keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kiireisen tumpeloleipurin suklaakakku

Jos kevään juhlien tarjoiluista puuttuu vielä se pakollinen suklaakakku ja aika ei riitä uhkarohkeisiin kokeiluihin, tämä helppo ja nopea kakku on koristelujen jälkeen juhlava. Pellillä paistettuna käy sellaisenaan arjen herkkuna. Makuasia on, paistaako kakun läpeensä kypsäksi, vai jättääkö keskeltä kosteaksi.
Kokeilukakun paistoin 20X30cm kokoisella pellillä leivinpaperin päällä kokonaan kypsäksi. Maku voitti lasten makutestissä kaakaopohjaisen perinteisen mutakakun, jota olemme tehneet suklaakakun nälkään.
Löysä, kevyesti makeutettu kermavaahto tai sulanut vaniljajäätelö sopii hyvin kakun kanssa.

S-marketin X-tra tumma suklaa on osoittautunut hyväksi ja monikäyttöiseksi. 100gramman levy maksaa noin 80 senttiä. Käytin tähän kakkuun tuota X-tran suklaata ja kakun hinnaksi tuli alle 4 euroa.

Uunin lämpö 200 astetta.

150g voita
200g tummaa suklaata
4 munaa
2dl sokeria
2 1/2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

Sulata voi kattilassa. Palastele suklaa voin joukkoon ja anna sulaa miedolla lämmöllä. Sekoita tasaiseksi.
Vatkaa munia ensin hetki ja lisää sokeri vähitellen munavaahtoon jatkaen vatkaamista. Lisää jäähtynyt suklaaseos munavaahtoon ja pyöräytä vatkaimella sekaisin. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita vatkaimella nopeasti tasaiseksi. Älä enää vatkaa turhaan, ettei taikina sitkisty.
Levitä taikina pienelle pellille leivinpaperin päälle. Paista 10-20 minuuttia haluamasi kypsyyden mukaan.

Jäähtyneen kakun voit leikata paloiksi tai koristella levynä esim. tomusokerilla, sulatetulla suklaalla tai tarjota kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Pieniksi paloiksi pilkottua suklaakakkua voit käyttää myös jälkiruokien raaka-aineena.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Kotiäidin ihanaa velttoilua tällä viikolla

Minä pitkästyn ja tylsistyn, jos olen kotona yksin, eikä ole mitään tekemistä. Ainakin toistaiseksi tilanne on niin. Varmasti joskus tulee aika, että siitä nauttii ja sitten onkin sen elämänvaiheen vuoro.

Tässä elämänvaiheessa olen yksin kotona ehkä tunnin kolmessa kuukaudessa. Viimeksi sellainen tunti oli huhtikuussa ja silloin totesin, että onpas hiljaista. Nyt ei ole mitään pelkoa yksinäisiin tunteihin pitkään aikaan. Tämä viikko, jos edellinenkin, näyttää olevan ratkiriemukasta aikaa. Viime viikolla tein seitsemän eri lääkäri- ja hammaslääkärireissua ja yksi tuli perjantai-iltana ihan varoittamatta. Lauri-poika pelasi pihassa sählyä rullaluistimet jalassa, kompastui mailaansa ja kaatui ranteensa varaan asfaltille. Käsi oli arvatenkin hyvin kipeä ja teimme tarkistusröntgenkäynnin Lastenklinikalle. Onneksi ei löytynyt murtumaa. Kolme tuntia haukottelimme sairaalan käytävillä ja minun kotihommiin tuli kolmen tunnin vaje.

Lauantaiset lakkiaiset tarkoittaa onneksi vain 30 hengen ruokavarausta. Lämmintä ruokaa en kerhohuoneessa tarjoile, mutta suuren lapsijoukon huomioiden varaudun monipuoliseen mieleiseen syötävään.
Onneksi mies haki kerhohuoneen avaimen jo eilen ja käytin illan kerhohuoneen siivoukseen. Ihmisten siisteyskäsitys on niin laaja asia, että se, mikä on toiselle "siisti", onkin toiselle kauhistus. Kun pesin pöytiä ja tuoleja, Saara juoksenteli paljain jaloin kerhohuoneen lattialla. Jalat olivat niin mustat, että en antanut lupaa laittaa kenkiä enää jalkaan, vaan tyttö sai kipaista paljasjaloin kotiin pesulle.
Toiseen kertaan saa lattian pestä vielä ennen juhlia, koska tavaroiden kantamisessa tulee hönnättyä edestakaisin.

