lauantai 30. huhtikuuta 2011

Itku ilman ilmapalloja on teeskentelyä

Tämän perheen lapsille ei voi hankkia ilmapalloja. Siis kyllä voi, mutta jos tuo lapset ja ilmapallot sisälle, joutuu sietämään käsittämätöntä tappelua, kinaa, melskausta ja huutoa. Minä päätin joskus viime viikolla, että se on nyt ihan oikeasti olemassa ilmapallojen kotiintuontikielto. Joku ehdollistumisasia sen täytyy olla, koska en muista, että täällä koskaan (minkään puolueenkaan) mikään ilmapallo olisi tuonut tullessaan sopua, rauhaa ja hiljaista yhteiseloa.
Tirtetta etunenässä on ihan hulluna ilmapalloihin. Missä vain hän näkee sellaisen, alkaa iloinen hihkuminen ja hyppely. Kauppojen mainospallot ovat ihan yhtä ihania, kuin Tiimariin ilmestyneet värikkäät foliopallot, joista voidaan haaveilla yöllä ja päivällä. Todellisuus ilmapallon kanssa onkin sitten ihan toisenlainen. Kun Tirtetta tulee pallonsa kanssa kotiin, on sitä tökkimässä vähintään kolme eri ikäistä veljeä, ikäänkuin hekin olisivat ihan hulluina ilmapalloihin. Ja joka kerta, kun joku koskettaa vähänkin Tirtetan palloa, kuuluu korviarepivä rääkäisy:
- "Älä koske mun palloon!"
En ole mikään ilmapallojenvihaaja, enkä haluaisi olla lasten ilonpilaajakaan, mutta jos kaikki riemu(?), mitä pallot tuovat tullessaan, on toisen kiusaamisenriemua, saa minun puolestani ne itkut olla itkemättä. Ulkona saavat tapella pallojensa kanssa niin paljon kuin lystäävät, koska siellä ne kuitenkin vähän sukkelammin menevät rikki.
(Älkää kysykö, mitä mieltä olen vesi-ilmapalloista.) Haluaisin nähdä dokumenttiohjelman 13-lapsisesta perheestä, jossa lapset leikkivät sovussa ilmapalloillaan. Haluaisin oppia uutta.

Kaksi päivää soudin ja huopasin ajatuksella munkinpaisto. Olisihan se ollut houkutteleva ajatus paistaa pari sataa munkkia, syödä sydämensä kyllyydestä niitä ja pakastaa loput. Onneksi ajatus tyssäsi moneen esteeseen. Suurinpana laiskuus ja toiseksi: kumpikin pakastin pullistelee ovet kiinnityönnettyinä, eli munkin munkkia ei niihin mahdu.

Tirtetta tuossa saattaa isiä hissille, kun isi on lähdössä yöksi töihin.
Meillä on aika kauan yhteiselo ollut sellaista, että ajatukseni kulkee miehen mukana. Nytkin painaa vähän sydänalassa, kun mies ajaa koko vappuyön. Ehkä sen takia toivon hartaasti, että noista mustista pilvistä nousisi kunnon sade ja kaikkein huonoimmassa kunnossa olevat juhlijat malttaisivat jäädä sisäjuhliin. (Onkohan minussa vähän sitä ilonpilaajan vikaa kuitenkin?) Kuitenkin jollakin tapaa sääliksi käy ensi yönä työtä tekevät ambulanssikuskit, poliisit, päivystyssairaalan väki ja kuljettajat. Minä en vain oikein ymmärrä suomalaisten juhlimiskulttuurin mielekkyyttä tässä kaupungissa.

Pikkuveli ja sen vaimo kävivät ja veivät yhden pojan mennessään. Maatalouskoululainen kuopioistuu ja selvästi nauttii täysin siemauksin, koska ei pesi koneellaan. (Koneellapesimisen tietää siitä, että vastaa sähköpostiini minuutin sisällä.)
Koska se mies nyt on auttamattomasti töissä, taidan ripustaa nuo kolme korillista pyykkiä, hakea kuivat vaatteet kuivurista ja nautiskella kevään juhlasta pyykin ja lasten seurassa.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kun perunamaalle ei pääse, pitää haaveilla siitä

Eilen pieni alakulo meinasi saada minussa vallan, kun tunsin itseni uupuneeksi siitä, etten voi olla mitenkään äidille ja isälle apuna ja tukena. Siis se, että ei voi tehdä, uuvutti minut. Totta kai taustalla oli hyvin voimakkaana myös tietoisuus siitä, että ennemmin tai myöhemmin joudun antamaan isän ja äidin pois.
Joka kerta, kun he ovat sairastuneet vakavasti, olen sitä luovutustyötä tehnyt ja sitten päässyt jonkinlaiseen rauhaan siitä asiasta, mutta välillä lapsuuden sidokset vanhempiin taas vedetään tiukemmalle.
Aamulla oli pakko soittaa äidille, kun oli niin huoli. Mutta kun äiti vastaa puhelimeen, kippasi huoli kottikärrinsä kumoon, kun äidin touhukas ääni sanoo:
- "No mitä nyt? Mun pittää männä nyt sinne laporatoorioon.."
Eli entinen touhu ja meno oli siellä kuitenkin. Eihän tosiasiat mihinkään muutu, mutta mieleni otti uuden suunnan.
"Rentouttakseni" ajatuksiani lähdin yksin käymään Kierrätyskeskuksessa, kun menijät olivat menneet ja Tirtettakin veteli pitkiä unia isosiskon yökylässä. Lähinnä tuon tavaroidenvääntelyreissun merkitys oli terapeuttinen.
Maatalouskoululainen pesii nyt siellä Kuopiossa veljeni luona. En ole edes ottanut tolkkua, minä päivänä suunnistavat Kangasniemelle. Muutama homma on siellä tärkeysjärjestyslistan ykkösenä, toivottavasti velipojan työlista on kutakuinkin samansuuntainen. Maanmuokkauskone, mikä lienee oikealta nimeltään, olisi saatava kuntoon ja kasvimaa käännettyä. Jos onnistuvat saamaan koneen uunipuiden tekoon, on puusouvi tietysti yhtä tärkeä työ. Metsään heidän täytyy joka tapauksessa keritä jo Maatalouskoululaisen työsuunnitelmankin mukaan.
Ja kun puutarha on käännetty, saavat laittaa ensimmäiset perunat multaan kiireen vilkkaa. Sitten Kuopion veli tarkistaa, että mummolla on riittävästi varattuna siemenperunaa myöhäistä perunaa varten. Jos yöpakkaset hellittää, maatalouskoululainen voi mummon ohjeiden mukaan aloittaa jo juurikasvien kylvämisen.
Sitten kun Maatalouskoulainen haluaa tehdä pientä välityötä, voi koko nurmen jo haravoida ja kukkapenkit kitkeä ja harata. Marjapensaiden kunto pitää tarkistaa, ennenkuin lehdet kasvaa suuremmaksi ja tarkistaa, näkyykö tuholaisia.
Jos aikaa jää, mummo on haaveillut kasvihuoneesta talon länsikulmalle. Jos se ei vielä tänä keväänä toteudu, voitte pohtia tomaatin ja paprikan taimille suojaiset, aurinkoiset kasvupaikat vanhan talon seinustoilta. Navetan vanhoja ikkunalaseja löytyy varmaan ladosta. Mummo kyllä sanoo, milloin ne taimet voi istuttaa ulos, mutta todennäköisesti menee kesäkuun puolelle, kun on noin kylmiä öitä.
Taimien koulimista riittää myös.
Metsäkaivon tilanne täytyy ehdottomasti tarkistaa, samoin kuin sen kannen kunto. Viime kesänä siinä oli kuulema joku väliaikainen ratkaisu.
Velipoika voi kylillä kulkiessaan pitää korvansa ja silmänsä auki, jos kuulee hyvästä kaivourakoitsijasta. Pitäisi pyytää asiantuntijan arvio, onko järkevää syventää talon kaivoa, vaiko teettää mansikkaviljelystenkin tarpeet täyttävä porakaivo. Lisäksi voi näyttää metsäkaivon ja kysyä hinta-arviota renkaiden laitosta.
Joo. Ne ykköskiireellisyysluokan hommat oli kasvimaa, uunipuut ja mettä. Nuo muut hommat on sitten puhdetöitä.
Arvatkaa vaan, asettelenko minä kaupan multasäkistä multaa parvekelaatikoihin ja istutanko orvokintaimia?
En tee sitä.
Kun Lahja-mummo ennenvanhaan istutti aikaista perunaa, hän laittoi vaon pohjalle kasan rahkasammalta ja perunan sen päälle.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Jauho-ja perunakuorma

Kuhertelevainen pariskunta roudasi eilen hyvin mieleisen mummolankuorman meille. Näköjään lomailu tehnyt hyvää. Huhtikuun 26. päivä on suvullemme aika mielenkiintoinen: kolmella, aika läheistä sukua olevalla henkilöllä on syntymäpäivä tuolloin. Kuopion veljellä oli juhlistettu muutamaa merkkipäivää. Totean vain, että vanha mies alkaa Pikkuvelikin olla. (Ja kun muistelen hänen syntymäänsä, totean, että hui-hui, kuinka vanha siskovanhus alan itse olla.)

Äitini oli laittanut muun muassa kauniin lasipullon, jonka kyljessä lukee "Kultainen Kaste kylmäpuristettu kotimainen Rypsiöljy, valmistaja: Taka-Piippaharjun Puristamo Oy, Hankasalmi " Jälleen uusi, mielenkiintoinen, kotimainen yritys tutustumista varten. Taka-Piippaharjukin kuullostaa hyvin kodikkalta.
Perunan ja porkkanan lisäksi kuormassa oli vehnä,-ruis- ja spelttijauhoja, spelttirouhetta ja pakastemarjoja kylmälaukullinen. Äidin oikeassa uunissa paistama ruisleipä ja pullat on sellaista arvotavaraa, että niiden arvoa ei lasketa rahassa.
Äidin kipeytynyt jalka vähän mietityttää, toivottavasti lääkäri keksii sille tänään jotakin helpotusta. Ei ole helppoa kahden vanhan isolla tilalla paarustaa, jos toinen on jalkapuoli ja toinen muuten vain heikossa kunnossa.
Onneksi osaavat ottaa huumorin kannalta satunnaisen huonomuistisuuden. Vielä en ole huolissani heidän tolkustaan.

Mies lähti kuuden jälkeen kuntosalille. Tulee sieltä ajoissa, jotta lähtee varmuuden vuoksi näyttämään oikean pysäkin yhdelle isommista lapsista. Koulun pääsykokeesta kun ei kukaan halua myöhästyä, eikä varsinkaan eksyä sinne mennessä, sovimme, että ei tarvitse ainakaan menoa jännittää, kun isi lähtee saattamaan.
Vaikka katsoo kartasta ja aikataulukirjasta ja pyytää apua muilta matkustajilta, on täällä aika helppoa joutua oudoilla seuduilla hakoteille. Ja varsinkin, jos suuntavaisto on hutera ja taipuvainen eksymään.

Huomasimme, että mies saa olla töissä yhden pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kuljettajien mieleisimmän työvuoron: vappuyön. Saattaa olla jopa kaikkein riehakkain yö aattoöistä. Uudenvuodenyön menoa hiukan hillitsee sääolosuhteet, juhannusaattoyö on täällä ihan villasukankutomista, mutta vappuna on hurja meno, satoi tai paistoi. Eikä siinä auta yhtään, vaikka kuljettaja asennoituu työvuoroonsa hilpeällä mielellä. Vaikka olisi silmiä joka puolella ja bussi kuorrutettu peilein, saa kaupungissa joka metrillä pelätä auton alle hoippuvia puolitajuttomia juhlijoita. Kun lisäksi auton sisällä on toista sataa riehuvaa päihtynyttä huutelijaa, saa kuljettajan varaenkelitkin tehdä täyttä vuoroa. Tarkoitus kun olisi saada reitti ajettua ja kyytiin tulleet matkustajat toimitettua haluamalleen pysäkille. Sekin asia kun on monella kyytiintulleella ihan hämärän peitossa.
Ainoa positiivinen asia sen yön vuorossa on, että taatusti ei tule uni silmään eli hyvin pysyy hereillä.

Eskarilainen on vielä viemättä, Tirtetta heräsi hyväntuulisena. Oli ollut isosiskon huoneessa yökylässä ja sai nukkua rauhassa.
Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Ihan kivoja asioita ja kenkä meressä

En ihan varmaksi muista, sanoiko äitini mummolan kuorman olevan tulossa keskiviikkona vai torstaina, mutta enpä ilkiä tuota ennään ruveta kyselemmään, kun olen Pikkuveljeltä varmaankin kaksi kertaa kysynyt, että "ai, mikä päivä se olikaan, kun tulette mummolasta?" ja äidille olen kerran soittanut ja asiasta keskustellut siinä yhteydessä, kun äiti kyseli, mitä kuormaan laitetaan.
Selkeää hataruutta on muistissani: maanantaina käppäilimme miehen kanssa (!) pikkukauppaan ostamaan kurkkua Maatalouskoululaisen eväsreppuun, leipää ja mämmitäydennystä ja minun piti nolona soittaa Maatalouskoululaiselle, että "mitäs me lähdettiin täältä kaupasta hakemaan".
Joka tapauksessa, tulkoot mummolan kuorma milloin tahansa, sitä jaksaa odottaa. Perunoita en nyt kuitenkaan osta, kun mummo lupasi tyhjentää kellaria. Minä käskin lähettämään tänne perunoita siitä päästä, mistä sukkelammin tarvitsee syödä pois. Peruna kuin peruna, kunhan on papan peruna.
Semmoinen hassu juttu oli mummolle sattunut viimeksi tänne kuormaa laittaessaan, että oli laittanut viimeiset puolukkansa tänne. Nyt sitten ovat mummo ja pappa ilman puolukoita. (Jaa, mutta jos tätä Kangasniemellä puolukoittensa kanssa tuskailevat pakastimentyhjentäjät lukee, niin seuraavalla Mikkelin reissulla heittäkää pieni nyytti puolukoita Lautakankaalle, niin tulkaa sitten juhannuksena käymään Lautakankaalla uudestaan, niin laulan teille palkaksi puolukoista mummolan pihalla "Oi, katsohan lintua oksalla puun".)

En sanoisi, että on ollut kiirettä pyhien jälkeen, mutta railakas meno asioiden perässä kyllä on ollut.
Ja oikein hyvä mieli kaikesta sattuneesta ja tapahtuneesta. Ihan päällimmäisenä on tietysti mielessä se, että lukiolaispoika kävi tänään työhaastattelussa ja innostui menemään kesätöihin.
Täällä tuollaisen puhelinmyyntityön saaminen on kohtuuhelppoa suomenkielentaitoiselle, mutta kyllä hyvä mieli on siitä, että lapsi saa toimeksi ja hankkii tienestiä itselleen. Tilasin, vaikka olisi osannut itsekin tilata, pojalle verokorttia. Toisen kerran tulin hyvin iloiseksi siitä, että verotoimiston virkailija puhui hyvin virkeää savon murretta. Minä kannatan oikein täydellä sydämellä, että suomalaiset rohkeasti antavat puheestaan kuulua synnyinseutunsa tai asuinpaikkansa. Mikä ihmeen suuntaus se on, että tavallisessa puhekielessä savolainen kieli pitäisi oikoa kirjakielelle? Kyllä virastoasioimistakin huomattavasti piristää, jos puhelun lopuksi kuulee: "pistetäänppäs kirrjjettä tulemmaa!"
(Ja ihan yhtä lailla ilahdun muidenkin murteiden kuulemisesta. Älköön kukaan loukkaantuko.)

