tiistai 29. joulukuuta 2015

Puita uuneihin

Kannoimme miehen kanssa kuusen ulos lähes hautajaistunnelmissa. Ihan kuin olisimme kantaneet vainajaa. Joulu oli näköjään tärkeä ja omasta metsästä yhdessä haettu kuusi merkittävä osa joulun juhlaa. Kyllästyimme pistäviin neulasiin - sen takia kuusi ei nähnyt uutta vuotta sisällä. Kannoimme puun alapihan puidentekopaikalle ja huomenna mies karsii oksat kanojen iloksi ja kuusen runko pääsee polttopuiksi. Ensimmäisen kerran onnistuin riisumaan kaksi sarjaa kuusenkynttilöitä ilman, että ne olivat solmussa ja sotkussa. Nyt täytyy vain keksiä vanhalta puolelta sellainen paikka joulukoristeiden, -valojen ja kuusenjalkojen säilytykseen, että ne löytyy ensi jouluna ilman monen tunnin etsintöjä.

Vajaan kymmenen asteen pakkanen tarkoitti meillä eläinten vesiastioista huolehtimista, lämmityspuiden kantamista ja talon lämmittämistä. Koska muutimme tänne vasta heinäkuussa, alkoi polttopuuhommatkin vähän jälkijunassa. Elvyttävänä toimenpiteenä jouduin ostamaan kesällä polttopuita ulkopuoliselta toimittajalta, ennenkuin kerkesimme itse puutöihin.
Nyt joudumme pitämään sisällä reiluja puuvarastoja, jotta uuni- ja takkapuut ehtivät kuivua kunnolla.

Puiden teko saa vastaisuudessa uutta puhtia, kun ostimme isille joululahjaksi kunnon moottorisahan. Pari tuulenkaatoa isi teki polttopuiksi lähes käsisahalla, mutta työn hän ottikin kuntoilun kannalta.

Polttopuuta meillä riittää ja se on asia, jota ei osaa arvostaakaan, kun ei ole koskaan ollut ostopuun varassa. Talohan lämpiää puilla tai sähköllä ja arvatenkin suosisin mielelläni oman metsän energiavarantoja.

Tulen virittely takkaan - joka on varaava - on yksi terapiatöistäni. Kun takkatuli koituu myös kodin lämmönlähteeksi, tulta virittelee mielellään, vaikkei muuta tarvetta olisikaan.

Omat puut ja tulien sytyttely ovat asioita, jotka eivät kuuluneet kaupunkielämään. Tässä elämässä ne ovat hyvin tärkeitä ja mieluisia.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Monien muistojen joulu

Niin huiskahti ensimmäinen  maalaisjoulumme. Hitaasti alamme tajuta, että joulu meni kaikkine touhuineen ja vieraineen. Joulusta muistuttaa enää keittiön erkkerin ikkunaan teipatut ystävien lähettämät joulukortit, ruokapöydän punainen liina, olohuoneessa ripisevä muhkea joulukuusemme ja ulkona laimenneella innolla hohtavat jouluvalot.

Joulusta on kyllä jäljellä muistot, jotka lämmittävät mieltä. Joulustamme tuli erikoisen rikas sen takia, että kaikki lapset pääsivät tänne aatoksi. Aaton aterialla oli 21 henkeä ja mukana oli meille tärkeitä henkilöitä oman perheen lisäksi.

Kaikki jouluvalmistelut sujuivat suunnitellusti, eikä mitään yllätyksiä päässyt tulemaan. Joulun ainoa työläs yllätys ilmaantui aattoiltana juuri siinä vaiheessa, kun olin jo menossa vanhan talon puolelle nukkumaan. Olin laittanut puoli päivää pöydällä olleen täysinäisen lasisen kotikaljapullon jääkaappiin ja pullo räjähti jääkaapissa jossain vaiheessa iltaa. Kun kyseessä oli joulunaika ja perheemme suurin jääkaappi, teimme kahden vanhimman pojan ja Kampaajatytön kanssa tunnin verran hommia pestessämme jääkaappia ja sen sisältöä kotikaljasta ja tuhannen tuhannesta lasinsirusta. Ainoa kirvelevä menetys oli puolikas lakkakermakakku, joka uiskenteli kaljassa. Yritimme lohduttautua sillä, että kaikki ehtivät kakkua maistaa. Lohtu sekin, ettei kukaan lapsista tai lemmikeistä satuttanut itseään lasinsiruissa, jotka ryöpsähtivät vastaan, kun jääkaapin ovi avattiin tärskähdyksen jälkeen. Totesin lakoonisesti jääkaapinpesu-urakan jälkeen, että onpahan nyt ainakin jääkaappi pesty perusteellisesti joulun kunniaksi.

Jouluaamuna osa vieraista alkoi jo lähteä oman joulunsa viettoon. Haikeita hyvästejä sitten riittikin.
Nyt kun on asetuttu jo turvallisesti arkeen, alkaa ajatukset suuntautua väistämättä tulevan suunnitteluun ja uusiin asioihin. Tosin veroilmoitusten ihmettely ja kaiken maailman papereiden etsiminen on kyllä velvollisuuksista ensisijalla. Papereiden etsimisen olen jo siinä mielessä aloittanut, että mietin, missä kaikkialla niitä mahtaa olla muuton jäljiltä...

Jouluna minua ilahdutti, kun kylässä olleille lapsille maistui leipomani ruisleipä. Tänään tein leipää lisää ja huomasin, että alan olla leivän leipomisen suhteen jo oikeilla jäljillä. Viimeksi leipoessani jätin taikinaisen kulhon kuivumaan ja uuden takinan tein siihen. Kun lisäksi unohdin taikinasta hiivan, jota olen rippusen lisännyt juuritaikinaan, oli lopputulos mielestäni jo aika lähellä sitä, jollaiseksi ruisleivän ajattelen.

Vanhassa talossa nukkuminen on tullut jo tavaksi. Asian ainoa haittapuoli on se, että yöllinen vessareissu, mikäli sellainen tulee ajankohtaiseksi, on muuttunut pakkasten myötä kirpakaksi. Lisäksi pihatarhassa asustelevat karjalankarhukoirat edelleen unohtavat, että mummo ja pappa ovat menneet nukkumaan vanhaan taloon ja yöllä vanhan talon ulko-oven avautuessa tytöt ponnahtavat hereille ja päästävät kunnon vahtihaukun.
Mutta vanhassa talossa nukkuu niin paljon paremmin, että pienet hankaluudet ei merkitse mitään.

Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan lähiviikkoina. Nyt kuitenkin nautitaan talvesta.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Jouluun

Piha on peittynyt valkoiseen väriin.
Anne-Mari lähti aamuvuoroon töihin. Tänään alkaa jouluvieraidemme saapuminen. Ihan omaa perhettä nämä vieraat ovat, mutta tulevat vierailulle.
Yhdeksäksi menemme miehen kanssa Roinilan http://www.aromiliha.fi/  lihakaupalle hakemaan lihatilaustamme, sitten nappaamme vielä viimeisen kauppalistan puuttuvat tarvikkeet S-marketista, käymme kukkakaupassa http://www.kukkaelisa.fi/  ja ajelemme kotiin jatkamaan riemukkaita jouluvalmisteluja. Mies alkaa siivota etupihaa ja minä sytytän tulen leivinuuniin ja leivon pari muikkukukkoa ja ruisleipää. Roinilan ostoksista laitan naudan palapaistin leivinuuniin muhimaan.
Kahdeksi mies menee Mikkeliin hakemaan Kampaajatytön junalta ja minä haen Anne-Marin töistä.

Syksyllä Vuojalahden koulun perhekoulupäivänä teimme yhdessä naapuritilan http://www.hiekkointila.fi/tila.html kaurapellolla lyhteitä. Jos hiiret ovat antaneet lyhteiden olla rauhassa, vien kanalaan muutaman lyhteen jouluherkuiksi ja lopuilla koristelen takapihan puut pikkulintujen iloksi.
Kymmenet ja kymmenet pikkulinnut ovat meidän ilonamme ja olemmekin koko alkutalven ruokkineet lintuja uskollisesti. Silloin tällöin myös orava on liittynyt lintujen seuraan.

Iltapäivän iloksi pesemme vielä lattiat ja valikoimme mattopinkoista kaikkein nostaligisimmat Lautakankaan matot lattioille.

Nyt vien kuudelle reippaasti kasvaneelle kanapojallemme keitettyjä kananmunia ja jyviä aamupalaksi, sitten käyn kanalassa kuulemassa päivän kuulumiset.

Teille toivotan hyrisevää hyvää mieltä vastaanottaa Joulun sanoman syvin merkitys:
meillekin syntyi Vapahtaja. Avatukoon tämän Vapahtajan merkitys jokaiselle tänä jouluna.

Kuuntele, katsele, haistele, maistele, koskettele ja tunnustele tämän hetken lahjaa ja osoita kiitos Luojalle, kaiken hyvän antajalle.

Jumala siunatkoon sinut ja Joulusi!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluviikko alkaa

Nukuimme taas miehen kanssa viime yön vanhan talon puolella , mummonkammarissa. Se on paras paikka nukkua hiljaisuuden ja hyvän ilman takia. Jostakin syystä autojenkin ääni valtatieltä kuuluu vanhalle puolelle hiljaisemmin kuin tänne uuteen taloon.
Miehen piti kömpiä Anne-Maria kyyditsemään Mikkeliin inssiajoon ja Anne-Mari laittoi minulle viestiä, että oli laittanut tulet leivinuuniin, kun oli niin "kylmä". Piti sitten minunkin kömpiä lämpöisestä pesästä tänne uunia vahtimaan. Sisällä näyttää olevan 23,5 astetta ja ulkona 7,1. Jätin illalla laittamatta lämmityksen päälle talossa, koska ulkolämpötila oli melkein kymmenen astetta ja sisälläkin 25... Olemme tottuneet melko lämpimään, koska käytännössä lämpö on meille ilmaista, kun nakkaamme omia puita kattilan alle. Jos lämmitys verottaisi kukkaroa, olisin varmaan aika pihi lämmön suhteen, vaikka mukavuudenhaluinen ihminen olenkin.

En ole harrastanut työlistojen tekoa, kun hommien järjestys ja aikataulu on pysyneet päässä jotenkuten tännekin asti. Mutta nyt näyttää siltä, että jos haluan varmistua, että kaikki aikomani on torstaina iltapäivällä valmiina, on syytä laatia tälle viikolle työjärjestys. Sellaiset hommat kuin kotikaljan teko ja ruisleivän ja muikkukukkojen teko on ainakin sovitettava juuri oikealle päivälle, jotta kalja ehtii käydä ja muikkukukot ovat parhaimmillaan jouluaterialla.

Suunnittelemani joulupöydän tarjoilu sai idean vanhasta tutusta Astrid Lindgrenin lastenkirjasta "Eemeli", jossa on suloinen luettelo ruuista, joita Eemelin äiti oli valmistanut jouluksi. En toki valmista niitä ruokia, mitä Eemelin äiti teki, mutta samanlaisen hengästyttävän, veden kielelle saavan ruokalistan olen mielessäni suunnitellut. Mukana on useita perinteisiä jouluruokia, perheemme yhteisiä herkkuja ja muutama "must", jotka on vain pakko juuri tälle aterialle saada.
Koko perheen yhteinen herkku on maissi- tai riisimuropaneroidut, puoliuppopaistetut porsaan ulkofilepihvit ja "must" on lakka-kermatäytekakku ja muikkukukot.
Koska ruokailijoita on tiedossa runsaasti ja joulunpyhiäkin riittää, voin huoletta laittaa ruokaa, koska tiedän, että kaikki tulee syödyksi. Se asia on muuten yksi suurperheen etu: ei tarvitse koskaan pelätä, että kaupasta ostettu tai kotona laitettu ruoka jäisi haaskuuseen. Aina on syöjiä ja kaikki menee kaupaksi mitä laittaa. Meillä kun on vielä varajärjestelmänä tuo kanala ja siellä pidetään kyllä huoli, jos ruuantähteitä sattuu jäämään.

Minulle ruuasta kirjoittaminen on aina ollut hiukan arka asia, koska joskus on jollakin lukijalla meneillään sellainen elämäntilanne, että ollaan kiitollisia kaikesta ruuasta, mitä hengen pitimiksi on ollut varaa hankkia. Meilläkin on ollut perheenä aikoja, jolloin liha joulupöydässä ei ollut itsestäänselvä joulurutiini. Silloin tuntui kipeältä lukea kauppojen joulumainoksia tai blogien jouluruokapäivityksiä.
Muistan yhden jouluviikon, kun istuin muutaman lapsen kanssa raitiovaunussa suurien ikeakassien kanssa ja olimme tulossa Kalliosta Pelastusarmeijan ruokajakelusta. Olimme saaneet paljon kaikkea ruokaa, lisäksi pinkan lahjakortteja ruokakauppaan ja kasseissa oli paketoitu lahja jokaiselle lapselle. Nuorin lapsista muistaa vieläkin Pelastusarmeijalta saamansa joululahjan ja tulee sen johdosta varmasti ajattelemaan koko loppuikänsä lämmollä Pelastusarmeijaa, niinkuin me muutkin.

Sinä jouluna opin, että joulutunnelma ja joulun ilo ei rakennu minkään materiaalisen, ei tavaran, ei ruuan ja juoman, varaan. Joulun silmätkostuttava tunnelma ja sydämenpakahduttava ilo tuli monista rakkaista ihmisistä, jotka jakoivat omastaan. Kuka kantoi keittiön lattialle monta kassillista ruokaa, kuka sujautti valmiin kinkun joulukortin kanssa oven raosta, kuka halasi niin lämpimät hyvänjouluntoivotukset, että syli oli lämmin koko loppupäivän.

Se ruoka, mitä tänä jouluna syömme, syödään kiitollisina Taivaan Isälle. Jumala on siunannut meitä monella tapaa alkaen tästä talosta ja mahdollisuudesta asua täällä. Ihmiset ympärillä ovat siunaus. Kotiseurakunta, jonka joulujuhlaa eilen vietimme, on siunaus. Naapurit ja ystävät ovat siunaus. Terveys on siunaus. Tämä joulu on siunaus.

Jouluviikon maanantaissa olemme. Sydämen avoimuutta toivotan sinulle.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Ihan oikea suomalainen metsäkuusi

Ihka oikea joulukuusi torottaa olohuoneessa ikkunoiden edessä. Monen mutkan takana kuusen pystyyn saaminen sitten oli, kun sitä kesällä talteen laittamaani valurautaista Lautakankaan kuusenjalkaa en mistään löytänyt. Ostimme miehen kanssa Agrimarketista uuden valurautajalan, mutta sille kävi vähän surkeasti. Miehenihän on tunnetusti vahvavoimainen mies ja hän junttasi kuusen niin voimallisesti jalkaan, että valurauta rysähti useampaan kappaleeseen rikki.
Kun mies tulee rikkomustaan minulle sisälle kertomaan ja ovensuussa tullessaan pyytelee anteeksi kovin aitoon äänensävyyn, luulin ensin, että hän on vuorostaan kolauttanut autoani. Minä nimittäin otin autoni kanssa vähän kosketusta kirjaston kiviseinään toissaviikolla. Mutta se onneksi oli vain kuusenjalka, jonka rikkoutumista mies anteeksi pyyteli.

Koska olimme löytäneet mielestämme ihan harvinaisen kauniin ja tuuhean kuusen, niin ostimme vuorostaan S-marketista kuusenjalan, joka tuntui jopa paremmalta kuin rikkimennyt. Kuusen saamisesta sisälle oli tullut meille jo pakkomielle.

Tänä iltana (lasten painostuksesta) setvimme ensin kuusi korillista pyykkiä pois olohuoneesta ja sitten kannoimme kahden nuorimman tytön kanssa kuusen paikoilleen. Toiseksi nuorin tytöistä taisi keksiä samalla perheeseemme uuden lentävän lauseen:
Kannoimme yhdessä kuusta etukatoksesta sisälle ja minä kannoin kuusen keskeltä, kaikkein pulleimmasta kohtaa. Kuusen piikit nipistelivät vaatteiden läpi ja valittelin ääneen, kuinka kuusi pistelee. Tyttö tokaisi minulle miettimättä:
- "Kyllä sä kestät, sä oot nainen".

