keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Hammaslääkäri

Tirtetalla oli heti aamuhämärissä hammaslääkäri. Menimme "korvapuustihammaslääkäriin", joka tarkoittaa Kivelän hammashoitolaa. Korvapuustinimitys johtuu sairaalan kahvilan korvapuusteista, joiden tuoksu huumaa jo ulko-ovella.
Olen reilut 20 vuotta kuskannut lapsia hammaslääkäreissä satoja kertoja. Olen tutustunut kymmeniin sen alan ammattilaisiin. Meillä on ollut niin, että puolet lapsista on selvinnyt pelkillä rutiinitarkistuksilla ilman reiän reikää, mutta toisella puolella on sitten ollut reikiä enemmän tai vähemmän. Samaa ruokaa kaikki lapset syö, sama terveyskasvatus on annettu äidille vuodesta toiseen ja samat hampaidenpesuopit on läpikäyty. Tirtetankin kohtaloksi koitui pari reikää hampaissa, joista yksi paikattiin noin kuukausi sitten ja tänään toinen.
Hammaslääkäri, jonka hoitoon Tirtetta pääsi, on kyllä lasten hammaslääketieteen kunniatohtori ja emeritusprofessori. En ikinä ennen ole nähnyt niin lahjakasta lapsipotilaiden käsittelijää, kuin tuo nainen on. Siinä vaiheessa, kun viisivuotias kiipeää hammaslääkäri tuolille hampaanpaikkaustarkoituksessa, on enää turha marmattaa lapselle tai äidille, että "kuinkahan paljon teillä napostellaan tai juodaan happamia mehuja". Tällä ammattilaisella on kuitenkin niin riemukkaan kannustava ja innostava suhtautuminen lapseen, että puudutus ja paikkaus on lapselle sellaista itsetunnon kohotusta, että Tirtettakin tunsi itsensä vähintään Euroopan kuningattareksi noustessaan viiden minuutin paikkausoperaation jälkeen lääkärin tuolilta.

Ensiksikin lääkäri rupatteli lapselle innostavasti taukoamatta. Hän lisäksi tiesi, millä potilas saadaan lääkärin puolelle.Hän sanoi aluksi, että " sinun hampaat hoidetaan nyt timantilla ja ruusulla!"
Kun Tirtetta paikkauksen tuoksinnassa piipitti välillä "haluavansa kotiin", lääkäri otti häntä kädestä ja sanoi:
"kultapieni, sinä ole niin reipas tyttö, tämä on ihan kohta valmis ja sitten pääset kotiin".
Välillä lääkäri sipaisi hellästi poskesta, kehui ja kannusti.

Kun viisivuotiaan hampaiden hoito oli tuollainen itsetuntoa kohottava kokemus, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka sama lääkäri käsittelee 99-vuotiasta potilasta. Hänellä oli ollut jokin aika sitten niin iäkäs asiakas.

Taito käsitellä lasta noin jännittävässä, monia lapsia myös pelottavassa tilanteessa, on aika harvinainen. Useimmat hammaslääkärit ovat täällä ystävällisiä ja asiallisia, mutta noin totaalinen onnistuminen työssä lapsen huomioonottamisen hienosäätöä myöten on hyvin harvinaista. En usko, että kukaan voi enää paremmin tuota tehdä.
Kuinka monta kertaa, äidit, lapsenne on pompannut hammaslääkärin tuolista puudutuksen ja paikkauksen jälkeen silmät sädehtien ja ääni onnesta raikuen:
- "Äiti, se oli tosi kivaa! Ei sattunutkaan yhtään!"

maanantai 28. marraskuuta 2011

Kuuleeko korvat, näkeekö silmät

Koska tämä viikko huipentuu vasta perjantaina Kangasniemelle lähtöön, on koottava ajatuksensa, jotta viikon muut hoidettavat asiat tulee järjellisesti hoidettua.
Kun eilen illalla juttelin äidin kanssa puhelimessa ja ajattelin mummolakäyntiä, alkoi sormenpäitäni pistellä. Sanoin äidille, että nyt tiedän, mitä sanonta "sormet syyhyää" oikein tarkoittaa. En muista, milloin jännittynyt odotus olisi purkautunut noin selvänä "fyysisenä oireena". Kyllähän nyt "perhosia on vatsassa" ja muuta sen sellaista, mutta lähdön tuntuminen sormissa olikin ihan uutta.
Muistilistaa, mitä pitää muistaa ottaa mukaan, alan jo varmaan tänään väsätä. 17-vuotias on luvannut tehdä lakkajuustokakun meille hirvipaistin jälkiruuaksi. Torppasin mummon ehdotukset jostakin ruokapaikasta perunkirjoitusten jälkeen ja menemme siis kotiin syömään hirvipaistia ja papan perunoita. Mitä muuta olemme aikoneet saada aikaan kirkollakäynnin lisäksi, onkin sitten niin paljon, että joulukuun päivänvalo taitaa loppua kesken. Mutta pääasia on nyt se, että tärkeät asiat saadaan hoidettua.

Haikailuni "mitähän minä tekisin" on saanut päivänselvän vastauksen. Keskityn entistäkin suuremmalla tarkkaavaisuudella ja ajatuksella perheen hyvinvointiin ja lasten asioiden hoitamiseen. Vaikka olen täällä lähes aina läsnä, tulee tilanteita, jolloin jonkun lapsen viestit jäävät huomaamatta. Kaikki lapset kun eivät tule suoraan asioitaan puhumaan, eivät huoliaan toitottele. Eritoten on äidin kaikkien huomioaistien oltava valppaina, jos kyseessä on lapsi, jolla on todettu kielellisiä vaikeuksia. Silloin lapsen viestiminen täytyy tulkita paljon muustakin kuin sanallisista viesteistä.

Lapsenlapsi lisää sanallisia viestejään päivä päivältä. Tänään pappa on kuullut jo monta selvitystä alkulauseella "pappa hei, arvaa mitä..."

tiistai 22. marraskuuta 2011

Elämän oppilapsena

Minulla on muutaman viikon ollut olo kuin koiralla, joka yrittää itsepintaisesti saada hampaillaan hännästään kiinni. En oikein tiedä, olenko vain malttamaton, mutta mieli ei oikein ole töiden tasalla. En usko, että surutyön vaiheellakaan on juuri tekemistä tämän asian kanssa. Isän ikävä pompahtaa silloin tällöin ohimoille ja silmiä alkaa kirvellä ja sydäntä ahdistaa. Tänään, marraskuun 22. päivä, Siljan päivänä, on isäni syntymäpäivä. Isä olisi täyttänyt 76 vuotta. Niin ikävä ei tänään ole ollut, että vesi olisi silmistä tippunut.

Mutta se hännän tavoittelu. Päällisin puolinhan ulkopuolisestakin saattaa näyttää siltä, että minulla riittää kohtuullisesti puuhaa tässä elämäntilanteessa. Mies tekee yötyötä. Arkiaamuisin lähtee 9 koululaista ja lähes joka arkiaamu saan seitsemän korvilla kaksivuotiaan hoitoon. Vaikka aamupäivät sujuvat hiljaisissa ja leppoisissa merkeissä miehen nukkuessa ja 5-ja 2-vuotiaiden kanssa touhutessa, niin puolen päivän jälkeen alkaa koululaisia tipahdella nälkäisinä takaisinpäin ja heitä riittää aina neljään asti, jolloin lähtee myös lapsenlapsi hoidosta. Iltaruoka tehdään tavallisesti kuudelletoista ja jotta se valmistuu neljäksi, on viisainta aloittaa valmistelut jo heti puolenpäivän jälkeen.
Nyt uutena virkistyksenäni on kahdesti viikossa toteutuva käynti Pasilassa kristillisellä koululla. 17-vuotias on sijaisena täällä kotona sillä aikaa kun rentoudun siivoamalla kaikessa rauhassa. Jos siivoan oikein perusteellisesti, aikaa kuluu vain kolmisen tuntia.

