maanantai 23. tammikuuta 2017

Eläinlapsia mummolassa

Kun ihmislapsenlasta saa niin harvoin kyläilemään, niin onneksi on tullut laiha korvike mummoiluun ja pappailuun: eläinlapset.
Anne-Mari oli viikonlopun reissussa ja kuskasi kaikki elukkansa mummolaan hoitoon. Meillä olikin viikonloppuna sisällä talossa suloinen eläintarha: viisi kissaa, viisi koiraa ja pupu. Kun äsken Anne-Mari lähti takaisin Erälahtea kohti, tuli hiukkasen haikea olo. Onhan täällä toki lohduttajia lähellä, mutta kyllä oli taas mukavaa oppia tuntemaan enemmän Pipsaa, Brutusta ja Dianaa. Poju-pupuun on aika vaikea luoda tuttavuussuhdetta, kun tuo pupujen elämä vaikuttaa aika yksioikoiselta: riemastutaan, kun ihminen tuo heinää tai muuta syötävää, mutta muuten ollaan tasaisen tyytyväisiä elämään.

Kannoin jo hautomakoneen keittiön pöydälle ja joko huomenna tai ylihuomenna lataan siihen 24 munaa haudottavaksi. Laskeskelin, että kuoriutuminen alkaisi sopivasti pitkien vapaitteni alla, jotta ehdin olla kätilöimässä tipuja. Tämä varhainen hautomisaikataulu johtuu yksinomaan siitä, että toinen satsi täytyy saada sukkelasti ensimmäisen perään tänä keväänä. Kyselyjä kananpojista on tullut niin paljon, että jos aiomme omaa kanamäärää lisätä, ei yksi hautomasatsi riitä. Koko sydäntalven on kanalassa kaksi rouvaa yrittänyt hanakasti hautoa ja joka päivä olen yhtä hanakasti vohkinut munat heidän altaan. Nyt kun kaikin mokomin saisivat alkaa hautomaan, niin nyt sitten on kanoilla ihan muut hommat mielessä. Olin ajatellut, että jos hautomakoneen kanssa yhtä aikaa olisi haudottu kanalassakin, olisi ollut tipujen siirtäminen kanalaan ja ehkä sijaisäidin siipien alle saattanut sujua.

...
Toinen talvemme maalla on sujunut kaikenkaikkiaan hyvin. Pitkiltä sähkökatkoksilta on säästytty. Viime talvi antoi osviittaa siitä, missä lukemissa kuukauden sähkölasku huitelee, jos sattuu pitkiä pakkasjaksoja. Tänä talvena vasta yhtenä yönä pakkanen on kivunnut 26 asteeseen. Silloin jo tiesimme, kuinka kanala pitää lämmittää, eikä yhden yön korventaminen vielä tunnu muutenkin hurjassa sähkölaskussa.
Pannuhuoneessa jäätyi vesiputki juuri sellaisena viikonloppuna, kun kiinteistönhuoltajapoika oli kyläilemässä. Hänen neuvokkuutensa ansiosta selvisimme puolen päivän vesikatkoksella ilman taloudellisia vahinkoja. Ja se tapaus opetti kantapään kautta, ettet jätä pannuhuoneen ovea auki edes kymmenen asteen pakkasella.
Lumitöitä ei ole ollut tarpeeksikaan. Viime talvena sitä iloa riitti sekä miehelle että minulle, mutta tämän talven lumityöt on minulta tykkänään tekemättä. Tietysti siihen on ollut syynä myös yöpainotteinen työni, että iltaisin olen jossakin muualla kuin lumikolan varressa.
Hiihtämisestä ei ole juuri tänä talvena puhuttu ja jäällekin ovat lapset päässeet lähinnä jäähallin vapaavuoroilla.

