sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Päidenleikkuupäivä

Kampaajatytöllä on vuosi opiskelua vasta takana, mutta on niin kiireinen, että alkukesästä tehty tilaus perheväen hiustenleikkuusta toteutui vasta tänään. Kuusi päätä tyttö siisti. Isillä tuli töihinlähtö ja säästyi vielä sakseilta. Kumma itsesuojeluvaisto hänellä, kun haluaa kynsin hampain pitää kiinni rehottavista niskavilloistaan. Sanoin, että palvelualalla työskentelevällä ei saa olla tuollainen hiuspehko. Katsotaan, milloin Kampaajatytöllä on seuraavan kerran aikaa.

Armeijapoika muuttui iltaa kohden hiljaiseksi ja vähäpuheiseksi ja sanoi, että näin pitkä oleskelu kotona tekee lähtemisen vaikeaksi. Pikkuveljeni vinkki muovipulloon pakatuista karkeista metsäkeikkojen evääksi toteutettiin ja isoveli antoi rannekellonsa. Armeijapojalla on edessä heti huomenna metsäleiri. Äiti tietysti muistutti paljosta juomisesta.

Jotakin hyvistä unenlahjoistani kertoo se, että sain kuulla vasta aamulla yöllä olleesta ukonilmasta. Minulla oli herätys 02.30 ja tulpat korvissa nukuin kellon soittoon asti.
Jos kuvittelin lauantaiaamuna taistelleeni lasinsirujen kanssa, erehdyin. Tänään tuli sirujen suhteen "pohjat".
Laitoin arkipäivän siivoojalle viestiä, että sitä iloa jäi vielä hänellekin. Oman työaikani puitteissa sitä lasinsirujen määrää ei lakaistu. Kotiin tultuani kaivelin siruja vielä Crocksieni pohjistakin.
Kuten sanottu ja todettu, roskat ja lika, eivät lasinsirutkaan, puhu siivoojalleen hyvää eivätkä pahaa. Eli mikäs siinä on töitä tehdessä.

Kaisa sanoi illansuussa, että hänen tekisi niin kovasti mieli karkkia. Sanoin Kaisalle, että ota muovipussi, niin tehdään pieni iltakävely. Reilun vartin kanavanvarsikävelyn jälkeen veimme Kaisan pullopussin kauppaan ja tyttö valitsi pullorahoilla itselleen karkkipussin.

Onkimisharrastus on jatkunut. Miika istui tänään pitkän tovin laiturilla ja tuli sitten kotiin.
- Mä luulin, että nyt tulee tosi iso kala, mutta koukussa olikin villasukka.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Lasinsiruja

Tämä on nyt ihan pakko kirjata aikakirjoihin: on heinäkuu 2012 ja vihdoinkin Helsingissä tarkenee tänä kesänä. Tekee hyvää vanhoille luille.

Viimeöinen siivous ei vaikuttanut totutulla tavalla. Syynä saattoi ehkä olla työn tämänkertainen luonne: siivottavaa oli enemmän kuin koskaan on tullut vastaan. Toisen siivoamani ravintolan terassille on laitettu tunnelmantuojaksi vihermatto, jonka nahkeiden "karvojen" väliin lasinsirut tarttuvat niin lujasti, että en ole oikein keksinyt, millä työkalulla ne saisi vaivattomammin pois. Mikään harja ei siinä hommassa oikein toimi. Niinpä viime yönä keräilin suurimpia siruja ihan käsin pois, kun kovin tehottomaksi työ tulee, jos samaa sirua harjaat kolme-neljä kertaa. Varmaan tuo sirujen nyppiminen toimi tehokkaana takareisitreeninä ja nyt tunnen oloni aika pökkelöksi, kun jalat eivät tahdo toimia.
Tulevaksikin yöksi on luvassa työmaalleni aikamoista menoa ja sadoittain asiakkaita, niin varmaan huomisen aamun siivouksessa lihasjumit vertyy.

. . .
Olettehan tekin huomanneet, että kesällä pyykit kannattaa ripustaa ulos nurinpäin käännettyinä kuivumaan. Aurinko haalistaa vaatteiden värit muutamassa tunnissa. Aikaisemmin en ole asiaan kiinnittänyt suurta huomiota, mutta nyt on muutamaan teepaitaan tullut "aurinkoraitoja".

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kalaa pannulle

Perinteinen koululaisten kesäloman loppumisen merkki on, kun lapset tajuavat, että asutaan veden äärellä ja kalastaminen on mukavaa ajankulua.
Yksi pojista keräsi ulkona pulloja vartin verran ja osti pullorahoillaan ongen - siis sellaisen ilman vapaa myytävän. Kanavan reunalta onkien nousee kalaa ilman vapaakin, joten sinne ne pojat menivät kykkimään, käytyään ensin sinappiveden kanssa hakemassa purkillisen matoja.
Saara kävi aina välillä kertomassa väliaikatietoja poikien saaliista. Miikan onkima, 340 grammaa painanut kala päätyi ihan paistinpannulle asti. Täyttä varmuutta kalan lajista ei meidän kokemuksella saatu - arvailut liikkuivat lahnan ja säyneen välillä.
Lapset ovat varttuneet koko ikänsä veden äärellä. Luonnostaan heille kehittyy varovaisuus laiturilla oleskellessa ja isommat vielä muistuttavat pieniä alituiseen. Onneksi uimataitoakin jo löytyy kaikilta.
Vaikka nyt asumme viidenkymmenen metrin päässä merestä, niin uskon, että mummolassa asuessa järvellä vietetään aikaa paljon enemmän, kuin täällä ollaan meren kanssa tekemisissä. Talvella en näe mitään mieltä mennä meren jäälle edes helmikuun alun paukkupakkasilla ja enpä ole täällä asuessa käynyt meressä uimassakaan.

Armeijapoika tuli eilen hyvävoimaisena ja suoraselkäisenä ensimmäiselle kotilomalle. Sisarukset pörräsivät veljen ja tämän ylioppilaslahjaksi saaman suklaarasian äärellä. Armeijapoika kun oli luvannut avata rasian lomalle päästyään. Äiti teki lihapullia, haki mansikoita ja imuroi, tuuletti ja petasi puhtaan vuoteen.
Tänä aamuna Armeijapoika ehti onneksi herätä omia aikojaan ennenkuin remonttimiehet tulivat jyrsimään kylpyhuoneen lattiaa. Muiden unensaanti nyt ei minua olisi säälittänytkään.