Kuitenkin minulla on tunne, että tässä ei ole vielä kaikki. Ikäänkuin jotakin puuttuisi. Niinpä hommasin itselleni oikean palkkatyön. Sain paikan ilmoitusmyyjänä, jota työtä olisi voinut tehdä kotoa käsin. Työnantaja ei olisi kontrolloinut työaikoja mitenkään, olisin itse voinut määritellä työn määrän. Työ itsessään vaikutti ihan yksinkertaiselta, jopa leppoisalta ja kun minulla ei ollut mitään aikeita ruveta rikastumaan, en todennäköisesti olisi saanut siitä suurta stressiäkään.
Sain sähköpostilla työsopimuksen luettavaksi ja aloin vääntää ja kääntää asiaa. Työsopimusta tarkemmin pohdittuani huomasin, että ei ole minusta tällaista sopimusta allekirjoittamaan.
Tokihan sain mielenrauhan heti päätöksen tehtyäni ja laitettuani viestiä työnantajalle, että en voi sopimusta allekirjoittaa. Nyt vain ihmettelen ja tavoittelen taas häntääni, että mikähän päähänpisto tuokin nyt minulta oli. Kotoa käsin tehtävä työ kun kuulosti juuri minulle sopivalta.

Täytyy tässä katsella ja ihmetellä. Entinen Maatalouskoululainen oli tänään Diakoniaopiston talouskoulun pääsykokeessa. Toivon mukaan pääsee tammikuussa koulunpenkille. Hänellähän jäi maatalouskoulu ainakin toistaiseksi odottelemaan, kun selän skolioosivaivat alkoivat vaatia jatkuvaa kipulääkitystä.
Olisihan sitä "kotoa käsin" tehtävää opiskeluakin tarjolla. Melskan nukkuessa voisi opiskella. Mutta jotakin ihan muuta kuin matematiikkaa. Lukio-opintoni tyssäsivät toisena vuonna matematiikkaan ja sen kyllä kierrän nyt kaukaa.

Kookosmarengit

taittaa niskan makeannälältä. Itsetehtyä leivonnaista syödessä ei tule läheskään niin huono omatunto, kuin jos pistelee kaupan karkkeja.
Nämä on ehdottomasti parhaita kookosleipiä, joita olen tehnyt. Kookosta tekee mieli muutaman kerran vuodessa ja silloin tehdään kookosleipiä. Harva lapsi meillä näihin koskee, mutta silloin selviääkin pienellä annoksella.
(maidoton,gluteeniton)
2 munaa
180g sokeria
200g kookoshiutaleita
50g perunajauhoja
0,3tl leivinjauhetta
ripaus vaniljasokeria

Erottele keltuaiset varovasti erikseen. Vatkaa valkuaiset ja sokeri marenkimaiseksi, kovaksi vaahdoksi. Sekoita nuolijalla vaahtoon keltuaiset. Lisää siivilän läpi keskenään sekoitetut jauhot. Lisää kookoshiutaleet ja sekoita taikina tasaiseksi.
Tee kahdella ruokalusikalla vajaan ruokalusikallisen kokoisia kekoja pellille leivinpaperin päälle. Jätä reilu leviämisvara. Paista 180 asteessa n.9 minuuttia. Vahdi paistumista, älä päästä leivonnaisia ruskistumaan.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Nukketalo

Aamupäivällä oli äitien virkistyspäivä.
Kaikki sai alkunsa siitä, että eräällä blogini lukijalla oli tarpeeton nukketalo. Hänelle oli tullut mieleen, josko meidän tytöt tykkäisivät askaroida talon parissa. Itse olin jo parilla viime kierrätyskeskuksen käynnillä katsellut nukkekotia, mutta ei vielä löytynyt. Lelujen ostamista uutena haluan välttää viimeiseen asti, koska maailma on pullollaan käytettyjä, leikkijäänsä odottavia leluja.
Sovimme siis, että tulen aamulla nukkekotia hakemaan. Reissusta muodostui kaikenkaikkiaan virkistävä kyläilyreissu ja talon lisäksi saamani tuliaiset ovat luoneet tänne lähes joulun tunnelmaa. Kaksi pientä tyttöä hyräilee ja leikkii onnellisena.
Blogin kirjoittaminen tuo mukanaan miellyttäviä sivujuonteita, joita ei ole voinut etukäteen arvata kohtaavansa.
Terveisiä vaan sinne Ryytimaantielle.

. . .

Mies tekee työtään sisulla. Viime yönä hän oli kolmen pintaan kotona. Kun tulin kyläilyreissulta, mies oli juuri herännyt ja töihin lähtöön oli vajaa tunti aikaa. Kysyin, kuinka työ oli sujunut. Työ oli sujunut ihan hyvin. Yksi matkustaja vain oli nimittänyt kuljettajaa satiaiseksi.
Mitä yhteistä on satiaisella ja kuljettajalla, joka pyytää matkustajaa maksamaan matkansa?

Eilisen 11-tuntisen päivän vastapainoksi miehellä on onneksi tänään vain vajaan kuuden tunnin työpäivä. Ehkä sauna työpäivän päätteeksi vie ajatukset työmaalta.

...
Liv-kanavalta tulee arki-iltaisin klo 18 .30 Pienten perhe (Little People, Big World). Olen kovasti tykästynyt perheen elämän seuraamiseen, kun puolen tunnin sohvalla istuskelu on vielä aikatauluni rajoissa.

Tirtetan aikatauluun sopi hyvin kuuden tunnin nukketaloleikki. Edelleenkin hänellä jalat liihottaa kevyesti ja "tää on ihana päivä".

lauantai 19. marraskuuta 2011

Joulutorttu 10 senttiä?

Ei kovinkaan riemukkaalta tuntunut hyvästellä miestä yöksi töihin. Itse työhän, bussin ajaminen, olisi ihan mielekästä ja hauskaakin riippumatta vuorokaudenajasta. Nyt kuitenkin pikkujoulukauden alkaminen tekee viikonlopun yötyöstä aika haasteellista. Kun isi alkoi pukea työvaatteita päälleen, Tirtetta kysyi, "mihin sä oot menossa?" Kun isi vastasi, että kuskaamaan humalaisia kotiinsa, kysyi Tirtetta ihmeissään "onko niillä kotikin!"
Onneksi ei tarvitse lapsen olla näkemässä "humalaisten" menoa kello kahden ja neljän välillä Helsingin keskustassa. Luulen, että mieheni "kutsumus" työhönsä koetellaan vielä lujasti ennen eläkeikää. Jostakin syystä myös nämä kuukaudet, kun hän ei ole voinut tehdä ylitöitä, ovat tuntuneet paljon rankemmilta kuin se aika, jolloin hän ainakin toisen vapaapäivän viikosta käytti ylitöihin. Ehkä kahden päivän vapaa vie tuntuman työstä ja vapaapäivien jälkeen työhönlähtö tuntuu jotenkin raskaammalta.
Noh, tämän enempää kun en pysty häntä tuossa työssä auttamaan, kuin kerjäämällä teidän myötätuntoanne, olisi minun viisainta miehen työssäollessa keskittyä tarmokkaasti omiin töihini.

Niin kauan kuin muistan, meillä on tehty ja syöty torttuja ja pipareita ennen joulua niin paljon, että jouluna niitä ei ole tarvinnut tarjota enää kellekään.
Nyt aloitimme joulutorttujen syönnin. S-marketista löytyy Myllyn Paras torttutaikinalevyjä hintaan 1,69 ja Maustajan tekemää luumumarmeladia 0,59e. Tarpeista tulee 20 torttua, eli kaksi pellillistä. Yhden tortun hinnaksi jää vähän yli 10 senttiä. Samasta taikinasta saa myös herkullisia kalapasteijoita. Niiden tekemistä harrastan esimerkiksi silloin, kun kylmäsavulohifilettä saa -30%:n hintalapulla.

Oletteko laittaneet merkille, että elintarvikkeiden hinnat nousevat nyt koko ajan.
Kun vihdoin ja viimein, monen viikon katkon jälkeen kaupan hyllyihin ilmaantui Valion voita puolen kilon paketissa, oli hintaa roihahtanut lisää lähes 70 senttiä. Tällä viikolla huomasin myös kananmunien hinnan nousseen. Olen usean vuoden ostanut Rainbow isoja kananmunia 15:n kappaleen rasiassa. Vuoden verran hinta pysyi alle kahden euron, nyt se on 2,49e.
Tarjousten hyödyntäminen korostuu. K-marketin euron perunapusseja ja banaaneja kävin hamstraamassa. Banaanien oston kanssa on jo muutenkin niin, että ostan niitä vain tarjouksesta tai vain yhden isin eväspussiin.