Olen viritellyt vanhaa rakasta harrastustani lukemista. Ennen perhettä luin kaiken vapaa-aikani. Perheen kasvamisen myötä pidemmistä lukuajoista on tullut luksusta. Nyt lasten varttumisen myötä lukemisesta on tullut rentouttava harrastus. Sille harrastukselle lyhyet päivät ovat suoneet enemmän mahdollisuuksia, kun ulkotöitä viitsii tehdä pimeällä aika rajallisen määrän.

Mitä tulee elämän luksukseen, sitä on ehdottomasti väsyneenä nukkumaanlähtö miehen viereen ja villasukkajalkojen asettelu koiran lämpöistä masua vasten ja kehräävä, silkinpehmeä kissa kylkeä vasten tai oman vatsan päällä. Ainakin sellainen ero on meidän kaupunkielämään verrattuna.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kangasniemeläiset saivat tänään uuden kirjaston!

Uusia kirjastoja valmistuu kotikuntaan yleensä vain kerran ihmiselon aikana, joten tänään kello 10 ovensa ensi kertaa asiakkaille avanneeseen Kangasniemen kirjastoon oli minun pakko päästä jo heti kymmeneltä.

Kirjasto on osana uutta koulukeskusta Kankaistentien varrella. Tänään yläasteen oppilaat aloittivat uutta lukukautta uudessa koulussaan. Kirjaston ja koulun ohella kuntalaisten käytössä on myös uusi 900- neliöinen liikuntasali.

Hankkeen kokonaiskustannukset oli 11,6 miljoonaa euroa ja Kangasniemen kunnan osuus summasta on 5,6 miljoonaa. Hanke on kunnan historian mittavin investointi.

Kirjastosta voi ensi silmäyksen jälkeen sanoa, että ilmapiiri siellä on tyyni, selkeä ja valoisa. Värimaailma on hillitty ja valaistus sopiva erilaisiin toimintoihin kirjaston eri osissa. Puhdas puun tuoksu tervehtii tulijaa jo ovelta. Kirjat ovat esillä selkeästi ja hyllyjen välillä on riittävästi tilaa.

Lehtihuoneesta ennustan aikanaan suursuosikkia, koska myöhemmin keväällä käyttöön tuleva järjestelmä mahdollistaa lukusalin käytön myös muina kuin kirjaston aukioloaikoina. Lukusalin kaksi päätettä ja kopiokone on myös asiakkaiden käytössä. Lukusalin ja koko kirjaston lemmikki on kiikkutuoli. Voi olla, että toisen tuolin hankinta tulee aika pian ajankohtaiseksi - niin houkuttelevalta tuoli näytti, että sen sylissä voisi viipyä pitkäänkin.

Kirjastossa on myös luokkahuoneelta näyttävä ryhmätyötila, joka on erittäin monikäyttöinen. Kirjastossa vierailevat ryhmät, koululuokat tai vaikka kirjallisuuspiiri voi kokoontua huoneessa, jossa on työpöydät ja istuimet kuudelletoista. Seinällä oleva tilateos paljastui lasten erimuotoisiksi istuimiksi, joilla pienet kirjastonkävijät voivat istua kuunnellessaan vaikka satutuokiota. Aikanaan kirjaston tiloihin valmistuu myös pelihuone konsolipelien pelaamista varten.

Huomioni kiinnittyi erittäin viihtyisäksi suunniteltuun lasten osastoon. Lasten kirjat ovat selkeästi esillä ja helposti pienimpienkin kirjastonkäyttäjien tarkasteltavina. Lastenosasto onkin sijoitettu kirjaston keskelle ja sen yhteydessä on valoisan ikkunaseinän äärellä leikkipaikka ja runsaasti istumatilaa kirjojen tutkisteluun.

Kirjastossa on tällä hetkellä 69 000 lainattavaa nimikettä ja lehtienlukusalissa on luettavissa 135 eri lehteä.

Jos Kangasniemi olisi hiukan suurempi paikkakunta ja kirjaston käyttäjämäärät suurempia, olisi näin viihtyisän kirjaston yhteyteen rakennettu kahvila puoltanut paikkaansa. Mutta joka tapauksessa olemme hyvin tyytyväisiä ja kiitollisia tähän upeaan lahjaan, jota voimme mielin määrin käyttää iloksemme ja hyödyksemme.

