lauantai 31. elokuuta 2013

Vauva-aikojen muisteloita

Joku aika sitten eräs kommentoija pyysi muistelojuttua niistä ajoista, kun perheessä oli vauvoja ja taaperoita.
Oikeastaan historian kirjaamiseksi muistiin tuon jutun kirjoittaminen olisikin tarpeellista, koska uhkaavan nopeasti alkaa unohtua vaippapakettien hinnat, äitiysloman pituus ja lastenneuvolassakäynnit.
Totuushan on se, että viimeinen neuvolareissuni oli tasan vuosi sitten, kun perheen nuorin lapsi, Saara, täytti kuusi vuotta. Sitä edelsi yli 23 vuotta, jolloin raahustin neuvolaan lähes joka kuukausi. Ensimmäisen lapsen ensimmäinen elinvuosi oli neuvolakäyntejä täynnä tuohon maailmanaikaan, mutta äkkiä meidän perheessä elettiin aikaa, jolloin oli kolme vaippaikäistä yhtä aikaa ja neuvolakäyntejä riitti. Ei minulla mitään pahaa sanottavaa ole Suomen neuvolajärjestelmästä, mutta kyllähän se aikamoista käyrien piirtelyä alkoi vähitellen olla. Saara on muuten meidän lapsista ainoa, jonka pituus-painokäyrä kulki aina ihannetasolla 0. Mielestäni Saara on ollut meidän lapsista ainoa, joka on mielestäni "liian laiha". (Voin sanoa näin, koska Saara ei käy täällä vielä lukemassa.)
Mutta joka tapauksessa ajattelin ja ajattelen edelleenkin lastenhoidosta aika maatiaisen tasolta. Monessa asiassa pidän tärkeämpänä sitä, että lapsi voi hyvin ja vanhemmatkin ovat tyytyväisiä, kuin että "valtakunnalliset suositukset" täyttyy.

Edelleenkään meillä ei ole kuumemittaria. Kuumeen tietää levossa olevan henkilön otsaa kuivalla kämmenellä koskettamalla. Kuumetta on joko vähän, pikkuisen reilummin tai hälyttävän paljon. Koko äitiurani ajan olen aina lääkinnyt lapsen kuumetta, eikä kenenkään tauti ole siitä pahentunut tai pitkittynyt.

Olemme mieheni kanssa edelleen erittäin "vauvahulluja". Kun liikumme ulkona ja näemme pieniä, katseemme takertuu vauvojen kasvoihin. (Milloin hyvänsä voisimme jättää päivätyömme ja jäädä kotiin hoitamaan vaikka kaksosvauvoja- kenen hyvänsä, kuinka pitkäksi aikaa tahansa, tyystin ilman rahallista korvausta taikka lapsilisiä. Kaksoset on yksi harvoista yhteisistä toteutumattomista unelmistamme.)
Nykyajan nuoret vanhemmat eivät vain oikein pidä höpsöistä, lepertelevistä, tuntemattomista kadullakulkijoista, jotka alkavat jutella heidän vauvoilleen. Siksi tyydymme vain katselemaan kaihoisasti.

Ulkona liikkuminen tuntuu nykyään hyvin helpolta, kun ei enää viiteen vuoteen ole tarvinnut rahdata mukanaan lasta ja rattaita. Saara ei juurikaan kulkenut enää kärryissä sen jälkeen, kun oppi kävelemään. Sen mitä lapsenlasta olen saanut sen jälkeen kärryissä työntää, ei enää tuntunut ollenkaan työläältä. Kieltämättä oli aikanaan työlästä käydä ruokakaupassa lapsilauman ja rattaiden kanssa. Taitavat olla oikeassa ne, jotka väittävät perheenäitejä organisoinnin asiantuntijoiksi. Jos teet ruokakaupassa 10-henkisen perheen ruokaostoksia ja mukanasi on yksi,- kaksi,- kolme- ja viisivuotiaat, lapsenrattaat ja ostoskärryt ja selviät kaupasta ulos lasten ja ostosten kanssa ilman huutoa, itkua ja tahatonta myymälävarkautta (saat varjeltua pitkäkyntisen yksivuotiaan nappaamasta tomaattia tiskiltä), niin takanasi täytyy olla hyvät yöunet, hyvin ruokitut lapset ja lapsiintarttuva positiivinen elämänasenne ("kaupassakäynti on niin kivaa tänäänkin").
Tunnustan, että aina kuin vain oli mahdollista jättää lapset kotiin miehen vahdittaviksi, kävin ruokakaupassa hyvin mielelläni ypöyksin.

Lapsiperheissä näyttää olevan melko tavallista, että pieniä yöheräilijöitä saattaa kipittää yöllä vanhempiensa sänkyyn. Meillä on komennettu viereenpyrkijät takaisin sänkyihinsä ja siihen on ollut tyytyminen. Imetysaikana olen saattanut joskus nukuttaa vauvaa keskellämme, ettei ole tarvinnut könytä nostamaan lasta omasta sängystään. Nopeammin on päässyt nukkumaan vauva ja vanhemmat, kun yösyötöt ovat sujuneet lähes huomaamatta. "Tississäroikkujaa" ei onneksi kenestäkään kehittynyt vieressä nukuttamalla. Heti kun vauvan yösyöttöjen väli pidentyi, sai lapsi siirtyä oman sängyn rauhaan nukkumaan. Mahdollisuuksien mukaan siirsin aina nuorimman nukkumaan isompien sisarusten kanssa samaan huoneeseen, koska silloin vauvan huomio meni "palvelutalomeiningistä" yleiseen hauskanpitoon siskojen ja veljien kanssa. Varmaan senkin takia meillä ei ole koskaan ollut varsinaisia yöhuutajia. Jos yksivuotiaalta putosi tutti lattialle sisarusten kanssa nukkuessa, oli aivan varmaa, että siellä lattialla se myös pysyikin. Ei taatusti kukaan noussut yöllä sitä kampeamaan sängyn alta, toisin kuin hölmöjen vanhempien kanssa nukkuessa.

Hetkistä lasten kanssa voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Palaan aiheeseen myöhemmin uudelleen. Nämä käytännön asiat, joista on tullut yhtäkkiä taakse jäänyttä elämää, tuli ensimmäisenä mieleen. En puhu nostalgiasta - vauva-ajoista puhuttaessa hajumuisti muistaa tarkasti, mille tuoksuu vauvan oksennus oman puseron olkapäällä.

perjantai 30. elokuuta 2013

Hyvin suuri ja merkittävä asia

Jos tämänpäiväistä ilonaihettani ajateltaisiin ihan maailmanlaajuisesta mittakaavasta, lähinnä sen merkitystä, puhuttaisiin melko suuresta asiasta. Minullekin asia on niin suuri, että hurjasta flunssastani huolimatta askel nousee kevyesti eikä ole mitään murhetta maailmassa.
Juttelin äidin kanssa puhelimessa ja äiti kertoi, että porakaivosta saadaan nyt ihan täydellisen hyvää vettä. Vesi on kirkasta, pehmeää ja ilman mitään makuvirhettä.
Niin kauan kuin minä muistan, on Lautakankaan vedessä ollut sivumaku jos toinenkin. Suurin syyllinen lienee ollut "siirtovesi", kun metsäkaivosta on pumpulla siirretty vettä talon kaivoon. On saattanut pintavesiäkin päästä kaivoon niiden luojanluomien olentojen ohella.
Niin kauan kuin minä muistan, on ongelmana ollut myös veden riittämättömyys ja suurten vierasjoukkojen majoittumista tilalle on rajoittanut vain ja ainoastaan veden vähyys. Nyt näyttäisi tuokin ongelma poistuneen porakaivon myötä.
Eli vettä riittää!
Uskollisimmat blogini lukijat muistavat menneiltä vuosilta, että kaivo- ja vesiasia oli niitä suurimpia maallemuuttomme tielle poikkiteloin asettuneita esteitä. Ja nyt alkaa olla satunnaiset tuulenkaadotkin jo raivattu muuton tieltä.
Kun vielä hitusen tässä hehkutan näillä hiilloksilla, niin mainitsenpa senkin, että tulossa oleva syksy (se joka tulee tämän kesän jälkeen joskus lokakuussa), saattaa olla toiseksi viimeinen tässä kaupungissa.

