sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Välipäivien työpäiviä

http://www.katsomo.fi/?progId=160408

Silloin harvoin, kun istun television ääreen, on mukava yllätys, kun löytyy mielenkiintoista katsottavaa. Yllä on linkki MTV3:n äsken esittämään luontodokumenttiin, joka houkutteli television ääreen myös joukon kouluikäisiä. Ohjelma kertoi kuningas Salomon kaivoksista ja antoi paljon mielenkiintoista tietoa Raamatun historiaan liittyen. Salomon aikaiset kuparikaivokset ja kuparin jalostaminen olivat meille uutta historiaa ja osaltaan selittävät Salomon valtavien omaisuuksien ja rikkauksien alkuperää.
. . .

Kun on ollut paljon työmaalla, kotiin päästyä kaikki kotityöt tuntuu rentouttavalta terapialta. On ihana pestä pyykkiä, tiskata, laittaa ruokaa, pitää lapsia sylissä. Ainakin sylittelyn määrä on vakio, oli äiti sitten töissä tai kotona. Jos on pitkään töissä, sylittelyjä kasaantuu ja sumaa pitää sitten purkaa urakalla. Tänään kävin vain kaksi tuntia töissä, joten sylittelyjä ja halitteluja on sitten riittänyt.

Miehelläkin on ollut paljon pitkiä työpäiviä. Yhteisiä hetkiä olemme saaneet niin, että mies tulee minua vastaan töistä jos on itse vapaalla. Lauantaiaamuyöllä pääsin klo 04 töistä Temppeliaukion kirkon "kulmilla" ja mies soitti minulle matkamuistomyymälän edustalla seisovan täytetyn poron takaa juuri kun olin kävelemässä ohi. Ravintoloista kotiutuvat katsoivat meitä todeten, että hassuja on täällä joka lähtöön. Mutta mukavaa oli kävellä aamuyöllä töistä kotiin miehen seurassa.

Joululomaan mahtuu minulle vielä neljä lyhyttä työvuoroa. Kun koulu alkaa 7. päivä, palaamme taas tuttuun arkirytmiin. Melska tulee minulle joka arkipäivä hoitoon ja minä pistäydyn töissä kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin muutaman tunnin ajan. Nyt hoidetaan mummon kasautunutta lapsenlapsi-ikävää, kun Melska tuli yökylään. Vain mummo kelpuutettiin hoitamaan iltapesut.

Helsingin katukuvaa värittää näinä päivinä valtaisa määrä itänaapurista tulleita lomailijoita. Kävin päivällä päivystävässä apteekissa Mannerheimintiellä ja totesin, että yhtä suomalaista kohden oli liikkellä kolmekymmentä turistia. Stockmannilla joulutöissä oleva kampaajatyttö kertoi samansuuntaisia huomioita. Mies soitti juuri töistä Seurasaaren linjalta 24. Siellä päätepysäkillä lähtöaikaa odotellessaan kuului hoituvan kaikki turistien kyselyt yhdellä sanalla: "harasoo".

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Elämä itsessään on rikkaus

Tämän päivän aihetta kirjoitukseen ei tarvitse kaukaa hakea. Sydän on täynnä sitä aihetta ja olen puhunut siitä myös miehelle ja lapsille.
Aihe "hyökyi yli", kun palasin iltapäivällä työstä. Astuin kodin kynnyksen yli ja olin kotona kaikkien rakkaiden luona.
Meillä ei ole pelkästään koti ja kaikkea mitä elämiseen tarvitsemme, vaan meillä on myös toisemme ja meillä kaikilla on suurena elämän lahjana terveys.

Jossakin vaiheessa elämää tulee se armoton raja vastaan, kun et voi enää ostaa rahalla terveyttä tai rakkaittesi terveyttä, elinpäivistä puhumattakaan.

Jos minä joskus Jumalalle nurisenkin rahojen riittämättömyyttä tai ajan tiukkuutta, niin kyllä kuitenkin valitsen mielummin lähelleni puolison ja lapset ja näen heidät nauttimasta elämän lahjoista terveinä. Rikkaus ja taloudellinen hyvinvointi taitaa kuitenkin jäädä toiseksi sen rinnalla, että voit elää terveenä - kävellä omilla jaloillasi, puhua omalla suullasi, syödä ruokaasi, juoda juomaasi...

Jumala armahtakoon meitä, kun olemme joskus tyytymättömiä niin käsittämättömän pienistä ja vähäpätöisistä asioista.
Jumala antakoon nöyrää mieltä ja kiitollisuutta näistä elämän itsestäänselvyyksistä.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Onpa taivaassa tarjona

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=24857
Tuo ylläoleva selvitys on linkki, jota klikkaamalla pääset seuraamaan meidän perheen jouluaattoillan kohokohtaa.
"Jumala puhuu" -ohjelmasarjan joulujakso kuvattiin Jennin, Kaisan ja Miikan koululla ja Agape-päiväkodissa.
Aika hyvin koulun tunnelma ja ilmapiiri välittyy noinkin lyhyestä ohjelmasta.

Kuten etukäteen arvelinkin, tämän joulun tunnelmasta tuli siltä osin erilainen, että useampi perheestämme on joutunut viettämään juhlaa työmaallaan. Eli unelias hissuttelu kotona ei ole juuri keneltäkään toteutunut, kun aamulla töihinlähtevä on touhunnut jo ennen kuutta ja iltavuorosta tuleva etsii iltapalaa puolenyön aikoihin. Ylimääräinen ohjelma on tuonut myös sen, että aika on livahtanut tavallista nopeammin. Kotitöiden suhteen aika käy minulle hyvin vikkeläjalkaiseksi tulevina päivinä, kun huomasin juuri, että huomisesta eteenpäin on minulla työvuoroja kahdeksan päivää peräjälkeen. Kokonaisia työpäiviä niistä on vain muutama, mutta joukkoon mahtuu myös yksi yövuoro. Raskas siitä yövuorosta tuskin tulee, kun avustettavia on vain yksi. Lähinnä sinnittelyä voi aiheuttaa silmien aukipitäminen.

Koska olen yli kaksikymmentä vuotta ollut kotiäitinä, nämä kolmetuntiset "työpäivät" kodin ulkopuolella ovat vielä olleet pelkkää mielenvirkistystä. Raskaaksi työksi niitä ei ainakaan vielä miellä.
Työmaallaoloni on kuitenkin saanut aikaan selkeää omatoimisuuden viriämistä kotijoukoissa, joten odotan aina mielenkiinnolla töistä kotiinpaluuta. Mitä pidempi työpäivä, sitä siistimpää on kotona ja sitä paremmin on täällä pärjätty. Alun haparoinnin jälkeen myös tavoittelusoitot suljettuun puhelimeeni työaikana on loppuneet. Harvemmin enää tulee viestejäkään "se kiusaa mua, puhu sille, kun tulet".


Joulun sanoma on ollut tänä vuonna hyvin erityinen. Jouluviikon tapahtumat Suomessa saivat meidät huomaamaan, kuinka tärkeä on yksikin ihminen tässä rakkaassa synnyinmaassamme. 8-vuotiaan Artun perhe on varmasti saanut paljon esirukoustukea poikkeuksellisen raskaan elämisentaakan kantamiseen. Väistämättä lähes jokainen suomalainen vanhempi on ajatellut mielessään, että aivan yhtä hyvin tämän joulun murheviesti olisi voinut olla meidän perheemme osana.
Minulle tämä tapaus on ollut vahva muistutus siitä, kuinka mittaamattoman arvokas iankaikkisuusolento on joka ainut lapsi - oma, naapurin tai täysin tuntemattoman perheen.

Jesaja 9:5
"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas."

Iankaikkisen Isän hoteisiin toivotan teidänkin asettuvan katselemaan elämäämme eteenpäin unohtamatta elämämme katoavaisuutta. Otetaan hetkistämme vaarin.

torstai 20. joulukuuta 2012

Pieniä ja merkittäviä asioita

Täällä kotona Helsingissä leijailee taivaalta enkelien lumihiutaleita. Tänään Saaraa tarhasta hakiessani tajusin kuin valonväläyksenä, että nämä tyynessä pakkasäässä leijailevat käsittämättömän kauniit lumikiteet ovat enkeleiden ilo ja ihastus. Kun erilaisissa palvelutehtävissä olevat enkelit näkevät Luojan laittavan nämä luomakunnan ihmeet liikkeelle, he ihastelevat ja hymyilevät ja katsovat, millaisia reaktioita meissä ihmisissä ne saavat aikaan. Vie kolmevuotias tuonne kimaltavaan sateeseen, niin hän näyttää sinulle, mikä on tärkeintä tässä päivässä. Kuuntele hänen riemukasta hihkumistaan, katso hänen silmiään ja pysähdy hänen kanssaan tutkimaan lapaseltasi lumihiutaleitten ihmeellisenkauniita kuvioita.

Kun laiva lähti tiistai-iltana Tukholmasta, katselimme lasten kanssa ikkunasta tumman harmaata, jopa mustaa merta. Luomakunnan värimaailmassa oli kuitenkin voitolla valkoinen, mutta sinisen ja harmaan eri sävyt olivat kylmiä ja hiljaisia.
Meren väri tummuudessaan oli puhutteleva. Vesi oli niin synkkää ja näytti niin hytisyttävän kylmältä. Huomasin pohtivani, kokeeko kukaan tuollaisen meren äärellä asuva, että meren väri olisi lämmin, kotoisa ja lempeä. Minulle meren väri oli kolkko ja syövereihinsä saavuttamattomiin upottava.

Matka oli meille rentouttava. Nukuimme ja söimme hyvin ja mielemme virkistyi sukulaisia tavatessa.
Ruuan suhteen sain aika koskettavan kokemuksen. Olin ajatellut, viikottain makkarakeittoa tai makaronipöpelisköä hämmentäneenä, että laivan buffetpöydästä syöminen olisi jotakin kotiäidin makunystyröitä ilahduttavaa tai peräti "merkittävä kokemus". Tokihan ruoka kaikkineen oli hyvää ja maltoimme pysyä syömisen suhteen kohtuudessa, mutta koskettava kokemus oli edessä tädin ja tämän miehen luona kyläillessä. Kun sain syödä tädin tekemiä karjalanpiirakoita ja keittoa ja tädin miehen leipomaa ruisleipää, ei maailmassa ollut siinä hetkessä suurempaa herkkua.
Minä luulen, että tässä on kyseessä se asia, mistä olemme täällä puhuneet aikaisemminkin. Kun Taivaan Isä siunaa ruuan, sen maku tuntuu sydämessä asti. Tässä ei ole kysymys ruuan "ylistämisestä" tai kehumisesta. Tunne, kokemus ja nimenomaan se maku oli vain niin järisyttävän selvä.
Sen lisäksi, että Jumala oli antanut siunauksen sille ruualle, ateriasta teki merkityksellisen ne rakkaat ihmiset, joiden kanssa sen sai syödä.

Me olimme onnellisia myös silloin, kun saimme tulla kotiin.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kauan eläköön ärsyttävät äidit!

Useimmat meistä ovat läpikäyneet (tai elävät paraikaa) elämänvaihetta, jolloin äiti oli maailman ärsyttävin ihminen. Jos äidin ulkoinen olemus vielä jotenkin pysyi ärsytyskynnyksen alapuolella, niin ainakin äidin puheet olivat läpeensä tylsiä ja pohjattoman ärsyttäviä ja ne mielummin jätti omaan arvoonsa.
Suurella todennäköisyydellä tuo ajanjakso alkaa siinä 12-13 ikävuoden huitteilla ja kestää minkä kestää. Löytyy kyllä sellaisiakin nuoria, jotka ovat kokonaan välttyneet äiti-inhotukselta. Heidän psyykenrakenteensa on todennäköisesti erittäin vahva.

Kun tytöstä tulee äiti, hän huomaa kauhukseen, että alkaa jossain vaiheessa muistuttaa puheissaan omaa äitiänsä. Pahimmassa tapauksessa myös jotkut äidin lentävät lauseet ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle.
Kun minä jätin tuvan lattiaa pestessäni jalkalistat pyyhkimättä pölystä, kuulin joka ainoa kerta niin tehdessäni "mikä työ kannattaa tehdä, se kannattaa tehdä kunnolla".
Kun 2000-luvun koululainen meillä imuroi huonettaan ja "unohtaa" imuroida sängyn alta, hän kuulee minun painokkaat sanani "mikä työ kannattaa tehdä, se kannattaa tehdä kunnolla".

Näitä surullisenkuuluisia ärsytyslauseita löytyy minulta lisääkin. Yksi parhaimmista taitaa olla "minä en ostaa ruokaa kompostiin kipattavaksi tai maitoa viemäriin kaadettavaksi".
"Kuvitteletko sinä, että raha kasvaa puussa" on niitä lähes viikottain käytettyjä teininkiusaamislauseita.

Tänä aamuna syntyi ihan käytännön tilanteessa uusi ja erittäin käyttökelpoinen ärsytyslause. Voitte viikonpäivästä ja vuorokaudenajasta päätellä, missä tilanteessa tämä lause on syntynyt.
"Väsymys ei oikeuta laiminlyömään velvollisuuksia".

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Työtä ja lomaa

Tänään taas ajattelin, kuinka ihan yhtäkkiä meidän lapsiperhe-elämä on kääntynyt uudelle sivulle. Täällä ei vuosikausien jälkeen ole enää ainuttakaan tuttipulloa tai vaippapakettia, ei ainoitakaan lapsenrattaita eteisessä tukkimassa sisäänpääsyä. Lego-palikoitakin on niin vähän, että jos niistä jokunen joskus lattialle eksyykin, sen poimii ylös silkasta ilosta, että näkee vielä sellaisiakin leluja.
Se, mitä on tullut uutta, on nämä työläiset. Kampaajatyttö tekee jouluapulaisen pestiä keskustan Stockmannilla, vanhin poika käy omassa työpaikassaan, lähihoitajaopiskelijapojalla on menossa työssäoppimisjakso ja herää aamuisin ennen kukonlaulua ja lähtee kaupungin toiselle laidalle päiväkotiin töihin. Mies tekee edelleen pelkkää yötyötä ja hinkuu ylitöitä joka ainoalle vapaapäivälleen. Hinkumiseksi se on viime aikoina jäänytkin, kun tämän vuoden tuntirajoitus alkaa täyttyä. Nyt loppuvuosi, kun koululaisilla on lomaa, olen minäkin varaillut itselleni useamman työvuoron ihan pelkästä työssäkäymisen ilosta. Takana on kyllä toisena ajatuksena se, että kun otan vastaan erilaisia työtarjouksia, minulle niitä todennäköisesti tarjotaan myös tulevaisuudessa, kun hoidan työni kunnolla.
Joulun ja uudenvuoden seutu näyttääkin siltä, että työssäkävijät käyvät vain kotona välillä nukkumassa ja hakemassa eväitä.

Kovasti kiitollisia täytyy olla siitä, että meillä on töitä, joihin mennä. Kaiken lisäksi jokainen kokee työnsä mielekkääksi ja lähtee mielellään työpaikalleen.
Perinteinen "joulukortti" tuli vuokra-asuntomme omistajalta. Siinä ilmoitettiin, että maaliskuussa vuokramme nousee reilulla sadalla eurolla ja on korotuksen jälkeen 1360e. Täytyy siis sanoa, että onpa hyvä, että perheessä on useampi työläinen, muuten olisi pakkomuutto mummolaan tai muualle edessä.
Muualla Suomessa asuvista voi tuollainen vuokra tuntua hurjalta, mutta on todellisuudessa Helsingin vuokratasoon nähden kohtuuvuokra 105 neliöstä. Kotimme sijainti keskustan läheisyyden ja metroaseman takia nostaa osaltaan hintatasoa.

