keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Umpikujassa

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Monella meistä on paljon kokemuksia tämän Raamatusta löytyvän Jumalan lupauksen paikkansapitävyydestä. Meillä pitää olla vain lukutaitoa ja luottavaista lapsenuskoa.

Kun sanot lapselle: "Rukoillaan, että Jumala auttaisi meitä", lapsi rukoilee ja Jumala näyttää voimallisen ja viisaan apunsa. Kun me rukoilemme luottaen lupaukseen ja muistaen kunnioituksen, Jumala pysyy sanansa takana.

Miksi meidän on niin vaikea pyytää apua Jumalalta?
- Emme usko Jumalan voivan auttaa.
- Uskomme selviävämme itsekin.
- "Ei tilanne ole vielä niin paha, että tässä nyt tarvitsisi jumalia apuun pyytää".
- Olemme ylpeitä.
- Keskusteluyhteytemme Luojaamme ei ole kunnossa.
- Emme ole mieltäneet Jumalan apua käytännön elämässämme, että voisimme nimetä tilanteita "silloin Jumala auttoi minua".

Kaikki Jumalan lupaukset ovat "niin" ja "amen". Yksikään kirjain ei katoa Jumalan Sanasta.

Kun annat Jumalalle luvan ja mahdollisuuden tarttua asioittesi kulkuun, tulet varmasti näkemään, että alkaa tapahtua ihmeitä. Laita itsesi testiin: pystytkö asettumaan luottamukseen? Kuvittele mielessäsi lasta, joka luottavaisin mielin sanoo: "joo, tehdään niin" ja uskoo täysin sydämin omiin sanoihinsa. Luottamus näkyy jo hänen vilpittömistä, levollisista silmistään.

Kertauskysymys blogini lukijoille. Mikä olikaan tärkein asia elämässämme?
Kyllä vain, muistit oikein. Tai sitten se on elämäsi todellisuutta. Tärkeintä elämässämme on, että nimemme on kirjoitettuna elämän kirjaan.
Jos vaikeudet elämässämme vetävät meitä lähemmäs Jumalaa, niin oikeastaanhan on kysymys Jumalan loppumattomasta kärsivällisyydestä ja rakkaudesta, kun Hän haluaisi saada meidät ymmärtämään, että onnemme on olla Jumalaa lähellä. Helpon elämän keskellä on helppo porskutella omilla evillä ja eväillä ja hymyillä leveästi tuttaville joulukirkossa.

Rukoilen puolestasi tänä iltana, kun koet olevasi umpikujassa. Jumalan ihmeet alkavat siitä, kun tunnustat, että et yksin selviä.

Jeesus siunatkoon sinua.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Maalla asuvan suurperheen äidin kootut säästöniksit

Koska blogini on edelleen ihan perustavaa laatua oleva suurperheblogi, voisi olla ihan vaihteeksi mukavaa jakaa säästöniksejänsä näin maalaisen näkökulmasta. Kaupungissa asuessa lapsiperheen säästämisen mahdollisuudet kohdistui monessa asiassa tyystin toisenlaisiin keinoihin.

Luin suurella huvittuneisuudella joku aika sitten jonkun iltapäivälehden juttua perheen säästövinkeistä. "Luovu vuosittaisista ulkomaanmatkoista", "lopeta kahvimukien ostelu", "lopeta lehtitilaukset", "kilpailuta vakuutukset", "tee ruokaa tarjoustuotteista suurempia eriä ja pakasta".

On paljon perheitä, joissa ei koskaan ole ollut varaa tehdä ulkomaanmatkoja, edes lomamatkoja. On perheitä, joissa ei koskaan osteta ruokaa ravintolasta tai kaupungilla käydessä poiketa kahvilaan tai osteta ärrältä kahvimukillista. On perheitä, joiden lapsille ei ole koskaan tilattu lastenlehtiä tai kirjakerhojäsenyyksiä.
Kun perheen rahat juuri ja juuri riittävät pelkistettyyn tarpeelliseen ja ennen seuraavan rahan tuloa "ruokalistaa tarkistetaan", voi säästökohteiden löytäminen olla haasteellista. On perheitä, joiden kohdalla säästämisestä puhuminen on kohtuutonta ja ivallista, kun kaikessa mahdollisessa on jo vuosikaudet säästetty, pihistelty ja venytetty.