Jokainen vuodenaika on pelkkää elämän rikkautta Kangasniemellä.
Tässä kohtaa nousee muutaman syyttäjän sormi, joilla muistutetaan "kaupunkilaista", kuinka raskaat olosuhteet vallitsee maaseudulla varsinkin nykypäivänä, kun maaseutu autioituu, asukasrakenne kääntyy vanhusvoittoiseksi ja työttömyysprosentti nousee.
Kun sanon, että elämä on rikasta Kangasniemellä vuodenajasta riippumatta, tarkoitan yksinomaan niitä henkisiä arvoja, joita puhdas ilma (ja vesi!), luonto ja kiireetön elämäntapa tuovat asukkailleen.

Kyllä minä ymmärsin niitäkin tuttavia, joita kesällä Kangasniemellä tapasin ja jotka sanoivat, että viimeistään eläkkeellepääsyn jälkeen täytyy päästä muuttamaan suureen kaupunkiin. Ei kovin montaa vuotta tarvitse kaupungin ihanuuksia katsella, kun tajuaa olleensa rankasti väärässä.

Jos saat sankan metsän kohinasta mielesi tyyneksi ja hengityksen rauhalliseksi, niin metron kolmen minuutin vuoroväli ei ole elämässäsi kovin korkealle arvostettu asia.
En enää nykyään juokse metroon, koska tavallisesti seuraava juna tulee kolmen minuutin kuluttua.
Jos pääsisin metsään, sinne lähtöä kiirehtisin.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Anna hädän koskettaa

Miksi meidän tulisi olla mukana Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräyksessä?

Emme saa kyynistyä ja antaa henkisesti periksi maapallon toinen toistaan seuraavien katastrofien, onnettomuuksien ja sotien tuomien vaikeuksien edessä. Emme saa kääntää katsettamme ja silitellä omaatuntoamme, että "asia ei kosketa minua".
Jokainen äiti tietää, mitä merkitsee turvallinen sairaala synnyttävälle.
Jokainen vanhempansa menettänyt tietää, mitä merkitsee saada lempeää, asiallista hoitoa kuoleman lähestyessä.
Kun joudumme onnettomuuteen, jossa saamme vammoja, pidämme itsestäänselvyytenä, että pääsemme hoitoon ja kaikki mahdollinen tehdään vammojemme hoitamiseksi.

Tänä vuonna Nälkäpäiväkeräyksen suuri kohde on Jordanian koilliselle aavikolle syyskuun alussa avattavan pakolaisleirin aluesairaala.
Aluksi sairaala toimii teltoissa, mutta vuoden 2013 loppuun mennessä saadaan kiinteät rakenteet valmiiksi.
20.8. Suomesta lähti paikalle 8 avustustyöntekijää ja sairaalatarvikkeita.
Valmistuttuaan sairaala palvelee 133 000 asukasta.

Suomen Punainen Risti toimii kiinteässä yhteistyössä Saksan, Norjan ja Kanadan Punaisten Ristien kanssa.
Kunkin maan erityisosaamisen yhdistäminen takaa tehokkaan ja päämäärätietoisen työn haastavissa ja massiivisen avun tilanteissa.

Älä vähättele mahdollisuuksiasi auttaa. Apua odottavien silmissä on surullinen harha, että yhdellä eurolla ei ole merkitystä. Sillä on suuri merkitys.
Ei anneta periksi välinpitämättömyyden mustalle peikolle.
http://www.nalkapaiva.fi/?gclid=CKnfnoO5n7kCFa57cAodNxIAiA
(Linkkiä klikkaamalla pääset Punaisen Ristin sivulle.)

tiistai 27. elokuuta 2013

Vettä porakaivosta!

Kuopion veli oli yrittänyt kaksi kertaa tavoitella minua puhelimella hierontatuntien aikaan ja niinpä soitin sitten kiireen vilkkaa hänelle, kun pääsin koulusta. Ajattelin, että nyt on täytynyt pumppu pudota porakaivon reikään, kun tuollainen hätä on siskoa tavoittaa. Ihan leppoisaa asiaa veljellä oli kysyttävänä "tilan emännältä":
jotta montako sammakkoa haluan kaivoon jätettävän.
Kysyin, että ovatko eläviä vai kuolleita. Ihan eläviä olivat siis.
"Jos vaikka yksi minulle ja yksi miehelle" ehdotin.
"Niin myö jätettiinkin. Kolome otettiin poes" oli Veljen vastaus.
Kuopion Veli oli Enoni kanssa saanut porakaivon pumpun paikoilleen ja vanha kaivo, jonka keskelle porakaivo on porattu, täytyy nyt tyhjentää ja putsata. Eli muutama virkeä sammakko oli löytynyt vanhan kaivon puolelta. Vanhan kaivon pohjassa on kuulema poraamisen jäljiltä paksu liete, joka täytyy ihan lapiopelillä tonkia pois.
Aivan upea juttu, että porakaivon pumppu on nyt paikoillaan ja toimii. Aika näyttää, millaiseksi veden laatu muuttuu. Kovaa käyttöä tietenkin uusi kaivo tarvitsisi.

Suurella innolla ja intohimolla näyttää velipoika Lautakankaalla puurtavan. Oli käynyt ihan hyvän hyvyyttään siskonkin metsän aukkoja raivaamassa.
(Tuo "aukkojen raivaaminen" on metsänhoidollinen termi, joka saattaa asiaan perehtymättömän korviin kuulostaa epäilyttävältä. Kyse on muutama vuosi aikaisemmin istutetun taimikon lomasta risukon ja heinikon raivaamista raivaussahalla.)

Päivän toinen suuri ilonaihe kaivon ohella oli Lähihoitajapojan hyväksytysti suoritettu lääkelaskujen tentti. Nyt pääsee poika rauhassa työmaille harjoittelemaan.

maanantai 26. elokuuta 2013

Tehdäänpä lihaksia

Olen opiskellut tänään hartialihaksen (musculus deltoideus). Osaan kolmiosaisen lihaksen osat suomeksi ja latinaksi, tiedän jokaisen lihaksenosan alku- ja kiinnittymiskohdan sekä tehtävän - niinikään myös latinaksi.
Aikaa pänttäämiseen ja havainnollistavan kuvan piirtämiseen ulkomuistista meni puolitoista tuntia.
Tämän johdosta en pidä itseäni toivottomana tapauksena uuden oppimisen suhteen. On vain kovin vaikea keksiä muistisääntöjä nimityksille, joten olen ottanut näkömuistin avuksi ja lihaspiirrokseen kirjoittanut erilaisilla teksteillä muistettavat termit ja nimitykset.

Paljon helpompaa on laittaa ruoka tusinalle, pestä viisi koneellista pyykkiä ja leipoa 50 korvapuustia.
Mutta vaihteeksi lihasten opettelu on oikein mielenkiintoista ja innostavaa ja odotan innolla huomista koulupäivää, joka solahtaa niin nopeasti, ettei kertaakaan ehdi edes kelloa vilkaista.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Enää 10 lasta kotona

Vanhin tytär miehensä kanssa auttoi Kampaajatyttöä tänään muutossa. Kymmenessä minuutissa oli tytön nyssäkät autossa eikä itkiäisiä ehditty pitää. Äsken sanoin isille, että vähän on tyttöä ikävä. Kyllä oli isilläkin. Vaikka Kampaajatyttö oli jo pitkään elänyt elämää, että koti oli vain nukkumisen ja pyykkäämisen tukikohta ja kuulumisia ehdittiin vaihtaa vain pikimmiten, niin silti hän tuntui olevan "siipien suojassa". Tokihan 22-vuotias pärjää jo omillaankin ja oli jo pärjännytkin, mutta silti se omaan asuntoon muutto on isästä ja äidistä haikeaa.
Haikeus vaihtui iloon Kaisalla ja Jennillä, jotka saivat nyt oman huoneen. Kummankin tytön kohdalla muutos tarkoittaa  sitä, että tulevaisuudessa voi kutsua kavereita myös yökylään.
Huoneiden ja tavaroiden järjestelyä jäi vielä huomiseksi, mutta ilahduttavasti alkaa tulla esiin  raiveita nurkkia. Samalla häädän nurkista myös tarpeetonta rojua.