Onneksi pakasteet ovat pullollaan marjoja. Edullisen jogurtin, rasvattoman maidon ja leseiden kanssa tulee mistä tahansa marjasta pirteä välipala tehosekoittimella ja juoma kelpaa hyvin kaikille.

Perinteisesti minulla kylmään vuodenaikaan on aamupäivän touhujen lomaan kuulunut välipalaleivän leipominen. Leivän tekeminen itse on sen takia hauskaa, että voi antaa vapaasti mielikuvitukselleen vallan. Kun yhtenä päivänä laittaa leivän pohjaksi aamupuuron tähteen, voi seuraavana päivänä käyttää perunasosejauhetta. Juustoraasteen tähteet tai kuivuneet leikkeleet pieneksi pilkottuina sopii leipätaikinaan mainiosti.

Täällä lapset kehittelivät puhdetöitä. Vasarat paukkuu ja pikkutytöt harjoittelivat ruuvimeisseleiden käyttöä ja ruuvasivat Tirtetan leikkikeittiön kaapinovet irti.
Mieheltä tuli jo ensimmäinen puhelinsoitto töistä. Kertoi ajavansa tämän illan aikana kodin ohi 13 kertaa, kun ajaa Länsisatamaan.

Tirtetan päivän lausahdus hymyilyttää vieläkin: isi yritti nukkua vähän varastoon ja Tirtetta tuli leikkimään hammaslääkäriä ja sairaanhoitajaa. Kun hampaita porattiin ja korvia tutkittiin, isi sanoi:
- "Voisinko saada yhden pienen suukon?"
- "Ei potilaat sano noin!" sanoi Tirtetta tuohtuneena.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Mummo nukkuu ramppoliinilla

Pitkästä aikaa isillä on kaksi arkivapaapäivää. Tiretta on hyvin perillä tilanteesta ja tietää, mitä isin vapaapäivät tarkoittaa. Eiliselle hän oli ehdottanut käyntiä Haagan mummolla, "pullatätillä" ja uimahallissa.
Haagan mummon luona kuluikin melkein koko päivä ja pullatäti oli ehtinyt laittaa jo puotinsa kiinni, ennenkuin isi ja Tiretta palasivat. Tirtetan pussista löytyi kuitenkin aarre: hän oli ruinannut mummolta posliinisen sokeriastian, johon on maalattu kukkia ja pinkkejä koristeita ja jossa on soma pieni kansi. Mummo oli sanonut jonkun muunkin havitelleen sokeriastiaa, mutta Tirtetalle se nyt näkyi päätyvän.
Sokeriastia on nyt talletettu Tirtetan vaatekaapin ylälaatikkoon muiden aarteiden joukkoon. (Muita aarteita on "blogitätien" lähettämät kauniit lahjat, joita katsellaan, kannetaan mukana ja joita varjellaan visusti sisaruksilta ja Melskalta.)
Kun isi aamulla silmät sikkarassa kömpi keittiöön, Tirtetta ilmoitti, että "sinulla on isi tänäänkin vapaapäivä, lähdetäänkö uimaan?" Tiretta nukkui taas 13-tuntiset yöunet, niin tarmoa olisi vaikka mihin.

Nukkumisesta puheenollen: saa nähdä, kuinka kauan katselen/kuuntelen meidän sängyn pohjalautojen kolinaa yöllä. Viime yönäkin ilman mitään enakkovaroitusta, en edes kylkeä kääntänyt, kolahtaa puolet kapuloista lattialle ja nukuin loppuyön montussa. Asiahan tulisi korjattua parilla ohuella pystylistalla, jotka naulaisi poikkipuihin. Jostain syystä tuon korjaushomman muistaa aina iltaisin, kun kiskoo isoja joustinpatjoja syrjään ja konttaa rimojen päälle asentamaan niitä kohdilleen.

Tirtetta tuossa pohti juuri, että "jotkut menee Talenttiin esiintymään. Niillä on perhe mukana ja ne istuu sohvalla odottamassa, kun se yksi laulaa ja tekee temppuja. Jonkun isällä voi olla vaikka bussi, jolla ne ajaa sinne Talenttiin ja sitten sitä kuvataan telkkariin ja ihmiset katsoo niitä temppuja."
Tiedusteluun, mitä temppuja Tirtetta mahtaisi Talentissa tehdä, tulee vastaus:
-" Tuo teidän sänky vietäis sinne ja mä tekisin siinä kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja mahaplätsejä. Se olis melkein kuin ramppoliini. Eiks niin, että mummolassa mä saan oikeen ramppoliinin?"

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

"Robotit vanhuksia virkistämään"

Otsikko ja teksti ovat suoria lainauksia 16.11.2011 ilmestyneestä Helsingin Uutiset lehdestä:

"Kustaankartanon vanhustenkeskus testaa syksyn aikana robottiteknologiaa ikääntyneiden ja muistisairaiden virkistystoiminnassa.
Robotit ovat liikkuvia laitteita, jotka sisältävät erilaisia ohjelmia kuten pelejä, lauluja ja musiikkia.
Robottien tarkoituksena on tarjota iäkkäille ihmisille virikkeitä ja kohentaa heidän toimintakykyään. Testauksessa on kaksi erilaista robottia.
Ne esitellään Kustaankartanossa tällä viikolla."

. . .

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan testauksen tuloksia ja käyttäjien kommentteja. Kokeilun kustannuksista olisi myös mielenkiintoista kuulla.
Sydämestäni toivoisin, että robotteja testaavien vanhusten käyttökokemukset ja kommentit olisivat sen kaltaisia, kuin "tätä olemme aina kaivanneet".

tiistai 15. marraskuuta 2011

He eivät jaksa enää vaatia

Älköön kukaan tätä lukeva hoitoalan ammattilainen ottako pohdintojani itseensä, toisin sanoen loukkaantuko. Asiasta voi toki mielihyvin esittää oman näkemyksensä, ottaa kantaa ja kommentoida ja mielellään myös oikoa virheellisiä käsityksiäni. Kaiken lisäksi otanta, johon tämän juttuni perustan, on aika niukka. Toisaalta olisin suonut mielelläni, että noin viiteentoista käyntiin, jotka kohdistuvat kahteen eri pääkaupungin sairaalaan, olisi joukkoon mahtunut edes yksi toivorikkautta antava osastokäynti.

Olen itse suorittanut apuhoitajan tutkinnon liki 25 vuotta sitten. Seuraavana vuonna valmistuvat olivat jo nimeltään perushoitajia, tänään saman tutkinnon suorittaneita kutsutaan Suomessa lähihoitajiksi.
Virat, joita vastavalmistuneena hoidin, olivatkin jo perushoitajan virkoja ja niinpä nostalgisessa keltaisessa nimineulassani, jonka yhtenä päivänä lasten ihmeteltäväksi löysin, lukee "Perushoitaja Sirkku ..nen".
Kun liikun jossakin sairaalassa tai hoitolaitoksessa, minulla on aika kodikas olo, koska aina kuvittelen, millaista kyseisessä paikassa mahtaisi olla töissä.

Tänään kävin katsomassa iäkästä ystävääni sairaalassa. Soitin sinne aamulla ja pyysin "erikoislupaa" tulla käymään ennen varsinaista vierastuntia, joka alkoi kello 14, koska iltapäivä oli minulla kiireinen ja edellisestä käynnistäni oli jo viikko vierähtänyt. Puhelimeen vastannut hoitaja kävi kysymässä toiselta, voinko tulla. Ystäväni on omassa huoneessaan, joten käyntini vierasajan ulkopuolella tuotti häiriötä ja ylimääräistä vaivaa ainoastaan hoitajille.
Lupa kuitenkin heltisi.

Osastolle tultuani minut saateltiin potilaan huoneeseen kylmän viileästi. Yritän olla lojaali kiireistä hoitotyötä tekeviä kohtaan, enkä mielestäni takerru pikkuseikkoihin tai pyydä tarpeettomia palveluksia hoitajilta. Yritän myös välttää heidän työnsä tuijottamista suurennuslasilla. Kiinnnostukselle hoitajien työtä kohtaan en mahda mitään, koska olen itsekin hoitaja ja voisin kuvitella itse olevani työssä osastolla, jossa hoidetaan vanhoja ihmisiä.