Huomenna mies menee/pääsee/joutuu/saa mennä töihin. Talviloma kului kesäisissä tunnelmissa. Mies on ollut hyvin innoissaan, kun on päässyt vähän aloittamaan kunnon kohentamista = vatsan pienentämistä.
Istumatyö yöaikaan on liikuntarajoitteiselle suuri riski lihoa. Yksitoistatuntista työpäivää iso mies kun ei ihan pelkällä salaattikupilla jaksa.
Syyttävä sormi tietysti kohdistuu "syöttäjään". Minulla on ruuanlaiton suhteen kyllä kuitenkin täällä se periaate, että "ota tai jätä". Pyrin tekemään siinä mielessä kompromisseja, että laittamani ruoka maistuisi mahdollisimman monelle. Ja kyllä se toisaalta on äidin vastuukin siinä asiassa, että ainakin lapset saavat ruokaa vatsansa täyteen, mies elää puoli päivää vararavinnollaankin.

Lähipäivien ohjelmaan täytyy mahduttaa nokkosenhakureissu. Äitini ei ole enää vuosiin laittanut pinaattia puutarhaan kasvamaan, vaan käyttää tyystin nokkosta. Nokkosen ravintoarvo on ihan toista luokkaa, kuin pinaatin.
En ole aikaisemmin täällä nokkosta kerännyt, mutta huomasin, että vallan mainiosti sieltä Lapinlahden puistikosta voi kerätä vaikka nokkosia, ei siellä ole yhtään enempää päästöjä kuin Lauttasaaren metiköissäkään. Ja kyllä ne keittäessä pienet pöpöt kuolee.

Eilen kaupat  myivät maitoa puoleen hintaan. Ainakin 30 litraa sitä rahtasin ja nyt saa kaksi päivää hyvällä lykyllä huilata.
Lapsenlapsi ei tullut tänään mummon hoiviin, koska korva alkoi valuttaa märkää ja  oli äitinsä kanssa käynyt huutoreissulla terveysasemalla. Perjantaina korvaa puhdistetaan imulla uudelleen. Laps´riepu.
Soittivat äsken kävelyltä. Pitää kuulema joka kivi kääntää. Kuulostaa ihan maanviljelijältä.

Tokaluokkalainen potkaisi eilen vahingossa kenkänsä mereen. Oli ollut naapurin pojan kanssa katselemassa silakanonkijoita Lauttasaaren sillanposkessa. Kalastajasetä oli onkinut kengän takaisin.
Kävimme ostamassa sellaiset kengät, ettei lentele enää jalasta.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Aika mennä sisälle

Yritin kovasti muistella, kuinka menneinä kesinä on pihalla vilistävät lapset saatu illalla sisälle. Minulla on jotenkin sellainen muistikuva, että olen pestannut sisältä mukaani muutaman skroden isoveljen ja lempeän siskon + mahdollisesti isin ja sitten olemme yhteisrintamana menneet pihaan. Hetken siinä vilistelijöitä katsastettuamme olemme tehneet jaon, kuka hoitelee kenetkin. Skrodet veljet ovat saaneet hoidettavakseen kaikkein nopeimmin ja sekopäisimpänä juoksevat, lempeä sisko valitsee keskellä pihaa kököttävän väsähtäneen ja hyvin nälkäisen, isi saa kaikkein helpoimmalta näyttävän tapauksen ja äiti hoitelee pahinta ääntä pitävän, ulkomuodoltaan jo villieläintä muistuttavan otuksen, jonka häpeäkseen joutuu toteamaan omaksi lapsekseen.
Villieläinlapsi kuljetetaan käsivarren etäisyydeltä kiinni pitäen rappuja pitkin toiseen kerrokseen ja selittelemättä toimitetaan kuumaan, saippuaiseen suihkuun. Yhtään ainokaista vaatekappaletta ei kelpuuteta enää huomenna päälle puettavaksi ja siitäkös se lapsi saa aikaan hirmu huudon. Likaiset vaatteet kun ovat niin rakkaita.
Oletteko äidit tienneet, että olette "kiusaajia", kun otatte lapsenne likaiset vaatteet pyykkiin?

Meillä näitä aktiivisesti pihassa vilisteleviä (omia) lapsia on tällä hetkellä 5 ja oikein kauniilla, lämpimällä ilmalla 7.
Nämä muutamat aneemiset kesänyrittelypäivät ovat jo näyttäneet, että tällä menolla ei ole helppoa luvassa. Voi olla, että mikään ahkeruustarrasysteemi ei anna riittävää vastusta lämpöään hellivälle ilta-auringolle.
Hyvä ruoka, pullotettu juoma, herkut ja jäätelöt eivät tehoa. Naapurirapun huutajamummokin saa olla aika levottomalla päällä, ennenkuin hän saa lapset peloteltua sisälle.

Yksi lempeä lapsi tuli sisälle Tirtetan kanssa. Kysyin isosiskolta, millä ilveellä hän sai Tirtetan suosiolla kotiin.
Hän oli kuulema vain sanonut, että nyt täytyy tulla kotiin ja syömään. Aamulla vaaleanpunaisissa ulos lähtenyt, nyt vaalean harmaissa sisälle tullut lapsi sanoo, että hänellä on tosi nälkä. Olisikohan se nälkä sitten kuitenkin se kotiin houkutteleva?

Päivän sitaatit ajankohtaisesta aiheesta "mämmi":

"Kuinka tämä taatelikakku ei maistu yhtään taatelilta?" sanoi rakas mieheni, kun mämmikakkua söi.

"Se oli sen lorun loppu" sanoi naapurin täti, kun mämmituokkostaan kaapi.

(Onneksi oli pieni K-kauppa tänään muutaman tunnin auki, jotta pääsin täydentämään mämmivarastoja.)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Uusi kieli ja prinsessan haju

Isi on nyt tällä lomallaan innostunut raijjaamaan lapsiaan uimahalliin. Vuosaaressa on kuuleman mukaan oikein kiva uida.
Minä yritän lähtiessä syöttää ipanat nyt jotenkin sillä tavalla, että pysyisivät  edes hengissä kotiin asti. Isillä kun on taipumus joskus panna överiksi noiden reissujen keston kanssa. Kesäaikaan ulkouimareissulle niille pitää aina antaa kotiintuloaika, muuten lapset palaa auringossa karrelle. Kyllä ne nahkaansa voitelevat, mutta kyllä kahdeksan tunnin rantareissu on kalvakoille suomilapsille liikaa.
No nyt sitten syötin lapsia ja mies pakkasi vaivihkaa vielä ruispaloja ja vesipulloja uimapussiinsa.
Rahaakin olin antavinani tarpeeksi mukaan. Sitten tulee viesti puhelimeeni: "rahat on loppu, ei saada enää  metrolippua kotimatkalle."
Soitan isille, että jos nyt ei ole vielä itse oivaltanut, on vain yksi ratkaisu hoitaa asia: antaa lapsen matkustaa ilman lippua ja jos lipuntarkastajat tulee, vastaanottaa kiltisti 80:n euron sakkomaksu.  No olivat huomanneet itsekin, että muuta mahdollisuutta ei ollut.
Eskarilainen kertoi innoissaan uimahallista kotiuduttuaan,että "osaa uida vain koiraa, ei vielä ihmistä."

Tirtetta söi tuossa äsken isin kanssa pakastettuja marja-aronioita. Kesken syömisen Tirtetta kysyi isiltä:
- "Isi, mitä kieltä mä äsken puhuin?"
- "Enpä huomannut" isi vastaa.
- "Se oli mäcdonaldsii."

Kun isi käy sänkyyn pötkölleen, sinne kulkeutuu aina sekalainen joukko lapsiakin. Ensimmäisenä sinne "möhimään" ehti Tirtetta. Tehdään peitosta pesä ja tyynyistä katto ja haudataan isi pesän sisälle. Välillä isin maha on pomppulinna ja jos hyppää sängyn päätylaudalta isin massun päälle, huudetaan "syvyyspommi!"
Äsken Tirtetta nöpötti flanellisessa yöpuvussaan isin kainalossa. Isi nuuhki Tirtettaa ja kysyi:
- "Mille ihanalle sinä tuoksut?"
- "Se on prinsessan hajuu."

(Isi oli kysynyt uimavalvojalta, kuinka se pikkutyttö oli selvinnyt, joka edellisellä kerralla löytyi pohjasta. Uimavalvoja tiesi kertoa, että tyttö
oli ollut jonkun aikaa sairaalassa ja selvinnyt ilman aivovaurioita. Kiitos Taivaan Isälle!)

Juostaanko pihan ympäri?

-"Me lähdemme nyt oikeesti lenkille" ilmoitti Työläislapsi äsken iloisenpunainen takinkyykkänä päällään ja sovitteli jalkaansa uudenkarheita lenkkitossuja. Ahkera lapsi oli pukeutunut punaiseen hänkin ja kummallakin tytöllä näytti olevan yhteisenä piirteenä leveä hymy. Hauska nähdä, onko hymy hyytynyt, kun puhkuen tulevat takaisin. Kun he viimeksi olivat lenkillä, olivat juosseet Hietaniemen uimarannan perukoilla asti ja vielä Töölön kautta kotikulmille. Matkaa tuli niin hurjasti, että ei ihme, jos siitä lenkistä on nyt pitänyt palautua kunnolla. Tätä lenkille lähtöä suunniteltiin muistaakseni jo viime viikonloppuna, kun kurkistin hämyiseen tyttöloukkoon, jossa istuttiin kerrossängyn alakerrassa ympärillä karkki-,sipsi- ja popcornkulhot ja televisiosta katsottiin jotakin ikäkaudelle tyypillistä "brät pittiä". "Me ollaan ihan kohta lähdössä lenkille." Ja kyllä ne äitinsä syö, kun tällaisesta tulkinnasta lukevat.
Ja eivät muuten kovin paljoa lue. Viime keväänä ylioppilaaksi suorittanut Työläislapsi sanoi kerran, että "ei niitä sun juttuja jaksa lukee edes puoleen väliin, kun ovat niin pitkiä". Ottamatta kantaa äidin kirjoitusten mielekkääseen sisältöön, ilmaisin lapselle kummasteluni, kuinka hän on sitten päässyt yo-kirjoitukset läpi, jos ei jaksa edes näin lyhyitä juttuja lukea. Lapsi vain totesi, että "ylppärit nyt pääsee läpi kuka vaan".
Minulla siitä heräsi ajatus, että jos niin on, niin kyllä ne sitten menisi läpi vaikka vanhalta äidiltä. Onneksi nyt ei näytä tulevaisuus yhtään siltä, että yo-todistusta tulisin tarvitsemaan ainakaan kovin kipeästi.

Hain äsken lisäruokintaa pikaruokaravintolasta naapuritalosta. Vuorovastaava joutui siellä ojentamaan muutaman kerran teinityttöä, jolla oli pakkomielle asetella kenkänsä vastapäiselle tuolille. Omaa tilaustamme odotellessa Tirtetta söi suurella halukkuudella jäätelöä. Katselin  äidintyytyväisyydellä pinkkiin kevättakkiin (kiitos Hope-yhdistyksen) sonnustautunutta Tirtettaa, joka istui selkä suorassa ja katseli suurilla tummilla silmillään maailman menoa. Ajattelin, että "ottakaa tytöt mallia neljävuotiaasta, kuinka nätisti syödään."
Ylpeys käypi nolon lankeemuksen edellä. Kun työntekijä tuo tilauksemme, ponnahtaa Tirtetta seisomaan tuolilleen yltä päältä hiekkaisissa talvisaappaissaan ja alkaa etsiä omaan ateriaansa kuuluvaa lelua. Samalla kun naamani herahtaa punaisenkirjavaksi, nappaan tytön joutuisasti lattialle. Näyttääkseni oikein kuuliaiselta äidiltä, hankaan servetillä  tuolia puhtaaksi hiekanmurusista. Enpä rohjennut enää edes vilkaista teinityttöjen suuntaan, vuoropäälliköstä puhumattakaan. Tämä nyt sattui olemaan niitä sen ravintolan herttaisimpia työntekijöitä. Siis: minua nolotti erittäin paljon ja varsinkin niiden omien ajatusteni takia. Eihän muuten nyt tuollaisessa perheravintolassa ole kovinkaan tavatonta, jos ipana ehtii nousta tuolille seisomaan.

Lapset ovat retkeilleet kotipihassa. Jo aamusta asti siellä nurmikonlämpäreellä on ollut vilttejä levällään ja niillä makoillut sekalainen joukko erivärisiä lapsia. Kausi ei näytä vielä vaihtuvan lapsilla ensimmäisenä aurinkopäivänä: löytyi vielä paivänpaistatteljoita toppahaalareissa. Kyllä se aurinko muutamassa päivässä kuorii topat pois.
Sitten on se toinen ääripää pukeutujissa. Kun pienellä epävarmalla äänellä voi sanoa, että on pouta, nämä uskaliaat aloittavat pallopelit sun muut juoksijaiset teepaidoissaan. Mies eilen etunenässä näytti lapsille esimerkkiä vetelemällä leukoja pihan kiipeilytelineen tangossa. Kaikki silmänruokaa kaipaavat talonmummot saivat tuntikausia kurkkia virttyneeseen teepaitaan verhottua suurehkoa vatsakumpua.
Kesän urheilukausi on siis avattu: isi vetelee leukoja keskellä pihaa ja lapset juoksevat pihan ympäri ja isi ottaa kännykänkellolla aikaa.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kaikki anonyymit nyt kommentoimaan!

Muutamat ahkerat blogini lukijat ovat maininneet, etteivät ole onnistuneet kommentoimaan millään tempulla, kun heillä ei ole niitä tai niitä tunnuksia. Minä olen vain pyöritellyt käsiäni ja en jostain syystä ole ajattellut asiaa sitä keskusteluamme pidemmälle.
Nyt sitten selvisi, että vika on ollut blogini asetuksissa. Aloitin tämän kirjoittamishöpötyksen vasta viime syksynä, joten kaikenlaista uutta olen alalta oppinut aina matkan varrella.
Nyt tämä kommentoimisasia pitäisi olla ihan jokaisen lukijan näppien ulottuvilla.
Ohjeistan vielä varmuuden vuoksi.

Kirjoittamani tekstin alla on (tavallisesti keltainen) teksti  "0 kommenttia". Klikkaa sitä.
"Lähetä kommentti"
tekstin alla olevaan valkoiseen kenttään voit laittaa terveisesi. Olisi kiva välillä lukea myös lukijoiden marinoita.
Kannustavista kommenteista saan hurjasti energiaa arkihommiin. On kuulkaa jonkun kommentin voimalla pesty kerran kaksi vessaakin.. Jos haluat jättää nimesi, nimikirjaimesi, lempinimesi tai puumerkkisi, laita se tämän tekstin yhteyteen.
Valkoisen laatikon alla on teksti:
"Kommentti nimellä  Valitse profiili "
Klikkaa kolmiota.
Vieritä sinistä palkkia alimpaan tekstiin "Nimetön" asti ja klikkaa.
Klikkaa tekstiä: "Lähetä kommentti".  Jos ei "huoli" heti, yritä uudelleen. Testikommenttiin piti tässä vaiheessa klikata useamman kerran, ennenkuin pääsi eteenpäin.
Sen jälkeen pyytää sanojen vahvistamista.
Kirjoita näkemäsi kirjaimet "pyörätuolikenttään".
Klikkaa "Lähetä kommentti".
Ja avot! Siinä se pitäis olla. Tulevaisuus näyttää, kuka rohkea uskaltaa ensimmäisenä kokeilemaan.

