lauantai 27. toukokuuta 2017

Kesä kuuluu, näkyy ja tuntuu

Iloista toukokuun loppua, ystävät! Olettehan tarttuneet kesään kiinni varpain ja sydämin ja sisäistäneet, että kesä on tässä.
Etelä-Savossa hypättiin jälleen lopputalvesta suoraan kesään: kevät jäi viipyileväksi vaaleudeksi, jota säesti muutamana ohikiitävänä päivänä kurkien ja joutsenten sykähdyttävät kotiintulohuudot. Nyt kuuntelemme aamuvarhaisella ja hiljaisissa illoissa käkien kiitoslauluja elämälle.

Kevät on aina sykähdyttävää aikaa, mutta jälleen kerran on ollut mieli pakahtua vihreän eri sävyjen hyökyaallosta silmien verkkokalvoille. Koivujen vehreyden kehittyminen on ollut niin kaunista katseltavaa, että siitä ei vain saa tarpeekseen.

Suurella ilolla seuraan myös päivittäin voikukan ja apilan kasvun edistymistä, koska suuri ilo valtaa kanalan ja puputarhan, kun eläinten sekaan nakkaa muutaman kourallisen vehreyttä. Edelleenkään voikukka ei ole meillä paheksittu rikkakasvi, vaan hyötykasvi toivotuimmasta päästä.

Anne-Mari on nyt sitten muuttanut omalle tilalleen. Tosin lopullinen helpotuksen huokaus pääsee meiltä vasta kun kaikki käytännön asiat on sinetöityjä. Toki minä huokaisen silloinkin, kun puputarhat täältä tyhjenevät ja kanalassa teemme jakoa "sulle-mulle". Kanalan suursiivous on hyvä ajoittaa siihen ajankohtaan, kun väki sieltä vähän vähenee ja saamme ehkä myös muutaman kukkopojankin laitettua pataan. Yhden isoista kukoista kuljetimme papan kanssa uuteen kotiin ja oli hauska seurata, kuinka komea kiuruvetinen herrasmies oli ollakseen saadessaan ihan ikioman rouvaparven. Samalla matkalla tutustuimme meille aivan uuteen kolkkaan Kangasniemeä ja ihastelimme huimia maisemia.

Anne-Marin tila on metsän keskellä.Olin siellä eräänä päivänä jonkun aikaa yksin siirtämässä heinäpaalikuormaa navetan suojiin, Hiljaisuus ja luonnonrauha on siellä nautinnollista, kun ei kuulu liikenteen ääni tai ole naapureita näköpiirissä/kuuloetäisyydellä. Erälahteen kyllä autojen ääni kuului, jos tuuli oikealta suunnalta. Täällä meillä liikenteen ääniin on jo tottunut, mutta kyllä kesän ensimmäisen lämpimän viikonlopun tullessa huomasi, että mökkiläisten liikkuminen oli alkanut: tielläkulkijoiden määrä oli moninkertaistunut. Kuusiaita ja rakennukset antavat kyllä hyvän näkösuojan tielle.

Sokeri-vehnäjauhokokeilu on jatkunut. Heti alun jälkeen muutama lapsista sanoi, ettei ole mukana, mutta olosuhteiden pakosta saavat samaa ruokaa kuin muutkin. Karkkinsa ja pullansa saavat ostaa itse.

Kokeilun välittömät vaikutukset tulivat minulle aika lailla yllätyksenä. Huomasin tottuneeni monenlaisiin vaivoihin ja oireisiin ja tajusin niiden olemassaolon vasta kun ne jäivät jokapäiväisestä elämästä pois.
Turvotus hävisi muutamassa päivässä ja sen myötä painoni putosi neljä kiloa. Makkaran muotoinen kaulani näyttää nyt enemmän mummoihmisen kaulalta ja villasukat eivät enää iltaisin purista nilkkoja.
Olin jokapäiväisestä päiväunien tarpeesta syyttänyt yötyötä. Teen edelleen yötyötä, mutta en tarvitse vapaapäivinä päivänokosia. Vireys ja toimintakyky on siis lisääntynyt ja väsymys vähentynyt.

