sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Välipäivien työpäiviä

http://www.katsomo.fi/?progId=160408

Silloin harvoin, kun istun television ääreen, on mukava yllätys, kun löytyy mielenkiintoista katsottavaa. Yllä on linkki MTV3:n äsken esittämään luontodokumenttiin, joka houkutteli television ääreen myös joukon kouluikäisiä. Ohjelma kertoi kuningas Salomon kaivoksista ja antoi paljon mielenkiintoista tietoa Raamatun historiaan liittyen. Salomon aikaiset kuparikaivokset ja kuparin jalostaminen olivat meille uutta historiaa ja osaltaan selittävät Salomon valtavien omaisuuksien ja rikkauksien alkuperää.
. . .

Kun on ollut paljon työmaalla, kotiin päästyä kaikki kotityöt tuntuu rentouttavalta terapialta. On ihana pestä pyykkiä, tiskata, laittaa ruokaa, pitää lapsia sylissä. Ainakin sylittelyn määrä on vakio, oli äiti sitten töissä tai kotona. Jos on pitkään töissä, sylittelyjä kasaantuu ja sumaa pitää sitten purkaa urakalla. Tänään kävin vain kaksi tuntia töissä, joten sylittelyjä ja halitteluja on sitten riittänyt.

Miehelläkin on ollut paljon pitkiä työpäiviä. Yhteisiä hetkiä olemme saaneet niin, että mies tulee minua vastaan töistä jos on itse vapaalla. Lauantaiaamuyöllä pääsin klo 04 töistä Temppeliaukion kirkon "kulmilla" ja mies soitti minulle matkamuistomyymälän edustalla seisovan täytetyn poron takaa juuri kun olin kävelemässä ohi. Ravintoloista kotiutuvat katsoivat meitä todeten, että hassuja on täällä joka lähtöön. Mutta mukavaa oli kävellä aamuyöllä töistä kotiin miehen seurassa.

Joululomaan mahtuu minulle vielä neljä lyhyttä työvuoroa. Kun koulu alkaa 7. päivä, palaamme taas tuttuun arkirytmiin. Melska tulee minulle joka arkipäivä hoitoon ja minä pistäydyn töissä kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin muutaman tunnin ajan. Nyt hoidetaan mummon kasautunutta lapsenlapsi-ikävää, kun Melska tuli yökylään. Vain mummo kelpuutettiin hoitamaan iltapesut.

Helsingin katukuvaa värittää näinä päivinä valtaisa määrä itänaapurista tulleita lomailijoita. Kävin päivällä päivystävässä apteekissa Mannerheimintiellä ja totesin, että yhtä suomalaista kohden oli liikkellä kolmekymmentä turistia. Stockmannilla joulutöissä oleva kampaajatyttö kertoi samansuuntaisia huomioita. Mies soitti juuri töistä Seurasaaren linjalta 24. Siellä päätepysäkillä lähtöaikaa odotellessaan kuului hoituvan kaikki turistien kyselyt yhdellä sanalla: "harasoo".

3 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa löytää yhteistä aikaa yökävelyllä - rakkautta välittää toisesta. Rakkautta ja välittämistä koko perhettä kohtaan huokuu blogisi.
    Hyvän Jumalan siunausta vuoteen 2013

    VastaaPoista
  3. Runsasta Taivaan ISän siunausta perheenne uuteen alkaneeseen vuoteen!♥ Lämpöisin ajatuksin.

    VastaaPoista