Se tanskalaisen maajussin uusinta alkaa ihan just. Sen jälkeen vois yllättää perheen miesväen leipomalla
mämmikuivakakun! Eikös kuulosta ihanalta? Ohje on muuten "Sillä sipuli"-blogissa.
Jatketaan elämästä nauttimisesta!

Satavuotiaan ihanuutta odotellessa

Viikonpäivät menee minulla vähän sekaisin. Eilinen perjantai ei tuntunut perjantailta, vaan pyhäpäivältä ja tästä päivästä ei nyt meinaa saada tolkkua, mikä tämä oikein on.
Eilinen "Tanskalaisen Maajussin" jakso unohtui tyystin sekä minulta, että Maatalouskoululaiselta ja nyt on iso muistutuslappu keittiön kaapin ovessa, että muistamme tämänpäiväisen uusinnan. Muu maailma unohtuu tanskiksen seurassa. Hänen elämäntapansa tuntuu niin kovin tavoittelemisen arvoiselta.
Aamulla saatoin kolme omaa poikaa ja yhden naapurin pojan savate-treeneihin. Metrossa yksi omista pojista kurkkaa kassiinsa ja huomaa, että sisäpelikengät olivat jääneet kotiin. Viime minuutilla isi sitten kiikuttaa meille kenkiä ja innokkaat pojat pääsivät harkkoihinsa.
Siitä seurasi sitten aika yllättävä, harvinainen tilanne: istuimme miehen kanssa kahdestaan, ilman ainuttakaan lasta, metron penkillä matkalla kotiin. Kova työ oli miettiä, milloin viimeksi olemme ajautuneet samaan tilanteeseen. Todennäköisesti siitä on aikaa viisi vuotta, kun vietimme kaupungilla kuherruspäivän.

Lapsenlapsi ajautuikin sitten yöpuulle tätinsä viereen. Tekee hyvää 17-kesäiselle, kun saa ottaa täysvastuuta kintussaroikkujasta.

Eilen illalla mies sanoi minulle ennen nukahtamistaan:
- "Sinä olet ihana vielä satavuotiaana."
Jos neljävitosena  on niin raihnainen, ettei aamulla herättyään jaksa edes lattialta kumartua sukkaansa nostamaan, on satavuotiaana luvassa tosi ihana elämä. Toivon totisesti, että Luoja korjaisi minut pois ennen satavuotispäivää, vaikka en enää olisi ihanakaan. Miehen haaveita satavuotiaasta vaimosta en käynyt romuttamaan.

Katselin kotipihan kukkapenkkejä kaihomielellä. Sieltä löytyisi ropsuteltavaa ihan mukavasti. Ainoa hommaa hankaloittava tekijä on riittävä suojautuminen puskissa vaanivilta huumepiikeiltä. Työ täytyy ihan turvallisuussyistä tehdä taktiikalla ensin työkalu, sitten silmäily, sitten hanskakäsi. Taloyhtiön pihatalkootkin taitaa mennä kesäkuun puolelle ja silloin on monet hommat jo pahasti myöhässä.

Ulkona juoksentelevien ipanoiden nälkää odotellessa täytyy käydä käsiksi lempipuuhaani, pyykkihommiin.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pääsiäislomaa

Lapsenlapsi tuli yökylään. Koska vanhempansa eivät saaneet enää laivapaikkaa Tallinnaan, päättivät viettää sitten ihan tyypillistä laatuaikaa kahdestaan: nukkumista ja huomenna kaupassakäyntiä. Tänä iltana käyvät keilaamassa, ehkä saunovatkin. Tyypillistä ilonpitoa nuorilta vanhemmilta. Meillä sitten on jonotuslista, kuka saa vuorollaan kirppuilla Mellakan kanssa. Maatalouskoululainen on aika kova omimaan kaikkia pikkuipanoita.

Kuopion veljeä tavottelin ihan häiriköintiin asti puhelimella. Kun pitäisi sopia, miltä junalta ensi viikolla kerkiää hakemaan Maatalouskoululaista. Tämä lähtee Kuopiosta enonsa kanssa mummolaan mettähommaviikolle.
No velipojalla oli siis tänään ollut kiireitä. Laittoi viestiä, että soittaa, kun pääsee ristinkannosta.

Pikkuveli ja tämän vaimo lomailevat myös. Menevät käymään mummolassakin.  Kuskaavat meidän parvekkeelta pois pölyyntymästä mummon kylmälaukut. Ja ensi viikolla on sitten luvassa taas mummolan kuorma. Toivottavasti löytyy papan perunoita vielä kellarista. Perunat on aina olleet "papan" ja porkkanat "mummon".

Eilinen uimahallionnettomuus askarrutti vielä 11-vuotiasta. Hän pohti, poistetaanko koko uimahalli käytöstä, kun sattui sellainen onnettomuus.

Miehellekin suutuin vaihteeksi. Hän lainasi avaimiani, kun vei ystävällisesti pyykkejä rapun kuivauskaappiin.
Avainketjussani on sellainen muovinen lätkä, jolla saa kaupan ostoskärrit auki, eikä tarvitse jättää mitään polettia kärriin. Miestoope oli taas pudottanut sen lätkän. Kerran aikaisemmin kuivurireissulla hän oli onnistunut pudottamaan sen, mutta onneksi tokaluokkalainen löysi rapusta.
Kiljuin miehelle, että "se on todella arvokas ja tarpeellinen ja tarvitsen sitä joka päivä."
Mies oli tietysti tehnyt hurjan pullojenetsimiskierroksen avaimeni kaulassaan ja se kapine saattoi pudota ihan mihin hyvänsä. Tietysti käskin mennä äkkiä etsimään ja löytämään sen, koska "niitä ei saa mistään ja sain sen entiseltä K-marketin kauppiaalta henk.koht".
Tovin kuluttua suloinen naapurinpoika löytää sen pihasta. Arvatkaa, saiko kolikon löytöpalkkaa!

Olemme etsineet urakalla kahvaa, jolla saa ikkunat auki pesemistä varten. Sen piti olla ns. askartelukaapissa, se on nyt putsattu kuntoon oikein viimeisen päälle, mutta kahva ei ollut siellä. Tulipahan kaappi ainakin siivottua.
Mämmit on syöty ja ollaan vasta pitkäperjantai-illassa. Vadelmapuolukkapuuro odottaa vatkaamista hellalla.
Kohta kinataan siitä, kuka saa viereensä ensi yöksi puolitoistavuotiaan.
(Olen myös leppynyt miehelle.)

torstai 21. huhtikuuta 2011

Koulunpenkille elävän mieli

Tällä viikolla äitiä on ilahduttanut kahden lapsen saama kutsu koulun pääsykokeeseen. Toiselle lapselle tuli oikeastaan kaksikin kutsua. Olisi oikein hyvä asia, jos saisivat syksystä opiskelupaikan.
Pohdiskelinkin tuossa juuri ajatusta, että alle 25 vuotiaille täytyisi olla koulutakuu. Jos nuori hakee opiskelupaikkaa, selviää hyväksytysti pääsy- ja soveltuvuuskokeesta, hänelle taattaisiin opiskelupaikka, eikä sen saaminen olisi kiinni aloituspaikkojen lukumäärästä. Nythän moni nuori putoaa pitkäksi aikaa koulun kelkasta, kun aloituspaikkojen määrä on moneen oppilaitokseen naurettavan pieni suhteessa ensisijaisiin, sopiviin hakijoihin. Vaikka nuorelle olisi ehtinyt muodostua hyvinkin vahva ja terve itsetunto, on kuitenkin puolen vuoden tai vuoden lykkäys ammattiopintoihin monelle hyvin turhauttavaa ja henkisesti raskasta. Tuntuu, kuin elämä haaskautuisi hukkaan. Saati sitten, jos opiskelupaikkaa joutuu hakemaan muutaman vuoden tuloksetta. Monella nuorella kun ei ole kysymys siitä, että olisi liian suuret luulot itsestään ja hakisi resurssejaan vaativimpiin oppilaitoksiin liian huonolla todistuksella.
Suurilla paikkakunnilla sentään väliinpudonnut nuori löytää satunnaista työtä, mutta pienissä maaseutukunnissa työpaikan löytyminen on kiven alla. Pidä siinä sitten positiivista asennetta yllä ja jaksa kaikille paheksuville aikuisille kerta toisensa jälkeen selittää, että kovasta hakemisesta huolimatta koulupaikkaa ei auennut.
Tiedämme myös tiedotusvälineistä uutisotsikot syrjäytyneistä nuorista. Ilman koulupaikkaa jääminen, jos mikä, ruokkii nuorten syrjäytymistä. Yksi ongelma vetää mukaansa myös toisia hankaluuksia. Niistäkin olemme tietoisia. Rupesin ihan muistelemaan vaalien alla mölyä pitäneiden ehdokkaiden puheita ja kirjoituksia, että eipä kovin moni tainnut aidosti olla huolissaan peruskoulun tai lukion päättäneiden nuorten opiskelujen tulevaisuudesta.

Nuorista pienempiin.
Isi vei eskarilaisen ja kaksi pientä koulupoikaa uimahalliin iltapäivällä. Siellä oli ollut hyvin surullinen tapaus.
Pieni tyttö, ehkä pieni koululainen, löytyi altaan pohjasta. Mies sanoi, että paikalle ei tullut ketään vanhempien näköisiä ihmisiä, uimavalvojat elvyttivät. Heille ei selvinnyt, saatiinko lapsi elvytettyä.
Jos pikkuinen tyttö oli uimassa vaikka kaverinsa kanssa tai yksin, on vanhemmilla tänään raskas päivä joka tapauksessa.
Otan vielä mukana olleiden lasten kanssa nukkumaanlähtiessä asian puheeksi, ettei ole jäänyt mieleen mitään painoja.
Me aikuiset saimme muistutuksen, että isonkin koululaisen perässä täytyy aina pitää silmät uimareissulla.
Ja olin huojentunut, että en päästänyt Tirtettaa toisten mukaan, vaikka hirmuinen äläkkä ja huuto siitä nousi.
Minusta noin pienten tyttöjen pitää mennä useamman tunnin uimahallireissulle heti aamusta, eikä illansuussa väsyneenä. Lisäksi sanoin, että ensin täytyy opetella tottelemaan isiä kotipihassa, ennenkuin voi päästä uimahalliin tottelemaan. Yhtenä päivänä Tirtetta sai pultit  irti siitä, ettei annettu mennä pihalle hellehatussa, vaikka pohjoistuuli heitteli räntää niskaan.

Ruokakaupat tässä lähettyvillä ovat kiinni yhden päivän ja meille sai sen takia kantaa 8 kassillista ruokaa.
Tein niin niuhonipotus ostokset, että  menu näyttää kalapuikkoja ja kaalilaatikkoa ja silti kaikki perustarpeet maksoivat 110 euroa ja kahdeksan kassia täyttyi. Joku päivä kyllä kokeilen ruokakaupan ostosten kotiinkuskauspalvelua. Yhden yrityksen nettisivuilla jo seikkailin, eikä hinnat näyttäneet ollenkaan pahoilta. Kotiinkuljetuskin olisi maksanut alle 7e. Sitten kyllä totesin, että jos joku maksaisi minulle kauppareissusta 7e, kantaisin ihan mielelläni ruokakasseja.

Olettekos muuten maistaneet mämmiä vaniljakastikkeen kanssa? Minulla se on niinpäin, että syön vaniljakastiketta mämmin kanssa. Siis hyvin paljon vaniljakastiketta.
Kuopion veli kertoi joskus syövänsä mämmiä, jos on vaniljajäätelöä kyytipojaksi.
Ennenvanhaan söivät heinäpeltoeväänä ruisleipää, jonka päälle oli levitetty mämmiä. Pitäs kait kokkeilla?

Suurperheessä testattuja ja muuten vain hyväksihavaittuja vinkkejä raha-asioiden hoitoon

Elämäntilanteesta riippuen aika moni ihminen joutuu jossakin elämänsä vaiheessa pohdiskelemaan rahojen riittämiseen liittyviä asioita. Joillekin luodaan kultalusikan vartta suuhun, mutta se ei tarkoita sitä, että he pääsisivät elämässään jotenkin helpommalla. Omaisuus ja elämän taloudellinen riippumattomuus muista tuo mukanaan vastuun. Se, miten kukin sen vastuun määrittelee, onkin sitten mielipidekysymys.
Elitpä sitten yksin, perheessä tai kumppanisi kanssa, taloudelliset hankaluudet ovat useimmille kiusallisia, aika usein stressin aihe ja useimmat yrittävät kamppailla ongelmiensa kanssa viimeiseen asti yksin. Ei ole helppo sanoa, että rahani eivät tahdo millään riittää. Moni pelkää tulevansa leimatuksi taloudellisten asioidensa laiminlyöjäksi, välinpitämättömäksi yhteiskunnan varoilla eläväksi luuseriksi, jos ottaa asian puheeksi. Tuttavapiirissä asiasta voi olla vaikea puhua, mutta viimeistään toimeentulotukihakemuksen selvittelyhetkellä sosiaalihoitajan kanssa nokitusten. Esimerkiksi toimeentulotukeen olisivat monet oikeutettuja jo pelkän väliaikaisen taloudellisen ahdingon takia, mutta eivät tiedä tai rohkene aloittaa hakemusprosessia. Sairaus, kuolemantapaukset, työttömyys jopa työpaikan vaihto voivat ajaa perheen yllättävään rahakriisiin. Silloin voi ainakin kysyä ja selvittää, olisiko oikeutettu saamaan ylimääräistä apua.
Välihuomautuksena mainitsen, että muutaman viime vuoden aikana on surullisesti lisääntyneet mielenterveyden ongelmat, jotka ovat alkaneet salakavalasti taloudellisten ongelmien alkaessa kasaantua. Kun ihmisen mieli ei enää pysty ratkaisemaan esimerkiksi rahan riittämisen ongelmaa, koko henkinen järjestelmä alkaa luovuttaa hyvin vahvallakin itsetunnolla varustetun. Siksi rahaongelmien nopea ratkaiseminen on kaikkien etu.

Itse aloitin perheen talouden tervehdyttämisoperaation muutama vuosi sitten hyvin radikaalilla tavalla. Meille oli tullut huonosti harkittuna kolme luottokorttia, kun ostimme isompia ostoksia. (Kodinkoneita, huonekaluja)
Lisäksi ruokimme ajatusta, että on hyvä olla "varalla" luottokortti. Leikkasimme luottokortit kahtia.
Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että sovitun maksuohjelman mukaan maksat jäljelläolevan velan pois. Jos luottoyhtiö postittaa sinulle uuden kortin, leikkaat sen myös kahtia. Kun tilivelka on maksettu, irtisanot luottotilin ja pyydät poistamaan henkilötietosi järjestelmästä, ettei sinulle seuraavalla viikolla tyrkytetä uutta luottotiliä.
Luottovelkoja maksetaan pois myös sitä asiaa silmälläpitäen, että se velka, mistä on suurin korko, maksetaan ensin pois. Jos tilanne sallii, ylimääräiset lyhennykset tehdään aina korkeampikorkoisesta velasta. Kun yksi velka on saatu hoidettua, se summa, millä sitä maksettiin kuukaudessa, osoitetaan seuraavaksi korkeakorkoisemman velan lyhennykseen.
Harkitse tarkkaan, onko viisasta pyytää maksuvapaita kuukausia. Voit saada kuukauden helpotuksen muuhun käytettäväksi, mutta ko. velka ei lyhene ja maksat kuitenkin korkoa.
Jotkut tarvitsevat tänä päivänä esim. työn takia luottokorttia, mutta ulkomailta tehtävien ostosten takia mieti kortintarpeesi tarkasti.