Olin käyttänyt jonkin verran kipulääkkeitä ajoittaisiin lihas- ja nivelkipuihin. Joskus oli aamuja, että pystyin tarttumaan töihin vasta kun kipulääke alkoi vaikuttaa ja sain nivelet liikkeelle. Epäily jostakin reumaperäisestä vaivasta kävi joskus mielessä, kun niitä on suvun naisilla ollut. Kokeilun aloittamisen jälkeen ei ole tullut sellaista kiputilaa, että lääkkeen ottaminen olisi edes käynyt mielessä. Toki koko päivän raivaussahan käytön jälkeen on mukavan raihnainen olo, mutta se ei tunnu epämiellyttävälle. Eli lihas- ja nievlkivut ovat minulla helpottaneet.

Runsas makeiden syöminen oli myös saanut aikaan sen, että nälkä tuntui tulevan yhtenään. Nyt kun karkit, suklaat ja keksit ovat jääneet pois, yhden aterian voimalla pärjää ilman näläntunnetta seuraavaan ruoka-aikaan asti. Kun syö, kylläisyydentunne tulee aikaisemmin ja aterioiden koko on pienentynyt.

Veden juominen on lisääntynyt koko perheellä. Sokerilla makeutetut juomat ovat jääneet pois ja vesi on alkanut maistua janojuomana. Riittävä veden juominen selvästi myös lisää hyvinvoinnin tunnetta.

Vatsan toiminta on entisestään parantunut. Lisääntynyt täysjyväviljan, hedelmien ja marjojen käyttö näkyy suoraan esimerkiksi suolen toiminnassa. Tämä on teoreettinen fakta, joka on kokeilun myötä muuttunut käytännöksi.

Kertaakaan ei ole vielä iskenyt karkin- tai suklaanhimo. Siihen en ollut varautunut, vaan olin luullut olevan vaikeampaakin tehdä yövuoroja ilman suklaalevyä.

Ruokalaskut ovat yllätyksekseni pienentyneet. Vaikka erikoisviljatuotteet, kuivatut hedelmät ja varsinkin pähkinät ovat kalliita, niin rahaa kuluu ostoksiin vähemmän, kun kaikki turha ostaminen on jäänyt pois. Sen takia ostan suuria määriä pähkinöitä, koska niihin todellakin on silloin varaa, kun rahaa säästyy muusta.

Korvikemakeuttajien - hunajan ja intiaanisokerin - käyttö oli kuviteltua vähäisempää. Jos reseptissä luki ennen "3dl sokeria", se korvautuu nykyään kahdella ruokalusikallisella intiaanisokeria. Tottuminen vähemmän makeisiin leivonnaisiin kävi todella nopeasti.

Kaikki kokeilussa mukana olevat lapset ovat tyytyväisiä. Juuri kukaan heistäkään ei ole haikaillut entisen perään. Jatkamme hyvillä mielin ja reseptien kehittelyyn paneudumme ajan kanssa, kunhan perunamaa on kunnossa.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Valkoinen sokeri ja vehnäjauho kuukaudeksi pois

Jokunen päivä sitten, ilman mitään sen suurempaa yllykettä - jollei vatsakipuja ja päällepainavaa väsymystä oteta lukuun- oivalsin jotakin itselleni uutta. Aloin miettiä, kuinka paljon ruokavalioni koostuu sokerista ja valkoisesta vehnäjauhosta.

Meillähän leivotaan nykyään päivittäin. Jos ei leivota, niin paistetaan pannukakkua tai tehdään vohveleita. Leivonnan pääraaka-aineet ovat silkasta tottumuksesta vehnäjauho, sokeri, munat, voi. Vaalean leivän teen suurimmaksi osaksi muista jauhoista, mutta varsinaista pullaleivontaa kakkujen, piiraiden, keksien, kääretorttujen ja pullan muodossa harrastetaan ihan liikaa. Lisäksi olen kova syömään karkkia ja suklaata ja ostaessani itselleni ostan myös muille.

Sain idean, johon liki koko perhe innostui mukaan. Teemme kuukauden kokeilun, että jätämme ruokavaliosta kotona kaiken valkoisen sokerin ja valkoisen vehnäjauhon. Keinotekoiset makeutusaineet on helppo hylätä samaan syssyyn ja palmuöljyä sisältäviä tuotteita aloimme boikotoida jo jonkin aikaa sitten. Koulussa ja töissä syömme sitä ruokaa mitä on tarjolla, emmekä mutise mitään, mutta kotona katsomme vähän syömisiämme perään.