Sen lisäksi, että tähän viikkoon mahtuu kymmenen koululaisen koulun päättäjäisiä ja kevätjuhlia, onnistui Kampaajatyttö yllättämään omatoimisuudellaan. Hän sai kaveriasunnon kesäkuukausille ja rahtaa tavaroitaan kuulema lauantaina. Onneksi on sopimus vain kolmesta kuukaudesta, koska siinä ajassa ehtii asuintoveri kyllästyä neuvomaan kodinkoneiden käyttöä ja siivoamaan varpaistaan Kampaajatytön hiustenpidennysten mustia irtokarvoja. Kampaajatytöllä kun kuuluu opiskelun tähän vaiheeseen jos vaikka minkä karvalisäkkeiden liimailua ja klipsimistä ja oma pää on ensimmäinen hyvä paikka harjoitella.

Muuten olen ollut tyytyväistäkin tyytyväisempi, että perheessä on oma parturikampaaja. Jos ennen meidän pojat näyttivät hiustensa puolesta naapurimaan katulapsilta, kun äiti ajeli heidän hiuksensa koneella sängelle, niin nyt he näyttävät minun mielestäni useimmiten parturissakäynneiltä keskivertosuomalaislapsilta. Tosin ei tahdo Kampaajatytön vapaa-aika oikein riittää kaikkien jatkuvaan saksimiseen. Mutta hyvä, että harjoituspäitä löytyy omasta takaa tarpeeksi.

Talouskoululaiselle täytyy keksiä kohta uusi nimi, koska hänen koulunsa loppuu. Mummolassa hän kesälomansa aloittelee ja yhdessä jännitämme kesäkuun 15. päivä saapuvia kirjeitä koulupaikoista.

Mummola on puheissa päivittäin. Lauri-poika lämmitti sydäntäni tokaisemalla yhtenä päivänä:
- Käyn aina netistä katsomassa kuvia meidän Kangasniemen -kodista.
Hyvin näyttää muutkin lapset sisäistäneen asian, että kohta täältä lähdetään!

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Naapurin papan tarinaa sunnuntaiaamuna kello 7

Tänä aamuna papan kahvimaito oli jo päässyt vanhenemaan. Pappa itse ei kahvimaitoa tarvitse, mutta oli pitänyt vieraita varten varalla. Sanoin, että voin juoda mustanakin. Pappa sanoi, että kahvi ei närästä, jos juo mustana ja kahvi maistuu kahvilta ilman maitoa.
Pappa osaa keittää hyvän kahvin. Se on todella hyvää. Taidan opetella juomaan kahvini ilman maitoa.

Kahvia maistellessani tulin sanoneeksi, että minä olin isän tyttö. Pappa sanoi, että hän oli isän poika.
Ja sitten hän alkoi kertoa.
Metsäkissan pentu oli kuulema ollut hyvin arka ja pelokas, mutta papan isä sai houkuteltua sen maitovadilla luokseen. Kissa oli vähitellen tottunut isään ja tuli isän perässä tupaan ja isän syliin ja joi isän teevadilta maitokahvia joka aamu. Pappa, joka tuolloin oli pieni poika, istui aina ruokaillessa isänsä vieressä tuvan penkillä. Kissa oli niin arka, että ei antanut muiden koskeakaan, mutta isän syliin tuli. Pappa sanoi, että hän ei saanut edes silittää kissaa, muuten se suuttui.