Taloudellista eriarvoisuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan. Hyvin harvoin se on ihmisen oma valinta. Työttömyys, sairaus tai perhetilanne ei aina ole valittavissa. Meidän on oltava hyvin korrekteja, jos osoitamme arvostelua toisen taloudellista tilannetta kohtaan. "Tekisi enemmän töitä" voi olla tahdittomasti tokaistu, jos ei tiedä ihmisen taustoja tai todellista tilannetta.

Vuosien saatossa olen havainnut, että ihmisen ulkoinen olemus ei välttämättä ole linjassa hänen varallisuutensa kanssa. Huoliteltu, kalliinnäköisiin vaatteisiin puettu, kampaamosta tulleen näköinen perheenäiti saattaa ruokkia suuren perheensä viiden euron päiväbudjetilla.
Yhtä lailla mitenkuten pukeutunut perheenäiti saattaa tallettaa edellisen kuun käyttämättömiä varoja uuden palkan tullessa säästötilille ja perhe syö kaikkea mitä mieli tekee.

Maalle muuton jälkeen ostoskäyttäytymiseni muuttui siinä määrin, että käyn yhdessä ja samassa ruokakaupassa 2-3 kertaa viikossa ja toisesta kirkonkylän ruokakaupasta haen sillointällöin vain tarjouksia. Edelleen punaisen hintalapun tuotteet ovat minulle tervetulleita kauppareissulla. Paikallisessa S-marketissa hinnoitellaan usein punaisella hintalapulla myös sellaisia elintarvikkeita, joissa on myyntiaikaa vielä useampi päivä, mutta tavara halutaan ajoissa liikkeelle. Lisäksi täällä saa myös leipäosaston tuotteita alennettuun hintaan. Aika paljon olen alkanut ostamaan ruokaa pakasteeseen näistä tarjouksista. K-market myy lisäksi aamuisin "päivän" leipiä suureen pussiin pakattuina kolmen euron hinnalla. Pussissa saattaa olla 7-8 leipää tai paistopisteen tuotepussia. Näitä tarjouspusseja ostamme mielellämme, koska leivät joita ihmiset eivät syö, kelpaavat kanoille.

Jokin aika sitten S-markettiimmekin tullut kampanja, jolloin klo 20-21 punaisen hintalapun tuotteet myydään -60% alennuksella, on mahdollisuuksien mukaan muuttanut kauppareissumme ajankohdan iltaan. Todellisuudessa tuolla 60 prosentin alennuksella kannattaa ostaa mitä vain syötäväksi kelpaavaa. Myös kalliimmista lihoista tulee kannattava ostos, jos vain budjetti antaa myöten. Aina ei noita alennustuotteita riitä ollenkaan iltaan asti, mutta sopivana iltana voi puhdas säästö olla jopa 60 euroa, kun tehdään suuren perheen ruokaostoksia.

Ruokabudjettiin saat joustoa, kun pidät silmäsi ja korvasi auki. Jos et ehdi itse keräämään marjoja metsästä, kysele, kuka myisi edullisesti. Jos kanasi munivat yli oman tarpeen, vaihda munilla muita elintarvikkeita.

Liity paikallisiin Fb-ryhmiin ja nappaa löytöjä kirpputoriryhmistä. Usein paikallisissa kirppisryhmissä myydään myös elintarvikkeita tai eläintenruokia. Itse olen löytänyt kirppisryhmissä edullisia metsä-ja puutarhamarjoja, koiranruokia ja eläinten kuivaheinää.

