torstai 31. tammikuuta 2013

Auringonottajia

Melska makaa olohuoneen sohvalla kädet pään alla, Saara-tädin pikkuhousut silmillä aurinkolaseina ja ojentaa päätä kohti kattolamppua:
- Mä otan aurinkoa, mummo.
Saara on vetänyt sängyltämme peitot ja tyynyt syrjään ja hän "ui".
Nyt molemmat tytöt istuvat "keskellä merta kivellä" ja laulavat "tää on maailman paras päiväää..."
Seuraavaksi riisutaan paidat ja "mennään ruskettumaan".
Rannalla on "ihan kauhean kuuma" ja kumpikin huokailee kuumuuden kourissa.
"Makaa nyt vaan rennosti, sun täytyy ruskettuu" komentaa Saara välillä Melskaa.
Ennen rantaleikkiä täällä juoksi kaksi pääsiäispupua vaaleanpunaiset käsilaukut päässään.

Näitä leikkejä huomaan seuraavani hiukan kaihomielellä. Ensi syksynä Melskan Saara-täti aloittaa koulunkäynnin ja Melska siirtyy mummon hoidosta päiväkotiin. Tällainen rauha keskipäivän yhteiselle leikille käy aika harvinaiseksi.
Lapsenlapsi oli reilusti alle vuoden ikäinen, kun hän tuli mummon päivähoitolapseksi. Ensi elokuussa tuo lysti mummolta loppuu, mutta toivottavasti Melskalla lystit vain lisääntyy ja hän saa paljon uusia kavereita päiväkodissa.
Saara ei malttaisi kouluunpääsyä edes odottaa. Maanantaisella kouluuntutustumiskäynnillä hän jo näki tulevia luokkakavereitaan. Saaran luokalla tulee olemaan reilusti alle 10 oppilasta.

. . .

Miehellä oli kahden työrupeaman välillä sen verran taukoa, että ehti käydä kotona koneella opiskelemassa vielä yhden uuden linjan, joka oli yllättäen löytynyt tämänpäiväisestä ylityölistasta. Onneksi linjan alkuosa kulkee samoja reittejä entuudestaan tutun linjan kanssa. Ainoastaan lentokentän ympäristössä pujottelu täytyi opetella. Minä yritin peitellä huolestuneisuuttani, mutta mies vakuutteli linjan koukeroiden selvinneen karttaviivoja katselemalla.
Näiden kahden päivän ponnistelujen tuloksena on mies opetellut kolme uutta linjaa. Niiden hallitseminen antaa paljon lisäresursseja ylitöiden tekemiseen myös jatkossa.

Henkilökohtaisen avustajan töitä olisi tarjolla enemmän kuin löytyy tekijöitä. Puhelimeeni on tämän aamupäivän aikana tullut kaksi eri työtarjousta, jotka olisivat liki 100 työtuntia kuukautta kohti!
Ajattelin, että olipa hyvä, että juuri muutama päivä sitten selvitin itselleni, etten ala ahnehtimaan työtä ja rahaa perheen hyvinvoinnin kustannuksella.
Hiukan ristiriitaiselta tilanne tuntuu siinä mielessä, että moni tuttava muualla tuskailee työtilaisuuksien puuttumisen kanssa.

Nyt  vien tuonne olohuoneen rannalle kahdelle auringonottajalle pientä välipalaa. On kuulema jo "nahka ihan palanut ja aurinkorasva on lopussa".

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Isi töissä

Minä saisin hirmuisen stressin tuollaisesta työstä. Tarkoitan bussinkuljettajan työtä pääkaupunkiseudulla.
Maaliskuun lopussa tulee 28 vuotta siitä, kun mieheni aloitti tuon työn Helsingissä.
Bussiliikenteen kilpailuttaminen on tuonut railakasta vaihtelua kuljettajien työhön. Siinä missä kuljettajalla ennen vanhaan oli oma vakiolinjansa, jota sahasi vuosikymmenen ajan päättäriltä toiselle, niin nyt täytyy hallita lähestulkoon joka ainoa linja. Viimeksi eilen mies kävi opiskelemassa uuden Espoon linjan, jota hän ajaa tänään. Linjan opiskelu tarkoittaa kartan tutkistelua, mielikuvaharjoittelua teistä ja risteyksistä ja viimekädessä kyseisen linjan läpikäyminen kyydissä istuen.
Ei miestä näytä ollenkaan jännittävän lähtö työvuoroon uudelle linjalle. Minulla kyllä vatsaa vääntää ja ajatukset ovat koko ajan miehen mukana.

Tänään miehellä on vapaapäivä. Uusi linja, jota hän iltayhdeksään asti ajaa, on ylityövuoro. Töihin lähtiessä häntä pyydettiin huomiseksikin ylitöihin, Espoon linjoja sekin.
Kun laittelin miehelle eväitä, keitin lähtökahveja ja alustin sämpylätaikinaa, sanoin hänelle, että tuhat kertaa mielummin jään kotiin tekemään näitä kaikkia töitä, kuin lähtisin itse "harrastelemaan" töissäkäyntiä. Karu tosiasia kun on, että miehen yksi ylityöpäivä vastaa minun töissäni kolmen viikonlopun työtuntien tienestejä. Toki mielelläni ne muutamat tunnit käyn töissä ja hyväksikin se on, mutta toimivan kokonaisuuden kannalta edelleen tämä työnjako on sujuvin ja stressittömin. Kun kotona ruokahuolto pelaa ja lapset tulee hoidettua, takaa nämä hyvin tehdyt taustatyöt myös isälle rauhallisen tunteen lähteä vapaapäivänään ylitöihin. Koska miehen omat työvuorot ovat ilta-ja yöpainotteisia, on hän käytännössä joka ainoana työpäivänään suurimman osan päiväajasta kotona ja lasten lähellä.

Ei niitä ylitöitä sentään jokaisena vapaapäivänä tehdä, eikä saakaan tehdä. Kerran viikossa Saara pitää eskarista ylimääräisen vapaapäivän ja lähtee isin kanssa uimahalliin. Hyvää vastapainoa ratin takana istumiselle se varmaan onkin.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Missä turva uutistulvassa

Kun luen uutisia, silmäilen muutaman suomalaisen lehden nettisivuja. Jos otsikko vaikuttaa mielenkiintoiselta, lukaisen koko jutun aiheesta.
Tavallisesti en mene "tunteella" mukaan uutisiin, koska siitä ei juurikaan hyödy mitään, eikä se auta surullisten uutisten uhreja mitenkään. En useinkaan edes kommentoi miehenikään kanssa uutisotsikoita. Voisi siis sanoa, että olen jollain tapaa turruttanut itseni uutisten sisällölle.