Nyt kylpyhuoneen lattialla hyrisee kaksi kuivuria viikon ajan. Sitten mitataan lattian kosteus ja jatko riippuu kosteuslukemista.

Isi lähti jo töihin ja minä lähden yöllä. Onneksi on omasta takaa täysi-ikäisiä lapsenlikkoja, muuten tällainen yöelämä ei onnistuisi.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Tartu tilaisuuteen tai kadu

Eilen käytiin repimässä kylpyhuoneemme lattiasta muovimatto pois ja lähtiessään työmies kommentoi lattiaa: "nyt se saa kuivahtaa rauhassa".
Aikanaan kylpyhuoneeseen tulee puhaltimet ja kuivaus "kestää kyllä kauan".
Minulla tuli lähes pala kurkkuun noita arvioita kuunnellessa, mutta illalla olin ihan toista mieltä.
Istuimme miehen kanssa talomme kuudennessa kerroksessa taloyhtiön hulppeankokoisessa saunassa lenkkisaunan jälkilämmöissä ja totesimme, että joskus vielä suremme kylpyhuoneremonttimme loppumista. Talon saunan yhteydessä on kattoterassi, josta on luksusnäkymät Lauttasaaren selältä Jätkäsaareen. Suihkuhuoneessa on kaksi suihkua, mikä on sekin luksusta meidän vuosia siedettyihin suihkujonoihin. Pukuhuoneen puolella riittää tilaa istua ja huokaista saunomisen jälkeen. Sauna-ja suihkutilat ovat remontin ajan vapaassa käytössämme lukuunottamatta lauantaita, jolloin talon asukkailla on varattuja saunavuoroja klo 16-21 välisenä aikana. Tiistaisin on naisten ja miesten lenkkisaunavuorot, mutta ne ovat olleet aika lailla hiljaisia tunteja. Eli kaiken ilon aiomme ottaa irti remontin ajasta, eikä ajomatka hissillä tee montaa lisäminuuttia suihkureissuun.

Isillä oli eilen leppoisa arkivapaa. Kävimme yhdessä pikkutyttöjen kanssa retkellä Kierrätyskeskuksessa. Saimme hyvän opetuksen, että jos jotakin todella mieleistä löytyy, kannattaa olla nopea ja tarttua tilaisuuteen heti. Näimme siellä kokonahkaisen nojatuolin, jossa oli niin lokoisaa istua, että emme miehen kanssa olleet koskaan istuneet mukavammassa tuolissa. Ihastuimme miehen kanssa molemmat tuohon tuoliin ja pohdimme pitkän tovin, kuinka rahtaisimme sen kotiin. Tuolin hinta, 30e, ei olisi ollut ollenkaan paha vielä 35 euron kotiinkuljetusmaksunkaan jälkeen. Aikamme asiaa jahkattuamme lähdimme ilman tuolia kotiin, ajatukset kuitenkin tuolissa.
Kotiin tultuamme kävin nostamassa viimeiset rahat tililtä, sanoin miehelle, että nyt soitan sinne Kierrätyskeskukseen ja varaan sen tuolin ja käyn sitten maksamassa. Soitin ja kuulin, että tuoli on myyty ja odottaa kuljetusta...
Kaksi minuuttia asiaa harmittelimme, mutta tapamme mukaan etsimme sitten nopeasti puoli tusinaa hyviä puolia asian saaneesta käänteestä.
Sen opetuksen saimme, että jos joskus törmäämme vastavaan tilanteeseen, että jokin miellyttää meitä molempia yhtä paljon, emme jää miettimään liian kauan.

Ostimme miehen kanssa toisillemme kahvimukit, 20 senttiä kappale. Sovimme, että aina kun käymme siellä yhdessä, valitsemme toisillemme mukin, jota sitten käytetään seuraavaan kierrätyskeskusreissuun asti. Minun saamassani mukissa lukee "Sain lahjaksi vain tämän surkean mukin!" ja miehen sinivalkoisessa posliinimukissa lukee "Niagara Falls, Canada" ja on kuva putouksesta.
Muutenkin löytömme oli oikein ilahduttavia. Mies löysi upean vyön itselleen hintaan 1,50 ja eurolla upeat aurinkolasit kokoelmiinsa. Kokoelma niitä kohta alkaa olla, kun hän niitä joka käynnillä löytää.
Tuolla Lönnrotinkadun Kierrätyskeskuksessa on nyt niin upeat valikoimat huonekaluja, että jos olisin sohvan, ruokapöydän tai hyllykön tarpeessa, hakisin sieltä edullisesti. Hinnat vielä kotiinkuljetusmaksunkin jälkeen ovat oikein kohtuulliset.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Vaihtokauppa naapurin papan kanssa

Mustikkapiirakka on aidoimmillaan pullataikinaan tehtynä. Haagan reissulla löysin suuria, hyvälaatuisia mustikoita torilta ja kesän pakkopulla täytyi tehdä heti kotiin päästyä. Mansikkakermakakku ja pullamustikkapiirakka on pakko kerran kesässä tehdä.
Puolen litran pullataikinasta tuli sopivasti kaksi suurta uunipellillistä mustikkapiirakkaa. Aikaisemmin olen orjallisesti käyttänyt perunajauhoja mustikan nesteen sitomiseen ja nyt kun perunajauho oli loppu, käytin maissitärkkelystä. Maissitärkkelys on selvästi parempi vaihtoehto, koska perunajauhosta jää helposti maku mustikkaan ja maissitärkkelys tekee mustikasta sulavaisen pehmeää ja pitää liian nesteen kurissa.