Kuusi koristeltiin Lautakankaan perintökuusenkoristeilla ja meidän Helsingin-kodista tuomillamme koristeilla.

Kun kuusi on paikoillaan tuoksumassa, saa siivoaminenkin vauhtia. Vuodepaikkoja olen jo järjestellyt, koska näillä näkymin meillä on ainakin kuusi yövierasta joulunpyhinä. Myös aaton iltapäivän jouluruoka alkaa hahmottua. Minulla on toiveissa saada 21 ihmistä jouluateriallemme.

Mukavien joulutouhujen keskellä ei ehdi sureksia loskaa, jäätä ja isoja lätäköitä, kun on tärkeämpiäkin asioita mielessä. Huomenna on seurakuntamme joulujuhla ja sen jälkeen keskityn oman joulun tekemiseen.

Minusta tuntuu, että vielä ehtii tapahtua kaikenlaista mielenkiintoista ennen pyhiä, joten en vielä laita lappua luukulle ja toivottele teille jouluja.
Mutta nauttikaa tekin näistä rauhan hetkistä onnellisina ja kiittäkää Jumalaa kaikesta.
Minäkin sanon hyvin onnellisena Taivaan Isälle:
"Kiitos näistä upeista päivistä täällä kodissa ja kiitos varjeluksestasi."

tiistai 15. joulukuuta 2015

Kello ei ole vielä kymmentäkään...

...ja olen tänään jo ehtinyt herätellä aivojani kännykän herätyksen jälkeen mieheni kainalossa kuusi minuuttia ja sen jälkeen antanut kahdelle kissalle ruokaa, kun näytti siltä, etteivät ne jaksa odottaa niin kauaa, että olisin ensin käynyt suihkussa.

Ennen suihkuun menoa kurkkasin rönttähuoneessa majailevia kuutta kanatipua ja vaihdoin niiden vesikuppiin (uima-altaaseen) puhtaan veden.

Suihkun jälkeen latasin kahvinkeittimeen kuusi kupillista kahvia valmistumaan ja tein viidelle koululaiselle aamuleivät valmiiksi.

Join kolme mukillista maitokahvia sellaisella nautinnolla, kuin en olisi ikuna kahvia saanut. Keskimmäisen mukillisen kyytipoikana oli viipale tekemääni joulu- eli saaristolaisleipää, kotoisammin saarileipää.

Puoli seitsemältä tein herättelykierroksen. Saara oli tavoistaan poiketen jo noussut, mutta kahdelle koulupojalle annoin muutaman suukon poskelle ja sanoin varovaisen hellällä äänellä "jaksaisitkojoherätää". Yhden koulupojan, joka ei suukoista perusta, herätin "kunnolla", kuten hän on toivonut. Olen tulkinnut toiveen siten, että herätys on ehdottomalla, railakkaalla äänellä lausuttu "nyt ylös!"

Kun koulutaksin oli jo määrä olla ladon takana koulukkaita noutamassa, minä tukahdutettua kiukkua kihisten etsin vielä villasukkia, lapasia ja ties mitä olohuoneessa pyykkikoreista. Päätin taas vakaasti, että iltapäivällä kutsun koolle perhekokouksen ja pidän taas luennon siitä, että "edellisenä iltana etsitään seuraavaksi aamuksi sukat ja lapaset ja kaikki vaatteet". Kiukkuni kihisi vielä enemmän, kun aloin ajatella, miten taas iltapäivällä lasten koulujen tiedotusjärjestelmään, Wilmaan, kilisee opettajien viestejä: "sillä ja sillä lapsella oli taas vähänlaisesti ulkovarusteita mukana", "päähine ja hansikkaat puuttuivat, vaikka ulkona on kylmä", "lapsi valittaa kylmää välitunnilla".
Joo-o, kyllä on kylmä ja minun puolestani saavat ipanat näppejään palelluttaa niin monta kertaa, että muistuu lapasten etsiminen mieleen muulloinkin, kuin klo 7.18 kouluaamuina.

Koululaisten lähdettyä purin puhtaat, iltayöstä pyörineet vaatteet pyykkikoneesta ja latasin koneen uudelleen. Sohvalla oli entuudestaan jo yksi korillinen odottamassa ripustamista ja hötkäisin kaikki märät vaatteet pyykkitelineisiin, jotka tuttuun tapaan ovat taas päätyneet meillä olohuoneeseen.

Nuorimmalla pojalla oli jääkiekkotreenit illalla ja väsynyt poika oli unohtanut laittaa varusteensa kuivumaan. Levittelin rönttähuoneeseen (tipuhäkin seuraksi) suuren pyykkitelineen ja ladoin pojan varusteet pitkin telinettä ja puusohvaa. Tiput katselivat touhujani kaulojaan käännellen ja kyselivät, saisiko lisää ruokaa. Vein niille kupillisen kananrehua, kalkkia ja kaurahiutaleita.

Kun ulkokoirille oli viety aamuruoka ja lämmintä vettä, tein ruokakupit kanoja varten. Isi lähti mukaani kanalakeikalle. Olemme ottaneet tavaksi hätistellä kanat ulkotarhaan siksi aikaa, kun keräämme munat, siivoamme kanalan, vaihdamme vesiastian ja laitamme ruuat valmiiksi. Tavallisesti isi hätistelee kanat ja minä teen muut hommat.

Kanalan jälkeen laitoin leivinuuniin tulen. Olen ottanut tavaksi latoa puut valmiiksi uuniin ja ne ovat saaneet kuivahtaa siellä pari päivää, ennenkuin olen lämmittänyt uunia. Nyt unohdin kytkeä huippuimurin pois päältä liesituulettimesta ja niinpä imuri vetäisikin savut leivinuunista keittiöön. Ennenkuin ehdin hoitaa asian, oli keittiön ääliöherkkä palohälytin jo haistanut palaneen käryä ja alkoi metelöidä talossa, jossa kaksi työläistä vielä nukkui.

Seuraavaa kahvimukillista juodessani vastasin kahteen sähköpostiin, laitoin muutaman viestin Wilmassa, Messengerissä, WhatsApissa ja Fb:ssa. Ja näköjään olin keittänyt pikkutipuja varten kananmunia ja laittanut riisipuuron tekeytymään höyrykattilaan.

Nyt pidän tuumaustauon. Anne- Mari on lähdössä Isin kyydillä Mikkeliin ja minun olisi käytettävä yksi lapsi hammaslääkärissä. Onneksi on vielä aamupäivä. En mainitse teille mitään niistä hommista, jotka ovat vuorossa iltapäivällä.

Iloa päiväänne.
Kohta saadaan riisipuuroa.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Viisi kuukautta maalaisina

Kohtsillään tulee viisi kuukautta muutostamme. Minulta on kaupunkikodin tunnelmat jo unohtuneet, mutta kaupunkiin jääneitä ihmisiä on ajoittain kipeä ikävä. Tänään laitoin Naapurin Papan omaiselle viestiä ja kyselin, onko Pappa kotona vai jossakin hoitopaikassa. Sain kuulla, että meille niin rakas Pappa ei ole pystynyt asumaan kotonaan heinäkuun jälkeen, vaan on vuodepotilaana hoitolaitoksessa. Ikävä nipisti silmiäni ja sydänalaani ja näin silmissäni Naapurin Papan hymyilevän katseen ja touhukkaan olemuksen. Samalla muistui mieleeni, kuinka Pappa erään kerran pohdiskeli, kun yhdessä tulimme kerrokseemme hissillä kauppakassien kanssa:
- "Jos minä olisin nuorempi ja sinulla toisenlainen elämäntilanne, niin lyötäis hynttyyt yhteen".
Kun tätä tapausta kerroin miehelleni, tämä muisteli Papan leikkimielistä sutkautusta lämpimänä kesäiltana kerrostalomme pihamaalla:
- "Lähetäänkö naisiin?"

Tämä Naapurin Pappa oli se sota-ajat nuorena miehenä elänyt esimerkillinen ihminen, joka varttuneiden miesten ollessa rintamalla hoiti oman kotitalonsa ja viiden naapurin peltotyöt.

Toivottavasti Pappaa hoidetaan hellästi ja hänelle puhutaan lempeästi ja kauniisti.

Samalla tavoin ikävä kirpaisee, kun näen Facebookissa kuvia entisistä työtovereistani vanhainkodissa. Hetkessä mielessäni on kunkin osaston sydämelliset hoitajat ja aidot, persoonalliset asukkaat, jotka tekivät hoitajan työstä antoisaa ja mieltä virkistävää.

Kaupunkiinhan jäi neljä vanhinta lastamme. Tällä hetkellä näyttää siltä, että he kaikki pääsevät tänne joulunviettoon. Edellisestä koko perheen joulusta onkin useampi vuosi aikaa. Ties kuinka monena jouluna joku on ollut töissä tai matkoilla. Vietimme useamman täysin lahjattoman joulun ihan omasta halustamme. Nyt kun on poikkeuksellinen joulu jo muutenkin, on lahjojen hankkiminen "sallittua".

Meillä oli keittiössä pieni adventtikuusi, jonka eilen isin kanssa korjasimme pois. Pisteleviä neulasia siivotessani ehdin jo ajatella, mahtaako meille sittenkään tulla sisäkuusta. Voihan se olla, että jo kaupungista tulevien takia oikea kuusi täytyy olla, mutta ennen joulua minun on löydettävä vanhasta talosta valurautainen kuusenjalka, jonka muuton yhteydessä laitoin "talteen ja näkyvälle paikalle, jotta se sitten jouluna helposti löytyy".Olen sitä kuusenjalkaa nyt kahdesti käynyt vanhasta tuvasta etsimässä, eikä sitä ole vielä löytynyt. Heppoinen muovijalka on haudattuna takakuistin hiekkalaatikkoon ja jalassa on kiinni kuusi, johon laitoimme värivalot. Toinen kuusi tököttää etupihalla lamppuineen, mutta vielä on sellainen olo, että kuusia ei suinkaan ole tarpeeksi.
Helsingissä en ostanut aitoa kuusta siitä periaatteesta, että jos isälläni on metsää, niin minä en kuuttakymmentä euroa rupea neulasiaan pudottelevasta kuusipuusta maksamaan. Muovikuusi täällä maalla metsänomistajan tuvan nurkassa olisi niin naurettava juttu, että sellaista ei kehtaa edes ääneen puhua.

Ja muuten: jos joltakulta täällä lähiseuduilla se oikea kuusi vielä puuttuu, niin poikkea käymään. Täällä on ihan näköpiirissä sellaisia harventamisen tarpeessa olevia kuusia, joista olisi paljon iloa joulupuuna.
Nyt on viimeiset viikot käsillä polttaa kynttilöitä ulkolyhdyissä. Ei aikaakaan, kun pimein aika on selätetty, joten otetaan nyt kaikki ilo irti lyhyistä, hämäristä päivistä ja pitkistä öistä.
Iloa alkavaan viikkoonne!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Surusta kohti iloa

Joulukuu on niitä kuukausia, jolloin päivät vilistävät nopeammin kuin suunnitelmat saada asioita aikaiseksi. Jotkut ovat haikailleet joulumielen puuttumista, mutta eikös se oikeasti olekin niin, että joulumieli ei ole mitään sellaista, johon tarvittaisiin tietyt olosuhteet, tiettyä rekvisiittaa tai suorittamista. Joulumieli on sydämen kiitollinen asenne, jota ei lannista kumisaappaissa tirsuva mutavelli, jota löytyy pihasta sieltä ja täältä.

"Kaikkien tunteiden hyväksyminen" on ollut minulla viime päivien opinkappale. Kun "Viipaleita"-blogin Satu kuoli tämän kuun viides päivä, on kyyneleet olleet silmissäni useaan otteeseen.
Tunsin Satun vain blogista, mutta niinkuin täällä blogimaailmassa on hyvin tavallista, blogitutuista tulee vuosien saatossa hyvin läheisiä, vaikkei aina edes tavattaisi toisiaan. Toisen blogin lukeminen on melkein kuin päiväkirjan sivuille pääsemistä. Vaikkemme tahtoisikaan, meistä jää paljon rivien väliin ja muodostamme blogin kirjoittajasta omanlaisensa ihmisen näiden mielikuvien perusteella.

Minulle tuli suru, kun oli Satun aika lähteä. Viimeiseen asti halusin uskoa muuta. Ja minun on ollut vaikea hyväksyä sitä, että suren Satun poismenoa, kuin hän olisi ollut perheenjäsen tai hyvin läheinen ihminen. Tiedän, että Satun lapsilla on paljon läheisiä tukena ja lohtuna, mutta silti itken heidän tuskaansa kuin myös Satun vanhempien surua.

Oma ikäväni saa tietysti aikaan sen, että huokailen Jumalan puoleen, että Hän lohduttaisi ikävöiviä läheisiä. Aikanaan suru helpottaa, mutta tämä tilanne saa minut pohtimaan, olenko hereillä. Välitänkö oikeasti lähelläni olevista, arvostanko aikaa, arvostanko terveyttä, arvostanko elämää, ymmäränkö oman elämäni rajallisuuden. Mitähän mahtaisin tehdä tänä iltana, jos tietäisin, että kuolema korjaa minut ensi yönä?

Joulun sanoma ei todellakaan ole tallin seimi-idyllissä uinuva vauva, vaan kuoleman voittanut Vapahtaja, jonka mahti kuoleman voiman yli on kohta käsillä.
...

Kuolema on raskas asia. Emme me ihmisinä unohda sen olemassoloa, mutta emme myöskään saa sen kahlita iloamme.
Päivän iloisia hetkiä voi olla vaikka kananpoika, joka ensimmäistä kertaa pääsi lehahtamaan pienillä siivillään pesälaatikon reunalle ja kuinka toverit naulituivat tuijottamaan liikkumatta rohkeaa seikkailijaa.
Tai ihastus niistä 270:stä pienestä valosta, jotka tuikkivat isin pystyttämässä kuusessa etupihalla. Valio-myrskyn kaataman kuusen runsaskäpyinen latvus pääsi arvoiseensa tehtävään pihamme koristajana.
Tai ajokoira, joka yöllistä ukonilmaa ja salaman räjähdystä säikähtäessään vaihtaa nukkumapaikkansa minun vierestäni isin kainaloon.
Tai ilo leivinuunissa paistetuista ruisleivistä ja muikkukukosta.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Tämän illan draama

Jossain vaiheessa meille on kotiutunut lempeä ja kiltti suomenajokoiratyttö Kiira.
Alkuun Kiira oli sisäkoirana Anne-Marin Pipsan ja Kaisan Kerin seurana. Aika pian Kiira sai lisänimen "pissaliisa" ja se nimi tuli ihan yhdestä tietystä syystä: Kiiralta lirahti pisut silloin tällöin sisälle ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä jonkun sänkyyn ja kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä mummon tai papan sänkyyn. (Minä olen meidän eläinlapsille "mummo" ja meidän isi on "pappa".)
Niinhän siinä sitten kävi, että mummo aika pian kyllästyi kantamaan likapyykkikasaan kaikkia petivaatteitaan petauspatjoja myöten. Kiiralle tuli muutto ulkotarhaan kahden karjalankarhukoiratytön kaveriksi, tosin jokaisella on oma aitaus sovun säilymisen takaamiseksi.

Muutaman kerran on Kiira päässyt karkuun aitauksesta, kun joku hidasrefleksinen on vienyt ruokakippoa. Kiira ei karkaa suinkaan pitkin metsiä, vaan ponkaisee salamannopeasti suorinta tietä talon ulko-ovelle ja pyrkii sisälle.
Sisällepääsemisen halu on niin suuri, että kun aitauksen oven avaa, Kiira matelee maata pitkin kuin mato ja yrittää tehdä itsensä näkymättömksi ja luikahtaa ovesta karkuun.
On päiviä, jolloin Kiira saa lisänimen "Itkupilli", kun itkee ja vikisee aitauksessa. Jos mummo tai pappa puuhastelee pihassa tai ladossa jotakin, ei Kiirallakaan ole aitauksessa mitään hätää.