Olin tänään viimeistä viikonloppua vakituisen avustettavani luona. Vuoden ajan olen joka lauantai ja sunnuntai kesälomakuukautta lukuunottamatta käynyt häntä auttamassa. Koulun myötä joudun karsimaan työkeikkoja, koska kalliin koulun ja tutkinnon laiminlyöminen töiden takia ei ole nyt mielekästä.

Äidin kanssa vaihdettiin kuulumisia puhelimitse. Äiti kertoi, että luumut ja marja-aroniat alkaisi olla poimintakypsiä ja omenapuissakin olisi korjattavaa. Öiseen aikaan on jo lämpötila käynyt pakkasen puolella, joten kauaa ei parane jättää satoa korjaamatta. Täytyy katsoa, löytyisikö sopivaa päivää pistäytyä mailla, vai joutuuko delegoimaan työn muille.

Kaksi suomalaista Paraguayn viidakossa

Anne-Mari vinkkasi tv-ohjelmasta, jonka katsominen tekee meille kotosuomalaisille hyvää.
"Ulkosuomalaisen tarina" -ohjelmassa kerrotaan lyhyesti kahdesta Paraguayn viidakossa elävästä suomea puhuvasta vanhuksesta - ainoista suomalaisista, jotka on jäljellä liki 60 hengen suomalaisyhdyskunnasta.
Valitettavasti ohjelma on katsottavissa vain Suomessa. Tiedän, että aihe kiinnostaisi montaa lukijaa myös rajojemme ulkopuolella.
Kertokaapa ajatuksianne kommentteihin. Ohjelma kestää vain 26 minuuttia ja suosittelen lämpimästi sen katsomista.
Itse aloin pohtia heidän elämäänsä katsellessa, olisiko mitään mitä me voisimme heidän hyväkseen tehdä.
http://areena.yle.fi/tv/884372
(Ylläolevaa linkkiä klikkaamalla pääset Yle Areenan sivulle)

lauantai 24. elokuuta 2013

Luomu-unilääke

Uneliaita hierontajuttuja olette saaneet viime aikoina lukea. Lauantai-illan kunniaksi täytyy vielä kertoa vinkiksi nukahtamisvaikeuksista kärsiville meidän perheen uusin ja takuuvarma unentuoja.

Ilta aloitetaan kunnon ruokailulla. Ei mitenkään liian raskas ja rasvainen ateria, vaan ihan kunnolla hiilihydraattia ja proteiinia. Aterian päälle juodaan kehonlämpöistä vettä reilusti, jolla valmistaudutaan illan edessä oleviin ohjelmanumeroihin.
Kun ruokaa on hetki sulateltu, tehdään ihan reipas niskahartiahieronta pitkän kaavan mukaan. Jos lihakset tuntuu kipeiltä ja aristavilta, riittää kevyempi käsittely, jolloin tarkoitus on vain rentouttaa oloa.
Hieronnan jälkeen juodaan kaikessa rauhassa lasillinen vettä ja sen jälkeen vetäydytään saunaan kunnon löylyihin.
Saunomisen jälkeen juodaan vettä niin paljon kuin janottaa ja kaikessa rauhassa vetäydytään vuoteelle. Avonainen ikkuna tai parvekkeen ovi tehostaa vaikutusta.
Jos sinulla on vielä hyvä omatunto päänalusena, niin edellytykset nukahtamiselle ovat erinomaiset.

Syötin miehelle iltakuuden kieppeillä kala-aterian. Sen jälkeen hieroin häntä puolisen tuntia. Oli mukava katsella, kun mies hoippui puolinukuksissa hieronnasta saunomaan. Eli olin tyytyväinen, että kahden viikon opiskelujen jälkeen saan hierottua raavaan miehen tainnoksiin.
Löylyjen jälkeen mies hipsi sängylle ja sanoi: "aamulla tavataan".
Muutaman minuutin jälkeen alkoi kuulua kuorsaus, joka on jatkunut muun perheen iltatoimista huolimatta.

Toki kesäkuussa maalla kokeiltu halonhakkuu helteessä toimi sekin hyvänä unilääkkeenä, mutta näihin kaupunkioloihin näyttäisi tämä ruoka-hieronta-sauna sopivan hyvin.

perjantai 23. elokuuta 2013

Hommia

Anne-Mari käväisi kotona ja oli jo vähällä jäädä yöksikin, mutta päättikin sitten lähteä omaan rauhaansa. Pohdiskelin ääneen, ehtisikö/jaksaisiko vielä kirjoitella tänne, johon Anne-Mari sanoi, "kirjoita vain, jotta mulla on jotakin hauskaa". Jäin siis miettimään, mitähän hauskuutta nämä äidin jutut tyttärelle tarjoaa.

Oli siis silkkaa harhaluuloa, että koulu, jota on vain tiistaisin ja torstaisin klo 9 -12.30, olisi leppoisaa ja helppoa ja kävisi lähes harrastuksesta.
Ennen koulun alkua en ollut koskaan käynyt hierojalla, enkä tiennyt hieronnasta muuta kuin sen, mitä olen joskus pyytänyt miestä hieromaan niskojen jumeja. Nyt olen ollut aivan puolikuollut niiden hierontatuntien jälkeen, kun olen ollut itse hierottavana, toisin sanoen opiskelukaveri on harjoitellut hierontaotteita. Olenkin pohtinut, kuinka uuvuksisssa sitä sitten on, kun teemme kokovartalohieronnan, joka kestää 90 minuuttia. Kun itse saa hieroa, tulee vain "reipas" ja energinen olo, mutta kun joutuu itse plintille käsiteltäväksi, on sen jälkeen ihan puolikuollut.
Kyllä sekin vaikuttaa asiaan, että meillä ei ole mitään varsinaista taukoa opetuksessa ja hirmuinen nälkä ehtii tulla ennen puolta yhtä.
Joka tapauksessa koulu on aivan valtavan mielenkiintoista ja innostavaa ja on hyvä, että kotona riittää vapaaehtoisia harjoitushierottavia. Kohta olemme käyneet läpi niskahartiahieronnan ja reittikarttakin alkaa vähitellen jäädä mieleen.

Lautakankaan kuulumiset ovat nekin olleet viime päivinä oikein innostavia. Kuopion Veli on yhdessä Enoni kanssa laittaneet porakaivoa kuntoon. Joitakin osia odotellaan vielä ensi viikkoon.
Uusia remonttisuunnitelmia olemme kehitelleet Kuopion Veljen kanssa. Kuopion Veli on sen sortin ihminen, että aina pitää olla jokin "rojekti männeillään" (suom. hanke suunnitteilla tai toteutumassa). Satuin mainitsemaan veljelle, että minua vaivaa pihapiirissä olevan pitkän ladon rapistunut maalipinta, niin veli totesi siihen, että "kyllä niitä räystäyslautojakin voisi suoristaa ja lahonneita laudoituksia uusia.
Veljellä taas syyhyäisi sormet aloittamaan vanhan päärakennuksen ulkoremonttia. Jos aurinkoinen ja lämmin syksy jatkuu kovin pitkään, voi olla vaikeuksia jättää kaikkia mukavia hommia ensi kesään. Lisäksi metsän puolella olisi vaikka mitä mukavaa hommaa, kun vain tietäisi, mistä aloittaa. Sen olen päättänyt, että seuraavalla Kangasniemenreissulla pyydän Kuopion Veljeltä raivaussahakoulutuksen. Niitä raivaussahahommia kun olisi minunkin metsämaillani vaikka työttömille jakaa.