Huomenna on se jännittävä päivä, jolloin 9,- 11- ja 15-vuotiaat pääsevät kanssani Tukholman matkalle. Olen tänään varustanut kotijoukkoja puhtailla vaatteilla ja tekemällä kattilakaupalla ruokaa. Isille sattui vapaapäivät reissumme ajaksi, joten hän on henkisenä tukena isoille tytöille, jotka pyörittävät huushollia sillä aikaa. Kaisa ja Saara surevat etukäteen, kuinka "kurjaa" heillä on täällä meidän poissaollessa. Siinä ei paljoa edes toivo tuliaiskarkeista lohduta.
Me lähtijät aiomme kyllä nauttia jokaisesta silmänräpäyksestä tulevalla matkalla.
Suuri ja lämmin kiitoksemme kaikille tahoille, jotka ovat matkaamme eri tavoin sponsoroineet.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Tarpeeksi korpin nokassa

Minua aina välillä "puhuttelee" jokin asia. Se "puhuttelu" tarkoittaa sitä, että oivallan jonkun asian, mitä en ole ehkä aikaisemmin pannut merkille tai edes noteerannut.
Raamattua kun lukee, tulee niitä puhutteluja usein sellaisista raamatunpaikoista, ettei aikaisemmin ole ymmärtänyt lukemaansa omalle kohdalleen.

Jouluevankeliumista minua puhutteli yhtenä päivänä sellainen asia, että Jumala laittoi enkelit kertomaan paimenille Jeesuksen syntymästä. Paimenet oli tuohon aikaan ja siinä kulttuurissa yhteiskunnan köyhimpiä ja tavallaan syrjässä tavallisesta elämästä. Hehän viettivät pitkät ajat lammaslaumojensa kanssa laitumilla ja usein kaukana kotoa. Heidän elämänsä oli ihan toista, kuin itämaan viisaiden miesten, jotka myöhemmin ohjattiin Jeesuksen luo.
Jumala osoitti sillä, että enkelien viesti kerrottiin ensin juuri paimenille, että sanoma Jeesuksesta kuuluu kaikille ihmisille yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Toinen tämän viikon puhuttelu on elänyt myös mielessäni.
Ensimmäisen kuningastenkirjan luvussa 17 kerrotaan profeetta Elian elämänvaiheista. Elia piiloutui Jumalan käskystä Keritin puron varrelle sen jälkeen, kun tämä oli profetoinut kuningas Ahabille, että maata uhkaa sateeton aika. Syy, miksi Jumala sulki taivaan akkunat, on luettavissa 16 luvusta.
Ajattelin, että kyllä Elialla on täytynyt olla vahva luottamus Jumalaan, kun hän meni mahtavalle kuninkaalle lausumaan Jumalan rangaistusta. Jumalahan ei hyväksynyt sitä pohjatonta pahuutta ja syntiä, mitä kuningas Ahab teki ja antoi kansan tehdä.
Elia asettui siis Keritin puron varrelle, kun Jumala oli hänen niin käskenyt tehdä. Lisäksi Jumala ilmoitti, että korpit tuovat Elialle joka aamu ja ilta lihaa ja leipää ja että hän saa juodakseen purosta.

Vanhassa käännöksessä puhutaan kaarneista ja nuo linnut ovat minua tällä viikolla puhutelleet.
Jumala ei suinkaan  hoitanut Elian ruoka-asiaa näyttävän massiivisella operaatiolla. Ei mikään varakas majatalon isäntä karauttanut ratsullaan tuomaan juhlaruokia Elialle. Tokihan Jumala olisi voinut asian hoitaa niinkin. Mutta Jumala laittoi vaatimattomat luomakuntansa linnut kantamaan nokassaan juuri sen verran, kuin Elia kulloinkin tarvitsi - joka aamu ja joka ilta.

Kun aika kului ja kuivuus jatkui, Jumala käski Elian lähteä Sarpatiin. Puro nimittäin alkoi kuivua. Ne ihmeet, joita Jumala teki Elian elämässä sen jälkeen, ovat Raamatun historian riemastuttavaa luettavaa. Jauhoja ja öljyä riitti Elialle majapaikan antaneella leskivaimolla.

Kun Jumala hoitaa asioitamme, Hänellä on tarkka aikataulu, kaikkea Hän antaa riittävästi ja ajallaan. Tämä Jumalan lupaus on annettu kaikille Jumalan omille Raamatussa useaan otteeseen. Sitä Jumalan omat elävät todeksi tänäkin päivänä kaikkialla maailmassa.

Helposti leivottavat piparkakut

Jos leipoo lasten kanssa tai haluaa suoriutua piparinteosta muuten helposti, on tämä ohje urakassa suureksi avuksi. Taikina syntyy nopeasti, eikä vaadi tekijältään leipurintaitoja.
Tämä ohje on tuplattu alkuperäisestä, eli jos haluat valmista taikinaa n.600g, puolita ainekset. Tästä määrästä tuli keskikokoisia, paksuhkoja sydänpipareita 60 kpl.
Mausteiden maku tuntuu miedolta valmiissa leivonnaisissa. Jotkut lisäävät piparkakkutaikinaan omia mielimausteita ja tähän ohjeeseen ne on helppo lisätä.
Jotta saat jauhot tasaisesti sekoitettua, ei ohjetta kannata enää tästä tuplata.

Kiehauta isossa kattilassa
2dl siirappia
2 dl sokeria
4 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
Nosta kattila levyltä ja lisää 250g voita ja sekoita taikina tasaiseksi. Kun seos on hiukan jäähtynyt, sekoita joukkoon
2 munaa.

Sekoita hyvin
9-10 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa  (siivilöi sooda, jottei taikinaan jää soodapaakkuja)
Lisää jauhot takinaan. Jauhojen määrä riippuu niiden turpoavuudesta. Lisää jauhoja tarvittaessa.
Taikinan ei kuitenkaan tarvitse olla "tinttikovaa", koska se kovettuu jääkaapissa.

Peitä taikina kelmulla ja anna seistä jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään. Jos lisäät jauhoihin 1/2 tl suolaa, taikina säilyy taatusti kylmässä muutaman päivän.
Paista piparit uunin keskitasolla 200 asteessa sopivan ruskeiksi.
Taikinan tai valmiit piparit voi mainiosti myös pakastaa.


torstai 13. joulukuuta 2012

Ensimmäistä ja viimeistä

Historiallinen joulujuhla tänään: perheemme viimeinen päiväkodin joulujuhla. Ensi vuonna kaikki juhlijat ovat koululaisia.
Vaikka lapset eivät ole juuri muuta päiväkodissa olleet, kuin esikouluvuoden, kaikki eivät sitäkään, on noita joulu- ja kevätjuhlia ollut lukuisia. Ja vuosi toisensa perään saa ihmetellä päiväkodin väen tarmoa rakentaa niin upeita juhlia. Juhlasta tulee upea, kun on nähty vaivaa koristeluissa ja ohjelmien harjoittelussa. Viimeinen silaus tulee lasten spontaaneista kommenteista, esimerkiksi kun oikealla joulupukilla onkin tekoparta!
Saara otti juhlan hyvin tosissaan. Hän istui paikallaan ohjelmien välillä selkä suorassa, kädet ristissä sylissä.

Hiukan minua kummeksutti joidenkin aikuisten toiminta lastensa joulujuhlassa. Siinä missä lapset osasivat istua hiljaa paikallaan, oli joillakin äideillä niin paljon puhuttavaa keskenään, että heidän täytyi supatella ohjelmien välillä, jopa kesken ohjelmaa. Ei mitään lyhyttä, kuiskattua kommenttia, vaan ihan pitkiä selostuksia. Kun juhla oli pienessä päiväkodin salissa, jutustelu kuului selvästi koko salissa ja oli ihan häiritsevää. Mieleen tuli, eikö esitykselle antaisi paremman arvon keskittymällä kuuntelemaan ja katselemaan ja jättäisi jutunkerronnat kahvitilaisuuteen.
Kun tuollainen asia minua häiritsi, pohdin, olenko todellakin näin kovaa vauhtia päässyt mummoutumaan, että takerrun pikkuasioihin, vai osasiko ennen yleisö istua hiljaa.

Huomenna on vuorossa ruisleivän teko ja puolitoistakiloinen piparkakkutaikinakin odottaa kylmiössä. Löysin ihan hyvän ja helppotekoisen piparkakkutaikinan ohjeen ja ensimmäisen kokeiluerän Melska leipoi kokonaan  itse. Pienten kanssa leipoessa on tärkeää, ettei taikina takerru helposti pöytään. Taikina oli erinomainen tässä suhteessa, koska kolmevuotias sai nosteltua piparit ehjinä pellille.
Niinpä olen sitten saavuttanut yhden mummouran merkittävistä virstanpylväistä: olen leiponut ensimmäiset piparkakut lapsenlapsen kanssa.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Missä istun

http://youtu.be/2P6y4LH7uXk

Jos sinulla on hetki aikaa, kuuntele tämä laulu. (Klikkaa ylläolevaa linkkiä.)

Jostakin syystä tämä laulu on soinut mielessäni viime viikkojen aikana ja mitä erilaisimmissa tilanteissa: aamulla noustessa, kauppaan kävellessä, kirkosta kotiin tullessa, lapsia kouluun hyvästellessä.
Ota tämän laulun viesti itsellesi, omaan elämääsi.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Paloturvallisuus suurperheessä

Paloturvallisuus on asia, joka korostuu joulun aikaan.
Meillä kynttilälyhtyjen polttaminen alkaa lumentulon myötä ja jatkuu tammikuulle ja sitten into vähitellen hiipuu ja kaappiin jää seuraavaa vuotta odottamaan pussillinen tarkoitukseen varattuja kynttilöitä.
Sisällä kynttilöiden polttaminen on jäänyt lähes kokonaan. Suurin syy siihen on turvallisuus. Jos pöydällä on kynttilä palamassa, minulla on tunne, että sitä ei voisi jättää hetkeksikään ilman aikuisen valvovia silmiä.
Vaikka meillä ei enää täystonttuja pikkulapsia olekaan, voi vahinko käydä isommallekin ja pöydälle lentää sählypallo tai pöydän yli kumartuvan tytön hiukset hulmahtaa liekkiin.

Viime päivinä luetut tositapaukset tulipalo-onnettomuuksista lapsiperheissä on saanut minut ihan ajatuksen kanssa pohtimaan perheen "tulimääräyksiä". Uudet määräykset on aika yksiselitteiset: parvekkeella poltettaviin lyhtykynttilöihin saa laittaa tulen minun luvallani ja minun kotona ollessani. Eli tulen käsittely on kokonaan kielletty, jos minä en ole kotona. Isän kotonaolo rajataan tämän turvallisuusasian ulkopuolelle, koska hänen kotonaoloonsa kuuluu aika usein nukkuminen. Hän ei ole silloin velvollinen valvomaan tulia.
Kun aikaisemmin annoin lyhtykynttilöiden palaa vaikka läpi yön, nyt olen alkanut iltaisin sammuttamaan ne nukkumaanlähtiessä. Tähän varotoimenpiteeseen päädyin sen jälkeen, kun kahdesti lyhtykynttilän sula massa, mitä se sitten lieneekin, leimahti parvekkeella lyhdyn sisällä ilmiliekkiin.
Liekö kynttilöiden valmistuksessa on alettu käyttämään epäkelpoa matariaalia, kun en koskaan aikaisemmilta vuosilta muista ulkokynttilöidenkään reagoineen tällä tavalla.

Jouluisten sähkövalojen suhteen meillä on ollut vuosia "määräys", että valot täytyy sammuttaa yöksi tai silloin, kun kukaan ei ole kotona. Perustelut tälle määräykselle tuli sen jälkeen, kun tuttavaperheen koti paloi poroksi ikkunalla syttyneestä sähkökynttilästä. Tulipalo syttyi yöllä ja perhe, joka nukkui toisessa kerroksessa, pelastui täpärästi.

Paloturvallisuusasioista puhuminen on tarpeen niin kauan, kuin meillä syttyy tahattomia ja tarpeettomia paloja kynttilöiden huolimattomasta tai ajattelemattomasta käsittelystä johtuen.

Muistakaahan tarkistaa myös kotinne palohälyttimet näin palokuntien sesonkivierailujen aikaan. Ja jos lakisääteiset hälyttimet puuttuu, jätä lahjat ostamatta ja hanki asianmukaiset palohälyttimet ja hommaa niille asennus, jos et itse saa laitettua paikalleen. Jos kodistasi puuttuu palohälyttimet ja joudut tulipalon takia juttelemaan vakuutusyhtiösi kanssa, jäät nuolemaan nokisia näppejäsi.

Turvallista ja tulipalotonta tulevaisuutta meille kaikille!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Muuttoasioiden päivitystä

Kaksi vuotta sitten, kun tätä blogin kirjoittamista aloittelin, oli päätös mummolaan muutosta tehty. Jo silloin varauduin siihen, että vuodet kuluu nopeasti. Vaikka konkreettisia, muuttoa edesauttavia asioita on saatu kahdessa vuodessa aikaan melko vähän, on päätös vakaammalla pohjalla kuin sitä tehdessä.

Vesi- ja viemäriasiat on edelleen työlistan kärjessä. Vaikka veden riittämättömyys ei viime kesän sateissa tullut ongelmaksi mummolassa pitkin kesää majoittuneille joukoille, täytyy isomman sakin pysyvän asumisen vesiasiat olla varman päälle hoidossa. Pähkinä purtavaksi on lähinnä siinä, onko viisaampaa liittyä kunnan vesi-ja viemäriverkkoon, vai laittaa asiat kuntoon siinä mittakaavassa, että on veden suhteen täysin omavarainen ja jätevesiasiat hoidetaan ajantasalle. Kummallakin ratkaisulla on puolensa ja onneksi niitä on aikaa vielä puntaroida ja kysellä asiantuntijoiden mielipiteitä. Tämä on niin tärkeä asia, että minunkin täytyy myöntää, ettei ratkaisua voi tehdä pelkällä tunteella. Jos tekisin tuota vesipäätöstä yksin ja pelkällä tunteella, haluaisin olla riittävän syvän oman kaivon varassa ja tilata neljännesvuosittain pumppuauton tyhjentämään likakaivoja.

Kun aikaa on ollut haaveilla, sitkeimmin hengissä on pysynyt ajatus marjojen viljelemisestä varovaisesti aloittaen. Toinen haave on saanut jo Kuopion Veljenkin pauloihinsa ja se on vanhan talon kunnostus ainakin kesäasuttavaan kuntoon. Metsänhoidolliset asiat olen sälyttänyt samaisen veljen harteille, eikä tuo ole siinä hanttiin laittanut. Taas Pikkuveljen rooli neuvonantajana  yhdessä sun toisessa asiassa vain korostuu, kun päätösten suuruus ajan myötä kasvaa.