Pari kertaa on Kiira ollut sisäkoirana muutaman päivän ja ensialkuun ilmoittanut hienosti, kun on ollut tarve päästä ulos. Sitten taas laiskuus on saanut vallan ja mummo on pitänyt puhutteluja pyykkisylyllisten takaa.

Eilen Kaisa toi Kiiran taas käymään sisällä. Voi, miten Kiira onkaan nauttinut huomiosta, rapsutteluista ja takkahuoneen sohvalla nukkumisesta. Mummo on lisäksi palkinnut joka kerta, kun Kiira on ilmaissut tarpeensa päästä ulos ja kun ulkoreissu on onnistunut toivotulla tavalla.

Viime yökin sujui rauhallisesti nukkuen ja aamulla Kiira toimitti asiansa hienosti ulos.
Illansuussa tuli pieni vahinko, mutta siitä mummo saa melkein syyttää itseään. Kiira makasi eteisen lattialla, kun mummo touhusi kanatipujen kanssa, eikä mummo hoksannut, että ulospääsyähän se Kiira siinä kiltisti odotti. Aikansa odoteltuaan oli ihan pakko käydä pissillä...

Meillä on kaksi kissaa, jotka tähän asti ovat olleet lähes välinpitämättömiä Kiiraa kohtaan. Tosin ei Kiirakaan ole vapaaehtoisesti tarjoutunut tekemään tuttavuutta sapelikynsien kanssa.
Tänä iltana, kun suurin osa väestä oli jo nukkumassa, vanhempi kissa Diana sai aikaan välikohtauksen, jonka jälkeen Kiira oli silminnähden järkyttynyt.

Diana tallusteli keittiön pöydän alta ja Kiira ilman pahoja taka-ajatuksia päätti kulkea takkahuoneeseen kissan perässä. Sepä ei kissalle sopinutkaan, vaan se hyökkäsi kiukkuisesti sähisten kohti Kiiraa. Kiira pakeni suinpäin takkahuoneessa olevan sängyn päälle ja päästi oikein itkun vinkaisun samalla kun valkoinen kissapeto sujahti sängyn alle piiloon.
Kiira oli hyökkäyksestä niin suunniltaan, että se tuli Anne-Marin huoneen ovelle ja oli väkisin pyrkimässä huoneeseen turvaan.
Kissan ja koiran mekastus herätti kaikki nukkuvat ja hetkessä oli kaikki takkahuoneessa ihmettemässä, mitä siellä sähistään, laukataan ja itketään.

Diana sai tietysti kuulla kunniansa ja Kiira asettui peloissaan sängylle rapsuteltavaksi. Anne-Marin Pipsa-koira oli heti tilanteen tasalla ja tuli makaamaan Kiiran viereen ikäänkuin suojellakseen ystäväänsä katalalta kissalta.

Selvästikin Kiira jo hetken mietti, olisiko ulkotarhassa ja omassa mökissä yö kuitenkin turvallisempi. Sinne ei ainakaan kissa tule kamalien kynsiensä kanssa.
Mutta pelastajaksi tuli pappa: pappa nosti vantteran Kiira-tytön syliinsä ja kantoi tämän mummon ja papan makuunurkkaan.
Kiira saa nukkua tämän yön mummon ja papan vieressä.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kivat myyjäiset

Joulunaloitusmyyjäiset sujuivat meidän osaltamme hyvin. Kaksi päivää olin leiponut ja myyntipöydältämme löytyi mallasjoululeipää, ruishapanleipää, kaalipiirakoita, pari suolaista piirasta, taatelikakkuja, pieniä aakkospipareita, suuria pikeerillä koristeltuja piparisydämiä ja herkkukoreja.

Kuten etukäteen arvelinkin, suosikkituote ruisleipä loppui pöydältä ensin. Kaalipiirakoitakin meni yli 50 kappaletta, vaikka se oli valtaosalle ostajia täysin uusi tuttavuus.
Kauan sitten venäläissyntyinen ystävättäreni opetti minulle noiden kaalipiiraiden teon. Meillä ne ovat lastenkin herkkua, tosin liian harvoin tulee ryhdyttyä niiden tekoon.

Tärkeämpää kuin kaupanteko oli myyjäisissä lukuisten vanhojen tuttavien, ystävien, naapureiden ja luokkatovereiden näkeminen. Näin useamman sellaisen ihmisen, jonka tapaamisesta oli yli 30 vuotta! Voitte kuvitella, että tällainen päivä oli siis aarre.

Lisäksi tutustuin useampaan uuteen henkilöön. Paikalla oli muidenmuassa erään tilan emäntä ja hänen myyntipöydällään oli hunajapurkkeja. Ennen myyjäistohinoiden alkua ehdin pyytää emännältä päästä oppilaaksi tutustumaan mehiläistenkasvatukseen.

Mehiläistenhoito on ala, joka minua kovasti kiinnostaa ja varmaan lähiaikoina täytyy ryhtyä toimiin asian eteenpäinviemiseksi.

Myyjäisissä oli myös joukko ihmisiä, osa tuntemattomiakin, jotka tunnustautuivat blogini lukijoiksi. Heille lämpimät terveiset ja kiitokset ilahduttamisesta. Olin todella yllättynyt.

Kolme tytöistämme oli mukana myyntipöydän takana. Oli mukava nähdä, kuinka paljon Saaralla riitti kavereita. Myyjäisissä oli kyläkoululaisilla oma myyntipöytä ja lasten koulukavereita vilisti paikalla sankoin joukoin.

Meidän myyjäisemme oli siinä mielessä outoa touhua, että vaikka autokuormallisen veimme myytävää paikalle, lähes saman verran kuskasimme muilta myyjiltä ostettua tavaraa takaisinpäin. Se tuli kyllä todistettua, että tuollaisen tapahtuman merkitys on ensisijaisesti sosiaalista viihtymistä ja ihmisiin tutustumista ja bisneksenteko on tyystin toissijaista.

Seuraava leipomisrupeama on joulukuun kahdennentoista päivän seutuun, jolloin seurakuntamme järjestää samassa paikassa, Kunnantalolla, joulutapahtuman, jonka yhteydessä on myös myyjäiset. Kyselin eräältä vastuuhenkilöltä ja hän kertoi, että ruisleipä olisi myyntivaltti myös heidän myyjäisissään, tosin leivän leipojia ei tahdo enää löytyä.

Nyt keskityn pariksi päiväksi talon raivaamiseen, tiskaamiseen, pyykinpesuun ja lepäämiseen. Tosin heti huomenna täytyy jo laittaa hapanleivän juuri valmistumaan ja paistaa maanantaiaamuna lisää ruisleipää.

torstai 26. marraskuuta 2015

Kangasniemen joulunavaus Kunnantalolla lauantaina 28.11.2015 klo 10-14

Kangasniemen Yrittäjät ry ja Kangasniemen kunta järjestää perinteisen joulunavauksen Kunnantalolla ensi lauantaina.

Ohjelman lisäksi tapahtumassa on joulumyyjäiset, joihin on ilmottautunut kolmisenkymmentä myyjää. Mukana on paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä, koululuokkia ja yksityisiä henkilöitä myymässä tuotteitaan.

Perheemme on paikalla "Lautakankaan tila" :n nimissä. Myymme mm. uunituoreita leivonnaisia.

Kahvila Reissupannun toimesta myyjäisissä on kahvila, jossa on myynnissä kahvin ja torttujen lisäksi myös joulupuuroa.

Joulumyyjäiset on perinteisesti houkutellut paikalle satoja kävijöitä. Kannattaa tulla kauempaakin, mutta tule ajoissa!

Tunnelmallista adventtiaikaan siirtymistä teille kaikille ja tervetuloa ostoksille tai vain viihtymään!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Perhe on kasvanut

Varhain lauantaiaamuna kuoriutui kaksi tipua, musta ja keltainen. Myöhemmin iltapäivällä kuoriutui vielä kaksi tipua. Viides tipu jaksoi kyllä tehdä reiän munaan ja jonkin aikaa piipitellä, mutta voimia kuoriutumiseen sillä ei ollut. Tipu oli todella isokokoinen: munankuori oli kuin täyteenahdettua tipua.
Aika pian kuoriutumisen alkaessa pitkittyä tuli selväksi, että eläjää ei siitä tipusta tule.

Viimeisenä maailmaan tullut mustaharmaa tipu taas sai aika pian kutsumanimekseen Rääpäle. Tipun höyhenet eivät millään meinanneet kuivua, tipu oli kylmissään ja uikutti vielä kuivumisen jälkeenkin pesässä lampun alla mahallaan röhnöttäen, siipiään räpistellen. Aika selvältä näytti senkin pienen kohtalo, mutta katsoimme maanantaihin asti, alkaisiko sen jalat voimistua ja oppisiko tipu syömään. Syötin ja juotin sitä muutaman tunnin välein ja annoin äidillistä kenguruhoitoa paitani alla. Tipun jalat olivat aivan voimattomat, kun ikätoverit olivat ponkaisseet jo aikaa sitten pystyyn ja nokkivat keitettyä munaa reippaina. Kun eilen iltapäivällä Rääpäle aloitti lähes tauottoman piipityksen, teimme Anne-Marin kanssa päätöksen, joka eläintenhoitajien kohdalla on merkki rakkaudesta, mutta joka ihmismielessä tuntuu vaikealta ja surulliselta. Minä olin ehtinyt pieneen palleroon kovasti kiintyä, kun olin sille tuntikausia jutellut, kehunut ja kannustanut, syöttänyt ja juottanut ja tehnyt lämmintä pesäpaikkaa ja häätänyt uteliaita kissoja sen läheltä.

Meillä on nyt siis kaksi keltaista ja yksi musta tipunpoikanen, joilla on ikää kolmisen vuorokautta. Tiput syövät, juovat, kakkivat ja pissivät hienosti ja ilakoivat keskenään laatikossa, jota turvallisuussyistä pidetään toisessa vessassa. Lattialämmitys takaa niille mukavan lämmön ja suljetun oven takana ei ole pelkoa, että kissat ja koirat pääsevät napsimaan piipittäjiä suihinsa.

Loppuviikolla on odotettavissa hautomakoneesta vielä kuuden munan kuoriutuminen. Jos näistä tipuista edes muutama olisi kanoja, niin saisimme ensi kesäksi lisää munijoita kanalaan.

Kanalan väki voi hyvin ja uskoivat talven tulleen vasta sitten, kun varpaat oli jäätyä ulkotarhassa. Nyt kanat ovat tyytyneet olemaan sisällä kanalassa, eivätkä ole edes kyselleet ulospääsyä.

Huomasimme jo kesällä, että voikukka ei sitten olekaan mikään vihattu rikkakasvi meillä. Kanat ovat hulluna voikukanlehtiin ja marraskuun puoleenväliin asti riitti vihreää kanalan vieressä olevasta kosteasta "alangosta".

...
Saimme talviset maisemat lumisateen myötä. Jos syksyinen maisema oli hoitava, niin kyllä mieli rauhoittuu viimeistään näitä lumen kuorruttamia metsiä ja pihapiiriä katsellessa.
Lapset nauttivat lumileikeistä niinkuin eivät ikinä olisi lunta nähneet. Kylpyhuoneen lämmin lattia on täynnä kuivumassa olevia vaatteita ja kenkiä.
Tulisijojen lämmittäminen on jokapäiväistä, kun lämmin takan tai leivinuunin kylki on niin houkutteleva ja lämpö hellivää.

Ensi lauantaina olemme myymässä joulunavausmarkkinoilla, joista kirjoitan vielä erillisen mainoksen. Nyt minulla sormet syyhyää piparkakkutaikinoiden tekoon. Myynnissä on Lautakankaan omalla reseptillä tehtyjä piparkakkuja ja muuta hyvää.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ekologinen papan parta

Hetikohta maallemuuton jälkeen houkuttelin miehen lopettamaan parranajon.
Töissä ollessaan mies höyläsi leukaperiään kahdesti vuorokaudessa ja teriä sekä geeliä kului. Silkavaleukainen kuljettaja oli toki huolitellun näköinen, eikä kasvoissa ollut mitään huomiotakiinnittävää, ellei ollut kiireessä sivaltanut auki huulen reunassa olevaa luomea, jota täytyi paikata laastarilla.

Aika pian kävi ilmi, että Melskan papan parta on jo melkein valkoinen. Yhtenä päivänä pappa huomasi, että hänellä on joulupukin varustuksia jo aika paljon omasta takaa: iso vatsa ja valkoinen parta. Parturityttö viime käynnillä siisti isänsä leuan ja oikeastaan parta on nyt aika charmantti. Lisäksi miehen rentoutuneeseen ja vapautuneeseen maalaisolemukseen parta sopii oikein hyvin. Voisi sanoa, että hän on parrakkaana vakuuttavampi maalainen kuin parrattomana pääkaupunkilainen bussinkuljettaja! Mutta joka tapauksessa hän on nyt hyvin komea ja nauttii täysin siemauksin eläkepäivistään. Alun painajaiset  ruuhkista, myöhästymisistä ja harhaanajoista ovat jääneet. Mielekästä tekemistäkin on löytynyt liiankin kanssa.

Pikkuveljeni antoi käyttöömme talven ajaksi oman moottorisahansa. Kun mies on nyt sahaillut tuulenkaatoja, on hän alkanut haaveilla omasta ja vielä tehokkaammasta moottorisahasta. Tänään juttelimme Anne-Marin kanssa, että täytyy varmaan ostaa papalle joululahjaksi oma moottorisaha.

Mutta mitä siihen parrankasvatukseen tulee, niin äsken hoksasimme, että sehän on oikeastaan hyvin ekologista: parranajovälineitä ei tarvitse.
Huviksemme laskimme vielä, että parran ajamiseen käytetty aika on vuodessa vähintään yksi vuorokausi. Pitäisi siis oikeastaan alkaa miettiä, mihin tuon partapäivän nyt voisi käyttää. Metsätyöt on yksi hyvä vaihtoehto.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Luojan kuvastin luonnossa

Pieni haikeus hiipi mieleen, kun äsken lähti autolastillinen viikonloppuvieraita kohti pääkaupunkiseutua. Kampaajatyttö ja vanhin poika oli käymässä ja Kampaajatyttö urakoi taas kaikkien hiukset kuntoon. Sanoinkin hänelle, että seuraavalla kerralla hänen täytyy jättää sakset kotiin, jotta ehtii tehdä muutakin kuin parturoida.

Isillä ja minulla oli oikea luksusviikonloppu. Siivosimme perjantaina vanhan talon puolelta yhden makuuhuoneen, lämmitimme sen ja petasimme sinne vuoteet. Tuo vanha talo on aivan unelmapaikka nukkua: siellä on kirjaimellisesti hiirenhiljaista, eli siellä ei rapistele edes hiiret, toisin kuin täällä uudella puolella. Ilmanvaihto pelaa vanhalla puolella ihan luontaisesti, kun talo on jo hitusen hatara. Kuitenkin lämpökin pysyy tallessa. Ensi yön nukumme taas suosiolla lasten kanssa täällä uuden talon puolella. Aamulla on kaikilla aikainen herätys ja vaara lasten iltariehaantumiselle kasvaa, jos isi ja äiti on toisessa talossa.

Elämme monella tapaa lintukodossa. Muistamme kiittää Taivaan Isää siitä, että kotimme on nyt täällä. Luoja puhuu luomakuntansa kautta jotenkin voimakkaammin kuin ennen. En minä muista lapsuudestani, että kaikki ihmiset olisivat olleet häikäistyneitä iltaruskosta tai aamu-usvasta. Ei luonnon yksityiskohdat - värit ja valot - olleet niin koskettavia kuin näinä aikoina. En muista ihailleeni ikkunoista avautuvia maisemia kerta toisensa jälkeen. Tämänpäiväinen uusi ilonaihe ikkunanäkymissä on ollut kynnetyt pellot.