Koulukeskuksen ja kirjaston vihkiäisiä vietetään huhtikuussa.

Kirjaston aukioloajat ovat myös erittäin asiakasystävälliset: ma-pe 10-18, la 9-14.

Kirjaston henkilökunta kuulee mielellään ehdotuksia kirjaston toiminnan ja palvelujen kehittämiseksi.

Jos vierailet kauniissa kotikunnassamme, käy tutustumassa levolliseen ja kauniiseen uuteen kirjastoomme. Henkilökuntakin on iloisesti hymyilevää.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Kanipaistilla

Papan kanssa kävimme Anne-Marin luona Erälahdessa. Anne-Mari tarjosi meille leivinuunissa valurautapadassa haudutettua kanipaistia keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Juomana oli puolukkamehua. Kaninliha oli mahdollisimman tuoretta: eilisiltaisen teurastuksen jälkeen Anne-Mari oli laittanut lihat yöksi leivinuuniin ja aamulla ruoka oli valmista.

Minä nautiskelin sydämeni kyllyydestä kahden koiran rapsuttelusta: istuin tuvan sohvalla, koira kummallakin kyljellä ja siinä rapsuttelin tyytyväisyydestä yniseviä, suloisuudelle tuoksuvia lemmikkejä pitkän tovin. Sen ajan pappa käytti hiekoittamalla tietä, joka vie Anne-Marin farmille. Tie vie metsän poikki ja on melko mäkinen ja nyt oli lämpötilojen vaihtelut jäädyttäneet tiestä uskomattoman liukkaan. Pappa vei sepelisäkkiä autolla paikanpäälle ja parhaimmassa mäessä pysäytetty auto alkoi liukua takaperin mäkeä alas. Mitäpä siinä pappa muutakaan keksi tehdä kuin asettaa hiekkakauhana olleen Anne-Marin löylykauhan etupyörän alle. Ainakin auto pysähtyi, mutta kauhan pappa otti kotiin korjattavaksi.

Erälahdessa on rentouttavaa käydä, kun siellä hiljaisuus ympäröi kaikkialla. Anne-Mari kertoi, että imurinkin ääni on alkanut kuulua ärsyttävän kovalta.
Kanojen ja loppujen pupujen siirtoa suunnittelemme ja varmaan Anne-Marin seuraavina vapaapäivinä asia taas eteneekin. Kovasti toivomme, että lupaillut pakkassäät eivät yltyisi ihan tulipalopakkasiin. Lisälämmitysten virittely eläinten suojiin ja lämpötilojen seuraaminen on työlästä pitkien pakkasjaksojen aikana. Hyvin selvisimme viime talven hurjimmasta -30 asteen tietämillä liikkuneesta pakkasjaksosta, mutta mielessä oli koko ajan pienoinen huoli, ettei mikään lämmitysjäjestelmästä hajoa. Onneksi meillä on kuitenkin paljon erilaisia sisätiloja kummankin talon puolella, jos tarvitsee tehdä "hätäevakuointeja".


Kiitollisena vuodesta 2016. Uuteen vuoteen käyn ajatuksin, että voisin enemmän jakaa ajastani ja yltäkylläisyydestäni muille.
Sinä, joka tätä nyt luet: Jumala siunatkoon koko elämäsi. Tartu Jumalan lupauksiin entistä päättäväisemmin. Ne lupaukset on luettavissasi Raamatussa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Leppoisa päivä kuitenkin

No kyllä täällä nyt näyttää siltä, että yksi huushollin asukas on muuttanut ja vienyt romppeensa mukanaan.