Ihastu peruna- ja juuresruokiin. Opettele syömään puuroa vähintään kerran päivässä. Iltapuuro olisi lempeä unilääke vatsalle.

Nuku riittävästi. Mielikuvituksesi ja voimasi tehdä edullisia ruokia hiipuu, jos olet väsynyt. Reippaana ja hyvin levänneenä on lanttujenkin kuoriminen ja pilkkominen silkkaa iloa.

Jottei oma lehmä kellahda ojaan, toivotan teille hyvää yötä!
Omien yritystemme lomassa muistakaamme, että jokapäiväinen leipä tulee Jumalalta.
Kiitos jokapäiväisestä leivästämme.

torstai 12. lokakuuta 2017

Pikkuhommia

Olimme lasten kanssa tyhjentämässä läheiseltä sahalta tullutta "kalikkakuormaa" (lautojen sahauksessa yli jäänyttä erikokoista puukappaletta sisältävä lava), kun pihan yli lensi hyvin matalalta neljä uljasta joutsenta. Joutsenten lentosuunta oli itään ja yksi selitti meille ohi mennessään, että "ei me lähdetäkään vielä". Voi, miten iloiseksi tulimmekaan noiden kauniiden eläinten näkemisestä! He lensivät rauhallisen tasaista tahtia ja olivat niin kauniita. Anni-koirakin tarhassaan nosti päänsä ja katseli lintuja.

Odottelen Pappaa ja nuorinta poikaa Mikkelistä pojan jääkiekkoharjoituksista. Uunissa tuoksuu kauraomanapaistos ja millään ei malttaisi antaa sen kypsyä kunnolla. Syksyn herkkuruoka, paistettu omena eri muodoissaan, on niin hyvää, että sitä voi syödä viikkokausia joka päivä, eikä vieläkään kyllästy. Tällaisena omenavuonna omenaruokia todellakin syödään viikkokausia, jos mieli tekee, sillä satoa riittää. Tänään toinen tätini laittoi viestiä, että olisi omenia tarjolla, mutta jouduin kauniisti kieltäytymään tarjouksesta, kun luulen, että entistenkin kanssa minulla riittää askaretta pidemmäksi aikaa.

Omenasorvi olisi sellainen apuväline, että se kannattaisi kyllä hankkia. Sen ensimmäisen omenatädin luona oli sellainen vekotin ja olin vaikuttunut sen nopeudesta ja kätevyydestä.

Meillä on ihan kohta ruska-aika ohi. Paikoin koivut ovat jo paljaita ja jäljellä olevat kultapukuiset alkavat olla jo väsyneen näköisiä. Jos yön aikana ei keksi sataa, olisi hyvä kuskata kanalaan alapihan nurmelta kuivuneita salavan ja tammenlehtiä kuivikkeeksi.

Yhtenä päivänä ihmettelin outoa touhua alapihalla: kaksi pojista haravoi lehtiä ja survoi niitä säkkeihin. Menin kysymään pojilta, oliko vanhin veli heitä hommaan patistanut (vanhin poika työskentelee huoltomiehenä ja hänelle lehtihommat on jokasyksyistä rutiinia). Nuo kaksi poikaa väitti, että ei ole ja samaan hengenvetoon kysyivät: "miten niin". Ihan sen takia kysyin, koska touhu oli sen verran outoa heidän omaksi keksimäkseen. Ihan itse olivat homman keksineet. Sanoin, että pääsevät helpommalla, kun kuskaavat lehdet selkänsä takana olevaan kompostiin, niin ei tarvitse tuhlata kalliita jätesäkkejä. Sitä en vain ymmärtänyt, miksi kummaltakin pojalta pääsi röhönauru, kun kuulivat "kalliiden säkkien" maksavan montakymmentä senttiä kappale. Toinen jopa ehdotti maksavansa säkit omista rahoistaan. Totesin vain, että taidan elää poikien kanssa eri aikakaudella.