Seuraavaksi selvitimme, mistä ruoka-aineistamme lisättyä sokeria löytyy. Ensimmäisenä löytyi X-tra:n grillausmauste, jota olen vuosikaudet pöllytellyt miltei ruokaan kuin ruokaan. Sokeri mainitaan valmistusaineissa kolmantena, eli sitä on käsittämätön määrä. Lempimausteeni leivonnassa on vanilliinisokeri ja sen korvaan hätätilassa vanilja-aromilla. Vaniljatankojen kanssa minulla ei ole tarmoa ryhtyä puljaamaan ja kohtuuttoman kallista makua siitä tulisikin.

Sinapille ei ainakaan ensimmäisellä kauppareissulla löytynyt sokeritonta vaihtoehtoa. Yhdessä ketsupissa ei sokeria ollut ja huokaisimme syvään ostoskierroksellamme.

Koska ruuanvalmistus muuttuu aika radikaalisti, teimme tänään kauppareissun, jonka aikana tuoteselosteita tutkittiin tarkasti. Keksi- juoma- ja makeishyllyt sai ohittaa varmoin askelin, mutta pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä tutkailimme pitkän tovin. Tarkkana sai olla niidenkin kanssa.

Jauhohyllyltä mukaan lähti täysjyvävehnätuotteita, riisi- ja maissijauhoa, kauraa ja ruista eri muodoissa sekä herneitä. Spelttiä meillä oli jo kotona entuudestaan. Erilaisia siemeniä ostimme myös keksien ja leipien tekoon.

Koska emme kokonaan jätä pois makeutusaineita, ostimme hunajaa, vaahterasiirappia ja intiaanisokeria.

Lihaosastolla odotti yllätys, johon en ehkä ollut varautunut: 80% marketin myytävistä lihoista on marinadissa, johon on lisätty sokeria. Myös leikkeleiden suhteen tuli yllätyksiä. Perheessämme on jonkun verran käytetty "vararavintona" valmiseineksiä ja niiden kohdalla kato oli täydellinen. Jos maksalaatikossa on siirappia, asia on ihan ok, mutta miksi valmistusaineissa lukee "sokeri", oli minulle vaikea hyväksyä. Valmislihapullat, paneroidut kanatuotteet jne sisälsivät luonnollisesti joko sokeria tai vehnäjauhoja.

Jogurttien suhteen tilanne on yksinkertaisen helppo: ostimme turkkilaista jogurttia ja maustamatonta tavallista jogurttia. Viime päivinä olemme jo lisänneet pakastemarjojen syömistä jogurtin mausteena. Kauppaan jäivät siis helposti itse kunkin lempparijogurtit kahden desin muovitötteröissä.

Leipäosastolta löytyi pienen tutkimisen jälkeen 3-4 ruisleipälajia, joiden valmistuksessa on pitäydytty täysin ruisjauhoon. Se ihmeen sokeri kummitteli taas käsittämättömän monen ruokaleivän valmistusaineluettelossa.

Jottei elämä ihan käy ankeaksi, löytyi yksi sipsilaji, jonka valmistusaineet on peruna, auringonkukkaöljy ja suola. Mielikuvasyömisen rooliin voi tuon sipsin sallia herkkuhetkinä, jos on tarvis. Maissinjyvät käyvät toki pikkuherkuksi, kun poksauttelee pop cornit itse.

Emme aio miksikään intoilijoiksi ja perheenjäsenillekin sallitaan, jos joku ei halua luopua aamuisesta Oboy-kaakaostaan tai pepperoni-makkarasta leivän päällä.

Miksi sitten tällainen päähänpisto? Havahduin, että leivomme pelkästä tottumuksesta jatkuvasti ravintoarvoltaan köyhää syötävää. Emme kiinnitä mitään huomiota tuotteiden valmistusaineluetteloihin. Kun epäterveellisen syömisen seuraukset ja vaikutukset eivät useinkaan ole välittömiä, on helppo olla välinpitämätön. Samoin lienee tupakoimisen ja liiallisen alkoholinkäytön kanssa.
Minulla ja miehelläni on lukuisia riskitekijöitä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Eikä tarvitse olla juurikaan perillä ravitsemustietouden nykytietämyksestä, kun jo maalaisjärki sanoo, että sokeri ei ole hyväksi lapsillekaan.