Kuuntelin ystäväni kuulumisia viikon varrelta. Kuulumiset olivat kertausta useamman edellisen viikon tapahtumista ja ne saivat mieleni matalaksi. Kuulumisissa kertautui jälleen ne tapaukset, joita oli lähes päivittäin, että ystäväni sai odottaa pyytämäänsä kipulääkettä toista tuntia, tai kolmena päivänä hänen pyytämänsä maitohappobakteerikapseli oli vielä neljäntenäkin saamatta. Kolme eri hoitajaa oli luvannut hakea sen "heti".
Ei minulla ollut mitään lohdullista sanottavaa siihenkään, kun hän kertoi, että useana aamuna hän saa altaan pois edellisenä iltana kello 18 laitetun yövaipan vasta kello 11 seuraavana aamuna. Käsi ylös, lukijat, kuka suostuu nykyisissä voimissaan/järjessään/lojaalisuudessaan hoitajia kohtaan moiseen? Oletko valmis pissimään sängyssäsi maaten kyvyttömänä itse nousta ylös, 17 tuntia samaan vaippaan?
. . . .

Surullisinta tässä kuitenkin on se, että ystäväni on vastoin haluaan joutunut toisten armeliaisuuden alle. Hän tekisi ja nousisi ja menisi itse, jos vain pystyisi. Hän olisi mielummin kotonakin toisten avun turvin, jos vain kunto antaisi myöten.

Pohdin, että tuon lainen osasto olisi varmaan antoisa paikka olla töissä sen takia, että voisi edes hitusen osoittaa lämpöä ja huolenpitoa niille, jotka ovat sinne monien vaivojensa takia joutuneet.
Kun ystäväni kertoi, että suurin osa hoitajista on töykeitä, tunteettomia ja mitäänpuhumattomia, tulin toisiin ajatuksiin. Voisi olla raskasta poiketa valtavirrasta.

Lähtiessäni poikkesin sen verran hoitajien toimistoon, että pyysin suoraa numeroa ystäväni huoneen puhelimeen. Kolmen toimistossa istuvan hoitajan ilme oli rehellisesti sanottuna sellainen, kuin he olisivat epäilleet minun tulleen juottamaan heille myrkkyä. Yksi heistä varmuuden vuoksi älähtikin, että "pysy vain siellä käytävän puolella! Täällä on potilaspapereita pöydillä!"
Kyllä minä toki salassapitovelvollisuuden ja potilaan yksityisyyden turvaan liittyvät asiat ymmärrän ja huoneen hoitajille olin hetkeä aikaisemmin maininnut, että joskus hamassa tulevaisuudessa voi minullakin olla osastotyö vielä edessä.
Numeron lapulle saatuani ei kukaan hoitajista ollut ollenkaan kiinnostunut keskustelemaan ystäväni tilanteesta ja hoitosuunnitelmaan liittyvistä asioista. Hänen potilaspapereissaan olen kuitenkin lähiomaisten rinnalla merkitty hänen läheisekseen.
Intoni lopahti keskustelemaan yhtään mitään.
Päästäkseni osaston ovesta ulos, jouduin vielä vaivaamaan yhtä henkilökuntaan kuuluvaa, joka näkyi ulko-oven lähellä kärryineen. Syvään huokaisten, teatraalisen hitaasti ja vaivalloisesti hän kaivoi avainnipun taskunsa pohjalta ja hitaasti laahustaen tuli oven minulle aukaisemaan.
- "Anteeksi, että jouduin vaivaamaan" totesin hänelle.

Kiireinen, rutiininomainen, robottimainen, tyly, tunteeton, kovakourainen, välinpitämätön tai vaitonainen saisi sairaan vanhuksen hoito olla vain vahingossa, joskus hyvin harvoin ajattelemattomuuttaan työhönsä väsyneen hoitajan lipsahdus. SIITÄ EI SAISI TULLA JATKUVA KÄYTÄNTÖ.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Veljesten välienselvittely

Oikeastaan täällä riidellään, tapellaan tai nahistellaan aika harvoin. Tappelun määrä on suoraan riippuvainen unen määrästä, paremminkin sen puutteesta. Väsyneet lapset riitelevät helposti.
Isot lapset eivät oikeastaan koskaan riitele. Heille tulee erimielisyyttä tai sitten vain toinen "käy ärsyttämään".
Ärsytyskynnys voi ylittyä hyvin pienestä, mutta yleensä toisen osapuolen hiiltymiseen tarvitaan monen eri osatekijän hankalasti ajoittunut yhteensattuma.

Äsken kyseessä oli pari isompaa poikaa, ei ihan kaikkein vanhin, eikä ihan nuorimmat.
He olivat erehtyneet vielä illalla ottamaan puheeksi aamuisen episodin, joka oli kiireisen aikataulun takia jäänyt heiltä aamulla käsittelemättä.
Nuorempi näistä pojista söi aamupalaansa työpöydän ääressä, kun vanhempi pojista oli sattunut "röyhtäisemään aamupalaan päin".
Röyhtäisijä puolusteli, ettei  "juuri koskaan röyhtäile ääneen, mutta tänä aamuna hänen vatsansa oli kipeä ja röyhtäisy johtui siitä".
Se poika, jonka aamupala oli ollut tulilinjalla, piti tekoa erittäin paheksuttavana vielä senkin jälkeen, kun kyseisen aamupalan syömisestä oli kulunut jo lähes 11 tuntia.
En ollut kuulemassa, millaiseen sananvaihtoon tämä välikohtaus heidän välillään kaikenkaikkiaan johti, mutta melko perin pohjin tapahtunutta oli ruodittu, koska röyhtäisijäosapuoli oli menettänyt malttinsa siinä määrin, että oli potkaissut seinää.
Äitinä olen tietysti kiitollinen, että poika purki ärtymystään seinää potkimalla, eikä veljeään, mutta seinän valinta oli hänen kohdallaan ollut harkitsematonta. Täällähän on jokaisessa makuuhuoneessa yksi seinä heppoinen väliseinä, jonka materiaalia minä sanon pahviksi. Muutama vuosi sitten maksoin kohtuullisen summan remontista, kun erään seinän takana metelöiviä rauhoittelevan jalka meni seinälevystä läpi.
Onneksi sen verran oli löytynyt malttia tämäniltaiselta seinäänpotkijalta, että seinään tuli vain murtuma.

Kun minua tultiin hakemaan paikalle tilanteen selvittelyyn, oli minulla täysi työ ottaa poikien asia totisella naamalla, kun sanaharkka siitä, että "joku röyhtäisee kohti aamupalaani" kuulostaa ihan oikeasti armeijaikäisten touhulta. Tähän asti tämä kaksikko on tyytynyt vääntämään kättä siitä, kenen jalat ovat kenenkin tiellä ja missä ne jalat saavat olla ja missä niiden ei pitäisi missään tapauksessa olla. Selvästikin keskinäisessä kommunikoinnissa ollaan otettu aimo harppaus eteenpäin.

Rapiat 20 vuotta olen opettanut äitinä eri-ikäisille jälkeläisilleni, että asiat selvitetään puhumalla.
Hyvään suuntaan ollaan menossa, kun asioiden selvittelyn lieveilmiöihin ei tarvita enää kirvesmiestä, vaan kittipurkilla ja maalisudilla selvitään.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Ensimmäinen isäinpäivä ilman isää

oli rankempi, kuin olin arvannutkaan. Nyt tiedän, miltä lapsesta tuntuu, jos hänellä ei ole isää. Nyt tiedän, miltä luokkatoveristani ala-asteella tuntui, kun toiset piirsivät ja askartelivat omalle isälleen isänpäiväkorttia ja hän piirteli paperille muita kuvia.
Minulla oli koko päivän ikävä isiä.
Äsken, kun olin jo aikeissa lähteä nukkumaan, tulin vielä kurkistamaan viestit. Sähköpostissa oli tyttäreni lähettämät vävyn ottamat kuvat isän hautajaisista syyskuun viimeiseltä päivältä. Kuinka kauniisti hetkien muistot ja tunnelmat löytyivätkään kuvista! Kuvat oli niin kauniita ja sykähdyttäviä. Eniten ihailin kuvia naapureista ja sukulaisista. He olivat niin aitoja ja kauniita kuvattuina kirkon alttaritaulua vasten.
Kuvat katsottuani moneen kertaan ikäväni haihtui.
Tilasimme paperikuvat äidilleni ja voin vain kuvitella hänen onneaan kolmen viikon kuluttua, kun vien ne hänelle.