Jos laskujenmaksusessiossa huomaat, että nyt kertakaikkiaan maksettavaa on enemmän kuin rahaa löytyy, ota jokainen lasku tarkkaan syyniin. Tarkkaile niitä, kuin olisit kirjanpitäjä, jätä tunteilu sivuun.
Yritykset ovat tänä päivänä tottuneet neuvottelemaan maksujärjestelyjä. Maksusuunnitelman muutokset järjestyvät usein pelkällä puhelinsoitolla, jos olet hoitanut maksusi huolellisesti. On parempi pyytää laskulle lisää maksuaikaa, kuin antaa sen myöhästyä. Monet yritykset suostuvat myös epäviralliseen osamaksuun: maksan puolet nyt, puolet ensi kuussa.
Jos esimerkiksi pitkä sairasloma tai työttömyys kääntää taloutesi ylösalaisin, on parempi ennakoida ja sopia maksujärjestelyistä, kuin odottaa narun kiristymistä.

Lopeta pikkurahojen väheksyminen. Mieti jokainen menoerä tarkkaan, tulisitko toimeen ilman sitä. Jos taloutesi on kurjassa jamassa, eikä edellisestä tilistä ole uuden tilipäivän aattona mitään jäljellä, unohda suosiolla toistaiseksi esimerkiksi ravintoloissakäynti ja lomamatkailu. Lopeta kaikki lehtitilaukset ja erilaiset kerhot ja jäsenyydet, joista tippuu kuukausittain vaatimattoman tuntuinen lasku. Ota perheen vakuutukset tiukkaan syyniin. Kotivakuutus on pakko olla, mutta voit pitää sitä vain suuren onnettomuuden varalle ja nostaa omavastuuta ylemmäs. Jos et ole koskaan vaatinut kotivakuutuksesta korvausta rikkimenneistä laitteista tai ikkunalaseista, voisit selvitä edullisella vuosimaksulla.
Oletko ajatellut, että tv-lupamaksu tekee 67s vuorokaudessa ja 4,69 e viikossa? Jos asut yksin, ja katsot vain uutiset muutaman kerran viikossa, saatko katetta rahoillesi? Jos myyt televisiosi ja tyydyt tietokoneesi tarjoamiin mahdollisuuksiin, on tuokin raha käytettävissä tarpeellisempaan. Asiallinen laajakaistayhteys on investointi, josta tinkimiseen en kehoita enää nykyaikana.
Laske yhden viikon aikana joku sinulle ominainen menoerä. Kahvimuki mukaan kahvilasta tai kioskista, iltapäivälehti, muutama kolikko pelikoneeseen, tyhjän pantillisen pullon heittäminen roskiin, säännöllisesti käyttämäsi lääkkeen ostaminen ilman reseptiä. Jos ostat muovikassin kaupasta viisi kertaa viikossa, oman kauppakassin mukanakuljettaminen toisi lompakkoosi vuodessa 50:n euron setelin. (Olisit myös säästänyt hupenevia luonnonvaroja.)

Ennenvanhaan liimailtiin pöhköjä tarroja sähkölaiteiden, pistorasioiden ja valokatkaisijoiden läheisyyteen.
"Säästä sähköä!" Nyt olisi aika tuokin kampanja uusia.
Tee taloudessasi puolen vuoden säästönsähkötesti. Kirjaa ylös aloituspäivämäärä ja katso viimeisestä laskusta  nykykulutuksen määrä. (Tai ota talteen laskut ja käyttötilastot) Jos haluat tai sinun on pakko saada säästöä myös sähkölaskuusi, aloita niuhotus. Irroita lamput niistä valaisimista, joita ei turvalliseen elämiseen tarvita. Sähkökiuas on monen perheen suurin yksittäinen sähkönsyöjä. Meillä hoidin asian niin, että täytin saunan kaikella tavaralla niin tehokkaasti, että pieneen sanomisentuskaan niitä ei jaksa roudata pois.
Jos saunominen on sinulle hyvä rentoutumiskeino tai esimerkiksi  sairautesi takia lämpö tekee sinulle hyvää, älä silloin tingi saunan käytöstä.
Minulla niuhotus on jo siinä pisteessä, etten enää uusinut jääkaapin lampun polttimoa.

Pieniä, mutta hauskoja neuvoja sentinvenytykseen: ota vastaan kaikki ilmainen ruoka, mitä kohtuullisin vaivannäöin on saatavilla. Päivän monipuoliset, herkulliset syötävät tarjoaa sinulle SPR:n veripalvelu, jos sinut kelpuutetaan verenluovuttajaksi. Tiedän ainakin opiskelijoiden käyttävän tätä keinoa hanakasti.
Jos joudut miettimään, kuinka rahasi riittävät ruokaan, täytät prikulleen EU:n ohjeistuksen ruoka-avun saajista.
Selvitä, mistä kotipaikkakunnallasi EU-ruoka-apua on saatavilla ja hae kaikki, mitä sinulle kuuluu.

Osallistu kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin. Jos sinulla on nettiyhteys ja kone käytössäsi, käytä joutohetkesi eri aikakauslehtien kuukausikilpailujen osallistumiseen. Jos sinulla ei ole käyttöä voittamallesi tavaralle, voit myydä sen. Minä laiskana kilpailuihinosallistujana olen voittanut esim. 6kg pesuaineita, 12 säkkiä WC-paperia, kassillisen juustoja.

Kaiken a ja o tässäkin asiassa on "rehellisyys maan perii". Ole rehellinen itsellesi, verottajalle, Kelalle, maksuja periville yrityksille.
Toisilla on mahdollisuus kohentaa rahatilannettaan tekemällä enemmän työtä. Sekään ei ole kaikille mahdollista.
Ja mustikkana pohjalla: syksyn koittaessa näppäräsormiset, tervejalkaiset ja -selkäiset voivat rientää metsään hankkimaan verotonta tuloa.

Tämä on vain suurperheellisen, "koulujakäymättömän", hyväuskoisen kotiäidin testaamia, lukemia ja havaitsemia asioita, jotka saattavat jollakin tapaa sivuta raha-asioita. On mielenkiintoista lukea kommenteistanne, mitä ajatuksia teillä tämä pohdinta herätti.
Kenenkään kun ei kannattaisi rahanpuutteen takia menettää yöuniaan!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kuinka meistä tuli suurperhe

Yhtenä aamuna omia ipanoita ylös kiskoessani muistelin, kuinka oma äitini yritti saada minua hereille kouluaamuina hamassa nuoruudessani. Useamman kuin kerran hän totesi huokaillen, että "ei sinusta varmaan ikänä tule perheenäitiä, kun et jaksa ihmisten aikaan herätä, kesälomallakin makkoisit puolillepäivin." Senpä takia kesällä meninkin yläaittaan nukkumaan, koska sinne äiti ei päässyt, kun aitan oveen oli vain yksi avain (joka ei muuten ole koskaan hävinnyt!) ja aitassanukkuja tietysti sulki oven avaimella sisältäpäin. Kesälomalla nukuin niin myöhään, kuin ilkesin.
Kivunsietokyvystäni äiti sanoi yhtenään, että " ei ole sinusta synnyttämään, jos tuonvertasta kipua et kestä." Siis ihan positiivisessa hengessä, huumorimielessä äiti näin sanoi, ei ollenkaan vakavissaan.

Sitten kun olin lukion keskeyttäneenä kolmen kuukauden raamattukurssilla, eräs nuorimies aprikoi tulevaisuuttani siihen malliin, että sai minut vallan ärsyyntymään. Tämän nuorenmiehen sanat ovat jääneet äänenpainoineen mieleeni: "oletko ajatellut, että sinun osasi on ehkä elää naimatonna?"
Vastasin hänelle, että en ole ajatellut, enkä aio ajatellakaan.
Sillä samaisella kurssilla oli myös tuleva ja nykyinen aviomieheni. Silloin (onneksi) emme sitä aavistaneet. Hän vain oli siitä 90-päisestä kurssilaisjoukosta ainoa miespuolinen, jonka kanssa en halunnut olla missään tekemisissä. Ja vain sen takia, että huhuttiin hänen olevan helsinkiläinen. Mielestäni kaikki "helsinkiläiset", hyvännäköiset miehet olivat hienostelevia tyhjäntoimittajia. En halunnut edes nähdä vaivaa tutustua hänen persoonaansa. Muiden poikien suhteen halusinkin nähdä vaivaa. Pesin koko kurssin ajan kolmen miehen pyykit.
(Apua, olikos näitä pyykkijuttuja jo silloin!) Palkkiona hommasta sain lahjuksina hajuvesiä ja suklaata.
Yhden ainokaisen kerran tämä nykyinen mieheni yritti tehdä tuttavuutta kanssani siellä opiston pyykkituvassa. Hän seisoo avuttoman näköisenä ämpäri kädessään ovenraossa ja kysyy:
- "Voisitko opettaa minulle sukanpesua?" Hän oli liottanut ämpärissä sukkiaan monta viikkoa ja olimme tyttöjen kanssa pohtineet, kuka oli mahtanut unohtaa sukkaämpärinsä pesuhuoneen penkin alle. Inhoni tätä miestä kohtaan oli niin syvä (vaikka olin raamattukurssilla!), että en suvainnut edes vastata hänelle, tuhahdin vain halveksuvasti. Mies liukeni sukkaämpäreineen ovenraosta, enkä tuhlannut ajatustakaan hänen suuntaansa.

Muutaman vuoden kuluttua muutan vastavalmistuneena perushoitajana pääkaupunkiseudulle työn perässä. Liityn seurakunnan kuoroon ja muutaman viikon kuluttua tulee koelauluaan laulamaan myös tämä sukanpesijäkurssikaveri. Suhtautumiseni häneen on muuttunut kylmänviileäksi kohteliaisuudeksi, eli en juuri noteeraa häntä.
Yhden kerran sitten kuoroharjoituksista poistuessani teen virhelaskelman ja erehdyn lähtemään samalla ovenavauksella hänen kanssaan kirkosta. Kohteliaisuuden vuoksi kävelen tuppisuuna hänen kanssaan samaan suuntaan, enkä juokse karkuun. Mies kysyy ihan normaaliin tapaan, missä päin mahdan asua. "Espoon Viherlaakso" kuulosti minusta sen verran kaukaiselta paikalta, että ajattelin hänen jättävän jutunjuurensa siihen.
Erittäin ystävällisellä äänellä mies ehdottaa, että hän voisi viedä minut kotiin autollaan. Kuulen sanovani "kyllä se sopii". En ollut tuntea itseäni! Kuinka yhdessä silmänräpäyksessä tämä mies alkoi tuntua ihan miellyttävältä, joskin edelleen komealta helsinkiläiseltä mieheltä.
Miehen ulkonäköön sopien odotin kulman takaa löytyvän Audin tai BMW:n. Todellisuudessa sieltä löytyi Austin Allegro. Leppäsuon Esson kohdalla mies sanoi menevänsä lisäämään öljyä! Auto oli viimeisiään vetelevä, sankkaa mustaa savua syöksevä öljypoltin. Rehellisesti mies kertoi auton olevan vielä osaksi maksamatta ja edellisestäkin, jo romuttamolle joutuneesta autosta oli vielä eriä maksamatta...
Hirmuisen paljon ehtii saada toisesta tietää yhden automatkan aikana. Kilossa on pieni suora, jonka reunamilla kasvoi silloin hentoja koivuja ja ilta-aurinko värjäsi ruskaiset lehdet kullan kimallukseen. Sillä kohtaa, tuolla matkalla, koin tulevaisuuteni sinetöivän havainnon. Olimme puhuneet perheistä noin yleisellä tasolla ja miestä testatakseni lausahdin, että "mahtaa ne vanhemmat olla onnellisia, joilla on vaikka 16 lasta!"
En ollut uskoa kuulemaani, mitä mies tuohon vastasi: hän sanoi hyvin painokkaasti ja koko sydämestään, että
"niin ovat, he ovat hyvin onnekkaita, jos heitä niin paljon siunataan."
Samalla hetkellä minussa romuttui käsitys, että tuo mies olisi pintaliitoinen haihattelija.

Kun pyysin tuota miestä jäämään iltapalalle (ruisleivän päälle viipaloituja lihapullia kahvin kanssa), tiesin sydämessäni, että olin löytänyt elämäni miehen. Kaikki ennakkoasenteeni ja luuloni olivat haihtuneet, kun olin edes suostunut puhumaan hänen kanssaan.
Muutaman kuukauden kuluttua testasimme yhdessä pärjäämistämme menemällä kahdestaan joulun viettoon vanhempieni luo. Mies oli vuokrannut kaveriltaan Datsun 100A:n ja erittäin tapahtumarikkaan reissun jälkeen lunastimme auton itsellemme, koska olimme ostaneet siihen kaksi rengasta ja teettäneet pienimuotoisen kaasutinremontin menomatkalla Kangasniemelle.

Kihlajais- ja hääpäivä päätettiin yhdellä kalenterintutkimisella. (Piti löytää kaksi yhteistä vapaapäivää.)

Miehen kosinta oli luku sinänsä. Hän soittaa minulle (silloin olimme vielä seurustelevaisia), että ei voi yksin hakea työpaikan työsuhdekaksiota. Että voisinko toimittaa paperini sille ja sille henkilölle HKL:n toimistoon.
Sanon hänelle, että tuohan tarkoittaa sitä, että haluaisit mennä naimisiin minun kanssani! Olinhan pelännyt, että mies kyllästyy minuun, joku toinen nappaa nenän edestä tai homma menee muuten vain puihin.
Muistan menneeni kädet vapisten tuon puhelun jälkeen työtoverini luokse kertomaan, että "minusta taitaa tulla rouva".

Minusta oli helpottavaa aloittaa yhteiseloa miehen kanssa, kun olimme yhtä mieltä siitä, että jos meille lapsia annetaan, niitä saa tulla monta. Emme olisi ikinä uskoneet, että ainakin 13 lasta tulemme saamaan elämämme rikkaudeksi.
Kerran kuljimme lasten kanssa vanhan kotimme tuntumassa Koskelassa. Vastaantulevan naisen sanat ovat jääneet mieleeni: "onpa teillä valtava omaisuus, kun on noin monta lasta!" Ja hän tarkoitti sillä omaisuudella lapsia itseään.
Edelleen elämämme suurin omaisuus ovat lapset.

Pyykkihistoriaa

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201115.jpg
Viikon kuva sivuaa viime päivien teemaa "pyykki". Kuva on Pikkuveljen ottama kahdeksan vuotta sitten. Lattialla loikoo kolmivuotias pikkupoika, joka on nyt pöydänreunaa rummuttava 11-vuotias. Taustalla näkyy silloinen pyykkivuori. Kesy nykyisiin verrattuna. Oikeastaan ei edes mikään vuori. Naurettavan vähän ollut meillä pyykkiä näkysällä kahdeksan vuotta sitten, kun lapsiakin on ollut vain 11. Kuva on näköjään otettu tuon pikkupojan kolmivuotispäivänä.

Perinteinen rahkapiirakka

Tee ensin rahkaseos maustumaan jääkaappiin.
2 sitruunaa
1kg maustamatonta maitorahkaa
1dl kuohukermaa
11/2 dl sokeria
2 munaa
2tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja

Pese sitruunat ja raasta niiden kuori. Purista mehu toisesta sitruunasta. Sekoita kulhossa rahka, kerma, sitruunankuori, ja -mehu, sokerit ja munat. Lisää perunajauho siivilän läpi, ettei jää paakuiksi. Sekoita sileäksi ja laita jääkaappiin.

