Tämä ei ole "kiire" - on vain paljon tekemistä

Kylläpäs on tähän aamuun ehtinyt tohinoita mahtua.
Neljäsluokkalaisella on tänään Finlandiatalolla pormestarin järjestämä itsenäisyyspäiväjuhla. Hain pojan puvun eilen tutusta vuokraamosta, siitä, joka hoiti mallikkaasti perheemme miesten pukemisen isäni hautajaisiin vuosi sitten. Pukua hakiessa kysyttiin, sopiiko minulle, että tumman puvun housut on vaihdettu smokkihousuihin, kun housujen ja takin väri ei täsmännyt. Vaihto toki sopi minulle. Kyllä minulla on hyvin tiedossa, että vuokravaatteet täytyy vielä hakemisen jälkeen sovittaa ennen juhlaa, mutta jotenkin vain kiireessä vähättelin sovituksen tärkeyttä ja niin se jäi tekemättä.
Tänä aamuna puemme pojalle housuja jalkaan ja vyötärö onkin niin tiukka, että hakanen ja vetoketju suljettuna ei poika pystynyt olemaan. Kaikki kutsuttiin pikaiseen neuvonpitoon ja kehittelimme eri ratkaisumalleja ongelmaan. Jouduimme tekemään juhlijan kannalta hiukan epämiellyttävän ratkaisun, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Onneksi housuihin oli henkselit, että sentään pysyvät ylhäällä ja onneksi puvun takissa oli sen verran pituutta, että avonainen vetoketju ja housujen avonainen hakanen ei näy päällepäin. Pojan oli tarkoitus olla juhlassa ilman puvun takkia, jotta kaunis hopeanvärinen liivi pääsisi oikeuksiinsa, mutta nyt jouduimme liivin uhraamaan, jotta saatiin housut jalkaan...
Laitoin pojan sympaattiselle opettajalle viestin, että tietää pojan tilanteen ja osaa suhtautua, jos vaatteiden kanssa tulee ongelmia. Sydämestäni toivon, että poika voi juhlia hyvillä mielin, eikä joudu hankalaan tilanteeseen viritelmämme takia.
Viimeinen kerta, kun olen tuollaisen asian kanssa huolimaton.

Kun sain pojan puettua, delegoin Melskan hoitovastuun papalle ja kiirehdin Kaisan kanssa hammaslääkäriin Vironkadulle asti. Sieltä palatessani näin  poikkeuksellisen massiivisen matkalippujen tarkistusoperaation Rautatientorin metroasemalla. 24 vartijaa, poliisia ja lipuntarkastajaa oli levittäytyneenä liukuporteiden alapäässä  ja metroihin tulevien matkustajien liput tuli varmasti tarkastettua. Viikonlopun liikennekatkoksen jälkeen metron kulku on vielä kangerrellut ja väkeä kertyy ajoittain asemille ruuhkaksi asti.

Hammaslääkäristä tultuani pappa jatkoi hoitovuoroaan sillä aikaa, kun vein Saaran eskariin. Melska oli pyytänyt pappaa laittamaan koneeltani Muumia katsottavaksi. Pappa oli estellyt, ettei mukamas osaa.
- "Pappa, sinä osaat vaikka mitä! Laita minulle Muumi. Paina ensin tästä ja sitten kirjoita tähän "muumi" ja sitten paina tästä."
Pappa oli tehnyt työtä käskettyä, mutta kuvaruutu oli vielä jäänyt pieneksi.
- "Paina pappa tuosta napista, niin tulee isompi kuva."
Mummosta tuntuu vähän siltä, että se taitaa olla 3-vuotias, joka osaa vaikka mitä.
. . .

Hanketöiden, siis ihan oikean työpaikkani suhteen on nyt yllättävän valoisa tilanne. Valoisa siinä mielessä, että töitä olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta monesta tarjouksesta joudun kieltäytymään. Nytkin tätä kirjoittaessani tuli työtarjous tälle illalle, mutta hetken tätä palapeliä pohdittuani, totesin, että ei ole järkevää siirtää kovin paljoa omia illan töitäni isommille lapsille, jotta minä olisin ollut viidestä iltakahdeksaan työmaalla.
Hoidettavilla asioilla kun näyttää olevan nykyään taipumus päästä pakkautumaan. Ja siinä mielessä minun täytyy pitää pääni kylmänä, että lupaan sitoutua vain siihen, minkä minä itse - kaksi kättäni ja kaksi jalkaani - ehdimme tekemään.

Sen lisäksi, että Melska osaa käyttää tietokonetta, hän on myös hyvä nukuttamaan papan päiväunille. Kuuluu nimittäin papan nukkuminen tänne asti.