Tämän illan ruokana oli meillä uunijuureksia höystettynä broilerilla ja pekonilla. Grillimauste jäi pois ja sen tilalle tuli yrttisekoitus, pippurit ja valkosipuli. Uunin vapauduttua tein hedelmäistä pähkinäleipää ihan näppituntumalla aineksia lisäten. Siitä tuli varsinainen herkku ja sen ohjeen varmaan tuotekehittelyn jälkeen kirjoitan blogiinkin.

Kaupassa juttelin tuttavaperheen isän kanssa kokeilustamme. Hän kertoi perheen äidin noudattaneen jo muutaman vuoden ajan vastaavaa ruokavaliota. Kunhan hänet seuraavan kerran tapaan, on jo jutunjuuri valmiina.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Pihatyöläisten juhlaa

Vapunpäivä oli täällä niinkuin varmaan sielläkin täynnä aurinkoa ja lämpöä. Kauaa ei malttanut yövuoron jälkeen peiton alla aikaa viettää, kun tuntui että auringonvalo puskee luomien läpi ja ulkoilma oikein vetää puoleensa. Kyllä siinä nopeasti väsymyskin silmistä karisee linnunlaulua kuunnellessa ja mummomaisia tupsamisia tehdessä. Pappa kunnosti enon kanssa puutarhajyrsimen (lue: pappa katsoi vierestä, kun eno laittoi härvelin talven jäljiltä käyntiin). Pääasia, että möyrijä on nyt kunnossa. Pappa aloittikin oikein hanakasti työt ja mylläsi etupihalla olevasta entisestä pusikosta juurakoita ylös ja möyhensi maan. Paikalla oli tähän kevääseen asti epämääräinen pusikko piikkipensaita ja ainakin kolmea, neljää eri sorttia muita pensaita, joiden nimiä en edes ole vaivautunut selvittämään.

Haravoitua sain jonkin verran ja oma aikansa meni eläinkierroksella kanalassa ja pupujen luona. Pupujen isommassa ulkotarhassa oli suloinen yllätys, kun pesäkolon suulta loikki pikkuinen yllätyspallero nuuhkimaan kevätilmaa. Kun Anne-Mari riensi tilaltaan pupuvauvaa katsastamaan, hän sai selville, että pesäonkalossa on kaksi poikasta. Kun Anne-Mari seuraavina viikkoina muuttaa ihka omalle tilalle, on pikkuhiljaa myös puputarhoilla muutto edessä.

Anne-Marin muutto edistyy hienosti. Tänään hän vei ensimmäistä kuormaa omalla autollaan. Kuormassa oli hänen nykyiseltä tilaltaan säkitettynä pupujen kakkapissapehkuja, jotka hän levittelee tulevalle kasvimaalleen. Pehkusäkit hän kuormasta purkikin, mutta muu mukana ollut tavara unohtui autoon, kun hän äkillisestä mielijohteesta lähtikin käymään täällä vastoin ennakkosuunnitelmia. Kulkeehan se tavara tietysti mukana noinkin.

Tulevaksi yöksi tuskin tarvitsee laittaa talossa lämmitystä päälle, kun ulkona on vielä kuusi lämpöastetta ja kello on kohta kymmenen. Kevään lämpimin ilta tähän mennessä. Rönttähuoneessa majailevat 11 pikkutipuakin tarkenevat ilman lattialämmitystä, kun ressukat nukkuvat tiiviisti kylki kyljessä.

Oma unenlaatuni on parantunut entisestään, kun nukun mieheni vieressä, koira kylkeä vasten ja yhdestä kahteen kissaa joko jalkojen lämmikkeenä tai vatsan päällä kehräämässä. Tämäkin sellaista, mistä ei kaupungissa-asuessa tiennyt mitään.

