Ensimmäinen isäinpäivä ilman isää

oli rankempi, kuin olin arvannutkaan. Nyt tiedän, miltä lapsesta tuntuu, jos hänellä ei ole isää. Nyt tiedän, miltä luokkatoveristani ala-asteella tuntui, kun toiset piirsivät ja askartelivat omalle isälleen isänpäiväkorttia ja hän piirteli paperille muita kuvia.
Minulla oli koko päivän ikävä isiä.
Äsken, kun olin jo aikeissa lähteä nukkumaan, tulin vielä kurkistamaan viestit. Sähköpostissa oli tyttäreni lähettämät vävyn ottamat kuvat isän hautajaisista syyskuun viimeiseltä päivältä. Kuinka kauniisti hetkien muistot ja tunnelmat löytyivätkään kuvista! Kuvat oli niin kauniita ja sykähdyttäviä. Eniten ihailin kuvia naapureista ja sukulaisista. He olivat niin aitoja ja kauniita kuvattuina kirkon alttaritaulua vasten.
Kuvat katsottuani moneen kertaan ikäväni haihtui.
Tilasimme paperikuvat äidilleni ja voin vain kuvitella hänen onneaan kolmen viikon kuluttua, kun vien ne hänelle.

Iltapäivällä soitin äidille. Hän oli juuri lämmittänyt ruuan ja oli aikeissa käydä syömään. Neljäkymmentä minuuttia myöhemmin huomaamme, että ruoka odotti syöjäänsä edelleen.
Serkkupoikani oli käynyt äidillä kylässä ja täyttänyt pannuhuoneen ääriään myöten polttopuilla ja tuonut vielä katokseenkin hurjan puukuorman. Äiti sanoi, että hän lämmittää niillä puilla koko ensi viikon. Viime sunnuntaina serkku oli vanhempineen käynyt tekemässä saman homman.
Tulin iloiseksi, todella iloiseksi tuosta suuresta avusta.

Enkelivartiota sinne äidin vuoteen vierelle, kolme suurta ja lempeää enkeliä sinne serkkuni kotiin metsän keskelle, rakastavat enkelit tänne jokaisen rakkaani vierelle, kolme vahvaa ja kaunista enkeliä Melskan kotiin suojelemaan
ja sinulle lukijani:
toivotan vierellesi oman varjelevan enkelisi huolehtimaan sinusta.