perjantai 23. syyskuuta 2016

"Minä jaksan sun puolesta"

Kuulin äsken lauseen, jonka lainaamiseen kysyin luvan.

Ystävyys, välittäminen, toisen ihmisen kuormien kantaminen, myötätunto, mukanaeläminen, rakastaminen voi olla hyvin monen tasoista.

Mitä ajattelet, jos olisit itse sellaisessa pisteessä elämässäsi, että sanoisit ystävällesi tai luottohenkilöllesi, ettet enää jaksa, aiot luovuttaa ja tämä henkilö sanoo sinulle:
"Minä jaksan sun puolesta".
Minulle ainakin tuosta lauseesta tulisi olo, että minun ei tarvitsekaan luovuttaa.

Jos sinulla on tänään totaalisen luovuttamisen olo, niin uupunut mieliala, ettet näe elämässäsi ja tulevaisuudessasi edes hämärän pilkahdusta, vaan kaikki on sysimustaa ja tuntematonta, niin minä haluan täältä tietokonepöytäni takaa sanoa sinulle: "Minä haluan jaksaa sinun puolestasi". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että rukoilen puolestasi, että Jumala antaa sinulle uusia voimia ja uusia näköaloja.

Pidetään elämästä kiinni, eikä mennä Valehtelijan valheisiin mukaan, etteikö muka kannattaisi. Niihin valheisiin emme usko. Katsotaan ylöspäin.

torstai 22. syyskuuta 2016

Kyllä sitä Helsinkiä silloin tällöin muistellaan

Edelleenkin elämä vanhassa kodissa tulee muistin välähdyksinä mieleen mitä erilaisimmissa tilanteissa.
Viime viikolla löysin vanhan talon puolelta säkillisen lakanoita ja pussin avattuani tulvahti vastaan entisen kodin tuoksu tuttuna ja muistorikkaana. Lakanoiden olemassaolo oli jo ehtinyt unohtua, mutta tuoksun olisin tunnistanut vaikka silmät kiinni.

Äsken iltakahvilla uunituoreita kaurakeksejä maistellessamme muistelimme miehen kanssa Ruoholahden aikoja. Mies muisti, mitä oli lähteä iltakahvipöydästä ruokatunnilta kodin keittiönpöydän äärestä yöksi ajoon. Ja kuinka molemmat sanoimme miltei yhteen ääneen, että "sitten kolmelta yöllä taksilla kotiin". Niin ihania aikoja kuin ne olivatkin, meille ei tullut niitä aikoja ikävä. Nyt katselimme auringon laskun kajoa metsän takaa. Ruoholahdessa aurinko heijastui kanavan toisella puolella olevan kerrostalon ikkunoista keittiöömme ja valo leikki Lauttasaarenselän laineiden tahdissa.

Joka päivä minulle tuottaa suurta iloa, kun voin hakea ulkoa ruokatarpeita. Minusta näyttää, että sama asia tuottaa iloa myös miehelleni. Yhtenä päivänä mies löytyi hernemaalta ja tänään koiran ulkoilutuslenkillä mies kertoi käyneensä metsässä syömässä vatsansa täyteen mustikoita ja puolukoita. Tosin sanoi puolukoiden olevan tällä hetkellä makeampia kuin mustikoiden. Äsken vielä iltaviileällä keräsimme miehen kanssa yhden rasiallisen tyrniä pakasteeseen. Sisälle täytyi tulla, kun sormia alkoi palella.
Entisessä kodissa asuessa ei ruokatarpeita juurikaan ulkoa voinut haalia.

Tätini kesätila on miltei naapurissamme. Paikka on entinen mummolani. Tätini saa puutarhastaan satoa yli oman tarpeen ja niinpä hän on tänä kesänä ohi ajaessaan tuonut meille marjoja, juureksia, omenia, kesäkurpitsoja, makeita tomaatteja ja milloin mitäkin.