Pullataikina

1/2 l kermamaitoa
pala hiivaa
2dl sokeria
1tl suolaa
2 munaa
150g voita
3rkl kardemummaa
reilu 13 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää sokeri, munat, kardemumma ja suola. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja alusta kädellä. Lisää pehmeä voi alustamisen loppuvaiheessa ja tarkista jauhojen määrä vielä voin lisäämisen jälkeen. Taikina saa olla aika napakkaa, jotta saat sen kaulittua tappelematta.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Kun taikina on vähän kohonnut, ota siitä noin puolet jauhotetulle leivinpöydälle.
Kauli taikinaa pellin muotoon ensin pöydällä. Siirrä sen jälkeen levy reilusti uunipeltiä suuremman leivinpaperin päälle pöydälle. Kauli levy peltiä suuremmaksi ja vedä sitten leivinpaperi pullalevyineen pellille. Painele taikina pellin nurkkia myöten ja leikkaa taikina joko taikinapyörällä tai -lastalla niin, että piirakkaan jää vajaan sentin korkuinen reuna. Mitä ohuemmaksi saat taikinan kaulittua, sitä herkullisempi piirakasta tulee.
Anna pohjan kohota.
Leivo loppu taikina pyöreiksi pulliksi ja laita ne leivinpaperin päälle kohoamaan. Jätä reilut välit.

Melskuta yksi kananmuna mukissa lusikalla sekaisin. Voitele tällä kananmunalla kohonneen piirakkalevyn ulkoreunat. Kaada rahkaseosta levyn päälle ja tasoita pinta. Itse tykkään reilusta rahkasta.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla, kunnes reunat ovat mieleisen väriset. (10-15min)

Kun pyöreät pullat ovat nousseet, painele jauhotetulla lasinpohjalla syvennys muutaman pullan keskelle. Voitele reunat munalla ja käytä loppurahka pyöreisiin pulliin. Minulla rahkaa riitti vielä yhdeksään pyöreään pullaan. Loput pullat tein voisilmäpulliksi (6kpl). Kahdella teelusikalla painetaan voinokare pullan keskelle, voidellaan munalla ja voin päälle teelusikallinen sokeria.
Jos jääkaapistasi löytyy vielä omenasosetta, on nyt oivallinen tilaisuus tehdä pakasteeseen pahan päivän varalle pyöreitä omanapullia. (Syvennys pullan keskelle, hilloa päälle ja ropsaus kanelia)

Rahkapiirakka on parasta kunnolla jäähtyneenä. Leikkaa jäähtynyt piirakka sopiviksi paloiksi ja pakasta osa. Laita leivinpaperipalat kerrosten väliin, jottei rahka tartu.

Asiaan liittyviä vinkkejä:
- tiskipöydän metallinen sivutaso on hyvin puhdistettuna hyvä leipomispaikka. Taikina on metallipöydällä hyvä kaulia ja tason peseminen leipomisen jälkeen helppoa vieressä olevan tiskialtaan ja raanan takia
- jos sinulla ei ole tiedossa käyttöä toiselle kuoritulle sitruunalle, leikkaa se kahtia ja laita puolikkaat jääkaapin tai kylmiön hyllyille raikastimeksi. Käytä esim. siivouksessa kylpyhuoneen tai vessojen pintojen raikastamiseen ja puhdistamiseen
- voimakastuoksuisten elintarvikkeiden (esim. kalan) käsittelyn jälkeen saat hajun käsistä pois hieromalla niihin sitruunaa
- kulkiessasi karkkikauppojen ohi, pyydä karkkirasioita pakastusrasioiksi. Rahkapiirakkapalojen pakastamiseen karkkilaatikko on oikein hyvä

Riippuen siitä, kuinka hyvistä tarjouksista piirakan raaka-aineet ostat, koko lystin hinnaksi ei tullut kuuttakaan euroa. (Voisin laittaa vaikka kahvilan pystyyn!)

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Massu täyteen lihapullia

Sirkun pyykkiblogista, päivää! Sivumennen sanoen, olen tänään saanut pestyä kuusi koneellista pyykkiä, läjät ovat vähän huvenneet, mutta toisesta päästä tulee lisää pestävää, kun vähän kopan pohja alkaa häämöttää. Lakanoitakin uskaltaa pikkuhiljaa ruveta vaihtelemaan. Se(kin) homma on sellainen erityisjärjestely, koska ei onnistu käytännössä neljäntoista sängyn lakanoiden vaihto yhtenä päivänä. Sitten haavetulevaisuudenmummolassa, jos aikoo pitää majoitustoimintaa, on kyllä pienimuotoinen pesula ehdoton hankinta. Kaksi pyykkikonetta kun ei olisi meidänkään huushollissa yhtään liioittelua. (Jos televisioita on neljä, miksei pyykkikoneita voisi olla kaksi? Kyllä tietysti voisikin, mutta vaatisi putkimiestä asialle, jos edes kerrostalon putkiin sellainen liitäntä onnistuisi.) En kurkota kuuseen enempää, kunhan ehdin setviä yhdenkin koneen pyykit.

Aamulla kipitin S-markettiin tarjousjauhelihan toivossa. Tarjousta ei ollut, mutta priimalaatuisesta Snellmannin jauhelihasta saatiin lihapullia. Reilusta kolmesta kilosta lihaa äsken pullia kieputin, oli niitä niin monta viikkoa jo haaveiltukin. Kolme kiloa riittää ilta-aterialle, eikä tarvitse asettaa mitään pulla per nuppi-rajoituksia, vaan kaikki saavat syödä niin monta, kuin huvittaa. Näillä näkymin ruokailijoiden lukumäärä jää viiteentoista tällä kertaa.

Ekaluokkalainen poika on taas kunnostautunut koulussa tyttöjenkiusaamisen saralla. Eilen hän keksi kiireessä lähteä kouluun eskarisiskon punaisissa tuulipuvunhousuissa. No, koulussapa oli yksi mieluisa tyttö naureskellut, että "onpa sulla pinkeet housut." Ekaluokkalainen oli siitä heittänyt takaisin, että "sinä olet tyhmä." Tämä tyttö oli sitten mennyt kertomaan opettajalle, että "M haukkuu minua tyhmäksi." Ekaluokkalainen oli jatkanut tunnilla häiriköintiä, saadakseen tytön huomion taas itseensä: oli kolistellut pulpettiaan ärsyttävästi tytön lähellä. Tyttö ei ollut siitä ollenkaan mielissään, vaan teki valituksen opettajalle. Lisäksi tyttö oli ruokalassa "tökkinyt" poikaa.
Opettajaparka oli ottanut pariskunnan puhutteluun ja pyysi minua vielä ottamaan asian puheeksi kotona. Ekaluokkalaisen opettajan kanssa meillä on oikein herkullisen sujuvaa yhteistyötä, koska pojan tempaukset ovat useimmiten meistä aikuisista ihan hupaisia, mutta luokan yleisen työrauhan takia pitää pienet kurittomuudet kitkeä heti alkuunsa.

Söin äsken itseni niin tainnoksiin, ettei meinaa edes otsikko syntyä. Mies nukahti lihapullat syötyään.
Mitähän niissä oikein oli?

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Päivän kierto

Koska blogiesittelyssäkin sanotaan, että kirjoittaja "tuulettaa ajatuksiaan", niin luvalla nyt pitää vähän päätä tuuletella.
Meidän "kodinhoitohuoneessa" (kaksineliöinen koppero pikkuvessan takana) ynisee tyytyväisyyttään uusi, musta kiinalaiseni. Koska Verkkokaupan huolto, myynti ja takuuasiat toimii aina kiitettävällä varmuudella, aion seuraavaksi ostaa sieltä uuden Moccamasterin sekä muutkin tietokone-,pelikonsoli- ja puhelinjutut, joita tulevaisuudessa tulee hankittavaksi.
Ilman alttiisti palvelevaa Pikkuveljeä tämänpäiväinenkin episodi olisi selvinnyt raastavalla, tuskaisella hitaudella.
Minulle kun tulee aina jotenkin syyllinen olo, kun joku vempain menee omia aikojaan rikki. Jos minä suutuspäissäni rikon jotakin, on se ihan ymmärrettävää, mutta kun tuollaiset tekniikan ihmeet alkavat oikutella minun käytössäni, syytän itseäni. Nyt vielä tuskaisuuttani lisäsi ajatus, että jos en saa saman vuorokauden aikana pyykkikoneasiaa entiselle tolalleen, on minulla edessä kalliinkarvaita reissuja pihan poikki talon pesutupaan. Kalliita sen takia, että viimeksi kun jouduin siellä käymään pesupuuhissa, koneellisen pesu rapsautti kännykkälaskuun 3,57 euroa lisää. Sillä pelillä on muutamassa päivässä kiskaistu isännän tili pesutuvan viemäriin, kun kotosalla odottelee ensimmäisen kiireellisyysluokan pyykkiä rapiat 20 koneellista.
Eli nyt on bussinkuljettajalomalaismiehen muijan elämä taas raiteillaan, kun pyykkikone laulaa entiseen malliin.
Pikkuveli toivottelikin lähtiessään, että "nyt saat todennäköisesti huokaista helpotuksesta seuraavat 800 koneellista."

Päivän kohokohta piti alunperin olla se, kun pikkutyttöjen kanssa kävimme aamuauringon helliessä Kierrätyskeskuksessa. Täältähän sinne on matkaa kilometrin verran ja iloisesti jaksoi Tirtettakin matkan kävellä.
Oli mukava huomata, että tytöt riemastuivat reissuehdotuksesta niin paljon, että sellaisia riemunkiljahduksia ei saa aikaan ehdotus Cittariin menosta. Kyllä minustakin Kierrätyskeskus on moninverroin jännempi ostospaikka kuin Citymarket.
Ilmaistavarapuolen löytöinä kulki mukanamme kotiin siisti mikrouunikupu, vaatteita ja nippu uusia pehmustettuja postituskuoria.
Kenkiä löysin lapsille neljä paria hintahaarukalla 1-3 euroa. Aamulla olimmekin joutuneet laittamaan tokaluokkalaisen kengät roskiin, kun pohja oli revennyt auki. Joutui menemään kouluun sisäpelikengissä, mutta löysin hänelle kolmen euron  kengät. Eskarilainen sai mieleisensä kumisaappaat eurolla. Helppoa ja vaivatonta!
Tytöt löysivät hyvin mieleisiä leluja: Tirtetta pieniä posliinisia astioita ja eskarilainen eläinleluja. Olen kai aiemminkin sanonut, että ostan hyvin mielelläni lapsille heidän haluamiaan leluja kirpputoreilta tai kierrätyksestä, jos hinta on asiallinen. Nytkin tytöt saivat valita ihan mitä halusivat ja heidän lelunsa maksoivat kuutisen euroa. Kallein leluostos oli eskarilaisen upea musta pehmopuuma, joka maksoi 3,50.
Minä hehkutin taas löytämilläni täyspellavaisilla astiapyyhkeillä, jotka näyttivät nimikirjailujen perusteella museotavaralta. 1,50e on pilkkahinta sellaisista aarteista.

Aamulla saamme taas lapsenlapsen sulostuttamaan päiväämme. Yksi hammaslääkärikeikka on tiedossa ja kahdeksasluokkalainen tekee kotona taksvärkkiä. Käsityöläislapsi menee pitkin hampain kouluun taksvärkkipäivänään, koska sanoin, että minulla ei ole varaa kahteen laiskaan työläiseen.
Nyt menen ihastelemaan, kuinka ihanan puhdasta pyykkiä voi pestä pesukoneella.
(Muistakaa olla kiitollisia omista pyykkikoneistanne.)

Voi äitienpäivä ja pari muutakin juhlapäivää!

Kiinalainen ystäväni ei enää jaksanut tätä menoa. 810 kertaa kieputella elämän raadollista puolta sisuksissaan riitti hänelle. Siksi "hänelle", koska näin suuren perheen pesukoneella on oikeasti persoona ja hänen täytyy olla oikeasti olemassa ja läsnä tiiviisti elämän jokaisessa päivässä.
Parina päivänä hän oli oirehtinut ja kuiskaten sanoin aamulla miehelle:
- "Tuo pesukone ei varmaan enää kauaa jaksa."  Odotin kärsivällisesti, kun hän vaivoin sai tehtyä loppuun aamun ensimmäisen satsin. Sitten menimme pikkutyttöjen kanssa käymään Kierrätyskeskuksessa ja sieltä tultuani latasin vielä epäröivän kuorman pyykkiä. Puolessa välissä ohjelmaa hän alkoi tehdä kuolemaa ihan todella. Kuuma pesuainevesi pulpahteli sykäyksittäin pesuainelokerosta pitkin lattiaa ja murheellinen, tasapaksu jurnutus jatkui ja jatkui. Hän ei enää löytänyt keinoa selviytyä elämän koettelemuksista. Kauaa en sitä tuskaa katsellut, vaan painoin kylmänrauhallisesti mustanpuhuvaa "power off" -kytkintä ja hänen tuliset tuskansa loppuivat. Viimeistelin tekoni vielä sulkemalla vesihanan ja irrottamalla virtajohdon. Tuolla hän nyt lepää suuri musta suu ammollaan.
Annoin hänelle myös anteeksi teon, jonka hän teki tahtomattaan. Tähän viimeiseen, keskenjääneeseen koneelliseen hän oli levittänyt sisuksistaan jotakin ruskeanmustaa hmm... ainetta. Äsken yrittelin pestä sitä pois rankan valkaisevan pesuaineen kanssa lakanoista, pellavapyyhkeistä ja vanhimman pojan vaaleasta kauluspaidasta.
Koska olen aikalailla paniikissa ystäväni näin jätettyä minut ja lonkkaproteesien kanssa keikkuvasta miehestä ei ole pesukoneita roudaamaan, lähetin kiireisen tekstiviestin Pikkuveljelle ja heti perään hätääntyneen avunpyynnön hänen työsähköpostiinsa. Olin jopa löytänyt kiinalaiseni syntymätodistuksen, jolla todennäköisesti hautaustoimisto (Verkkokauppa) osoittaa minulle jotakin myötätuntoa asian johdosta. Takuuehtoihin kun ei ole vielä keksitty laittaa käyttörajoituksia suurperhekäyttöön. Pikkuveli vastasi oikopäätä viestiini, hän on tulossa auttamaan vauhkoa siskoaan.
Kiinalaista ystävääni jäivät kaipaamaan eteisessä epävarman näköisenä torottavat kolme kukkurallista korillista pesuaineveden kastelemia niin sanottuja likapyykkejä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Pizzaa palmusunnuntaina

Aika sekalainen seurakunta oli meidän aamuinen virpojaporukka. Eskarityttö halusi pupumaalaukset naamalleen, Tirtetta halusi ehdottomasti kaikki prinsessavermeet, kruunut, taikasauvat ja pörrötohvelit ja ekaluokkalaispoika otettiin armosta mukaan, kun vollotti niin säälittävästi sängyssään, että haluaa myös virpomaan. Häntä ei edes hetkauttanut isompien veljien naljailut "pikkutyttöjen puuhista". Kun ekaluokkalaisen virpojamaalaukset olivat valmiit, kysyin häneltä, "mitkä ihmeen batmanraidat sulla on naamassa". No hän oli kuulema seepra. Ei siis ihme, että naapurinmummot vähän kakistelivat kurkkuaan, kun avasivat ovea virpojille ja oven takana seisoo seepra, pupu ja prinsessa. Täydestä olivat kuitenkin menneet, koska palkkasaaliina oli iso kasa suklaamunia, muita nameja ja 15 euroa rahaa.
Virpomisjuttujen jälkeen Työläislapsi keksi oikein kuningatarajatuksen. Elokuvateatterissa on joku lasten sunnuntai ja liput halvempia. Hän raahasi mukanaan kaikki nisävierut pikkutytöt ynnä Ahkeran lapsen. Mamma lupasi sponsoroida reissua jälkikäteen. Kun iso lauma poikia katosi pihalle "tsäbämailojensa" kanssa, oli täällä kotona niin oudon hiljaista, että houkuttelin lomamieheni vielä äänestysreissun jälkeen ns. "kävelylle".
Kuten varmaan teilläkin, niin meilläkin, tuo ulkoilma on ollut tänään ihan vastustamaton.
En ollut vielä käynyt katsomassa valmista Crusellin siltaa, joka yhdistää "mantereet" Ruoholahdesta Jätkäsaareen uudelle rakennettavalle alueelle. Teimme sillan kautta kierroksen Jätkäsaaren portille ja siellä on houkuttelevasti Itämerenkadun alkupäässä Kotipizza. Taannoinen hääpäivä tekosyynä kuljetin miehen pizzalle, eikä yhtään pannut hanttiin. Ja koska ruoka maistui lenkkeilijöille niin hyvin, piti syödä toinenkin "Frutti" kahteen pekkaan samalta lautaselta. Kerran vuodessa syöty Kotipizzaa maistuu niin hyvältä, ettei koko loppupäivänä tarvitse mitään muuta ruokaa, elää pelkällä pizzan muistelemisella. Tällä kertaa tietysti ruokaseuranikin on ensiluokkaisen miellyttävää.