Pappa kertoi, että he lähtivät Ilomantsista evakkoon. Vuonna 1939 tuli evakkopitäjään tieto, että hänen Otto-veljensä on kaatunut. Suuri suru oli äidillä ja sisaruksilla. Evakkotalon tyttäret sanoivat papalle, miksei tämä itke, vaikka veli on kuollut. Pappa oli vakuuttanut, että ei Otto ole kuollut.
Papan perhe pääsi lähtemään kuukautta aikaisemmin erityisluvalla takaisin kotitalolle veljen hautajaisia varten. Kun he kävelivät kirkolle, tulee Otto-veli elävänä vastaan.

Kun he asettuivat takaisin kotitaloon, oli siellä sotilaita majoittuneena. Talo oli ehjänä ja rinteessä piilossa perunakuopassa oli perunat tallessa. Monen talon perunat olivat paleltuneet.
Iso työ oli keväällä edessä, kun kodin navetasta löytyi evakoiden 12 lehmää kuolleena ja ne piti haudata suohon ja navetta siivota.

15-kesäisenä naapurin pappa otti vastuun kotitalonsa miesten töistä, kun kaikki muut miehet olivat rintamalla. Lisäksi hän hoiti 4-5 naapuritalossa kyntämiset ja kylvämiset, riihet ja heinänteot. Kaskenpoltto ja pärekaton teko olivat myös tuttuja hommia nuorelle pojalle.

Elämäntyönsä pappa on tehnyt muurarina. Ensimmäisen kerran hän oli muurarin oppipoikana, kun tehtiin metsäkämppään tulisijaa luonnonkivistä. Kämpän seinähirsien tilkkeiksi pappa keräsi hevoskuorman sammalta. Muuraria piti kuulema kaksi viikkoa odottaa työmaalle, kun oli niin kova juoppo.

Pappa ei ole koskaan varsinaisesti tupakoinut. Kerran pienenä poikana hän oli käärinyt lepän lehdistä potkön ja sauhutellut sillä, kun isänsä oli huomannut ulkohuoneen harvojen seinälautojen välistä pojan touhut.
Isä oli sanonut pojalle, että jos hän vielä näkee tämän sauhuttelevan, niin antaa remmistä. Poika oli uskonut isänsä puhetta, eikä koskaan opetellut tupakoimaan.
Isä ja neljä veljeä olivat kovia tupakkamiehiä ja kaikki kuolivat kuusikymppisinä kurkkusyöpään tai keuhkosairauksiin. Pappa sanoi, että "tupakka ne tappoi".
. . .

Nöyrä kunnioitus ja arvostus nousi mieleeni papan puheen edetessä. Ajattelin, että minun täytyy entistäkin kauniimmin ja kunnioittavammin kohdella ja puhutella naapurin pappaa, koska hänen elämänsä on Suomen historian palapelin yksi kaunis ja monimuotoinen pala. Se pala on täynnä raskasta, kovaa ja uuvuttavaa työtä ja karua, köyhää elämää. Kun perhe nousi sitkeänä taistelemaan kotirintaman sotaa perunakuopan perunoista iloiten ja niitä siunaten.
Pyysin pappaa etsimään tallella olevat muutamat valokuvat Ilomantsin kotitalosta.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Seeprankylkeä aamukahvilla

Lupasin hoitaa naapurin papan silmätippojen tiputtelun leikkauksen jälkeen. Itse hommassa menee muutama minuutti, mutta vanhan ja asiaan tottumattoman on vaikea tiputtaa tippoja itse. Oikein mielelläni pistäydyn naapurissa, kun voin olla avuksi ja samalla ehdimme vaihtaa muutaman sanan.
Eilisen iltaisella käynnillä kysyin mahdollisia kauppa-asioita. "Seepran kylkeä" pappa rohkeni sitten toivoa, mutta sanoi, että kyllä sen ehtisi huomennakin. Hain kuitenkin kaksi pötköä raitaista kääretorttua.

Tänä aamuna seitsemältä tippareissulla minua odotti Presidentti-kahvit termospullossa ja puoli pitkoa leikattua kääretorttua.
- Nyt juot koko pullon tyhjäksi ja siinä on veitsi, että leikkaat sitten lisää kääretorttua.

Näin, miten papan silmät tuikkivat innostuksesta, kun oli saanut minut yllätettyä kahvilla, enkä mitenkään voinut kieltäytyä, vaikka olin juuri kotona juonut kaksi mukillista hyvin vahvaa kahvia.

