkylän käyntejä tulla pitkin päivää.

Meillä on aika kivaa täällä. No, on hyttysiäkin. Minä sanon, että hyttyset kasvattavat luonnetta.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Taivaan Isä,

anna tänään voimia niille uupuneille, jotka eivät jaksa enää ymmärtää elämänsä vastoinkäymisten tarkoitusta. Anna heille uutta voimaa uskoa siihen, että parempi aika on tulossa heidän elämäänsä. Isä, vaikka näiden ihmisten olosuhteet eivät muuttuisi, muuta heidän sydämensä mieli toivorikkaaksi ja iloiseksi ja auta heitä tekemään pienistä ilonaiheista suuria tälle päivälle.

Isä. Siunaa tänään ja juuri nyt niitä, jotka pelkäävät sairautensa kulkua. Isä, tee ihme ja paranna. Isä, muuta toivoton ennuste terveydeksi. Isä, ota kipu pois ja anna tilalle kiitollisuus.

Isäni. Lohduta niitä äitejä, jotka ovat viime aikoina menettäneet lapsensa. Hoida heidän äidinsydäntään ja anna heille lohdutusta. Auta heitä hyväksymään elämän määrä.

Isä, auta tänään niitä, jotka kamppailevat taloudellisten asioiden kanssa. Anna heille viisautta löytää ratkaisuja ja anna heille uskoa parempaan aikaan.

Isä, auta niitä, jotka ovat vaikeuksissa palkkatyön puuttumisen tai vähyyden takia. Puutu, Isä, tilanteeseen ja anna mielekästä työtä.

Isä, anna viisautta niille, jotka ovat väsyä liian suuren työtaakkansa alla. Anna voimia, anna viisautta tehdä ratkaisuja, avarra näköaloja.

Isä, puutu asioihin niissä perheissä, joissa vanhempien parisuhde on koetuksella. Anna sydämiin anteeksiantoa, anna rakkautta, anna uskoa, että kaikesta selvitään. Näytä, että turvautumalla sinuun voi rakentaa kokonaan uuden elämän.

Isä. Siunaa ja varjele meidän kaikkien lapsia. Varjele heidän sydämensä, ettei paha saastuta. Varjele heidät vaaroista ja onnettomuuksista. Anna lapsille iloa ja sydämen vapautta ja auta, ettei ahdistus saisi olla kenenkään lapsen mielessä.

Isä, puhuttele niiden mieltä, jotka eivät ole vielä tajunneet, että päätökset iankaikkisuudesta tehdään täällä ajassa.

Kiitos, Isä, taas kaikista ihmeellisistä siunauksistasi elämässämme.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vihdoinkin niitä kevään multatöitä!

Eräänä päivänä jo mietin, olisiko minun vaihdettava bloginkirjoitustapaani lyhyempään, enemmän arvailujen varaan jättävään ilmaisutapaan, jolloin ehtisi kirjoittamaan useammin, mutta en välttämättä tavoittaisi sydämen viestiä. Edesmennyt "Viipaleita" -blogin Satu oli taitava kolmella lauseella kertomaan päivästään tärkeimmät tapahtumat, tunnetilat ja vielä ilmaisemaan mielipiteitään. Ehkä hän ei käyttänyt päivän blogitekstin luomiseen kovin pitkää aikaa. - Mitä kauemmin minä olen kirjoittamatta, sitä kauemmin jään miettimään lauseitani.

Yritän varoa itseni toistamista, siksi en nyt mainosta tämän enempää, että töitä on riittänyt niin kodin ulkopuolella kuin kotonakin. Ikkunoiden pesun ajattelin siirtää sellaiseen ajankohtaan, kun ulkotyöt on tehty, mutta nyt minulle on valjennut, että ei ne ulkotyöt lopu ennenkuin uusi routa on maassa...Odotan siis vapaapäivää töistä ja vesisadepäivää, jolloin ikkunoidenpesu on mukavaa vaihtelua takareisien venyttelylle, jota saa nyt puutarhassa ihan huomaamatta.

Viime syksynä alapihalle valeistuttamani 100 mansikantainta on nyt saatu asianmukaisesti istutettua. 50 Polkan tainta, 20 Lumotarta ja 25 Riaa selvisi viime talven tuimasta pakkasesta, eli viisi Rian tainta ei selvinnyt kevääseen asti.

Varhaisperuna ja Lapin puikula-peruna on myös istutettu. Koska meillä on kasvimaalle varattu yksi kokonainen peltosarka, on tilaa tehdä monenlaisia kokeiluja. Erikokoisiin kohopenkkeihin olemme laittaneet jo porkkanaa, punajuurta, härkäpapua, persiljaa, salaattia, retiisiä ja tilliä. Kaksi nuorinta tyttöä innostui jo tekemään omia kasvimaitaan ja Anne-Mari istuttaa suurella innolla peltosaran toiseen päähän omia istutuksiaan.

Uuden elämän ihmettä olemme saaneet seurata kahden eri pupupoikueen ja yhden kanapoikueen myötä. Enää tipujen kuoriutuminen ei ollut niin jännittävää kuin edellisillä kerroilla, että nyt sentään malttoi nukkua yöllä, vaikka hautomakoneesta kuului piipitystä.

Kesän vyöryminen täyteen vehreyteen sai ihan haukkomaan henkeä. Varhaisten aamujen tyyni, tuoksuva kosteus ja rauha on jotakin niin ihmeellistä, ettei sitä lakkaa ihmettelemästä. Käen kukunta ja muidenkin lintujen uskomaton elämänriemu on aamuhetkien hoitavaa äänimaailmaa, kun ei tiedä, mihin aistinsa keskittäisi. Mieltäni lämmittää, että mies ja lapset nauttivat ihan samoista asioista ja ovat aivan yhtä haltioissaan.

Viiko sitten kävimme muutaman lapsen kanssa Helsingissä. Kolmen päivän seutuun ehdimme käydä murto-osassa niistä paikoista joissa olimme suunnitelleet käyvämme. Edes kaikkia Helsingissä asuvia lapsia emme ehtineet tavata.

Helsinginmatka oli meille kaikille aikamoista tunnemyrskyä. Haikeus hautautui vierauden tunteeseen ja kaikki mukanaolleet totesivat, että meistä on ehtinyt tulla maalaisia ja olemme sopeutuneet uuteen elämään. Huomasimme, että olemme jo niin tottuneet maaseudun rauhaan ja elämisen verkkauteen, että pääkaupungin hulina oli oikeasti ahdistavaa ja teki mieli paeta. Jopa perheen pienin, joka kuluneen talven aikana kaipaili vanhasta elämästä milloin mitäkin, totesi jo ensimmäisenä helsinginiltanaan: "Mä olen saanut Helsingistä tarpeekseni".
Me tarvitsimme tuon helsinginmatkan, jotta saatoimme sanoa itsellemme, että tämä elämä täällä on nyt hyvää meille ja paljon rakkaita muistoja jäi kaupunkielämästä.

Tähän aikaan vuodesta rukoillaan suotuisia ilmoja maanviljelijöille, pyydetään runsasta marjasatoa ja kiitetään elämästä. Toivomme myös, ettei yöpakkasia enää tulisi ja mehiläisenkasvattajillakin olisi tällä kertaa hyvä vuosi.

Siunausta sinulle niihin tilanteisiin, joihin etsit ratkaisua.