Eräänä päivänä pohdin raamatunkohtaa, jossa mainitaan, että "kivet huutavat, jos nämä ovat vaiti".
Ajattelin, että ehkä Jumala laittaa luomakunnan saarnaamaan, jotta ihmiset käsittäisivät Jumalan pelastussuunnitelman.

Jumalan moninaiset siunaukset koskettakoon elämääsi. Kuuntele Jumalan puhetta juuri sinulle.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Leipää uuniin

Maalaisemännän "urani" jännittävät hetket ovat käsillä: leivinuunissa on paistumassa taikinajuureen tehdyt ruisleivät.
Olen toki ruisleipää leiponut ennenkin ja ihan siihen perinteiseen Lautakankaan taikinajuureen, mutta nyt ensimmäistä kertaa paistan leipää yksin, ilman äidin tai mummon opastusta, omassa leivinuunissani.

Leivänteko alkoi eilen iltapäivällä pakastetun taikinajuuren sulattamisella, uunipuiden halkomisella tasakokoisiksi, puiden kantamisella valmiiksi uuniin ja sen jälkeen taikinajuuren tekemisellä. Illan mittaan sekoittelin taikinaa ja lisäsin hiukan jauhoja. Leipä on täyttä ruista. Juurentekovaiheessa laitoin taikinaan hiukan ruisrouhetta, mutta muuten taikina on tehty ruisjauhosta, juuresta, suolasta ja vedestä. Suola lisätään taikinaan vasta aamulla, kun taikina alustetaan.

Ajankohta, milloin sopivasti nousseet leivät täytyy laittaa uuniin, on sitten puhdasta sormituntumaa. Laskeskelin, että kun uuni on lämmennyt viimeksi noin viikko sitten, ei arina kuumene tämänpäiväisellä yhden uunillisen lämmittämisellä kovin kuumaksi. Kymmenen minuuttia hiilien vetämisen jälkeen työnsin käsivarteni uuniin (niinkuin olin nähnyt mummonikin tekevän) ja kun uuni ei kättä polttanut, pistelin leivät haarukalla ja nostin leipälapion kanssa uuniin paistumaan.

Tämä uuden talon uuni ei ole kovin suuri. Ennenvanhaan leivinuunien kokoa mitattiin leivissä: kuinka monta pyöreää leipää uuniin mahtuu kerralla paistumaan. Vanhan talon uuniin mahtui kevyesti kuusikin suurta leipää, mutta neljää enempää en tähän uuden talon uuniin survoisi. Nyt siellä on paistumassa kolme ja keittiössä alkaa jo leijailla tuoksu, joka vie lapsuuden muistoihin asti.

Kaikenkaikkiaan ruisleivän teko leivinuunissa on mielestäni yksi huushollin vaativimmista töistä, koska leivänteossa on monta vaihetta ja yksikin pieni virhe voi pilata koko homman. Sen takia odotan jännityksellä, tuleeko tähän asti kelvollisesti onnistuneista leivistä koppakuorisia tai palaako leipien pohja.
...

Kanalan kuulumiset on pakko lisätä leipäjuttuun. Pyhäinpäivänä hautomakoneeseen laitetut munat läpivalaistiin pari päivää sitten. Kaikissa viidessä munassa oli vilkasta vipellystä eikä enää mitään hämähäkin kuvia. Samana päivänä löytyi kanalasta yhdestä pesästä kuusi lämmintä munaa, jotka toin kiireen vilkkaa hautomakoneen lämpöön. Yksi isoista pojista pelotteli, että " mitäs jos teillä on kohta 11 kukkopoikaa?" Toivotaan, ettei olisi, muuten Anne-Marin hankkimalle niskanmurtajalle ja nylkemisraudalle tulee pikaista käyttöä.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Huijarikana

Se kana, joka kaksitoista vuorokautta kärsivällisenoloisena hautoi kanalan nurkkapesässä lämpölampun alla, tepasteli tänä aamuna muina naisina aitauksessa muiden kanojen ja kukon seurassa. Anne-Mari sattui olemaan aamukierroksella ja meni kanalaan tarkistamaan tilannetta. Ahkeran hautojan pesä oli tyhjä. Nuori rouva oli siis vain silkasta hautomisen ilosta kököttänyt pesässä ja nautiskellut erityispalveluksista, kun hänen nokkansa eteen kiikutettiin herkkuruokaa. Koska olimme päättäneet hänen antaa hoitaa hommansa täysin itsenäisesti ja häiritsemättä, ei meille ollut tullut mieleenkään käydä kopeloimassa hänen vatsansa alle. Saipahan toteuttaa hautomisviettiään rauhassa. Mutta haaveeksi jäi siis tiput tällä kertaa.

Viereisessä pesässä oli viisi lämmintä munaa ja ne Anne-Mari kiikutti helmoissaan minulle keittiöön hautomakoneeseen, jota kiireessä virittelin käyntiin. Testaamme aparaattia ensimmäistä kertaa ja todellisuudessa minun täytyy myöntää, että uskon koneen hoitavan tuon hautomishomman luotettavammin kuin ailahtelevaisen kanan...
Joka tapauksessa homman onnistuminen on niin monesta pienestä asiasta kiinni, että ihmehän pienien tipujen syntyminen on.

Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka kanoja olisi reilusti enemmänkin. Voisin vaikka ruveta kanafarmariksi. Mutta aika paljon enemmän rohkeutta tarvittaisiin, että siihen ryhtyisin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Isi lähti käymään Helsingissä

Isi lähti hetki sitten ajelemaan kohti Helsinkiä. Tänään hänen entisellä työpaikallaan tarjotaan kaikille viime kuukausien aikana eläkkeellejääneille työntekijöille kakkukahvit ja niiden kahvien takia hän matkaan lähti. Tokihan käynnin tarkoitus on syvempi ja merkittävämpi. Varmasti muutkin paikalla olevat tuoreet eläkeläiset työstävät henkisesti leipätyön päättymisen aikaansaamia tuntemuksia ja yhteinen tapaaminen tavallaan solmii loppusolmun työasioille.

Annoin isille rahaa matkaa varten ja sanoin, että jos maantierosvot aikovat sinut ryövätä, anna nämä heille.
- "Sanon siis, että vaimo käski antaa nämä teille" mies vielä varmisti.
Kehotin miestä kuitenkin ensin kysymään pysäyttäjiltä, ovatko nämä maantierosvoja tai kenties muilla asioilla.

Koska perheen päätoiminen autonkuljettaja ja kuskaaja on siis muualla, on minulla tänään neljä kirkonkylänreissua ja saan niistä yhden karsittua pois, jos jään puolenpäivän seutuun norkoilemaan kirkolle kahdeksi tunniksi. Isi vaihtoi autooni eilen talvirenkaat, mutta kesäkeliksi näyttää tuolla kääntyvän pakkasyön jälkeen, kun aurinko paistaa täydeltä terältä.

Perheemme kasvoi eilen yhdellä uudella jäsenellä. Haimme kissanpennun, joka on nyt yhden ison tytön hoivissa ja oma. Reippaasti pikkuinen puolustautuu Diana- kissalta ja perheen sisäkoirilta: vakuuttava hentoinen sihinä pitää katselijat turvallisen välimatkan päässä ja jos jonkun nokka uskaltautuu liian lähelle, huitaistaan teräväkyntisellä tassulla.

Olipa taas riemukasta tänä aamuna kantaa puut leivinuuniin. Nyt nautiskelemme suloisesta lämmöstä.




http://www.paivamies.fi/blogit/blogistit/blogisti_paivamies-verkkolehden-vierasblogi/1406/

Linkistä pääsee blogitekstiin, jonka kirjoittajan ajatuksiin yhdyn, vaikken ole joutunut samanlaisen kohtelun alaiseksi, kuin monet lestadiolaiset suurperheiden äidit. Kiitos, Päivi, linkistä!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Lokakuun telttaretkeilijät

Anne-Mari oli Mikkelissä ajotunnilla ja oli samalla reissulla eksynyt muutamaan kauppaan. Kotiin hän tuli teltan, avaruuslakanan ja muutaman muun retkeilytarvikkeen kanssa. Yksi hujahdus meni, kun Anne-Mari oli pikkusiskonsa kanssa laittanut telttaretkivarusteet valmiiksi ja siellä tytöt nyt nauttivat metsän rauhasta teltassa kahden koiransa kanssa.

Tämmöiset tempaukset on niitä maalla-asumisen hyviä puolia, että jos tekee mieli mennä lokakuun loppupuolella yöksi metsään telttailemaan, niin senkuin vain lähdet. Kyllähän helsinkiläinenkin pääsee vaikka Nuuksioon yöksi nukkumaan, mutta äitinä en olisi päästänyt alaikäistä lasta isosiskon mukaan Nuuksion metsiin.

Kauhisteleville rauhoitteluksi voin mainita, että tytöillä on siis pakkasille tarkoitetut varusteet, mukana kaksi pelottavaa vahtikoiraa, kännykät ja matkaa kotiin tutusta metsästä alle kaksi kilometriä.
Paljoa ei tarvitsisi houkutella, että pyydämme isin kanssa Anne-Marin varusteita lainaksi seuraavaksi yöksi.
...

Eilen illalla oli erityisen kodikasta lähteä nukkumaan, kun väkeä oli sekä vanhan että uuden talon puolella. Kun täällä uuden talon puolella on vierasnukkumapaikat vielä aika lailla hakusessa, niin satunnaisesti on vanhan talon puolella "Mummon kammarissa" yövieraita yöpynyt. Kun Melska vietti syyslomansa täällä mummolassa, hänellä oli sänky takkahuoneessa. Sängyn paikka on kuitenkin niin "vilkkaasti liikennöidyllä paikalla", että aikuinen ei saisi nukuttua keittiön vieressä talon toisen päädyn kulkuväylällä. Melskan sänky on vieläkin paikallaan ja on nimetty hänen mukaansa. Mukava siinä sängyllä on loikoa ja yökin siinä sujuu, jos ei välitä valoista ja vessaan kulkijoista.

Kun Pikkuveljen Vaimo aamulla vanhasta talosta tänne uuteen taloon aamukahville tullessaan sanoi, että "ihan hyvin voi siellä Mummon kammarissakin nukkua", niin minulla oitis heräsi uusi ajatus. Taidan ottaa seuraavaksi projektiksi kyseisen huoneen tyhjentämisen, siivoamisen ja kalustamisen nukkumista varten. Huone on aikoinaan villoitettu ja seinät saaneet uudet levyt ja tapetit ja ikkunakaan ei ole talon alkuperäinen, niin siellä pysyy lämpöinenkin aika hyvin. Vaikka tuvan puolen lattia on erittäin hatara lämpöjen suhteen, niin talon toisessa päässä olevat kammarit ovat myös lattioista melko vedottomat.

Mummon kammarin seinän toisella puolella on kaikkein viimeiseksi remontoitu huone, jonka minä sain omaksi huoneeksi joskus 12-vuotiaana. Se huone taas on liiankin tiivis ja aivan liian pieni kahden ihmisen nukkumiseen, koska sieltä loppuu ilma, jollei ovea eteiseen välillä aukaise. Tokihan remontoimalla saa senkin huoneen vallan mainiosti asuttavaan kuntoon.

Vanhassa talossa on siis sähköt, muttei viemäriä eikä luonnollisesti vessaa eikä pesutiloja. Mutta kun vanhan talon ulko-ovelta on kymmenen metrin matka uuden talon ovelle, ei vessankaan puute ole mikään kovin suuri ongelma.

Ulkotyöt edistyivät tänään iltapäivän aurinkoisessa säässä sen verran, että sain sirpillä katkottua aitan vierustalla olevien kukkaistutusten kuivat jäänökset ja kuskattua ne pois silmistä, eli kuusiaidan takana olevaan läjään, jossa toivon niiden kiltisti maatuvan. Ja jos eivät aio maatua, vaan pistävät silmään tiellä liikkuessa, aion raahata ne vanhan talon takana olevalle pellolle, jossa meidän isi sai jo yhtenä iltana toteuttaa pyromaanisia taipumuksiaan, kun hän poltteli rikkinäisiä huonekaluja ja muuta suurempaa puuroinaa. Ihan kaikkea kun ei voi pannuhuoneen kattilaankaan sysätä.

Päivän yksi huippuhetki oli myös tutun putkimiessedän vierailu, kun hän päästi meidät pälkähästä korjaamalla keittiön erkkerissä vettä tiputtaneen patterin venttiilin. Perjantai-iltana huomasin lätäkön keittiön lattialla ja ehdin jo syyttää kissaparkaa, ennenkuin huomasin patterin vuotavan.
Sama putkimies, joka 30 vuotta sitten teki tämän talon valmistuessa putkityöt, kävi nyt meillä. Samalla reissulla hän katsoi kaksi muutakin patteria, jotka lämmityksen päällä ollessa hehkuvat tulikuumina. Ja ihan aiheellista oli myös opastus pannuhuoneessa, kun hän näytti patterien ja vesiputkien sulutukset. Onneksi kiinteistönhuollossa työskentelevä vanhin poika minua asiasta muistutti, että sulut kannattaisi putkimieheltä selvittää.

Tällä erää näyttäisi asiat taas olevan kunnossa. Kana on hautonut kaikessa rauhassa jo kuusi päivää. Emme ole käyneet hänen touhuihinsa koskemassa - annamme luonnon hoitaa asian niinkuin parhaaksi katsoo. Tuskin hautojan pesään ovat muut käyneet munia tänä aikana pyöräyttelemässä, kun kanalan muista pesistä on joka päivä löytynyt 7 munaa, eli yhtä monta kuin hautojan lisäksi on muita kanoja.

Pidetäänpä mekin huolta omista hautomuksistamme.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Raivausta

Tämänlaatuiset päivät ovat erittäin innostavia.
Kuopiossa asustava, minua vuoden nuorempi Kuopion Veli järjesti täksi päiväksi omaan metsäänsä Rantakankaalle tapahtuman. Sanon sitä tapahtumaksi, koska ilman sitä ei metsässä olisi tapahtunut yhtään mitään. Mutta tämän päivän jälkeen siellä on silmilläkin havaittavaa edistymistä, mitä tulee vesakoiden ja risukoiden raivaamiseen nuoressa istutusmetsässä.
Veli oli houkutellut joukon nuoria, hommannut peräkärryllisen raivaussahoja ja -varusteita ja vei nuorisojoukon metsäänsä raivaussahahommiin. Työrupeamaa edelsi asianmukainen turvallisuus- ja käyttökoulutus, tosin mukana oli myös vanhojakin tekijöitä.

Minä pääsin hommaan mukaan tarjoamalla Lautakankaan talolla lounaan keskipäivän aikaan työväelle. Itsetehdyt lihapullat Roinilan lihasta oli päivänselvä valinta ruuaksi jo heti saman tien, kun Kuopion Veli kyseli ruokailumahdollisuutta.
Lihapullia pyöritellessäni- ja varsinkin paistamisen jälkeen maistellessani ajattelin, mistä ihmeen lihasta olen aikaisemmin pullani tehnyt. Ero oli niin uskomaton. Lihamassa oli pehmeää ja "tottelevaa" ja tuoksu raikas. On hassua puhua "raikkaasta" lihan ollessa kyseessä, mutta se on ensimmäinen sana, mikä tuli mieleeni.
Lasten arviot ruuan mausta ovat tavallisesti aidon rehellisiä. Siksi maistatankin ruokaa lapsilla, jos haluan kuulla arvion laadusta ja mausta. Nuorimman pojan kommentti "parasta maistamaani lihaa", piti kyllä hyvin paikkaansa.
Kun tulette meille käymään, teen ruuaksi roinilanlihapullia, niin saatte maistaa ja todeta, etten puhele lämpimikseni.

Huomenna pitäisi saada toinen veli kylään ja hauskuus jatkuu täällä. Huomiselle on luvassa taas kuskauksiakin, kun Anne-Mari menee aamuvuoroon töihin, yhdellä pojalla on sählyvuoro ja yksi lapsi pitää hakea Mikkelistä helsinginautolta. Seurakunnan tilaisuus on vasta neljältä, joten nuo reissut lomittuvat aika sopivasti sen molemmin puolin. Aika paljon helpottuu meidän matkojen taittuminen, kun Anne-Mari ja Lähihoitajapoika saavat ajokortin lähiviikkoina.