Mies oli viime yön töissä. Viime yönä vietettiin Helsingissä "Taiteiden yö" -tapahtumaa. Vappu ja uusi vuosi on Helsingissä kuljettajien painajaisia ja tämä elokuisen torstaiyön tapahtuma alkaa päästä samaan kategoriaan. Viime yönä ei liikenteessä niinkään ollut päihtyneitä, mutta väkimäärä asetti työhön tavallisuudesta poikkeavia haasteita. Vielä tulevan yön kun mies jaksaa sinnitellä, niin sitten saa pitkästä aikaa olla viikonlopun vapaalla.
Tänään juuri huomasin, että meillä ei oikeastaan koskaan olla totuttu viikonloppuihin, jolloin koko perhe olisi koolla ja voisi suunnitella yhteisiä juttuja. Isän työvuorot ovat yleensä niin, että kolmen työviikonlopun jälkeen on yksi vapaa viikonloppu. Sen takia meillä on hyvin usein arkipäiviä, jolloin "isi ja äiti laiskottelee".

Kampaajatyttö on hommannut itselleen asunnon ja tekee viikonloppuna muuttoa. Täällä se tarkoittaa sitä, että kaksi tyttöä pääsee muuttamaan omaan huoneeseen ja muonavahvuus pienenee kahteentoista.

maanantai 19. elokuuta 2013

"Nuku aina kun voit"

on ollut pitkään yksi motoistani - ei niin tiedostettu, mutta käytännössä ilmenevä.
Suurperheen äidin kohdalla se ei kyllä tarkoita sitä, että kun muiden silmä välttää, äiti hipsii peiton alle ja vetelee sikeitä, kunnes jossakin räjähtää.

Huomaan jo pitkään harrastaneeni "unen tankkausta". Se on sellaista mahdollisuuksien mukaan pään tyynylle laskemista ja pienen nokkaunen nauttimista. Jos täytyy olla tolkuissaan tietyllä kellonlyömällä, laitan taskussa olevaan puhelimeen herätyksen.
Samoin käyn yöpuulle, jos olosuhteet niin sallivat, vaikka kahdeksalta ja nukun niin paljon kuin kerkiän. Esimerkiksi eilen illalla olin suunnitellut vielä yhden koneellisen tiskausta, mutta silmäluomet viestittivät, että päivän runsaat ulkoilut ovat tehneet tehtävänsä ja uni maistuisi entistäkin makeammalta. Vetäydyin pikkukoululaisten kanssa nukkumaan jo puoli yhdeksän pintaan. Uni tuli heti ja ehdin nukkua pitkän tovin, kun ensimmäinen tekstiviesti herätti minut. Vastasin viestiin ja jatkoin unia, kunnes puhelin soi.
Taas jatkoin unia ja ennen yhtätoista vastasin vielä toiseen viestiin. Seuraavan kerran heräsin, kun mies tuli töistä.
Puhelin herätti minut viideltä, koska yksi illan tekstiviesteistä oli mieheltä, joka ilmoitti lähtevänsä ensimmäisellä metrolla ylitöihin. Laitoin miehelle aamupalan ja eväät, latasin puhelimen soimaan tunnin kuluttua ja painuin takaisin nukkumaan.

Jos minua alkaa päivällä "ramasta" ja työt ja velvoitteet sallivat, saatan ottaa päiväunet. Jos on viikon lepopäivä, nukun niin pitkään, kuin nukuttaa, mutta tavallisesti päiväunet ovat vain elvyttävä kaksikymmenminuuttinen.

Äitini ei usko edelleenkään, että en hoipu täällä kuolemanväsymyksen kourissa, vaan koen itseni valveilla ollessani enimmäkseen virkeäksi ja energiseksi. Uskon, että riittävä uni on yksi jaksamiseni perusta. Uskon lisäksi ainakin itseni kohdalla, että unta voi myös tankata "varastoon". Se tuli toteennäytettyä ainakin edellisten yövuorojeni aikana, että parituntinen uni juuri ennen yövuoroon lähtöä takasi sen, että koko yövuoron aikana ei väsymys käynyt ylivoimaiseksi.

Lisäksi olisin vahvasti sitä mieltä, että kun olen alun alkaen luonut nukkumisesta itselleni mielikuvan, että "nukutaan silloin kun voidaan", en ole koskaan kärsinyt uni- tai nukahtamisvaikeuksista. Toki niihin vaivoihin vaikuttaa niin moni muukin asia, joista olen säästynyt, mutta kun ei tee nukkumisesta niin suurta numeroa itselleen, niin suurella todennäköisyydellä myös uni saa yliotteen tarvittaessa.

Nukuttavista jutuistani huolimatta toivotan väelle virkeää ja työntäyteistä viikkoa Helsingin aamuisesta kaatosateesta. Arvatkaa vaan, satoiko silloin, kun lapset lähti kouluun? Eipä satanut. Onneksi ainakin pikkuisella Saaralla on kumpparit jalassa.

perjantai 16. elokuuta 2013

Aprikoosihillot jäähtymässä

Kypsät, kullankeltaiset aprikoosit Itäkeskuksen torilla saivat aikaan pakkomielteen aprikoosihillosta. En ole keittänyt sitä pitkään aikaan, mutta se onkin sellainen säilyke, jota syödään niin kauan kuin se loppuu, eli muutamassa päivässä. Sunnuntaiaamun paahtoleivällä luksusta, arkiaamun kaurapuuron päällä syötynä täytyy kaurapuuroa keittää toinenkin kattilallinen.
Keitin hillon tänään lyhyellä kaavalla: kolmisen kiloa tuoreita aprikooseja ja kilo hillosokeria. (Suomessa myytävässä "Hillosokerissa" on mukana hyytelöimisaine, joka on hedelmäpektiiniä, sekä sitruunahappoa ja kaliumsorbaattia säilöntäaineena.) Hillosokerilla keitetty hillo säilyy hyvin. Hyvinsäilymisellä tarkoitan sitä, että hillo ei ainakaan minun kylmiössäni ole koskaan homehtunut. Minulla ei ole vielä omakohtaista kokemusta talven yli säilömisestä kellariolosuhteissa.
Tuota kirjoittaessani huomasin, että minullahan on nyt myös kellari ...

Pikkuveli ja Anne-Mari lähtivät Kangasniemelle iltapäivällä. Pikkuveli kysyi lupaa, saako yöpyä tiluksillani. Sanoi voivansa samalla polttaa latingin puita kattilan alla.
Sanoin Pikkuveljelle, että hän voi koska hyvänsä ja lupaa kysymättäkin yöpyä "tiluksillani".
Viime viikonloppuna ehdimme jo laskea leikkiä "tiluksistamme", "teiden käyttöoikeuksista", "metsäisännästä" ja "nuoresta emännästä". Kun pohdimme työnjakoa puutarhatöiden ja muiden töiden välillä, veljet leikillään komensivat äitiäni "tottelemaan talon nuorta emäntää".

Eilen koulussa kävimme läpi eri hierontaotteita. Tein ensimmäistä kertaa tuttavuutta hierontapenkin kanssa ja olin ensimmäsitä kertaa "oikeasti" hierottavana. Hieronnan vaikutus oli hämmentävä, vaikka vasta harjoittelimme: olin niin voipunut ja uuvuksissa parini tekemän niska- hartiaseudun hieronnasta, että kotiin päästyäni nukuin päiväunet. Ajattelin, että kuinkahan selviän puolitoistatuntisesta kokovartalohieronnasta.

Ostin manteli- ja avokadoöljyä ja pyysin isoja tyttöjä koeasiakkaiksi. Hieronta on sellaista työtä, että mitä enemmän sitä tekee, sen paremmin sen oppii ja osaa. Mies ja lapset näyttävät olevan halukkaita möyhennettäväksi, joten työmateriaalia riittää kotioloissakin.

Hieronnan opettaja varoitteli, että koulu ottaa meiltä ajan jostakin muusta. Olen alkanut metro- ja raitiovaunumatkoilla pitämään koulukirjoja mukana ja luen matkojen ajan joutenistumisen sijaan. Muu opiskeluaika ainakin vielä on nipistetty pitkistä yöunistani. Ensimmäinen tentti on jo tulossa ja siihen tulee 13 yläselän lihasta, jotka on nimettävä suomeksi ja latinaksi. Lisäksi on selitettävä lihaksen lähtökohta, kiinnittymiskohta ja lihaksen tehtävä suomeksi ja latinankielisin termein. Lihakset täytyy myös osata nimetä kuvasta. Sanastokokeeseen tulee 60 anatomian ja fysiologian sanaa, joita voidaan kysyä joko suomeksi tai latinaksi.
Tämä ensimmäinen tentti on kuulema hyvin helppo ja suppea, mutta opettaja kehoitti aloittamaan siihen valmistautumisen jo nyt.