Iltapäivällä soitin äidille. Hän oli juuri lämmittänyt ruuan ja oli aikeissa käydä syömään. Neljäkymmentä minuuttia myöhemmin huomaamme, että ruoka odotti syöjäänsä edelleen.
Serkkupoikani oli käynyt äidillä kylässä ja täyttänyt pannuhuoneen ääriään myöten polttopuilla ja tuonut vielä katokseenkin hurjan puukuorman. Äiti sanoi, että hän lämmittää niillä puilla koko ensi viikon. Viime sunnuntaina serkku oli vanhempineen käynyt tekemässä saman homman.
Tulin iloiseksi, todella iloiseksi tuosta suuresta avusta.

Enkelivartiota sinne äidin vuoteen vierelle, kolme suurta ja lempeää enkeliä sinne serkkuni kotiin metsän keskelle, rakastavat enkelit tänne jokaisen rakkaani vierelle, kolme vahvaa ja kaunista enkeliä Melskan kotiin suojelemaan
ja sinulle lukijani:
toivotan vierellesi oman varjelevan enkelisi huolehtimaan sinusta.

Sivunkääntöä

Perheessämme on siis 14 jäsentä. Heistä viisi on täysi-ikäisiä. Mieheni, perheen isä, on perheen pää. Hänellä on asioihin ylin päätäntävalta, viimeinen sana. Käytännön tilanteissa asioista useimmiten päätän minä. Jos jostakin päätöksestä olen epävarma, mitä mieltä mieheni siitä mahtaa olla, varmistan asian häneltä. Useimmiten tiedän, kuinka mieheni haluaa asioista päätettävän ja olemme niistä yksimielisiä. Yhteiset päämäärät ja samanlainen tapa ajatella asioista helpottaa arkemme sujumista ja tekee myös avioliitosta vahvemman. Kovin helposti emme enää takerru pikkuasioihin, jotka ovat vähäpätöisiä koko elämän kannalta.
Koska mieheni tekee kokopäivätyötä, joka sijoittuu kuitenkin enimmäkseen yöaikaan, on arjen vastuu pääasiassa minulla. Mieheni tukee minua päätöksissä, jotka joudun tekemään yksin ja minä annan kaiken tukeni miehen työlle. Miehen kaikinpuolinen hyvinvointi työssä on perheemme toimeentulolle ensiarvoisen tärkeää. Jos mieheni ei syystä tai toisesta pystyisi tekemään työtään, minun olisi siirryttävä heti kokopäivätyöhön kodin ulkopuolelle. Siinä tilanteessa keskittymiseni koko perheen ja kodin asioiden hoitamiseen jäisi hyvin vähäiseksi. Vastuu kotitöistä siirtyisi lapsille, perheen nykyinen "dynamiikka", tasapaino, muuttuisi ratkaisevasti.

Kuusi ja puoli vuotta olen käynyt auttamassa yhteisestä sopimuksesta iäkästä naapuria, hyvää ystävääni. Alussa kävin hänen luonaan päivittäin, viime ajat useamman kerran päivässä. Sovittelin kotityöni ja menoni noiden käyntien lomaan. Useimmiten käyntini oli vain pistäytyminen; tarkistin, että kaikki on kunnossa. Naapurin luona käyminen oli minulle aina pieni hengähdystauko ja iloinen juttutuokio virkeän, ajatusmaailmaltaan hoksaavaisen vanhuksen luona. Hän on hyvä ihmistuntija. Hän aisti helposti, oliko minulla kaikki kunnossa, olinko hyvällä mielellä. Hän on mukanaeläjä.
Nyt tämä ystäväni on ollut reilun kuukauden sairaalahoidossa. Edelleen hänen kotiinpääsynsä on epävarmaa. Yritän käydä mahdollisimman usein hänen luonaan, mutta lyhytkin pistäytyminen matkoineen nielaisee vähintään kaksi tuntia.

Olen ollut uudessa tilanteessa. Kun aikaisemmin menin kello 12 lämmittämään naapurille ruokaa, nyt teen, mitä  parhaaksi katson kello 12.

Koulun siivoustyön otin vastaan sen takia, että lähtemiseni ei ole enää riippuvainen niin monesta muuttujasta kuin aikaisemmin. Nyt riittää, että varmistan pikkuisten turvallisuuden ja hoidon ja katson, että kotoa löytyy edes jotakin syötävää poissaollessani.
Mieskin on selvinnyt eväineen töihin, vaikka en ole ollut eväsreppua pakkaamassa.

Kuluneena viikkona olen joutunut katsomaan hyvin monia asioita ikäänkuin ulkopuolisen silmin. Olen ottanut etäisyyttä itsestäänselvyyksiin ja toimintarutiineihini omassa elämässäni. Olen monessa asiassa joutunut kääntämään uutta lehteä. Monessa asiassa, joita olen pitänyt itselleni itsestäänselvyytenä, olenkin joutunut huomaamaan, että minun täytyy tehdä ihan toisin, muuttaa ajatteluani. On asioita, joita olen rutiininomaisesti "tehnyt aina näin", joutunutkin  muuttamaan.

Jos asuisin yksin, olisi tekemiseni vain itseäni koskevia. Nyt tässä elämäntilanteessa tekemiseni koskettaa jossakin määrin ainakin meitä neljäätoista, tahdoin sitä tai en.
Kuluneella viikolla olen ollut niin monessa asiassa uusissa haasteissa, että ajatusten pukeminen sanoiksi tuntui ihan ylivoimaiselta. Lämpimien kommenttienne ja ajatusten kannustamana tartuin asiaan.
Jos tekstini tuntuu ihan salatieteeltä, voi todeta yhdellä lauseella, että olen uusien haasteiden edessä.

Viikon  huippu-uutinen oli ehdottomasti, että Duggarin perheeseen Arkansasissa syntyy huhtikuussa kahdeskymmenes lapsi. Sellaiset(kin) uutiset antaa minulle hurjasti intoa ja voimaa.

Muistakaa kaulaliina!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Letunpaistomusiikkia

http://youtu.be/bx59Mi_F_Gk
Ylläolevaa linkkiä klikkaamalla pääset kuulemaan äskeisen letunpaistoni musiikkia.
Tuo kappale, jonka Elvis tulkitsee, löytyy Hengellisestä Laulukirjasta numerolla 14. YouTube-videoilta löytyy muutama livetaltiointi, joissa Elviksen tulkinta on vielä koskettavampaa, kuin tässä studioäänitteessä.
Elvis aloitti laulamisen seurakunnan kuorossa ja hänen varhaistuotantonsa koostui monista koskettavista gospelkappaleista.
Pidän nostalgisesta musiikista. Näissä Elviksen vanhoissa lauluissa on totisesti nostalgiaa.

Muistutan vielä, että kirjaa "Elämäsi muutos" voi tilata vielä 15.12. asti ilmaiseksi puhelinnumerosta
0800 135 135.
Vaikka et olisi yhtään kiinnostunut seurakunnista, Jumalasta tai uskovaisuudesta, niin näiden ihmisten kertomuksia omasta elämästään on mielenkiintoista lukea.
Osoitteessa www.koemuutos.fi on paljon lisätietoa ja esimerkiksi menovinkkejä seurakuntien tilaisuuksiin.

Rukousvastauksia

Edellisen kirjoituksen kommenteissa kävimme keskustelua rukoilemisesta, rukousvastauksista ja ihmiselämän vaikeuksista. Tartun aiheeseen uudelleen, koska olen hyvin innoissani tämänaamuisesta rukousvastauksesta.

Kerron ensin parin vuoden takaisesta rukousvastauksesta, paremminkin avusta, jonka Jumala järjesti, ennenkuin olin edes ymmärtänyt rukoilla asiaan ratkaisua.
Minulla oli toista tuhatta maksanut suuri pyykinpesukone, jonka ohjelmavalitsin hajosi. Korjausliikkeestä sain tiedon, että tilattava varaosa maksaa 650e. Kun laskeskelin siihen päälle asentajan kulut, minulta pääsi itku. Itku sen takia, että a) minulla ei ollut laittaa lähes 800e pesukoneen korjaukseen b) tuntui arveluttavalta ruveta korjaamaan sillä rahalla pesukonetta, jolla oli jo pesty yli 2000 kertaa.
Taloyhtiön pesutuvassa yhden koneellisen pesu näkyi kolmena eurona puhelinlaskussa. Meidän kolme koneellista / päivä -tahdilla ei sekään ollut pitkäaikainen ratkaisu.
Olin ajatusteni kanssa umpikujassa. En nähnyt mitään ratkaisua tilanteeseen.