Kuten arvelinkin, tämän päivän ohjelmaksi muotoutui Anne-Marin suurempien ja painavampien tavaroiden kuskaaminen. Samalla sain pakastimen sulatettua, kun pakkasin Anne-Marin pakasteita ja tyhjensin yhtä pakastinta hänelle mukaan.
Takkahuoneen yhdessä nurkassa on ollut pappani tekemä peililipasto Kaisan ja Anne-Marin tavaroiden laskutilana. Kun en muuttajalle lipastoa luvannut, hilasin sen olohuoneeseen paikalle, jossa sen iätön kaunes ilahduttaa silmää. Takkahuoneen hämärässä nurkassa lipasto ei suinkaan päässyt oikeuksiinsa. Lipaston lukuisia laatikoita availlessani löysin jälleen yhden piilon, jota en ollut vielä tänne muuton jälkeen löytänyt. Alimmassa laatikossa oli äitini talteenlaittamia käsin kirjailtuja pellavaisia liinoja ja kodintekstiilejä. Joskus kun on aikaa, täytyy ottaa liinat tarkempaan tarkasteluun, pestä ja prässätä. Muistan liinat lapsuudestani ja tiedän niillä olevan ikää toista sataa vuotta, koska ne ovat Lahja-mummon aikanaan perinnöksi saamia.

Tämä talo on tuntunut oudon hiljaiselta. Viime yönä ei riehunut yksikään kissa ja Kiira nukkui tuhisemalla minun ja papan jalkopäässä. Ehkä ne muuttaneet katit olivat niitä pahimpia yömelskaajia, koska nämä kaksi ovat tassutelleet täällä hiljaa ja siveästi.

Puhutaan hiljaisuudesta ja ikävästä sitten uudelleen, kun Anne-Mari vie 5 kukkoa, 21 kanaa, tusinan verran pupuja ja toisen karjalankarhukoiran Erälahteen. Siinä vaiheessa meidän on alettava suunnittelemaan eläinkantaamme lisävahvistusta. Se hautomakone voisi olla sopiva ratkaisu siinä tilanteessa.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Niin se lapsi lähti

Kyllä todellisuus on nyt iskenyt märän ja kylmän rätin kasvoilleni ihan lätisemällä, että se lapsukainen oikeasti muutti omalle farmilleen. Tavaraa on rahdannut henkilöautolla ja isommat pakettiautoa vaativat tavarat odottavat vielä kuskaajaansa. Hullua tässä on, että autokuormallinen toisensa jälkeen on talosta viety tavaraa ja täällä sisällä se ei näy missään. Anne-Marin huoneessa se näkyy sillä tavalla, että siellä on nyt hyvin siistiä: minulla ikävä purkautuu näköjään aina siivoamiseen. Äsken imuroin ja pyyhin lattian Anne-Marin ja Kaisan huoneesta.

Anne-Mari vei jo mennessään Pipsa- koiransa ja Tinttura- ja Pullanlulla- kissat. Varasti hän Kaisankin ja Kaisan Keri-koiran ja täyttä varmuutta heidän palautuspäivästään ei ole. Matkaa täältä farmille on melkein 30 kilometriä, joten ihan pienestä mielijohteesta tätä väliä ei autolla suhata. Uhkaavaa on, että Kaisan mielestä farmilla on "vähän siistiä". Sanokaa minun sanoneen, että se tyttö viettää siskonsa maatilalla kaikki vapaa-ajat koulusta ja tekee kaikkensa, jotta saisi lisävapaita "eläintenruokkimistarkoituksella".

Erälahti on kyllä oikeasti huima paikka. Lautakangas on vilkasliikenteisen tien varressa verrattuna siihen tilaan. Ympärillä on vain peltoja, metsää ja järvi ja mitkään luonnottomat äänet ei talon pihamaalle ylety. Pihapiirin tekee upeaksi, että talo on rakennettu korkeahkolle mäelle, kirjaimellisesti kalliolle.

Tämänpäiväisiä hehkutuksia farmilta oli hienosti lämpiävä puuhella sekä sauna. Ja että Tinttura on ottanut talon omakseen.