Kuusi säkillistä taisi poikien into kestää, mutta nythän sama paikka nurmikolla on moninkertaisen lehtimaton peittämänä. Jättisuuresta salavasta riittää pudotettavaa, eikä tammikaan ole mikään vähälehtinen.

Pappa tyhjensi poikien täyttämät säkit kompostiin ja asetteli sitten tyhjät säkit tammen oksanhaarukkaan yhdeksi iltahämärässä pelottavasti kahisevaksi huiskaksi. Kaksi päivää säkkejä katseltuani toin ne etukatokseen myttyrään. Tänään myttyrän ohi kävellessäni ajattelin, että noihin säkkeihinhän voisi raivata vanhasta talosta kaatopaikalle menevää roinaa. Toivon, että säkit eivät ole katoksessa enää ensilumien aikaan.

Tälle talolle on hyvin tyypillistä, että hommat kasautuu, leviää, siirtyy ja odottaa aikaansa. Kun kesälomallani sain kolmena päivänä siivottua yhden kammarin vanhan talon puolelta melkein valmiiksi, on samainen kammari kohta täyttynyt uudelleen talteen viedyistä tavaroista. Kammarin yhdessä nurkassa on läjä elektroniikkaa, jotka paikallistin velipoikieni omaisuudeksi. Kuvittelin pääseväni helpolla kasan suhteen ja näytin sen kummallekin veljelleni. Toinen sanoi yhden vehkeen olevan hänen ja jopa mahdollisesti olevan käyttökunnossa. Hän epäili, mahtaisiko kirpputori ottaa laitetta vastaan. Mietteliäästi hymisten hän tuli kammarista ja sen laitteen kohtalo jäi roikkumaan ilmaan. Muutama päivä myöhemmin näytin kasaa toiselle veljelleni ja hän, ikäänkuin taka-ajatukseni arvaten, sanoi, että "ei nuista kyllä mikkään ole minun". "Tie niille, mitä lysteet."
Eli asiani ei edistynyt ollenkaan ja mielessäni on, että seuraavan kerran kierrätysasemalle kuormaa viedessä taidan vähin äänin raijjata koko kasan sinne.

Mutta anteeksi jos kiusaan: nyt en enää odota, vaan käyn katselemaan ja maistelemaan kauraomenapaistosta. Sen resepti on takuuvarma: kuorineen lohkottuja omenia, siirappia, kaurahiutaleita ja ripaus jauhettua mantelia. Vaniljakastike tarvitaan ehdottomasti mukaan.
Kuulumisiin, hyvät ystävät! Seuraavalla kerralla yritän puhua muista kuin omenista.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Odottavia omenia

Eilen minulla oli vapaapäivä ja sen käytin poikkeuksellisen hyvin. Nukuimme tietysti miehen kanssa aamulla tavallista pidempään ja hitaiden aamukahvien jälkeen soitin tädilleni naapurikylälle, josko olisi sopiva hetki tulla omenia hakemaan, joita täti oli kertonut olevan yli oman tarpeen.

Jostakin syystä miehellä oli edellisestä käynnistä tuolla tilalla hyvin pitkä aika. Hän ei edes muistanut reittiä. Matkaa tädin luo on kymmenisen kilometriä ja sinne pääsee meiltä kahta reittiä. Kotiseutumatkailun nimissä menimme kylään toista kautta ja tulimme kotiin toista kautta.

Tätini, isäni sisko, on tällä hetkellä iäkkäin suvun jäsen, joka vielä muistaa suvun vaiheita sotavuosilta eteenpäin. Ikää hänellä ei ole paljoakaan, mutta vanhemmat suvun jäsenet ovat jo edesmenneitä.
Täti muistaa loputtomasti tapahtumia ja tarinoita suvun vaiheista ja kehoitinkin häntä inspiraation iskiessä kirjoittamaan muistiin vanhoja asioita. Asiaa edesauttaa se, että täti on oikein sujuva kynänkäyttäjä.