Iltapäivällä Pikkuveljeni poikkesi kylään. Tavallisesti en itkujani hänelle itke, mutta pesukoneettomuus on minulle henkilökohtainen katastrofi ja itku vain jatkui.
Pikkuveli mietti hetken ja selasi puhelimestaan esille työpaikkansa nettisivut. Hän näytti minulle kuvaa pyykkikoneesta ja kysyy:
- "Jos sinulle kelpaa kiinalainen kahden sadan pyykkikone, niin tuolla varaosan hinnalla niitä saa kolme."

Siltä istumalta Pikkuveli käveli naapuritaloon työpaikalleen ja tulee sieltä pesukone nokkakärryssä. Hän asentaa koneen paikoilleen rikkimenneen koneen viereen ja minä aloitin pyykinpesun.

Tapaus "pyykkikone" opetti minulle, että aika usein Jumala käyttää ihmisiä apunsa lähettiläinä. Omat ajatukseni olivat niin urautuneet vanhan koneen säälimiseen, että en löytänyt ongelmaan mitään muuta kuin kalliin ratkaisun. Kaksi sataa uuteen koneeseen senhetkinen rahatilanteeni salli hyvin. Tiedän senkin, että jos minulla ei sitä rahaa olisi ollut, Pikkuveli olisi tuonut pesukoneen silti ja sanonut, että maksulla ei ole kiire. Hän olisi maksanut sen itse.
Joskus apu tulee, kun osaamme ääneen sanoa tarpeemme ja Jumala lähettää oikean ihmisen kohdallemme.

Tämänaamuisen rukousvastauksen tarina. Olin koko syksyn rukoillut: "A ja S tarvitsevat lämpimät talvitakit".
Toinen pojista oli pariin otteeseen takkiasiaa jo kysellyt ja vastasin, että kyllä se jostain aikanaan järjestyy. Nyt kun syksy on ollut melko lauha, on ohuemmallakin takilla vielä pärjännyt hyvin.
Tänä aamuna vanhin tytär tuo lapsenlasta hoitoon ja kaivelee kärryjen korista isoa pussia.
- "Me kyllästyttiin näihin meidän Kanada-takkeihin. Ne on niin isot ja kuumat, siis tosi lämpimät".

En ollut kenellekään maininnut takkien tarpeesta. Rukoukseen vastattiin kirjaimellisesti: untuvatakit ON lämpimät.

Elämän suurissa ratkaisuissa Jumala on apumme, jos luotamme Häneen, annamme kunnian Hänelle ja haluamme Häntä palvella.

Kovin mielellämme muuttaisimme mummolaan jo ennen kesää 2015. Tällä hetkellä näyttää siltä, että asia järjestyy vasta mieheni päästyä eläkkeelle ja näillä näkymin se tapahtuu alkuvuodesta  2015.
Rukoilen, että siinä asiassa saisi tapahtua Jumalan tahto. Jumala tietää, milloin meille on oikea hetki sinne lähteä. Jos Hän katsoo meille parhaaksi, että menemme sinne aikaisemmin, Hän järjestää asiat niin selkeästi kuntoon, että näemme ratkaisun ihan selvänä.
En rukoile " anna meidän sukkelasti päästä muuttamaan!", koska se toteutuessaan ei välttämättä olisi meille hyvä ratkaisu.
Hänen aikataulunsa on täsmällinen ja tarkka. Hän itse valvoo aikataulunsa toteutumista.
(Jumalan tarkasta aikataulusta tuli mieleeni isäni poislähtö. Siitä on kerrottu kirjoituksessa "Pappa lähti Taivaan kotiin".)
Joskus luulemme Jumalan ohittaneen pyyntömme, mutta Hänen lempeä vastauksensa on "ei vielä".

Minulla on tällä hetkellä Jumalalle muutama pyyntö, joihin tarvitsen ratkaisun parin viikon sisällä. Kerron teille sitten, kuinka ja milloin ne asiat ratkeavat.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Sumu hälvenee sydämestä

Tavallisesti, kun asetun tähän keittiön nurkkaan höpisemään teille, en lue muiden bloginkirjoittajien kuulumisia ensin, etten tahtomattani tai tahallaan matki jonkun tekstiä, saa vaikutteita tai peräti suistu omista ajatuskuluistani. Nyt kuitenkin kävin lukaisemassa kymmenisen tekstiä tältä päivältä. Ja huomasin, että onko minusta ilakoimaan  marraskuisen pysähtynyttä, utuista karuutta. Aika moni kun koki vuodenajan henkisesti haasteelliseksi, jopa hiukan masentavaksi.
Kun tulin kaupasta ja katseeni osui pihan taintuneisiin istutuksiin, sisälläni läikähti huima riemu:
miten upealta syksy tuntuukaan kerran mummolassa!
Maalla tuoksuu tähän vuodenaikaan (niinkuin kaikkina vuodenaikoina) ihan pyörryttävän  upealta. Jos aamulla on sumua, olisi ihan pakko päästä metsään haistelemaan havupuiden tuoksua. Sammal tuoksuu, metsän heinät tuoksuu, pajukollakin on oma tuoksunsa.
Kun vaivoin valoisaksi ehtinyt päivä alkaa jo iltapäivällä väsyä illan hämäryyteen, se luo turvallista oloa siitä, että kotona lämpimässä on hyvä olla.

Viime yönä heräsin, kun korvani olivat kuulevinaan hälytyssireenin ääntä. Varmaankin ääni liittyi uneen, koska herättyäni oli hiljaista ja kaikki nukkuivat.
Koin "kehoitusta", niinkuin joku olisi käskenyt, että minun pitää kirjoittaa "taivaan puhelinnumerosta".
Pyhäkoulussa liki 40 vuotta sitten kerrottiin, että taivaan puhelinnumero on 5015.
Numero tarkoittaa Psalmia 50, jaetta 15.
Vanhan käännöksen mukaan muistellen siinä sanotaan:
"Ja avuksi huuda minua hädän päivänä,
niin minä tahdon auttaa sinua
ja sinun pitää kunnioittaman minua".

Me lapset painoimme tuon puhelinnumeron muistiimme. Minä olen aika monta kertaa joutunut laittamaan käytäntöön tuota Psalmin neuvoa. Aina on myös tullut apu.

Sydämen riemua, lämpimiä villasukkia, vastauksia kysymyksiin ja toivorikasta sumuista päivää jokaiselle.

(Mietin otsikkoa kovasti. Kysyin 17-vuotiaalta, onko "sumu hälvenee sydämestä" naiivi otsikko.
Tyttö vastasi: "No eks sä oo aika naiivi?"

Sittenhän otsikko on juuri sopiva.
naiivi = mm. lapsellinen, suora, hyväuskoinen)

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Viemärijuttuja vaihteeksi

Voisiko sunnuntai-illalle olla leppoisampaa puuhaa, kuin tonkia naapureiden viemäreitä. Naapurin pappa (se sama yli 80-kymppinen lempeä pappa, joka lahjoo lapsiamme joka käänteessä ja syöttää minulle siivousreissulla leivoksia) soitti illansuussa ovikelloamme. Pappa selitti, että viemäri on tukossa, on tulva. Ajattelin, että pappa on jo uinut tulvavedessä, koska tuli ovellemme silkkisessä aamutakissa. Kun menen papan puolelle, oli huoltomies jo täydessä touhussa. Keittiön altaasta oli tullut viemärivedet  keittiön pöydälle, hellalle ja työtasoille.
Kun huoltomies vakuutteli viemärin vetävän, lupasin papalle siivota keittiön.

Koska seinän takana asuvan naapurin mummon keittiön viemäriputket on samaa "liittymää", kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa mummon viemärin. Mummohan on nyt sairaalassa, mutta vara-avaimellani pääsin toteamaan, että likavesi lilluu nyt vuorostaan hänen keittiössään.
Ajattelin yrittää ensin omin konstein, koska olen niin lopen kyllästynyt tämän talon viemäreihin. Noin tunnin urakoinnin jälkeen viemäristä kuuluu tuttu, huojentava purahdus, kun tukko lähtee liikkeelle.