Naapurin pappa tuli mieleen paistetun piirakkalevyn ääressä. Leikkasin mehevän neliön paperilautaselle ja menin papan oven taakse. Ovikellon ääntä hän ei kuullut, joten soitin hänelle ja sanoin olevani oven takana piirakkapalan kanssa. Pappa käski tulla omilla vara-avaimilla sisään.
Pappa ilahtui luonnollisesti mustikkapiirakasta ja kysyi saman tien, kelpaisiko minulle mankeli. Papan mankeli on ollut hänen vaimonsa kuoleman jälkeen käyttämättömänä ja se vie ahtaasta kylpyhuoneesta tilaa. Meillä on ollut mankelista puhetta aikaisemminkin papan kanssa, joten hän tiesi minulle sellaisen kelpaavan. Mankeli on selvästikin hyvin vähän käytetty. Mankeloidut lakanat pölyävät vähemmän ja sopivat paremmin liinavaatekaappiin, joten kyllä minä olen vuosien varrella mankelistakin haaveillut.
Sanoin papalle, että olipas hauska vaihtokauppa, kun mustikkapiirakka vaihtui mankeliin.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mansikkaa pakastettuna, tuoreena, hillona ja mehuna


Vähintään yhtä mieluisia tuliaisia, kuin on tätini lähettämät mansikat, hillot ja mehut, on kuvat mummolasta.
Kuva on Anne-Marin eilen ottama mummolan pihasta ukonilman jälkeen. Oikealla puolella on vanhan talon kulmaa ja talon takana näkyy tämän kesän projekti, pelikenttä. Kentän takana on pätkä kuusiaitaa, joka antaa mukavaa näkösuojaa 13-tielle. Kuusiaidasta löytyy muutama eri kuusilajike. Äitini ja isäni istuttaman kuusiaidan varttumista seurataan perheessämme laajalla mielenkiinnolla. Kuusiaidasta on tullut jollakin tapaa talon tunnus ja kun vieraille neuvotaan tietä meille, aita on maamerkkinä.

Aika pöpperössä oli kotiutuva mummolastapalaaja eilen. Kun he puolen yön maissa Pikkuveljen kanssa olivat ajaneet alaovelle, Anne-Mari lähettää veljelleen, sille, joka on armeijassa, tekstiviestin: "voitko tulla tänne alas auttamaan tavaroiden kantamisessa". Onpahan Armeijapojalla jotakin hauskaa luettavaa, kun iltalomalla avaa puhelimensa. Siskolta kun oli päässyt autuaasti unohtumaan veljen armeijaanlähtö.

Minulla on taas viikonlopun työt takana. Isi menee ensi yöksi, mutta pääsee jo kahden jälkeen pois. Huomenaamulla olen luvannut mennä siivoamaan anopin vaatehuoneen. Onneksi metro palaa taas liikenteeseen. Kiertoteiden etsiminen pitkittää lyhyenkin matkan kulkemista. Viimeksi matka Haagaan kesti tunnin.


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Mummolan piika palaa kaupunkiin

Kolme viikkoa ilman tietokonetta ja television "Tanskalaista maajussia" elänyt tyttö tulee tänään kotiin mummolasta. Pikkuveli lähti mummolaan eilen ja palaajien auto täyttyy todennäköisesti pakastetuista ja tuoreista mansikoista. Tätini on antanut vapaat kädet Anne-Marille käydä mansikkamaalla niin monen ämpärin kanssa, kuin on jaksanut mummolaan kantaa. Lähes joka kerta mummolaan soittaessani on siellä ollut menossa mansikanpakastustalkoot. Tänään isin soittaessa tyttö oli ollut mustikkametsässä etsimässä tuliaismarjoja.

Niinkuin olen täällä useampaan otteeseen todennut, Anne-Mari meidän tytöistä on se, joka olisi jo ihan valmis maaseudun asuja. Ei hänelle tuota mitään vaikeuksia luopua mistään kaupunkilaiselämän ylellisyydestä. Tiedän jo nyt, että neljävuotinen edessä oleva kaksoistutkinnon opiskelu, lähihoitaja- ja ylioppilastutkinto, on hänelle toteutuessaan jatkuvaa mielen ristiriitaa, kun tiedän, että näppien upottaminen multaan tai niskassa roikkuva raivaussaha olisi hänelle paljon mieleisempää. Ajatus ammatista, joka mahdollistaa realistiset työmahdollisuudet niin kaupungissa kuin maallakin, on kuitenkin järjen ratkaisu.

On mielenkiintoista seurata, kuinka nuoret rakentavat elämäänsä ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Muistutan heitä myös siitä, että varsinkin nuorena voi vielä kokeilla, mikä olisi mieleinen työ ja etsiä rohkeasti uusia sarkoja kynnettäväksi.
Nuori, joka on kiinnostunut hyvin laaja-alaisesti monenlaisesta tekemisestä, on tietysti vaikean valinnan edessä, minkä asettaa etusijalle ja minkä toiveen antaa odottaa. Helsingissä asuva nuori on siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että täältä löytyy sadan kilometrin säteellä kaikki mahdolliset opinahjot, joihin mielikuvitus riittää hakemaan. Kotikonnuilta ei ole siis koulun takia pakko muuttaa pois.

Maalaiselämää haaveilevan tytön keväällä parvekkeelle kyhäämä purkkikasvimaa on nyt kokeiltu. Totuuden nimissä on todettava, että ehkä parvekeviljely jää meillä kokeiluksi. Mullan ravinteet ei purnukoissa riitä ja säälittävän kitukasvuisia ovat kylvöksemme olleet. Kyseenalaistan jopa kasvien tuoman viihtyisyyden. Jos ajatuksissaan vertailee herneitä ja papuja lapsuutensa kasvimaan tuotoksiin, on parvekesato säälittävää piperrystä. Hyötypuutarhasta puhuttaessa taitaa mottoni olla "kaikki tai ei mitään".