Tänään katselin uutisotsikoita ja luin muutamasta maailmalla tapahtuneesta onnettomuudesta hiukan lisätietoja. Surullisia otsikoita oli toinen toisensa perään. Paljon järkyttäviä asioita on taas viime päivinä tapahtunut ja monen kuolema tai vakava loukkaantuminen on ylittänyt uutiskynnyksen.

Tämän päivän sana  löytyy Psalmista 91: 5-7. "Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt."

Paavali rohkaisee tessalonikalaisia 2.Tess. 4-5: "Mutta te, ystävät,ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle."

Hepr.13:5-6: "Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut:
- Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.
Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa: - Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Mitä voisi ihminen minulle tehdä?"

Room.9:16: "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa."

Room.10:13-14: "Onhan kirjoitettu: "jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?"

Psalmi 119

Kaikenlaisten uutisten keskellä haluan laittaa turvani Jumalaan, Hänen lupauksiinsa ja Sanaansa.

Jatko

Katsoimme äsken miehen kanssa  TV1:ltä dokumenttia "Amerikan kodittomat lapset".
Antoi hyvää vertailukohtaa omaan elämään.
Lasten perheet asuivat motellissa, kun pienituloisilla vanhemmilla tai yksinhuoltajalla ei ollut varaa vuokra-asuntoon.
Koskettavia asioita lapset kertoivat haastattelijalle.
Eräältä pieneltä kysyttiin, mitä odotat tulevaisuudelta. Hänen pysähdyttävä vastauksensa oli:
- En mitään.
Tuollaisten ohjelmien jälkeen oma elämä alkaa tuntua hyvin vauraalta. Tuntuu hyvin tärkeältä antaa mahdollisimman paljon aikaa lapsille. Alkaa tuntua entistäkin tärkeämmältä ottaa syliin juuri silloin, kun sitä toivotaan. Tuntuu tärkeältä pitää lasta sylissä niin kauan, kunnes tämä sanoo: "nyt äiti voit mennä". Kattilassa keitetty arkinen kotiruoka alkoi tuntua ylelliseltä tämän ohjelman jälkeen.

Noiden perheiden ja lasten toivo on kuitenkin kaikissa niissä hyväntekeväisyysjärjestöissä ja kirkoissa, jotka säännöllisesti tarjoavat apua ja tukea perheille.

. . .

Hyvinnukkunut äitini soitti aamulla. Lääkärin aamuinen päätös on toisaalta hyvin huojentava: seuraavat neljä viikkoa äiti viettää terveyskeskuksessa täysihoidossa. Sen jälkeen kipsi todennäköisesti vaihdetaan kevyempään ja jatkosta päätetään sitten.
Sanoin äidille, että vaikka sydämeni ei millään soisi äidin olevan siinä tilanteessa, että kotiin ei pääse, niin huoli äidin hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on ainakin pois.

Kuopion Veljen kanssa puhuimme puhelimessa  käytännön asioiden "strategioista".

Äidin asenne tässä tilanteessa luo syvää rauhaa myös minulle. Äidinkin elämä kaikkine käänteineen ja kipseineen on Taivaallisen Isämme kädessä ja hänen hoidossaan.

. . .

Saara eskarilainen lähtee tänään iltapäivällä tutustumaan uuteen kouluunsa ja tuleviin luokkatovereihinsa. Kristillisessä koulussa on ensi syksyn ekaluokkalaisten tutustumispäivä. Anne-Mari on Melskan hoitajana sillä aikaa, kun lähdemme Saaran kanssa Pasilaan.
Ennen lähtöä on kuitenkin keitettävä kattilallinen ruokaa kotiintulevia varten.

Vau tätä elämää ja mikä upea päivä!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Puhetta eräästä aamupalasta

Älköön kukaan tulko kateelliseksi, jos makaa nyt kuntansa terveyskeskuksen vuodeosastolla ja on saanut aamupalaksi laihaa puuroa ja leipäpalan kylmän kahvin kanssa.
Minä aion nyt nimittäin kertoa, millainen aamupala tarjoiltiin Kangasniemen terveyskeskuksessa tällaisena tuiki tavallisena sunnuntaiaamuna.

Tarjolla oli hyvin haudutettua ruispuuroa ja puolukkakeittoa. Suuren moniviljaleipäviipaleen päällä oli kolme siivua leikkelettä, salaatinlehti, tomaatti- ja kurkkuviipaleita, kahvia, tuoremehua ja maitoa ja kupillinen hedelmäviipaleita, joukossa mm. sharonia, banaania ja viinirypäleitä.

On kuntia, joissa rahat on tiukalla ja säästökohteita on pakko etsiä. Silloin nipistetään vaikka sairaalaruuasta. Sitten on näitä kuntia, joissa halutaan vanhoista ja sairaista pitää hyvää huolta ja säästökohteet etsitään jostakin muualta.

Kun tämä aamupala-asia viedään vähän syvemmälle, ollaan perusasioiden äärellä.
Jos olisin itse sairaalassa, jossa olisin vain pakottavassa tarpeessa, herkullinen, värikäs aamupala viestittäisi minulle kuitenkin elämän positiivisista asioista. Kovin paljoa kun sairaalaolosuhteisiin ei voida elämän luksusta tuoda. Ne asiat, jotka meidät tuo sairaalan sänkyyn, eivät liene koskaan mukavia. Jokainen olisi mielummin omassa kodissaan, jos voisi valita.

