Kaikkien aikojen mustikkavuosi

Muistan lapsena ihmetelleeni Lahja-mummoa, joka marja-aikaan suorastaan asui metsässä. Hän sitoi puuvillahuivin niskan puolelle solmuun, pisti hyttysöljyn nutun taskuun ja otti sinisen tavallista ämpäriä hiukan pienemmän muoviämpärin mukaansa ja hyppäsi pyörän päälle ja viiletti rantapuolen metsään.
Ihmettelin, miten ihmeessä hän jaksaa: hän kävi kotona vain hakemassa toisen marja-astian ja kiirehti takaisin.

Tuohon aikaan ei tiedetty "riittävästä nesteytyksestä" mitään. Ei mummolla mitään juotavaa koskaan mukana ollut, sen paremmin kuin syötävääkään.

Lautakankaan nykyinen emäntä varustautuu mustikkametsään vesipullon, älypuhelimeen ladatun karttasovelluksen ja paikannuksen, hyttyshupun ja hyttysmyrkyn kanssa. Pyörällä en metsään mene, mutta kauempana olevalle mustikka-apajalle tilaan joskus perheen autoilevalta miesväeltä kyydin. Jos jalkaa poistullessa kovasti uuvuttaa ja marjaämpäri painaa, tilaan ääniviestillä hakijan: tänään hakijoita tuli ihan kahdella autolla.

Kaisa kertoi lenkillä nähneensä mustikoita paikassa, jossa en ollut ikinä käynyt marjastamassa. Tarkempi käynti paljasti, että kyseessä oli tämän kesän lottovoitto. Kolmen hehtaarin alalla on niin paljon mustikoita, että meidän perheen ensi talven puuromarjoja ei tarvitse muualta haaksia. Nyt kyllä velipojan metsän vakiomustikkapaikka jäi auttamatta toiseksi.

Lottomustikkametsä on minulle tyystin vieras, en ole siellä edes lapsuudessa käynyt. Parilla marjareissulla on minun pitänyt kaivaa puhelin taskusta, avata karttasovellus ja tarkistaa sijaintini, kun valtatien äänet ovat kuuluneet kovin oudosta suunnasta ja taivas on ollut pilvessä. Auringon avulla suunnistaminen on yllättävän tarkkaa.

Eilen kokeilimme Kaisan kanssa poimuria, mutta sen käyttö jäi yhteen kertaan. En vain tykkää liiskaantuneita marjoja siivota. Täällä on satanut aika paljon ja mustikat alkavat jo pehmetä monin paikoin.

Jospa edes kerran saisi niin paljon mustikoita säilöttyä, että ne riittäisi seuraavaan satoon asti. Viime kesänä luulin viiden ämpärillisen verran pakastettujen mustikoiden olevan tarpeeksi, mutta vuodenvaihteen jälkeen oli kaikki syöty, enkä ollut raaskinut edes tehdä mustikkapiirakkaa niin usein, kuin olisi tehnyt mieli.

Vadelmat kypsyvät aukoissa ja ojanpientareilla jo hurjaa vauhtia. Tiedän, että kun vadelmat kypsyy, vaihtuu mustikkametsä minulla vattupuskiin.

Kiitollinen mieli on tämmöisestä marjaihmeestä. Kyllä Taivaan Isä tietää, millä saa meidät ilahtumaan.

Tämä kesä

Vanhan tuvan ovi on ollut tänä kesänä auki kuin ennen vanhaan. Talossa on riittänyt asukkaita ja vanhan talon haju on muuttunut vanhan tuvan tuoksuksi. Mielenkiintoinen asia, miten asuminen saa talon heräämään henkiin pitkänkin kuoleman jälkeen. Loppujen lopuksihan talo on aika hyvässä kunnossa. Jos pidemmän päälle aikoisi taloa pitää asuttuna, olisi sen korjaamiseen investoitava. Tällä hetkellä siihen ei ole mahdollisuuksia eikä remonttia ole suunnitteilla.

Kesäaika suhisee ohi vimmatulla vauhdilla. Minusta yötyö entisestään luo vaikutelmaa ajan kiitämisestä: kun aamulla tulet töistä, käyt nukkumaan, iltapäivällä herättyäsi teet ruuan ja pakolliset kotityöt, on aika lähteä uudelleen töihin tai yöunille. Vapaapäivien aamuina nukun niin pitkään kuin unta riittää. Sitten nautin hitaasti kahvista niin kauan kuin mieli tekee ja niin monta mukillista kuin tuntuu hyvältä. Sen jälkeen teen tavallisesti nautiskelukierroksen puutarhassa ja totean heinän sun muun kasvillisuuden villiintyneen entisestään. Yritän opettaa itseäni siihen, etten ota stressiä asioista, joita en pysty tai ehdi tekemään. Tänä kesänä en ole ottanut stressiä niittämättä jääneistä lupiineista. Pappa ei enää jaksa aaritolkulla viitakkeen kanssa niittää ja niitettävää olisi enemmän kuin pataljoona miehiä ehtisi hoitamaan. Kunhan edes marjapensaiden ja luumupuiden ympäristö saadaan niitettyä, niin muusta ei ole väliä.

Vähitellen siirrymme vuodenaikaan, jolloin marjametsät alkavat kutsua. Tänne on tulossa ennätyssato mustikkaa ja se kypsyy jo hyvää vauhtia. Yritän varastaa jokaisesta kotipäivästä pienen siivun marjametsään menolle. Mustikkamättäistä olen jo alkanut nähdä unia.

Kesätöissä olleet lapset ovat ahkeroineet. Kaisalla on vielä pestiä marjatilalla ja nuorin pojista aloittaa tällä viikolla toista kesätyötään.

Heinäkuun 16. päivä tuli viisi vuotta täyteen muutostamme. Koko perhe tuntui ajattelevan sitä päivää kuin juhlapäivää. Me kaikki olemme edelleen onnellisia siitä, että saamme olla täällä.