maanantai 10. heinäkuuta 2017

Täydelliselle kesälle on vaikea löytää otsikkoa

Kesä kiitää. Vapaapäivät työstä ovat kuluneet elämästä nauttien, kaikkea mukavaa tehden. Epämiellyttäviä töitä ei täällä olekaan, jollei lupiinin ja ruttojuuren hävittämisyrityksiä lasketa. Taistelu elintilaa ryövääviä vieraslajeja vastaan on turhauttavaa. Se mikä viime kesänä tuntui lupiinin suhteen voitolta tuntuu tänä kesänä ylitsepääsemättömän suurelta urakalta. Ruttojuuri on lähes hallinnassa ja ensi keväänä kokeilen radikaalimpaa menetelmää: peitän paksulla muovilla ojanpientareelta ne alueet, joilla ruttojuurta vielä on ja annan ajan tehdä tehtävänsä. Mihinkään kemiallisiin torjuntakeinoihin en täällä aio ryhtyä, kun lemmikkieläimiä ja kanoja liikkuu pihapiirissä.

Kanoista puheenollen - alapihamme on viihtyisän oloinen, kun siellä tepastelee uteliaat ja vireät kanat ja kukot. Hyvin ovat pitäneet reviirinsä pihapiirissä, eivätkä ole lähteneet seikkailemaan kauemmas. Haukkojakaan ei ole tänä kesänä täällä näkynyt.

Vehnäjauhoton/sokeriton kokeilu kesti kuukauden. Aika pian tuli selväksi, että sen noudattaminen vaatisi paljon enemmän keittiössä vietettyä aikaa. Leipominen ja ruuan laitto joka aterialle perusraaka-aineista vie paljon aikaa, kun syöjiä näin kesäaikaan on tusinasta kahteenkymmeneen. Ruokavalion vaikutukset olivat kiistattomat. Meillä aikuisilla se näkyi selvimmin, kun iän raihnaus alkaa jo näkyä. Itselläni suurin vaikutus oli niveltuntemusten, jopa särkyjen, jääminen kokonaan pois.

Viime kesästä viisastuneena en ole ottanut stressiä kasvimaatöistä. Anne-Mari sai paikallisesta maatalousmyymälästä alkukesällä ilmaiseksi sipulipusseja ja ne sipulit, jotka Anne-Marilta jäi istuttamatta, minä lykkäsin täällä kahteen tyhjään kukkapenkkiin. Mehän emme todellakaan ole koskaan olleet mitään sipulinsyöjiä, mutta ihan kokeiluna tämän otan. Kukkapenkki-ihminen en taas ole alkuunkaan. En voisi kuvitella ostavani kukkien taimia ja kitkeväni rikkaruohoja kukkapenkeistä. Jos aika ei riitä edes porkkanan ja salaatin kanssa askaroimiseen, niin orvokit ja samettiruusut unohdan suosiolla.
Kaksi asiallisen lyhyttä penkkiä minulla on puikulaperunaa kasvamassa ja sekin on varsinainen kokeilu. Kylvin parin sentin kokoiset, niukinnaukin itäneet perunanrapaleet samaan paikkaan, missä viime kesänä peruna kasvoi asiallisesti. Kokeiluksi voi sanoa sitä, että käytännössä perunat kasvavat kanalan pehkumujun sisällä. Rehevällä taimella on peruna niiltä kohdin, missä rapaleet taimelle edes nousivat. Yritän malttaa niiden antaa kasvaa syksyyn asti. Viime kesänä söimme suurimman osan lapin puikulasta keskenkasvuisena.

Vapaapäivien iloja on kiertää "tiluksillaan" ja katsastaa kasvien kehittymistä. Tämän päivän kierroksella totesin, että karhunvatukkapuskissa on raakileita enemmän kuin olen koskaan nähnyt. Viinimarjojakin näyttäisi tulevan paremmin kuin viime syksynä ja istutetut pensaat yhtä lukuunottamatta ovat lähteneet kasvamaan. Tyrnipensaat näyttävät myös hyvältä ja viimekesäisessä metsävadelmapaikassa näyttäisi myös olevan raakileita reilusti. Mustikan ja puolukan tilannetta en ole vielä ehtinyt lähimetsiin katsomaan.

Tämä asuinympäristö hellii kaikkia aisteja. Ei tarvitse edes lukea tutkimuksia puutarhatöiden tai mullassa möyrimisen positiivisista vaikutuksista ihmismieleen, kun sen tietää ihan kokemuksesta. Metsä on toinen mysteeri, jonka antamaa hyvää oloa ei voi korvata millään. Edes sateinen ja kylmä alkukesä ei latistanut mieltä, kun kesän vyöryminen tavallaan hidastui muutamaksi viikoksi. Oli enemmän aikaa nauttia vehreyden puhkeamisesta. Nythän kesä lämpöineen on vehreimmillään. Paarmatkin tietävät sen, hyttyset vielä piileksivät metsissä ja odottavat marjanpoimijoiden saapumista.

Tiedän toistavani itseäni. Mutta sydämen kyllyydestä suu puhuu.