Äitini kertoman mukaan ruoka on maittavaa ja monipuolista kaikilla aterioilla. Edes iltapäiväkahvista ei ole tingitty

Oikein antoisaa työpäivää sinne Kangasniemen terveyskeskukseen koko henkilökunnalle! Pitäkää rukinlyhtyvaakunalippunne korkealla! Toivottavasti hyvälle työllenne löytyy riittävästi tekijöitä.
(Ja pitkää pinnaa niiden mummojen kanssa.)

lauantai 26. tammikuuta 2013

Yksi päivä kerrallaan

Elia-pojan ehdotus uuden ongelman ratkaisuun oli yksioikoinen:
- Mennään kaikki mummolaan.
En minä tiedä, onko kipsi Mummon jalassa mikään ongelma, mutta tuskin Mummo kuutta viikkoa voi terveyskeskuksen vuodeosastollakaan viettää.
Äidin jalassa on siis reilu murtuma, joka tänään kipsattiin. Koska Mikkelissäkään ei ole viikonloppuisin ortopediä paikalla, joutuu äiti käymään maanantaina paikalla uudestaan, jotta ortopedi tarkistaa röntgenkuvat ja kipsin sopivuuden. Väkisin tässä tulee helsinkiläiselle mieleen, kuinka eriarvoisessa asemassa suomalaiset ovat kunnallisen terveydenhuollon suhteen riippuen asuinpaikasta. Vaikka veisit Helsingissä pikkulasta päivystyssairaalaan, saa ortopedin lausunnon tarvittaessa samalla istumalla.

Kun meidän Miika käy säännöllisesti Lastenklinikalla lasten reumapolilla kontrollikäynnillä, oli yhden reissun laboratoriotuloksissa allergia-arvoissa kohonneita arvoja. Reumalääkäri nousi tuoliltaan, pyysi meitä odottamaan huoneessa hetkisen ja hän käveli talon toiseen päähän kysymään allergialääkäriltä kommenttia tilanteeseen. Silloin ajattelin, kuinka hyvin helsinkiläislapsia voidaan hoitaa, vaikka ahtaista ja epäkäytännöllisistä tiloista usein harmia onkin.

Mutta se Mummon tilanne. Kyllä minulla mielessä kituaa, kun ei näytä yhtään, edes karvan vertaa, mahdolliselta, että voisi tuosta vain koota lapsensa ja kimpsunsa ja lähteä kuudeksi viikoksi mummolaan hoitamaan jalkavaivaista Mummoa. Mies ja isommat työläis- ja koululaislapset täällä kyllä pärjäisivät, mutta pienemmästä päästä tekisi tiukkaa - Melskan hoidosta puhumattakaan. Eli poissuljettu on se mahdollisuus, joka olisi minusta kaikkein paras tähän tilanteeseen. 

Nämä on niitä juttuja, joissa Taivaan Isä näyttää, kuinka Hän pitää meistä ja meidän asioista huolta. Tällä hetkellä Mummo nauttii sängyn viereen kiikutetusta ruuasta, puhtaista vaatteista ja lämmitetystä sairaalahuoneesta täydellisessä levossa. Vaikka se jalka epäkunnossa onkin, niin kaikki muut asiat ovat oikein hyvällä tolalla.
"Hän, joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi? Hän, joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi?"
Aikanaan on jalkakin kunnossa.
Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Mummolla "jalaka kippee"

Tämän jutun kirjoitan ihan Mummon luvalla. Ja "mummo" on tässä tapauksessa äitini, se tarmokas nainen, joka pitää mummolan taloa pystyssä. "Talon pystyssä pitäminen" on sanonta, jota viljellään siellä kotiseudullani ja tarkoittaa samaa, kuin "olla kotimiehenä" tai kaikkia niitä toimia, mitä tarvitaan talon asuttavana pysymiseen erilaisina vuodenaikoina.

Mummo oli tänään hakemassa kottikärryjen kanssa tavalliseen tapaan lämmityspuita ladosta. Kärrin pyörä oli luiskahtanut ajolankun päältä sivuun, kärrit kaatuivat ja kaatoivat Mummon mukanaan puukasan päälle. Mummon vasemmasta polvesta oli siinä rytäkässä kuulunut "outo" ääni.
Mummo soitti minulle jonkun ajan päästä  ja ehdotti neuvonpitoa asian tiimoilta. Mummo selvitti minulle tapahtuneen, kuvaili vasemmassa polvessa olevan ison nestepahkuran sijainnin ja sitten testasi, missä määrin jalka "antaa päälle" eli minkä verran sen varaan voi astua. Koko painolla jalka ei sietänyt astua ollenkaan. Päälle seitsemänkymppiset mummot kun eivät kovin pitkää matkaa edes hyppele yhdellä jalallakaan.
Sovimme, että tiedustelen terveyskeskuksesta, kuinka meidän kannattaisi toimia, kun maalaisjärki sanoi, että lääkärireissu ja kuvan otto on edessä.

Kangasniemellä, liki 6000 asukkaan kunnassa, on tilanne, että röntgenhoitaja on paikalla muutaman kerran kuukaudessa. Muulloin ja päivystystilanteissa röntgenkuvien tarvitsijat käyvät Mikkelissä asti. Terveyskeskuksesta matkaa sinne tulee yli 50 kilometriä. 
Huomaan, että tilanne on reippaasti huonontunut siitä, kun itse olin kesätyöläisenä samaisessa terveyskeskuksessa. Silloin röntgenlaitteet saatiin kuvauskuntoon joka arkipäivä, kun talosta löytyi ammattilaisia.

Auliisti ja ystävällisesti apua tarjottiin kuitenkin niiden resurssien puitteissa, mitä saatavilla oli. Päivystävälle lääkärille oli yksi varattava aika vielä illaksi vapaana ja sen sain äidilleni. Lääkärin kontolle jäi sitten jatkotoimenpiteistä päättäminen.

Avuliaiden taksikuljettajien avun myötä Mummo selvitti lääkärissäkäynnin. Huomenaamulla on edessä röntgenissä käynti Mikkelissä. Siihen reissuun Mummo sai alttiin veljensä kyytimieheksi.

Vaikka Mummon polvessa luut ehjänä olisikin, ei niin kipeän polven kanssa puukuormia kuskata. Hätätilanteessa talon ja veden saa lämmitettyä sähkökytkintä napsauttamalla ja myymäläauton kuljettaja kyllä kantaa kauppaostokset keittiön pöydälle asti.

Jos satutte lähiaikoina kulkemaan mummolan talon ohi, ei Mummo ollenkaan pistä pahakseen, jos käytte kysäisemässä, olisiko jotakin asian toimittamista tarjolla.
Minä maksan palvelukset sitten tulevina vuosina mansikoina takaisin.