Kaisa täällä pohtii, että "nukkuminen on NIIN ihanaa". Ensimmäisen kouluviikon jälkeen olen aivan samaa mieltä.


torstai 15. elokuuta 2013

Vakuuttavaa vakuuttamista

Eilen kävin neuvottelemassa pankissa talon ja metsän vakuutuksista. Pohjana käytimme entistä vakuutusta, joka oli laitettu ajan tasalle vastikään. Joitakin omavastuusummia muuttelin mieleisekseni.
Pihapiirissä on uudemman ja vanhemman päärakennuksen lisäksi aittarakennus.
Tilalla on vielä kaksi vanhaa latoa, jotka aikoinaan olivat heinälatoina, jyväaitta ja iankaikkisen vanha riihi.
Joka ainoa rakennus on ollut vakuutettu ja pari vuotta on ollut myös metsävakuutus. Metsävakuutuksen kattavuuteen nähden sen vakuutussumma on ollut meistä kohtuullinen.

Nyt kun vakuutusta pähkäilin, tulin ajatukseen, että 60 vuotta vanhoja heinätalleja, jotka ovat roinaa täynnä, en viitsi enää vakuuttaa. Tosin yhdessä tallissa on kolmasosa ensi talven polttopuista, mutta silti suhtaudun hyväuskoisesti, että salama tai ilkivallantekijä kiertää tallit kaukaa.

Illalla puhuin sitten velikultien kanssa puhelimessa. Kun kerroin heille vakuutusratkaisustani jättää tallivanhukset vakuuttamatta, kumpikin veli sanoi verkkaisen lakoonisesti:
- "Itsepähän teet niinkuin haluat".

Tänään soitin vakuutusyhtiöön. Pyysin tekemään uudet vakuutuskirjat, joihin on lisätty ne neljä rakennusta. Aloin nimittäin pitää mahdollisena, että kuusikymmentä vuotta pystyssä pysyneet ja kuusikymmentä vuotta vakuutetut tönöt ensi yönä salamanisku polttaa poroksi.

Vuotuiseen vakuutusmaksuun tuli muutoksen myötä 20 euroa lisämaksua. Halpa hinta mielenrauhasta.
Kai veljet sitten tietää tällaiset asiat paremmin.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

7B:n säännöt

Lauri aloitti tänä syksynä yläasteen melko suuressa helsinkiläisessä koulussa. Siinä on oppilaita reilusti yli 500.
Tänään Lauri toi kotiin lapun, jossa oli kirjattuna 7B-luokan säännöt. Sääntöjen lopussa oli teksti:
"Näitä sääntöjä lupaan noudattaa parhaan kykyni ja taitoni mukaan."
Sen jälkeen oli jokaisen luokan oppilaan omakätinen nimikirjoitus.
Mielestäni oli opettajalta hyvä oivallus aloittaa kouluvuosi luokan omien sääntöjen luomisella. Koulussa on toki omat sääntönsä, mutta kun asioista sovitaan oman luokan kesken, sääntöjen sisältö muuttuukin omakohtaisemmaksi ja paremmin itseä koskeviksi. Jos seitsemännellä luokalla eri ala-asteen kouluista kootuista oppijoista saadaan yhteen hiileen puhaltava joukko, niin suurella todennäköisyydellä saavutettu yhteishenki on helppo pitää yllä myös 8-ja 9-luokilla, vaikka luokan kokoonpano vähän muuttuisikin.
Jos taas opettaja ei saa pariakymmentä erilaista persoonaa "hitsattua yhteen" heti ensimmäisen lukukauden aikana, voi ennustaa, että hikinen pelto on kuokittavana sekä oppilailla että luokanvalvojalla ja muilla luokan opettajilla.
Seuraavassa 7B:n säännöt:

1. Saavun tunneille ajoissa, kaikkien kouluvälineiden kanssa ja olen valmiina opiskelemaan.
2. Seuraan opetusta, kuuntelen muiden puhuessa ja puhun omalla vuorollani.
3.Hyväksyn muiden oppilaiden erilaisuuden, en kiusaa enkä dissaa muita.
4. Annan luokkatovereilleni opiskelurauhan.
5. Noudatan yleisiä hyviä käytöstapoja.

(Jos joku muukaan ei tiedä, mitä "dissaaminen" tarkalleen ottaen tarkoittaa, tässä käännös:
- pilkata, halveksia, pitää vähässä arvossa, olla osoittamatta kunnioitusta, olla pitämättä jostakin)

Uskoisin, että useimmat seiskaluokkalaiset eivät pohjimmiltaan halua dissata näin hyvin mietittyjä sääntöjä.
Että heiltä löytyy oikeudentuntoa.

Turvallista ja antoisaa kouluvuotta kaikille koulutyötä tekeville!

Blogin rajapyykki

Viime yönä on täällä "Sirkun kotona"  käynyt kyläilemässä viidessadastuhannes (500 000 = "puoli miljoonaa") kävijä. Kaunis kiitos kaikille lukijoille. Käyntinne viestii minulle, etten kirjoittele täällä vain omaksi ilokseni. Varsinkin viime aikoina on mielialaani kovasti kohottanut näissä kirjoitusasioissa sellaiset kommentit, joissa mainitsette, että on kiva käydä täällä juttujani lukemassa. Varmasti kirjoittaisin tänne perheen vaiheita talteen, vaikkei kukaan kävisi lukemassa tai kommentoimassa, mutta kommentointi tuo virkistävää keskustelua ja on mielenkiintoista kuulla neuvojanne, niksejänne ja mielipiteitänne.

Tänä aamuna sain opetuksen, ettei kannata olla liian toivorikas säiden suhteen. Koululaisia lähtiessämme saattamaan ajattelin sateen olevan pelkkää ripsimistä ja loppuvan ihan tuossa tuokiossa. Kyseessä oli kaatosade ja toivorikkaan äidin lapset lähtivät kouluun kangaskengissä. Kun menen Saaraa hakemaan, on minulla mukana jokaiselle kumisaappaat ja villasukat (blogiystävä Anittan ansiosta). Lisäksi aion jatkossa vilkaista säätiedotuksia hiukan useammin.

Päivän suunnitelmat menivät kokonaan uusiksi, kun isi kutsuttiin ylitöihin. Minun täytyy tänään hommata asialliset hierojan työvaatteet ja -kengät ja illaksi olen sopinut pankkiin neuvotteluajan vakuutusneuvojalle.
Edessä on maiden ja mantujen vakuuttaminen.

Kuten jo kuulitte, Helsingissä sataa railakkaasti. Meillä näyttää olevan jopa yksi sateenvarjo perheessä. Se lähtee Viroon lähtevän pojan mukaan, joten me muut etsimme vedenpitäviä takkeja yllemme. En ole pitänyt tapana käyttää kaupungissa sateenvarjoa, koska miltei poikkeuksetta sateen aikana tuuli on sellainen, ettei varjolla ole mitään virkaa, kun tuuli tempoo sen hajalle.
Mutta nyt täytyy kyllä vilkaista niitä säätiedotuksia.

tiistai 13. elokuuta 2013

Nimineulassa lukee "hierojaopiskelija"

Ensimmäisen kouluaamun toimet sujuivat ilahduttavalla rutiinilla. Kukaan ei keksinyt mitään omia kotkotuksia. Tosin kaikki olimme hiukan huonosti nukkuneet, kun yöllä hurja salamanisku herätti koko kaupungin valtavalla pamauksella. En tiedä, minne salama oikein iski, mutta en ole vastaavaa paukkua täällä koskaan kuullut ukonilman aikana.