Kahvi oli todella hyvää ja torttu hyvin makeaa. Termospulloa tyhjäksi en jaksanut juoda - jäi papalle vielä aamupäiväkahvit.

Kun tulin kotiin, mies totesi, että alan lihoa noissa hommissa.

Nämä tällaiset pienet juhlahetket naapurin vanhojen kanssa jää varmasti mieleen ikiajoiksi.
Ja harvemmin tulee syötyä aamupalaksi vatsan täydeltä kääretorttua.

torstai 24. toukokuuta 2012

Lapsi asiakkaana

Kävin hakemassa K-marketin euron tarjouksia. Kassalle tullessani huomasin tutunnäköisen kassan ja tervehdin häntä kuin vanhaa tuttavaa. Kassa kysyi:
- Tunnetko sinä minut?
Vastasin, että "en tunne, mutta olet ollut täällä kassana ennenkin ja olet jäänyt mieleeni siitä, että käsittelit hyvin kauniisti lapsiasiakkaita".
Kassa jäi pohtimaan, että on viimeksi ollut tässä kaupassa töissä viime vuonna.
Sanoin, että silloin näin hänet ja hänen taitonsa kohdella lapsia jäi mieleeni.
Kassa jatkoi vielä puhetta ja kysyi, oliko kyseessä silloin minun lapseni. Vastasin, että ei ollut, vaan edelläni jonossa ollut lapsi.

Minä mittaan monessa asiassa ihmisen pätevyyttä siitä, kuinka hän suhtautuu lapsiin. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat työskennelleet 30 vuotta lasten kanssa, mutta heidän tapansa kohdata lapsi ja puhua hänelle on hyytävä. Yhtä lailla olen tavannut 90- vuotiaan, joka ei ole itse koskaan saanut omaa lasta, mutta ei ole elämänsä aikana ohittanut ainoatakaan lasta hymyilemättä tälle.
Ajattelen naapurin lapsetonta leskimiestä, joka on koko talon lasten kanssa samalla aaltopituudella ja kaikki lapset pitävät häntä omana pappanaan.

Aika paljon voi oppia lasten käsittelyä ja luontevaa, ystävällistä suhtautumista, mutta merkittävin osaaminen on luontainen taito. Ne, joilla sitä luontaista taitoa ei ole, joutuvat tekemään töitä sen eteen, että voittavat lapsen luottamuksen.

Olen saanut lukuisia ystävättäriä vuosien varrella sillä tavoin, että olen hakeutunut sopivassa tilanteessa juttusille. Sysäys tuttavuuden solmimiseen on tavallisesti tullut siitä, että naisella on ollut poikkeuksellinen tapa puhua mukanaan oleville lapsille, jotka ovat usein olleet hänen omiaan. 

Palveluammateissa huomioiva, ystävällinen suhtautuminen lapsiin on maamme tulevaisuuden eteen tehtyä työtä. 

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kirje ja kaurakeksejä

Sydän jätti pari lyöntiä väliin minulla ja miehellä, kun toin päivällä eteisen lattialta miehelle osoitetun kirjeen, jossa luki lähettäjänä "Helsingin kaupungin taloushallinto" tai jotakin sinne päin. Kirje oli paksu, sisälsi enemmän kuin yhden paperin. Miehen katse sanoi "no nytkö se sitten tuli".
Mies alkoi avata kuorta säällisesti mustekynällä, minä nykäisin sen hänen kädestään ja tirahdin "mitä sä sen kanssa nyt turaat".
Kuoressa ei ollut sitä mitä pelkäsimme. Mikä ilo tulikaan 22 euron hammaslääkärilaskusta! Muut paperit kuoressa oli tiedotuksia siitä, missä tahdissa kaupungin laskutus purkaa talven aikana tullutta laskutusjonoa.
Sydämen pysäyttäjäksi riitti pelkkä kaupungin logoilla varustettu kirjekuori. Logiikka ei yltänyt niin pitkälle, että irtisanomiskirjeet tulee ihan toisesta osoitteesta.

