Ruokaa luonnosta

Tämä täytyy kertoa niiden ihmeteltäväksi, joiden pihamaalla kasvaa ruokatarpeita ihan luonnostaan.
Tänään olemme saaneet nauttia omavaraistalouden huippuhetkiä.

Kotimme sijaitsee vajaan kilometrin päässä Helsingin ydinkeskustasta. Voi siis sanoa, että aika lailla kaupungissa asumme.
Tein äsken valkokastiketta. Päälle laitoin ruohosipulia, jonka lapset toivat leikkipuiston kukkapenkistä.

Päivän vitamiinit on syöty marja-aronioista, joita samat ulkoilijat kävivät keräämässä toisen puiston koristepensaista.
Joku on joskus kauhistellut, että ei pitäisi syödä kasveja, jotka kasvaa lähellä vilkasliikenteisiä katuja.
Toki huuhdon irtopölyt marjoista ja ruohosipuleista. Mutta samalla olen kauhistelijoille muistuttanut, että asuessamme täällä vedämme jokaisella hengenvedolla keuhkoihimme sellaisen määrän ilmansaasteita ja hiilipölyä, että satunnaisesti syöty muutama marja ei ole ollenkaan vaara pahemmasta päästä.

Voin vain kuvitella, mitä riemua lapset saavat aikanaan mummolassa asuessaan kokea, kun koko kesä ja syksy on ruuan talteen keräämistä ja siitä nauttimista.

Mummolan pakasteessa muuten odottaa herkkua, jota hädin tuskin jaksaa joulukuun alun mummolassakäyntiin asti odottaa: enoni oli tuonut äidille hirvenlihaa ja vihjannut, että sitä saa toimittaa myös meille syötäväksi.
Leivinuunissa paistetusta hirvipaistista täällä onkin huokaillen haaveiltu useammalta taholta. Luulen, että meidän joulupossu vaihtuu tänä vuonna hirveen.
Hurjan kiitollisia terveisiä vain sinne mummolan naapuritaloon ja turvallisia metsästysreissuja, jos vielä joku hirvi odottaa kohtaloaan.