Hierojakoulu on mielenkiintoisempaa, kuin miksi olin sen kuvitellut. Opiskelutahti on tiukka, mutta onneksi on mahdollisuus mennä iltaryhmän tunnille osallistumaan, jos jostain syystä täytyy jäädä aamutunnilta pois. Koulupäiviä on tiistait ja torstait ja muutaman viikon kuluttua, kun asiakashieronnat alkaa, voi koulupäivien jatkoksi tai välipäiville ottaa hierontoja. Vuoden opiskeluaikana täytyy suorittaa vähintään 70 tuntia asiakashierontoja koululla opettajan valvonnassa.
Minulla on tarkoituksena suorittaa ammattitutkinto, mutta jo opiskeluaikana voi ottaa toiminimen ja tehdä hierojan työtä myös itsenäisesti.

Anatomia on taatusti se oppiaine, jonka kanssa joudun tekemään paljon töitä. Onneksi sanastossa on paljon tuttua lähihoitajakoulun ajoilta ja hoitajantyön tiimoilta. Mutta on aivan eri asia löytää jokainen lihas ja luu ihmiskehosta ja nimetä ne suomeksi ja latinaksi, kuin opetella niitä piirroksesta ulkolukuna.
Jo torstain tunneilla aloitamme varsinaisen hierontatyön otteiden opettelun niska-hartiaseudulta.
Ensimmäisen koulupäivän jälkeen minusta tuntui, että olen tullut juuri oikeaan paikkaan.

Perheen viimeinen kouluunlähtijä, pikkuinen Saara oli hyvin energinen tänään. Selvästi hän oli innoissaan koulusta. Isin kanssa saattelemme Pasilaan menijöitä ensi alkuun, mutta aika turvallisesti Saara näyttää kulkevan sisarusten kanssa. Yksin Saara saa kulkea kouluun vasta sitten, kun osaa lukea ja erottaa raitiovaunujen numerot toisistaan ja itse haluaa kulkea matkan ilman sisaruksia. On mahdollista, että tarvetta yksin kulkemiselle ei tule koko vuonna, koska koulu alkaa kaikilla samaan aikaan ja kolmella sisaruksella varmasti jollakin koulu päättyykin samaan aikaan Saaran kanssa. Joka tapauksessa on vanhempien vastuulla, että lapsi kokee koulumatkansa turvalliseksi.

Siihen nähden, että reilun kahden tunnin sisällä täältä selvisi maailmalle 13 henkeä, pidin koulunaloitusaamua rauhallisena.
Joka tapauksessa olen hyvin tyytyväinen, että ripustettuani vielä koneellisen pyykkiä kuivumaan, pääsen tämän huushollin parhaimpaan paikkaan. Etsikää tekin kodistanne se paras paikka ja vetäytykää tyytyväisenä nukkumaan. Katsotaan sitten, mistä itse kukin aamulla löydymme.

maanantai 12. elokuuta 2013

Hyvin korkealla liidellään vielä

Kello revittelee jo iltakymmenen karheammalla puolella, mutta paras kertoa kuulumiset, jotta osaa rauhoittua nukkumaankin. Nyt kun on perjantain jälkeen ollut joka aamu niin, että herään sitten viideltä tai kuudelta, ei enää uni tule silmään, vaan iloiset ajatukset saa hetkessä virkeäksi. Lisäksi iltakin menee ihmetellessä.
Juhlallisessa sumussa on pääni ollut vielä tänäänkin. Jos joku on kylillä erehtynyt kysymään "mitä kuuluu", niin taatusti on saanut kuulumisia kuulla. Hiukkasen yritän innostustani hillitä, ettei kaikki ihan hölläpäiseksi luule. Mutta onhan se niinkin, että tämmöisiä asioita tuskin tapahtuu useammin kuin kerran elämässä, jos ei aina niinkään usein. Veikkaan, että rauhoitun viimeistään sitten, kun saan käteeni ensimmäisen kiinteistöverolapun.

Tänään oikeastaan vasta tajusin senkin, että tämä taloasian järjestyminen on suuri ja konkreettinen askel kohti unelmamme toteutumista, maalle muuttoa. Siinä, miten suurten asioiden suuntaviivat ovat olleet selkeitä, näen selvästi Taivaan Isän johdatuksen. Uskovaiset käyttävät mielellään termiä "kulkea valmistetuissa teoissa". Tämän asian kohdalla voi kirjaimellisesti sanoa niin, koska kaikki asiat ovat vain soljuneet eteenpäin ilman hampaat irvessä oikeaan suuntaan kankeamista. Eikä todellakaan ole kysymys siitä, että me olisimme niin erinomaisen hyviä hoitamaan asioita tai että sopuisat välimme mahdollistaa asioiden kitkattoman hoidon. Näissä asioissa on niin paljon sellaista, mitä ei kukaan meistä ollut tiennyt saati osannut, mutta kun Jumala johdattaa avuksemme oikeita henkilöitä oikeaan aikaan, niin meille näytetään, kuinka on parasta toimia.
Uskon myös, että äitini henkistä taakkaa alkaa vähitellen helpottaa, kun ei enää tarvitse vastata ison talon asioista. Hellä-äänisesti myös häntä siitä muistutamme silloin tällöin, ettei hänen enää tarvitse mieltään askaroittaa käytännön asioilla.

Minun täytyy vielä tänä iltana hoitaa muutama paidansilitys- ja sukkienetsintäasia. Huomenna meillä alkaa koulu.
Laittaako kukaan muu keväällä lasten todistuksia kaappiin "talteen, näkyvälle paikalle, jotta syksyllä löytyy sitten helposti"?
Entä etsiikö kukaan muu niitä todistuksia päivää ennen koulun alkua toista tuntia siitä "näkyvästä paikasta"?
Minulla tämä on jo traditio.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

No niin, ystävät hyvät!

Perjantai-iltana Kuopion Veli kysyi Lautakankaan keittiön pöydän ääressä istuessamme, että "miltä nyt tuntuu".
Vastasin, että päällimmäinen tunne on kiitollisuus ja toisena ihmetys.

Nyt pari päivää myöhemmin tunneskaala on aika lailla samoissa lukemissa, mutta ihmetys on varmaan entistäkin suurempana mielessä.

Veljen kysymys johtui siitä, että aikaisemmin perjantaina päivällä pankin pöydän äärellä nimiämme paperipinoihin kirjoittaessamme mummolan kantatilan omistus rakennuksineen siirtyi minun nimiini. Veljistä tuli tilan ositusten mukaan omien määräalojensa omistajia ja heillä on pähkäiltävää hetkeksi, kun saavat keksiä omille tiluksilleen nimet.
Tänään ennen Helsinkiin lähtöä kiersin vielä talon aittoja, talleja, vinttejä ja riihen ja totesin, että olisin ollut hyvin viisas, jos olisin pyytänyt perinnönjakokirjaan ehdon, että kummankin veljen on kuskattava tilalta pois irtainta roihnaa kahden rekkakuorman verran. Kahdesta vanhasta traktorinrohjusta pääsin sujuvasti eroon, kun kysyin perinnönjakotilaisuuden alussa lakimieheltä, "enkö voisi antaa nuo traktorit veljelle, kun en tee niillä mitään". Lakimies sanoi, että helpommalla niistä näin eroon pääsee.

Mutta asiaan: perjantai-iltana kävelin omassa metsässä mustikka-astian kanssa ja keräsin miestäni varten ensimmäiset mustikat. Lauantaina tein uuden metsäretken ja keräsin vastaan tulevat mustikat, vadelmat, puolukat ja kanttarellit. Marjoista keitin ensimmäisen marjapuuron ja kanttarellit toin paistettuna ja pakastettuna Helsinkiin. Totesin, että kun olen marja-aikaan liikkeellä, löytyy omasta metsästä yllin kyllin marjoja. Vanhojen aukkojen reunamille on tullut mukavasti vatukkoa ja kerättävää löytyi vielä elokuun puolivälissä.
Puutarhassa oli viinimarjoja, karviaisia, puutarhavadelmia ja karhunvatukoita. Marja-aroniaa näyttää tulevan yhteen pensaaseen kymmeniä kiloja.