Pyöräytetäänpä täytekakku

Tänään näyttäisi tulevan täytekakkupäivä. 20 kananmunaa on nostettu pöydälle lämpiämään ja kattilassa kiehuu vadelma-mansikkahillo. Hillonkeittoon ryhdyin ihan edellisen kakunteon muistuttua mieleen: kauppojen edullisimmista hilloista on marjat kadonneet. Hintavimmissa hilloissa on kyllä marjoja, mutta päällimmäisenä makuna tulee puistatus liiasta sokerista. Oman pakastimen vadelmat ja mansikat eivät enää kahden kilon hillosatsiin riittäneet, joten ostin "kaupan" marjoja. Puolitoista kiloa vadelmia, puoli kiloa mansikoita ja kilo hillosokeria ja maku on kuin syksyisessä hillossa. En keitä marjoja kovinkaan kauaa, jotta tuoreen marjan maku jää hilloon. Jos puolituorehilloa jää kakun tekemisen jälkeen, laitan loput pakasteeseen ja käytän sitten letunpaistopäivänä.
Koska kakusta tulee "massiivinen", teen pohjat kääretorttupohjan ohjeella. Viisi uunipellillistä kakkupohjaa riittää, kun tavoitteni on tehdä tarjottimen kokoinen levykakku niin, että jokaisessa kerroksessa on sekä hilloa että vatkattua Flora Vispiä.
Kakkukermana olen jo vuosia käyttänyt Flora Vispiä. Lisään vatkatessa hiukan sokeria ja vaniljasokeria. Jos käytän kermaa pursotuksiin, vatkaan siitä varovasti napakampaa. Kakunvälikerma voi olla pehmeämpääkin.
Flora Vispi säilyttää makunsa ja koostumuksensa, jos kakku joutuu vartoamaan syöjiä esimerkiksi juhlissa. Meillä asia on niin päin, että syöjät ja varsinkin päivänsankarit, saavat odottaa kakun valmistumista.
Kun käyttää pakastemarjoista tehtyä hilloa, kakunpohjia ei tarvitse kostuttaa. Parhaimmillaan kakku olisi luonnollisesti tekoa seuraavana päivänä, mutta meillä se on harvinainen tilanne. Toki jos urakoisi kaksi 20:n munan kakkua, se toinen olisi teoriassa vielä seuraavana päivänä kylmiön hyllyllä.

Alkuvuosi on meillä syntymäpäivien ruuhka-aikaa keskikesän ohella. Tänään vanhin poika täyttää 23 ja Melskan äiti söi viime viikolla miehensä tekemää syntymäpäiväkakkua. Helmikuussa juhlii vävy ja maaliskuun alussa Anne-Mari. Haagan Mummoa käymme miehen kanssa onnittelemassa ihan lähipäivinä.

Myöhäisessä iltavuorossa ja yövuorossa olleet työläiset hillitsevät vielä jonkin aikaa taikinan vatkaamisen aloittamista. Sillä aikaa tartumme Melskan kanssa kolmeen kukkuraiseen pyykkikoriin, joissa on pariaan etsivät sukat huilaamassa.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Ja taas se ikävä iski

Ensimmäinen ikävänisku tuli, kun kellahdin miehen viereen iltapäivän nokosille ja satuin sanomaan hänelle, että "tuli hirmuinen ikävä mummolassa odottavaa kammaria ja valmiiksipedattua sänkyä". Mies myönsi, että kyllä hänelläkin sinne ikävä on.
Torkahduksen jälkeen puhelimeni soi ja äitini soitti sieltä mummolan rauhasta. Ensimmäiseksi kerroin hänelle tänään miehelleni keksimäni lempinimen: "anopin kultapoika". Tuo nimitys on täynnä hellyyttä ja huolenpitoa, koska anoppi muistaa rukouksissaan vävypoikaansa ja vävypoika anoppiaan.

Mutta ikävä jatkoi vahvana kaiverrustaan, kun äiti kertoi aamupäivisin talon takakuistilla vierailevien pikkulintujen määrästä ja touhuista. Tämän talven vieraina ruokintapaikalle on tullut iso parvi urpiaisia. Varpusiakaan ei ole näkynyt aikoihin, mutta nyt niitäkin on kymmenittäin. Kaikenlajisten tiaisten joukko käy ruokailemassa myös joka päivä.
Kun äiti kertoi, mitä kaikkea hän on katokseen viritellyt lintuja varten, ei ole ihmekään, että ne käyvät ruokkijaansa ilahduttamassa. Kun vielä pakkasten myötä laiskaksi vierailijaksi käynyt naapurin kissakaan ei ole käynyt lintuja hätistelemässä, saavat ne ilakoida kaikessa rauhassa.
Mitä onkaan istua mummolan keittiön pöydän ääressä kiireettömällä aamukahvilla ja katsella ja kuunnella ruokailevien pikkulintujen riemukasta touhuilua!

Siis: helsinkiläisen suurperheen äiti ikävöi etelä-savolaisen maalaistalon kammaria ja lintulaudan pikkulintuja.

Silmäni sattui tuossa sivussa olevaan Päivän Sanaan. Siinä sanotaan sopivasti: "... te tarvitsette kestäväisyyttä... saadaksenne sen, mikä luvattu on!"
Pitää paikkansa ilman lyhentelyäkin.

Älä kanna huolta

Istahdin tähän koneen äärelle äsken aikeissa ruveta kirjoittamaan aiheesta, joka oli  mielessäni. Mieheni istui sohvalla ja käänsi television lempikanavallemme, TV-seiskalle. Kuinka ollakaan, sieltä alkoi juuri kristillisen koulun johtajapariskunnan, Jan ja Joy Cedercreutzin ohjelma "Jumala puhuu". Ja kuinka ollakaan - he käsittelivät juuri samaa asiaa, josta olin ajatellut kirjoittaa.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=27160 (Tätä linkkiä klikkaamalla pääset katsomaan ohjelman.)