Nyt tuossa Maatalouskoululainen haaksii roiniaan kasaan, miettii ensi viikon ruokatarvistaan ja mies reippauden puuskassa lähti kahden pojan kanssa uimahalliin.
Ei ollenkaan pahalta vaikuta miehen talviloman alku, oikeastaan meillä on ihan kivaa. Jos kelitkin ovat ensi viikolla tämän suuntaiset, voi työstressitön pariviikkoinen tehdä ihan hyvää.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Pajupuskia etsimässä

Jos olisin arvannut, että pajupuskien löytyminen on niin kovan homman takana, olisin suosiolla kävellyt kukkakauppiaan puheille ja maksanut 5 euroa (!? olisinkohan maksanut) pajukimpusta.
Reippain askelin, Tirtetta pyöräillen, lähdimme äsken tyttöporukalla hakemaan tarveaineita virpomisvitsoja varten. Meillä on aika monta vuotta tainnut jäädä väliin, mutta nyt Ahkera tyttö ehdotti, että pikkutytöille olisi kivaa puuhaa lähteä virpomaan. Täällä vanhat tädit ja sedät oikein ilahtuvat pienistä virpojista ja virpomispalkatkin on aika avokätisiä. Nameja ja kolikoita ei säästellä. Nuoretkin perheenäidit suhtautuvat oikein myönteisesti perinteiden vaalijoihin.
Lapinlahden sairaalan puistikosta sitten napsimme jotakin risukoita, pajupuskia emme nähneet koko reissulla ja hautuumaalta nyt ei ilkiä edes ajatella oksien taittamista...
Vaikka kävelylenkki teki oikein hyvää, lievä ärsyyntyminen oli mielessäni idullaan: ei edes pajupuskia ole kaupunkilaislasten ilona!

Aamulla oli kolmella pienimmällä pojalla oikein mieleistä puuhaa. Olemme viime aikoina "tehneet yhteistyötä" ts. saanneet osaksemme sydämellistä apua Hope-yhdistyksen taholta. Pojat pääsivät mukaan heille harvinaiseen harrastukseen, 8 kertaa treeniä Savate Clubilla Sörnäisissä. Clubi oli lahjoittanut kurssin Hope-yhdistyksen lapsille. Lasten ilmeet kertoivat, että hauskaa oli ollut. Meillä matkakin on helppo, kun metrolla pääsee aivan perille asti.

Mies soitteli työmaalta. Pää tulee vetävän käteen joka asiassa. Miehen puolen vuoden sallitut ylityötunnit tulee täyteen ja seuraavan kerran voi tehdä ylitöitä kesäkuun jälkeen. Olimme unohtaneet kokonaan tämän puolivuosikiintiön. Onneksi pullojenkeruukausi näyttää pyörähtäneen iloisesti käyntiin. Eilinen lämmin viikonlopun ilta houkutteli juomannautiskelijoita "luonnon helmaan" ja pelkällä maidonhakureissulla poimin monen euron pullot mukaani. Kai kaikki huomasi vitsin: miehen yksi ylityöpäivä vastaa kahta Madonnan konsertin pullotuottoa.
(Meidän perheen laiskan työn pullosaldo Madonnan konsertti-iltana lähenteli sataa euroa, emmekä edes urakoineet kunnolla jätesäkkien kanssa.)

Nyt jokainen askartelemaan vaikka vain omaksi iloksi "virvonvitsa". Jos kotoa ei löydy höyheniä ja muuta perinteistä rekvisiittaa, ota mielikuvitus apuun: matonkudetta, kahviservetistä tehty ruusuke, villalankaa, langassa roikkuvia nappeja.
Tuoreutta ja terveyttä toivotellen.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Onnellisen päivän ilta

Johtuneeko väsymyksestä vaiko pitkästä viikosta, mutta perjantai-iltaisin meillä tahtoo jutut revetä. Yleensä isotkin lapset tykkäävät viettää perjantai-iltaa kotona, satunnaisesti joku käy jossakin. Hyvin satunnaisesti Reipas Tyttö on tänä iltana koulukaverinsa syntymäpäivillä ja yökylässä, mutta me muut huvitamme toisiamme. Työläislapsi lohkaisi äsken, että "eikö niillä blogin lukijoilla ole parempaa luettavaa, kun ne viittii lukea sun blogia. Käykö siellä edes kukaan lukemassa?"
Minä olen viettänyt päivää nauttien Tirtetan ja lapsenlapsen seurasta ylläni vävypojan hylkäämä teepaita, joka mainostaa jotakin ruotsalaista kaakelifirmaa. Tarjouskahvia ja -voita olen hamstrannut kaupoista kuin paraskin 60-luvun muija. Kahvi oli reilun euron halvempaa, voi 70 senttiä. Nykykulutuksella viikkosäästö yhteensä olisi  yli viiden euron, jos käyttäisin vain tarjouksesta ostettua kahvia ja voita. Jos pärjäisi kokonaan ilman kahvia, säästäisi vielä enemmän.
Loputon innoitukseni lähde, oma mieheni, aloittaa talvilomansa huomenna vapaapäivän vietolla. Ja koska kyseessä on vapaapäivä, eikä vielä vuosilomapäivä, hän teki parhaansa päästäkseen ylitöihin. Koska omalla varikolla ei ollut miesvajetta, hän ilmottautui palvelukseen idän varikolle ja sieltä löytyi mukava työpäivä huomiseksi. Linja vain sattui olemaan tyystin outo, mutta asia hoitui niin, että mies äsken päästyään omasta työvuorosta meni kyytiin istuen opettelemaan huomisen linjan. (En edes sano hoh-hoijaa, koska nukuin iltapäiväunet, hyvin makoisat, ja nyt alkaa iltahommien vuoro suurella intensiteetillä.) Kohta sieltä mies kotiutuu ja edes saunaa emme saa päälle, kun jostain kumman syystä on saunaan taas kertynyt kaikenmoista roinaa. Suurin osa roinista odottaa kierrätystapahtumaan pääsyä.
Se Kaapelitehtaan tapahtuma on aika mielenkiintoinen juttu. Usein olen sieltä ilmaistorilta löytänyt todellisia löytöjä, oranssi talvitakkini on sieltä ja perheemme suurin lasinen uunivuoka. Sitä vain joskus tulee miettineeksi, miksi joillekin kelpaa ihan mikä tahansa, kun vain saa ilmaiseksi. (Tai sitten olen tulkinnut ne ihmiset väärin. Ehkä he oikeasti ovat olleet kaiken sen parittoman, rikkinäisen, kuluneen, loppuunkäytetyn, likaisenkin roinan tarpeessa.) Lapsia pitää ihan oikeasti vähän toppuutella, koska heille lelunurkkaus on oikea aarreaitta. Ennakoiden tulevaa lajittelimme jo paikalle menevät tarpeettomat Legot ja junanradat ja kaikki miljoonat sekalaiset lelut, joita kerätään lattioilta ilta toisensa jälkeen. Oikeastihan lapset tykkäävät leikkiä hyvin rajallisella määrällä leluja. Eskarityttö pitää tällä hetkellä eläimistä, Tirtetta leikkikeittiöstään ja prinsessarekvisiitastaan, ekaluokkalainen leikkii satunnaisesti pikkuautoilla. Kaikki muut lelut ovat oikeastaan vain lapsenlapsen leviteltävänä ulko-ovelta pikkuvessan nurkkaan asti.
Kun kesä ja kärpäset koittaa, on 18-neliöinen parvekkeemme ollut perinteisesti isojen Lego-leikkien paikka. Viime kesänä sekin leikki jäi jo vähemmälle, kun ulkoleikit veivät voiton.
Täytyykin laittaa tilaukseen Pikkuveljelle, että roudaa mummolasta taas muutaman puupölkyn naulojen naputtelua varten. On muuten niin kivaa hommaa, että pölkyn, naulojen ja vasaran kimpussa viihtyy  vielä 15-vuotiaatkin. (Äideiltä ja isiltä kielletty, koska lapsille ei jäisi yhtään nauloja.)

Se Työläislapsi valitti, että elämä on vähän yksitoikkoista. Minä sanoin, että ei minulla ole yhtään, kun voin kirjoittaa blogiini vaikka vessapaperista tai voinostosta. Ja jos elämän todellisuudesta alkaa onnenmurut ehtymään, voi lisäravintoa onnellisuudelleen tarjota vaikka mansikkamaahaaveista ja lukemalla toisten blogeista alkaneesta karitsoimisajasta tai ulospäässeiden kanojen onnesta.

Pieni tärkeä vessa-asia

K-marketeissa on ainakin Helsingin seudulla plussakorttitarjouksena Soft Embo wc-paperi 16:n rullan paketti 5,79e. Normaalihinta on lähes joka kaupassa reilusti yli kuuden euron. Tämä tarjous ei nyt ollut tärkein asiani, vaan pieni pyöreä lisäteksti vessapaperipaketin kyljessä: "Ostamalla autat. Lotus Soft Embo tukee SOS-Lapsikylän uuden korttelikodin saniteettitilojen rakentamista Suomessa."
Aika monen hyvää tekevän järjestön talous on pitkälti riippuvainen suurien yritysten tuesta. Tänä päivänä onneksi Suomessakin ilmapiiri on alkanut muodostua ystävällisempään suuntaan, ettei kateus enää leimaa yritystukijoiden arvostelijoiden puheita. Monessa yrityksessä aidosta auttamisen halusta pohditaan kohteita osoittaa taloudellisia resursseja auttamistyöhön ilman voitontavoittelun taka-ajatuksia. Yksi ihana perinteinen työmuoto on perheravintola Mc Donald´sin Ronald Mc Donald-talot Meilahdessa.
Me kaikki, jotka ostamme vessapaperia, emme kyllä itse siinä mitään menetä, vaikka kampanjan ajan ostamme ihan periaatteen vuoksi tätä "kannatuspaperia". Soisin muidenkin yritysten vähän pitävän ääntä omista kannatuskohteistaan, jotta voisin pennosillani tukea yritystä, jonka kanssa olen samaa mieltä.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Sana koskettaa

Huomasin äsken asian, johon en kai koskaan aikaisemmin ollut kiinnittänyt huomiota.
Neljäsluokkalainen tuli kotiin oltuaan ulkona ja kaverin luona useamman tunnin. Olin nähnyt poikaa viimeksi iltapäivällä. Istuimme olohuoneen sohvalla vähän voipuneina, poika saattoi olla hyvin nälkäinenkin. (Nälkäiset miesihmiset saattavat olla arvaamattomia, äksyjä. äkkipikaisia, jopa kiukkuisia. Tämä poika oli nyt vain uuvahtanut.) Tavallisesti 11-vuotias poika ei ihan joka käänteessä tykkää siitä, että äiti silittelee tai koskettaa. Joskus saattaa sopivassa tilanteessa melkein puolileikillään tulla syliin istumaan pyydettäessä. Minä yritän muistaa kunnioittaa lapsenkin omaa reviiriä ja en ilman lapsen hyväksyntää kosketa häntä. Luvan kosketukselle lapsi antaa joko puheella, eleellä, katseella tai kosketuksella.
Tuossa istuessamme en tarkoituksella edes silitellyt nälkäistä, väsynyttä lasta. En katseellani edes pyytänyt lupaa saada koskettaa. Sitten huomasin sen asian, jota aloin miettiä tarkemmin. Kysyin pojalta hyvin hellästi ja hiljaisella, lempeällä äänellä, haluaisiko hän, että antaisin hänelle ruokaa. Poika reagoi kysymykseeni samalla tavalla, kuin jos olisin koskettanut häntä hyvin hellästi. Hänen olemuksensa rentoutui ja hän vastasi kysymykseeni hellällä, levollisella äänellä "anna vaan".
Huomasin, että voin hyväillä lasta puheellani. Ja tätä en ollut mieltänyt aikaisemmin ehkä koskaan.

Lapsilla ja nuorilla on iästä ja kehityksenvaiheesta riippuen aikoja, jolloin hän haluaa vältellä kosketusta ja varsinkin vanhempiin. Suuressa perheessä (ja ahtaassa kodissa) tätä ei aina edes tule huomanneeksi, kun tuntuu, että koko ajan vedellään kylkimyyryssä. Mutta tähän puheella hyväilemiseen aion vastaisuudessa paneutua tarkemmin.

Vuorostaan ikävä perunapeltoa

Päivän "tunnustelu" näyttää nykyään olevan se hetki, kun vien eskarilaista muutaman sata metriä kaupunkiin päin päiväkotiin. Tänä aamuna seurueeseen kuului myös Tirtetta, neljäsluokkalainen ja lapsenlapsi.
Puolivälissä matkaa vastaamme tuli äiti ja tytär, selvästi päiväkotimatkalla hekin. Tyttö oli tismalleen samankokoinen ja samannäköinen kuin Tirtetta. Kaiken lisäksi hänellä oli samanlainen ulkohaalari päällä ja suu kävi taukoamatta aivan kuin kaksoiskappaleellamme. Tirtetta jää kaula kenossa tuijottamaan tyttöä ja näytti tyttökin tuijottavan Tirtettaa. Kun kävelimme kuulomatkan päähän, Tirtetta sanoi mietteliäällä äänellä:
- "Ihan sama tyttö! Äiti vain oli eri..."