Jostakin kumman syystä lapset muistelevat täällä silloin tällöin metromatkoja. Itselläni ei ole hetkeäkään ikävä maan alla matkustamista ihmistungoksessa. Seuraavan kerran Helsingissä käydessämme ei Ruoholahden kotiasema enää olekaan päätepysäkki, vaan pääsemme testaamaan uutta metrolinjaa. Liki hassulta tuntuu ajatella, että Ruoholahdessa asuessamme kuuntelimme metrotunnelin räjäytysääniä ja seurasimme, kuinka räjähdykset siirtyivät kauemmas ja kauemmas.

Vanhassa kodissa ei ollut kissan- ja koirankarvoja. Täällä niitä on joka paikassa. Aika nopeasti meidän hienohelmaisimmatkin lapset tottuivat siihen, että iltaisin sukkien pohjissa on karvakerros ja kouluun lähtiessä vaatteista huomaa, että lemmikkejä on sylitelty.

-"Laitatko yöksi lämmityksen päälle?" on lause, jota syksyn viiletessä täällä joka ilta kuulee. Kaupungissa asuessa haaveilimme hartaasti takasta ja tulen tuomasta lämmöstä. Tänään lämmitin keittiön leivinuunin ihan vain sen suloisen lämmön takia, mitä uunin kylki levittää taloon vielä seuraavanakin päivänä.

Eilen siirsin olohuoneen nurkassa olevan sänkymme ikkunan eteen. Nyt sängyllä makoillessa voi katsella vehreää kuusiaitaa. Ruoholahden kodissa olohuoneessa olevaan sänkyymme tillitti torin valopylväästä niin kirkas valo, että siinä näki yösydännäkin lukea. Yö täällä maalla alkaa olla jo pilkkosenpimeää ja yöllä vessaan kulkevia varten jätetään keskelle taloa muutama lamppu päälle.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Toisten on aika lähteä ja minä suren makkaroita ja autonrenkaita

Omat kyyneleeni pudottivat minut todellisuuteen, kun luin äsken yhden bloggaajan, Tiinan, kuolemasta. Tiinan blogi "Vasen rintani ja muuta sairasta" on terveellistä luettavaa silloin, kun omat murheet ja narinat tarvitsevat perspektiiviä ja kohtuullisuutta.

Eilen olimme tulossa Kuopiosta Kuopion Veljen iloisista ja levollisista 50-vuotisjuhlista, kun vajaa 10 kilometriä ennen kotia automme takarengas tyhjeni. Valituksillani ja marinoillani (lähinnä oman pääni sisällä) ei tuntunut olevan mitään rajaa. Eilisen aamun olin aloittanut vielä suuremmassa voihkeessa elämän vaikeudesta, kun aamulla herätessämme puolesta taloa oli sähköt poikki ja vesipumppu ei nostanut vettä.
Kummastakin episodista olemme hyvin selvinneet avuliaiden ystävien ansiosta, mutta siitä huolimatta minua ärsytti tänä aamuna suunnattomasti, kun aamupalaleipiä suunnitellessani huomaan, että koko talosta ei löydy minkään sortin leikkelettä. Sehän on tietysti ihmisen elossa vastoinkäyminen vaikeimmasta päästä...

Muistutan itselleni jälleen kerran, mikä on tärkeää tänään. En haluaisi kääriytyä huolineni lasten ulottumattomiin: fyysisesti läsnä, mutta ajatuksen tasolla kaukana hetkestä. Kykymme aistia toisen ihmisen tunnetiloja ja tarpeita sumentuu, jos kieriskelemme omien ajatustemme kanssa liian raskaasti.

Ruskan kulta hehkuu ulkona. Eilisen aikana ympärillä olevilta pelloilta oli puitu kaura. Viime yönä lämpötila käväisi pakkasen puolella.

Jos haluat nähdä oman elämäsi täysin uudessa valossa, käy vilkaisemassa muutama Tiinan blogin teksti. http://vasenrintanijamuutasairasta.blogspot.fi/

torstai 8. syyskuuta 2016

Tiedätkö, mitä on pulmupuolukat

Työtoverini mainitsi eräänä päivänä kahvipöytäkeskustelussa tehneensä "jo ensimmäisen erän pulmupuolukoita". Minä höristelin korviani ja kysyin, mitä ovat pulmupuolukat.