torstai 19. heinäkuuta 2012

Kiitos tästä

Eilen iltarukouksessa kerroimme Taivaan Isälle, että mekin toivoisimme sateen jo lakkaavan, koska Suomessa ei kohta saada viljaa ja perunaa, jos sade vain jatkuu ja jatkuu. Lisäksi hyvät mansikat pilaantuu pelloille ja metsäkoneet ei pääse tekemään puita metsiin.
Lapset ovat liikuttavan aitoja, kun he rukoilevat jotakin Taivaan Isältä. Samaa lapsenuskoa ja aitoutta etsin itsestäni. Taivaan Isä vain odottaa, että pyytäisimme Häneltä. Hänen ilonsa on vastata pyyntöihimme. Muistaakseni Raamatussa myös muistutetaan, että meidän kuuluu antaa kunnia ja kiitos Jumalalle, kun Hän vastaa meille. Luodun asema Luojansa edessä on olla turvassa, lahjojen, antien ja siunausten kohteena.
. . .
Pikkuinen Saara on iloinen ja lauleskelee, koska hänen keittiönsä nostettiin "eteishallista" parvekkeelle. Tiistaina pitää kylpyhuoneemme olla tyhjä ja raivattu työmiehiä varten. Lattiaremontti alkaa vanhan lattian purkamisella ja kuivatuksella. Me pärjäämme sitten ennalta arvaamattoman ajan yhdellä pienellä vessalla ja kuudennessa kerroksessa olevalla talon suihkulla ja saunalla.
Saaran leikkikeittiö pääsi siis ruokaleluineen parvekkeelle, jotta saan kylpyhuoneesta siirrettyä pyyheliinahyllykön eteiseen.
Lapset odottavat remonttia innostuneina, minä lähinnä ajattelen pölyä, kuumuutta, meteliä ja kulkemisen hankaluutta yläkertaan.
Toivottavasti lattiamaton alta ei löydy remonttia pitkittäviä yllätyksiä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ensimmäistä kotilomaa odotellessa

"Armeijapoika" - joksi armeijaan lähtenyttä poikaamme on kotioloissa tähän asti kutsuttu, pääsee ensimmäiselle
lomalleen vasta ensi viikolla. Ne, jotka armeijassaolosta jotakin tietävät, ovat äitiä lohdutelleet, että "jos sinne asti pärjää, niin selviää loppuunkin asti".
Mielenkiinnolla olen pannut merkille, että olen kirjoitellut sähköpostin välityksellä pojan kanssa viestejä ja vaihdellut kuulumisia enemmän, kuin pojan koko tähänastisen elämän aikana yhteensä. Eilen illalla tärkeitä kysymyksiä lähettivät myös pikkusisarukset - kuten: "millaisen karkkipussin ostit", "saako sinun suklaakonvehteja sitten maistaa, kun tulet lomalle".
Isi muisteli yöllä töistä kotiuduttuaan, kun Armeijapoika tuli puheeksi, millainen tämä oli vauvana ja pikkulapsena. Asuimme vielä "vanhassa kodissa" Koskelassa. Isi kyläili usein naapurissa tämän Armeijapojan kanssa. Isi jutteli naapurinmiehen kanssa ja poika istui hiiren hiljaa rentona isin sylissä koko kyläilyn ajan lukuunottamatta letunsyöntihetkeä naapurin keittiössä. Naapurin venäläissyntyinen viehättävä vaimo tarjosi usein vieraille teen kanssa sokerilla kuorrutettuja lettuja ja meidän miehille ne luonnollisesti kelpasivat hyvin.

Armeijapojalla oli myös yksi suloinen tapa, jota hymyssäsuin aina muistelemme. Poika oli vauvanakin kova juomaan maitoa. Kun sana "maito" ei vielä kielessä taipunut, maitopullon sai hokemalla jääkaapin oven edessä  "täh-tyh". Maitopullon saatuaan poika haki tyynynsä, asetteli ja taputteli sen lattialle sopivaan muotoon, laittoi päänsä tyynylle ja kävi suurella nautinnolla, kaikessa rauhassa juomaan maitoaan. Käsi, joka oli vapaana pullonpitelystä, varjosti silmiä.

Suloinen muisto vakaasta, rauhallisesta lapsesta oli hänen toiselta ikävuodeltaan.
Isi oli kotona pojan kanssa ja minä olin käyttämässä toisia lapsia neuvolassa. Jostain syystä kotiintulomme venyi ja isillä tuli töihinlähdön aika. Kännyköistä emme tuolloin tienneet vielä mitään. Isi otti pojan mukaansa töihin ja varikolta ajoon lähtiessään soittaa meille kotiin, että "poika on mukana ja siihen ja siihen aikaan olemme Rautatientorilla kellotornin juurella".
Muistan, kuinka sydän pamppaillen kiirehdin toisten lasten kanssa tapaamispaikalle.
En kuunaan ole nähdyt suloisempaa näkyä, kun nousin etuovesta isin ohjaamaan bussiin ja auton etupenkillä istuu tyynen rauhallinen poika suuret kumisaappaat jalassaan. Poika oli istunut hievahtamatta koko matkan siinä, mihin isi oli hänet varikolla lähtiessä istuttanut.
Isin kanssa on ollut puhetta myöhemmin siitä, että sama temppu tuskin olisi onnistunut kenenkään muun lapsen kanssa.
Tuon tapauksen jälkeen pidin kyllä huolen siitä, että isin ei ole tarvinnut tosissaan harkita töihinlähtöä lapsi mukanaan.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Saa olla tekemättä mitään

Kaupunkilaislapsilla on suurempi riski tylsistyä kesälomalla, jos sataa. Esimerkiksi mummolassa voi leikkiä suurten katosten alla, vaikka taivaalta tippuisi vettä järeämpää. Parveke toki on meilläkin, mutta siellä on niin kylmää ja kosteaa, että leikit loppuu lyhyeen sielläkin.
Pikkutytöt miukuu tekemisen puutetta. Kävivät ensin kioskilla tuhlaamassa kourallisen kymmensenttisiään ja kun namit oli syöty, jatkoi nitinä.
Vessanpesun lomassa pidin heille kellonopetustuokion. Päätin opettaa kesälomalla tytöille kellon, niin Kaisalla on matematiikan tokaluokan opiskelu hiukkasen helpompaa, eikä kellon osaaminen ole pahitteeksi eskarilaisellekaan. Tämän päivän läksy on "pikkuviisari kertoo tunnin".
Jatkoin vessanpesua ja tytöt jatkoivat tekemisenpuutteen valittamista. Sain kuulla, että "aina kun sinulta kysyy tekemistä, sä neuvot tekemään jotakin siivoomista!"
Minusta keittiön askartelukaapin järjestely ei ole edes mitään siivoamista, vaan helpottaisi tavaroiden löytämistä ja kaapin siivoamisen jälkeen keksisi jo varmaan jotakin kivaa askarteluakin, mihin kaapista löytyisi tarvikkeita.