Miehellä taitaa alkaa viikonlopusta talviloman toinen osa. Koska hän on noin vanha gubbe, on pakollisia lomia lähes riesaksi asti. Hän on siis oikeasti jo niin vanha, ettei kaipaisi enää niin pitkiä vuosilomia. Mutta menepäs kovin julkisesti toitottamaan, että lomia saisi lyhentää, niin jopa saa aika ryöpyn niskaansa. Lomat on pakko pitää, niitä ei voi siirrellä, kartuttaa, eikä muuttaa rahaksi. Meillä miehen pitkät loma-ajat ovat koettelevia ensinkin palkan takia, koska iso osa miehen palkasta koostuu erilaisista lisistä, joita ei lomalla kerry. Toiseksi liian pitkät lomat rapauttaa meidän mamman työmoraalin kotona. Kun mies lomailee leipätyöstään ja on kotona, meidän yhteiselomme on noin karkeasti vetäen aamukahvi-aamupäiväkahvi-jälkiruokakahvi-päiväkahvi-iltapäiväkahvi-linjalla. (Ja tietysti säälliset ruoka-ajat tulevat siihen väliin.) Mies perustelee töitteni jämähtämistä sillä, että "kyllä se mammakin vähän lomaa tarvitsee". Ottamatta kantaa lomantarpeeseeni voin todeta, että laiskuus paiskaa minulle kättä jo miehen yksittäisenkin vapaapäivän koittaessa.

Kaikenlaista kivaa näkee meidän keittiön ikkunasta. Tänään torilla tehtiin mainoskuvausta valkoisesta uudenuutukaisesta Alfa Romeo-menopelistä. Joskus näkee ripaleissaan värjötteleviä ihmismalleja, kun kuvataan milloin mitäkin mainosta tai videonpätkää.
Oikeasti kaikkein kivointa olisi, jos keittiön ikkunasta näkyisi oikein sankka metsä tai peltoaukea.

Mummolan perunasäkin pohjat kapistelin äsken ja viimeiset papan perunat meni kattilaan. Äidin laittaman vehnäjauhosäkin pohja paistaa jo.
Kaupasta saatava peruna on nykyään erinomaisen hyvälaatuista ja lajikkeitakin on jokaiseen mielitekoon. Siitä huolimatta ottaisin mielummin perunat mummolan säkistä ja nuuhkisin oman pellon mullan tuoksua. Ja nyt kun on tottunut pienen myllyn vastajauhettuun vehnään, markettijauhot eivät maistu enää miltään.
Se on muuten ihan kohta aika ottaa siellä mummolan puolessa maata siemenperunat itämään. Ennen ne idätettiin saunan pukuhuoneen nurkassa. Mahtaakohan äiti nykyään laittaa siemenperunat pannuhuoneeseen.
Lempikuvani Helsingin historiankirjoista on kuva sotavuosilta: Linnanmäen rinteeseen istutetaan perunaa kasvamaan! Kylläpä se olisi ihana näky tänäpäivänäkin!

Päivän leivonnaiset: kinkkuvuokaleipä ja "Pikkarainen"

Omenamintun blogissa oli joku päivä sitten kinkkupaprikamuffinssien ohje. Siitä asti on mieli tehnyt niitä kokeilla, olen yöllä unissanikin niitä tehnyt ja syönyt.
Tänään kauppareissulla muistelin ohjetta ostaakseni tarvikkeita. Paprikan olin päättänyt jättää omasta versiostani pois, koska paprikaa syötyäni maistelen sitä suussani vielä seuraavana yönäkin... Järkeväkäyttöistä muffinssivuokaa minulla ei ole ja paperivuokissa näin raskas taikina on hankala. Ohje oli kuitenkin niin houkutteleva, että muodossa jos toisessa sitä oli pakko päästä kokeilemaan. Alkuperäisestä ohjeesta on tässä jäljellä enää ajatus, mutta koska tulos oli erittäin herkullinen ja valmistus nopeaa ja helppoa, on pakko kertoa teillekin. Olkoon tämä sitten vaikka
Kinkkuvuokaleipä
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl paprikajauhetta
1 rkl pizzamaustetta
2dl suikaloitua kinkkua
2dl juustoraastetta
2dl maitoa
2 munaa
1/2 dl öljyä
Sekoita jauhot ja mausteet, lisää kinkku, juusto, maito, munat ja öljy ja sekoita kevyesti lisäämiskertojen välillä.
Vuoraa 20X30cm reunallinen uunivuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan.
Paista 225 asteessa reilu 10 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.
(Jätin vahingossa suolan pois kokeilustani ja huomasimme miehen kanssa valmista tekelettä maistaessamme, että ei suolaa kaipaakaan yhtään enempää, koska kinkku ja juusto ovat melko suolaisia.)
Käykää katsomassa Omenamintun alkuperäinen ohje, jos teette pikkuvuokissa ja paprikan kanssa.

Päivän makea leivonnainen on nostalginen "Pikkarainen", jota äitini teki säännöllisesti ollessani lapsi. Äidin ohje oli jotenkin "outo" ja jouduin sitä korjailemaan. Esimerkiksi pinnalle tulevaa kauraseosta oli alkuperäisessä ohjeessa niin surkean vähän, että lisäsin annosta reilusti. Jos taas epäilet pitäväsi nuukemmasta kauramurusta piirakan päällä, voit puolittaa ohjeen siltä osin.

150g voita
4dl sokeria
8dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
2 munaa
4tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

Pinnalle tuleva muruseos:

5dl kaurahiutaleita
250g voisulaa
1dl sokeria
2rkl kanelia

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri, lisää munat hyvin vatkaten, jauhot ja maito vuorotellen. Levitä taikina leivinpaperin päälle suurelle uunipellille. Paista 220 asteessa uunin keskitasolla, kunnes pinta vähän kypsyy.
Sekoita muruseoksen ainekset keskenään ja levitä tasaisesti puolikypsän piirakan päälle. Jatka paistamista, kunnes "näyttää hyvältä".
Äsken piirakkaa maistellessani tuli heti vaniljakastike mieleen, miksei omenasosekin. Kuten huomaat, tämä on tällainen suurperheversio ja kokeilueränä voi olla muutenkin viisasta jakaa ohje puoleen.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Terijoensalava mummolan takapihalta


http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201114.jpg
Pikkuveli muisti meitä viikon kuvalla mummolasta. Terijoensalava kuuluu pajujen sukuun ja on todennäköisesti aikanaan levinnyt koristekasviksi Karjalankannakselta.
Alkujaan tämä laji on lähtöisin Kaukasiasta. 
Mummolassa tämä kasvaa suurena pallomaisena puuna. Jos kasvustoa ei leikata, kasvu on enemmänkin pensasmaista. Puu voi kasvaa 3-10 metriä korkeaksi.
Äitini on istuttanut salavan oksia läpi kesän märkänä lilluvaan alavaan ojaan ja saanut juurtumaan tällä keinoin uusia taimia. Mummolan pihapiiristä löytyykin jo useampi eri-ikäinen salava.
Albumin ensimmäisestä kuvasta löytyy myös tämä puu.
Kun soittelin äsken Kangasniemelle, näytti mummolan takakuistin lämpömittari varjossa +14,7 astetta. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Äiti sanoi lumien sulavan ihan silmissä.
En puhu mummolasta enempää, alkaa painamaan sydänalassa.
Ikävä peltoja, metsiä, leppoisia tuulia, savun tuoksua.

Asiaa kierrätyksestä pääkaupunkiseutulaisille

Äitienpäiväviikonloppuna 7.-8.5. järjestetään Helsingissä Kaapelitehtaalla Kierrätystehdas-tapahtuma.
Neljännen kerran järjestettävä tapahtuma on erittäin suositeltava kaikille ekologisesta elämäntavasta kiinnostuneille ja varsinkin lapsiperheille se on suuri elämys. Lauantaina järjestettävän maksuttoman energiaseminaarinkin aiheet vaikuttavat hyvin mielenkiintoisilta.
www.kierrätystehdas.fi - osoitteesta löydät lisätietoa tapahtumasta.

Nyt onkin sopiva aika etsiä nurkista kaikki tarpeeton tavara, josta haluaa päästä eroon. Tapahtuman suosittu ilmaistori toimii periaatteella, että voit tuoda sinne tarpeettomat tavarasi ja voit ottaa, mitä tarvitset. Sähkölaitteita ei ilmaistorille oteta turvallisuussyistä.
Kaapelitehtaan pihalla on SER-kierrätystavaralle oma keräyspiste, jonne voi tuoda maksutta myös suuria sähkölaitteita, kuten jääkaappeja, televisioita ym.
Tapahtuma on siis lauantaina ja sunnuntaina klo 10-17.

Kaksi pellillistä sämpylöitä eurolla

"Vahingossa"  syntyi tämänviikkoinen tapa leipoa sämpylöitä: keitin litran verran liian löysää kaurapuuroa, eikä sille löytynyt syöjiä. Jäähdytin veteen keitetyn "kauravellin" ja tein sämpylät siihen.

1litra hyvin löysää kaurapuuroa
desin verran perunamuussia tai vajaa desi perunamuussijauhetta
2 dl (esim.Korpelan) ruisrouhetta
50g vähän sulatettua voita
1 pala hiivaa
suolaa maun mukaan (1/2 tl riittää, jos kaurapuurossa on suolaa)
vehnäjauhoja

Liota hiiva huolellisesti pieneen vesimäärään. Lisää kädenlämpöiseen kaurapuurovelliin hiiva ja rouhe. Sekoita.
Lisää muut aineet ja lisää jauhoja alustamisen aikana varovasti, koska rouhe turpoaa hitaasti. Alusta taikina kulhossa kimmoisaksi.
Jätä avonainen taikinakulho odottamaan uunin lämpiämisen ajaksi. (n.220C)
Ripottele vehnäjauhoja kohonneen taikinan päälle ja reilusti käsiisi. "Nappaa" jauhotettuun käteen reilu kourallinen taikinaa ja muotoile se pitkulaiseksi tai pyöreäksi. Käytä jauhoja reippaasti, jotta saat sämpylät ripeästi pellille, koska ne kohoavat vauhdilla. Tavallisesti ensimmäinen pelti on jo valmis uuniin, kun saat kätesi pestyä taikinasta. Työpöydän "sotkeminen" taikinalla on ihan turhaa.
Jos säilytät jäähtyneet sämpylät kulhossa liinan alla, kuori pysyy rapeana noin päivän verran. Perunan käyttö vähentää sämpylöiden säilymisaikaa huoneenlämmössä, joten kannattaa syödä sukkelasti pois tai pakastaa suosiolla.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Onko niillä senteillä niin väliä?

Mieheni tykkää kovasti laskea ja tilastoida. Minä tein tänään ontuvalla päässälaskutaidollani tilastoa niinkin mielenkiintoisesta aiheesta kuin hiivan hinnankehitys viimeisen puolen vuoden aikana ja hinnannousun vaikutus suurperheen talouteen.
Iltasämpylöitä varten otin ostoskoriini S-marketin kylmäkaapista hiivapalan ja oikeasti piti laittaa käsi suun eteen, jotta sain älähdyksen vaimenemaan vieressä kermoja valinneen rouvasihmisen kuuluvilta. En ollut aikaisemmin noteeranut, että viime vuoden marraskuusta tuorehiivapalan hinta on noussut kymmenellä sentillä.
Laiskana leipomisviikkona ostan 5-6 palaa hiivaa. Kaapissani on myös kuivahiivaa varalla äkillisiä leipomispistoja varten, mutta tuorehiivan reipas toiminta ja taikinan "siunaantuminen" saa minut useimmiten käyttämään tuorehiivaa.
Laskelmani perustui tällä kertaa siihen tosiasiaan, että joudun "etsimään" kuukaudessa kaksi euroa enemmän rahaa hiivan ostoon, kuin puoli vuotta sitten. Löytyy joukko tuhahtelijoita "sehän on vain kaksi euroa?"

14-henkisen perheemme kuukauden ruokamenot huitelevat aika tarkasti 1600 euron tuntumassa. Oikeastaan ne ovat jo useamman vuoden olleet aika lailla samalla tasolla. Hiivan osuus on tietysti tuosta summasta marginaalinen. Kaikki ruokakaupassa asioivat kuitenkin tietävät, että vuodenvaihteen jälkeen kaiken ruuan hinta on noussut merkittävästi. Etenkin viljatuotteiden kohdalla korotukset ovat olleet tuntuvia.
Se, mitä tänään pohdin, liittyi siihen, kuinka minä kotiäinä voin nostaa tulojani kuroakseni umpeen esimerkiksi tuon hiivan hinnannousun. Löysinpä ratkaisunkin: keräämällä viikossa viisi ylimääräistä kaljapulloa kylänraitilta!
(Tässä vaiheessa kukaan matemaatikko älköön kysykö, mitä aion tehdä kuroakseni umpeen lapsilisien laskun kahdella sadalla eurolla kuukaudessa. Se asia on edelleen ratkaisematta.)
Nyt kyllä näyttää pullojenkeruun suhteen tulevan kovaa kilpailua, sillä tänäkin aamuna vilisti täällä useita Romanian  "turisteiksi" nimettyjä henkilöitä pullopussiensa kanssa. Eipä silti, että olisi kovin suurta pelkoa nähdä minun viilettävän tuolla päivät pääksytysten pullojen perässä, mutta kohdalle sattuvan pullon ja tölkin laitan kyllä talteen, ellen ole menossa vaikkapa opettajan tapaamiseen koululle.
Pienenä esimerkkinä tuon pullonkeruuhomman merkityksestä: tämän päivän kauppareissulla maasta nostamieni pullojen hinnalla saan kaupasta puoli litraa maitoa. Laittamalla tyhjän lasin pöydälle, ei se ihan itsestään maidolla täyty.
Köyhyys lisää kekseliäisyyttä. Väljän rahan aikoina saatan ostaa kaupasta aika heppoisin perustein esimerkiksi paahtoleipää. Nyt onneksi on leivänpaahdin rikki. Tällä viikolla olen joka ilta ennen nukkumaanmenoa leiponut litran sämpylätaikinan ja jättänyt sämpylät odottamaan liinan alle seuraavaa aamua.
Kovin montaa tuntia ei ehdi leipomisesta kulua ja välillä vaaleampi leipä aamupalalla on mukavaa vaihtelua.
Tämän illan kahdelle tusinalle jättikokoisia sekaviljasämpylöitä tuli hintaa alle euron, vaikka käytin "kallista" hiivaa ja kunnon kimpaleen voita leivonnassa. (Lisäämällä voita sämpylätaikinaan vähenee leivänpäällisvoin tai -levitteen tarve, kun leipä on itsessään mehevää.)

Vielä niihin laskelmiin: pelkkä hiivan hinnannousu tarkoittaa sitä, että vuodessa  maksan 24 euroa enemmän hiivasta, kuin viime vuonna. Ja se oli siitä leipätaikinasta vain se hiiva...

En ole kuitenkaan meri-ihmisiä

Veimme eskarilaista päiväkotiin, minä, lapsenlapsi ja Tirtetta uudella polkupyörällään. Pilvistä ja kylmää oli ja poistullessa näkyi mereltä hyökyvän paksu sumupilvi. Sumu nousi ja peitti maiseman kylmään, kosteaan ja puistattavaan utuun.
Muistelin silloin, kuinka koko haaveilevan nuoruuteni uneksin muutosta meren rannalle. Tyttökirjoista saatu mielikuva meren läheisyydessä asumisesta vaikutti hyvin romanttiselta ja kaukokaipuuta tyydyttävältä. Vietinhän lapsuuteni ja nuoruuteni sisämaassa ja suurehkon järven rantaan pääsi kipaisemalla joko metsän poikki tai polkupyörällä pitkin naapureiden pellonvierustoja. Meri tuntui silloin jotenkin kaihoisalta, järvi arkiselta.