Tuttavaperhe on vastapäisestä rapusta ollut jo viikkokausia evakossa vesivahingon tuoman suuren lattiaremontin takia.
Hienoinen epäilys herää, että talon viemäriputkissa on jokin perustavaa laatua oleva vika tai sitten alun alkaen on viemärihommissa menty siitä yli, mistä aita matalin.
Koska meillä on jonkin aikaa suihkun lattiakaivo oireillut selkeällä hitaudella, patistelin nyt kaikki sukkelasti suihkuun ja sitten laitan yöksi lattiakaivoon kunnon latingin yön ajaksi.
Meillä on jyrkkä kielto laittaa vessanpyttyyn vedessä hajoavia wc-paperin hylsyjä. Olen sen verran hysteerinen noiden viemäreiden takia.

Blogini sekalaiseen imagoon sopii oikein hyvin, että blogin yksivuotispäivänä kirjoitan viemäreistä.
Kiitos uskollisille ja uusille lukijoille.

Tirtetta tuossa kieppuu isin niskassa.
- "Isi, mä irrotan sun pään!" Tirtetta sanoo.
- "Älä irrota!" isi uikuttaa.
- "Ha-haa! Uskoit!" nauraa Tirtetta.
http://www.youtube.com/watch?v=xU9CauJP4Pg&feature=related

5.Moos. 33: 27-
"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,
sinua kantavat ikuiset käsivarret."

Kirkkopäivän aamua

Minulla pyhäinpäivä sai merkityksen vasta tänä vuonna. Aikaisemmin juhlapäivä ei ole koskettanut minua juuri millään lailla. Toivottavasti äiti sai järjestymään kyydin kirkkoon eilen illalla, kun tilaisuudessa luettiin kaikkien vuoden aikana kuolleiden nimet ja heidän muistokseen sytytettiin kynttilä. Minullakin oli niin palava halu päästä eilen Kangasniemen kirkkoon tuohon tilaisuuteen, että jos minulla olisi ollut auto, olisin lähtenyt iltapäivällä ajamaan kohti kotia.
Ensi sunnuntain isänpäiväkin tuntuu taatusti erilaiselta. Oikeastaan se muuttuu minulla isänpäivän muistopäiväksi.

Meillä "kirkko" tarkoittaa minkä hyvänsä seurakunnan rukoushuonetta, ei siis välttämättä luterilaista kirkkoa. Tirtetta pohtii täällä taas perinteisesti, millä asulla äiti päästää kirkkoon. Pinkillä prinsessamekolla ei pääse, ei myöskään valkoisella kirjotulla satiinimekolla. Violetti samettimekko on kuulema "liian vanha".
Punainen pieni tarra on poskessa, koska "jotkut voivat luulla sitä kauneuspilkuksi". Sopivan vaatetuksen lisäksi kirkkoaamujen haaste on Tirtetan kohdalla riittävä syöminen. Minua kyllästyttää, jos kirkonpenkkiin päästyämme lapsi alkaa inistä, että "on ihan kamala nälkä".
Taidan taktikoida ja lyöttäytyä lähtöön kuuliaisten ja ripeiden poikien kanssa ja jätän Tirtetan isin kanssa säätämään vaateasioita.
Ja kaiken varalta laitan laukkuun mukaan muutaman leivänpalan. Kun se nälkä kuitenkin aina tulee.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ruokaa luonnosta

Tämä täytyy kertoa niiden ihmeteltäväksi, joiden pihamaalla kasvaa ruokatarpeita ihan luonnostaan.
Tänään olemme saaneet nauttia omavaraistalouden huippuhetkiä.

Kotimme sijaitsee vajaan kilometrin päässä Helsingin ydinkeskustasta. Voi siis sanoa, että aika lailla kaupungissa asumme.
Tein äsken valkokastiketta. Päälle laitoin ruohosipulia, jonka lapset toivat leikkipuiston kukkapenkistä.

Päivän vitamiinit on syöty marja-aronioista, joita samat ulkoilijat kävivät keräämässä toisen puiston koristepensaista.
Joku on joskus kauhistellut, että ei pitäisi syödä kasveja, jotka kasvaa lähellä vilkasliikenteisiä katuja.
Toki huuhdon irtopölyt marjoista ja ruohosipuleista. Mutta samalla olen kauhistelijoille muistuttanut, että asuessamme täällä vedämme jokaisella hengenvedolla keuhkoihimme sellaisen määrän ilmansaasteita ja hiilipölyä, että satunnaisesti syöty muutama marja ei ole ollenkaan vaara pahemmasta päästä.

Voin vain kuvitella, mitä riemua lapset saavat aikanaan mummolassa asuessaan kokea, kun koko kesä ja syksy on ruuan talteen keräämistä ja siitä nauttimista.

Mummolan pakasteessa muuten odottaa herkkua, jota hädin tuskin jaksaa joulukuun alun mummolassakäyntiin asti odottaa: enoni oli tuonut äidille hirvenlihaa ja vihjannut, että sitä saa toimittaa myös meille syötäväksi.
Leivinuunissa paistetusta hirvipaistista täällä onkin huokaillen haaveiltu useammalta taholta. Luulen, että meidän joulupossu vaihtuu tänä vuonna hirveen.
Hurjan kiitollisia terveisiä vain sinne mummolan naapuritaloon ja turvallisia metsästysreissuja, jos vielä joku hirvi odottaa kohtaloaan.

Hyvä mieli siivoamisesta

Kristillisen koulun uutiskirjeessä kerrottiin, että koululle tarvitaan siivoojaa. 17-vuotias oli koululla käydessään entiselle opettajalleen maininnut, että voisi tulla koululle vaikka siivoamaan. Kun minä luin uutiskirjettä, tunsin, että tuohon tehtävään olisin valmis tarttumaan. Sovimme tytön kanssa, että tarjoudumme yhdessä työhön.

Tuossa koulussa on aina ollut lapsilla ja henkilökunnalla vanhanaikainen siisteyskäsitys. Siihen kuuluu, että lattioille ei heitellä roskia, kengät riisutaan ulkoeteisessä ja tavarat pyritään pitämään paikoillaan. Nykyaikainen siisteyskäsitys useimmissa kouluissa on, että sotku ei haittaa, siivoojat on sitä varten, että siivoavat sotkut.

Siivoojan tehtävään ei ollut tunkua, joten meidät hyväksyttiin työhön! Kävin eilen tutustumassa kouluun siivoojan näkökulmasta ja totesin, että vaikka neliöitä on hulppean omakotitalon verran, on itse työ helppoa ja nopeaa. Toki kaikkialla näkyi myös aikaisemmin tehtävää hoitaneen opettajan ja kanslistin tarkka työnjälki ja oppilaiden työpanos opiskeluympäristönsä kunnossapitoon.
Näillä näkymin käyn alkuviikosta siivoamassa "kriittiset" paikat, kuten eteiset, wc:t ja yleiset tilat ja loppuviikolla tarkemmin opetustilat ja toimistot.

Eilen minulla oli harjoittelukäynnillä apuna innokas Kaisa, ekaluokkalainen ja 13-vuotias kuudesluokkalainen.
Ei käy väheksyminen tyttöjen työpanosta: ekaluokkalainen pyyhki koko koulun pulpetit ja tuolit. Kuudesluokkalainen pesi vessat, imuroi yleiset tilat ja tyhjensi kaikki roskikset.

Kun illan hämärtyessä kävelimme koululta raitiovaunupysäkille, tytöt totesivat, että "voi, miten oli kiva siivota omaa koulua!"
Olin pariin otteeseen patistanut tyttöjä, että voivat lähteä jo etukäteen kotiin, mutta he halusivat ehdottomasti siivota kanssani loppuun asti.

Siivoaminenhan on sen takia niin palkitsevaa ja mukavaa työtä, että näkee heti työnsä tuloksen. Se, mikä teki tuosta siivouksesta niin kiitollista, oli tietysti se, että työ tuottaa niin monelle mielihyvää, kun he maanantaina tulevat siistiin kouluun jatkamaan työtään.