Isi nimitti eilen minun käyttämäni auton "jätteenkuljetusautoksi", kun päätimme viedä jätesäkit kierrätyspisteeseen minun tilavammalla autollani. Jätehuolto toimii täällä ihan hyvin, kun jäteastiat ovat vajaan kolmen kilometrin päässä. Maksamme kiinteän vuosimaksun jätepisteen käytöstä. Tosin eilen paikalla käydessäni ajattelin, että olisi aika laittaa kuntoon jätteidenkeräyspiste. Kaatunut, rapistunut aita ja sikinsokin eri astioihin nakatut jätteet ei kyllä helpota jäteyhtiön työtä. Tuo rempallaan oleva jätteidenkeräyspiste on kyllä ihan samaa meininkiä kuin kaupungin jätehuoneissakin. Vakiopuheenaihe vanhassa kodissa roskiskeikan jälkeen oli jätehuoneen vaihteleva kaaos.

Illan kävelylenkin tein miehen kanssa "kivenkoloon". Lapsuudessani metsän reunassa olevaa kiviröykkiötä nimitettiin "kivenkoloksi". Siihen aikaan ei kunnallista jätehuoltoa ollut - vain kaatopaikka kirkonkylän toisella laidalla. Maalla oli tapana selvitä itse omista tuottamistaan jätteistä. Jos jätettä ei voinut polttaa tai muuten hävittää, se vietiin meillä "kivenkoloon". Meillä sinne vietiin metalli-ja muoviromu.
"Kivenkolosta" löytyy siis "aarteita" 40-luvulta 70-luvulle asti. Minun silmiini sattui muunmuassa pulsaattoripesukoneen raato, vanha barbinukkeni ja 70-luvulta tuttuja muovisia ketsuppipulloja.
"Kivenkolo" oli yksi lapsuuteni lempileikkipaikkoja. Näyttää siltä, että sieltä löytyy mielenkiintoista tutkittavaa vielä seuraavallekin polvelle.

torstai 22. lokakuuta 2015

Meillä on hautova kana!

Kolme kuukautta maalaiselämää on takana. Elän vielä täyttä kuherruskuukautta, enkä ole lakannut ihastelemasta. Tämänpäiväinen tihkusadekin oli elämys, kun tuuli humisutti kuusiaitaa ja tuoksu ulkona oli niin puhdas ja ennenkokematon.

Pikkulintuja on pihalla valtavasti. Kun kukaan ei ole kieltämässä, ruokin niitä sydämeni kyllyydestä ja niiden kolmenkymmenen vuoden edestä, jolloin se oli kiellettyä. Sitten kun ei ole muuta tekemistä, aion selvittää muidenkin kuin talitiaisten ja palokärjen nimet. Talon takakatoksessa lopetin suosiolla pyykin kuivattamisen, kun talitintit tykästyivät vaatteiden nokkimiseen. Kun muutaman sylillisen kannoin linnunkakkaan sotkeutuneita lakanoita uudelleen pestäväksi, luovutin suosiolla pyykinkuivauspaikkani linnuille. Tosin nyt he harrastavat istua pyykkinaruilla ihmettelemässä, mihin vaatteet hävisivät.
Lintujen ruokintapaikka on alapihalla jättimäisen salavan alla ja aamuisin koko tuuhea salava on täynnä linnunlaulua ja pienien siipien suhinaa.

Kanalassa eletään jännittäviä aikoja. Kolme päivää sitten huomasimme, että yksi kanoista on asettunut kaukaisimpaan nurkkaan, juuri lämpölampun alla olevaan pesään hautomaan. Suhtaudun vielä aika epäilevästi kanan yritykseen, mutta en toki ollenkaan tykkäisi huonoa, vaikka pieniä tipuja saisimmekin muutaman viikon kuluttua. Kaiken varalta olen nostanut keittiön sivupöydälle hautomakoneen valmiiksi, jos kana hommaansa kyllästyisi ja onnistuisimme lämpimät munat pelastamaan.

Kanat ovat muutenkin aika reippaita. Joka aamu päivän valjettua he taapertavat tarhaansa touhuamaan. Syksy näkyy heidän touhuissaan siten, että yöpuulle vetäydytään jo hyvissä ajoin. Tällä viikolla on orrella kyhjötetty jo ennen kello seitsemäätoista. Rauhanhäiritsijöitä, haukkoja ja supikoiria, ei ole nyt ihan viime aikoina kanalan lähettyvillä liikuskellut. Kettujakin tienoilla on, mutta näköjään valtatie verottaa kettukantaa. Viimeisen kuukauden aikana on kotimme lähettyvillä tavattu kaksi auton alle jäänyttä kettua.

Olen ihan odottanut, milloin touhut vähän vähenisivät, jotta voisi keskittyä välillä vaikka lukemiseen tai kirjoittamiseen, mutta yhtään rauhallisempia aikoja ei nyt ihan ole näköpiirissä. Edelleenkin riittää vanhan talon puolella muuttolaatikoita, jotka olisi ihan asiallista saada tyhjennettyä ja tavarat laitettua paikoilleen. Jotenkin minulle vain kehittyi tänä kesänä tavaraähky ja nyt koen esimerkiksi kirjahyllyjen täyttämisen erittäin vastenmieliseksi puuhaksi. Samoin kaikki mahdolliset sisustustekstiilit muutamaa ikkunaveroa lukuunottamatta olen raivannut pois. Äidin jäljiltä kun talosta löytyi huomattava määrä pöytäliinoja, koristetyynyjä, tuolin- ja sohvanpäällisiä matoista puhumattakaan. Koirien ja kissan takia meillä ei ole mattoja muuta kuin ulko-ovien edessä ja pienessä eteisessä. Karvojen siivoaminen on jotenkin järjellisempää paljaalta lattialta.

Täällä tapahtuu niin paljon asioita joka päivä, että joutuu miettimään, mitä kertoo. Kaiken lisäksi ne tapahtumat ovat enimmäkseen juuri niitä, joita kaupungissa ollessa kaipasi ja ikävöi. Hassua, että kun alkaa kirjoittamaan, niin tärkeimmiksi asioiksi nousee kerta toisensa jälkeen eläimet, luonto ja luonnon tapahtumat. Kun esimerkiksi pihan koira-aitauksessa oleva suomenajokoira Kiira kaivaa itsensä ulos aitauksesta kolme kertaa saman päivän aikana ja pois juoksemisen sijaan tulee talon ovelle pyrkimään sisälle, niin perheen uutiskynnys ylittyy välittömästi ja WhatsApp-viestit perheen omassa ryhmässä alkavat kilistä. Tai kun Kaisan koira Keri istuu keittiössä katselemassa, kun teen perunamuussia. Tai kun Kaisa pitelee sylissään ulkotarhasta tuotua silkinpehmeää isipupua ja Anne-Mari leikkaa pupun kynsiä. Tai kun tänään kanalasta keräsin 7 upeaa munaa ja se hautova kana on nököttänyt pesässään jo kolmatta päivää.

Tai kun laitoin tänäkin iltana kahteen lyhtyyn kynttilät palamaan kuusiaidan kupeeseen, jotta tielläkulkijoille näkyy Lautakankaan uusien asukkaiden viesti pilkkopimeässä yössä:
valo voittaa pimeyden.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Lähiruokaa parhaimmillaan Roinilan lihatilalta

Meidän yhdeksäsluokkalainen on saanut olla tämän viikon työharjoittelussa Roinilan tilalla.
Olen täällä joskus aikaisemminkin maininnut peltojemme vuokraisännän lihatilasta.
Seuraavasta linkistä pääset katsomaan mielenkiintoisen esittelyvideon Roinilasta: https://www.youtube.com/watch?v=bkVspKEKek0

Kangasniemeläiset ovat aika etuoikeutetussa asemassa, kun voivat ostaa lihatuotteensa oman paikkakunnan kasvattajalta. Roinilan Aromiliha Oy on tilan raaka-aineita käyttävä lihanjalostamo, jonka makkarat ja muut lihajalosteet ovat perheessämme jatkuvassa käytössä. Loppuvuoden tavoitteksi olen asettanut jokaisen Aromilihan tuotteen ostamisen ja testaamisen. Varsinkin grillattavien makkaroiden kohdalla meillä on jo käynyt niin, että ruokakaupan entiset suosikkimakkarat ovat alkaneet maistua valjuilta ja mitäänsanomattomilta, kun Roinilan maut ovat vieneet voiton. "Roinilarock" tuli ykkössuosikiksi sen jälkeen, kun huomasin sitä Lapasniemen tilamyymälässä. Paikallisen S-marketin Roinilavalikoimiin kyseinen chilijuustomakkara ei ole vielä kuulunut.

http://personal.inet.fi/yritys/saparosoppa/   Tämän linkin takana on Roinilan tilan kotisivut.

Yhdeksäsluokkalaiselle pääkaupungin kasvatille työt lihatilalla ovat olleet mielenkiintoista vaihtelua koulunkäyntiin. Uskoisin, että myös alkuperäinen työharjoittelun tarkoitus - päästä näkemään ja tekemään erilaisia töitä - on täyttynyt. Ainakin poikamme mielenkiinto maatilan töihin on nyt herätetty kaikkien aistien kautta. Hengityssuojaimen käyttökin taisi sikalassa jäädä, kun elävän elämän tuoksut ja hajut tulivat tutuiksi. Nuoremmat sisaruksetkin elättelevät toiveita, että aikanaan omalla tet-jaksollaan pääsisivät samaan paikkaan töihin.

Maataloustuottajien elämä ja yrittäminen on tänä päivänä vaikeampaa ja stressaavampaa kuin koskaan aikaisemmin. Toiminnan suunnittelua, kehittämistä ja laajentamista vaikeuttaa koko alan muuttuminen ennalta-arvaamattomaksi. Täytyy koko ajan olla varautunut kaikkeen ja päättäjien lupauksiin ei auta mitään rakentaa. Ihmettelen maaseudun yrittäjien - niin lihatilallisten, maitotilallisten, viljelijöiden kuin muidenkin alalla työskentelevien - rohkeutta ja sitkeyttä. Kukaan meistä ei kiistä sitä, että on tärkeää saada ruokaa omasta maasta.

Edelleenkin me rukoilevat ihmiset voimme pyytää Jumalan siunausta maamme viljelijöiden elämään. Rukoillaan suotuisia säitä, terveyttä maaseudun yrittäjille, terveyttä ja hyvää kasvua heidän kasvattamilleen eläimille.
Meidän perhe sulkee esirukouksiin koko Roinilan väen, Leenan ja Heikin ja tyttäret perheineen. Samoin pyydämme varjelusta kaikille tilan työntekijöille. Ja terveyttä ja hyvää kasvua eläimille.

torstai 8. lokakuuta 2015

Mukavia ulkotöitä

Mehän saimme maallemuuton myötä valtaisan pihapiirin, puutarhan, vanhemman ja uudemman päärakennuksen, lukuisia ulkorakennuksia, peltoja, metsiä ja niin paljon mukavia töitä tehtäväksi, että ne työt eivät taatusti koskaan lopu.
Ero kaupungissa oleviin kotitöihin on kuitenkin melkoinen: mikään ulkotyö tai rakennuksiin liittyvä homma ei tunnu raskaalta tai vastenmieliseltä, vaan ennemminkin tulee olo, että päivän valoisa aika loppuu ihan kesken mukavia töitä tehdessä.

Isäni sairastumisen ja kuoleman johdosta on tilan töihin tullut yli viiden vuoden tauko. Isän kuoleman jälkeen ei äiti jaksanut enää tehdä raskaampia ulkotöitä. Niinpä puutarhan kymmenien eri lajien puut, pensaat ja muut istutukset ovat päässeet kasvamaan villisti ja vapaasti. Monin paikoin puutarha onkin viidakoitunut ja kasvien sekamelska on melkoinen.

Heti alun alkaen on minulle valjennut, että kahden asian kanssa en tule toimeen: piikkipuskien ja koristeomenapuiden. Piikkipuskiksi luettelen myös kaikensorttiset ruusupuskat ja pirunkeppikasvustot. Piikkejä on tyrnipensaissakin, mutta tyrnihän nyt on ihan eri juttu. Kaiken lisäksi isot tyrnipensaat kasvavat puutarhan laidalla kaivon takana ja ensi keväänä edesautan tyrnin viihtymistä estämällä nokkosten ja elämänlankojen kasvun tyrnipensaiden lähettyville.

Etupihan suuren koristeomenapuun annoin poikien sahata poikki jo aikaa sitten. Ärsyynnyn omenanrapaleista, jotka putoilevat pihanurmelle ja liiskautuvat kengänpohjiin. Lisäksi puu varjosti yhtä makuuhuonetta kasvamalla ihan ikkunan edessä.
Takapihalla on toinen koristeomenapuu ja se saa myös lähteä, kunhan pääsen raivauksissa sinne asti. Takapihalla rönsyilee sellainen viidakko kaikkia mahdollisia kasveja, että minulla on tyystin mennyt mielenkiinto edes etsiä niille nimet. Takapiha kaipaa myös valoa ja avaruutta ja talojen seinät on sukkelasti saatava siivottua kasvustoista, jotka ovat kohta kosteusuhkana rakenteille. Takapihan kuistia ympäröi kaunis valkoinen aita ja sekin on kohta vaihtamisen tarpeessa, ellei kasveja siivota pois.

Eilen illalla pensasleikkureiden kanssa takapihan portaiden vierustoja siivotessani sain oivalluksen, jota täytyy ruokkia talven yli. Talon eteläpuolella on aurinkoinen, suojaisa ja kaunisnäköalainen kulmaus, joka rajoittuu terassiin. Yhtäkkiä näin sieluni silmillä kulmauksessa terassin laajennusosan, joka tarkemmin ajatellen oli toistenkin mielestä loistoajatus. Takaterassi on kolmestakymmenestä neliöstään huolimatta ahdas, eikä varjoisuuden vuoksi oikein palvele kesäisenä ajanviettopaikkana tai ruokailupaikkana. Terassin vieressä oleva laajennus olisi aurinkoisella ja tuulelta suojaisella paikalla ja näköalat olisi peltojen yli metsään.

Varsinaista hyötykasvipuutarhaa ei täällä tällä hetkellä ole. Äiti vähensi juurikasvien laittoa vuosi vuodelta ja ainakaan neljään vuoteen ei täällä ole viljelty edes perunaa. Juttelin peltojen vuokraisännän kanssa ja pyysin kyntämään vanhan talon takana olevan pienen peltosaran ja jättämään sen ensi keväänä kylvämättä. Alaa lienee puolisen hehtaaria, joten ensimmäisen kevään peruna- ja kasvimaaksi on siinä meille riittävästi haastetta. Katselen jo nyt syksyn aikana kellariin valmiiksi siemenperunat, koska minulla on nyt tiedossa muutama naapuri, joilta aion ostaa hyvälaatuista, tervettä perunaa muutamaa lajiketta.
Talvipäivien mukavaksi mietintätyöksi jää pellon käytön suunnittelu muuhun kasvatukseen.

Marjapensaita laskin yhtenä päivänä olevan 18 ja luumupuita myrskyn kaataman puun jälkeen kahdeksan, jotka tekivät satoa tänä syksynä. Luumupuun taimia on puutarhassa vaikka kuinka paljon, joten jonkunlainen järki ja järjestys täytyy niillekin saada.
Omenapuista ei satoa tänä syksynä saatu. Vanhan talon seinustalla korkeuksiin kiipeävä viiniköynnös ei ehtinyt saada rypäleitään kypsiksi asti. Vanhan talon takana puolestaan rehottava karhunvatukka on tehnyt niin paljon marjoja, että niitä on kerätty kyllästymiseen asti. Vadelmapensaat sen sijaan joutuvat tarkkaan syyniin ja niitä raakataan raskaalla kädellä.