Käydään alkavaan arkeen silmät avoinna, korvat kuulevina. Unohdetaan hiukan useammin oma hyvinvointi ja pohditaan useammin, miltä mahtaa läheisestä tuntua juuri nyt. Ehkä hän kaipaisi kipeästi myötäelämistä.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Eikä niitä varavesisäiliöitä vieläkään

Tein ulkotöitä oikein sydämeni kyllyydestä ja täysin omissa oloissani, koska hyytävä itätuuli karkotti pihasta kaikki muut ihmiset. Tasainen työtahti piti hyvän lämmön päällä ja vaatetukseni vastasi talven varustusta. Joutsenpariskunta, joka kaarsi matalalta pääni yläpuolelta kohti etelänpuolen metsiä, ilahdutti mieltä. Hyvin muhineet kompostit puutarhan laidalla käänsin ympäri ja ihastelin kompostin hyvää tuoksua. Komposti tuoksuu todellakin hyvälle, kun se on savolaisittain sanottuna "tekkentynyt".
Onneksi samalla ulkotyörupeamalla kävin läpi myös eläinten vesiastiat, sillä kuudelta sisälle tullessani tuli sähkökatko. Olihan ulkona aikamoinen myräkkä ja luntakin oli alkanut pyryttää, mutta en ollut osannut varautua sähköjen katkeamiseen. Kun katkos näytti venyvän, sytytin tulet leivinuuniin ja takkaan, sillä kovalla tuulella talo kylmenee hyvin nopeasti. Seuraavaksi mies kävi etsimässä kylmälaukut jääkaappien sisällön evakuoimista varten. Vesitilanne vaatisi toimia ja niin soitin äidille kirkonkylälle ja kysyin hänen sähkötilannettaan. Kun sovimme tulevamme hakemaan vettä, napsahti sähköt päälle. Sukkelasti laskimme Saaran kanssa kattiloita ja kannuja täyteen ja sitten sähkö katkesi uudelleen. Onneksi se katkos ei enää ollutkaan kovin pitkä ja saatoimme jatkaa elämää siitä, mihin se oli ennen sähkökatkoksia jäänyt.
Kummasti kaikki vaan pysähtyy, kun suurin osa hommista on riippuvainen tavalla tai toisella sähköstä.

Koska minusta talvi loppui ihan kesken, en pane ollenkaan pahakseni näistä lumipyryistä, räntä- ja raesateista ja yöpakkasista. Ja miksi sitä nyt ottamaan harmia elämäänsä jostakin sellaisesta kuin lumisade vapun tietämillä.

Tee, jonka keitin sukkelasti sähköjen palauduttua, odottaa vielä juojaansa. Kiireempi saada viestiä maailmalle ennen seuraavaa pimeän hetkeä.

Edelleenkin me vertailemme elämäämme ennen ja nyt. Tässä talossa asuminen tuntuu meistä edelleenkin kesämökkielämältä. Ja kaikki mitä on ulkona, on elämän suurta luksusta.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

"Pankake again"

Otsikon lausahdus kuuluu iltapäivisin keittiössämme, jos pelliltä löytyy pannukakku.
Kehittelin kanatilallisen pannukakun ohjeen, johon laitan kuusi kananmunaa. Tämänpäiväisen pannukakun tein todella, todella tuoreista munista: tulin kanalasta sisälle vastamunittujen munien kanssa. Niistä viimeisen kana pyöräytti kanalan lattialle, kun hätistelin häntä pois munakasan päältä. Pannukakku on meistä kaikista erityisen hyvää. Luultavasti se johtuu reippaasta voin, munien ja vaniljasokerin määrästä ja täysmaidosta.

Vapaapäivään on toki kuulunut muutakin. Muutosta asti armas mankelini (jonka sain naapurin papalta) on ollut vanhassa tuvassa. Kun järjestelimme tätä taloa, en mielestäni löytänyt mankelille järkevää paikkaa. Nyt olen kyllästynyt liinavaatekaapin ylitsepursuavaan epäjärjestykseen ja mankelillekin löytyi oiva sijoituspaikka takan muurin takaa piikojenoven puoleisesta eteisestä. Isä nimitti aikoinaan talon etupuolella olevan toisen sisäänkäynnin "piikojen oveksi". Tosin piikojen ovi ei ole ollut nyt käytössä, kun sen puoleinen tuulikaappi on eläintenruokavarastona. Eteisestä löytyy kanojen, pupujen ja koirien ruuat suurissa säkeissä. Eteinen on sopivan viileä ja sinne ei lemmikeillä ole pääsyä. Mutta siis se mankeli pääsi nyt käyttöön ja sain jo kaikki keittiöpyyhkeet ojennukseen. Oli hauska havaita, kuinka paljon niitäkin oli kertynyt. Nyt viilennän välillä mankelin kuumentunutta moottoria.

