Vasta joku aika sitten huomasin, että elämämme on muuttunut ihan huomattavalla tavalla.
Yli 20 vuotta jokaista yötämme väritti pikkulasten erinäisistä tarpeista huolehtiminen. Tiedättehän te nämä pikkulapsiperheen yöpuuhat: syöttöjä, juottoja, vaipanvaihtoja, sängyn kastumista falskaavasta vaipasta, itkuja, vatsataudin aiheuttamaa yösiivousta ja pyykkikoneen pyörittämistä, yskän lääkitsemistä, vanhempien sänkyyn kömpiviä pahaa unta näkeviä, kasvukipuja.
Nyt huomasin, että alkaa olla kaikki tuo taakse jäänyttä elämää. Kukaan lapsista ei tarvitse minua tai palveluksiani koko yönä! Ja koko yö on kello 21-7 välinen aika. Satunnaisesti, ehkä kerran kahdessa viikossa, joku saattaa iltayöstä herättää minut jollakin kysymyksellä tai joudun poikkeuksellisesti antamaan yskää hillitsevää lääkettä, mutta periaatteessa yöt sujuu omassa rauhassa.
Hiipivä vanhuus tietysti yrittää iskeä kapulaa rattaisiin ja nyt omat vaivat saattavat yöllä herättää. Mutta enää en konttaa sängynalusia yöllä tutteja etsimässä tai lataa maitopulloja. Että ihmiset siis elävät tällaistakin elämää - tarkoitan, voivat oleskella omassa vuoteessaan koko yön.
Hyvässä unessa nukkui tänä aamuna yöllä töistä kotiutunut mieskin. Ei herännyt palovaroittimen ääneen, kun kampaajatyttö aamutuimaan suihkautteli puteleitaan palovaroittimen alapuolella ja hirmuinen piipatus raikui meillä ennen seitsemää. Laite on nyt testattu ja hyvin toimii.
Aamun pohdinnat minulla liittyi metsätalouden asioihin. Sateinen, lämmin syksy on saanut aikaan sen, että puuta ostavat yritykset eivät pääse upottaviin metsiin suurilla monitoimikoneilla. Monin paikoin jo puukauppakin on tyrehtynyt; puun korjuu on ollut pysähdyksissä jo viime kevättalvesta asti. Näinköhän kohta elvytetään metsurien ammattikuntaa. Vaan löytyyköhän enää niin fyysisesti raskaaseen työhön halukkaita suurella rahallakaan. (Ja nyt en puhu ollenkaan Kuopion veljestä. Hän tekee sitä työtä ihan silkasta tekemisen nautinnosta, ilman pieniä tai suuria rahoja.)
Melko suuria hankaluuksia voi poikkeavat sääolosuhteet saada aikaan.
Mummolaan muutto on meillä puheissa päivittäin. Tirtetan edellinen mummolapohdinta liittyi kanahaaveisiimme.
- "Sitten kun me aiotaan syödä ne kanat, mä voin teurastaa ne: pää vain poikki, naks. Isi, voit sä sitten kyniä ne höyhenet niistä? Mä en kyllä viitti ruveta kanoja kynimään."
On tämä Tirtetta mainio tapaus! Oletko kertonut, että kana voi juosta päättömänä karkuun vaikka aitan alle? Muistelen pienenä sellaisenkin tapauksen nähneeni. Tai sitten vain luulen niin.
VastaaPoistaKyllä kai ne juoksee...pitääpä muistuttaa tulevaa kananteurastajaa.
VastaaPoistaOnhan se sanontakin: "juoksee kuin päätön kana".
Pientä puhetta, tomera naisenalku, vaikka prinsessaksi aikoo.
VastaaPoistaNiin eihän ne prinsessat nyt kanoja kyni,isi voi tehdä sen.
VastaaPoistaNiin,äkkiä se sitten tuo pikkulapsi-perheen aika varmasti menee ohitse,ja ihan huomaamatta!Meillä sitä aikaa eletään parhaillaan ihan täysillä,vauveli vaatii 3.sti yössä vähintään maito-pulloa,tutti on erinäisiä kertoja hukassa.Isommat sisarukset,vielä leikki-ikäiset herättelee harva se yö!Tai sitten muuten vain tulee useammin tarkistettua kelloa,paljonkohan se on,ettei varmasti aamulla nuku pommiin.Vaikka joskus väsyttää,tämä aika on elämän ihaninta aikaa;)
VastaaPoistaTirtetalla on loistavat suunnitelmat mummolaan muuttoon liittyen:)
Yllättävän äkkiä unohtuvat nuo pikkulapsiajat. Silloin kyllä väsymystä riitti, mutta toisaalta voimiakin enemmään. Oli nuorempi, niin kuin sanoitkin ja siten ajksoi paremmin hoitaa pieniä, käydä työssä ja samalla vielä opiskellakin - eihän nyt enää. Kun päivän hoitelen kahta pientä, nyt viidettä viikkoa 1 ja 4 -vuotiasta, niin alkaa kummasti väsyä päivän mittaan, jos hieman muitakin ulkopuolisia hommia hoitelee.
VastaaPoistasanotaan että kun lapset ovat pieniä, ongelmat ovat pieniä, kun isoja, niin isoja...