Nyt on meilläkin jääkaapissa rasia, jonka kannessa lukee "pulmupuolukoita".
Sen helpommaksi ei enää puolukkahillon valmistaminen tule: kaksi kiloa tuoreita puolukoita ja paketillinen (750g) Pulmu-palasokeria sekoitetaan keskenään. Puolukoita voi vähän musertaa vaikka kauhan pohjalla, mutta varsinainen hilloaminen on tarpeetonta. Puolukat jätetään huoneenlämpöön ja niitä sekoitellaan välillä, kunnes sokeri on sulanut. Minulla tähän meni aikaa puolitoista vuorokautta. Sitten sekoittelin hillon tasaiseksi ja pakkasin sopivaan rasiaan jääkaappiin. Hillon voi toki pakastaakin.
Hillo on kauniin punaista ja maku pirteä, muttei kurkkua karvastelevan hapan. Hillo on mainiota viilin tai jogurtin kanssa, puuron päällä, piirakan tekoon tai sellaisenaan syötäväksi. Smoothien ainesosana sitä varmasti tullaan meilläkin käyttämään.



Puolukoita riittää tänä syksynä. Kauppareissulla tapasin henkilön, joka kertoi ennen töihintuloaan sinä aamuna keränneensä 80 litraa puolukoita. Kun kysyin, onko hänellä puolukoita myytäväksi asti, henkilö ilmoitti, ettei hän marjoja myy, mutta "kymmenen litraa siivottuja puolukoita vaihtuu kahvipakettiin".
Olen vapaapäivinä rämynnyt itsekin marjametsässä, mutta mielelläni säilöisin marjoja enemmänkin, nyt kun niitä on reilusti saatavilla. Vaihdoin siis pussillisen kahvipaketteja saavilliseen puolukoita.

Marja-aroniasta ja puolukasta saa hyvää mehua ja sitä olen nyt mehumaijalla keitellyt. Omat aroniapensaat on jo melkein tyhjennetty, mutta onneksi täti tyrkytteli hakemaan hänen puutarhastaan lisää.

Syksy maalla on juuri niin kiireinen, kuin sen haluat olla. Maat ja metsät ovat ääriään myöten täynnä ilmaista ravintoa ja ahkeruudestasi ja viitseliäisyydestäsi on kiinni, kuinka paljon haluat sitä talteen korjata. Jos sinulla lisäksi on oma puutarha, ei ole pelkoa toimettomaksi joutumisesta.


Kanalan asukkaat joutuivat arvosteluni kohteeksi eräänä päivänä. Puhuin jo Anne-Marillekin, viitsiikö noita siivelläeläviä, kukon kanssa pelleileviä eukkoja edes pakkasten yli pitää ja kanalaa kalliilla sähköllä lämmittää, kun eukot touhuaa jotakin ihan muuta kuin mitä varten ne on alunpitäen hankittu. Muutaman viikon ajan oli päivän munasaalis vaatimattoman yhden munan verran ja selkä vääränä kanalaan sai siitä huolimatta kahdesti päivässä ruokaa kantaa.
Liekö kanat aikomukseni aavistaneet, kun terästäytyivät oitis toimissaan. Seitsemän-kahdeksan munaa alkoi olla päivän vakiosaalis ja tänään kanat ilahduttivat yhdeksällä komealla munalla. Tuolla munamäärällä alkaisi meidän perhe olla omavarainen. Kanalasta huolimatta on tänne asti munia jouduttu ostamaan kaupasta lisää.
Luulen, että syksyviileillä päätyy pataan muutama kukkonuorikko, joita on kasvatettu joukon jatkona. Yksi hautomiskuumeinen silkkikana on täytynyt kylmänviileästi nostaa joka päivä munien päältä pois ja kerärä munat parempaan talteen, koska talvea vasten emme enää pikkutipuja halua kanalaan.