Murehtiminen, huolehtiminen ja asioiden järjestymisestä etukäteen pohdiskelu on joillekin meistä lähes myötäsyntyistä. Tunsin yhden ihmisen, jonka en koskaan nähnyt tai kuullut murehtivan asioiden järjestymistä tai lannistuvan vastoinkäymisten edessä. Hän oli edesmennyt isäni. Ei hänen mielenrauhaansa järkyttänyt työttömäksi jääminen tai traktorin koneremontti pojan ajaessa öljyttömällä traktorilla tai istuttajaansa odottavat 3000 puuntainta.
Luottavaista asennetta asioiden järjestymiseen hän esimerkillään opetti myös minulle. Olipa huoleni suuri tai pieni, isän viesti oli aina luottavainen, että kaikki järjestyy.

Yksi lempiraamatunpaikoistani löytyy vanhasta käännöksestä 1.Tim.6:6: "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa." Tuo kuudes luku kokonaisuudessaan kertoo paljon huomionarvoista tyytyväisestä ja luottavaisesta elämänasenteesta. Kun olemme tyytyväisiä, emme myöskään haaskaa voimavarojamme asioiden järjestymisestä huolehtimiseen. Tällä en todellakaan tarkoita huoletonta elämänasennetta, jolloin lyömme lekkeriksi jättämällä velvollisuutemme hoitamatta.

Tuossa tämänpäiväisessä tv-ohjelmassa jäi mieleeni soimaan Raamatun sanat "teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan". (Matt.6:32)
Jos haluat opiskella uskonelämässäsi luottamusta Jumalan asioidenhoitoon, tuo Janin ja Joyn ohjelma käy hyvin opetusohjelmasta tästä aiheesta.

. . .

Täällä lapsenlapsi asettelee valkoisia siipiä selkäänsä ja sanoo:
- Enkelit käyttää tällaisia.

torstai 17. tammikuuta 2013

Avoimien ovien päivä Perhossa

Olipas mielenkiintoinen kokemus tänä aamuna. Ravintolakoulu Perhossa, joka sijaitsee ihan tässä puolen kilometrin päässä kodistamme, oli avoimien ovien päivä. Päivä oli luonnollisesti tarkoitettu kouluun aikoville tutustumista varten, mutta kaikki kiinnostuneet toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi. Lähdin Jennin seuraksi, koska hän haaveilee kokin urasta. Ammattiin hakeutuminen on hänellä ajankohtaista vasta kahden vuoden kuluttua, mutta sanoin hänelle, että motivaatiota alalle pyrkimiseen antaa kouluun tutustuminen.

Olimme molemmat hyvin innoissamme näkemästämme, kuulemastamme ja maistamastamme. Paikalla oli myös mehiläistenkasvattaja, jolta sain ajankohtaista tietoa Helsingissä järjestettävistä mehiläistenhoitajakursseista. Olen saanut nyt maistaa kaupunkihunajaa, eli helsinkiläisiltä pesiltä korjattua hunajaa. 14 euroa pikkupurkilta maksava lakkahunaja, joka on korjattu lakankukinnan aikaan oli myös uusi ja harvinainen maistiainen.

Muistamme Jennin kanssa varmaan hyvin pitkään maistamamme kyytönmaksamoussen. Kyytön hännistä ja sydämestä tehty makupala oli mieto herkku maksamoussen rinnalla.
Kahvilassa sai valita haluamansa erikoiskahvin tai reilun kahvin ja erinomaista karpalotoscakakkua. Karpalo onkin upea lisä yltiömakeaan perinteiseen toscakakkuun.
Maistiaisia oli tarjolla runsaasti ja vatsa on vieläkin niistä onnellisesti täynnä.

Tarjoilijakoulutuspuolella osallistuimme Jennin kanssa äiti-tytärtarjottimenkantokilpailuun. Samalla saimme lyhyen oppimäärän tarjottimen käsittelystä. Äiti on tainnut enemmän harrastaa mukien plokkailua, koska voitto heltisi tiukassa kisassa.

Keittiövälineidentunnistuskilpailussa on upea palkinto: kahden hengen ruokailu juomineen ravintola Perhossa.
Muutamaa keittiövälinettä en ollut kuunaan nähnyt. Yrttientunnistamiskilpailun jouduimme jättämään ajan puutteen vuoksi. Jouduimme vähän kiirehtimään lähtöämme, koska meidän piti mennä päästämään isi lapsenlikotuksesta töihin.

Käynti täytti tehtävänsä hyvin. Jenni sai hyvän kuvan koulun olemuksesta ja minä sain monesta alaan liittyvästä asiasta mielenkiintoista lisätietoa. Esimerkiksi Kluuvissa sijaitseva Eat and Joy maatilatorista kuulin tänään ensimmäistä kertaa.

Tiesitkö muuten, että ensimmäiset opiskelijat aloittivat perinteikkäässä Perhon ravintolakoulussa vuonna 1935?

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

En ole koskaan kuullut vastaavaa!

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=6112

Katsoimme tänään televisiosta erään bolivialaisen naisen haastattelun. En ole koskaan
kuullut mitään vastaavaa!
Tämän jutun nähtyäsi joko ihmettelet, hymähtelet epäuskoisena, kiinnostut enemmän Jeesuksesta tai sydämestäsi nousee suuri kiitos Jumalalle Hänen valtasuuruudestaan ja voimastaan.

Jos haluat kuulla kuoleman kokeneen ja elämän takaisin saaneen todistuksen, malta katsoa tämä ohjelma, jonka saat nähtäväksesi yllä olevaa linkkiä klikkaamalla.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tavallista iltaa

Taisi olla jokin sanonta kapallisesta kirppuja. Se tuli äsken mieleeni, kun tämä sakki tekee nukkumaanlähtöä.
Pienet pujahtelevat isojen huoneisiin, kun on sen seitsemän tärkeää asiaa. Isoilla on vielä ikävä pieniä ja kun pieni on asettunut jo yöpuulleen, iso tulee silittelemään, halimaan ja jutustelemaan.
Saara varsinkaan ei malttaisi  asettua aloilleen, kun täytyy ihailla isosiskon ostamia hiuspinnejä, talvitakkia ja uutta pipoa. Isot veljet olivat luistelemassa koulun kentällä Miikan ja Laurin kanssa ja heillä on keuhkot täynnä virkistävää pakkasilmaa ja nyt on vaikea rauhoittua nukkumaan. Isi pääsi töistä hyvin harvinaiseen aikaan, eli iltayhdeksältä ja aikaa kuluu siinäkin, kun kaikki 12 kertovat päällimmäiset kuulumiset.  Kun isi on paljon töissä, myös ne vanhimmat haluavat vaihtaa muutaman sanan yhteisistä mielenkiinnon kohteista.