Lisäksi tietysti ajattelen, että tuo työ käy hyvästä harjoittelusta, jos joskus laitan pystyyn omaa yritystä.
Kotipalvelualan yritys on haavelistallani jossakin sijalla 3 tai 4. Mitään en menetä siinäkään, jos jää pelkäksi haaveeksi. Tällä hetkellä minulle riittää, että siivoaminen on minulle mieleistä työtä.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Tortillaleivät koepaistettu

Durumvehnäjauhojen takia en kauppaan lähtenyt. Tein kokeilutaikinan tavallisista (jaa, ei nyt niinkään tavallisista: yhtenä päivänä löytyi ulko-oven takaa kassista neljä kiloa vehnäjauhoja) vehnäjauhoista Myllyn Parhaan reseptien ohjeella:
2 dl vettä
1/2 dl öljyä
1/2 tl suolaa
5 1/2 dl vehnäjauhoja
100 grammaa on aika sopiva koko yhdelle leivälle. Kun taikinapallon kaulii niin ohueksi, kuin saa, 26cm halkaisijaltaan olevaan paistinpannuun leipä sopii hyvin. 120g:n leipä ulottuu jo reunoille.
Kaulimista voi tehdä samalla kun paistaa leipiä. Kaulittu "lettu" paistetaan rasvattomalla paistinpannulla, kunnes pintaan tulee ruskeita pilkkuja. Taikinasta tulee helposti työstettävää. Pöydälle ei tarvinnut ripotella jauhoja ollenkaan ja leipien kauliminen onnistui mainiosti myös 5-vuotiaalta.
Tuolla ohjeella sain 7 leipää, kun testailin, mikä olisi paras koko leivälle.
Kun vehnäjauhot sattui tällä kertaa olemaan niitä oven taakse ilmaantuneita, hinnaksi jäi öljyn hinta: käyttämäni rypsiöljyn ollessa kyseessä, kokonaiset 5 senttiä.
Viimeksi ostaessani halvimpia mahdollisia valmiita tortillaleipiä S-marketista, 6:n kappaleen paketti maksoi 1,67e. Ne oli niitä lisäainepommeja, jotka ihan rehellisesti sanottuna maistuvat kitkerältä.

Leivistä tulee paistettaessa rapeita. Jos haluat niiden olevan notkeita ja helposti käärittävissä, pakkaa ne jäähtyneinä muovipussiin.
Leipien kuitupitoisuutta lisätäkseni voisin kuvitella lisääväni taikinaan osana jauhoista kauraleseitä, vehnänalkioita tai maissijauhoja.
Maku on oikein hyvä pelkistä vehnäjauhoistakin tehden.

Aikaa tosin kuluu. Laskin, että jos ruokkisin 14-henkisen perheemme itsetehdyillä tortilloilla, täytyisi leipien tekoon varata tunti ja vähintään kolminkertaistaa taikina.
Maku ja hinta kyllä houkuttelevat tekemään leivät itse. Todennäköisesti tätä ruokaa jatkossakin meillä syödään noin neljännesvuosittain. Lihan ja tuoreiden vihannesten määrä tekee kuitenkin lopputuloksesta, eli täytetystä tortillasta melko arvokkaan, kun perhe on tätä kokoluokkaa.

torstai 3. marraskuuta 2011

Tortillaleivät kotona?

Olemme muutaman kerran vuodessa harrastaneet syödä tortilloja. Ostamme kaupasta ohuita vehnäjauhosta tehtyjä litteitä lettuja eksoottisen näköisessä pakkauksessa. Sitten ne läpyskät täytetään millä kutakin sattuu huvittamaan. Tavallisesti on ollut tarjolla paistettua kanaa tai naudanlihaa, pilkottuja vihanneksia, salaattia, oliiveja, maissia, juustoa. Lapsuudessani en ollut moista ruokaa nähnytkään. Meidänkin ruokalistallemme tämä lähes napostelusyötävä ilmaantui vasta joitakin vuosia sitten.
Viimeviikkoinen tortillapakkaus pyöri keittiössä ja söin äsken viimeisen "pois". Samalla lueskelin pakkauksen tuotetietoja.
Belgialaista alkuperää olevasta vehnätortillasta löytyi yhdeksää eri E-ainetta.

Onko kellään käytännössä käteväksi havaittua ohjetta ja työtapaa, jolla nuo vettä, vehnäjauhoja ja kasviöljyä sisältävät leivät saa ilman tappelua valmistettua?
Etsin nyt todellakin hyväksi havaittua tapaa tehdä nuo leivät kotikeittiössä, pelkkä neuvo "kannattaa etsiä netistä" ei kelpaa.

Mummon kanaset

Vasta joku aika sitten huomasin, että elämämme on muuttunut ihan huomattavalla tavalla.
Yli 20 vuotta jokaista yötämme väritti pikkulasten erinäisistä tarpeista huolehtiminen. Tiedättehän te nämä pikkulapsiperheen yöpuuhat: syöttöjä, juottoja, vaipanvaihtoja, sängyn kastumista falskaavasta vaipasta, itkuja, vatsataudin aiheuttamaa yösiivousta ja pyykkikoneen pyörittämistä, yskän lääkitsemistä, vanhempien sänkyyn kömpiviä pahaa unta näkeviä, kasvukipuja.
Nyt huomasin, että alkaa olla kaikki tuo taakse jäänyttä elämää. Kukaan lapsista ei tarvitse minua tai palveluksiani koko yönä! Ja koko yö on kello 21-7 välinen aika. Satunnaisesti, ehkä kerran kahdessa viikossa, joku saattaa iltayöstä herättää minut jollakin kysymyksellä tai joudun poikkeuksellisesti antamaan yskää hillitsevää lääkettä, mutta periaatteessa yöt sujuu omassa rauhassa.
Hiipivä vanhuus tietysti yrittää iskeä kapulaa rattaisiin ja nyt omat vaivat saattavat yöllä herättää. Mutta enää en konttaa sängynalusia yöllä tutteja etsimässä tai lataa maitopulloja. Että ihmiset siis elävät tällaistakin elämää - tarkoitan, voivat oleskella omassa vuoteessaan koko yön.

Hyvässä unessa nukkui tänä aamuna yöllä töistä kotiutunut mieskin. Ei herännyt palovaroittimen ääneen, kun kampaajatyttö aamutuimaan suihkautteli puteleitaan palovaroittimen alapuolella ja hirmuinen piipatus raikui meillä ennen seitsemää. Laite on nyt testattu ja hyvin toimii.

Aamun pohdinnat minulla liittyi metsätalouden asioihin. Sateinen, lämmin syksy on saanut aikaan sen, että puuta ostavat yritykset eivät pääse upottaviin metsiin suurilla monitoimikoneilla. Monin paikoin jo puukauppakin on tyrehtynyt; puun korjuu on ollut pysähdyksissä jo viime kevättalvesta asti. Näinköhän kohta elvytetään metsurien ammattikuntaa. Vaan löytyyköhän enää niin fyysisesti raskaaseen työhön halukkaita suurella rahallakaan. (Ja nyt en puhu ollenkaan Kuopion veljestä. Hän tekee sitä työtä ihan silkasta tekemisen nautinnosta, ilman pieniä tai suuria rahoja.)
Melko suuria hankaluuksia voi poikkeavat sääolosuhteet saada aikaan.

Mummolaan muutto on meillä puheissa päivittäin. Tirtetan edellinen mummolapohdinta liittyi kanahaaveisiimme.
- "Sitten kun me aiotaan syödä ne kanat, mä voin teurastaa ne: pää vain poikki, naks. Isi, voit sä sitten kyniä ne höyhenet niistä? Mä en kyllä viitti ruveta kanoja kynimään."

tiistai 1. marraskuuta 2011

Prinsessojen tapaaminen

siitä neuvolalääkärikäynnistä tulikin.
Kun lääkäri kaikkien tutkailujensa pääteeksi kysyi Tirtetalta, mikä sinusta tulee aikuisena, oli epäröimätön vastaus:
- "Prinsessa".
Ja hetken miettimisen jälkeen hän lisäsi:
- "Myös balettitanssija".
Lääkäri sanoi Tirtetalle katsoen suloisesti tätä silmiin:
- "Kun sinä aikuisena tanssit balettia, niin minä tulen katsomaan sinun tanssiasi, sovitaanko niin?"
Ja Tirtetta nyökkäsi.

Kun kävelimme terveysaseman portaita ulos, kysyin Tirtetalta, muistaako tämä, mikä lääkäritädin nimi oli.
Kerroin, että hänen nimensä oli Jasmin.
Koko rappu raikui, kun Tirtetta huudahti:
- "Prinsessan nimi! Mä arvasin, että se täti oli prinsessa!"