Lapsenkin on hyvä tulla toimeen itsensä kanssa myös silloin, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Elämän ei tarvitse olla jatkuvaa tekemistä ja puuhastelua koko valveillaolon ajan. Välillä on hyvä istua ihan jouten ja antaa ajatusten levätä. Olla hiljaa itsensä kanssa. Kerran päivässä se tekee hyvää myös viisivuotiaalle.
Ei luoda niin pakonomaista tekemisen tarvetta, ettei lapsi enää osaakaan olla hiljaa aloillaan. Siihen hiljaiseen hetkeen ei tarvita lastenelokuvan apua.
Voin helposti kuvitella, että energiselle lapselle viisiminuttinen hiljainen tuokio on vaikea opeteltava.
Entä onnistuuko meiltä kiireisiltä aikuisilta.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Iltarukouksen loppulause: "vastausta pyydetään"

Taidan olla hyvin ailahtelevainen luonne. Tänään mustikat ja mansikat ei meinaa tämän maailman menossa yhtikäs mitään. Ehkä sitä tarvitaan elämän tasapainossa pysymisen vuoksi, että toisena päivänä murheet on kokoluokkaa muurahainen ja toisena päivänä niin korkea vuori, ettei yli silmä kanna.
Muistutan tätä nyt ennen kaikkea itselleni, mutta samalla myös jollekin lukijallekin, joka pyörittelee ratkaisemattomia asioita päänupissaan: kerrotaan kaikki ratkolistalla olevat asiat Taivaan Isälle. Kerrotaan niitä niin vakuuttavasti, että Hän uskoo meidän olevan tosissamme.
Hän laittaa pilvet satamaan, vaatettaa kukat Salomoa kauniimmiksi, antaa aikaansa varpuselle, noteeraa hiustemme harvenemisen, Hänen on kullat ja hopeat. Kaiken lisäksi Hän sanoo, ettemme ole vielä pyytäneet häneltä MITÄÄN.

Isi on opettanut Miikalle Isä meidän -rukousta. Ajatuksen kanssa rukoilemme sitä Miikan kanssa tänä iltana isin ollessa töissä.
Ja Isä meidän -rukouksen jälkeen kerromme Hänelle näistä muista asioista, joihin Taivaan Isän pitäisi ottaa kantaa.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Eipä pääse metrolla marjametsään

Me helppoon liikkumiseen tottuneet ihmiset olemme vähän ihmeissämme, kun metro on siltatyömaan takia pois käytöstämme reilun viikon ajan. Itäisessä kaupungissa kulkijat pääsevät metrolla jonkin matkaa, mutta busseilla korvataan reitin loppu Rautatientorille asti. Me metrolinjan tässä päässä asuvat saamme selvitä olemassa olevilla bussi-ja raitiolinjoilla, kun havittelemme päästä kaupunkiin, mutta mutkiahan se matkaan tekee.

Olen viikonlopun työ-öinä tullut töistä kotiin metrolla, kun jalat ovat tuntuneet aika raskailta. Tänä aamuna siivosin voimiani ja askeleitani säästellen, koska matka Kampista kotiin sujui kävellen nopeammin, kuin sovittelemalla bussien aikataulujen kanssa.
Ihmettelen lonkkaleikattua miestäni, joka saattaa koko yön työvuoron jälkeen kävellä Ruskeasuolta kotiin ja matkaa kertyy reilusti yli 6 kilometriä. Tokihan paikallaan istumisen jälkeen tilanne voi olla toinen, kuin viiden tunnin taistelun jätesäkkien ja likaisten lattioiden kanssa.

Tänä aamuna kotiin tultuani olin ihan kypsä hakemaan mansikkalaatikon kauppakeskuksen edustalta marjanmyyntipisteestä. Viiden kilon laatikon hinta oli tarkalleen 19.90 ja en muista viime kesänä mansikan hinnan pudonneen niin alas.
Helsinkiläisiä on hellitty erittäin hyvälaatuisilla mansikoilla ja kaikki ostamamme on tullut myyntipöydälle  keräämistä seuraavana päivänä. Keskimäärin yksi ainut pilallinen marja on löytynyt laatikosta.
Kyllä minulla syke aina nousee, kun lähes kirjaimellisesti lasken päiviä, milloin pääsen omaa marjamaata perustamaan. Siksikin maistelen marjoja mukamas kovinkin asiantuntevasti. Näissä ostamissamme marjoissa maistuu mielestäni "tehotuotanto". Marjat ovat hyvin suuria ja väittäisin, että niiden kasvua on yritetty vauhdittaa kemiallisin lannoitekonstein. En asiaa tiedä, mutta kun saan maistaa saman lajikkeen marjaa, joka on kasvanut tätini lähes luomumenetelmin hoidetulla marjapellolla, maku on makeampi ja pehmeämpi.

Viimekesäisen rutinan toistumisen mustikkametsien puutteesta yritän nyt pitää sisälläni. En minäkään ymmärtäisi kaupunkilaista, joka minulle tulisi asiasta voihkimaan.
Mutta vetoan teihin tervejalkaiset, näppäräsormiset marjamaiden kupeessa asuvat: unohtakaa loppukesäksi muu maailma ja antakaa mustikoiden viedä mennessään. Jos sinulta loppuu pakastimet kesken, lainaa naapurista tai osta lisää. Jos pakastimet täyttyy, kuivata loput mustikat tai keitä mehuksi. Kun sinulla on kaikki paikat täynnä mustikkaa, kerää vielä lisää ja myy niille, jotka eivät metsään pääse.
Työsi vauhdittamiseksi voit etsiä vaikka tallenteen thaimaalaisten marjanpoimijoiden työskentelymenetelmistä Suomen metsissä.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Tuttuja tunteita