Seuraavien vapaapäivien ohjelmassa on perunannosto. Perunaa näyttäisi tulevan todella runsaasti. Kuokan kanssa suurta satoa nostaessa puolitoistakin aaria on iso työmaa.

Kokeeksi laitoin alkukesällä maahan bataattia. Tänään kaivelin bataatit mullasta, koska pakkanen oli närpännyt varsia toissayönä. Ensi vuonna täytyy bataatti laittaa itämään jo vuodenvaihteen jälkeen, istuttaa ulos heti alkukesästä ja suojata harsolla myös loppukesällä, jotta saadaan mahdollisimman pitkä kasvukausi. Yhden itäneen bataatinpuolikkaan sato olisi ollut 10-20 täysikasvuista bataattia, jos olisivat olleet maassa muutaman viikon pidempään. Hyvin olivat kestäneet sekä kuivan kauden että runsaat vesisateet. Kohopenkki saa myös olla reippaasti korkeampi, kuin mitä olin tehnyt.

Tämän kesän ainoa kukkaistutukseni kehäkukka täytti myös tehtävänsä hyvin. Kylvin sen porkkanapenkkien väliin ja porkkanat säilyivät tuholaisilta. Kehäkukan siemenet täytyy kerätä talteen, jottei ensi keväänä tarvitse ostaa siemeniä kaupasta.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Huohahdan

Useamman päivän vapaat tekee varmasti hyvää. Lyhennän askelia, hidastan kulkua, ajattelen verkkaisemmin, nautin unesta, katselen tarkemmin, kuuntelen herkemmin, syön siunaten, keskityn lapsiini enemmän.

Äsken huomasimme, että kotona on tällä hetkellä vain kuusi lasta. Anne-Mari viettää lomansa viimeisiä päiviä saaressa ilman venettä, yksi on opiskelupaikkakunnallaan ja muut ovat lentäneet pesästä.
Sen viimeksi muuttaneen lähtö otti juuri niin koville kuin pelkäsinkin. Kaksikymmentä vuotta napanuoran jäänteitä venyttäen on sopivan pitkä aika lapsen asua kotona, mutta yhdessä eletty ja koettu saa palan nousemaan kurkkuun ja sydänalan painavaksi.

Lasten persoonallisuus on uskomaton rikkaus vanhempien elämässä. Siinä missä yksi lapsista tarttuu oman elämänsä ohjaksiin varhaisessa vaiheessa ja kuin itsestään, voi toisen lapsen kanssa rinnakkain kulkeminen olla hyvinkin tiivistä. On myös niin, että mitä enemmän lapsen kanssa on koettu vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, sitä kivuliaampaa on antaa lapsen tarttua yksin vastuuseen.


Vesisade on ollut aika pätevä tekosyy olla menemättä marjapensaaseen tai metsään. Mustikat vielä vähän kangertelee mielessä ja puolukoita voisi kuuleman mukaan kerätä jo täyttä päätä. Aamulla keräsimme Papan kanssa maijallisen mustaviinimarjoja ja keitin ne mehuksi. Muutama pensas on vielä poimimatta ja karhunvatukka alkaa kypsyä vauhdilla. Sokerihernettä olisi jo korjattavaksi asti. Ajattelin kerätä palot pieninä, kiehauttaa kokonaisina ja pakastaa. Herne on ollut niin makoisaa syötävää palkoineen päivineen ja sitä on kasvamassa monta pitkää riviä.

Viime kesänä säilöin jonkun verran satoa kellariin. Paljon aikaa kuitenkin haaskautui pullojen ja purkkien kanssa pelaamiseen ja koko talven oli pienoinen jännitys, iskeekö home hampaansa hilloihini. Talven aikana home pysyi loitolla, mutta vasta viimeisiin purkkeihin oli kanteen sisäpuolelle tullut muutama homepilkku. Säilymisen varmistamiseksi ja työn nopeuttamiseksi pakastan tänä kesänä kaiken niin pitkälle kuin kolme pakastinta antaa periksi. Mehutkin voi pakastaa muovipulloissa, jolloin välttyy kokonaan säilöntäaineen käyttämiseltä eikä sokeriakaan tarvitse laittaa vielä koko määrää. Hillosokerilla keittämäni metsävadelmahillon pakastin senkin lettupäivään sopivina annoksina.