Sitten kun puheet on puhuttu ja "viimeinen käsky on käynyt", joku rohkea uskaltaa vielä tulla juomaan "hirveässä janossa" tai leikkaamaan "kipeetä kynttä". Kaisa rauhoittuu, kun saa tietää, että isi saattaa huomenna kouluun ja kantaa luistinpussin. Kaisa suri jo etukäteen sitä, että huomenna on raskas ja pitkä koulupäivä ja liikuntavarusteetkin pitäisi jaksaa kantaa. Elia kävi hakemassa "vielä yhden halin" ja ilmoitti samalla, että vaikka häntä ei nukuta, hän on silti ihan hiljaa sängyssä. Puoli kuuden aikaan aamulla päiväkotiharjoitteluun lähtevä lähihoitajatyttö pyysi lupaa saada paistaa aamulla kananmunia. Isot pojat varaavat suihkuvuoroja ja käyvät suihkun oven takana hoputtamassa vitkuttelijoita. Tähän aikaan vuorokaudesta on meidän yhden suihkun taktiikalla suihkutusaikaa maksimissaan neljä minuuttia per nokka. Pidempi suihkuttelu saa aikaan rähinän suihkuhuoneen oven taakse. Lisäksi hampaidenpesijät valittavat kuorossa, että "ei ovia saa laittaa lukkoon - me pestään vaan hampaat!"

Elian toisen halin myötä selvisi kuljeskelun todellinen syy: nälkä. "Jos kukaan ei syö tuota pizzanpalaa, mä voin syödä sen". Kun pari isompaa tyttöä käy vielä huoltamassa korvatulppiaan ja varmistamassa, että huomenaamulla äiti varmasti keittää heillekin kahvia ja kaurapuuroa, alkaa liikenne rauhoittua. Huomenaamulla ensimmäiset heräävät jo viiden jälkeen, joten hiljaisuus on vihelletty ja rikkurit hiljennetään nopeasti.

Puoli kupillista maitoa ja meidän äidin unilääke on nautittu. Olipas taas ihana ja ihan tavallinen ilta.

Löytyi sentään Saaran sormesta vielä niin iso haava, että se vaatii laastarin.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Uuninpesupäivä tänään

Meidän uuni on nyt pesty. Ai miksikö sitä pitää tähän aikaan lauantai-iltana tulla tänne mainostamaan? Juuri siksi, koska en ole sitä ihmistyyppiä, joka vaihtaisi yöunensa uuninpesuun.
Nyt vain sattui niin, että annoin sulasta säälistä ja armeliaisuudesta lähihoitajaopiskelijatytölle luvan kokeilla uutta muffinssivuokaansa, jossa saa kerralla uuniin kuusi todella suurta muffinssia. Ne kuusi kokeilumuffinssia kävi sitten ihan kirjaimellisesti uunissa, koska vuoka teki "voltin" uunin suuluukulla. Uunin pohjalla, tiivisteissä ja suuluukun välissä oli sitten koko taikina.

En rohjennut katsoa niin tarkkaan, valuiko tytön silmistä vettä, mutta ääni oli sen verran murtunut tapauksen jälkeen, että katsoin viisaammaksi ryhtyä tyynen rauhallisesti pesemään taikinavelliä uunista. Tyttö kaiveli pumpulipuikoilla taikinanrippeet uuninluukun tiivisteistä ja saranoiden sisältä. Uunin alapuolella oleva peltiensäilytyslaatikkokin oli taikinassa.

Oikeastaan uuni oli muutenkin jo pesun tarpeessa. Siksi vetelin metalliraapalla lasinkin puhtaaksi. Kyllä kelpaa huomenna ottaa uusi yritys leipomisen saralla.

Tapaus "uuni" on malliesimerkki huushollimme siivouksesta. Samaa metodia noudattaen keittiön lattia tulee pestyä perusteellisen hyvin, kun joku kaataa sille kannullisen mustaherukkamehua. Viimeksi pesin kylmiön, kun punajuuripurkista oli valunut liemet ylähyllyltä alas asti ja kaikki hyllyt matkan varrelta. Pakastin tulee sulatettua, kun joku lapsi keksii tehdä omatoimisesti mehujäitä. Olohuoneen sohvanalus pestään ja raivataan leluista, kun joku potkaisee täysinäisen cocis-mukin sohvan alle.

Ehkä joskus vielä koittaa aika, että minulla on ihan oikea siivouspäivä, että siivoan ihan itsensä siivoamisen takia, eikä sen vuoksi, että olosuhteet niin vaativat.

Muistokirjan muistoja

Saara löysi lipaston laatikosta lapsuuteni muistokirjan. Sellaisen kirjan, johon olin liimannut kaikenlaisia kuvia  ja sitten ystäväni, sukulaiseni, naapurin mummot ja papat, olivat kirjoittaneet muistovärssyn valitsemansa kuvan kohdalle.
Yksi sydäntä lämmittävä muisto oli kirjoitettu nauriin kuvan kohdalle. Sivun alareunaan olin vielä liimannut kirjoittajan kuvan - isäni kuvan.
Isä oli kirjoittanut joskus 70-luvun alkupuolella:
"Sirkulle!
Onnea, onnea, onnea vaan
punainen tupa ja perunamaa
Isi "

Tänään töihin mennessäni havahduin, että kolmen vuoden kuluttua keväällä istutetaan omaan maahan perunat kasvamaan. Jos oikein olisimme aikaansaavia, voisi perunamaan laittaa jo kahden vuoden päästä. Silloin olisi jo ensimmäisenä mummolantalvena omat perunat. Eli kaukana ei ole enää oma perunamaa.

Muistokirjaa selatessa huomaa myös oman vanhenemisensa: suuri joukko kirjaan kirjoittaneista henkilöistä on jo aikaa sitten siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

Isän kuvaa katsellessa huomasin myös, että todellakin olen ihan isän näköinen tyttö. Lapsuudessani kuulin sen usein, mutta nyt sen vasta itse hoksasin.


torstai 10. tammikuuta 2013

Meidän iltarukouksesta

Opetan lapsille, että Taivaan Isälle voimme kertoa kaikki asiamme, pienimmätkin. Taivaan Isä on meistä ja asioistamme kiinnostunut. Luottamus Taivaan Isään on pohja lapsenkin perusturvallisuudelle. Se on perustus ja sen päälle rakennetaan lisää turvallisuutta omasta perheestä - vanhemmista, sisaruksista ja isovanhemmista.

