Saara löysi lipaston laatikosta lapsuuteni muistokirjan. Sellaisen kirjan, johon olin liimannut kaikenlaisia kuvia ja sitten ystäväni, sukulaiseni, naapurin mummot ja papat, olivat kirjoittaneet muistovärssyn valitsemansa kuvan kohdalle.
Yksi sydäntä lämmittävä muisto oli kirjoitettu nauriin kuvan kohdalle. Sivun alareunaan olin vielä liimannut kirjoittajan kuvan - isäni kuvan.
Isä oli kirjoittanut joskus 70-luvun alkupuolella:
"Sirkulle!
Onnea, onnea, onnea vaan
punainen tupa ja perunamaa
Isi "
Tänään töihin mennessäni havahduin, että kolmen vuoden kuluttua keväällä istutetaan omaan maahan perunat kasvamaan. Jos oikein olisimme aikaansaavia, voisi perunamaan laittaa jo kahden vuoden päästä. Silloin olisi jo ensimmäisenä mummolantalvena omat perunat. Eli kaukana ei ole enää oma perunamaa.
Muistokirjaa selatessa huomaa myös oman vanhenemisensa: suuri joukko kirjaan kirjoittaneista henkilöistä on jo aikaa sitten siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
Isän kuvaa katsellessa huomasin myös, että todellakin olen ihan isän näköinen tyttö. Lapsuudessani kuulin sen usein, mutta nyt sen vasta itse hoksasin.
Mulla on omani kanssa tallessa. Aarre <3
VastaaPoistaAika kuluu yllättävän nopeasti.
VastaaPoistaMuistokirjojen muistot kertovat eletystä elämästä - silloin kauan sitten.
Onkohan tytöillä nykyään vastaavia?
Oletpa onnellinen kun on oman isän kirjoitus tallessa.
VastaaPoistaItse juuri pakkailen kansanopiston muistokirjaa vuodelta 1959-60. Oi, mitä muistoja.
Minullakin on tallella yksi muisokirja, Siellä oli kyllä kiiltokuvia liimattuna. isän olin useasti pyytänyt kirjoittamaan mutta tuloksetta. Sitten kerran, kun selasin sitä kirjaa niin huomasin sivun, jossa kahden enkelin väliin isä oli kirjoittanut, muistan sen yhä ulkoa: Ole hyvä, älä vastahan ärjäise, kun orpo pirttihis astuu, ole hyvä ja hymyullas lohduta se, jonka silmät kyynelin kastuu. Tuo on ollut minulle rakas, yksi helmistä lapsuuden ja siitäkin jo 70 vuotta. Mutta ohjenuorana elämän varrella ollut kuitenkin.
VastaaPoistaKyllä taas lämmitti lukea tuota postaustasi. Odottavan aika on pitkä, mutta toisaalta aika kuluu nopeaan. Minäkin olen isän näköinen ja olin isin tyttö, minäkin pääsin takaisin maalle...iloitsen kanssasi!
VastaaPoista