Tammikuussa olemme vuodessa 2013. Tuntuu huimalta ajatella, että kun siitä käymme kaksi vuotta eteenpäin, on muuttosuunnitelmat jo niin ajankohtaisia, että asiaa hoidetaan jo tosissaan.
Toki me kaikki tiedostamme, että Taivaan Isä kyllä näyttää meille kädestä pitäen, jos aikataulua kiirehditään tai muuksi muutetaan. Kun äsken puhuin puhelimessa äidin kanssa, joka "pitää taloa pystyssä", totesimme suurella, nöyrällä kiitollisuudella, kuinka Jumala on antanut äidille voimia tänä talvena. Lämmityspuiden rahtaaminen ja kattilan lämmitys kun on äidin ikäiselle ja kuntoiselle jo sellainen päivittäinen rutistus, että ilman sitä olisi äidin pärjääminen talossa kyseenalaista. Nyt on siihen työhön joka päivä annettu voimat ja lisäksi vielä moneen muuhunkin hommaan. Äiti totesikin, että ehkäpä Jumala antaa hänen nähdä sen päivän, kun me pääsemme sinne.

Kyllä tämä muuttoasia tuli meille ihan toisella tapaa konkreettiseksi, kun muutama viikko sitten mies sai postissa työeläkeotteen. Siinä oli mustaa valkoisella, että kesä 2015 tuo suuria muutoksia elämäämme, jos Herra suo ja eletään. Oikeastaan joka solu minussa hihkuu ääneen, mutta tämänikäinen nainen yrittää jo kuulostaa asialliselta, eikä ihan päästä ilmoille kaikkia mölyjä.
Meidän Kaisa kuitenkin pohtii jo kovasti, minkä rotuinen koira olisi sitten mummolassa hyvä.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hyvä päivä tunteista välittämättä

Kun aamulla saa silmänsä auki ja ymmärrys viestittää uuden päivän alkavan, myös tunnelma tulevasta päivästä saa suunnan. Jos jo herätessä on levoton ja ärtyisä olo, se tunne todennäköisesti luo jonkinlaisen pohjavireen koko päivälle. Jos taas aamun ensi tunnelmat saavat hymyn huulille ja sydänalaan pehmeän kosketuksen, on päiväkin silloin lempeä.
Minä huomaan olevani aika lailla tunneihminen. Jos minusta tuntuu hyvältä, olen myös siedettävämpi kanssaihmisille. Jos tunteeni ovat väsynyttä sekamelskaa, voi yhteistyötaidot olla työn takana. Silloin vaatimatonkin poikkipuu voi olla liian työläs syrjäänsiirrettävä ja ennemmin yrittää rynniä voimalla esteiden läpi. Siistimpää jälkeä etenemisestä tulisi, jos olisi malttia rauhassa raivata esteet ja perustella itselleen matkan hitaus ja pienien poikkipuiden tarpeellisuus kokonaisuuden kannalta.

Taivaan Isän kärsivällisyys ja kaikenkattava rakkaus on meille armelias. Hänen ominaan meidän ei tarvitse olla yhtään kärsivällisempiä, kuin mihin omana itsenämme rahkeemme riittävät. Taivaan Isä ei myöskään vaadi meiltä mitään sellaista, mitä meillä ei ole. Meidän ei tarvitse edes olla "hyviä ihmisiä".

" Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään 
rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää.
Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.
Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa.
Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään
ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista.
Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen  Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja 
rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt.
Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy
meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut."
1. Joh.3: 18-24

torstai 6. joulukuuta 2012

Puolikas työpäivä takana

Itsenäisyyspäiväämme näyttää tänä vuonna kuuluvan muutaman perheenjäsenen työvuoro. Siinä mielessä arkihommat jatkuvat juhlapäivänäkin, kun on aikaista heräämistä ja eväiden laittoa.
Minun työni on sen laatuista, että joudun pitämään oman puhelimeni "äänettömänä" työvuoron ajan. Sen lisäksi, että kotona olevia erimielisyyksiä yritetään ratkoa kauttani, myös naapurin pappa pommitti minua puhelimitse työvuoroni aikana. Kun tulin kotiin ja käväisin naapurin papan luona, hän epäili minun suuttuneen, kun en vastannut useampaan soittoyritykseen. Onneksi naapurin pappa on fiksu ja ymmärsi, että en vastannut puhelimeen sen takia, että olin työmaalla. Sanoin hänelle, että kaikkina muina aikoina vastaan puhelimeen välittömästi ja puhelin on aina mukanani, mutta töissä joudun pitämään puhelimen hiljaisena.
Naapurin papan "hätä" ei onneksi ollut sen suurempi kuin täysinäinen pyykkikori.

Olin niin onnellinen Saaran puolesta, kun hän pääsi viime yöksi Melskalle yökylään. Jos uimahalliin pääsy on Saaralle mieluista, niin Melskalle pääsy on kaikkein parasta maailmassa. Se, että Melskalla on ikioma huone ja kivoja leluja ja Melskan äiti on oma sisko, tekee kyläpaikasta niin tärkeän.

Saarahan on oikeastaan jo iso tyttö, mutta pikkuisen mielessäni kaihertaa, kuinka ikävä minulle tulee, kun 17. päivä olen lähdössä kolmen lapsen kanssa käymään Tukholmassa. Äiti on kuitenkin Saaran elämässä aina se, jolle ilot ja surut kerrotaan ja joka ongelmat ratkaisee. Toki on kasvattava kokemus tulla toimeen kaksi yötä ja päivää isän ja sisarusten kanssa. Lähinnä tiltti taitaa olla minun päässäni. Eli kasvattava kokemus äidillekin pärjätä ilman kuusivuotiastaan.
Reissuhan oli se Miikan rukousvastaus. Laivailun lisäksi meille on luvassa hyvää ruokaa laivan joulubuffetissa ja erittäin mieluinen kyläpaikka laivan maissaolon aikana.
En edes muista, milloin viimeksi olisin ollut matkalla lomailun merkeissä, niin voihan se olla ihan paikallaan pieni lomanpoikanen sellaisten lasten kanssa, joiden kanssa on harvemmin mahdollisuus viettää yhteistä aikaa.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Tämä ei ole "kiire" - on vain paljon tekemistä

Kylläpäs on tähän aamuun ehtinyt tohinoita mahtua.
Neljäsluokkalaisella on tänään Finlandiatalolla pormestarin järjestämä itsenäisyyspäiväjuhla. Hain pojan puvun eilen tutusta vuokraamosta, siitä, joka hoiti mallikkaasti perheemme miesten pukemisen isäni hautajaisiin vuosi sitten. Pukua hakiessa kysyttiin, sopiiko minulle, että tumman puvun housut on vaihdettu smokkihousuihin, kun housujen ja takin väri ei täsmännyt. Vaihto toki sopi minulle. Kyllä minulla on hyvin tiedossa, että vuokravaatteet täytyy vielä hakemisen jälkeen sovittaa ennen juhlaa, mutta jotenkin vain kiireessä vähättelin sovituksen tärkeyttä ja niin se jäi tekemättä.
Tänä aamuna puemme pojalle housuja jalkaan ja vyötärö onkin niin tiukka, että hakanen ja vetoketju suljettuna ei poika pystynyt olemaan. Kaikki kutsuttiin pikaiseen neuvonpitoon ja kehittelimme eri ratkaisumalleja ongelmaan. Jouduimme tekemään juhlijan kannalta hiukan epämiellyttävän ratkaisun, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Onneksi housuihin oli henkselit, että sentään pysyvät ylhäällä ja onneksi puvun takissa oli sen verran pituutta, että avonainen vetoketju ja housujen avonainen hakanen ei näy päällepäin. Pojan oli tarkoitus olla juhlassa ilman puvun takkia, jotta kaunis hopeanvärinen liivi pääsisi oikeuksiinsa, mutta nyt jouduimme liivin uhraamaan, jotta saatiin housut jalkaan...
Laitoin pojan sympaattiselle opettajalle viestin, että tietää pojan tilanteen ja osaa suhtautua, jos vaatteiden kanssa tulee ongelmia. Sydämestäni toivon, että poika voi juhlia hyvillä mielin, eikä joudu hankalaan tilanteeseen viritelmämme takia.
Viimeinen kerta, kun olen tuollaisen asian kanssa huolimaton.

Kun sain pojan puettua, delegoin Melskan hoitovastuun papalle ja kiirehdin Kaisan kanssa hammaslääkäriin Vironkadulle asti. Sieltä palatessani näin  poikkeuksellisen massiivisen matkalippujen tarkistusoperaation Rautatientorin metroasemalla. 24 vartijaa, poliisia ja lipuntarkastajaa oli levittäytyneenä liukuporteiden alapäässä  ja metroihin tulevien matkustajien liput tuli varmasti tarkastettua. Viikonlopun liikennekatkoksen jälkeen metron kulku on vielä kangerrellut ja väkeä kertyy ajoittain asemille ruuhkaksi asti.

Hammaslääkäristä tultuani pappa jatkoi hoitovuoroaan sillä aikaa, kun vein Saaran eskariin. Melska oli pyytänyt pappaa laittamaan koneeltani Muumia katsottavaksi. Pappa oli estellyt, ettei mukamas osaa.
- "Pappa, sinä osaat vaikka mitä! Laita minulle Muumi. Paina ensin tästä ja sitten kirjoita tähän "muumi" ja sitten paina tästä."
Pappa oli tehnyt työtä käskettyä, mutta kuvaruutu oli vielä jäänyt pieneksi.
- "Paina pappa tuosta napista, niin tulee isompi kuva."
Mummosta tuntuu vähän siltä, että se taitaa olla 3-vuotias, joka osaa vaikka mitä.
. . .

Hanketöiden, siis ihan oikean työpaikkani suhteen on nyt yllättävän valoisa tilanne. Valoisa siinä mielessä, että töitä olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta monesta tarjouksesta joudun kieltäytymään. Nytkin tätä kirjoittaessani tuli työtarjous tälle illalle, mutta hetken tätä palapeliä pohdittuani, totesin, että ei ole järkevää siirtää kovin paljoa omia illan töitäni isommille lapsille, jotta minä olisin ollut viidestä iltakahdeksaan työmaalla.
Hoidettavilla asioilla kun näyttää olevan nykyään taipumus päästä pakkautumaan. Ja siinä mielessä minun täytyy pitää pääni kylmänä, että lupaan sitoutua vain siihen, minkä minä itse - kaksi kättäni ja kaksi jalkaani - ehdimme tekemään.

Sen lisäksi, että Melska osaa käyttää tietokonetta, hän on myös hyvä nukuttamaan papan päiväunille. Kuuluu nimittäin papan nukkuminen tänne asti.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Lapiokauppiaan unelma

Ilmatieteenlaitoksen säätiedotuksen mukaan lumen syvyys Helsingissä on tällä hetkellä 24cm. Lumisade alkoi eilen illalla ja ennusteen mukaan jatkuu vielä lauantai-iltaan asti.
En ole mikään ekspertti näissä asioissa, mutta sanoisin tätä lumimyrskyksi. Kun aamulla saatoin pikkukoululaiset Pasilaan kouluun, raitiovaunussa istui vaitonaisia ihmisiä. Ihan kuin kaupunkilaiset olisivat miettineet, kuinka tästä selvitään.
Kun Pasilan koululaiset iltapäivällä tulivat kotiin, he joutuivat kävelemään Mannerheimintielle asti, ennenkuin löytyi aurattuja kiskoja ja kulkeva raitiovaunu. Lapset soittivat matkalta ja minä laitoin sukkelasti saunan päälle, jotta syväjäädytetyt koululaiset pääsivät kotiin tultuaan lämmittelemään.

Mies oli viime yön töissä ja äsken lähti uudestaan töihin. Muistutin taas siitä, että olosuhteet täytyy hyväksyä ja ei ole kuljettajan vika, jos bussin matka tyssää kinokseen. Mies muistelee kaiholla vanhoja hyviä aikoja, jolloin bussien ohjaamossa oli lapio ja hiekkapussi varusteena. Silloin kuljettaja saattoi omin avuin selvittää monta kiperää tilannetta, kun bussi juuttui pysäkille lumeen. Nyt jos jäät kiinni, niin siinä saat olla ja apua odottaa.

Huomenna minulla on puolilta päivin työvuoro Lauttasaaressa, mutta matka on niin lyhyt, että aion varata aikaa ja kävellä sinne.
Helsinkiläiset saavat viikonlopun pärjätä ilman metroa, koska metroliikenne on pysähdyksissä ohjausjärjestelmän vaihdon takia. Metroa korvataan busseilla ja raitiovaunuilla, mutta jos lunta ja pakkasta vielä riittää, taitaa aika monia huvittelukulkijoita houkutella kotiviikonloppu.

Sen verran paljon tuota lunta näyttää olevan, että minäkin, intohimoinen lumityöntekijä, jätän nyt ne hommat suosiolla konemiehille. Sen sijaan keskityn nyt maistelemaan Tupun tuvan tämänpäiväisen reseptin tiikerikakkua. Taisi löytyä kaikkien aikojen paras tiikerikakkuresepti.

torstai 29. marraskuuta 2012

Eettistä ruokaa ja nälkäisen ruokaa

Käytämme paljon aikaa, vaivaa ja voimavarojamme sen määrittelemiseen, mitä syömme, missä ja kuinka ruokamme on tuotettu ja täyttääkö ruoka kaikkine välivaiheineen eettiset kriteerimme.
"Eettisellä ruualla" tarkoitan tässä yhteydessä nimenomaan niitä arvoja, joita itse kukin pidämme tärkeinä, kun on kysymys ruuan raaka-aineiden kasvattamisesta ja elintarvikkeiden tuottamisesta. Mitä itse kukin pidämme eettisesti oikeana, jätän omaan arvoonsa, koska siitä ei ole yhtä tai oikeaa mielipidettä.

Jos eettiset arvot saisivat olla tärkein valintakriteeri, kukaan ei söisi kaakaota missään muodossa. Moni norsunluurannikkolainen ja ghanalainenkin jättäisi suklaapatukat sillä perusteella kauppaan. Kaakaontuotannon etiikan toinen puoli on, että ne lapset, jotka eivät tee työtä kaakaoplantaaseilla lapsiorjina, saattavat olla perheilleen ainoa tuloa tuova työläinen. Näissä perheissä ollaan kiitollisia siitä, että työtä on edes lapsella.
Kaakao on kärjistetty esimerkki, mutta surullisen totta.

Kun ihminen seisoo leipäjonossa ja tulee hänen vuoronsa täyttää kassinsa ruualla, ruokapakkausten ravintosisältö tai alkuperämaa on sivuseikka. Muutamat vilkaisevat viimeistä käyttöpäivää, mutta senkin merkitys vähenee nälän lisääntyessä.

Taas kärjistän: kun Jeesukselle tuotiin pienen pojan viisi leipää ja kaksi kalaa, Jeesus ei nostanut katsettaan opetuslapsiin ja kysynyt:
- "Ei kai vilja ole vain tuotu Egyptistä?"
Sen sijaan Jeesus siunasi leivät ja kalat ja niistä ruokittiin tuhansia.
Miksi sitten Jeesuksen, maailmankaikkeuden Luojan, kaiken hallitsijan ja viljalle kasvun antajan, täytyi siunata leipä? Eikö leipä tullut siunatuksi jo hänen kätensä kosketuksesta?
Antaakseen meille esimerkin ja osoittaakseen, että leipä ei ole meille mikä tahansa kulutushyödyke, vaan Jumalan lahja, joka ansaitsee oman kunnioituksensa. Kunnioitusta Jeesus opetti myös siinä, että hän käski kerätä tähteet talteen. Hän ei esimerkiksi käskenyt jättämään niitä lintujen ruuaksi tai antamaan niityillä juoksenteleville kulkukoirille.