Nyt olen 16 vuotta asunut aika lähellä merta ja haluaisin mahdollisimman pian päästä muuttamaan niin sisämaahan kuin suinkin mahdollista ja mahdollisimman kauas merestä. Jos täällä ei tuule, niin kosteus ryömii luihin ja ytimiin ja kuumalla kesähelteelläkin täytyy verhota käsivartensa, kun kylmä tuulenvire käy mereltä. Vaikka pihamme on lähes umpinainen, niin aina siellä tuuli pyörii ja pöllyttää hiekkaa silmille. Lasten hiekkalaatikoitakin olen alkanut vihata täällä sen ainaisen pölinän takia.

Monet tuntevat Hietaniemen uimarannan, joka sijaitsee tässä melko lähellä. Paikka on monen auringonpalvojan "paratiisi", kun parempaakaan ei ole tarjolla. Tämän kuudentoista vuoden aikana olen käynyt yhden ainoan kerran uimarannan tuntumassa ja silloinkin olin miehen kyydissä, kun hän ajoi rannalle vievää bussilinjaa 55A. Uimassa siellä "Hietsussa" tai yleensäkään koko meressä en ole käynyt kertaakaan. (Tulkaapa kurkkaamaan tuohon kanavan reunalle lämpimänä kesäpäivänä: nuuhkikaa ja katsokaa. Minä vain kysyn: houkutteleeko uimaan?)
Meidänkin perheessä on muutama uimahirmu, jotka pulikoivat ihan hyvillä mielin vaikka missä lotakossa. Saavat minun puolestani, mutta suihkussa saavat käydä uimareissun päälle.

Uiminen Puulaveden aalloissa on sellainen elämys, että sen kuvailemiseen ei äkkiseltään riitä suomen- eikä savonkielen sanavarasto.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Rento lounas bussinkuljettajan kanssa

Koska sen hääpäivän juhlistaminen pääsi ihan unohtumaan, olin ajatellut, että voisimme poiketa miehen kanssa vaikka lempikiinalaisessa syömässä jokupäivä. Tänään sitten totesimme ihan yhdessätuumin, että eipä maksa vaivaa, kun paljon enemmän nauttii yhdessäsyömisestä oman pöydän ääressä.
Söimme hiukan myöhäistä lounasta, kello lähenteli kahta, mutta hiljaisuus ja rauha oli niin harvinainen, että rento ruokahetki tuntuu vieläkin niskalihaksissa.
Työläistytär (sieltä vanhimmasta päästä) piti vapaapäivää ahkeroituaan koko viikonlopun ja pyysi pikkutytöt huoneeseensa "tyttökerhoon". Sehän pitää sisällään herkkuja, leffaa, kynsilakkaa, jumppamattoa, maalausta ja siskon pikkutavaroiden tonkimista. Kun asetuimme miehen kanssa syömään, ei koko talossa kuulunut hiiskaustakaan, kun tytöt mussuttivat herkkuja isosiskon vuoteella istuen ja lasten elokuvaa katsellen.
Ei kaivattu kiinalaisia pöperöitä, kun nostin uunista kylmäsavulohikiusauksen ja söimme sitä keitettyjen punajuurien kanssa suurella antaumuksella. S-marketista oli mukaani tarttunut Fazerin Suklaakakku punaisen hintalapun ansiosta ja jälkiruuaksi saimme täytekakkukahvit.
Kumpikaan ei kyllä muistanut, milloin viimeksi olisimme syöneet kahdestaan kotona kenenkään häiritsemättä. Viime kesänä oli kyllä yksi historiallinen aamu, kun söimme "brunssia" parvekkeella paahtavassa helteessä ja lapset olivat jossakin, varmaan talon toisella puolella ulkona melskaamassa.

Minulla oli kolmelta Taivallahden koululla palaveri opettajan kanssa ja sieltä käväsin vielä Kamppikeskuksen kirjakaupassa hakemassa lukiolaisen ensi jakson kirjat. Satanen riitti tällä kertaa, tosin vihkot unohdin ostaa.
Mies oli sillä aikaa lähtenyt töihin ja tulee kotiin puoli kolmen maissa yöllä.
Vuoden vaihteessa miehen työpaikalla muuttui historiallinen käytäntö, kun henkilökuntakuljetukset lopetettiin. Nyt ne kuljettajat, jotka eivät pääse ominneuvoin työmaalle, saavat valita sellaiset työvuorot, että voivat kulkea työmatkat julkisilla liikennevälineillä. Meillä mies päätyi kehotuksestani ratkaisuun, että jatkaa yövuorojen tekemistä ja käyttää tarvittaessa taksia työmatkoilla. Muutama kaksikymppinen kuukaudessa taksimaksuihin on joka tapauksessa vain rahtunen oman auton käyttökustannuksista. Verotoimistosta kehottivat säästämään kuitit, mutta todennäköisesti taksimatkoista ei tule vuoden aikana edes työmatkakulujen vähennykseen tarvittavaa omavastuuosuutta täyteen.
Miehen luonnolle vain ottaa istua taksissa toisen kuskattavana. Edelleen saan muistutella hänelle, että vaikka meillä jäisi ylimääräistä rahaa autoa varten, olisi hulluuden hulluutta ostaa auto, jos asuu metroaseman vieressä ja talon kulmilta pyyhkäisee raitiovaunu ja kivenheiton etäisyydellä vähintään 30 eri bussilinjaa posottaa vajaan kilometrin matkan keskikaupungille.(Ja kotitalon toisella puolella on taksipysäkki, jossa tavallisesti vartoo tusinan verran vapaita autoja.) Miehellä on kaiken lisäksi työsuhde-etuna vapaalippu koko pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen.
Saapahan mies muutaman minuutin huokasta milloin minkäkinlaisen auton takapenkillä työvuoronsa päätteeksi.
Yhtenä yönä oli kiivennyt upealle nahkaistuimelle ja todennut kuljettajalle, että "onpa sulla hieno Mersu!"
Kuljettaja vastasi vähän näreissään: "ei tää oo mikään Mersu, tää on Hyundai".

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kun hätä on suurin, on vaimokin kotona

Joku voisi sanoa, että ei näin pikkujutuista kukaan ota ressiä. Ei minullakaan ole tarkoitus ressaantua, mutta jotenkin vain pää tuntuu aika paksulta ja odotan hartaasti, että tuttu puhina kuuluu ulko-ovelta ja mieheni on kotona turvassa neljän seinän sisällä ja ulko-ovi lukittuna.
Mieheni on siis bussinkuljettaja ammatiltaan, ajaa työkseen yövaunua, kuten ammattitermi kuuluu. Lisäksi hän ottaa vastaan kaikki työaikalain puitteissa tarjotut ylityöt, usein silkasta työntekemisen ilosta (ja tietysti ilahduttaakseen niiden palkkarahojen tärvääjää, vaimoaan).
Nyt mieheni on keksinyt viikonlopun vapaapäiville uutta haastetta tarjoutumalla kuljettajaksi  tuttujen tilausajoreissuille. Tänään hän on kuskaamassa seurakuntamme kuoroa vierailulle Kotkaan ja Lappeenrantaan.
Onneksi hänellä oli tämän päivän reissulla velipoika mukana; velipojan puhelinta on tarvittu muun avustamisen lisäksi.
Siis: saatuaan kuorolaiset ensimmäiseen etappiinsa Kotkassa, mies etsii parkkipaikan bussille, sulkee ikkunat ja ovet. Sitten hän huomaa, että bussin ovien avausnapit auton ulkopuolella ovat epäkunnossa. Soittokierros auton vuokranneelle yrittäjälle ja tutulle samaa autoa ajaneelle kaverille tuottaa saman tuloksen: yritä vääntää ovet voimalla auki, jos ei onnistu, odota muutama tunti, että paineet ovista laskee. Mieshän on tottunut pitkän työuransa aikana kaupunkibusseihin, joiden ovet todellakin saa miesvoimin vääntämällä auki. Tässä autossa paineventtiilit olivat erinomaisen hyvässä kunnossa ja ovet eivät kahdenkaan miehen voimin liikkuneet minnekään.
Mieheni soittaa sitten minulle, että vaikka en matkojen päästä voi häntä auttaakaan, mutta voin edes huokasta Taivaan Isälle, että nyt vois vähän jelpata. Sanoin miehelle, että kyllä Taivaan Isä jo tietää, miten tämä asia ratkeaa, me ei vaan sitä vielä tiedetä.
Muutaman tyssäävän korjaajanhankintayrityksen jälkeen mies saa luvan auton omistajalta murtaa kuljettajan puoleisen ikkunan, jotta autoon päästään  sisälle. Mies etsii huoltoaseman, ostaa  taltan ja saa melko vähäisin vaurioin ikkunan auki. Sitten pitää löytää niin kapoinen ja ketterä mies, joka sopii sivuikkunasta sisälle.
Rukoushuoneella on tilaisuus täydessä vauhdissa ja hoikka velipoikakin istuu kuorolavalla pääsemättömissä. Mies hoksaa kirkon vahtimestarin olevan sitä kokoluokkaa, että selviäisi hommasta. Vahtimestari kiipeää autoon ja saa vapautettua oven painekytkimen.
Kun tilaisuus on päättynyt ja kuorolaiset siirtyvät ruokailemaan, on mieskin selvinnyt bussin kanssa kirkon edustalle. Puhelimen akku on hänellä siinä vaiheessa jo pimeänä ja numerotiedustelun kautta saan yhteyden miehen velipojan puhelimen kautta miehelle.
Nyt vain toivon, että reissun loppuosa Lappeenrannankäynteineen ja yötä myöten kotiintulo onnistuvat joltisestikin tavanomaiseen tapaan.
Mies jossain vaiheessa sanoi, että häntä nolottaa, kun näin pääsi käymään. Koitin lohdutella, että ei ollut tämä tilanne ennakoitavissa, koska auton ovet olivat eilisellä tilausajoreissulla toimineet moitteettomasti. Sen tietysti opimme, että vastaisuudessa vieraan auton kanssa liikkeelle lähdettäessä kaikki asiat tarkistetaan. Voihan vastaavaa tulla eteen, vaikka lähtiessä kaikki kunnossa olisikin.
Altista apua olisi ollut tarjoamassa myös netistä löytämäni Tiepalvelun vapaaehtoinen, joka olisi tullut apuun työkalujensa kanssa Kouvolan puolelta. Ennenkuin hän ehti lähteä liikkeelle, ongelma ratkesi.

Se ainakin tuli tänään minulle selväksi, että seuraavan kännykkäni myötä hankin myös sen "hands freen".
Toista tuntia puhelimessa kaikkien muiden asioiden hoitamisen ohella teki iltaan selviämisen lähes työvoitoksi.
Luultavasti pidämme viikolla miehen kanssa lepopäivän, koska tämä päivä ei nyt oikein ollut levollinen.
Kaiken lisäksi eilisestä hääpäivästämme muistutti Pikkuveljen Vaimo eilen illansuussa. Oli siis meiltä päässyt unohtumaan.
Älköön kukaan tätä kommentoiko sanomalla, että yhdessä koetut vastoinkäymiset lähentävät puolisoita.
En kaipaa enää yhtään voimakkaampaa läheisyyttä tällä keinoin.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Tirtetta on ihan oikeasti prinsessa

Meidän nuorin tytär sai isänsä antamana nimen Saara. Täällä blogissa hänestä on käytetty nimeä Tirtetta, koska Saara itse nimitti sillä nimellä itseään ollessaan vähän pienempi, eikä osannut sanoa "prinsessa". "Isin Tirtetta" hän on kai ollut koko ikänsä.
Äsken yksi siskoista kertoi löytäneensä tietoa Saara-nimen alkuperästä. Ja toden totta: Saara-nimi tarkoittaa "hienoa rouvaa" tai "prinsessaa". Nimi on heprealainen ja ollut samassa muodossa käytössä ainakin 4000 vuotta.
Suomen almanakkaan nimi tuli vuonna 1852.

Meillä on ollut käytössä sellainen tasapuolinen työnjako, että minä hoidan yksin (ensimmäistä kertaa lukuunottamatta) synnytyssalireissut ja mies on saanut keksiä syntyneille lapsille nimet. Täytyy todeta, että ainakin Saaran kohdalla isin valitsema nimi on ollut aivan oikea valinta.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Nopea, pieni päivällinen

Pientä kivaa askaretta tänään.
Vein lapsenlapsen kanssa eskaritytön tarhaan ja sitten suuntasimme ruokakauppaan. Iltapäivän ruokavahvuus on ainakin 17 henkeä, joten minulle epätavallista ruuan etukäteissuunnittelua oli pakko vähän harrastaa. Tällä syöjämäärällä on parasta pelata varman päälle, tarkoittaa sitä, että menuun valintaperusteena on taattu menekki.
Ajattelin lihapullia tai jauhelihapihvejä, jos jauhelihaa löytyy punaisella hintalapulla. Iloinen yllätys oli Snellmannin naudan sisäpaistipalat -30% jo valmiiksi tarjoukseen laitetusta siedettävästä hinnasta. Kun kolme kiloa "puhdasta" lihaa saa hiukan yli kahdella kympillä, se kertoo siitä, että lihan hinta on noussut hurjasti viimeisen vuoden sisällä. Tämä hinta kun todellakin tulee kahden eri alennuksen jälkeen.
Perunamuussi täysmaitoon ja voihin tehtynä kelpaa aina ja kaikille. Nyt höyrykattilani kapasiteetti ei enää riitä, kun keitetään 4 kiloa perunoita, joten pitkästä aikaa pelleilen perunoiden vedessäkeittämisen kanssa. Jos olisi Mehumaija, siinä tämä perunankeitto olisi leikintekoa.
Kastikkeeksi valitsen takuuvarman Knorrin Ruskeakastikkeen ja terästän sitä aidolla kuohukermalla.
S-marketin tarjouksessa oli 89 sentillä kirsikkatomaatteja. Tunnen itseni aina synnintekijäksi ostaessani tuoretavaraa pakattuna viiltelevään muovirasiaan. Meillä kun kaikki muovi heitetään surutta sekajätteisiin, kun muuta vaihtoehtoa ei vielä ole. Melkein itkettää. Itkua välttääkseni en ole koko talvena ostanut näitä muovirasioita, nyt salaatinmieliteko edullisesti sai minut kyseenalaistamaan periaatteitani.
Yhtenä päivänä silputtua jäävuorisalaattia syödessään eskarityttö sanoi, "ettet äiti ole ikinä tehnyt salaattia". Siis koko talvena. Ja se on totta. Periaatteesta en osta Suomen talveen tuotteita, joita täällä ei talvella kasva.

Pari edellistä kertaa kokolihan kanssa taistellessani olen käyttänyt konstia, jota tuskin opetetaan missään ruuanlaittajien koulussa. Homma muistuttaa askartelua. Koska leikkuuveitseni ovat vähän surkeassa jamassa, kokeilin kerran lihan palastelua keittiösaksien kanssa. Palapaisti, suikalepaisti ja ohuenohuet lihalastut onnistuvat todella sukkelasti ja helposti. Kalafileet olen iätajat palastellut saksien kanssa, mutta en arvannut, että tunarille saksit sopivat myös lihan leikkamiseen. Täytyy kysyä tädin lihanleikkajamieheltä seuraavan kerran tavatessamme, mitä hän hommasta sanoo. Veikkaan, että pyörittelee päätään ja yrittää muotoilla lauseensa kohteliaaksi.

Koska lapsenlapsi nukkuu armeliaasti, kuorin äkkiä nuo perunat ja alan tapella lihakönttien kanssa, jotta saan ne uuniin hautumaan.

Tirtetta täällä ikävöi Maatalouskoululaissiskoa niin kovasti, että jalkaan ihan koskee. Mansikoidensyönti hiukan helpotti.