Onnellisen päivän ilta

Johtuneeko väsymyksestä vaiko pitkästä viikosta, mutta perjantai-iltaisin meillä tahtoo jutut revetä. Yleensä isotkin lapset tykkäävät viettää perjantai-iltaa kotona, satunnaisesti joku käy jossakin. Hyvin satunnaisesti Reipas Tyttö on tänä iltana koulukaverinsa syntymäpäivillä ja yökylässä, mutta me muut huvitamme toisiamme. Työläislapsi lohkaisi äsken, että "eikö niillä blogin lukijoilla ole parempaa luettavaa, kun ne viittii lukea sun blogia. Käykö siellä edes kukaan lukemassa?"
Minä olen viettänyt päivää nauttien Tirtetan ja lapsenlapsen seurasta ylläni vävypojan hylkäämä teepaita, joka mainostaa jotakin ruotsalaista kaakelifirmaa. Tarjouskahvia ja -voita olen hamstrannut kaupoista kuin paraskin 60-luvun muija. Kahvi oli reilun euron halvempaa, voi 70 senttiä. Nykykulutuksella viikkosäästö yhteensä olisi  yli viiden euron, jos käyttäisin vain tarjouksesta ostettua kahvia ja voita. Jos pärjäisi kokonaan ilman kahvia, säästäisi vielä enemmän.
Loputon innoitukseni lähde, oma mieheni, aloittaa talvilomansa huomenna vapaapäivän vietolla. Ja koska kyseessä on vapaapäivä, eikä vielä vuosilomapäivä, hän teki parhaansa päästäkseen ylitöihin. Koska omalla varikolla ei ollut miesvajetta, hän ilmottautui palvelukseen idän varikolle ja sieltä löytyi mukava työpäivä huomiseksi. Linja vain sattui olemaan tyystin outo, mutta asia hoitui niin, että mies äsken päästyään omasta työvuorosta meni kyytiin istuen opettelemaan huomisen linjan. (En edes sano hoh-hoijaa, koska nukuin iltapäiväunet, hyvin makoisat, ja nyt alkaa iltahommien vuoro suurella intensiteetillä.) Kohta sieltä mies kotiutuu ja edes saunaa emme saa päälle, kun jostain kumman syystä on saunaan taas kertynyt kaikenmoista roinaa. Suurin osa roinista odottaa kierrätystapahtumaan pääsyä.
Se Kaapelitehtaan tapahtuma on aika mielenkiintoinen juttu. Usein olen sieltä ilmaistorilta löytänyt todellisia löytöjä, oranssi talvitakkini on sieltä ja perheemme suurin lasinen uunivuoka. Sitä vain joskus tulee miettineeksi, miksi joillekin kelpaa ihan mikä tahansa, kun vain saa ilmaiseksi. (Tai sitten olen tulkinnut ne ihmiset väärin. Ehkä he oikeasti ovat olleet kaiken sen parittoman, rikkinäisen, kuluneen, loppuunkäytetyn, likaisenkin roinan tarpeessa.) Lapsia pitää ihan oikeasti vähän toppuutella, koska heille lelunurkkaus on oikea aarreaitta. Ennakoiden tulevaa lajittelimme jo paikalle menevät tarpeettomat Legot ja junanradat ja kaikki miljoonat sekalaiset lelut, joita kerätään lattioilta ilta toisensa jälkeen. Oikeastihan lapset tykkäävät leikkiä hyvin rajallisella määrällä leluja. Eskarityttö pitää tällä hetkellä eläimistä, Tirtetta leikkikeittiöstään ja prinsessarekvisiitastaan, ekaluokkalainen leikkii satunnaisesti pikkuautoilla. Kaikki muut lelut ovat oikeastaan vain lapsenlapsen leviteltävänä ulko-ovelta pikkuvessan nurkkaan asti.
Kun kesä ja kärpäset koittaa, on 18-neliöinen parvekkeemme ollut perinteisesti isojen Lego-leikkien paikka. Viime kesänä sekin leikki jäi jo vähemmälle, kun ulkoleikit veivät voiton.
Täytyykin laittaa tilaukseen Pikkuveljelle, että roudaa mummolasta taas muutaman puupölkyn naulojen naputtelua varten. On muuten niin kivaa hommaa, että pölkyn, naulojen ja vasaran kimpussa viihtyy  vielä 15-vuotiaatkin. (Äideiltä ja isiltä kielletty, koska lapsille ei jäisi yhtään nauloja.)

Se Työläislapsi valitti, että elämä on vähän yksitoikkoista. Minä sanoin, että ei minulla ole yhtään, kun voin kirjoittaa blogiini vaikka vessapaperista tai voinostosta. Ja jos elämän todellisuudesta alkaa onnenmurut ehtymään, voi lisäravintoa onnellisuudelleen tarjota vaikka mansikkamaahaaveista ja lukemalla toisten blogeista alkaneesta karitsoimisajasta tai ulospäässeiden kanojen onnesta.