Auton takakontti täynnä omenia tulimme miehen kanssa kotiin vasta useamman tunnin jälkeen. Mieli oli oikein virkistynyt juttelusta ja läheisten tapaamisesta.

Lähdin illansuussa vielä nuorimmaisen kanssa käymään Anne-Marin luona. Hassua, että minulle tulee lasten lisäksi ikävä heidän lemmikkejään. Tai jos nyt ihan oikein tuo sanotaan, niin lasten lisäksi minulla tulee ikävä Anne-Marin koiria. Eihän kellään muilla lapsilla lemmikkejä edes ole...
Anne-Marin kissat eivät ole niin hellyydenkipeitä ja syliin pyrkiväisiä, että heitä ikävöisi, mutta varsinkin viisas ja ymmärtäväinen Pipsa-koira on mummon lempilapsi. Kun Pipsalle sanotaan, "mummo tulee kylään" tai "lähdetäänkö mummolaan", hän innostuu ja tekee lähtöä tai menee haukkuen katsomaan ikkunasta, josko mummo jo tulisi.

Seuraava vapaapäivä minulla on vasta viikon päästä, joten omenien säilömistä täytyy sovitella yövuorojen väliin. Karhunvatukon kävin äsken tarkistamassa ja siellä kypsyy vesisateessa hyvä sato.

Minulla ylittyy ärsytyskynnys hyvin vaihtelevista asioista. Tänä aamuna töihin mennessä se ylittyi työmatkan loppupuolella, kun kilometri ennen työpaikkaa alkoi auton peräpuolesta kuulua rohinaa. Vauhdin lisääntyessä rohiseva äänikin kasvoi. Niinpä mies tuli hakemaan minut töistä, kävi autollani koeajolla ja totesi, että ei hän arvaisi sillä nyt ajaa. Niinpä huomenaamulla on käännyttävä taas luottomekaanikon puoleen ja toivottava, ettei hänellä ole kahden viikon työjonoa.

Sateeseen alkaa suhtautua jo välinpitämättömästi. Menin puutarhaan kierrokselle ja tartuin suurimpaan luumupuuhun ravistellakseni yläoksien luumut alas. Napakalla hyrskäyksellä ei alas pudonnut luumun luumua, mutta minä kastuin läpimäräksi. Eilinen ajattelemattomuuteni sattui kanalassa, kun menin hakemaan munia ja toivottamaan kanoille hyvää yötä: kuljin orrella olevien kanojen alitse Nöpöstiinan kutoma unelmanihana villapaita päällä. Ärsytyskynnykseni ylittyi roimasti, kun jouduin hiustenpesulle ja putsaamaan kanankakkaa villapaidasta.

Ottakaa siis tekin kanalaan mennessänne kanalatakki päälle ja rönttähattu päähän.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Kanatilallisen pannukakku

Jokin aika sitten löysin "maailman parhaan pannukakun" ohjeen. Sitten kun jouduin keksimään käyttötarkoituksia 160:lle varastoituneelle kananmunalle, muuntelin tuota herkkupannukakun ohjetta. Tällä ohjeella saa kaksi ison uunin pellillistä. Tänä iltana seitsemän nälkäistä söi ne kaksi pellillistä nopeasti ja lisääkin kyseltiin.
Uunin lämpö hiukan yli kahteensataan. Pellille leivinpaperi niin, että sitä jää hyvin myös reunoille, koska pannukakku kohoaa reippaasti.

8 munaa
100g voita
1dl sokeria
1/2dl vaniljasokeria
1 1/2 tl suolaa
1litra täysmaitoa
4dl vehnäjauhoja

Sulata voi isossa kulhossa. Lisää maito, munat, suola ja sokerit. Vatkaa sähkövatkaimella sekaisin ja lisää sitten jauhot vatkaten. Lopeta vatkaaminen heti, kun taikina on tasaista. Laita puolet taikinasta pellille leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasoa alempana. Pannukakku on valmis, kun pinnalle muodostuneet vuoristot ovat mieleisen värisiä.