Pientä epävarmuutta pitää ilmassa miehen työn päättymisen uhka, vaikka lähellä oleva eläkeikä jotakin turvaa antaakin.
Mielenkiintoisia aikoja elämme joka tapauksessa ja onhan sekin mielenkiintoinen tilanne perheen kannalta, että  isin kesäloma loppuu kun lasten kesäloma alkaa. Tosin harva perheenisä on kotona käytännössä seitsemänä päivänä viikossa kello 7-16 välisen ajan, jolloin aika moni isä on työpaikallaan. Siinä mielessä isän työskentely lasten lomaillessa ei vie lapsilta isää.

Lakkiaistarjottavat ovat hyvän mietinnän asteella ja tänään tein testiannoksen kaurasuklaakeksejä, joita kutsutaan ohjeessa vaikeasti taivutettavalla englanninkielisellä nimellä. Maistoin yhtä ja maku muistutti paistettua kaurapuuroa, johon oli piilotettu tumman suklaan paloja. Maku ja koostumus ei minua yhtään miellyttänyt, mutta Saara kuskasi keksejä pihalle kavereilleen ainakin kolmeen otteeseen ja kuului komentavan  ulko-ovea avaamaantulevia kyllästyneitä sisaruksiaan, että "äiti sanoi, että näitä saa syödä". Minä en puuttunut puheeseen, vaan vetelin lokoisat päiväunet olohuoneen puolella Melskan kanssa.

On siinä kaksivuotiaalla Melskalla hahmottamista, kun tänään sai jutella papan puhelimesta Haagan isomummon kanssa. Siis hahmottamista niiden lukemattomien mummojen kanssa. Kun on Ruotsin mummo, on mummolan mummo, on isomummo ja on mummo, jolle tulla hoitoon ja yökylään. Ei siis ihme, että Melska kuului kysyvän Haagan mummolta:
- Tunnetko Ruotsin mummoa? Sillä on hevosia.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Mummolan haju

- Täällä haisee ihan mummolalta! on hihkunut yksi jos toinenkin tänä iltana tullessaan keittiöön avonaisen parvekkeen oven lähelle.
Naapurikerrostalossahan on sellainen arkkitehtuurin riemuvoitto parvekkeiden varustelussa, että takka on sisätilojen sijaan parvekkeella. Satunnaisesti joku sitten polttaa puitakin takkapesässä ja tällaisella tyynellä ilmalla koivuhalkojen nostalginen palamishaju tunkeutuu meille sisälle.

Mummolan ominaishajuun savunhaju on kuulunut niin kauan kuin "uusi" talo on ollut olemassa. Jos nimittäin unohtaa liesituulettimen täydelle teholle ja alkaa sytyttämään pannuhuoneen kattilan alle tulta, saa hyvät savuaromit sisätiloihin. Nenänsä ja kantapäänsä kautta on tulensytyttelijät saaneet sitä vuosien varrella opetella.

Kun äitini laittaa Pikkuveljen mukana vaatenyssäköitä, on meillä aina oma intohimoinen rituaali vaatepussin äärellä: kaikki nuuhkivat vaatekappaleita ja villasukkia syvään henkeään vetäen mummolan tuoksua, sulkevat silmänsä, pidättävät hetken hengitystä ja sanovat sitten hitaan nautinnollisesti:
- Aah...tuoksuu ihan mummolalta.

Hyvää ruokaa pakasteperunasta

En ollut aikaisemmin huomannut, saati käyttänyt, kauppojen pakastealtaasta löytyviä perunasuikaleita. Kilon pussi maksaa noin kaksi euroa.
Tuote on monikäyttöinen, helppo valmistaa, peruna on maukasta ja hintakaan ei tunnu pahalta, kun suikaleet on suoraan pussista käytettävissä keittoihin tai paistamiseen.
Ensimmäinen kokeiluni oli hyvin kiireisen päivän jauhelihakeitto. Aikaa ei ollut perunoiden pesemiseen ja kuorimiseen. Jauhelihan ruskistamisen ja maustamisen jälkeen lisäsin kiehuvaan veteen ensin jauhelihan ja perään perunasuikaleet. Kun peruna oli lähes kypsää, lisäsin mausteita ja keitto 20 hengelle valmistui 20 minuutissa. Jos perunaa kypsentää liian kauan keitossa, se helposti soseutuu, mutta esimerkiksi kalakeitossa perunan soseutuminen vain lisää täyteläistä makua.

