Läksiäiskakun paikka?

Pojistamme toinen matkaa huomenna Santahaminaan. Matka ei ole pitkä, mutta äidin mielessä väreilee jännitys, vaikka ymmärrys sanoo, että ei sitä pojan armeijaanmenoa tarvitse edes äidin jännittää.
Kun lapsi aloittaa koulun, tuntuu samalainen jännitys vatsanpohjassa, mutta armeijaanlähtijää ajatellessa on mielessä jotakin pysähdyttävämpää. En muista itkeä tirauttaneeni, kun vanhin poika lähti armeijaan - tyhjä olo oli sydämessä ensimmäisen viikon ja ajatukset pojassa yhtenään. Jälleen huomaan muistuttavani itselleni, että ei tämä äidin orpous ole mitään niiden tunteiden rinnalla, mitä äidit kokivat ja edelleen maailmalla kokevat, kun oma poika lähtee sotaan.
Vaikka tämäkin lähtijä on "jäntevä poika", "hyvin kasvanut ja kehittynyt" (suoria lainauksia pojan neuvolakortista), niin äiti varmaan ääneenkin poikaa muistuttaa, että muista kunnioittaa myös oman kehosi viestejä. Se on tervettä itsesuojelua tilanteessa, kun fyysisiä ja henkisiä voimavaroja testataan äärirajoilla.

Palvelukseenastumismääräyksessä ilmoitetaan, että paikalle on saavuttava kello 16 mennessä. Aamulla ehtisi leipoa vielä kesän ensimmäisen mansikkakermakakun lähtijälle.

Kaikkea hyvää niille lähes 14 000 suomalaiselle varusmiespalvelustaan huomenna aloittavalle.