Silloin, kun suhteessamme ruokaan unohdamme yksilöinä ja kansakuntina Jumalan säädökset ruuan kunnioituksesta ja kiitollisuudesta, olemme myös itse vastuussa seurauksista.
Ihmisen välinpitämättömyyden ja tottelemattomuuden seurausta on tämän päivän nälkäiset tai ruuan puutteeseen kuolevat.

Jumala haluaa siunata meitä ihan arkisissa tilanteissa. Usein, kun laitan ruokaa tavanomaisista, usein käytetyistä raaka-aineista, eikä minulla ole ollut varaa ostaa ruokaan monipuolisia lisukkeita, siunaan ruuan sitä laittaessani. Rukoilen ihan kirjaimellisesti:
"Rakas Isä, anna tämän ruuan maistua hyvältä syöjien suussa, siunaa tämä ruoka."

Kun sitten syöjät ihmetellen sanovat ääneen:
- "Äiti! Kylläpä tämä ruoka on hyvää!" minun on helppo kiitollisuudella vastata
"Jeesus on sen siunannut."

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Joko alkaa äiti oppia

Kuten arvelinkin, tästä viikosta tuli työntäyteinen. Naapurin tädin hautajaisten jälkeen olen auttanut asunnon tyhjentämisessä. Siihen kun lisätään pari ylimääräistä hammaslääkärissäkäyntiä, niin päiväni ovat olleet täysiä. Kuin tilauksesta kotona on ollut koko viikon vatsansa kanssa kiemurtelevia sairaslomalaisia, niin olen heitä pestannut kotimieheksi, kun olen juossut asioilla pitkin kyliä.
Tuon oudohkon vatsataudin suhteen olen aika epäluuloinen.
Kahteen vuoteen en ole harrastanut tähän aikaan vuodesta satsumoiden, klementiinien sun muiden sitrushedelmien ostamista ja syömistä. Söimme suomalaisia porkkanoita ja marjoja. Kahteen vuoteen emme myöskään sairastaneet oikein minkäänlaisia vatsatauteja.
Nyt kun noita kyseisiä hedelmiä sai tarjouksista alle eurolla kilo, olen niitä jonkun verran ostanut. Ja se, mikä tässä asiassa on nyt sitä epäluuloa, on ne vatsaoireet, mitä täällä on podettu. Itse en ole ainuttakaan klementiiniä syönyt, eikä minuun ole tautikaan iskenyt.
Oli tauti mitä tahansa ja pöpö mistä hyvänsä, niin se ainakin on varmaa, että kotimaisia, puhtaita marjoja syömällä hankkii vastustuskykyä viruksia vastaan. Siihen kun lisätään mustikan todistetut terveysvaikutukset ja nimenomaan vatsan hyvinvointia edistävät ominaisuudet, niin helppo on johtopäätöksiä tehdä.
Uskon, että tässäkin asiassa olen nyt kantapääoppini saanut.

Toivottavasti oppi olisi mennyt perille toisessakin asiassa.
Ostin Saaralle syyskuussa vetoketjulliset nahkasaappaat Citymarketista. Hinta oli muistaakseni 24:n euron luokkaa. Nyt elämme marraskuuta ja toisen saappaan vetoketju rikkoutui, eli saappaat ovat käyttökelvottomat.
Sain kaupasta Keskon lastenkenkien sisäänostajan tiedot ja laitoin hänelle tänään viestiä tapahtuneesta. Muutenkin mainitsin, että "markettikenkien" laatu ja kestävyys on ollut minulle kaikenkaikkiaan pettymys.
Ymmärrän toki, että laatu maksaa. Jatkossa pyrin myös toimimaan sen ymmärryksen mukaan. Tulee halvemmaksi ostaa lapselle kalliit "merkkijalkineet", joilla pärjää talven tai kesän yli, kuin kolmet-neljät kuukausikengät.
Laiskuus on ollut yksi syy siihen, että kerta toisensa jälkeen sorrun halpoihin pikakenkiin. Kauppa on tuossa tien toisella puolella ja varttitunnissa käy sovittamassa ja ostamassa lapselle tarvittavat kengät. Jos haluaa kunnon kengät, jotka myös kestää, täytyy mennä kaupunkiin asti ja siitä tulee helposti tunnin-kahden reissu.
Nyt tuntuu siltä, että nämä kenkäreklamaatiot riittää minun osaltani.

Kun joskus kirjoitin perheemme ruokamenoista, muutama kommentoija suositteli lämpimästi tutustumista Lidlin tuotteisiin ja hintatasoon.
Lähin Lidl on Kampissa ja sinne on metrolla parin minuutin matka. Asiointiani siellä on hieman vähentänyt kertamatkalippujen hinta, jolloin pidempikestoiselle kaupparessulle tulee hintaa 4 euroa. Kun joudun ostettavan tavaramäärän takia käymään ruokakaupassa päivittäin, tuosta matkalipusta tuntui tulevan kynnyskysymys yhdessä matkustuslaiskuuden kanssa.
Nyt kun olen joutunut reissaamaan julkisilla liikennevälineillä lähes päivittäin, olen pitänyt matkakorttini "aina voimassa olevana" eli täkäläisellä termillä: "matkakorttiini on ladattu kautta". Silloin yhden matkan hinta on aina edullisempi, mitä enemmän joutuu matkustamaan.
Tällä viikolla Kampissa käydessäni poikkesin Lidliin ja jouduin taas ottamaan korjauskurssia ostoskäyttäytymiseeni. Herääminen tapahtui ruisjyväleivän kohdalla. Fazerin Real-leipä maksaa vaille kaksi euroa vakiokaupassani. Lidlin 100g suurempi leipäpakkaus lähes vastaavaa leipää maksaa 0,99e. Nykyään meillä kuluu tuota leipää kaksi pakettia päivässä.

Lidlin tuotevalikoimassa on paljon minulle vieraita tuotteita. Nyt otan uuden askeleen siinäkin asiassa ja alan rohkeasti ostaa uusia tuotteita kokeiluun. Kilon jogurttipöntöt ainakin saivat varauksettoman suosion. Huomenna laitan ruokaa pakastetuista naudanlihapuikoista.
Ennakkoluulojen voittaminen näyttää alkavan pienistä asioista.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kuuliainen poika

Kun tässä perheessä nuoriso vihdoin ja viimein osoittaa edes orastavia merkkejä seurustelun aloittamisen suuntaan, sekin tehdään kuuliaisesti isän silmien alla. Vai mitä sanotte seuraavasta:
Isi istuu Elielinaukiolla lähtölaiturissa bussin ohjaimissa. Vuoron lähtöön on muutama minuutti aikaa. Hän soittaa minulle:
"- - - seisoo tuossa parin metrin päässä bussin edessä suukottamassa tyttöystäväänsä. Tööttäänkö.."
Ja samassa isi painaa reippaasti torvea niin että minäkin sen kuulen luuristani.

Hitusen kuulema nuoret säikähtivät.

Kymmenen minuutin päästä poika tulee nauraen kotiin.
- "No vähän me säikähettiin...Sanoin isille, että vie mun kulta turvallisesti kotiin".

Isi soittaa vielä huvittuneen soiton vietyään tytön  perille.
- "Meillä kun on sellainen sääntö, että jos on tarvis, niin torvea tööttäämällä saa järjestysmiehet paikalle. Kyllähän ne samassa tulikin ja tais vähän naurattaa niitäkin."

torstai 22. marraskuuta 2012

Uusi oppi

Olen 47-vuotias. Se ei ole enää nuoren naisen ikä, eli suunta on varttumiseen päin.
Joskus kuvittelee tietävänsä joltakin elämän osa-alueelta edes alkeet. Välillä minäkin luulen tietäväni jotakin lastenhoidosta tai huushollinpidosta ja ajoittain voisi luulla, että osaan organisoida perhettä toimintaan. On taas asioita, joiden kohdalla harmittelen taitamattomuuttani. Kielitaito on yksi sellainen, jota lähes häpeän. On surkeaa, että yli kymmenen vuoden opiskelun jälkeen ei osaa englannin kielen sanajärjestystä tai verbien taivutusta. Kertotaulutkin tahtoo unohtua, kun ei jatkuvasti niitä harjaannuta.
Mitä ihmissuhdetaitoihin tulee, on surullista huomata olevansa täysi noviisi, kun on kyse hienovaraisuudesta. Ja 25 avioliittovuotta ei todellakaan takaa sitä, että puoliso elää kanssani täydellisen hyvyyden ympäröimässä Eedenin puutarhassa.

Tänä aamuna 47-vuotias oppi taas elämästä ihan uuden asian. Kai jonkinlainen mutu-tuntuma minulla on joskus tähän asiaan ollut, mutta en ole sitä tiedostanut.
Katsoin maailmankuulun raamatunopettajan Joyce Meyerin ohjelmaa televisiosta samalla kun hörpin aamukahviani ja voitelin lapsille leipiä. Ja oppi oli tämä:
"Lakkaa yrittämästä tehdä itseäsi onnelliseksi. Ala tehdä muita ihmisiä onnelliseksi, niin sinä saat itsellesi Elämän. (Elämän isolla eellä.)"

Kun tarkastelen asiaa tarkemmin, huomaan kyllä, että elämäni keskittyy lähes koko ajan siihen, kuinka kokisin itseni mahdollisimman onnelliseksi kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa. Lisäksi huomaan pitäväni tuota ajattelutapaa jopa hurskaana tai peräti raamatullisena. Kuinka minä olisin mahdollisimman onnellinen.
Joyce Meyer mainitsi puheesaan, että Raamatussa puhutaan satoja kertoja elämästä ja vain parikymmentä kertaa Elämästä. Tuota Elämää täytyy ruveta tarkemmin tutkimaan Raamatusta.

Muistutan tässä blogiyhteydessä, että kirjoitan tällaisia huomioita elämästä vain siinä tarkoituksessa, että asioilla on merkitystä omassa elämässäni tai että koen ne tärkeiksi. Ei minulla ole tarvetta ryhtyä ketään opastamaan tai neuvomaan, kuinka kuuluisi elää.
Joskus kun käy niinkin, että jokin kirjoittamani huomio onkin jollekulle kannustava sana tai antaa iloa päivään. Silloin tällaisella kirjoitusharrastuksella on myös tarkoituksensa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Savun hajua

Vaikka eilinen oppitunti oli raju, näytti siltä, ettei se aiheuttanut kenellekään lapsista mitään pelkoa tai turvallisuudentunteen järkkymistä. Kurkku on lähes kaikilla kipeä kitkerästä savusta ja hiukset haisevat savulle vielä pesunkin jälkeen. Yksi totesi, että täällä tuoksuu ihan mummolan pannuhuoneelta. Rapun ilmoitustaululle oli ilmestynyt huoltoyhtiön tiedote, että tekijät on saatu kiinni. Voi äiti-parkoja...
Saara, joka oli kaikkein lähimpänä tapahtumapaikkaa palon syttyessä ja tajusi oitis tilanteen vakavuuden (toisin kuin monet pihalle seisoskelemaan jääneet kouluikäiset), kävi vanhimman veljen turvallisessa ohjauksessa katsomassa tapahtumapaikkaa tilanteen rauhoituttua. Saaran suhtautuminen oli ihmeteltävän järkevää ja realistista vailla mitään panikoimista tai asioiden suurentelua. Kyllä kaikki muistivat myös kiitellä ja kehua kuusivuotiaan ripeää ja oikein arvioitua toimintaa.

Nyt pihalla näkyy jo irtolava, johon tyhjennetään pyörävaraston takaosassa olleesta huoltoyhtiön varastosta turmeltuneita työvälineitä. Toivottavasti varaston yläpuolella asuvat saavat nopeasti sähköt takaisin, koska rapussa asuu paljon vanhuksia, joille ei ole ihan vaivatonta lähteä ulos aamukahville tai syömään lämmintä ruokaa.

Tämän päivän ohjelmassa on laina-astioiden haku, kerhohuoneen avaimen haku kaupungilta isännöitsijätoimistosta, kerhohuoneen siivous ja ne leipomukset, jotka voi etukäteen tehdä. Kirsikkakakkukokeilu eilen oli todellakin tarpeen. Kakuista tuli liian tummia ja vuokat oli huolimattomasti voideltu ja jauhotettu. Nyt otin opikseni ja tein kakut uudelleen ajatuksen kanssa ja huolella. Aikanaan julkaisen ohjeen varmaan täälläkin, koska kyseessä on upea, vanha ohje, jossa vaivannäkö palkitaan.

Isillä on todennäköisesti vapaapäivä, mutta sen varaan ei voi mitään laskea. Hän on "hälytysvalmiudessa" lähtemään tarvittaessa töihin.

Outo tauti on kulkenut perheessämme. Sitä ei voi sanoa perinteiseksi vatsataudiksi, vaikka vatsaa vääntääkin ja olo on epämiellyttävä. Suurempi hankaluus on totaalisesta väymyksestä, joka tekee aivan voimattoman olon. Miika on ollut tämän viikon kotona ja ihan pyytämättä loikoilee vuoteellaan lepäämässä. Muutama muukin on valitellut samanlaisia tuntemuksia ja nukkunut tuntikausien päiväunia.
Minä en jouda tänään pohtimaan, väsyttääkö tai kääntääkö vatsassa. Aloitetaan kakkujen kypsyyden tarkistamisesta.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Käytännön paloharjoitus

Kesken kirsikkakakun leipomissuunnittelujeni Saara juoksee sisälle tuulispäänä. Suullinen ilmaisu oli hänellä hyvin sujuvaa ja selkeää ja viesti meni minulle perille välittömästi:
- "B-rapun pyörävarastossa on tulipalo - soita äkkiä palokunta". Kun tulen puhelin kädessä rappuun ja katson ikkunasta ulos, on piha niin paksun ja sankan savun peitossa, ettei pysty erottamaan, mistä savu tulee. Savu saa pihan pilkkopimeäksi, mikä tuntui äkkiä pelottavalta.
Käsken rapussa olevat lapset sisälle ja sulkemaan kaikki ikkunat. Hätäkeskukseen soitettuani saan tiedon, että ensimmäinen sammutusyksikkö on paikalla puolen minuutin kuluttua. Onneksi Jätkäsaaressa on uusi pelastuskeskus, joten sammuttajilla on meille lyhyt matka.
Pihaan päästyäni juoksen portille suunnistamalla, koska savu on niin sankkaa, ettei askelta pidemmälle näe. Siinä vaiheessa huutelen Kaisaa, koska tiesin hänen olevan pihassa, eikä hän ollut tullut sisälle.
Pihan iso portti on jostakin syystä lukossa, mutta paikalle tullut naapuri soittaa taloyhtiön jäsenelle, joka juoksee avaimen kanssa paikalle.
Samassa ensimmäinen paloauto on portilla ja miehet kyselevät palopaikkaa. Emme osaa neuvoa muuta, kuin "tuolta mistä sankin savu tupruaa".
Seuraavaksi minulla onkin huoli Kaisasta, jonka olinpaikasta minulla ei ole tietoa. Huutelen pimeässä pihassa ja juoksen vielä kotiin kysymään, onko Kaisa tullut sisälle. Elia-veli juoksee nopean kierroksen pihassa paidankaulukseensa hengittäen ja huomaa Kaisan olevan muutaman lapsen ja aikuisen kanssa c-rapun puolella sisällä.
Menen käskemään Kaisan kotiin ja sanon hänen seurassaan olevalle pienelle naapurintytölle, että menee hänkin sukkelasti kotiin, jotta hänen äitinsä tietää tämän olevan turvassa.
Kun tiedän kaikkien lasten olevan tallessa, juoksen vielä palopaikalle. Palavan varaston yläpuolella on asuinhuoneistoja viidessä kerroksessa ja erään palomiehen käskystä menen jonkun naapurinmiehen kanssa avaamaan rapun ovet ja ikkunat läpivedon saamiseksi. Esisammutus on siinä vaiheessa jo suoritettu, mutta savua tulee rappukäytävään runsaasti. Pian koko rapusta katkeaa sähköt.