Koska pihlajanmarjoja on pihan pihlajat notkollaan, kokeilen pihlajanmarjahyytelön tekoa. Lapsuudessani äiti harrasti sen tekemistä ja voileipäkeksin päällä pihlajanmarjahyytelö onkin erityisen hyvää. Makean hillon seurana yhdessä välissä täytekakussa se on myös omiaan.

Tämä ensimmäinen vuoden kierto maalla on ollut kaunis. Tuoreimman kesän lyhyys yllätti ja keväästä ymmärsin nauttia jo ensimmäisistä pälvistä lähtien. Kevään huumaava lintujen aamukonsertointi loppui kesän kypsyttyä kuin seinään ja käen kukunta sykähdytti joka kerran. Se on tullut selväksi, että jokainen vuodenaika on täällä läkähdyttävän kauniita. Lapsiin varsinkin teki talven ja lumen kauneus vaikutuksen. Usein he ovat maininneet, kuinka täällä voikin olla talvella niin ihanaa.
Muutenkin luonnon ilmiöt ovat täällä tiukasti elämässä läsnä. Sadetta ja paistetta katsellaan, illan viileyttä aprikoidaan ja auringonlaskuja ihastellaan. Luontoa kaikkineen tarkkaillaan mielenkiinnolla.

Ilta joutuu. Siirryn tarkkailemaan tiskipöytää ja pyykkikonetta. Ja on se vain tuo oma kaivokin upea juttu!

perjantai 12. elokuuta 2016

"Äiti, mitä sä oot itkeny?"

Eilen illalla itkin. Sanoin vuoteessa miehelleni, että johtuuko tämä itku ikähöyryistä tai mistä tahansa, mutta minua itkettää, kun minulla on ikävä lapsiani. Sanoin, että ikävöin seuraavana päivänä lähtevää lastani, ikävöin niitä muita Helsingissä asuvia lapsiani, ikävöin sitä opiskelemaan lähtenyttä lastani ja ikävöin myös sitä lasta, joka ensi viikolla muuttaa täältä pois.

Mies lohdutti. Hän sanoi, että parempi, että ikävöin lähteviä, kuin että sanoisin "hyvä, kun lähtivät".

Kyllä minä muistaakseni olen itkeä tirauttanut pienet itkut jokaisen pesästä lähteneen kohdalla, mutta nyt itku oli lähellä tyrskettä. Minua ei lohduttanut, kun mies sanoi:
- "Höyheniä vain jää vähän pesään."

Elämän lainalaisuuksia tämä on, että poikaset lähtevät pesästä. Toisissa poikueissa emo vähän tuuppii lähtemään ja sitten on näitä poikueita, joissa antautuu, kun aika on koittanut ja hiljaa päästää lähtemään sen, joka haluaa lähteä.

Puoliksi leikilläni, enemmän tosissani sanoin eräänä päivänä sille, joka seuraavana on muuttamassa omilleen:
-"Mitä mä teen, jos mun tulee kauhea ikävä sua?
Poika vastasi aikailematta:
- "Maksat mun kuukauden vuokran niin mä tuun tänne kuukaudeks."