Puutarhajyrsimen kiskaisin käyntiin tänä iltana ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni, millaista on maan muokkaus sen vehkeen kanssa. Itse homma on varsin mukavaa ja hartialihaksia kuntouttavaa, mutta kovin heinettyneeseen peltoon ei jatkossa kannata suunnistaa. Huomenna minulla on nimittäin edessä heinä- ja juolavehnätuppojen kiskominen laitteen terien ympäriltä. Bensiininkatku on tietysti homman varjopuoli, mutta se kai täytyy hyväksyä.

Jos talvi antaa vielä odottaa itseään, keskityn viidakon raivaamiseen ja sitten jos aikaa jää, haravoimiseen. Salavanlehtiä kuskasin tänään kanalaan lisäpehkuiksi, mutta ennenkuin alapihan salava on pudottanut kaikki lehtensä, meillä pääsee myös haravointihommiin.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Lautakankaan kanalan kuulumisia

Kanat saivat eilen vähän ylellisyyttä elämäänsä: kanalaan saatiin sähköt. Nyt kahdeksalla rouvalla ja herra kukolla on kaksi kauniisti valaisevaa ledvalaisinta ja lämpölamppu. Tänään kanojen kammariin tilattiin toinen lämpölamppu.

Nukkumaanlähtötilanne oli kaakottajilla eilen ja tänään ihan saman kaavan mukaan: kaikki asettuivat kanalan väliseinän päälle tiukkaan riviin napottamaan ja sieltä he kaulaansa käännellen katselivat kanalan takaosassa mukavasti lämmittävää lämpölamppua.
Alun alkaenkaan kanoille ei kelvannut nukkumapaikaksi Enon asettelemat hienot ja pyöreäksi veistetyt orret, vaan he ovat viettäneet yönsä äskenmainitun väliseinän päällä melkein katonrajassa.

Seurasin ikkunasta tämäniltaista nukkumaanlähtöä. Yksi kanarouvista oli hoksannut, että lämpölampun alla lattialla hamppupehkujen päällä olisi vallan mukavaa suunnitella nukkumaanlähtöä. Hän kaakotti ja kaakotti ja selitti monisanaisesti ulkona olevalle pääjoukolle, että täällä lampun alla olisi niin lämmintä ja makoisaa. Ulkona tarhan puolella kukko kiertää kiivasta ympyrää ja selittää kovaan ääneen sisällä olevalle kanalle, että "älä nyt hyvänen aika mene sen helvetinvehkeen lähelle, johan se korventaa sun höyhenes". Kana seistä tokittaa lampun alla ja väittää kukolle vastaan ja kukko vain koventaa ääntään ja yrittää komentaa kanaa pois kanalasta.
Aikansa sanailtuaan kukko saa rouvan ruotuun ja lampun alla lämmitellyt selvästikin närkästynyt kana marssii mielenosoituksellisesti ulos tarhan puolelle.

Sanailu unohtui kummallakin kokonaan, kun kanarouva huomasi uuden ihmetyksen tarhassa. Olin vienyt kanalan ulkotarhaan vaalean uudenuutukaisen muumiammeen, johon olin siivilöinyt tuhkapöntöstä tuhkaa. Tuhkassa kylpeminen on hyvää luonnonmukaista loishäätöä kanoille ja juonesta kiinni päästyään uskomme kanojen kelpuuttavan vauvojen muumiammeen kyseiseen tarkoitukseen. Tämän illan kanat vielä ihmettelivät laitosta ja kävivät välillä nokkimassa tuhkaa.

Kanojen touhut ovat kaikenkaikkiaan vallan mahdottoman mukavaa katseltavaa. Arvojärjestyksestä on mielenkiintoista päästä perille. Samoin kanoilla on omat erityispiirteensä. Kun yksi, jo edesmennyt, kana halvaantui, yksi kanoista puolusti sairastunutta ja yritti suojella tätä toisten halventavilta nokkaisuilta. Se pystytteli sairastuneen lähellä ja selvästikin oli myötätuntoinen.

Iltahämärän mielenkiintoisin tapahtuma kanoille oli, kun nostin maahan myrskynkaataman sinisen muovirullan pystyyn kanatarhan verkkoa vasten. Koko lauma kokoontui puoliympyrään katselemaan ja ihmettelemään muovirullaa. Kaakotuskin unohtui, kun kanat kääntelivät päätään, vilkaisivat välillä toisiinsa ja sitten taas jatkoivat mielenkiintoisen muovirullan katselua.

Äkkilähtö sisälle ja yöpuulle tuli, kun todennäköisesti supikoira, joka on useampana päivänä pyrkinyt pihapiiriin, tuli taas liian lähelle kanalaa. Pihassa karhukoirat alkoivat hurjan räksytyksen, johon peltojen takana asuvat naapurin karhukoirat yhtyivät. Aikansa sisällä mekastettuaan kanalauma asettui tiukkaan riviin nukkumaan.

Kun kävin kanalan ikkunasta kyylaamassa, lämpölamppu sai lämmitellä pehkuja kaikessa rauhassa ja kanat pörhensivät höyhenensä paksuksi palloksi, jotta tarkenivat mulkoilla minua ja lämpölamppua.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lautakankaan maa-artisokkakeitto

Pihahommien lomassa löysimme nuorimmaisen kanssa (hänen nimeään ei kuulema enää saa mainita täällä) puputarhojen vierestä puskan maa-artisokkaa. Kumpikaan meistä ei ole juurikaan maa-artisokkaa maistanut - minä joskus lusikallisen naapurin mummon luona.

Kovin vaivalloisesti oli artisokat kasvaneet, mutta nostimme niitä parin kourallisen verran. Keittiössä huuhdoin enimmät mullat pois ja jätin mukulat veteen siksi aikaa kun ehdimme keiton laittoon. Nuorimmainen luki sillä aikaa koneelta, mitä maa-artisokasta kerrottiin. On kuulema ollut varsinkin intiaanien suosima raaka-aine. Tottumattomalle käyttäjälle voi aiheuttaa ilmavaivoja.
Muistelen naapurin mummon syöneen artisokkaa vatsan toimintaa parantaakseen.

Iltaherkuksi keitin kuoritut artisokat keitoksi. Sen verran hyvää keitoksesta tuli, että blogin virkistämiseksi täytyy "luomamme" resepti jakaa teillekin.

Lautakankaan maa-artisokkakeitto

kaksi kourallista hyvin pestyjä ja kuorittuja maa-artisokan mukuloita
4 dl vettä
vajaa puolikas kasvisliemikuutiota
2 rkl Creme Bonjour valkosipuli -tuorejuustoa

Kiehauta pilkkottuja artisokkia liemikuutiolla maustetussa vedessä muutama minuutti. Soseuta tehosekoittimella, lisää tuorejuusto.

Emme tarkoituksella maustaneet keittoa, koska halusimme keiton maistuvan maa-artisokalle.

Entisten kaupunkilaisten ensimmäinen syysmyrsky maalla

Luulen, että lapsetkin muistavat ensimmäisen syysmyrskyn uudessa kodissa maalla, sillä sen verran jännittävää ja hauskaa meillä oli.

Tuuli oli maltillinen navakka tuuli aina iltaan asti. Iltapäivällä teimme isin kanssa kauralyhteitä, kun peltojen vuokraisäntä siihen erikseen kehotti ja käski vielä etsimään pelloilta parasta paikkaa.
Luumuja keräsin ämpärillisen puista ja vettä laskin pannuhuoneeseen ämpäreihin varalle. Taloa lämmitin kiertopumpun kanssa koko päivän siltä varalta, että sähköt katkeaa ja talo viilenee.

Sitten tuuli yhtäkkiä yltyi ja aika pian sammui myös sähköt. Heti sähköjen mentyä tein jääkaappien ja pakastimien avauskiellon. Olin käynyt päivällä kaupassa viikonloppua varten ja kaksi jääkaappia oli melko täynnä. Lisäksi meillä on käytössä neljä pakastinta tällä hetkellä.

Seitsemän jälkeen kokoonnuimme jo kaikki ulos iltahämärään ihailemaan upeaa auringonlaskua ja hurjaa tuulta. Saimme mukavaa puuhommaa, kun pihatien vierestä juuri ennen valtatietä kaatui kaksihaaraisen koivun toinen haara pihatien poikki. Anne-Mari oli iltavuorossa ja yhdeksältä täytyi olla häntä hakemassa kotiin, joten puu oli raivattava ripeästi.
Kuopion Veli hommasi vähän aikaa sitten minulle raivaussahan, mutta moottorisahahankintaa olen vähän jäkittänyt. Kyllä se nyt kerrasta selväksi tuli, että yksi toimiva moottorisaha täytyy talossa olla.

Kun raivasimme koivun oksia, näytin lapsille viereisellä metsäaukiolla tuulen voimasta kaksikerroin taipuvaa kahta harvaoksaista kuusta. Sanoin, että "kohta nuo kaatuu". Ei tarvittu kuin seuraava hurja tuulenpuuska, niin toinen kuusista tuli jymisten maahan.

Olen minäkin ehtinyt elämäni aikana muutamaa myrskyä katsella, mutta en ole aikaisemmin ollut ulkona "myrskyn silmässä". Seisoimme kaikki pihatiellä sellaisessa kohtaa, ettei lähettyvillä ollut kaatumisvaarassa olevia puita.
Talomme pihapiiriä kiertää jalokuusiaita, joka on niin tiheä ja korkea, että kuusiaita seisoi tuulessa vakaana kuin muuri. Oli turvallista katsella, kun kaikkialla ympärillä tuuli pauhasi ja tuiversi ja kuusiaita seisoi liikkumatta kotimme suojana. Etupihalla tuuli ei tuntunut lainkaan aidan suojassa.

Alapihalla on kolme pupuhäkkiä ja yhden häkin katon tuuli oli riuhtaissut irti. Lauri oli sen nähnyt, mutta ei muistanut tulla kertomaan minulle. Usean tunnin jälkeen, kun oli jo pilkkopimeä, Elia pyyhäsi polkupyörällä mäkeä alas ja oli vähällä pimeässä ajaa "kissan" päälle. Elia oli otukselle huutanutkin, että "pois alta, kissa". Samassa Elia hoksasi, että eihän se mikään kissa ollut, vaan äitipupu, joka oli lähtenyt avonaisesta häkistä karkuteille. Elia tuli sisälle kynttilänvaloon äitipupu sylissä ja silloin Lauri muisti, että häkki on hajalla.
Ryntäsimme kaikki ulos etsimään äitipupun kanssa samassa häkissä ollutta tyttöpupua. Isi ajoi auton alapihalle ja pianhan pikkuinen pupu hyppeli suuren kuusen alta valokiilaan ihmettelemään.
Olimme hyvin huojentuneita, että molemmat karkulaiset olivat kunnossa, koska aikaisemmin iltapäivällä oli supikoira liikuskellut riihen luona muutaman kymmenen metrin päässä.

Sähkökatko kesti 17 tuntia. Lauantaiaamuna kuskasimme jääkaappien sisällön kellariin. Hyvin oli kaikki viileänä säilynyt, kun ovia ei oltu avattu.

Vessoja ei voinut vetää, raanoista ei tullut vettä, lämmitys ei toiminut. Saimme hyvää harjoitusta poikkeusoloihin tällaisen pienen ja lähes harmittoman sähkökatkoksen myötä.
En ollut vielä muuton jälkeen laittanut tulia hellaan ja leivinuuniin, kun epäilin, että saamme kunnon savupössäkät sisälle, jos hormit ei vedä. Kaikki tulisijathan nuohottiin helmikuussa, kun olimme täällä lomalla. Sen helmikuun jälkeen ei hellassa oltu pidetty tulta lainkaan ja leivinuunissakin viimeksi kevättalvella.
Laitoin tulen hellaan, jotta saamme aamukahvia ja lämmintä puuroa ja hella veti mainiosti. Kaiken lisäksi hella osoittautui oikein mainioksi. En muista, olenko sitä aikaisemmin juurikaan käyttänyt.

Koska hella veti moitteettomasti ja leivinuuni on samassa hormissa, laitoin tulet myös leivinuuniin. Seuraavalla lämmityskerralla täytyy kyllä kokeilla jo arinalla leivän paistamista. Nyt en ehtinyt taikinoita ajatella, mutta iltapäivällä lykkäsin kokeeksi ohraryynipuurokattilan uuniin hautumaan.
Kun iltamyöhällä tulimme sisälle ulkohommista, muistui puuro mieleen. Olimme enemmän kun ihmeissämme, kuinka mahtavan hyvää oli neljä tuntia uunin lämmössä hautunut kokonaisista ohraryyneistä tehty puuro. Olen ostanut suoramyyntipisteestä myös kuorittuja kauranjyviä, eli kokonaisia kauraryynejä. Seuraavalla kerralla kokeilen puuroa niistä. Pirkko-täti mainitsi joskus, että se puuro vasta hyvää onkin.

Kun sähkö eilen yhden tienoissa päivällä tuli, päästivät lapset sellaisen riemuhuudon, jollaisia yleensä kuulee lätkämatsien yhteydessä maalin tullessa. Olimme osanneet odottaakin katkoksen päättymistä, kun vähää aikaisemmin pojat olivat nähneet rantametsässä sähköasentajat linjan kimpussa.
"Ihanaa, kun voi taas vetää vessan!" oli yksi kommentti. "Vihdoinkin voin ladata mun kännykän!" ja niin edelleen ihasteltiin sähkön tuloa.

Mieleeni muistui edellinen pidempi sähkökatkos, jota sydän syrjällään seurasin Helsingistä ja jännitin pakastimien kohtaloa. Anne-Mari asui silloin täällä. Olin huojentunut, että olin nyt täällä ja olimme kuitenkin säästyneet onnettomuuksilta. Katkoksen jatkuessa olisin vain pyytänyt Enoa aggregaatin kanssa "elvyttämään" pakastimia. Muutenhan olisimme voineet elää huolettomasti.

Eilen illalla "hätäistutin" 100 mansikantainta maahan pikaisesti kyhäämääni penkkiin. Tarkoitukseni oli puutarhajyrsimen kanssa kääntää kunnon mansikkamaa, mutta riihen "kylkiäisissä" muutaman vuoden ollut vehje ei suostunut lähtemään käyntiin. Kuopion Veli oli liikenteessä lähikulmilla ja hän tuli vielä myöhään illalla lisäämään tankkiin "tuoretta" bensaa ja kiskaisi vehkeen käyntiin.
Säiden salliessa tartun varmaankin ensi viikolla mansikka-asiaan, mutta jos säät eivät salli, saavat rauhassa odotella harson alla ensi kevättä.

torstai 1. lokakuuta 2015

Viipaleiden Satu

Viipaleita-blogin Satu on vahva ja sisukas nainen.
Sisukkaiksi kutsuttiin usein esi-isiämme, jotka läpikävivät sodat, hallat, tulipalopakkaset, nälkävuodet ja kulkutaudit. Kun pirtit paloivat, satoa ei tullut ja vastasyntyneet korjasi kuolema. Siitä huolimatta elämää jatkettiin.

Olen lukenut Sadun blogia yhtä kauan kuin olen itse kirjoittanut omaani, eli muutaman vuoden. "Viipaleita" kuvaa hyvin Sadun blogin antia: hänen tekstinsä ovat kuin kuorisuikaleita elämän päältä esille veistettyinä. Muutamalla sanalla voi kertoa paljon yhdestä elämän päivästä ja usein rivien väleistä näkyy kaikki elämän värit.

En ole koskaan Satua nähnyt, vaikka vähältä piti, etteikö niin olisi käynyt.
Asuimme Helsingin Ruoholahdessa, lähellä Lauttasaaren siltaa. Pari kesää sitten Satu oli perheensä kanssa lomamatkalla majoittuneena Lauttasaaren sillan toisessa päässä. Viestittelin Sadulle, että iltakävelyllä voisimme tavata vaikka keskellä siltaa tai Satu voisi poiketa iltapalalle, mutta aikataulut ja sovitut ohjelmat estivät tapaamisen.