Poliisitutkinta palosta tulee, koska pihassa olleet lapset kertoivat varastosta poistuneen hetkeä ennen paloa kaksi tuntematonta poikaa. Täällä täytyy kaikenlaisten tulkintojen suhteen olla varovainen ennen asioiden selviämistä, koska lausuntoja on yhtä monta kuin pihassa olleita lapsia.

Tilanteen rauhoituttua saimme oivallisen tilaisuuden pitää autenttisen palovalistusoppitunnin. Tulen raivokas leviäminen ihmetytti myös lapsia. Savun vaarallisuudestakin puhuimme, kun kitkerän savun kutina tuntui kurkussa vielä kotona. Uutena asiana lapset oppivat myös sen, että tällaisessa talossa asuessa on tärkeää tulla mahdollisimman nopeasti kotiin. Kyllä lapset oppivat myös sen, että silmät ja korvat kannattaa pitää auki ja kaikkeen epäilyttävään touhuun pitää kiinnittää huomiota ja kertoa välittömästi aikuiselle.

Kolmentoista lapsen äiti tunnustaa olevansa hyvin huojentunut siitä, ettei hänen jälkikasvullaan ollut tekemistä palon syttymisen kanssa. Onneksi palo havaittiin nopeasti, apu tuli parissa minuutissa paikalle ja tuli saatiin nopeasti talttumaan. Ja onneksi kaikki ihmiset ovat turvassa. Taloyhtiössäkin paneudumme varmasti paloturvallisuusasioiden pohtimiseen ja parantamiseen.

Tarvitseeko sinunkin puskea?

Jotenkin tuntuu turvalliselta vedota vuodenaikaan, kun ihan tavallinen arkielämä tuntuu ikäänkuin eteenpäin puskemiselta. Niinkuin kävelisit tuulisella vuorenrinteellä ja pitää painaa leuka rintaan, takkia lujemmin ympärille, ottaa vakaita askelia ja suunnistaa päättäväisesti eteenpäin ajattelematta niin kovin syvällisesti, miltä tuntuu. Joulun valoaika tuo pienen hengähdyshetken ja sitten tammi-helmikuussa pusketaan taas allakallisesti uusi rupeama.
Perjantaina olevat naapurintädin hautajaiset ovat luonnollisesti mielessä. On järkevää ajatella, että huimaa vauhtia sataa ikävuotta lähentelevä ihminen saa päästää otteen elämästä. Yhteisiä muistoja jäi kuitenkin paljon  ja vaikka itse luulen pääseväni surutyössä aika vähällä, niin myötätunto on niiden puolella, jotka ovat menettäneet hyvin läheisen ihmisen. Kun läheisen poismenon aikaan on elämässä kiinni olevilla monia raskaita haasteita, tuntuu vuodenaika entistäkin raskaammalta.
Muistotilaisuuteen yritän koota valoa, rauhaa, lepoa ja häivähdyksiä poisnukkuneen elämästä ja mieliväreistä.
Tädin papereista löytyi kauan kadoksissa ollut lehtileike kirsikkakakkureseptistä. Se kakku oli viimeinen, jonka teimme yhdessä naapurintädin kanssa. Sen jälkeen hänen voimansa eivät enää taikinan vatkaamiseen riittäneet. Minusta tuntuu siltä, että tuo kakku täytyy leipoa muistotilaisuuteen.

Tämän viikon väreihin kuuluu myös marraskuun 22. päivä, mikä on edesmenneen isäni syntymäpäivä. Kiitollisuus ja hento kaipaus täyttää mielen ajatellessa menneitä marraskuun 22. päiviä.
Lauantaina armeijapoika täyttää 20 vuotta. Tuo merkkipaalu on minusta tuntunut omien lasten kohdalla siltä, että kaksikymppistä katsellessa on vanhempien kasvatustyön lopputulos kaikkien nähtävillä. Hän alkaa olla viimeistä piirtoa myöten "valmis" ihminen, oma persoonansa ja valmis vastaanottamaan elämän  mukanaantuomat haasteet.

Jos vuodenaikaa tässä moititaan raskaaksi, niin omat vinkkini kaamosmasennuksen taltuttamiseen ovat yksinkertaisia ja lähestulkoon ilmaisia. Jos mahdollista, lähde nukkumaan puoli tuntia tavanomaista aikaisemmin. Liiku ulkona puoli tuntia tavanomaista enemmän (ellet jo tee päivätyötäsi ulkoilmassa). Vaali hyviä ihmissuhteita läheisiisi: älä anna pienten kettujen päästä tekemään pesiään kotisi nurkkiin. Pidä omatuntosi puhtaana. Näe vaivaa, jotta saat sanottua kannustavia, rehellisiä kommentteja niille ihmisille, joita päiväsi aikana tapaat. Ja totta tosiaan: laskujen maksamisen jälkeenkin olet vielä hengissä.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Helsingin bussinkuljettajien turvallisuus on päässyt unohtumaan

Tulevan helmikuun viides päivä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Helsingin Elielinaukiolla hakattiin
bussinkuljettaja työkyvyttömyyseläkkeelle. Sen jälkeen lehahti voimakas julkinen keskustelu kuljettajien työturvallisuudesta ja sen puutteista. Muutaman kriisipisteen turvallisuusasioihin puututtiin palkkaamalla alueille vartijoita seuraamaan yövuorojen lastausta. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että jotakin täytyy tehdä.
Vartijat palelivat pakkasilla ja matkustajat olivat valveutuneita yöllä matkustaessaan ja kävivät nopeasti puolustamaan, jos kuljettajan työrauhaa joku kävi häiritsemään. Puhuttiin turvaohjaamoista ja hälytysnapeista.
Bussinkuljettajamiehellenikin yksi vartija kirjoitti kassakuitin kääntöpuolelle Elielinaukiolla päivystävän vartiointiliikkeen puhelinnumeron.
Todellisia, kuljettajien turvallisuuteen oikeasti vaikuttavia uudistuksia ei olla saatu toteutettua. Sen lisäksi, että kuljettaja on rahastustilanteissa aggressiivisten maksuhaluttomien matkustajien tulilinjalla, myös liikkuminen rahastuslaukun tai -rengin kanssa on turvallisuusriski. Vaikka varikoilla on vartioidut lukittavat säilytyslokerot rahastuslaukkujen säilyttämistä varten, ei se ole poistanut ongelmaa. Työvuorot alkavat ympäri kaupunkia ja rahastuslaukun säilyttäminen lokerossa ei tämän takia onnistu.
Aika harvassa ammatissa työntekijät joutuvat samalla tavalla kulkemaan "kirkuva" rahakirstu kädessään tai taskussaan.

Muistutuksen jatkuvasta varuillaanolosta mieheni sai tänään iltapäivällä, keskellä kirkasta päivää, lähtiessään töihin. Pihaportin tuntumassa hänen seuraansa lyöttäytyi pitkä, "huumehörhöisen oloinen" mieshenkilö, jonka aikeet paljastui takataskusta sojottavasta stiletistä. Mies seurasi kovin hanakasti miestäni metroaseman hissien oville ja siinä vaiheessa mieheni katsoi viisaammaksi mennä ihmisjoukon mukana liukuportaisiin.

Niin kauan, kuin ei löydetä keinoja luopua kuljettajarahastuksesta, on kuljettajien turvallisuudessa vaarallinen aukko.
Emme saisi unohtaa Mikaelia ja hänen kohtaloaan. Minusta tuntuu, että kuljettajien turvallisuuden eteen ei ole vielä kaikki keinot käytetty.

(Blogijuttuni tuosta surullisesta yöstä löytyy tästä linkistä. http://sirkunkotona.blogspot.fi/2011/02/ei-niin-mukava-tyovuoro.html.
Terveiset Mikaelille. Olet mielessämme. Toivottavasti elämä on sinulle hyvää.)

Aamupäivän kiintopisteitä

Täällä on pyykinpesijän paratiisi ja mummolasta tulleet omenapussit miettii keittiön lattialla jatkokäsittelyä ja sijoituspaikkaa. Tätä kirjoittaessa äkkäsin, että parvekkeella on kasa kylmälaukkuja, joiden uumenissa ei pieni yöpakkanenkaan tee omenille pahojaan.
Lapsenlapsi on hoidossa ja mummoa ja pappaa vieläkin huvittaa lapsen eilinen tokaisu. Melska ja pappa söivät mansikoita ja Melska sanoi papalle:
- "Pappa on sellainen mansikkatyttö!"

Ylimääräinen reissu suuntautuu taas kaupungin toiselle laidalle oikojahammaslääkärin luo. Kaisalla on kokoelma oikomislaitteita käytössä ja viikonloppuna yksi niistä ei asettunut enää paikoilleen suuhun. Edellinen reissu oli vasta viikko sitten ja Kaisalle tuli puolen päivän poissaolo koulusta. Sen lisäksi, että koulunkäyntiin tulee harmia, myös minulta "tärvääntyy" melkein kolme tuntia ihan pikkuasian takia. Tärkeää on, että lapsen hampaat saadaan kuntoon, mutta kovan työn takana se on. Tyytyväinen pitää olla siitä, että kallis oikomishoito on tyystin ilmaista.

Eilen selvisi, että saan viikonloppuun kolme lisätyötuntia lauantaille. Olen hyvin tyytyväinen, koska viikonloppuun ajoittuvat työrupeamat ovat minulle ja perheelle lähestulkoon vaivattomia. Minulle ne ovat kuin lomatunteja ja kotiväki pääsee näyttämään luovuutaan.

Lupauduin myös verestämään vanhoja pitopalvelun aikaisia taitoja. Näillä näkymin hoidan ystäväni muistotilaisuuden tarjoilupuolen ja tilajärjestelyt. Innoissani olen siitäkin haasteesta, koska kahdenkymmenen hengen kahvitarjoilu ei ole mikään stressinpaikka, vaan oikein virkistävää vaihtelua. Koristelujen ja kukka-asetelmien teko on mukavaa puuhaa. Myrttiä en saa unohtaa. Ystäväni mainitsi joskus, että "myrtti on murheen kukka". Lisäksi tämä vuodenaika on oikein inspiroiva kukkien, havujen ja muiden metsän materiaalien suhteen.

Tänään täytyy myös laittaa taikinajuuri. Äiti laittoi  ruis-ja vehnäjauhoja useamman säkin. Kuivatavaran säilöminen purkkeihin on tuottanut tulosta ja olen saanut tapettua nälkään ne tuholaiset, jotka olivat viedä minut epätoivon partaalle keittiön kaappeihin katsoessani. Nyt uskaltaa jo säilöä säkkitavaraakin, kunhan pitää silmänsä auki elukoiden suhteen ja käyttää jauhot rivakkaan tahtiin. Varuillaan pitää olla sen takia, että naapureilta olen kuullut viestiä, että heillä on pientä sodankäyntiä vielä elikkorintamalla.
Raaka totuus kun on se, että roskistavaraa tulee suoralta kädeltä niistä jauhopusseista, mihin pienet kulkijat eksyy.

Nyt Saara sukkelasti eskariin, sitten Kruununhakaan hammaslääkäriin. Sieltä Pasilan kautta ruokakauppaan, mies töihin mielellään ruuan kanssa ja sitten lapsenlapsen kanssa yhteistuumin päiväunet-tiskiä-pyykkiä -ruuanlaittoa-eskarilaisen haku. Kello on silloin 13 ja sitten otetaan uusi suuntima.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Töissä pitkästä aikaa

Loppukesästä solmittu työsuhde on nyt tuonut ensimmäisen työtilaisuuden. Muutamasta työtarjouksesta jouduin kieltäytymään, kun 90 työtunnin sovittaminen kuukauteeni on kuitenkin liikaa.
Aloitan erittäin kevyesti: kaksi tuntia henkilökohtaista avustamista sunnuntai-iltapäivisin. Kun työkohde on naapurissa Lauttasaaren puolella, ei työmatkaankaan tärväänny paljon aikaa.
Oli mukava huomata, että meillä avustettavan kanssa yhteistyö sujui ja hän pystyi luottamaan minuun lyhyen tutustumisen jälkeen.
Uskon, että alkuun päästyäni minulle tarjoutuu mahdollisuuksia kasvattaa työtuntimäärää. Lähinnä illat ja viikonloput on minun mahdollista pujahtaa töihin kodin ulkopuolelle.
Ensimmäisen työvuoron jälkeen miehen seurassa kotiin käveltyäni yli tuulisen Lauttasaaren sillan, täytyy todeta, että tuollainen työ koituu iloksi ja virkistykseksi. Kaiken lisäksi kun voi kokea olevansa todella avuksi asiakkaalle.
Vähäpätöinen ei ole sekään asia, että yhden sunnuntain palkat tarkoittaa meidän huushollissamme yhden päivän ruokarahoja. Eli pieniä puroja ja rikkoja rokassa.

Kun mies sai talutettua minut sillan yli kotiin, söimme Anne-Marin keittämää kanakeittoa ja Jennin paistamia suklaamuffinsseja. Sitten tein sukkelasti miehen työeväät ja hän lähti yöksi töihin.
Illan aikana on vielä odotettavissa mummolasta Pikkuveljen roudaama "mummolakuorma". Äiti ehti jo voihkia minulle, kun mummolassa on neljä pakastimellista marjoja ja ne eivät hupene ollenkaan. Lohduttelin, että asiaan tulee parannus, kun joku kulkee tätä väliä kylmälaukkujen kanssa. Meillä on yksi pakastin jo syöty tyhjäksi ja mehuja voisi keitellä milloin vain lisää. Olen edelleen sitä mieltä, että sellaista marjavuotta ei olekaan, että marjoja saisi säilöön liikaa. Ei meillä ole koskaan ollut mustikoita kuivattavaksi asti. Puolukoista sentään raskii mehua keittää.

Eilinen Haagan reissu oli monella tapaa hyvä. Haagan torilla oli kauppiaan auto, josta olisin voinut kantaa kotiin ihan mitä tahansa. Ostin nauriita ja lanttuja, kaikki myynnissä olleet persiljat, hunajaa, kotimaisia päärynöitä ja kokeeksi saskatoonhyytelöä.
Saskatoonmarja on minua kovasti kiinnostanut, mutta nyt vasta pääsin sitä maistamaan. Sanokaa te, jotka marjaa kasvatatte puutarhoissanne, että onko siinä todellakin noin hienostunut kirsikkainen makuvivahde? Seuraavalla kerralla aion ostaa saskatoonsiirappia, koska se varmaankin sopisi hyvin lettujen kanssa syötäväksi kalliin vaahterasiirapin korvikkeeksi.

Ostoksilla oli samaan aikaan mieshenkilö, jonka puheenparsi kuulosti perin tutulta. Syntyperäinen helsinkiläinen kun ei sano "pittää männä laittamaa perunakattila tulelle". Kysyin mieheltä, mistä hän mahtaa olla kotoisin, kun puhe tuntuu kangasniemeläisen korviin niin kovin tutulta.
- "Mikkelistähän minä!" vastasi mies iloisesti.
Ihan kuin olisi tavannut naapurin väkeä Haagan torilla.