Mies lähti hetki sitten viettämään vapaapäiväänsä mieluisiin, ilolla vastaanotettuihin ylitöihin. Ylityöt ovat siksi mieluisia, että ne ovat tänä vuonna olleet perin harvinaisia ja niiden vaikutus palkkapäivän hymyn leveyteen on merkittävä. Palkkapäivän hymy yleensä helpottuu iltaa kohden, kun puutelistaa on ruksittu ja pankkitunnusten kanssa räknäilty laskupinoa pienemmäksi.
Viimeksi suurta iloa meille toi Kierrätyskeskus. Hankintalistallamme oli joitakin asioita lapsille, joista sanoin, että katsotaan, saadaanko ne hankittua Kierrätyskeskuksesta ja vasta sitten haemme niitä kaupasta. Kaikkien tyytyväisyys oli silminnähtävää, kun puuttuvat varusteet löytyikin aivan käyttökelpoisina, osin uudenveroisina ja todella edullisesti. Harvemmin kuitenkaan niin hyvin sattuu kohdalle, että on juuri oikean numeroisia kenkiä tai sopivia ulkoiluhousuja kierrätettynä tarjolla.
Euroaikana tuntuu ainakin minusta siltä, että raha-asioista on tullut ärsyttävän paljon vaivalloisempia ja työläämpiä ja tällä tarkoitan nyt sitä, että markka venyi pidemmälle. Euro ei veny, se vain kilisten vilahtaa ohi sormien.
Pystynköhän minä koskaan suhtautumaan raha-asioihin tyynellä vakaudella, että "kyllä ne asiat aina järjestyy"?
Jos kohta 50 vuotta on minun kohdallani järjestynyt, niin ei se Jumala varmaan sitä varpusesta huolehtimiskohtaa Raamatusta poista edelleenkään. Muistatte varmaan lohdullisen maininnan "katsokaa varpusia...kuinka Isänne huolehtii...eikö paljoa ennemmin teistä, te vähäuskoiset".

Pienet asiat on suuria ja suuret pieniä.
Viime kesän tunnelmat pulahti eilen mielen pintaan, kun minua ahdisti taas se, etten voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Viime kesänä isän kunnon heiketessä olisin mielelläni suonut voivani olla fyysisesti enemmän läsnä. Äiti on nyt ollut huonommassa kunnossa ja vaikka mummolassa on auttavia käsiä ja jalkoja enemmän kuin aikoihin, niin äidin apuna olisin mielelläni. Äiti oli keväällä hyvin viisas, kun jätti kasvimaan laittamatta. Ison talon kaikkein välttämättömimmätkin työt vaativat kuitenkin tekijänsä. Onneksi Kuopion Veli on voinut olla paljossa avuksi käytännön asioiden hoitamisessa.
Puoliksi vitsinä sanoin miehelle eräänä päivänä, että koko Etelä-Savosta ei löydy ainuttakaan linja-autonkuljettajan avointa paikkaa, ei edes osa-aikaista. Kaikenlaisia oljenkorsia sitä käy nyppimään, kun mieli on malttamaton ja haluaisi jouduttaa asioiden kulkua.

Meidän kylpyhuoneen lattiaremonttiasia sen sijaan etenee. Alkuun pitäisi päästä ihan lähipäivinä ja meidän suihkuevakot talon vintille alkaa. Olin tyytyväinen, kun lattiaa katsastaneet "päättävät herrat" olivat samaa mieltä kanssani, että epoksilattia olisi kaikin puolin parempi vaihtoehto meidän tilanteessa, kun rakenteiden kuivatteluun joudumme joka tapauksessa. Kokemukseni epoksilattian puhtaanapidosta ja turvallisuudesta ovat olleet pelkästään myönteisiä.

Ai niin: tänään tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun meille syntyi hirmuiseen helteeseen peikkotukkainen tyttö.
Hän jatkoi vuoroparisarjaa tyttö-poika, tyttö-poika, tyttö-poika, tyttö- kunnes seuraavana kesänä syntynyt tyttö laittoi järjestelmän uusiksi.
Haen mansikkalaatikon synttärin kunniaksi. Jos löytyy mansikkakakun nälkäisiä, haen toisenkin.
(Olisi se kakku kyllä tehtävä! Pikkuveli vaimonsa kanssa taitaa poiketa tänään kesälomavisiitillä.)
Etsikääpä tekin tänään mansikoita suuhunne. Kohta tulee talvi ja sitten niitä ikävöidään.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Karkkipäivä kotikonstein

Jostakin vastalöytämästäni blogista löytyi Dajmin ohje. Koska olen näin vanhaksi asti ostanut Dajm-patukkani kaupasta ja nyt osaan tehdä sen itse, on minusta oikeus ja kohtuus, että mahdollisimman moni tuon namin ystävä saa reseptin ulottuvilleen.
Olemme pari kertaa tehneet ja kummallakaan kerralla emme ole päässeet suklaakuorrutukseen asti - karkki on tullut syötyä heti jäähdyttyään.
Varaa nuolija ja leivinpaperi pöydälle valmiiksi. Valmis karkkimassa jähmettyy niin nopeasti, että tarviskaluja ei ehdi enää kuuman kattilan kanssa etsimään.
Mittaa aineet tarkasti. Voita voi olla reilut lusikalliset.

3 rkl voita
3 rkl siirappia
1 dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1 rkl kaakaota

Käytä paksupohjaista, kunnon kattilaa. Valitse sekoitusvälineeksi napakka kapusta, jolla saat kunnon "otteen" kattilan pohjaan.
Sulata voi, lisää muut aineet. Keitä kevyesti "pulppuillen" seosta viitisentoista minuuttia jatkuvasti kattilan pohjaa myöten sekoittaen. Seoksen paksutessa voit vähentää lämpöä.
Kaada paksuuntunut seos (sukkelasti) leivinpaperin päälle nuolijaa apuna käyttäen.
Anna jäähtyä. Halutessasi sulata vesihauteessa suklaata ja kaada karkin päälle. Jäähdytä jääkaapissa. Jos ehdit, leikkaa Dajm paloiksi.
Meillä ei ole ehditty edes sulattaa suklaata päälle. Ensimmäiseen kokeiluerään laitoin liikaa mantelia ja seos oli paksua puuroa. Syömättä ei jäänyt sekään ja maistui ihan oikealta.
Hintaa herkulle tulee kolmannes kaupan vastaavasta tuotteesta.
Varoitus: älä katko hampaitasi.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Villi tusina + yksi

Yksi lempparielokuvistani on ehdottomasti "Villi tusina". Tämän elokuvan kohdalla en kiinnitä huomiota näyttelijätyöhön, en toteutukseen, vaan itse asia, kahdentoista lapsen perhe, saa minut innostumaan jokaisella katselukerralla.
Kun näin elokuvan ensi kertaa, istuimme miehen kanssa Kampissa elokuvateatterissa ja itkeä tirautin elokuvan aikana lukuisia kertoja. Olin raskaana ja itkuherkkyyttä selitellään silloin hormoneilla.
Äsken piti katsoa elokuva jälleen kerran ja ihan muistin virkistämiseksi. Pienimmät katsoivat kanssani ja heidän kommenttinsa hurjimmissa kohtauksissa oli "aika villejä nuo lapset".