Tämän pannukakun seuraksi sopii makeat hillot ja kermavaahto. Meidän ykköshillo on tänä kesänä ollut itse tehty mansikkahillo. Nyt se loppui, mutta onneksi pakastimesta löytyi tuoremansikkasosetta.

Pannukakku on parhaimmillaan juuri paistettuna. Älä siis suotta pilaa pannukakun mainetta säilömällä sitä jääkaappiin ja seuraavana päivänä lämmitä mikrossa.


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Lautakankaan väkeä

Liekö isä-Risto joskus jättänyt vinssin nojaamaan riihen seinään. Riihen takaa näkyy pihapiiri.
Eviran tämänpäiväisen kirjeen myötä Anne-Marin kanalasta tuli minun kanalani ja kysyin vielä tyttäreltä "onko mun kanat nyt mun", johon sain vastauksen: "on".

Kun Anne-Mari tänne muutettuaan laittoi töpinäksi ja pisti isoenon kanssa kanalan pystyyn, rekisteröityi hän luonnollisesti myös kanalan pitäjäksi. Mutta nyt on selvä pesäero tehty ja Palokankaalla asustaa osa kanalan väestä. Minulle jäi 20 kanaa ja neljä kukkoa.
   
Alapihalla asustaa vielä jonkun aikaa pupuja. Talveksi on tarkoitus saada pupuhäkit tyhjiksi.




Kiira ja Pappa

(Täytyy seuraavalla kerralla pyytää Anne-Marin apua, jotta ei tarvitse taistella tekstin sijoittamisen kanssa. Kuvia täällä on sen takia, että Pikkuveli eilen illalla ystävällisesti siirsi puhelimestani kuvat pöytäkoneelle. Voi olla, että seuraavan kerran onnistun jo itse siirtämään. Tarkoitukseni oli kertoa kuvin eläimistämme, mutta puhti loppui tähän. Helpompaa kirjoittaa kuvailevasti, kuin siirtää kuvia!)

maanantai 18. syyskuuta 2017

Kesän viimeinen mustikkareissu tänään

Jo jonkun aikaa minulla oli pakkomielle, että mustikkapaikka täytyisi vielä kerran käydä katsastamassa. Kahdesti sinne olin jo menossakin, mutta löydettyäni hyvän puolukkapaikan matkan varrelta, en selvinnyt perille asti.
Iltapäivällä, kun lämpötila oli muutamalla asteella noussut aamun +7:stä, menin päättäväisen reippaasti suoraan mustikkapaikkaan. Olin hyvin tyytyväinen, että sinne menin: mustikanvarvuista oli lehdet jo melkein karisseet ja valtavan suuret mustikat oli helposti poimittavissa. Jos jonkun marjan sade olikin pehmittänyt, se hilloutui käteen, eikä päätynyt marja-astiaan. Mutta suuria, hyvälaatuisia mustikoita kertyi kilon verran.

Olen oppinut tänä kesänä, etten jää marjametsään kykkimään liian pitkäksi aikaa, etten ehdi saada selkää liian kipeäksi. Puolitoista-kaksi tuntia on juuri sopiva aika.

Tämän päivän metsäretken yhteissaalis oli kilon verran mustikoita ja puolisen  kiloa puolukoita, joita keräsin mustikalle hillokaveriksi. Keitin jokin aika sitten puurohilloksi puolukka-mustikkahilloa ja samaa ajattelin tehdä näistäkin kesän viimeisistä mustikoista.

Alapihan neljään omenapuuhun on iloksemme tullut sen verran omenoita, että säilöntähommia meille riittää useammaksikin päiväksi. Aamulla siivutin kaksi uunipellillistä omenia kuivaamista varten. Kuivattu omena olisi sellaista herkkua, että sitä ei varmasti ehdi ikinä tekemään liian kanssa. Omenasosetta on joskus syöty urakalla ennen uutta satokautta, mutta kuivattu omena häviää varastoista hyvin sukkelasti.

