Syksyhyvästejä marjapaikoille

Minulla on jo useamman vuoden ollut tapana syksyisin hyvästellä marjamaat, kun tiedän olevani paikassa viimeistä kertaa sinä syksynä. Kun puolukat on kerätty, en yleensä enää käy marjapaikoissani ennenkuin seuraavana syksynä.

Tänään lähdin tarkistamaan Rantakankaalta, velipojan metsästä, yhtä puolukkapaikkaa. Kun tulin metsäautotietä aukon puoliväliin, oli tien levikkeellä tuore nuotiopaikka ja paljon auton ja ihmisten jättämiä jälkiä. Kun vielä tieltä lähti aukon heinikkoon tallattu polku, tiesin oitis, että suuria puolukkasaaliita en enää tavoita.

Etelä-Savo on rikasta metsämarjaseutua ja niinpä täällä on jo vuosien ajan tavattu syksyisin marjafirmojen ulkomaalaistaustaisia marjanpoimijoita. Marjoja riittää meille kaikille ja ulkolaiset poimijat eivät mene kovinkaan kauas teistä. 

Keräsin tänään vielä mustikoitakin ja vajaan ämpärillisen puolukoita toisten poimijoiden jäljiltä. Hyvästelin mielessäni nuo marjapaikat. Useamman kerran olin noilla paikoilla käynyt tänäkin syksynä mustikassa ja puolukassa. Sanon mielessäni: "nähdään taas ensi syksynä, kiitos Taivaan Isä marjoista".

Samalla tavoin tervehdin marjamaitani, kun kesän loppupuolella käyn katsastamassa mustikoiden joutumista. Ajatuksissani iloitsen, että jälleen tapaan tutut puut ja mättäät. Tuntuu, että on vain hetki syksyn hyvästeistä.

Hiljaista

 (Lapsen kuva julkaistu luvalla.)

Talosta tuli hiljainen. Eläimet pitävät äänistä huolta: juoksuinen, itsepintaisesti ulos pyrkivä kissa ja koirat saavat aikaan eloa, mutta muutenhan täällä on harvinaisen hiljaista.

Opiskelupaikkakunnilleen muuttaneet lapset ovat tutustuneet uusiin kotikaupunkeihinsa myös viikonloppuisin, joten hiljaista on meillä ollut viikonloppuisinkin. Luulen, että jokainen muuttanut nauttii nyt myös kaikista niistä lukemattomista mahdollisuuksista, mitä kaupunki voi asukkaalleen tarjota. Jokainen on koulun ohella alkanut myös käydä harrastuksessa ja seurakuntienkin tilaisuudet ovat tulleet tutuiksi.

Luulen, että uusi elämäntilanne koskettaa ehkä tuntuvammin Pappaa. Usean vuoden ajan Pappa kyyditsi lapsia kuusikin kertaa viikossa kuntosalille ja poikkeuksetta oli myös itse mukana treeneissä. Nyt ei Papan tule yksikseen lähdettyä.

Eilen illalla teimme Papan kanssa poikkeuksellista. Kävimme kunnantalon salissa katsomassa Lapua-elokuvan. Edellisestä leffareissustamme taitaa olla kuusikin vuotta aikaa.

Lapua-elokuvaa suosittelen. Suomalaisen elokuvatyön voimainponnistus ansaitsee kyllä tulla mahdollisimman monen nähtäväksi. Lapuan tragedian kokeneet ovat sanoneet elokuvan nähtyään, että kokemus oli terapeuttinen. Meille muille elokuvan kertomus henkilötarinoineen, jotka olivat fiktiivisiä, antoi paljon ajateltavaa.

Lapsenlapsi kävi yhtenä päivänä. Hän ihastui marja-aronioihin.