On sanonta, että puhdas omatunto on paras päänalunen. Kun mieli on tasapainossa ja päivän tapahtumat on saatu käsiteltyä, on hyvä käydä nukkumaan.
Meillä on luontevaksi tavaksi tullut iltarukous. Nykyään pidämme kolmen nuorimman kanssa iltahetkemme olohuoneessa, jossa kaikki nukumme. Neljän seuraavan lapsen luona käyn heidän yhteisessä huoneessaan.

Jokainen lapsi saa ensin kertoa omat kiitosaiheensa ja ne asiat, joihin pyytää Taivaan Isän apua. Kiitosaiheita ei juurikaan tarvitse miettiä. Tänä iltana kiitettiin esimerkiksi naapurin tuomasta vaatepussista, josta löytyi monta mieleistä vaatetta.

Mitä pienemmästä rukoilijasta on kyse, sitä yksityiskohtaisempia ja käytännönläheisempiä ovat pyynnöt Taivaan Isälle. "Rukoillaan, että mä saan hyvin unen päästä kiinni ja en nää pahaa unta ja herään aamulla virkeänä".
Minun täytyy sanoa, että tämän toiveen ymmärsin esittää Taivaan Isälle vasta kuusivuotiaan annettua esimerkin.

Niin. Oliko se jotenkin niin, että meidän tulisi tulla lasten kaltaisiksi? Että luottamuksemme Jumalan hoitoon ja hoivaan olisi niin kokonaisvaltaista ja elämän perusasioista lähtevää, että nöyrtyisimme Hänen edessään vastaanottamaan kaiken hyvän, myös hyvän yöunen, Hänen suurena lahjanaan.

Jos et pidä tapanasi rukoilla vanhanaikaista iltarukousta, voit kokeilla, millaisia vaikutuksia sillä olisi elämääsi. Mieti kuin lapsi, mitä haluaisit kertoa Hänelle, jonka hallinnassa on koko maailmankaikkeus ja sinunkin elämäsi jokainen henkäys.
Kerro Hänelle pienet ja suuret asiasi. Kerro ne vaikka ajatuksissasi, jos ääneen lausuminen tuntuu oudolta. Maailmankaikkeuden valtias tietää ajatuksemmekin.
Jos sydämessäsi tunnet kiitollisuutta jostakin asiasta, kerro sekin Hänelle. Senkin voit Taivaan Isälle mainita, että haluat kokeilla, millaisia vaikutuksia rukouksellasi on.

Jos rukousasia kiinnostaa sinua enemmän, Raamatusta löytyy paljon lisätietoa aiheesta.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Työtä kotona

Arjen alkaminen joululoman jälkeen on tuntunut oikein hyvältä. Auringon valoa kaikki kaipaavat, mutta paluu koulutyöhön oli kaikille opiskelijoille mieluista. Aamuihin tuli uusi kuvio, kun Melskan mummolle hoitoon tuotuaan hänen äitinsä suuntaakin työpaikan sijasta kouluun. Yhdeksän koululaista lähtee meiltä aamuisin. Vanhoja rutiineja on siis hyvä edelleen kunnioittaa, koska kovinkaan suurta joustoa ei aamun aikatauluun sovi. Sen nyt luulisin oppineeni, etten ota aamuihin mitään hammaslääkärireissuja tai muita ylimääräisiä tohinoita.
Perspektiiviä kotiäitiyden hupeneviin päiviin antoi epäilemättä joululoman työrupeamani. Työpäivien jälkeen on ollut suuri ilo pestä urakalla pyykkiä, laittaa ruokaa ja hoitaa lapsia. Yllättäen lapset ilmaisivat hyvin selvästi ja kauniisti, että arvostavat kotonaoloani ja asioiden tuttua sujumista. Ensi syksyn opiskelemaanlähtöäni silmälläpitäen pieni totuttelu uusiin rutiineihin on kuitenkin paikallaan. Mutta sydäntäni toki lämmitti, kun sekä suuret että pienet sanoivat ikävän vaivanneen poissaollessani.
Nyt kuitenkin näyttäisi tutun tahdin jatkuvan ainakin kesään asti: Melska on hoidossa arkipäivät ja viikonloppuisin teen yhteensä viisi tuntia töitä kodin ulkopuolella. Isi elättelee toiveita satunnaisista ylityöpäivistä leivälle jatketta tienatakseen.
Pääkaupunkiseudulla kesätyöt tulevat hakuun jo pääosin tammikuun lopussa tai heti helmikuussa. Sormet syyhyten ovat meidän työntavoittelijat selailleet työnantajien sivuja ja pohtineet strategioita. Evästän hakijoita luottamaan vahvaan itsetuntoon. Työn laadulla ei juurikaan ole merkitystä, tärkeintä on hoitaa tehtävänsä huolellisesti ja luotettavasti työtään kunnioittaen.
Täällä nuoret ovat siinäkin asiassa etuoikeutettuja moneen maakunnan nuoreen verrattuna, että työpaikkoja on paljon. Toki täysi-ikäinen kesätyönhakija voi jäädä tyystin ilman kesätyötä, vaikka olisi hakenut viiteenkymmeneen eri työhön. Sekin kun on nähty. Oma-aloitteisuus, eli oman naaman ja nimen saattaminen työnantajan tietoisuuteen on kuitenkin tehokkaampi keino työpaikan lohkeamiseen, kuin neutraalin asiallinen nettihakemus tuhannen samanlaisen hakemuksen joukossa.