Keittiössä on käynnissä kaksi hautomakonetta. Anne-Mari osti oman ja latasi sen tänne, koska hänellä on lähiaikoina muutto edessä ja siihen rytäkkään ei hautomakonetta enää tarvita. Toisesta koneesta alkoi tänä aamuna kuulua piipitystä ja iltapäivällä kuoriutui ensimmäinen rääpäle.

Ulkona on jotenkin hyytävä ilma: välillä sataa räntää, välillä tuulee. Äsken satoi reippaasti vettä. Vaikka ulkotyöt olisivat mielessä päällimmäisinä, vetäydyin suosiolla sisätöihin, kun kylmä tuntui hiipivän luihin ja ytimiin.

Tästä koneelta on näkymä riihelle. Riihi on mielestäni kaunein rakennus tällä tilalla. Minulla on vielä paljon yllätyksiä tiedossa, sillä olen katsastanut riihen sisällön vasta päällisin puolin. Riihessä on kaksi "kylkiäistä" (isäni nimitys sekin). Toinen sivurakennus on päädystä avonainen traktorisuoja, jossa on Kuopion Veljen traktori. Toinen kylkiäinen on sivurakennus, joka on kautta aikojen toiminut varastona. Ovelta vilkaistessa siellä näyttää olevan ainakin vanhoja ikkunanpokia. Joskus haaveilin riihestä vaikka minkälaista jatkokäyttöä, mutta kun hirsien surkea kunto paljastui, tyydyin siihen, että saan ihailla riihtä oman aikansa, kunnes se on viisainta purkaa. Koko riihirakennuksessa on asiallinen peltikatto, mutta toista sataa vuotta vanhat hirret ovat kauttaaltaan lahon syömät.
Riihi oli lapsenakin lempipaikoistani. Usein menin sinne vain nuuhkimaan sen viljaista, savuista tuoksua. Nykyään riihen tuoksu on haju: isäni säilytti siellä polttoainepöniköitä.

Mankelin roikkuva liina alkoi kiinnostaa kissoja. Varsinkin Pulla nousee takajaloilleen ja vonkuu mummon mankelille. Toiset kissat Kiti, Silkki ja Laku ovat käyneet tutkimassa ja ihmettelemässä. Mutta hautomakoneesta kuuluva piipitys vielä kyllä suurimman huomion.

Minä jatkan mankelointia oikein sydämeni kyllyydestä.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Edelleen pakkasaamuja

Napakat pakkasilmat antavat hiukan armoa pihan raaputukselle, kun maa on vielä iltapäivällä kovassa jäässä. Pensassakseja voi naksutella pusikoissa niin paljon kuin käsivoimia riittää. Takapihalla oleva piikkipuskien ja muiden ryöpsähtäneiden pensaiden ryteikkö on ilmoitettu koko perheelle joutohetkien työmaaksi. Aikoinaan äidin istuttamat lukuisat pensaat ovat levinneet takapihan rinteeseen epämääräiseksi pusikoksi, johon karkuunpääsevät kissat tykkäävät piiloutua. Kaunis tuo pensaikko ei ole mihinkään aikaan vuotta.

Pääsiäisenviettoon saapunut vanhempi nuoriso yllätti yövuoroja tehneen äidin haravoimalla ja raivaamalla suurimman osan pihaa. Kunhan saamme sopivan kevätsadepäivän ja kuiva heinikko vähän kostuu, laitamme pellolle risurovion. Poltettavaa on rovioon jo kertynyt, kun karsittuja oksia on ollut pitkin ja poikin puutarhaa.Olen huono arvioimaan määriä ja pinta-aloja, mutta minulla on sellainen käsitys, että rakennusten lähettyvillä olevan pihan ja puutarhan ala on toista hehtaaria. Ja todellakin kun äitini uuden talon valmistumisen jälkeen ehti 30 vuotta puutarhaan kaikenlaista istuttaa, niin kaikenlaista sieltä edelleenkin löytyy. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, vihaan syänjuuriani myöten pihan joka kolkalta löytyviä piikkisiä pensaita, joista valtaosa on ehtinyt kasvaa lähes jättimäisiksi puiksi. Kaiken huippu on talon itäpuolella ikkunoiden alla, keskellä pihanurmea hyvävointisena kasvava pirunkeppi. Luojanluoma sekin raukka lienee, mutta en ole ilennyt äidiltä kysyä, mikä hänen päässään on joskus naksahtanut, kun on sellaisen vihulaisen tontille päästänyt tulemaan.

