Veljesten välienselvittely

Oikeastaan täällä riidellään, tapellaan tai nahistellaan aika harvoin. Tappelun määrä on suoraan riippuvainen unen määrästä, paremminkin sen puutteesta. Väsyneet lapset riitelevät helposti.
Isot lapset eivät oikeastaan koskaan riitele. Heille tulee erimielisyyttä tai sitten vain toinen "käy ärsyttämään".
Ärsytyskynnys voi ylittyä hyvin pienestä, mutta yleensä toisen osapuolen hiiltymiseen tarvitaan monen eri osatekijän hankalasti ajoittunut yhteensattuma.

Äsken kyseessä oli pari isompaa poikaa, ei ihan kaikkein vanhin, eikä ihan nuorimmat.
He olivat erehtyneet vielä illalla ottamaan puheeksi aamuisen episodin, joka oli kiireisen aikataulun takia jäänyt heiltä aamulla käsittelemättä.
Nuorempi näistä pojista söi aamupalaansa työpöydän ääressä, kun vanhempi pojista oli sattunut "röyhtäisemään aamupalaan päin".
Röyhtäisijä puolusteli, ettei  "juuri koskaan röyhtäile ääneen, mutta tänä aamuna hänen vatsansa oli kipeä ja röyhtäisy johtui siitä".
Se poika, jonka aamupala oli ollut tulilinjalla, piti tekoa erittäin paheksuttavana vielä senkin jälkeen, kun kyseisen aamupalan syömisestä oli kulunut jo lähes 11 tuntia.
En ollut kuulemassa, millaiseen sananvaihtoon tämä välikohtaus heidän välillään kaikenkaikkiaan johti, mutta melko perin pohjin tapahtunutta oli ruodittu, koska röyhtäisijäosapuoli oli menettänyt malttinsa siinä määrin, että oli potkaissut seinää.
Äitinä olen tietysti kiitollinen, että poika purki ärtymystään seinää potkimalla, eikä veljeään, mutta seinän valinta oli hänen kohdallaan ollut harkitsematonta. Täällähän on jokaisessa makuuhuoneessa yksi seinä heppoinen väliseinä, jonka materiaalia minä sanon pahviksi. Muutama vuosi sitten maksoin kohtuullisen summan remontista, kun erään seinän takana metelöiviä rauhoittelevan jalka meni seinälevystä läpi.
Onneksi sen verran oli löytynyt malttia tämäniltaiselta seinäänpotkijalta, että seinään tuli vain murtuma.

Kun minua tultiin hakemaan paikalle tilanteen selvittelyyn, oli minulla täysi työ ottaa poikien asia totisella naamalla, kun sanaharkka siitä, että "joku röyhtäisee kohti aamupalaani" kuulostaa ihan oikeasti armeijaikäisten touhulta. Tähän asti tämä kaksikko on tyytynyt vääntämään kättä siitä, kenen jalat ovat kenenkin tiellä ja missä ne jalat saavat olla ja missä niiden ei pitäisi missään tapauksessa olla. Selvästikin keskinäisessä kommunikoinnissa ollaan otettu aimo harppaus eteenpäin.

Rapiat 20 vuotta olen opettanut äitinä eri-ikäisille jälkeläisilleni, että asiat selvitetään puhumalla.
Hyvään suuntaan ollaan menossa, kun asioiden selvittelyn lieveilmiöihin ei tarvita enää kirvesmiestä, vaan kittipurkilla ja maalisudilla selvitään.