Jokin aika sitten - ajoilla ja kuukausilla ei tällaisissa asioissa ole mitään merkitystä, jos ne asiat tapahtuvat - Satu kirjoitti blogissaan syöpädiagnoosistaan.
Blogituttavat ovat siitä kummallisia ihmisiä, että jos heille sattuu jotakin ikävää, se sattuu yhtä paljon, kuin jos oma sukulainen olisi kyseessä.
Kyllä sanoisin sitä järkytykseksi, koska Sadulla, niinkuin minullakin, on lapsia ja lasten äidin sairastuminen tuntuu aina pahalta. Lisäksi olin Sadun blogihistorian läpi kahlanneena ja muitakin hänen tekstejään lukeneena saanut tietää, että hänen elämäänsä oli mahtunut monenlaista ja suurena suruna menettänyt puolisonsa hyvin äkillisesti.

Tavallisen arjen kuvaus on yksi Sadun blogin helmistä. Kuva päivän ruuasta tai ruokaostoksista tai maininta silitetyistä pyykeistä luo turvallisen elämän tuntua ja niistä lyhyistä päiväkertomuksista jää lämmin olo sydänalaan.

Aika pian Sadun sairastumisen jälkeen lisäsin hänen nimensä esirukouslistalleni, jota pidän Raamatun välissä. Rukoilen, että Luojamme, joka on tämän kaiken olevaisen tehnyt ja on tämän kaiken ylläpitäjä, nuhtelisi sairauden valtaa Sadun elämässä ja että Satu tulisi täysin terveeksi.

Aivan viime aikoina olen huomannut Sadun kirjoituksissa alavireisyyden ja uupumuksen valtaavan alaa. Sadun voimat alkavat loppua taistelussa sairautta vastaan. En tiedä, mikä hänen ennusteensa tai sairauden vaiheensa on, mutta joka tapauksessa hän on uuvuksissa. Arki ei enää hehku onnellisena hänen kirjoituksissaan.

Kirjoitin tämän blogitekstin sen takia, että haluan osoittaa Sadulle, että hän ja hänen ajatuksensa on minulle tärkeitä. Haluan kannustaa häntä jatkamaan taistelua. Niin moneen Sadun blogipäivitykseen olisin halunnut kommentoida jotakin lämmittävää ja kannustavaa, mutta kovin harvoin löysin siihen sanoja. Kirjoitin tämän myös sen takia, että koin voimakkaasti, että minun on pyydettävä kaikkia ystäviäni, jotka rukoilevat ja uskovat rukousten voimaan, muistamaan nyt erityisesti Satua.

Satu on osoittautunut hyvin rehelliseksi ihmiseksi. Jopa niin rehelliseksi, että hänen rehellinen tapansa kirjoittaa on saanut kommentoijat paheksumaan sitä! Rehellisyys on näkynyt myös kipeällä tavalla siinä, että Satu ei ole pelännyt kertoa sairauden syövän hänen voimiaan ja jaksamistaan. Tiedän myös sen, että kun Taivaallinen Isämme parantaa Sadun terveeksi, Satu antaa asiasta kunnian Hänelle. Luonnollisesti arvostamme ja annamme kunnian myös lääkäreiden ja muiden hoitavien tahojen sinnikkäälle työlle. Ihmistenkin viisaus on Jumalan antamaa.

Satu, sinä ja koko läheistesi joukko, olette kätkettyjä Taivaallisen Isämme huolenpitoon. Hoitakoon Isä sydäntäsi ja mieltäsi, poistakoon kaiken synkkyyden ja alakulon. Antakoon Hän voimiesi karttua, ruokahalusi palata, kehosi vahvistua, terveyden saavan lisää alaa ja kaiken sairauden vallan väistyä elämästäsi. Antakoon Hän tilalle iloa, rauhaa, lepoa, syvää unta, voimistumista ja kaikkinaista elämän hyvyyttä ja yltäkylläisyyttä, täyttäköön Hän kaikki ajalliset tarpeenne ajallaan.
Tulkoon elämääsi siunausten syksy.

blogiystäväsi Sirkku

Isin ensimmäinen eläkeläispäivä

Meidän isin ilme oli tänä aamuna hyvin rentoutunut, huojentunut ja erittäin iloinen - tänään oli hänen ensimmäinen päivänsä eläkeläisenä. Toki me iloitsimme asiasta yhdessä, koska kyllä isin työtaakkaa kannoin minäkin omalta osaltani niissä asioissa missä pystyin. Takana on ajat, jolloin useimmat päivät rytmittyivät ajopäiväkirjan kymmenien kellonaikojen mukaan. Hetkeksikään ei voinut ajatus herpaantua ajolistoja lukiessa - muuten lähdit ajamaan väärään suuntaan väärällä autolla tai seisoit odottamassa omaa vuoroasi väärällä puolella katua. Arkeemme kuului isin jokaisena työpäivänä myös pohdinta, onko ruokatunti sellaisessa paikassa, että ehdit ostaa ruokaa, täytyykö mukaan pakata eväät ja jos täytyy, niin saako niitä koko päivänä jääkaappiin. Jokapäiväinen huolehtiminen oli myös kassan tilityksestä ajallaan ja vaihtorahojen riittäminen tai paremminkin ainainen riittämättömyys.

Täällä Lautakankaalla 45-vuotisen työuran tehneen entisen metallimiehen ja linja-autonkuljettajan päivät täyttyvät kissan ja koirien rapsuttelusta, kanojen, pupujen ja pikkulintujen ruokkimisesta, rankokasan toimittamisesta puuladon suojiin ja autonkuljettajan tehtävistä. Lähihoitajapoika aloitti autokoulun Mikkelissä, joten niitä reissuja on isi hoitanut muutaman kerran viikossa. Isi pitää periaatetta, että hän hoitaa ne ajot jotka ehtii ja minulle jää ne, joita hän ei ehdi.

Keskiviikkoiltana on minulla kuskausvuoro, kun Saara menee sirkuskerhoon ja Miikalla on samaan aikaan jäähallilla jääkiekkokoulu. Lasten harrastamaanpääsy oli yksi iloinen yllätys koko perheelle. Esimerkiksi tuo Miikan viikottainen tunnin kiekkotreeni maksaa 30 euroa ensi kevääseen saakka. Saaran harrastus maksaa muutaman euron enemmän koko lukuvuodelta. Sanoisin, että olisimme tyhmiä, jos emme käyttäisi näitä upeita mahdollisuuksia hyväksemme, kun lapset ovat intoa täynnä päästessään harrastamaan.

Kangasniemellä on siis jäähalli, joka on vajaan kuuden tuhannen asukkaan kunnassa ollut rohkea ja hyvä investointipäätös. Jäähallin aktiivisesta käytöstä kertoo myös se jotakin, että 170 lasta on kirjoilla hallin erilaisissa jäälajeissa. Tällä hetkellä suurin toive tietysti olisi, että kunta raskisi investoida vielä hitusen enemmän, jotta hallin käyttöaste saataisiin sataan prosenttiin ja seurojen tiukkaa taloutta helpotettaisiin. Satsaus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen olisi kaukonäköistä.

Lautakankaan eläinkanta elää koko ajan. Yksi kanaraukka pääsi pölkylle halvaannuttuaan. Kolmen viikon päästä meille on tulossa kissanpentu ja ensi viikonvaihteessa kaksi angorakania. Upea ajokoira Kiira on kotiutunut hyvin ja pienten alkuitkujen jälkeen on viihtynyt myös ulkotarhassa. Karjalankarhukoirasiskokset Anni ja Aino täyttävät tänään 7 kuukautta, eli "vauva" -nimitys on vielä ollut ajankohtainen.

Kun vuosikaudet kaipasin pikkulintujen ruokkimista, aloitin ruokkimisen heti, kun talitintit tulivat koputtelemaan ja kurkistelemaan ikkunoihin. Alapihalla suuren terjoensalavan alla on mahtavia puupölkkyjä ja niiden päälle olen lintujen ruokaa vienyt, kunnes perheen nikkaroitsijat innostuvat suuren lintulaudan rakentamiseen.

Jos pidin kaupungissakin tavallisesta arjesta, niin täällä arki on saanut ihan uudet ulottuvuudet. Kun pitkän päivän tekee ulkohommia, ei illalla tarvitse unta houkutella.
Metsään menisin useamminkin, mutta joka päivä täytyy arpoa, asettaako puutarhan vauhdilla kypsyvät herkut etusijalle. Mustikat ovat edelleen hyvälaatuisia ja maistuvia metsässä ja puolukat saavat vielä kypsyä kaikessa rauhassa. Puutarhan kuusi (tähän mennessä laskettua ja löydettyä) luumupuuta lykkää satoa kymmeniä kiloja ja tyrnit ovat vielä suurimmaksi osaksi poimimatta. Kovin pitkiä aikoja ei tyrniä siedä poimia kerrallaan, kun hapan mehu ja pensaiden terävät piikit kiusaavat näppejä.

Agrimarketissa oli taimien loppuunmyynti ja ostin 70%:n alennuksella muutaman mansikantaimen. Onneksi on luvattu useammaksi päiväksi leppoisia lämpötiloja, jotta ehdin saada taimet maahan. Sitä ennen täytyy käydä kaivelemassa riihestä puutarhajyrsin. Alapihalla on sopivasti kaivinkoneen jäljiltä myllättyä multaa, joten suuria maankääntelyjä ei mansikkamaa vaadi. Kaivinkone kävi meillä kaapeliojan takia, kun vedämme alapihalle ja kanalaan sähköt.

Kuten arvata saatatte, on meillä yhdentoista hengen huuhollissa, viisi vuotta hunningolla olleessa 7000neliön puutarhassa ja isossa talossa niin paljon tuikitärkeellisiä hommia ja vielä enemmän suotavia töitä, että tietokoneen kanssa seurusteluaika on kutistunut olemattomiin. Siihen kun lisätään onnettomasti toimiva nettiyhteys, niin bloginpäivitystahti on ikävästi hidastunut.
Olette silti mielessäni joka päivä.
Ollaan tarkkoja, mihin päivämme käytämme.

maanantai 31. elokuuta 2015

Töitä ja matkantekoa

- "Te maahanmuuttajat viette sieltä kaikki työt!" totesi vanhin tytär, kun kuuli, että Lautakankaan väestä lähti jo kolmaskin lähihoitaja kirkonkylälle töihin.
Kun sijaispulassa kamppailevat hoitolaitokset kuulevat joutilaana olevista hoitajista, tullaan töitä tarjoamaan, niitä ei tarvitse edes itse lähteä etsimään. Viime viikolla oli päiviä, jolloin isi roudasi töihin kolmea työläistä ja kävi sitten kyllä myös hakemassa kotiinkin - jos vain muisti. Kahteen otteeseen on Anne-Mari- parka unohtunut terveyskeskuksen pihalle kyytiä odottelemaan, kun hänet on unohdettu hakea. Yhtenä iltana meillä kaikilla kolmella loppui työvuoro iltayhdeksältä ja isi haki ensin meidät vanhainkodin työläiset. Intouduimme niin keskittyneeseen jutteluun ja kun lähellä kirkonkylää vielä näimme lystikkään näyn kun kissa ylitti tien suojatietä pitkin, unohtui Anne-Mari tykkänään. Kotipihaan tultuamme näin Anne-Marin Pipsa-koiran kurkistelevan ikkunasta ja silloin vasta muistin, että meidän olisi pitänyt ajaa terveyskeskuksen kautta. Isi pyyhälsi takaisin kirkolle ja alle puolen tunnin oli jo unohtunutkin lapsi kotona.
Pyysin Anne- Marilta anteeksi, koska onhan se  nyt ennenkuulumatonta, että lapsi unohtuu.

Eli työ ja koulu on värittänyt päiviämme. Koululaiset lähtevät vartin yli seitsemän aamulla ja tulevat eri aikoihin iltapäivällä. Joskus lukiolainen tarvitsee hakea iltapäivällä, ettei kotimatka-aika veny turhan pitkäksi.
Olemme nyt saaneet toisen auton, joten ajojen järjestely tulee paljon helpommaksi, kun minä voin käyttää omiin työmatkoihini toista autoa ja isi huolehtii muista kuljetuksista.

Vaikka tuntuu, että ajoja tulee paljon, niin laskimme, että jos autojen hankinta- huolto- ja vakuutuskuluja ei lasketa, niin polttoaineeseen menee kuukaudessa vähemmän rahaa kuin kaupungissa asuessa matkakorttien lataamiseen. Helsingissä, poisluettuna isin vapaalippu, meidän muiden matkakortteihin upposi noin 300 euroa kuukaudessa.
Lisäksi matkanteko on täällä stressitöntä ja nopeaa. Matka täältä talolta kirkonkylään on 14 kilometriä ja sen ajaa sutjakkaasti kahdessatoista minuutissa. Helsingissä ruuhkaaikana et julkisella liikennevälineellä, metroa lukuunottamatta, pääse siinä ajassa kovinkaan montaa kilometriä. Esimerkiksi lapset, jotka kävivät Pasilassa kristillistä koulua, käyttivät koulumatkaan keskimäärin 45 minuuttia ja matkaa Pasilaan oli teitä pitkin kuutisen kilometriä, tuskin sitäkään.

Kun suhteutan matkanteon täällä Helsingin olosuhteisiin, niin en jaksa ymmärtää marisijoita, jotka valittavat täällä matkojen pituudesta tai niihin käytetystä ajasta. Jos on oma auto, niin liikkuminen täällä on helpompaa, nopeampaa, stressittömämpää ja viihtyisämpää ja usein vielä edullisempaa.
Talvella lunta sataa Helsingissäkin ja tiet ovat välillä totaalisesti tukossa. Mutta ei se nyt ole niin vaarallista, jos muutamana pyrypäivänä matkanteko on vähän haasteellisempaa.
. . .

Viime yöksi täytyi jo laittaa talossa lämmitys päälle. Aamuviideltä ulkolämpömittari on näyttänyt muutamana aamuna vain vajaata viittä astetta. Yhtenä päivänä satoi vettä reippaasti ja silloin sisätyöt edistyivät hyvin. Tänään lähdimme Saaran ja isin kanssa taas mustikkametsään ja nyt siellä oli jo vallan mukava olla, kun hyttyset olivat kaikonneet, eikä hirvikärpäset olleet vielä kiusana. Joka kerran olemme käyneet samalla metsäläntillä ja aina sieltä löytyy suuria mustikoita vaikka kuinka paljon. Sen verran kuivaa maasto on, että sieniä siellä ei ole.

Kello on yhdeksän. Isi tulee kohta Anne-Marin hakureissulta. Lataan vielä yhden kerran tiskikoneen ja hätistelen lapset nukkumaan. Ulkona on mukava hämärä. Täällä on aivan tyyntä. Kuutamosta en tiedä sanoa vielä mitään. Viime yönä katselimme Pikkuveljen tuomalla kaukoputkella kuuta. Tänä yönä nautimme nukkumisesta ja suloisen lämpimästä talosta.

torstai 27. elokuuta 2015

Uusien maalaisten ensimmäinen sähkökatkos

Olimme eilen illalla yhdeksän jälkeen isin kanssa hakemassa Lähihoitajapoikaa iltavuorosta vanhainkodista, kun lapsilta alkaa tulla kotoa samansuuntaisia viestejä: "netti ei toimi missään", "täältä katkes sähköt", "onksmeil missä taskulamppui - sähköt katkes".
Kun puolen kymmenen maissa olimme kotona, osa lapsista oli suloisesti unten mailla onnellisen tietämättöminä toisten käytännön ongelmista. Täydellinen hiljaisuus vallitsi talossa, kun kaikenmaailman laitteiden hyrinä oli tauonnut ja pari epävarmaa, jännittynyttä hiippailijaa tuli ovella vastaan kädessään kännykkä valona.

Nälkäisenä kotiutunut Lähihoitajapoika kesti uljaasti kylmänä syötävän ruuan. Ei tullut mieleenikään alkaa virittelemään puuhellaan tulia, koska hella on ollut koko kesän käyttämättömänä ja matalapaineinen ilma olisi taatusti puskenut savut sisälle. Myöhäinen ajankohta hillitsi myös tehokkaasti suurempia kokkaushaluja. Ehdotin toki pojalle pienen nuotion tekoa pihan grillipaikalle ja makkaranpaistoa, mutta poika hylkäsi ajatuksen liian työläänä ja aikaavievänä.