Olisin iloinen, jos te äidit, jotka olette lastenne perään nyyhkineet, kertoisitte kommenteissa, mitä tunteita lapsen poismuutto teissä sai aikaan, kuinka niitä käsittelitte ja millaiseksi ikävä on muuttunut vuosien tai vuosikymmenten saatossa. Ehkä minulla on kohtalotovereita ja ehkä kertomanne saisi minut luottamaan, etten ole äitikummajainen, vaan kyseessä on tavallinen tai sitten hyvin harvinainen ilmiö.

torstai 11. elokuuta 2016

Melskakin on jo koululainen

Havahduin todellisuuteen, kun aamulla lävähti puhelimeeni kuva koulun pihalla jännittävästä omasta rimpelikintusta, lapsenlapsesta ja mummon ja papan kullasta, Melskasta. Melskahan oli mummolla ja papalla päivähoidossa silloin kauan kauan sitten Helsingissä. Tänä kesänä Melska oli mummolassa lomailemassa ja solahti tätien ja enojen joukkoon kuin sisarus. Ja nyt se meidän ainokainen lapsenlapsi lähti kouluun. Oli kuulema kysynyt koulupäivän päätyttyä äidiltään "kuinka monta vuotta tää koulu kestää". Kysymyksestä voi tehdä omia johtopäätöksiä ja mummona ajattelin, että pitkät on kouluvuodet lapsella edessä.

Kyllä minulla oikeasti päätä jomottaa. Tänä aamuna kouluun oli lähtemässä neljä peruskoululaista ja kaksi lukiolaista. Eilen saatoimme isin kanssa yhden lapsista opiskelupaikkakunnalleen. Anne-Marin koulu jatkuu vasta myöhemmin tässä kuussa ja yksi lapsista, reilusti aikuinen tosin, on muuttamassa täältä pois ja jatkaa elämäänsä ja työssäkäymistä hiukan kauempana. Muutaman päivän kuluttua haemme Helsingistä yhden lapsen muuttokuorman naapurikaupunkiin, jossa tämä tytär aloittaa opiskelujaan muutaman vuoden työelämän jälkeen. Yhtä Helsingissä asuvaa poikaa olemme kovasti houkutelleet muuttamaan Kangasniemelle ja sitä houkuttelua jatkamme. Hän on viettänyt kesälomaansa täällä ja nähnyt lisää maalla-asumisen puolia.
Tuo pään jomotus johtuu nyt vain siitä, että vanha pääni kuormittuu, kun joudun setvimään paljon asioita vapaapäivinä. Yritän välttää pakkomiellettä marjojen keräämisestä, mutta välillä kyllä mustikat ja viinimarjat valtaa ajatukset. Vesisateella jään suosiolla sisähommiin, mutta poudalla metsä kutsuu kovasti.

Kanalassa on väkeä ja rouvien munintarauha palasi, kun Anne-Mari laittoi ikiuneen muutaman kukkonuorikon, jotka olivat ottaneet elämäntehtäväkseen härkkiä herkkähipiäisiä kanoja. Sen verran on kanaharrastuksemme tullut järkiperäiseksi, että olemme alkaneet kyseenalaistaa kanalan lämmittäsen sähköllä tulevana talvena. Mietimme asiaa vielä, mutta en haluaisi ensi talvena syödä ihan niin kalliita kananmunia kuin mitä viime talvena teimme, vaikka talveen sattui vain yksi kovempi pakkasjakso.

Minulla on ollut ikävä blogin kirjoittamista. Asioita joutuu kuitenkin laittamaan tärkeysjärjestykseen ja tässä elämänvaiheessa ikävä kyllä muut asiat ovat ajaneet kirjoittamisen ja kirjojen lukemisen edelle. Lukeminenkin on nykyään harvinaista herkkua. Siinä missä kaupungissa asuessa luin illalla sängyssä ennen unen tuloa, niin nykyään uni voittaa parissa minuutissa siitä kun pää on kohdannut tyynyn.

Tarkoitukseni ei ollut kuormittaa teitä töitteni paljoudella. Poimikaa jyvät akanoista. Meillä on 17 mustaviinimarjapensasta ja nyt uppoudun niiden seuraan joksikin aikaa. Mehumaija on ollut vielä hiljaa ja olisi aika viritellä se tulille.

Muistakaapa tekin, että kesä jatkuu lokakuun loppuun asti. Meillä ainakin ajatellaan niin.