Talon kompostit kävin myös tutkimassa. Äiti on kompostoinut kahteen vanhaan arkkupakastimeen ja puutarhan laidalla on kaksi hitaampaa avokompostia lähinnä puutarhajätteitä varten. Ensi keväänä on arkuissa oleva aines valmista pellolle vietäväksi.
Tulevan kasvimaan paikkaa äidin kanssa jo pohdimme. Juolavehnän ja ohdakkeiden hävittämiseksi suunnittelimme jo täksi syksyksi jämeriä toimia. Kolmen puutarhaa varjostavan kuusen kaatamista myös suunnittelin ja sitä Pikkuvelikin piti hyvänä ajatuksena, koska kuuset houkuttelevat rastaita pesimään ja mansikkamaan laitamille ei sellaisia asukkaita toivota.

Nyt jatkan maalta tuodun kuorman setvimistä. 30 kiloa mustia viinimarjoja odottaa vielä pakastimeen pääsyä.
Huomenna on ohjelmassa jätesopimuksen, vakuutusten ja Metsäliiton jäsenyyden hoitaminen. Sähkösopimuksen tein jo perjantaina. Onneksi on vielä huominen päivä aikaa ennen koulunalkua.
Tiistaina täältä lähtee kouluun äiti ja kahdeksan lasta.
Aika paljon uusia asioita muutamalle päivälle.


torstai 8. elokuuta 2013

Isin henkilökortti

Olimme aamulla poliisilaitoksella hommaamassa miehelle henkilökorttia. Miten lieneekään pärjännyt tänne asti ilman sitä. Uutta korttia hakiessa täytyisi esittää henkilöllisyyden toteamiseksi vanha henkilökortti tai passi. Vanhaksi menneen passin muistan nähneeni jossakin viime vuosituhannen paperikansiossa, mutta en käynyt sitä etsimään.
Virkailijan täytyi selvittää miehen henkilöllisyys "tutkinnallisin keinoin". Siinä hommassa miehelle kihosi hikikarpalot ohimoille ihan ilman helteen vaikutusta.
Vakiokysymykset "kotiosoite" ja "entinen kotiosoite" sujui vielä, mutta "vaimon syntymäaika" olikin jo visaisempi kysymys. Ihmeen kaupalla mies muisti sen oikein.
Kun virkailija pyysi luettelemaan lasten nimet ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan, mies tokaisi:
- Ai kaikkiko? ja huokasi.
Virkailija katsoi miestä tiukasti, kun tämä sormia apunaan käyttäen alkoi haparoiden luetella lasten nimiä. Luoja varmaan miestä armahti, koska hän muisti kaikkien nimet ja vielä oikeassa järjestyksessä. Ainoastaan Saaran nimeä mies joutui hetken miettimään.
Sitten virkailija iski viimeisen kortin pöytään ja se kysymys sai vieressä olleen Kaisan ja minut vilkaisemaan toisiimme. Kumpikin ajatteli, että tuosta ei isi selviä.
- "Mikä on Kaisan toinen etunimi?"
Kaisan nimihän on "Laura Kaisa" ja "Kaisa" on vakiintunut kutsumanimeksi.
Isi mietti aika pitkään ja me Kaisan kanssa pidättelimme jo naurua. Jostakin mielensä syövereistä isi löysi Laura-nimen ja sanoi sen niin riemukkalla ja kuuluvalla äänellä, että koko odotustilan väki varmasti kuuli.
Vielä varmistettiin mieheltä "isän ja äidin nimi" ja vastaukset saatuaan virkailija totesi, että "tämä riittää".
Isi katsoi meitä huojentuneena ja pyyhki hikeä otsaltaan. Paidan selkämyskin oli koitoksessa kastunut.
Kun kävelimme pois poliisilaitokselta, mies epäili että yötyöläisestä otettu passikuva oli syynä niin tarkkaan tenttiin. Mies näyttää kuvassa rehellisesti sanottuna mieheltä, joka ei muista, missä asuu, tai onko lapsia viisi vai kuusi.
Joka tapauksessa kortti saadaan kahden viikon kuluessa.
Huh.

maanantai 5. elokuuta 2013

Suurperheblogeja lisää!

Katselin blogilistan tarjontaa hakusanalla "suurperhe". Lähestulkoon kaikki olivat vanhoja tuttuja ja muutama uusikin kirjoittaja löytyi. Vaan mistä löytyisi suomalainen suurperheenäiti, joka kylmänviileästi esittelisi itsensä vaikkapa seuraavin sanoin: "Täällä kirjoittelee kuudentoista lapsen äiti arkensa moninaisista käänteistä ja ihmettelee elämän rikkautta."
Olisi niin mukava lukea ja lohdutella itseään, kun joku muukin ripustelee pyykkiä iltahämärissä samalla kun odottelee miestään töistä kotiin. Tietäisin senkin tunteen, mikä kätkeytyisi seuraavien sanojen taakse: "kannoin kaupasta iltapäivällä neljä kassillista ruokaa ja niistä ostoksista on jäljellä muutama banaani, kaksi maitopurkkia ja perunapussi."
Kun "Viipaleiden" Satu julkaisee silloin tällöin kuvan päivän ruokaostoksistaan, minä saan suurta lohtua niistä kuvista, huokaisen ja ajattelen "että kylläpä saa Satukin kuskata ruokaa kaupasta".

Minusta on mukava lukea sellaisia(kin)  blogeja, missä kerrotaan ihan tavallisen elämän kuvioista. Kun joku kirjoittaa "pesin tänään pyykkiä, imuroin ja parsin korillisen sukkia sillä aikaa kun leipätaikina kohosi", tulee tunne, että olemmepa onnekkaita, kun saamme tehdä kaikkea sitä. Jos kirjoittajalla sattuu vielä olemaan eläimiä, joko karjaa tai lemmikkieläimiä, niin päivän rutiineiden kuvaukset on entistäkin mielenkiintoisempia.

Kesäkuisella maaseutulomalla kyllä huomasin, että kovin kummoisia ei tarvitse maatöiden varmaankaan olla, ettei aikaa kirjoittelulle ole. Minulla nyt ei ollut kirjoitusmahdollisuuttakaan, mutta kyllä monena iltana ajattelin, että olisipa jäänyt sinäkin päivänä blogijutut kirjoittamatta. Silti patistaisin kirjoitustaitoisia suurperheellisiä tarttumaan mukavaan harrastukseen, joka tuo hyvin äkkiä paljon hyviä ystäviä.
Oman yksityisyyden haavoittuvuutta ei tarvitsisi niin kauheasti pelätä. Jokaisen kirjoittajan hyppysissä on reviirin rajat. Kauas vedetty rajapyykki ei kuitenkaan tee blogista tylsää, jos malttaa pysyä rehellisenä ja nöyränä vaikeidenkin elämäntilanteiden kohdatessa. Kovin suurta onnea tai kovin suurta mielipahaa kun on aika vaikea peitellä lukijoilta, vaikkei tietoisesti ajatuksiaan sanoiksi pukisikaan. Perheblogien yksi ominaisuus taitaa olla se "rivien väliin" tahtomattakin syntyvä kerronta.

. . .