Etsin sähköyhtiön numeron ja mielenrauhoitteluksi kuuntelin viestin, jossa kerrottiin vian olevan useamman lähiseudun kylän ongelma ja että korjaajat ovat matkalla paikalle. Vian korjausajankohdaksi arvioitiin puolen yön seutua.

Me katsoimme parhaaksi vetäytyä  hyvällä omallatunnolla nukkumaan. Ei tarvinnut huolehtia tiskeistä eikä pyykeistä, koska vesi loppuu säiliöstä ilman sähköä aika nopeasti. Iltapalankin jätimme suosiolla välistä, ettei tarvinnut aukoa muutenkin herkästi lämpiäviä jääkaappeja.
Ihan tyytyväisinä kävivät lapsetkin nukkumaan lukuunottamatta Anne-Maria, joka päätti ottaa sähkökatkoksesta kaiken ilon irti. Hän kaiveli varastoistaan esille puolimetrisen halon, johon oli upotettu tuikkukynttilöitä. Silmät innosta loistaen Anne-Mari viritteli kynttilöihin tulia ja istui keittiön pöydän ääressä "nauttimassa".
Juuri peiton alle kääriydyttyämme, muutama minutti yli iltakymmenen, valot välähtää päälle ja laitteiden surina täyttää hiljaisuuden.
Lyhyt oli se harmi ja ilo.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ei-toivottu vieras

Lähiseuduilla on nähty liikkeellä äitikarhu kahden pentunsa kanssa. Niin kovasti kuin kaikki toivoisimmekin näkevämme heitä, antoi eiliseniltainen kanahaukan vierailukin jännitystä elämäämme.

Istuskelin etukatoksella, kun alapihalta alkoi kuulua kanalasta poikkeuksellisen kovaääninen metakka. Koko kanalauma kukkoineen piti hätääntynyttä ääntä. Hetken perästä havahtuivat yläpihan tarhoissaan karhukoirat Anni ja Aino ja kumpikin päästi raivokkaan vahtihaukun.
Kiirehdin muutaman kymmenen metrin matkan kanalalle ja näin kanahaukan istuvan kanatarhan kulmalla. Kukko ja kanat olivat jo paenneet sisälle kanalaan ja sieltä kuului uskomaton itku ja valitus. En ollut koskaan kuullut kanojen äänetelevän sillä tavalla! Ääni muistutti niin ihmisen itkua ja kuka hyvänsä saattoi huomata, että eläimet olivat paniikissa ja hädissään.
Minut havaittuaan haukka leuhahti laiskasti siivilleen, teki kaarroksen pellon yllä ja katosi Rantakankaan metsiin.

Kanatarha on tehty napakasta metalliverkosta ja sen kattona on tiheäsilmäinen nailonverkko. Haukka oli niin isokokoinen, ettei se hevillä olisi mahtunut edes metalliverkon aukoista sisään, mutta selvästikin se oli hyökkäillyt ja hätistellyt kanalan asukkaita.

Kun aloin jutella, kanat rauhoittuivat sisällä ja itku loppui. Kanojen hätä oli kuulostanut niin erikoiselta, että sisältä juoksi takaoven kautta kaksi lapsista tuulispäänä kanalalle ja kysyi, mikä hätä kanoilla on.

Myöhemmin Anne-Mari kävi kanalassa tarkistamassa, ettei kukaan kanoista ollut kuollut säikähdykseen. Siellä kaikki istuivat orrella silmät suurina.

Kun aamulla seitsemän jälkeen vei kanoille aamuruokaa, koko lauma oli hiljaa sisällä. Tavallisestihan kukko on tuonut rouvansa ulos jo hyvissä ajoin ja niillä on aamutouhut vilkkaina käynnissä, kun viemme niille ruokaa.
Hetken kutsumisen jälkeen kukko varovasti kurkisti oven ulostulokolosta ja varauksellisesti ympäristöään tarkkaillen tuli hitaasti ulos. Kun kukko oli tarkistanut aitauksen, se kutsui tutulla kiekunallaan kanatkin ulos. Selvästi epäluuloisina kanat tulivat tutkailemaan tarhaansa, näykkäisivät muutaman suupalan ruokaa ja hipsivät vähin äänin takaisin mökkiinsä.

Kanaparat. Täytyy käydä tänään usein juttelemassa niille ja pitämässä seuraa.
Ja hyviä vahtikoiria on kasvamassa Annista ja Ainosta.

perjantai 21. elokuuta 2015

Mikä täällä on toisin

En halua tällä kirjoituksella pahoittaa kenenkään helsinkiläisen mieltä - pyrin omakohtaisen totuuden kertomiseen. Monet asiat, jotka nyt ovat minulle tärkeitä, eivät olleet ehkä kymmenen vuotta sitten asuessani kaupungissa. Reilu kuukausi maallemuuton jälkeen en ole vielä löytänyt ainuttakaan asiaa, jota kaipaisin Helsingistä. Jotkut asiat ovat kaupungissa tehokkaammin järjestettyjä, mutta kun sopeutuu uuteen tilanteeseen ja hyväksyy tosiasiat, ei tunne menettäneensä mitään. Vai onko kuitenkaan elämässä ihan hirmuisen tärkeää, että ulos käveltyäsi kaikki elämisen toiminnot ovat helposti ulottuvillasi? Onko se elämisen helpotus, että sata metriä käveltyäsi olet maan alla metrotunnelissa, josta pääset kolmen minuutin välein matkustamaan paikallasi istuen kaupungin toiselle laidalle...

Kun täällä menee kotinsa ovesta ulos, kokee jatkuvasti hyvänolon aistimuksia, kun koko kehosi kaikkine aisteineen nauttii luonnosta, luonnon puhtaudesta, sen väreistä, äänistä, tuoksuista, mauista ja tunnusta. Hengittämisestä on tullut nautinto. Kymmeniä kertoa päivässä lähetän Luojalleni kiitoksen, kun koen raikkaan ilman kulkevan keuhkoissani. Samalla tyyneys ja rauha valtaa mielen.
Tulkitsen samoja tuntemuksia lapsista, kun kuljemme ulkona tai olemme metsässä. Usein he sanovat sen myös ääneen.

Nautin vuorokaudenaikojen vaihtelusta. Varhainen aamu on monella tapaa hämmästyttävä. Talomme ikkunat avautuvat kaikkialle ympäristöön ja tästä keittiön erkkerin ikkunasta näkee puutarhaan, pelloille ja metsään. Aamuvarhaisella aurinko herättelee nukkuvaa puutarhaa ja usva keinuu puiden lomitse uudelta hakkuulta ja alempana olevilta pelloilta. Nurmikko sädehtii ja tuoksuu vahvalle kesälle ja kosteudelle.

Koko perheen stressitaso on laskenut. Kaupungissaollessamme sitä ei edes huomannut, kuinka kuljimme otsa uurteilla yrittäen keskittyä taukoamattoman hälyn ja vilinän keskellä. Puheen tempo on rauhoittunut kaikilla. Levoton liikehdintä toimettomuuden hetkellä on jäänyt pois. Nukumme syvemmin ja heräämme virkeämpinä. Uniaika on varhaisesta heräämisestä johtuen kaikilla ehkä vähän lyhentynyt, mutta olemme silti virkeämpiä. Aikaisemmin nukkumaanlähtö ei vielä onnistu, kun on niin paljon mukavaa tekemistä ulkona ja on valoa ja puhdasta ilmaa.

Nauramme enemmän ja olemme vapautuneempia. Heti kohta muuton jälkeen sanoin yhden kerran illalla kolisteleville lapsille "olkaa hiljempaa, ettei kuulu naapuriin", mutta sen jälkeen olen jo muistanut, että täällä jokainen saa tuottaa ääntä rauhassa naapureiden häiriintymättä.
(Yhden ainoa kerran olen ajatellut häirinneeni peltojen takana asuvaa naapuria, kun kanalaan mennessäni kukko hyökkäsi kimppuuni ja päästin hirmuisen kiljaisun. Kurkku oli minulla kipeä lopun päivää ja kukko sai läimäytyksen lapiosta.)
Tosin kenelläkään ei ole ilmennyt minkäänlaista tarvetta mölyämiseen tai möykkäämiseen tai että lapset olisivat kovaäänisesti selvitelleet välejään.

Vapaus olla rauhassa on kaikille suuri ilo ja nautintokin. Puutarhasta löytyy suojaisia paikkoja, jonne ei hevillä edes pihallakulkijoiden katse löydä. Mielikuvitus pääsee vapaasti valloilleen, kun on mahdollisuus tehdä määrättömästi niitä asioita, joista aikaisemmin saattoi vain haaveilla.

Nettiyhteys on täällä vaihteleva ja televisiosta on tullut täysin yhdentekevä kapistus. Jos netti ei toimi, jättää teinipoika nurkumatta pelinsä ja intoutuu pihalla isin kanssa jousipyssylläampumiskilpailuun.
Pupunpoikasten tai kissan kanssa leikkiminen on ihan yhtä suosittua ja perheen koirilla riittää ulkoiluttajia ihan väsyksiin asti.

Vaikka rahasta puhuminen sotii tämän tekstin tunnelmaa vastaan, niin mielestäni on mainitsemisen arvoinen asia ensimmäisen asuinkuukauden asumiskustannusten määrä.
Kun kaupungissa etsimme kuukaudessa 1600 euroa asumiskuluihin sähköineen, niin täällä tilanne on vähän toinen. Kun lasken asumiskuluiksemme täällä sähkön, kiinteistöveron, vakuutukset ja jätemaksun ja kaikki taloon liittyvät kulut, meillä ensimmäinen kuukausi maalla maksoi nipinnapin 250 euroa. Huomionarvoista tuossa summassa on myös se, että lämmitin koko kuukauden ajan veden sähköllä - taloa ei ole tarvinnut lämmittää, mutta pari kertaa laitoin lämmityksen päälle muutamaksi tunniksi aamukalseuden poistamiseksi.

Luulen, että kirjoitan talven tultua näistä tunnelmista uudelleen. Kaipasimmehan maalle myös syksyn myrskyissä ja talvisten viimojen puhaltaessa.

Lähdemme isin kanssa kirkolle tekemään viikonlopun ruokaostokset. Siihen tarvitaan auton konttia. Enää ei tarvitse venyttää olkaniveliään kauppakassien kantamisella.

Luojan aurinkoa päiväänne ja mieleenne olosuhteistanne huolimatta!

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Mustikkamuntun aikaa

Jos en Helsingissä koskaan kärsinyt toimettomuudesta, pitkästymisestä ja tekemisen puutteesta, niin täällä se asia on monin verroin paremmin. Enkä suinkaan tarjolla olevan tekemisen määrän edessä koe riittämättömyydentunnetta tai ahdistusta, vaan mieltäni hivelee, kun tarjolla on määrättömästi mielekästä tekemistä, jonka suoritettuaan myös tekemisen jälki on näkyvissä.

Lasten, puolison, itseni ja eläinten tarpeet ovat luonnollisesti etusijalla. Sen jälkeen pitäisi tulla läheisten tarpeet, mutta nyt on tilanteesta johtuen täytynyt joksikin aikaa asettaa kodin ja pihan tarpeet etusijalle, jotta ehdimme saada pakolliset asiat hoidettua ennen syksyn ja talven tuloa.

Talo ja puutarha ehti olla muutaman vuoden "omillaan", joten varsinkin puutarhassa on viidakoitumista karsittava tunteettomalla kädellä. Raivaustöitä riittää pitkälle syksyyn, kun esimerkiksi liian suuriksi tai hankaliksi kasvaneita puita ja pensaita on kaadettava. Vanha talo on raivattava talon seinillä kiipeilevistä köynnöksistä ensi tilassa, muuten kosteus tekee tuhoaan. Kummankin talon seinustoille on päässyt rehevöitymään sankkoja koristepensaspuskia, jotka tunteettomasti raivaan matalaksi. Jättisuuret koristeomenapuut ja kaikenlajiset piikkipensaat saavat myös armotta kyytiä. Minusta koristeomenapuista on vain silkkaa harmia, kun ne pudottelevat rapaleitaan pitkin nurmea ja piikkipensaita en ymmärrä ollenkaan. Piikkipuskien juurineen kaivamista jouduimme tekemään jonkin verran, kun kuluneina päivinä on pihaan rakennettu uutta koirien aitausta.

Minulla on korvaamaton Eno, jonka taitojen ja avuliaisuuden ansiosta meillä on kanala ja nyt uudenuutukainen kolmen koiran tarha. Karjalankarhukoirasiskokset saivat nyt omat lukaalit ja yksi tarha on "vierashuone" tai varatarha. Anne-Marin ja Kaisan koirat ovat tyystin sisäkoiria, mutta voivat nyt välillä tulla tarhaan tallustelemaan.

Meidän eläinkuntaan kuuluu tällä hetkellä neljän koiran lisäksi valkoinen kissaprinsessa Diana, joka on täydellisesti kaikkien lemmikki. Joskus kirjoitan Dianan suloisesta luonteesta ja pehmoisesta olemuksesta oman juttunsa, koska sanoja ei voi hänen kohdallaan säästellä. Joka tapauksessa Diana on paras mahdollinen perheen ensimmäinen kissa.

Omissa ulkotarhoissaan ovat isipupu Poju ja äitipupu Bella. Neljä pupulasta asuvat vielä jonkin aikaa sisällä häkissään. Kanalassa on kukko, joka alunperin sai nimen Kalle. Kalleksi häntä ei ole juurikaan kutsuttu, vaan häntä kutsutaan tilanteesta riippuen erilaisilla äänensävyillä "kukoksi". Naisihmisiä kohtaan kukko on aika epäluuloinen, mutta on kyllä lahjottavissa, jotta ruokinta- ja huoltotyöt saadaan suoritettua ilman tappelua. Rautalapio kädessä kanalaan kyllä täytyy mennä, koska kukko jonkin verran kunnioittaa lapion heilautusta.

Kanoja on yhdeksän, joista kaikki eivät ole vielä hoksanneet munimisen salaisuutta. Kahdeksan munan päiväsaalis on paras tähän mennessä. Arvaatte, että kaupasta ei ole tänä kesänä tarvinnut kananmunia kärrätä. Jotkut jopa saattavat muistaa, kuinka ennenvanhaan saatoin hamstrata tarjouksesta satakin munaa. Tosin leivontahommat ovat olleet aika vähäisiä viime aikoina, mutta muussa muodossa kananmunia syömme suurella halulla.

Kun koiratarha on nyt valmis, taidan asettaa marja-asiat etusijalle. Mustaviinimarjat ovat kypsiä ja mustikoita olisi metsässä. Eiliseniltaisen pikapyrähdyksen saaliina saimme miehen kanssa kolmisen kiloa mustikoita. Iltapalalla uppouduin kaikin aistein mustikkamunttuekstaasiin, kun maistoin lapsuuden aidon makumuiston vastakerätyistä mustikoista.
Mustikkamunttuun tarvitaan vastapoimittuja mustikoita, sokeria, talkkunajauhoja ja maitoa. Mustikat litistellään lautasella lusikalla ja joukkoon lisätään vähän sokeria ja talkkunaa sen verran, että saadaan notkea sotku. Päälle hulautetaan maitoa ja sotkusta tehdään vetelä velli. Sitten istutaan hetki, hengitellään ja nuuhkitaan, katsellaan lautaselle ja muistellaan lapsuuden heinäntekopäiviä, jolloin jälkiruokana, välipalana ja iltapalana syötiin ravitsevaa, täyttävää ja niin uskomattoman maistuvaa mustikkamunttua. Samassa muistuu mieleen tuvan penkillä vierellä istuvan Lahja-mummon tuoksu, kun hän työpäivästä uupuneena, ominaiselle hienhajulle tuoksuvana huivi päässä, esiliina edessä, katselee omaa munttulautastaan ja käy tyytyväisyyttä hyristen syömään kesän suurinta herkkua.