Minä yritän sopeutua. Ikävä tulee niitä aamuvarhaisen hetkiä, kun viiden jälkeen töihin lähtöä tekevä tyttö juttelee ja sepailee hassuja kissoille ja koirille keittiössä. Kukaan muu meidän lapsista ei ole kyennyt sellaiseen verbaliikkaan kyseiseen vuorokaudenaikaan.

Huomiseksi minulla on suunnitelma. Koska olen tehnyt viime aikoina paljon yövuoroja, tuntuu että oman ajan ottaminen on jäänyt liian vähälle, kun elämä on keskittynyt työhön, nukkumiseen ja pakollisten asioiden hoitamiseen. Lisäksi huomaan, että tarvitsen välillä taukoa yltiösosiaalisesta elämästä. Sanon yltiösosiaalista, koska työssä ja vapaa-aikana ympärilläni on paljon ihmisiä. Olen suunnitellut, että huomenna keskityn lököilyyn, lukemiseen, eläinten kanssa olemiseen, ulkona oloon ja kotitöitä teen vain sen, mikä tuntuu mielekkäältä. Jo pelkkä suunnitelman ajattelu saa minut rentoutumaan. Katsotaan, kuinka käy. Ei haittaa kyllä sekään, jos huomenna roudataan kylmäkalusteita ja isoja huonekaluja.

Kehrääviä kissoja ja lämpimiä koirankylkiä sinunkin viereesi!

(Omilleen muuttaneen lapsen nykyinen blogi löytyy osoitteesta http://omatupablogi.blogspot.fi/
Uskoisin hänen jossain vaiheessa raottavan tuntemuksiaan ja tunnelmiaan ehkä jopa kuvien kera.
Seuraamieni blogien lista vaihtui (näköjään) tuosta sivusta blogipäivitysteni alapuolelle.)

tiistai 22. marraskuuta 2016

Upeiden värien vuodenaika

Täällä on niin kaunista! Lumi on lähes sulanut pois ja värit, jotka säästeliäästi luonnosta löytyvät, vaativat katsojalta tarkkaa silmää ja keskittymiskykyä. Omenapuiden märissä rungoissa kasvaa vaaleanharmaata sammalta. Siellä täällä näkyy vielä kellertyneen ruohon lomassa vihreitä ruohotuppaita. Kun kiskaiset toivorikkaasti vihreää ruohoa, käteesi jää puoleksi mätä, juuristaan pehmennyt tuppo, jonka viemisen kanojen herkuksi jätät tekemättä. Maassa ollessaan ruoho näyttää vielä houkuttelevalta, mutta ruohonjuuritasolla totuus onkin toinen.

Taivas on paksujen harmaiden pilvien peitossa. Ei varsinaisesti sada, mutta ilma ulkona on kuin vesisumua. Kun kohdistat katseesi peltojen yli metsänreunaan, näet sumuista, pilvenoloista utua leijuvan puunlatvojen tasalla.

Yhtään ei tuule. Sen huomasin, kun äsken sytyttelin tien varressa oleviin lyhtyihin kynttilöitä ja tuli sai palaa rauhassa sytytetyssä tulitikussa.

Kun aamulla menin avaamaan kanalan ovea, toivorikkaat kanat pyyhäsivät ulkotarhaan. Hetken he siellä malttoivat katsella ja kuopsutella, mutta sitten kanala veti puoleensa ja tarha tyhjeni. Pihassa seisoessa kuuluu kanalan väen juttelua, puputarhasta vesipullojen ääntä ja pupujen jalkojen töminää. Karhukoirat kertovat välillä haukullaan, jos pihapiirissä vilistää siimahäntiä. Ulkolinnut ovat keksineet mennä ruokailemaan jonnekin muualle, kun en ole ainakaan toistaiseksi aloittanut pikkulintujen ruokkimista. Niinpä pikkulintujen äänet eivät ulkona liikkuessa herätä huomiota.