Samalla esitän suuret kiitokset kaikille kommentin jättäneille.
Pidän entistä periaatetta, että älähdän kalikan kalahtaessa tai jos joku kysyy jotakin, johon osaan vastata.
Jos et saa mitään vastapuumerkkiä kommenttiisi, se tarkoittaa sitä, että olen kanssasi samaa mieltä/ olen kiitollinen kannustuksestasi tai toivotuksistasi.
Jokaiseen kommenttiin vastaamisen olen toistaiseksi katsonut liian työlääksi/ saman toistoksi (= "kiitos, olen samaa mieltä kanssasi").
Aikojen kuluessa moni kommentoija on kannustavalla viestillään innoittanut uuteen kirjoitukseen.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Luvassa talkoita ja tositoimia

Sain hyvän tekosyyn jättää silitysraudan hetkeksi, kun kuulumiset on ihan pakko tulla kertomaan. Ei täällä mitään maailmoita mullistavia ole tapahtunut, mutta se tuntuu kertomisen arvoisilta kuulumisilta, että huomenna pääsee työmailleen niin lapset kuin vanhemmatkin. Kun mies tulee yöllä kolmelta töistä, niin kuudelta minä ja vanhin poika lähdemme töihin ja yhdeksän pintaan lähtee toiseksi vanhin poika. Kun yhden jälkeen tulen kotiin, on mies lähdössä jo uuteen vuoroon. Kampaajatytöllä on vapaapäivä, kuten Anne-Marillakin, mutta hän kuskaa hirmuisen suuren lapsilauman elokuviin. Ensin vähän hangoittelin vastaan, kun Anne-Mari halusi tienestejään käyttää sisarustensa hyväksi, mutta annoin periksi, kun eivät ole tänä kesänä tainneet elokuvissa olla kertaakaan.
Väittäisin, että tuo ominaisuus johtuu suurperheessä kasvamisesta, että kun nuori pääsee oman rahan syrjään kiinni, niin hyvin helposti niitä rahoja käytetään myös sisarusten ilahduttamiseen. Voihan olla, että tapa on normaali käytäntö myös kaksilapsisessakin perheessä, mutta en minä ainakaan ostanut veljelleni tikkumelliäkään kouluikäisenä. Tosin kun Pikkuveli syntyi minun ollessani 16-vuotias, taisin hänelle ostaa jotakin pientä silloin tällöin.

Tulevaan viikkoon liittyy tapahtumia ihan allakkaan merkittäväksi asti. Tiistai-iltana minulla on lauluvastuu seurakunnassamme ja se pitää ajatukset niin sanotusti "rukouksen hengessä". Laulaminen seurakunnan tilaisuudessa kun ei ole minulle esiintymistä.
Puhujan osalta on odotettavissa mielenkiintoinen tilaisuus, koska Marko Selkomaa on paikalla.

Tiistaina ja keskiviikkona on kristillisellä koululla siivoustalkoot ja se on sellainen loppukesän kohokohta, josta ei haluaisi millään olla poissa. Iloisella joukolla siivoamme koulua kuntoon, joku keittää kattilallisen hyvää keittoa, syömme ja kahvittelemme, pikkulapset juoksevat ja leikkivät ja aikuiset kertovat kesänsä kuulumisia. Lapsiltakin katoaa koulunaloituksen jännitys, kun he ovat saaneet olla koululla ilakoimassa ja siivoamassa ja katselemassa, mihin luokkaan ovat viikon kuluttua tulossa. Mukana on oppilaiden ja opettajien perheitä ja aina tutustuu myös uusiin ihmisiin.

Torstaina illansuussa alkaa minulla niin jännittävä viikonloppu, että pelkkä sen ajattelu saa vatsan sekaisin ja päätä alkaa huimata. Lähden Pikkuveljen kanssa Lautakankaalle, jossa äiti odottaa meitä. Perjantaiaamuna joukkoon liittyy myös Kuopion Veli. Asialistalla on perinnönjako ja sen toimituksen lopputuloksena pitäisi minusta tulla Lautakankaan uusi emäntä. Mietin, kuinka tuon asian oikein ilmaisisi, koska kolhon kalsealta tuntuu sanoa "Lautakangas siirtyy minun nimiini". Sekin tapahtuu, mutta kuva huivipäisestä Sirkku-mummelista Lautakankaan pihamaalla on paljon kotoisampi.
Koko kesäkuun tuota asiaa maistelin kielelläni ja se tuntui oikein hyvältä. Miehenikin koki, että olemme juuri oikeassa paikassa. Nyt asioiden rattaat siirtyvät sieltä suurempien pyörien puolelta oikein ison välyksen eteenpäin ja olemme kiitollisia Taivaan Isälle, kun hän on näyttänyt askeleen kerrallaan, kuinka tulee edetä.

Suurten asioiden hoitamisen lisäksi odotan malttamattomana marjametsiä ja puutarhamarjoja.
Teen parhaani sen eteen, etten sekoaisi onnesta.

lauantai 3. elokuuta 2013

Älä kanna turhia taakkoja

Jos tekisin kyselyn teidän lukijoiden keskuudessa, kuinka moni kokee elämänsä tällä hetkellä lähes täydellisen tasapainoiseksi, onnelliseksi, turvatuksi ja tulevaisuuden näkymät valoisiksi, arvelen, että vastaajia olisi vähän. Perustan olettamukseni niihin keskusteluihin, joita olen käynyt viime aikoina tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Monen elämässä on tekijöitä, jotka jollakin tapaa estää vapautuneen, rennon otteen jokapäiväisistä asioista.

"Julistakaa kanssani Herran suuruutta,
korottakaamme yhdessä hänen nimeään.
Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle. 
Hän vapautti minut kaikista peloistani.
Ne, jotka häneen katsovat, säteilevät iloa,
eivätkä heidän kasvonsa punastu häpeästä.
Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti
hänet kaikista ahdistuksista.
Herran enkeli asettuu niiden ympärille, 
jotka pelkäävät Herraa, 
ja vapauttaa heidät.
Maistakaa ja nähkää, että Herra on hyvä.
Autuas se mies, joka häneen turvaa!
Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä
häntä pelkääviltä ei puutu mitään.
Nuoret leijonat kärsivät puutetta
ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiviltä
ei puutu mitään hyvää.
... Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita
ja hänen korvansa heidän avunhuutoaan.
...Vanhurskaat huutavat ja Herra kuulee
ja pelastaa heidät kaikista ahdistuksista.
...Monet ahdistukset kohtaavat vanhurskasta,
mutta Herra pelastaa hänet niistä kaikista."
(Psa.34)

Painiskellessasi monenlaisten vaikeuksien ja koettelemusten keskellä syytät ehkä itseäsi ja uskoasi siitä, ettet uskosi voimalla saa selätettyä vaikeita asioita. Mitä enemmän paha saa syytää tätä uskomusta tajuntaasi, sitä tiukemmin tunnut kietoutuvan vaikeiden asioiden lonkeroihin. Ja sitä enemmän yrität omin voimin, omien ajatusten voimalla häätää epäuskon henkeä vaikeuksien yltä.
Jumala on varsinkin uskovien Vapahtaja. Pysähdy hetkeksi, mene yksinäiseen paikkaan ja sulje ovi perässäsi. Sulje silmäsi ja luettele Herralle jokainen asia, joka estää mielesi rauhan, sydämesi ilon  ja vapauttaa mielesi vastaanottamaan uusia haasteita elämässäsi. Luettele ne asiat Isälle, ojenna kirjaimellisesti kätesi Hänelle ja sano: "ota sinä nämä hoitaaksesi."

Emme tarvitse mitään hengellisiä taikatemppuja tai tiettyä rukouksen kaavaa, kun annamme elämämme Hänen hoitoonsa.

Elämme nyt sellaisessa ajassa, että Jumala ilmestyy ihmisten elämään ennennäkemättömällä tavalla. Jumalan sanan lupaukset ovat kirjaimellisesti, viimeistä piirtoa myöten voimassa.
Lue Raamatustasi tuo psalmi 34 kokonaan ja täytä sydämesi kiitoksella näistä lupauksista, jotka Hän tulee täyttämään.

Kirjoitan tästä myös sen takia, että olen saanut kokea tätä omassa elämässäni. Jumala on puuttunut asioiden kulkuun kaikilla elämäni osa-alueilla. Hän on tehnyt ihmeitä asioissa, jotka koskevat omaa elämääni, perhettä, avioliittoa, terveyttä, työasioita, taloudellisia asioita, tulevaisuuden suunnitelmia ja niiden toteutumista, käytännön asioiden järjestymistä jokapäiväisessä elämässä. Kunnia niissä asioissa kuuluu Taivaan Isälle.

Rukoilen, että moni lukija, joka vilpittömin mielin turvautuu asioissaan Jumalan puoleen, saisi väkeviä vastauksia elämänsä kysymyksiin ja nopealla aikataululla. Nopeutta rukoilen sen takia, että moni on painiskellut vaikeuksiensa kanssa jo pitkään ja haluaisi jo luovuttaa.