Haagan mummon lempipsalmi

Kävin eilen anoppini, eli "Haagan mummon" luona. Lauloimme, kerroimme asioita Taivaan Isälle ja luin muutaman luvun Raamatusta, jonka kannet ja sivut olivat anopin käsissä kuluneet. Mummo pyysi minua lukemaan erään lempipsalmeistaan. Psalmien kirjassa on paljon sykähdyttäviä kuningas Daavidin runoja ja lauluja, mutta tätä psalmia lukiessa liikutuin, kun ajattelin iäkkään anoppini pitkää elämää. Tämä psalmi on niin hyvä, ajankohtainen ja koskettava, että jaan sen teidän kanssanne. Vanha käännös tuntuu jotenkin tutummalta.
Psalmi 16
Herra on hurskaan ainoa turva

Daavidin laulu. Varjele minua, Jumala, sillä sinuun minä turvaan.
Minä sanon Herralle: "Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla
mitään hyvää";
ja pyhille, jotka maassa ovat: "Nämä ovat ne jalot, joihin on koko minun mielisuosioni".
Monta tuskaa on niillä, jotka ottavat vieraan jumalan; minä en uhraa
niille verta juomauhriksi enkä päästä huulilleni niiden nimiä.
Herra on minun pelto- ja malja-osani; sinä hoidat minun arpani.
Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.
Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa.
Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.
Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.
Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.
Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä,
ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.
. . .
Tätä samaa turvaa ja siunausta toivotan sinunkin elämääsi.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Vanhus lähellämme

Me suomalaiset olemme jotenkin vaisuja ja laiskoja suhtautumisessamme vanhoihin ihmisiin. Vanhojen ihmisten hoitolaitosten käytävät kumisevat tyhjyyttään vieratuntien aikana, valtakunnallisissa kyselyissä vanhukset kertovat suurimmaksi epäkohdaksi elämässään yksinäisyyden. Vanhaan aikaan, kun useamman sukupolven asuminen saman katon alla oli Suomessa yleisempää, puhuttiin helposti "sukupolvien välisestä kuilusta". Miniöiden ja anoppien, vävyjen ja appiukkojen välillä oli usein "pakkoliittoja", jotka näkyi ulkopuolisenkin silmiin viileinä väleinä.

Monessa kulttuurissa vanhukset ovat arvostettuja, kunnioitettuja ja heitä kohdellaan palvellen ja voimia ja vaivoja säästelemättä. Heiltä tullaan myös kysymään neuvoa, kun asian ratkaisemiseen tarvitaan elämänkokemusta. Sellaiseen suhtautumiseen olen törmännyt täällä todella harvoin ja silloinkin on kyseessä ollut poikkeuksetta romaniperhe.

Jos lähipiirissäsi ei ole yhtään vanhaa ihmistä, niin huomaa vanhat kaikkialla, missä liikut. Pidä silmät ja korvat auki ja ole herkkä tarjoamaan apuasi, jos havaitset iäkkään lähelläsi ehkä olevan avun tarpeessa. Täällä kaupungissa on mahdollisuus ilahduttaa vanhaa ja hitaasti kulkevaa ja asioivaa pelkällä hyväksyvällä, lämpimällä hymyllä.

Ennen vanhaan oli tapana "auttaa mummoja tien yli". Oudosti tuo pieni hyväntahdon ele on kuihtunut. Voi, miten monen vanhuksen olen kuullut viimeisen vuoden aikana sanovan, että kaupungilla liikkuessa heitä eniten pelottaa kulkea suojatiellä tien yli! Rynnivien ihmismassojen lisäksi eri korkeuksilla olevat korokkeet, luiskat ja kiskot ovat hankalia liikuntaesteisille tai heikkonäköisille.

Jos tuttavapiiriisi, sukulaisiisi tai naapureihisi kuuluu vanhuksia, niin nyt meidän on aika todella ryhdistäytyä. Meidän täytyy itse kunkin miettiä, kuinka voimme oikeasti ja käytännössä olla heille avuksi, iloksi ja hyödyksi. Suurin osa iäkkäistä ihmisistä ajattelee niin, että yrittää viimeiseen asti selvitä omin neuvoin vaivaamatta toisia avunpyynnöillään. Siksi he vaikuttavat meistä pärjääviltä ja hyvin toimeentulevilta.

Kyllä nyt on aika iloisella mielellä mennä kysymään "missä voisin olla avuksi?" Kun on sukulaisesta kysymys, voimme ihan hukuttaa vanhan hyvyydellä. Kyllä hän sitten ilmaisee, kun riittää.
Tuli mieleeni naapurissa asuva leskitäti, jolla on jälkipolvia jo neljännessä- viidennessä polvessa. Viime joulun alla hän kertoi, että on vakuuttelemalla vakuutellut lapsilleen ja heidän perheilleen, että haluaa viettää jouluaaton ihan yksin. Tämä suvun vanhin kun elää joka päivä kuin kuningatar läheistensä huomiossa ja huolenpidossa, vaikka asuukin yksin.

Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Lisäksi uskon, että on Jumalan mielen mukaista pitää huolta vanhoista.

Eilen aamulla sai nukkua pois 94-vuotias ystäväni. Oli hänen aikansa lähteä. Hänen ikäisensä ystävyys oli käsittämätön rikkaus minulle ja lapsillemme.

torstai 8. marraskuuta 2012

Etsivä löytää


Joyce Meyer puhui tänä aamuna ohjelmassaan totuudesta (TV7).
Jeesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä".
Pilatuskin pohti totuutta, mutta hänen ymmärryksensä ei ottanut vastaan Jeesuksen sanoja.
Joh.18:37:
"Sinä siis kuitenkin olet kuningas? Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua."

Tänä päivänä monet ihmiset etsivät elämäänsä totuutta. Totuuden tuntee siitä, että se ei muutu aikojen saatossa ja että se toimii aina samalla tavalla. Jeesuksen elämässä ja elämäntyylissä totuus tuli julki. Raamattua lukemalla ja Jeesuksen elämää tutkimalla tulemme tuntemaan totuuden.

Joyce Meyer sanoi puheessaan:
- "Minä uskon Raamatun ilmoitukseen ja sen totuuteen. En välitä siitä, jos sanot minulle, että "entä jos olet väärässä?" Minä kysyn sinulta: "- Entä jos sinä oletkin väärässä? Iankaikkisuus on pitkä ja helvetti kuuma."

Raamattu on maailman levinnein kirja - sitä on painettu 6-7 biljoonaa kappaletta ja julkaistu yli 2500 eri kielellä. Raamatun sana toimii sukupolvesta toiseen samalla tavalla: etsivä ihminen tulee Pyhän Hengen koskettamaksi, saa syntinsä anteeksi ja löytää totuuden Jeesuksessa. Raamattu sanoo, että sen totuuden löytäminen on niin helppoa, että siltä tieltä ei hullukaan eksy.

Ihminen ei tarvitse välttämättä vaikeuksia ja henkilökohtaisia tragedioita alkaakseen etsiä totuutta. Jumalan kutsu voi tulla elämäämme myös helpon ja sujuvan elämän keskelle. Jumalan tavat kutsua ihmistä ovat hyvin monenlaiset.

Linkissä erään tuttavan kertomus siitä, kuinka hän löysi totuuden elämäänsä.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=19917

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kaikenlaisia koululaisia

Isillä on ylellinen vapaapäivä. Ylellinen tarkoittaa meidän tapauksessa sitä, että mahdollisuus ylityökutsuun on aika pieni. Toki minusta miehen ylityökutsut ovat mukavia tiettyyn rajaan asti, mutta joskus vain on ylellistä juoda santsiaamukahveja miehen seurassa ja jutella mahdollisesti jostakin muusta kuin Titi-nallesta. Ihan oikean kahvinkin juonti on mukavaa vastapainoa niille kymmenistä eri kipoista ja kupposista juoduille leikkikahveille.
Tänä aamuna olen kuullut jo monta syvällistä huomiota lapsenlapsen suusta. Muun muassa sen, että "mummo on ihminen" ja "viisi plus viisi on kymmenen". Tuo viimeinen toteamus oikeastaan terästi huomioni, kun Saara kyseli Melskalta lyhyitä pluslaskuja ja kolmevuotias vastasi kaikkiin oikein. Täytyypä kysyä iltapäivällä hakemaan tulevalta isältään, onko hän pannut merkille näitä laskutoimituksia.

Hoitajaopiskelijapoika 16-vuotias huomasi eilen, että jos Melskan äiti aloittaa tammikuussa lähihoitajaopinnot, on kaksi isosiskoa peräänkatsomassa velipojan edesottamuksia. Kolme sisarusta saman oppilaitoksen lähihoitajakursseilla tietää meille vanhuksille joskus kissanpäiviä. Tietysti jos kaikki kolme suuntautuvat lasten hoitoon ja kasvatukseen, voi lähinnä otaksua, että hiljainen toiveeni lastenlasten määrän karttumisesta toteutuu. Tärkeintä on nyt kuitenkin, että opiskelevat. Anne-Mari selvittää tänään mahdollisuuksiaan osallistua muiden ryhmien tunneille omiensa lisäksi, kun kyllästyi puolikkaisiin päiviin ja iltapäivisin alkaviin tunteihin. Eli opiskeluintoakin näyttää löytyvän.

Saara oli viime perjantaina kuunteluoppilaana kristillisellä koululla. Olin hänen mukanaan ruokailuun asti ja Saara halusi jäädä koulupäivän loppuun asti ja tuli sitten sisarusten kanssa kotiin. Kyllä koulun lämpö, välittäminen, iloisuus ja aito rakkaus tavoitti kuusivuotiaan ja hän olisi ollut saman tien valmis aloittamaan koulunkäynnin.
Kyllä se, että lapsi saa olla vapautuneesti oma itsensä, kokea itsensä hyväksi, kauniiksi, hyväksytyksi ja kelpaavaksi ja kokee olevansa asioineen ja mielipiteineen kuultu ja hyväksytty, on harvoin toteutuvia asioita koulumaailmassa. Kun näihin asioihin lisätään täydellinen luottamus Jumalaan ja koulun kaikki aikuiset välittävät sanoillaan ja teoillaan Jumalan rakkautta ja huolenpitoa, on koulu hyvä kasvupaikka lapselle.

Tuo Suhen koulu, eli Suur-Helsingin Kristillinen koulu on yksityinen koulu, eikä näin ollen saa valtion tai kaupungin tukea. Koulu toimii täysin yksityisten henkilöiden ja muutaman seurakunnan tuen turvin. Vanhemmat tai tukijat maksavat lapsista kuukausimaksua, mikä on murto-osa todellisista kuluista. Esimerkiksi Saarasta ensi syksynä, kun hän on perheen neljäs koulussa oleva lapsi, kuukausimaksu on vain 20 euroa.
Kun koulun toiminta on täysin uskonvaraista, myös lapset oppivat luottamaan, että Taivaan Isälle kannattaa kaikki asiat kertoa. (Vrt. meidän Miikan Ruotsin-matka.) Käytännössä toteutuvat rukousvastaukset ovat käytännön oppia parhaimmillaan.
http://www.kristillinenkoulu.org/ Tästä linkistä klikkaamalla pääset tutustumaan koulun sivuihin.
Olemme ottaneet tavoitteeksemme hankkia koululle 800 kuukausittaista tukijaa.
Kristillinen koulu on mielestäni tulevaisuuden koulu myös Helsingissä.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että Norjassa on yksityisiä kristillisiä kouluja noin 200.


tiistai 30. lokakuuta 2012

Toiveruoka tonnikalasta

Useamman kuin kerran olen toivonut, että olisipa tullut joskus opiskeltua ruuanlaittoa. Vaikka äitini antoi monet hyvät opit säilömisestä ja leipomisesta alkaen ja kuusitoistakesäisenä vietetty kesä pitopalvelun keittiössä oli siihen hyvä lisä, niin helpommalla kai pääsisi, jos osaisi laittaa ruokaa.
Sen lisäksi katson, että kovin kalliiksi tulee kokeilut eksoottisista resepteistä, jos hankin kalliit raaka-aineet ja pöperö jää syömättä.
Erästä helppoa ja kohtuullisen edullista ruokaa on meillä ruinanneet ne lapset, jotka saavat joka päivä koulussa koulun oman ruuanlaittajan itse valmistamaa ruokaa. Kristillisen koulun kävijät kehuvat yhdeksi koulun parhaimmista ruuista tonnikalapastaa. Koululla käydessäni kysyin keittiön väeltä, kuinka he oman versionsa maustavat.
Tänään tarjoan perheelle kokeiluversion kermaisesta tonnikalapastasta. Aamupäivän ruokailijoita varten tein neljän hengen tuhdin annoksen, johon käytin

1/2 pussia täysjyvä-kalsiumpastaa
2 prk tonnikalapaloja vedessä
1 1/2 dl kuohukermaa
Soy-King soijakastiketta
paprikajauhetta
viiden pippurin rouhetta
(valkosipulirouhetta)

Valuta tonnikalasta vesi, keitä pasta ohjeen mukaan. (Tällä kertaa ostin ravintoarvoltaan parempaa kalsiumpastaa. Täysjyväpastasta tulee kylläisempi olo nopeammin, kuin valkoisesta makaronista.)
Laita pieneen kattilaan vesitilkkaan kala ja kerma ja lisää mausteita kiehumisen aikana makusi mukaan. Soija korvaa suolan - lisää suolaa vain tarvittaessa.
Kun kastike on vähän kiehunut kokoon, sekoita se pastan joukkoon.
Ketsuppi ja juustoraaste maistuvat lisänä, kelle maistuvat.

Vaikka itse ajattelin etukäteen ruokaa epäluuloisena, oli tämä kuitenkin herkullinen yllätys. Joissakin perheissä tiedän ruuan kuuluneen vakioruokalistalle jo iät ja ajat, mutta meillä tätä syödään tänään ensimmäistä kertaa.

Neljän hengen annos maksaa näillä raaka-aineilla 5euroa. Ruuasta tulee keskihintainen, kun annos nelinkertaistetaan iltaruuan syöjien mukaan.
Eväsruokana myös helppo.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Onko tämä näin vaikeaa? Siis se, että lapset kasvaa ja varttuu, eikä meillä ole enää vauvaa, ei leikki-ikäistä eikä enää yhtään suklaasilmäistä kaunista tyttöä, jolla on hohtavan hymyn takana helmihammasrivi maitohampaita.
Saaralta lähti ensimmäinen maitohammas tänä iltana ja minulle tuli haikea olo samalla kun tyttö itse pomppasi riemusta ilmaan ja juoksi näyttämään veristä ja hammaskoloista suutaan joka huoneeseen.

Se, että olen yli kahdenkymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että aina on kotona yksi vauva ja nyt ei yhtäkkiä olekaan, niin se on kova paikka. Ja missä ajassa se lapsenlapsikin kasvoi ulos kapaloistaan?

Yötkin ovat tulleet ihan yksitoikkoisiksi. Ei täällä kukaan enää itke, kenellekään ei tarvitse kuskata maitopulloa eikä kellekään vaihtaa vaippaa. Kukaan ei oksenna sänkyyn, kukaan ei kävele unissaan. En enää edes muista, mitä on kontata pölyisten sänkyjen alta etsimässä pudonneita tutteja. Siis tutteja. Anne-Marilla, joka maaliskuun alussa täyttää 19 vuotta, oli suututi, nenätuti, käsituti ja varatuti. Jos yksi niistä putosi yöllä, tuli huuto.

