Huomasin äsken asian, johon en kai koskaan aikaisemmin ollut kiinnittänyt huomiota.
Neljäsluokkalainen tuli kotiin oltuaan ulkona ja kaverin luona useamman tunnin. Olin nähnyt poikaa viimeksi iltapäivällä. Istuimme olohuoneen sohvalla vähän voipuneina, poika saattoi olla hyvin nälkäinenkin. (Nälkäiset miesihmiset saattavat olla arvaamattomia, äksyjä. äkkipikaisia, jopa kiukkuisia. Tämä poika oli nyt vain uuvahtanut.) Tavallisesti 11-vuotias poika ei ihan joka käänteessä tykkää siitä, että äiti silittelee tai koskettaa. Joskus saattaa sopivassa tilanteessa melkein puolileikillään tulla syliin istumaan pyydettäessä. Minä yritän muistaa kunnioittaa lapsenkin omaa reviiriä ja en ilman lapsen hyväksyntää kosketa häntä. Luvan kosketukselle lapsi antaa joko puheella, eleellä, katseella tai kosketuksella.
Tuossa istuessamme en tarkoituksella edes silitellyt nälkäistä, väsynyttä lasta. En katseellani edes pyytänyt lupaa saada koskettaa. Sitten huomasin sen asian, jota aloin miettiä tarkemmin. Kysyin pojalta hyvin hellästi ja hiljaisella, lempeällä äänellä, haluaisiko hän, että antaisin hänelle ruokaa. Poika reagoi kysymykseeni samalla tavalla, kuin jos olisin koskettanut häntä hyvin hellästi. Hänen olemuksensa rentoutui ja hän vastasi kysymykseeni hellällä, levollisella äänellä "anna vaan".
Huomasin, että voin hyväillä lasta puheellani. Ja tätä en ollut mieltänyt aikaisemmin ehkä koskaan.
Lapsilla ja nuorilla on iästä ja kehityksenvaiheesta riippuen aikoja, jolloin hän haluaa vältellä kosketusta ja varsinkin vanhempiin. Suuressa perheessä (ja ahtaassa kodissa) tätä ei aina edes tule huomanneeksi, kun tuntuu, että koko ajan vedellään kylkimyyryssä. Mutta tähän puheella hyväilemiseen aion vastaisuudessa paneutua tarkemmin.
Aika jännä..itellä vielä lapset niin pieniä että välillä ihan kyllästyttää kun sylissä halutaan olla koko ajan - siis sillonki ku pitäs sitä ruokaa tehdä ja soppa kärtsää hellalla. ;) Ja kaikki tutut joilla on vanhempia lapsia sanoo "ei ne kauaa enää.." Niin se kai sitten on. Pitää vaan yrittää nyt impata tätä rakkautta ja sylitystä. ;)
VastaaPoista♥ Pienilintu
Näinhän se on ettei ne lapset usein sitten enää vähän vanhempana halua niin halia ja suukotella. ;D Onneksi nämä miun pienet vielä mielellään. ♥
VastaaPoistaSyytä myös meidän vanhempien muistaa, että tämä vaihteleva "kosketusherkkyys" on hyvin luonnekysymys.
VastaaPoistaSiinä missä toisella lapsella halua puskea syliin ei hetkauta edes murrosiän ryöpseet, tulee entisestä helmahelunasta sellainen ärhentelijä, ettei pitkällä tikullakaan saisi osottaa kohti.
(Esim. meidän Käsityöläislapsi istui käytännössä koko varhaisen ituikänsä isänsä sylissä, kun isä piti täysien isyyslomien jälkeen puolen vuoden vanhempainloman. Jos isi oli kotona, istui tyttö taatusti isin sylissä.
Nyt samainen tyttö on astumassa murrosiän keikutuksiin. Puistelin häntä aamulla varovasti olkapäästä, kun ei korvatulppien takia ollut kuulevinaan herätystäni."Älä koske muhun!" oli äkäinen tirskaisu peiton syvyyksistä.)
Itse tykkäsin istua isäni polvella vielä kuusitoistakesäisenä...kyllä istuisin vieläkin, mutta voisi pappaparalta luiskahtaa polvi sijoiltaan, jos 86 kiloa "tytönkönttiä" istahtaisi syliin.
Niin totta. Meillä teinineiti (13+) ei ole IKINÄ viihtynyt lähellä, pienenäkään ei tykännyt istua sylissä vaan rimpuili aina pois. Samainen neiti omaa myös voimakkaan ahtaanpaikankammon eikä mene hissiinkään kuin ihan pakosta. Kosketusherkkä lapsi hän on edelleen, ja takuuvarmasti tiuskaisee jos joku yritääkään koskea häneen.
VastaaPoistaNeiti 11v puolestaan on aina nuhjannut sylissä, etenkin minun, ja yhä päivittäin hän hakeutuu lähelle ja tykkää koskettelusta, hiusten silittelystä ja halimisesta.
Ovat ne lapsoset niin erilaisia, tässäkin. <3