"Armeijapoika" lähti iltapäivällä. Kakun tein, mutta lähtijä söi makaronipöpelisköä niin paljon, ettei enää kakkua jaksanut. Meillä on kolmet syntymäpäivät heinäkuussa vielä edessä, joten lisäsyitä mansikkakakun tekoon kyllä vielä löytyy.

Oli erittäin mielenkiintoista seurata sisarusten reaktioita isoveljen lähtöön. Saara kipaisi rappuun vilkuttamaan vielä viimeiset hyvästit, Kaisa pujahti veljen lähtiessä parvekkeelle - joko pientä ikävää tai ujostelua oudossa tilanteessa. Armeijaan lähtevän huonekaverina oleva veli teki selkoa pikkupoikien kanssa, kuka pääsee nukkumaan armeijapojan sänkyyn tämän poissaollessa. Isommat tytöt ilmaisivat aidosti oman jännityksensä veljen lähtemiseen.
Kun ovi sulkeutui lähtijän jälkeen, kaikki menivät vaitonaisina ympäri kotia, istuivat alas ja sulattelivat asiaa hetken tahoillaan. Hiljaiselta ja oudolta kieltämättä tuntui.

Tämä tiivis yhdessäolo ja asioiden jakaminen varmaan tekee sen, että kun joku joukosta on poissa, muilla kestää hetki päästä takaisin yhteiseen rytmiin. Sitten kun lähtijänä on vielä sellainen perheenjäsen, joka ei ole vielä aikaisemmin ollut pidempiä aikoja pois kotoa, ero tuntuu selvemmin. Kun Maatalouskoululainen aikoinaan lähti kouluun, olimme ihan lamaantuneita. Nyt jos hän viettää jonkun viikon mummolassa, meillä on korkeintaan ikävä, mutta emme sentään enää lamaannu.

Kun sunnuntaiaamuna tulin yhdeksältä töistä ja istuin suloisessa auringon lämmössä parvekkeella aamukahvilla miehen kanssa, Saara kiipeää syliini ja sanoo:
- Kun mä olin niin kiltisti täällä, kun sä olit töissä, niin saanko mä jonkun ahkeruuspalkinnon - vaikka ilmapallopussin!
En ole raskaanakaan, mutta tuollainen lause oli vähällä liikuttaa minut kyyneliin asti.

Voi näitä rakkaita lapsia - lähteviä ja kotona lähellä olevia.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Läksiäiskakun paikka?

Pojistamme toinen matkaa huomenna Santahaminaan. Matka ei ole pitkä, mutta äidin mielessä väreilee jännitys, vaikka ymmärrys sanoo, että ei sitä pojan armeijaanmenoa tarvitse edes äidin jännittää.
Kun lapsi aloittaa koulun, tuntuu samalainen jännitys vatsanpohjassa, mutta armeijaanlähtijää ajatellessa on mielessä jotakin pysähdyttävämpää. En muista itkeä tirauttaneeni, kun vanhin poika lähti armeijaan - tyhjä olo oli sydämessä ensimmäisen viikon ja ajatukset pojassa yhtenään. Jälleen huomaan muistuttavani itselleni, että ei tämä äidin orpous ole mitään niiden tunteiden rinnalla, mitä äidit kokivat ja edelleen maailmalla kokevat, kun oma poika lähtee sotaan.
Vaikka tämäkin lähtijä on "jäntevä poika", "hyvin kasvanut ja kehittynyt" (suoria lainauksia pojan neuvolakortista), niin äiti varmaan ääneenkin poikaa muistuttaa, että muista kunnioittaa myös oman kehosi viestejä. Se on tervettä itsesuojelua tilanteessa, kun fyysisiä ja henkisiä voimavaroja testataan äärirajoilla.

Palvelukseenastumismääräyksessä ilmoitetaan, että paikalle on saavuttava kello 16 mennessä. Aamulla ehtisi leipoa vielä kesän ensimmäisen mansikkakermakakun lähtijälle.

Kaikkea hyvää niille lähes 14 000 suomalaiselle varusmiespalvelustaan huomenna aloittavalle.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Lupaus taivaalla

Päivän kohokohta minulle oli pestyllä parvekkeella, pehmoisessa nojatuolissa maisteltu hyvä kahvi ja tuokio Kodin Kuvalehteä lukien. En paljoakaan harrasta niin sanottujen "naistenlehtien" lukemista. Ei sen takia, että minulla olisi mitään niitä lehtiä tai niiden sisältöä vastaan, kysymys on yksinkertaisesti siitä, että lehden luku ei ole mielekästä, jos saman jutun saa keskeyttää kolme kertaa erilaisista perhesyistä johtuen. Nyt kuitenkin hetki oli otollinen kahden haastattelun lukemiselle.
Toisen jutun luin kahteen kertaan ja oikein ajatuksen kanssa. Jutussa kerrottiin pariskunnasta, joka vietti vuoden Lapin metsissä ja erämaissa. Muutaman kerran vuoden aikana he kävivät ihmisten ilmoilla lataamassa puhelinta tai myymässä keräämiään marjoja.
Parin kokemukset luonnon kanssa elämisestä oli huikeat. Enkä yhtään ihmettele, että heillä oli lieviä vaikeuksia sopeutua takaisin "tavallisten" ihmisten elämään vuoden jälkeen. Alkuajan pientä röhää ja toisen potemaa lievää vatsatautia lukuunottamatta he olivat koko vuoden terveitä. Lääkkeitä ja laastareita heillä ei ollut edes mukana.
Olisi mielenkiintoinen kirja tutustuttavaksi, jos he jaksaisivat kokemuksensa ja valokuvansa koota kirjaksi.
Vaikka minä en juurikaan asetu samalle aaltopituudelle puhuttaessa metsän keijuista, menninkäisistä tai peikoista, saa minun puolestani toiset vapaasti niistä kertoa. Lehtijutussa minua kiehtoi lähinnä itse asia, eli elää koko vuoden kierto riippuvaisena luonnon olosuhteista.
Minä varmaan hehkuttaisin samassa tilanteessa Luojan ihmeellisen luomakunnan moninaisuutta ja Suomen luonnon suurta rikkautta.