Tänä aamuna toivotan kotona työtä tekeville oikein antoisaa työpäivää. Nautitaan tästä mahdollisuudesta, koska eläkevirasta ja ikuisuuspestistä ei liene kellään kyse. Antoisaa työpäivää myös karjatilallisille. Olette kiitollisuudella mielelläni joka kauppareissulla, kun näen lihapaketin tai maitopurkin kyljessä tekstin: "alkuperämaa Suomi" tai joutsenlipun tekstin "hyvää Suomesta". Uskokaa itseenne ja tulevaisuuteen itsepäisesti.

maanantai 7. tammikuuta 2013

7.1.13

Joulukuisella laivamatkalla luin kirjan. Kirja alkoi pysähdyttävällä vertauskuvalla. Kirjan tekijä vertasi elämän päiviemme määrää tiiliskiviin. Hän loi ajatusleikin, että meillä jokaisella on kasa tiiliä, kellä korkeampi kasa, kellä matalampi. Kasan korkeutta emme tiedä. Jokainen päivämme on yksi tiili siinä kasassa. Seisomme kukin oman tiilikasamme päällä ja jokainen eletty päivä heittää yhden tiilen altamme.

Mitä mahtaisimmekaan ajatella, jos huomaisimme, että tiilikasamme huojuu jo uhkaavasti? Mitä päätöksiä tekisimme, jos huomaisimme seisovamme kahdella tiiliskivellä? Eläisimmekö huolettomasti, jos näkisimme kivikekomme olevan huomattavasti korkeampi, kuin lähellämme olevien? Entä mitä tekisimme, jos näkisimme   jonkun rakkaamme kasan loppuvan tuossa tuokiossa?

Tätä ajatusleikkiä vasten olen viime päivinä ajatellut ajankäytön tärkeyttä. Vaikka tietäisin eläväni yli 90-vuotiaaksi, koen kuitenkin jokaisen päivän olevan mittaamattoman arvokas lahja minulle. Jokainen aamu on Jumalan antama uusi mahdollisuus. Terveyteni, voimani, ajatukseni, suunnitelmani ja päätökseni ovat edessäni käytettävissäni. Päätöksistäni riippuu, voinko kiitollisena katsoa illalla yhden tiiliskiven katoamista menneisyyteen.
Jotkut kokevat, ettei heidän elämänsä kulku ole missään muotoa omien päätösten ja toiveiden hallinnassa. Elämä ei kysy lupaa vaikealle sairaudelle tai muille vastoinkäymisille. Myös silloin on ajankäytöllämme merkitystä.

Ihminen, joka laittaa turvansa ikiaikojen Jumalaan, pyytää viisautta käyttää aikansa oikein. Ihminen, joka kokee pärjäävänsä ilman yhteyttä luojansa kanssa, tekee päätöksensä omien mieltymystensä ja ymmärryksensä mukaan.

. . .

Blogimaailmamme pieni enkeli, jonka katseessa oli aina puolet taivasta, lähti Taivaan Kotiin tänä aamuna. Pienen Sennin vanhemmat tiesivät koko ajan, että heidän aarteensa on heillä lainassa vain hyvin vähän aikaa. Elämän rajallisuuden tajuaminen niin konkreettisella tasolla vaikutti heidän elämäänsä sen, että jokainen uusi päivä Sennin kanssa oli mittaamattoman arvokas lahja. Vaikka raskaita päiviä oli heidän elämässään monta, ihan fyysisellä tasolla, he ymmärsivät joka hetki, että Sennin oikea koti on Taivaassa.
Sennin äidin blogiin pääset tästä http://tastakaikesta.blogspot.fi/
Sennin elämä oli kiedottu rakkauteen. Me blogituttavat toivotamme kaikille Sennin läheisille, erityisesti äidille ja isälle, Taivaan Isän rakkauteen kiedottuja lohdullisia päiviä.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Iltalaulu

http://jesus-loves-you.org/?p=1007
Tässä linkin takaa löytyvässä laulussa ja videossa on jotakin sydäntä lämmittävää ja turvallista.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Ensimmäistä sivua vuoden tyhjästä kirjasta

Armeijapoika lähti yhdentoista päivän lomaltaan Santahaminaan mukanaan siviilivaatteet. Kun hän seuraavan kerran tulee kotiin, voi poika merkata ruksin kohtaan "asevelvollisuus suoritettu". Muistutin poikaa kengistä - kun veljensä lähti aikanaan siviilivaatteiden kanssa viimeistä kertaa Vekaranjärvelle, unohti kassista kengät. Huvitus oli meillä suuri, kun armeijasta kotiintulevalla oli jalassaan mummolan tohvelit. Kyytimiehenä ollut veljeni oli arvioinut papan tohvelit soveliaimmiksi kotiintulokengiksi ja vei ne pojalle.
Tämä nykyinen armeijapoika unohti sukat, mutta ehti vielä tulla hakemaan ne.
Kun saamme armeijapojan kotiin, on taas perhe koossa.

Meidän isi teki taas yhden bussinkuljettajan "kauhuvuoron" ajamalla koko uudenvuoden yön. Vappuyö on se toinen totuuden paikka.
Senaatintorilla oli arvioiden mukaan ollut liki 20 000 ihmistä yöllä ja silloin ei kyllä mikään julkinen liikenne riitä täyttämään tehtäväänsä. Mies kuvaili tilannetta lähes epätoivoiseksi, kun auto täyttyi ääriään myöten jo keskustasta lähtiessä, eikä ollut mitään mahdollisuutta ottaa ihmisiä kyytiin kaupungin pysäkeiltä. Lisäksi rahastusjärjestelmä takkusi.
Yö on kuitenkin takana ja riemukas ajatus on, että näillä tietämin miehellä on jäljellä enää kaksi uudenvuoden yötä työurallaan.

Pyykkikoneessamme on vuorostaan naapurin papan pyykit. Pappa varovaisesti aamulla soitti ja kysyi, ehdinkö hakemaan pyykkikoria. Muistutin häntä, että vanha lupaus on voimassa. Meillähän on sopimus, että pesen papan pyykit niin kauan kuin hän pyykinpesua tarvitsee tai kun vielä täällä asumme. Pappahan lahjoitti minulle syksyllä mankelin ja pyykinpesu on pientä korvausta siitä.

Kiitos kaikille sydämellisille kommentoijille toivotuksistanne. Harvemmin ehdin vastata jokaiselle erikseen. Kiitos kaikille uskollisille lukijoille ja satunnaisille pistäytyjille mukanaolostanne. Toivotan teille jokaiselle, että elämämme päivät saisivat jatkua ja sydämemme saisi elää rikkaana kaikesta hyvyydestä.