Ensi alkuun vaikuttaisi siltä, että hyötykasvit ovat selvinneet leudosta talvesta ihan kelvollisesti. Alapihan omenatarhassa oli paria puuta joku pitkähammas käynyt järsimässä, mutta sitä en kovasti sureksi, kun kummankin puun sato on viime syksyinä ollut tasan kaksi omenaa. Riihen taakse taimikon laitaan myöhään syksyllä istuttamiani pensasmustikoita en ole vielä käynyt tarkistamassa ja vanhan talon taakse nakatut keltaiset vadelmatkin ovat melkein unohtuneet.

Olen tehnyt järkeen pohjautuvan päätöksen, että tänä keväänä innostun kasvimaa-asioista minimaalisen vähän. Viimekesäinen kurja sato vauhditti päätöstä sen tosiasian kanssa, että teen tämän kesän lähes kokoaikaista yötyötä. Vapaapäivinä en aio kontata mullassa yhtään enempää kuin mieli tekee. Eilen kellarista löytyi vielä kuutisen kiloa pienenpieniä puikulaperunoita, jotka olivat hyvässä kunnossa. Vein ne vanhan talon lämmitettyyn kammariin itämään ja jos itävät, nakkaan ne kauas viimekesäisestä juurimadon tuhoamasta perunamaasta. Kasvakoot tai märäntykööt, mutta viime kesän kylvöksistä puikulaperuna oli ainut, joka antoi kelvollisen sadon. Koska naapurissamme on perunankasvattaja, jonka perunat ovat parastakin parempia laadultaan ja maultaan, ei kannata haaskata aikaansa, vaivojansa ja rahojansa kyseenalaiseen harrasteluun. Viime keväänähän ostin kalliita siemenperunoita, suurella työllä ja vaivalla ne maahan laitoin, koko kesä niitä harattiin ja kuivimpaan aikaan jopa kasteltiin ja syksyllä perunannoston aikaan todettiin, että juurimato oli syönyt kaiken, aivan kaiken.

Joka tapauksessa kevät rynnistää tänne vauhdilla. Puulan jäiden soittoa pitäisi käydä kuulostelemassa. Eilen illalla ei meinannut malttaa tulla sisälle, kun mustarastas kertoili suloista tarinaa. Ulkotöiden suhteen kannattaa pitää asennetta, että pakollisia töitä ei ole olemassakaan, vaan sitä tehdään mitä kohtuudella ehditään. Tekemällä kun tekemättömät työt eivät täältä ikinä lopu.

Nautinnollista elämän jatkoa sinulle! Nautinnollista sen takia, että nautinto tulee hyvin pienistä asioista, esimerkiksi pihan haravoimisesta. Se on harvojen etuoikeus.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kuvamuistoja

  


                                          
                                          


                       
                                          
                                          


                          
                                          




                                                    
                                               


Perheemme asui yli 20 vuotta Helsingin Ruoholahdessa. Naapurissa olevasta Lapinlahden sairaalan alueesta tuli yksi suosituimmista ulkoilualueistamme. Alueen vanhat, idylliset rakennukset mielenkiintoisine yksityiskohtineen kiinnosti niin meitä aikuisia kuin lapsiakin. Alueen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen emme saaneet juuri mitään tarttumapintaa, koska sairaala oli jo lakkautettu ja tilojen uusi käyttötarkoitus haki vielä muotoaan. Tokihan käsitimme, että monta kovaa ihmiskohtaloa sairaalarakennusten seinien sisään oli kätkeytynyt. Ajatuksia vaihdoin myös muutaman hoitajan kanssa, jotka olivat tehneet työtä tässä ympäristössä.


                                        


Sairaala sijaitsee erittäin luonnonkauniilla paikalla veden ympäröimänä. Lasten suussa tätä uimarantaa nimitettiin "Pikkurannaksi".



                                        

                                   
 Vastarannalta pilkottaa Hietaniemen hautausmaan uuden kappelin torni. Kappeli valmistui vuonna 1933. Vanha kappeli on vuodelta 1872.