Joskus oli aikoja, kun miehen kanssa aamukahvia juodessamme pohdimme, oliko edellisöinen itku johtunut hampaista, korvista vai nälästä.
Nykyään saatamme todeta aamukahvilla, että "eipä enää viiden jälkeen nukuttanut".

Olisikohan kenelläkään antaa meille lastansa lainaan - vaikka unikouluun.

Ruokaa kaupasta ja ruokaa ihmeistä

Ruokahuushollin suhteen minun on siirryttävä seuraavalla tasolle. Se tarkoittaa seuraavaa kattilakokoa.
Kuuden litran kattila, johon minulla on siiviläosa, ei tahdo enää riittää perunoiden keittämiseen yhdelle aterialle. Jos tarvitaan keitettyjä perunoita esimerkiksi pyttipannua varten, täytyy keittää ihan koko kattilallinen.
Nyt ruuan suhteen on tullut uusi haaste, kun eväiden tarvitsijoita alkaa olla useampia. Mieshän rahtaa töihin eväät, vaikka varikolla on uhkea ruokala ja ruoka-automaatteja joka ikisessä taukotilassa. Työssäkäyvä poika ottaa eväät mukaan ja huomiseksi eväsruuan tilasi lähihoitajaopiskelijapoika, jolla alkaa päiväkotiharjoittelu. Ensinhän ehdimme iloita, että hän pääsisi harjoittelujaksolle Saaran päiväkotiin, mutta paikka vaihtui päiväkotiin toisella puolella kaupunkia. Työn makuun poika pääsee oikein todella, koska herätys on kuuden pintaan, jotta kahdeksaksi ehtii Pakilaan.
Looginen ratkaisu näihin eväsjuttuihin näyttäisi olevan puolitoistakertainen iltaruoka, josta tekisin sitten eväsateriat kolmeen rasiaan. Ja kuten tiedätte, että teen iltaruuan neljälletoista, tuo puolitoistakertainen on jotakin sen päälle. Nuo kolme eväsmiestä kun ovat suuria, nälkäisiä miehiä.

Ruokakaupoissa on ollut viime aikoina todella hyviä tarjouksia. Koko kuukauden on S-marketista saanut banaaneja 79 senttiä kilolta ja viikonlopun tarjous 300g:n kanafilesuikaleista oli 1,99.
Joskus vaihdoin muutaman sanan tuntemattoman naishenkilön kanssa kaupassa, kun mätimme pusseihimme jotakin tarjoustavaraa. Nainen sanoi, että hän ostaa nykyään ruuan vain tarjouksista.
Tuota lausetta olen jälkeenpäin ajatellut ja työstänyt ja myös ottanut käyttöön itselle. Meille kaupunkilaisille kotiäideille kun mahdollisuudet juosta eri kauppojen tarjousten perässä ovat mainiot.

Käytännössä ruuan ostaminen vain tarjouksista on sitä, että kieltäytyy ostamasta mielestään ylihintaista ruokaa. Samoin tarjouksista "hamstrataan" useammalle aterialle ja jos jotakin totutusta ruokavaliosta ei löydy tarjoushintaisena, pärjätään ilman sitä. Meillä sellaisia tuotteita ovat hedelmät, vihannekset, jogurtit, rahkat, liha, kala, leikkeleet ja juustot.
. . .

Sunnuntaiaamuna minua sykähdytti eräs havaintoni. Havainto siitä, että vaikka Jeesuksen opetuslapset elivät joka päivä ihmeestä toiseen ja näkivät aamusta myöhäiseen iltaan Jeesuksen ihmeitä, he olivat ihmisiä ja aivan yhtä höppänöitä kuin mekin.
Jeesus oli juuri ruokkinut viisi tuhatta siunaamalla viisi leipää ja tähteeksi jäi korillinen jokaiselle opetuslapselle. Heti perään he olivat todistamassa toista suurihmettä, kun seitsemällä leivällä ruokittiin 4000 ja seitsemän korillista jäi kotieväiksi.
Näiden tapausten jälkeen Jeesus ja opetuslapset siirtyivät järven yli toisaalle ja rannalle päästyään opetuslapset juttelivat keskenään, että "meiltä unohtui leipä".
Kun Jeesus kuuli heidän puheensa, Hän sanoi: "Te vähäuskoiset! Te puhutte vain siitä, että teillä ei ole leipää. Ettekö te vieläkään ymmärrä? Ettekö muista niitä viittä leipää, joista riitti viidelletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te keräsitte? Entä ne seitsemän leipää..."


perjantai 26. lokakuuta 2012

Pitkä loma loppuu

Oikein helppo on näköjään tottua elämään, että mies on kotona, eikä töissä.
Miehelläni on siis ollut talvilomaa koko tämän lokakuun ja minä olen oppinut vähän liian helppoon ja mukavaan elämään. Olemme jopa katselleet miehen kanssa silloin tällöin televisiota! Jostain syystä meillä on yhteiset mieliohjelmat. Eilen aamulla katsoimme puolituntisen "Pienten perhettä" ja illalla jakson "Tanskalaista maajussia". Jokin aika sitten katsoimme henkeämme pidätellen dokumentin Britannian naispiloteista toisen maailmansodan ajoilta. Iäkkäiden naislentäjien haastattelut olivat jännitystarinoita eletystä elämästä. Eräs kertoi ohjanneensa uransa aikana 47 eri lentokonetyyppiä. Pysäyttävää oli kuulla naisten kollegasta, joka selvisi kaikista sodan aikana tehtävistä siirtolennoista, mutta menetti henkensä sodan jälkeen synnytyksessä.

"Hurja remontti" on edelleen koko perheen mieliohjelmia ja jos kaipaamme potkua siivoukseen, katsomme jakson "Sillä siistiä" tai "Himohamstraajia", niin kyllä alkaa siivoaminen maistua.

Mutta nyt siis sohvahetket ovat taas taaksejäänyttä elämää. Miehellä on loman jatkona kaksi vapaapäivää, tämä ja huominen, ja eikös hän vain ilmoittanut työnjohdolle halukkuutensa tarjoutua ylitöihin. Tarjolla olikin tekijäänsä odottavaa työtä ja niin mies saa puhallella pölyt työtakin hartioilta iltapäivällä.
Vaikka tuolla näyttää olevan talven merkkejä teiden pinnoilla, ei ne ison bussin pyörissä vielä menoa häiritse. Keinonivelet lonkissaan köpöttelevän bussinkuljettajan sietäisi kuitenkin olla liikkeissään varovainen. Isi lähti kanssani saattamaan Saaraa eskariin ja sai useamman kerran huitoa käsillään pystyssä pysyäkseen. Mummot, vaikkei niillä keinoniveliä olekaan, tyytyvät suosiolla luistelemaan.

Mielessä vielä eilisestä Saaran ja lapsenlapsi-Melskan leikistä Saaran repliikki Melskalle:
- "Olisi parempi, jos pitäisitte kruunun päässänne, teidän ylhäisyytenne."

torstai 25. lokakuuta 2012

Anna meille lapsenuskoa

Hyvin onnelliset, hyvin rentoutuneet ja virkistyneet ja erittäin hyvin syöneet matkalaiset saapuivat eilen. Matkasta oli jäänyt monta ihanaa muistoa. Rantakävelyllä tytöt olivat silitelleet vastaan kävellyttä upeaa kissaa ja ihasteleet kesyjä sorsia. Kyläpaikassa oli ollut niin kivaa, että tytöt vuoron perään muistuttivat, että heitä oli pyydetty yökyläänkin. Laivassa he olivat maistaneet villisikaa. Paluumatkalla Helsingin satamassa he olivat vielä ihastelleet huumekoiria, joista yksi oli nuolaissut isin sormia. Eläinhullulle Kaisalle tällaiset matkan yksityiskohdat ovat tietysti aivan huippujuttuja.
Anne-Marin blogista http://mennaanmaalle.blogspot.fi/ löytyy muutama kuva matkalta.

Edellisen kirjoitukseni kommentoinnista löytyy sitten laivailun jatko-osan alku.

Kun Taivaan Isä vastaa pyyntöihimme, joko tavalla tai toisella, hän käyttää usein avun välikappaleena aivan tavallisia ihmisiä. Usein tuo henkilö ei edes tiedä olevansa mukana Jumalallisessa suunnitelmassa, mutta Jumala kyllä palkitsee aina tuon avun välikappaleen. Raamatun mukaan Jumala ei jää kenellekään velkaa.

Järisyttävän konkreettisen opetuksen Jumalan kirjaimellisesta avusta ja mukanaolosta uskovan elämässä sain muutama vuosi sitten. Tuon tapauksen jälkeen en ole koskaan kyseenalaistanut Jumalan kaikkivoipaisuutta meidän pienten ihmisten pienten asioiden suhteen. Kun ajattelemme ihmiskunnan ja luomakunnan historiaa, kaikki asiat ovat Jumalalle pieniä.

Elettiin tammikuuta, mikä jostain syystä on ainakin meillä ollut taloudellisesti hyvin haastava kuukausi. Joulu tuo lisämenoja ja monia vuosittaisia maksuja tahtoo erääntyä juuri vuoden alussa.
Meiltä oli ruokarahat tyystin loppu ja vaikka lähipiirini  kanssa on sopimus, että sellaisessa tilanteessa voin kääntyä heidän puoleensa, en jostain syystä halunnut tai ilennyt sitä tehdä. Valitin tilannetta Jumalalle, sanoin, että "kyllähän Sinä voit minua nyt auttaa, mutta ei se raha silti ovelle kävele". Käyttääkseni uskovaisten piirissä tuttua termiä, olin "epäuskon hengessä".
Eihän meillä ruokarahojen loppuminen tarkoita nälkää, koska aina on monta pakastinta täynnä syötävää, ainakin marjoja, ja jauhokaapeista löytyy aina jotakin, mutta ostoslistaan kertyneiden puutteiden ostamiseen ei rahaa ollut.
Kului muutama tunti. Ovikello soi. Menen avaamaan ja oven takana on rollaattorinsa kanssa naapurin pappa.
- "Minä en muistanut antaa jouluksi lapsille yhtään namirahaa, niin ota nyt tämä ja osta mitä lapset tarvitsevat." pappa sanoi ja laittoi käteeni viisikymppisen.
Kiitin pappaa sydämestäni ja sanoin, että ostan leipää ja maitoa.

Kun suljin oven kumarassa kulkevan nöyrämielisen papan lähdettyä, olin epäuskoinen ihan toisella tapaa, kuin muutama tunti aikaisemmin. Jumala sanoi minulle, että Hän voi laittaa rahan myös "kävelemään" ovelleni, jos Hän niin tahtoo.
Kerron tämän tapauksen Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi.

Ef.3: 17- 20

"Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne
perustus ja kasvupohja.
Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden,
pituuden, korkeuden ja syvyyden,
ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon.
Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
Jumalalle, joka meissä vaikuttaa voimallaan
kykenee tekemään monin verroin enemmän
kuin osaamme pyytää tai edes ajatella."

maanantai 22. lokakuuta 2012

Siellä ne nyt on - laivassa

Varmaankin aikamoista kärsivällisyyskasvatusta 6- ja 8-vuotiaille odottaa laivaan pääsyä. En edes laskenut, kuinka monta kertaa päivän mittaan minulta kysyttiin, joko olisi aika lähteä satamaan. Loppujen lopuksi viimeinen puolituntinen on helpompi odottaa terminaalissa väenpaljoudessa, kuin kärvistellä kotona ja lähteä sopivaan aikaan.
Tukholmaan lähtivät isin ja pikkutyttöjen lisäksi myös 18-vuotias Anne-Mari, jonka tarkoitus on pitää liput ja laput tallessa ja muistaa kaikki äidin muistuttamat asiat. Isillä oli selvästikin huojentunut olo lapsenlikan mukanaolosta, vaikkei Kaisan ja Saaran perässä tarvitse juostakaan. Alkumatkan puhelinsoiton perusteella laivallaolijat olivat suunnitelleet varhaista nukkumaanmenoa. Näköjään risteilyllelähdön tiivis odottaminen tänään oli verottanut matkalaisten voimia.
Huominen sujuukin heillä kuin siivillä, koska he pääsevät heti satamaan päästyään kyläilemään tätini ja hänen miehensä kotiin.

Koska tämä matka "tuli taivaasta", Miika-poika sanoi eilen illalla ennen iltarukousta:
- "Minä alan nyt rukoilemaan, että Jeesus antaa meille toisen laivalipun, niin sitten me lähdetään äitin kanssa Ruotsiin!"
Onpa paljon mahdollista, että Miika saa toivomansa rukousvastauksen - Taivaan Isä kun tykkää järjestää kaikkea hyvää ja varsinkin sitä anoville lapsille. Äitikin voi jo alkaa henkisesti valmistautumaan, että laivareissu voi olla edessä. Sen mieleisen kyläpaikan tähden kestää kyllä laivamatkan epämukavuuttakin.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ei kiire mihinkään

Tätä pilvistä lauantaipäivää kuvaisi hyvin sana "leppoisa". Heti verkalleen herättyämme lähdimme käymään Haagan Mummon luona. Miehellä ja minulla oli sovittuna hommana liimata lonksuvat tuolinjalat ja yksi heiluva pöydänjalka. Heidi lähti mukaan, koska Mummo oli viime käynnillään luvannut hänelle rahat yhden levyn ostoon.
Veimme Mummolle sekamarjamehua, vadelmavispipuuroa ja pakastemarjoja. Kaupasta haimme vielä pienet ostokset.
Haagan Mummon luona on niin levollista käydä, koska hänellä on rauha ja jatkuva keskusteluyhteys Jumalan kanssa. Rukoilen, että Jumala siunaisi anoppiani terveydellä ja voimilla, jotta hän voisi nauttia elämänsä ehtoopuolesta vailla suuria huolia ja murheita.

Poistullessa junan ikkunasta katsellessa Helsinki näytti verkkaiselta ja uneliaalta. Ihmiset kävelivät ilman kiirettä, eikä kukaan näyttänyt kiukkuiselta tai kireältä. Rautatientorin edullisesta karkkikaupasta haimme pähkinöitä ja yksittäispakattuja keksejä hätävaraeväiksi. Koulupäivinä on pienten eväiden tarvitsijoita lähes joka päivä ja täysjyväkeksi jaksaa odottaa, vaikka sattuisi repun taskuun unohtumaan.

Isot pojat ja Saara(!) ovat menossa kavereiden kanssa, Miika on käynyt jo kerran kalassa ja minulla on mehu-maija hellalla. Tämänkertainen mehu on mustikasta, mustaherukasta, mansikasta, marja-aroniasta ja puolukasta.

Ulkona ei tuule tänään yhtään, välillä ripauttaa muutaman tipan vettä. Haagan puistikosta pujahti oravanpoika aamun reissulla meitä tervehtimään ja näytti sitten meille, kuinka hienosti osaa kiivetä lehmuksen ylimpään latvaan ja sitten hypätä viereiseen puuhun putoamatta. Kun mehu on keitetty, täytyykin kysyä halukkaita lähtijöitä kävelylle ja käydä juttelemassa Hietaniemen oraville.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Vanha tuttu

Useampi vuosi sitten tuttavarouva tältä samalta kylältä (lue: kaupunginosasta) muutti perheineen Pohjois-Savoon. Vaihdoimme sähköpostiosoitteita, mutta tuttava varoitteli, että ei ole mikään "tietokoneihminen", eikä hän niin ollen ollenkaan lupaillut mitään vilkasta viestinvaihtoa. Minulle riitti, että oli jokin oljenkorsi kuulumisien kyselyyn. Kerran terveisiä laitoinkin - ollenkaan vastausta odottamatta.