Omenapuiden vieressä on yksi marja-aroniapensas ja se on tänä vuonna täynnään suuria, meheviä marjoja. Niiden suhteen odotan rauhassa ensimmäisten pakkasten yli, jotta marjat saavat vähän makeutta. Viime syksynä keitin paljon mehua marja-aroniasta ja puolukasta, mutta nyt kun marjat näyttävät noin meheviltä, voisi keittää hilloakin.

Karhunvattua olemme jo käyneet pensaista syömässä, mutta viikon-kahden sisällä alkaa vasta sato kunnolla kypsyä.
Anne-Marin tilalla on tyrni jo korjuukypsää, mutta meillä voi vielä viikon verran odotella. Olisi niin mukava, jos ehtisi saada edes kutakuinkin kaikki tyrnit talteen. Viime vuosina tyrniä on jäänyt paljon pensaisiin lintujen talviruuaksi, kun ilmat ovat käyneet niin kylmiksi, ettei ole tarennut marjaa enää paljain käsin poimia.

Anni-koiran ulkotarhasta "löytyi" loppukesällä saskatoonpensas. En tiedä miten asia on minulta mennyt ohi, mutta en ollut pensasta tunnistanut. Kun menin maistamaan pensaan tummia marjoja ja tajusin, mistä marjasta on kyse, riemastuin aika suureen ääneen.
Marjojen suhteen kävi aika onnettomasti: kun pari päivää odottelin niiden parempaa kypsymistä ja mietin, millaisilla tellingeillä ylttäisi kaikki marjat korjata talteen, koko sato hävisi pensaasta melkein yhden vuorokauden aikana. Olin kyllä huomannut, että iloisesti sirkutteleva pikkulintuparvi viihtyi pensaassa tiiviisti, mutta en osannut odottaa, että se korjaisi kaikki herkkumarjat parempaan talteen. Totesin, että tästä viisastuu vastaisen varalle.

Olen siis ollut nyt lomalla. Huomaan taas, että metsässä olemisesta tulee sellainen pakko. On vain pakko päästä metsään katselemaan, kuuntelemaan, haistelemaan, ajattelemaan ja lepäämään. Jos metsä tuoksuu kesällä ja talvella, niin nyt se vasta tuoksuukin. Metsässä runsaat sateet näkyy vain hyvinvointina. Syksy on täällä siinä vaiheessa, että haavanlehtien liplatusta kuulee vielä jonkin aikaa. Ruskan värien ilotulitusta saadaan vielä hetki odotella. Hirviä on näillä seuduilla paljon. Melkein jokaisella metsäretkellä kuulee pusikoiden ryskyvän, kun hirvet karttavat marjastajaa. En tiedä, totunko koskaan hirvikärpäsiin. Kyllä ne ainakin äkäiset paarmat voittaa.

Anne-Marin talolla remontoidaan kammaria. Kunhan se valmistuu ja Anne-Mari vie koirat mummolasta hoidosta, pitää käydä tutkailemassa Anne-Marin metsien puolukkatilanne. Väitti, ettei siellä juurikaan puolukoita ole.

Meidän kanaluku putosi kahteenkymmeneen, kun Anne-Mari vei osan kanoista omaan uudenuutukaiseen kanalaansa. Kesän munintatauon jälkeen myös nuorikot ovat alkaneet munimaan ja ehkä vihdoinkin loppuu munien osto kaupasta. Toivottavasti ulkona riittää vihreää joulukuulle asti niinkuin viime syksynä. Viime itsenäisyyspäivänä nyhdin vielä vihreää ruohoa kanoille.

Nakkaan lisää puita takkaan ja menen laittamaan hillomarjat kattilaan.

En tainnut vielä mainita, että olen niin kovasti nauttinut tästä maalaiselämästä. Ihan siitä kaikesta, mitä on.