Lumettoman, lauhan alkutalven karu kauneus kyllä herättää huomiota. On tultu levon vuodenaikaan. Valoisan ajan lyhyyskin antaa siihen hyvät edellytykset.
Jumalan rakkauden puhe on kuultavissa nyt luonnossa, kun kuuntelija malttaa vain kuunnella.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lusikat jakoon

Lähipäivinä itketään jälleen lähtöitkuja. Anne-Mari on muuttokuormaa vaille lähdössä omalle farmilleen ja minua jo etukäteen pelottaa, kuinka hirmuinen ikävä minulle tulee.
Anne-Marin muutossa kun ei ole kysymys pelkästään tytön lähdöstä vaan hän vie mukanaan suurimman osan eläimistä. Lähes kaikki eläimethän ovat oikeasti Anne-Marin, vaikka esimerkiksi kanoja ja ajokoiraa olen kovasti ominutkin. Kanojen siirto kunnon navettaan on kaiken lisäksi järkevää. Olin jo ehtinyt ajatella, että en ehkä ole valmis maksamaan toista talvea sen luokan sähkölaskuja, mitä viime talvi kanalanlämmityksineen toi. Mutta aikamoinen totuttelu meillä on siinä tilanteessa, kun pari koiraa, pari kissaa, kanat ja kanit asuvat toisella laidalla pitäjää. Sen kyllä tiedän, että kaikki Anne-Marin vapaapäivät hänellä on sekalainen seurakunta sisaruksia yökylässä - sen verran houkutteleva paikka hänen tuleva kotinsa on.

Ensimmäistä kertaa ei Anne-Mari kotoa muuta. Hän on ehtinyt olla Mustialassa ja asua Pukinmäessä opiskelija-asunnossa ja tähän taloon hän muutti yksin puoli vuotta ennen meidän tuloa. Yhteiselomme on vain aina ollut kovin mutkatonta (lue: "yhteiset pyykit, yhteiset rahat, yhteiset autot jne.) Sen takia en ole ollut häntä omilleen häätämässä, vaikka sydämestäni olen toivonutkin hänen pitkäaikaisen toiveensa täyttymistä ja sopivan maatilan löytymistä. Nyt kun todella ihmeellisten yhteensattumien ja johdatuksen kautta tila löytyi, oli meille kaikille heti itsestään selvää, että nyt on tullut oikea aika laittaa "lusikat jakoon". Meillähän on ollut koko maalla-asumisen ajan yhteinen huusholli kaikkine tarviskaluineen. Tosin Anne-Marin kultareunaisiin kippohin, sähköporakoneeseen, kirveeseen ja kottikärryihin ei ole parannut koskea. Mutta muuten kaikki on ollut yhteistä - noin suurinpiirtein. Tosin täytyy tässä tunnustaa, että eilen lainasin Anne-Marin kottikärryjä (kun en jaksanut etsiä meidän) kun nuohosin pannuhuoneen kattilasta tuhkia ja kuskasin niitä marjapensaiden juurille. Nokiset kärryt jätin taivasalle siinä toivossa, että sataisi kovasti vettä ja sade putsaisi kärryt.

Anne-Marin muutto vaikuttaa tämän talon asumisjärjestelyihin vain sen verran, että toiseksi nuorin tyttö asuu jatkossa yksin omassa huoneessaan. Koko täälläolonsa ajan siskokset ovat asuneet yhteisessä huoneessa omien koiriensa kanssa. Joskus huoneeseen houkutellaan yöksi mummon ja papan jalkojenlämmittäjäajokoirakin ja pari kissaa. Vaikka meillä on sisällä kolme koiraa ja neljä kissaa, käydään silti ajoittain taistelua siitä, kuka saa viereensä minkäkin kehrääjän.

Talvea odottelemme tyytyväisinä. Ensi kevättä ajattelemme myös tyytyväisinä: silloin voi hyvillä mielin laittaa hautomakoneen hurisemaan tai antaa silkkikanojen rauhassa hautoa munavuorta.