Eilen illalla lähdin S-markettiin ostamaan jotakin pientä, jota ilmankin olisi aamuun asti pärjätty. Kassajonossa seistessäni näin tutun hahmon kävelevän kaupasta ulos tyttäriensä seurassa. Lykkäsin ostoskärryt sivuun ja huikkasin kassan rouvalle, että palaan kohta. Eteisessä tavoitin tuon vanhan tutun. Hän oli tullut Helsinkiin käymään tyttäriensä kanssa. 
Kaupasta kävellessään hän oli muistanut ja tytöillekin maininnut, että "vieläkin on siihen Sirkun sähköpostiin vastaamatta..."

Oli riemukasta tavata monen vuoden jälkeen! Ja riemua lisäsi tapaamisen yllätyksellisyys. Tuon tuttavan kanssa meitä yhdistää paitsi sama ammatti myös suuri mieltymys maaseudulla asumiseen.

Kuten olen aikaisemminkin täällä todennut, en puhu "sattumista", "tuurista", "tsägästä" tai "hyvästä onnesta". En edes ihmettele maailman pienuutta. Minulle nämä asiat on Taivaan Isän järjestämiä piristäviä elämän hetkiä, joita silloin tällöin arkeen tarvitaan.

torstai 18. lokakuuta 2012

Kaappien kätköistä

Viime päivinä olen käyttänyt paljon aikaa nurkkien ja kaappien koluamiseen. Meillähän epäjärjestys korostuu, kun kaappeja ja piiloja sotkujen ja rojujen piilottamiseen ei ole, vaan tekemättömät työt levähtävät jokaisen huusholliin tulijan silmille kaikessa kauheudessaan.
Olen pitänyt itseäni aika lailla tiukkana ihmisenä sen suhteen, etten keräile pikkutavaroita ja epämääräisiä viritelmiä vapaille pinnoille, vaan vapaat pinnat täyttyvät jokapäiväisistä kulutustavaroista, kuten pyyheliinoista, astioista tai perheenjäsenten vaatteista.

Kerran ostin kierrätyskeskuksesta hyvin kauniin valkoisen kannellisen peltipurkin ja tälläsin sen keittiön pöydälle valkoisen pöytälampun viereen. Minusta ne purkki ja lamppu olivat hyvin kauniita katsella siinä paljon elämää (ja värikyniä) nähneen puupöydän päällä. Ei kulunut kuin hetki, kun keittiöön tuli ensimmäinen ihmettelijä:
- "Mikä purkki tuo on? Mitä sillä tehdään? Miksi se on tuossa?"
Samassa kyselijän vierelle tuli valistunut lapsi, joka kertoi:
- "Se on äidin sisustuselementti".
Kun pari viikkoa olin selitellyt kyselijöille, niin omille kuin vieraille, että "kyseessä on sisustuselementti, purkki, jolla ei ole mitään virkaa", totesin, että helpommalla pääsee, kun ottaa purkin pois pöydältä. Lisäksi purkki oli ollut perheen rummutusintoisen pojan instrumenttina joka ainoa ruokailuhetki, kun poika oli pöydän ääressä istunut.

Nyt olen luopunut tykkänään ahtaissa tiloissa "sisustuselementtien" miettimisestä. Tähdellisempää olisi keskittyä edes alkeellisen järjestyksen luomiseen ja ylläpitämiseen.

Kaappeja ja niiden päällysiä siivotessani olen tiukentanut siivousperiaatteitani entisestään. Nyt olen raivannut paikkoja ajatuksella, että laitan pois kaiken sen, mitä en muuttaessa (siis mummolaan) ottaisi mukaan.
Tähän asti olin säilyttänyt sadetakkeja (kolme takkia samaa kokoa), nahkaisia kerhotossuja, parittomia työrukkasia ja palapelejä, joista puuttuu paloja. Matonkuteiksi päätyi kolme kassillista pussilakanoita, jotka eivät ole päätyneet sänkyihin ainakaan viiteen vuoteen, vauvan lakanoista puhumattakaan.

Yhtä laatikostoa siivotessa löytyi käsilaukku, mikä on tiettävästi ollut mukanani 13 kertaa synnytyssairaalassa. Ainakin sisällön perusteella voi niin päätellä. Laukussa oli pinkka synnytyskertomuksia, haaleita ultraäänikuvia ja pieniä pahvikortteja, joilla synnytysosaston henkilökunta on onnitellut uuden vauvan syntymisestä.
Laukussa oli myös yksityisen lääkäriaseman lääkärin lausunto ultraäänitutkimuksesta kauan, kauan sitten. Odotin varmaankin viidettä lasta, kun alkuraskauden viikoilla minulle iski kauhea huoli, onko vatsassani ketään ja onko edes hengissä. En ilennyt monta lasta saaneena mennä Kätilöopistolle tarkistuskäynnille, vaan kaupunkireissulla poikkesin yksityisen lääkäriseman ovesta sisälle. Kerroin huoleni ja paikalla sattui olemaan lääkäri, joka teki perinpohjaisen ultraäänitutkimuksen. Löytyi lapsi, jolta löytyi ainakin kaksi kättä, kaksi jalkaa, selkäranka, aivot ja sykkivä sydän.
Lääkäri kirjoitti tutkimuksesta lausunnon, laittoi liitteeksi nipun ultraäänikuvia ja kirjoitti lausunnon loppukaneetiksi: "onnitteluni perheelle".

Tuosta "synnytyssairaalakäsilaukusta" ei löytynyt mitään poisheitettävää. Eikä mielen hyviä muistoja saa pois heitettyäkään.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Operaatio Joulun Lapsi

Nyt on hyvä aika muistuttaa kaikkia Operaatio Joulun Lapsesta.
Jos et itse voi koota omaa pakettiasi, voit osallistua operaatioon rahalahjalla.
Rahaa tarvitaan myös avustuskuorman perille saamiseen. Oheisesta linkistä löytyy kaikki ohjeet pakettien kokoamiseen ja toimittamiseen ja videoista näet, että ollenkaan vähäpätöisestä ja turhasta touhusta ei ole kyse.
Apua tarvitsevia löytyy läheltäkin, mutta kurjuus ja köyhyys ovat Romaniassa ja Moldovassa ihan toista kuin Suomessa.
Emme tee tätä itsemme takia, emme edes sen takia, että saisimme joulumieltä. Teemme sen takia, että meillä on mahdollisuus tehdä jotakin pientä lasten hyväksi. Että yksi kenkälaatikollinen voi viestittää "olet tärkeä, sinua rakastetaan".
http://www.joulunlapsi.fi/

Jatkamisen arvoinen perinne

Eilen oli Lautakankaalla pidetty perinteeksi muodostuneet lähetysmyyjäiset. Soittelin äsken äidille ja kyselin myyjäisten kuulumisia. Samalla tuli puheeksi, että lokakuisilla myyjäisillä on ainakin 60 vuoden perinne. Äiti ei äkkiseltään muistanut, että yhtään välivuotta olisi myyjäisten pitoon tullut. Ennen äidin miniäksi taloon tuloa oli jo Lahja-mummo organisoinut juhlan, joka symboloi hyvin satokauden päätöstä.

Omasta lapsuudestani muistan myyjäiset syksyn kohokohtana. Jännityksellä seurasin Lahja-mummon ompelutöitä, kun hän poljettavalla Singerillään ompeli myyjäisten huutokauppaan esiliinoja ja tyynyliinoja. Haikein mielin katselin pitsillä somistettuja, sileäksi silitettyjä ja silkkinauhalla sidottuja tyynyliinapareja, jotka olisin halunnut uskaltaa huutaa itselleni huutokaupasta. Muistan vieläkin niiden tyynyliinojen pitsit ja materiaalit, jotka mummon avustuksella onnistuin itselleni huutamaan. Ne vanhat tädit, jotka kanssani kilpaa huusivat, luopuivat leikistä noin kahdeksan markan tietämillä ja antoivat pikkutytön saada itselleen kapion alkuja.

Pitkään oli myyjäisten kohokohtana leivonnaisten, käsitöiden ja maan tuotteiden huutokauppa. Nykyään varojen keruu hoidetaan arpajaisilla, joiden ideaa ovat myyjäisiin osallistuneet kiitelleet.
Halukkaat saavat tuoda arpajaispalkintoja tullessaan. Tänä vuonna oli tarjolla mm. säilykkeitä, marjoja, juurespusseja, leivonnaisia ja taloustarvikkeita. Euron hintaisen arvan ostaja kirjoittaa lapulle oman nimensä (tai paikalla olevan henkilön nimen, jolle haluaa arvan ostaa) ja taittelee arpalipun kulhoon. Kun kaikki halukkaat ovat ostaneet haluamansa määrän arpoja, joku nostaa kupista ensimmmäisen arpalipukkeen. Se, kenen nimi lapussa on, saa valita palkintojen joukosta minkä vain haluamansa tavaran. Hän vuorostaan nostaa arvan ja näin jatketaan, kunnes palkinnot pöydältä tai arpaliput loppuvat. Näin voittajan ei ole pakko kantaa kotiinsa sellaisia arpajaisvoittoja, joille ei ole käyttöä.
Koska kyseessä on paikallisen luterilaisen seurakunnan lähetystyön tukemiseksi järjestetty tapahtuma, on seurakunnasta mukana joko lomalla oleva lähetystyöntekijä tai joku muu seurakunnan työntekijöistä. Hengellisen annin lisäksi tarjotaan myös lähetysmyyjäisissä kahvit.

perjantai 12. lokakuuta 2012

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012101216193851_ul.shtml

Kahvinkorvikkeen keittoon

Muutamassa blogissa ja lehtijutuissa olen viime aikoina törmännyt useasti pakurikääpää koskeviin juttuihin ja uutisiin.
Asia alkoi minua kiinnostaa, koska pakurikäävän positiivisista vaikutuksista on selkeää näyttöä jo ammoisista ajoista lähtien. Pakurikääpää on aikaisemmin paljon käytetty kansanlääkinnässä ja sota-aikoina pakurikääpäjauhetta käytettiin kahvin korvikkeena.

Koska pakurikäävän löytyminen koivikoista on lähes onnenkauppaa (arvioidaan, että kääpäkoivuja on yksi 15 000 tervettä koivua kohti), päätin tilata tuotetta valmiina, ilman metsissä rämpimistä ja työlästä kuivattelua ja jauhamista.
http://petajanvoima.fi/    Linkin takaa löytyy suomalainen yritys, josta pakurikääpää voi tilata. Mainittakoon, että yrityksen sivuilta löytyy myös ohjeet, jos joku pohjois-suomalainen metsänomistaja haluaa myydä heille pakurikääpää. Jos tuote saa lisääntyvää huomiota ulkomaillakin, on pienellä yrityksellä kohta raaka-aineen hankinnassa ongelmia.

Sen lisäksi, että olen innoissani upeasta luonnon tuotteesta, olen otettu, että Suomesta löytyy Petäjän Voiman kaltaisia yrityksiä, jotka tekevät intohimoista työtä suomalaisuuden hyväksi ja Suomen luonnon rikkauksien saattamiseksi kaikkien ulottuville.

Jos innostut tilaamaan tuotetta, varaudu pieneen odotteluun tuotteen toimituksessa. Tilaukseni mukana tulleessa saatekirjeessä kerrottiin, että pakurikäävän saaman medianäkyvyyden jälkeen yrityksen tilausmäärät ovat lisääntyneet roimasti.
Onnittelut Petäjän Voimalle ja sen työntekijöille! Toivotan yrityksellenne menestystä ja hyviä kääpävuosia.

torstai 11. lokakuuta 2012

Ei pelkkä kalajuttu

Aika on hujahtanut siinä määrin, että tammikuussa alkavan hierojakoulutuksen vahvistus ja materiaali tulivat eilen. Into ja innostus koulua kohtaan vain kasvoivat, mutta olosuhteiden realiteetit tunnustettuani pyysin siirtämään opiskelupaikkani ensi syksynä alkavalle kurssille. Sitä ennen ehdin opiskella anatomiat ja toivon mukaan myös tienaamaan opiskelurahat. Vaikka kysymys opiskelujen siirtämisessä oli osaltaan rahasta, myös kahden pienen tytön päivähoitoasia täytyy olla kunnolla järjestetty, ennenkuin äiti ja mummo siirtyy koulunpenkille. Ensi syksynä siirtyy Saarakin koulunpenkille, niin ei hänenkään osalta sitten ole enää päivähoitoasiat ajankohtaisia.

Tunsin itseni toden totta mummoksi, kun tänään istuin viimeistä kertaa neuvolan odotustilassa. Saaralla oli kuusivuotisneuvola ja vahvasti näyttää siltä, että meidän 23-vuotinen neuvolassa ravaaminen päättyi tähän. Muutaman kerran olen neuvoloiden odotushuoneissa istunutkin: neuvolakorttien mukaan yhtä lasta kohden on tullut noin 15 käyntikertaa.

Neuvolan terveydenhoitaja oli aidosti ihmeissään, kun sanoin, ettei meillä koskaan kukaan ole syönyt D-vitamiinia lukuunottamatta pikkuvauvoja ennen kiinteään ruokaan siirtymistä. Toki ne valistuneet isot tytöt, jotka popsivat omista vitamiinipurkeistaan, saavat suositustenmukaiset vitamiininsa. Tässäkin asiassa on kyse varmaan suutarin lapsen kengistä. Kyllä terveydenhuollon ammattilaisen kuuluisi myöntää todistetut tosiasiat, eikä laiminlyödä niitä ainakaan omien lastensa hyvinvoinnin ollessa kyseessä. Luulisi omatuntoni heränneen jo siitä, kun terveydenhoitaja valisti uusimmista tutkimustuloksista, joiden mukaan on näyttöä siitä, että D-vitamiinin saannilla on osuutta alzheimerintaudin ja aikuisiän diabeteksen kehittymisen kanssa.
Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan (ollenkaan nyt aliarvioimatta riittävän D-vitamiinin saannin tärkeyttä), niin jos elämme kaikessa suositusten mukaan, niin aika ahdistavaksi elämä muuttuu. Tässä yhteydessä sanoisin myös, että joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. En mahda sille mitään, että peilaan omissa tekemisissäni aika paljon siihen, millaista elämä oli omien isovanhempieni aikaan.
Kyllä vain, olen konservatiivi ja edistysten tulppa.
Lyhyen keskustelumme päätteeksi neuvolantäti totesi, että "kysehän on perheen omasta valinnasta".

Kun miehelle kerroin D-vitamiinikeskustelumme, hän muistutti oitis, että "mehän syödään monta kertaa viikossa kalaa, jota Miika onkii kanavasta". Tosin niistä tirreistä ei juurikaan ole D-vitamiinin lähteeksi.
Miika on niin innostunut kalastamisesta, että koulun jälkeen hän ensimmäiseksi suuntaa kanavalle onkensa kanssa. Tutuiksi ovat tulleet ahvenen ja silakan lisäksi myös kivinilkka ja mustatäplätokko.
Ai-ai, kun päästään mummolaan, alkaa Miikallakin onkimiehen onnenpäivät. Sitä odotellessa ehdin minäkin saada harjaannusta pikkukalojen fileoinnista.