Luojan ihmeitä ihastelimme pari viikkoa sitten lasten kanssa myöhäisenä iltahetkenä. Taivaankannen koristi niin häikäisevän kaunis kaksoissateenkaari, että meistä kukaan ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Pakko oli seistä parvekkeella katselemassa niin kauan, kuin sateenkaari näkyi.
Ensimmäinen Mooseksen kirja, 9.luku ja jakeet 8-17 kertoo meille sateenkaaren synnyn:
"Ja Jumala sanoi Nooalle ja hänen pojilleen:
Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa, kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka ovat teidän kanssanne maan päällä, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien villieläintenkin kanssa, kaikkien niiden kanssa, jotka tulivat arkista ulos.
Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata.
Jumala sanoi vielä: Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää.
Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa.
Ja Jumala sanoi vielä Nooalle: Tämä on sen liiton merkki, jonka minä teen kaikkien maan päällä elävien kanssa."

Minulle sateenkaaren näkeminen on aina sykähdyttävän riemullista: ikäänkuin lukisi viestiä Jumalalta.
Joskus, kun lapsia kauhistuttaa rankka tai päiviä kestävä itsepintainen sade, muistutan heitä tästä Jumalan ikuisesta lupauksesta.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Suurperheen kesä kaupungissa

Lasten kesäloma alkaa olla jo siinä vaiheessa, että kaikki ovat hyvin sopeutuneet kouluttomaan elämään. Tällä hetkellä kokoonpanostamme puuttuu Kangasniemelle leiriohjaajaksi lähtenyt entinen Talouskoululainen, syksyn lähihoitajaopiskelija, sekä Kampaajatyttö, joka muutti omaan alivuokralaisasuntoon kesän korvalla. Koska hän kirkkain silmin sanoo, että kotiin ei ole ikävä, on todennäköistä, ettei routa aja tyttöporsasta kotiin. Hyvähän tuo olisi, jos napanuora noin helposti katkeaisi.
Ensi viikolla astuu armeijan palvelukseen toiseksi vanhin poika - se, joka keväällä vietti lakkiaisia. Poika valmistautuu armeijaan nukkumalla varastoon ja viettämällä paljon aikaa kavereiden kanssa. Ainakin äidistä se näyttää siltä. Kaisa on kova kiusoittelemaan veljeään ja veistelee armeijaanlähdöstä, että "sinne se kaksivuotias kakara menee päiväkotiin".

Koko sakilla emme tänä kesänä Kangasniemelle lähde. Syitä on kolme, oikeastaan neljäkin, koska isin kesäloma oli silloin toukokuussa. Suurin syy on raha, toinen vesi ja kolmas olosuhteet.
Maksamme edelleen kahta viime kesänä tehtyä koko perheen bussimatkaa, mummolan kaivon vesi ei riitä meidän perheen kulutukseen kahta päivää kauemmin ja olosuhteet on syytä hyväksyä kaunistelematta.
Halukkaat pääsevät kuitenkin mummolaan sopivissa kokoonpanoissa.

Jos tuota Pismin leirille ohjaajaksi mennyttä tyttöä ei lasketa, niin leiriläisiä ei juurikaan meiltä löydy. Ei ole ollut halukkaita ja minä en ketään patistele. Kun itse menin pitkin hampain lapsena leirille, päätin silloin, että jos minulla joskus on lapsia, en kyllä heitä leireille houkuttele. Olihan leireillä enimmäkseen kiva olla, mutta niin kamala koti-ikävä minua aina vaivasi, että sitä ei helpottanut edes leirin keittiössä työskennellyt oma äiti. Kun mieheni vietti lapsuuden kesänsä usein kesäsiirtoloissa, on suhtautumisemme kesäleireihin ollut, että jos joku sinne ruinaa, saa kaikin mokomin mennä, mutta me emme leirejä juurikaan mainosta.

Ei mummolaa, ei leirejä, ei isilläkään lomaa! Ankeaksipa vetää kaupunkilaissuurperheen kesän! Kaiken lisäksi isin työnantaja jätti taloudellisista syistä tänä kesänä henkilökunnan Linnanmäkipäivän järjestämättä. Ei edes Lintsiä!

Kesämme ei rakennukaan tällä kertaa niiden asioiden varaan, joita ei ole tai joita ei saada.
Otamme kesäloman rakennusaineiksi tämän kodin ja nämä ihmiset. Ei haittaa sade ja kylmä tuuli, kun on lämmin koti, jonne voi tulla. Kaikki ovat terveitä ja elämäänsä tyytyväisiä, kenelläkään ei ole stressiä, eikä paha olla. Jokaisella on oma sänky, jonne voi mennä päivänokosillekin, jos väsyttää. Ruokaa on riittänyt ihan jokaiseksi päiväksi, vaatteita on kasoiksi asti, kengätkin on löytynyt jokaiselle jalkaan (ja Miika saa perjantaina uudet lenkkarit, kun on isin tilipäivä).
Meillä on ollut ruhtinaallisesti aikaa viettää toistemme seurassa, jutella ja hassutella. Isoveljet käyvät iltaisin pelaamassa pienempien kanssa jalkapalloa, sählyä tai koripalloa. Meressä ovat käyneet uimassa ne, joita ei kylmä tuuli ole pelottanut. Lapset ovat viettäneet paljon aikaa kavereidensa kanssa, mutta jos joku on halunnut olla vain kotona, senkin on voinut vapaasti tehdä.
Ehkä talvi kaikkine vaatimuksineen ja velvotteineen otti niin koville, että kaikki nauttivat nyt siitä, että saa vapaasti olla tekemättä mitään kovin hyödyllistä ja tärkeää.