Varsinainen herkkuruoka vaatimattoman oloisesta perunasta tulee paistinpannulla. Kun ruskistaa öljyssä tai voissa perunasuikaleet lähes kypsiksi ja pilkkoo sekaan makkaraa, saa nopean pyttipannun korvikkeen. Kasvisruokailijat lisäävät mielikuvituksensa mukaan kypsennetyn perunan sekaan kasviksia tai papuja. Jäisten perunasuikaleiden kypsyminen pannulla kestää vähintään 7 minuuttia, mikä on syytä ottaa huomioon muita aineita lisättäessä.

Helppo vaihtelu rutiiniruokalistaan on kyllä olemassa, mutta sitä ei helposti tule huomattua. Perunan ja muiden edullisten ruoka-aineiden vaihtelevaa käyttöä ruuanlaitossa haluaisin harrastaa, mutta "sokeus" tuotteille, joita ei ole koskaan tullut ostaneeksi, kaventaa myös mielikuvitusta.

"Mitäs jääkaapista tänään löytyykään"-ruuan pohjaksi perunasuikaleet on myös hyvä vaihtoehto.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kevät loppuu kesken

Näyttää koittavan se aika vuodesta, että on viisasta ripustaa keittiön seinälle pitkä lista ja ruveta merkkaamaan muistiin asioita, joita ei passaa unohtaa.
Seuraavaan kahteen viikkoon näkyy jo tältä istumalta kuuluvan neljä hammaslääkäri- tai lääkärireissua, viisi kevätjuhlaa, kerhohuoneen avaimen noutoa ja pukuvuokraamossa käyntiä. Kerhohuoneen siivous ja yksien lakkiaisten järjestäminen tulee siinä sivussa.
Onneksi on näitä hanakoita nuoria naisia leipomaan ja juhlia järjestämään ja onneksi taloyhtiössä on kerhohuone, koska kotimme 14:n vakituisen asukkaan jälkeen on mahdoton juhlapaikka. Täällä yksikertaisesti loppuu neliöt ja pyykkien piilotuspaikat kesken. Toki jos haluaa juhlia lakkiaisia pyykkikorikasat olohuoneen nurkassa, ei ole mitään hätää, mutta jos niitä ei haluaisi vieraille näytellä, olisi mukava lykätä silmiltä piiloon. Niistä piiloista siis on pulaa.
Ahtauden tuntua ei yhtään helpota Talouskoululaisen ja minun rakkaudella vaalimat multapurkit, jotka yöaikaan ja kylmällä tuulella ovat keittiön pöydällä. Aika näyttää, mitä niistä kylvöksistä tulee esille.

Parvekkeen pesuun pääsemme vasta kevään pihatalkoiden ja jätelavan jälkeen, koska parvekkeella odottaa jätelavalle pääsyä aika paljon tavaraa. Täällä kun ei ole suotavaa viedä jätehuoneen roska-astioihin muuta kuin kotitalousjätettä. Rikkinäiset huonekalut ja muut isommat tavarat saa siis odotella lavalle pääsyä ja perinteisesti tämän talon asukkaat säilövät sen tavaran parvekkeille, kun vaihtoehtoja ei juuri ole.

Meidän ikkunoista näkyy luontoa ja vehreyttä tasan muutaman istutetun lehmuksen verran. Lehmusten lehdet ovat silmuilla, joten orastavaa vehreyttä on näkyvillä.
Jokakeväisen sokin sain perjantaina, kun saatoin Kaisaa yökylään Laajasaloon. Olin taas aidosti järkyttynyt siitä, että metron ikkunoista näkyi niin pitkää ruohoa, että lehmät ja lampaat voisi laskea laitumelle ja koivut olivat täydessä lehdessä. Jos pyörii vain täällä kotinurkissa tähän aikaan vuodesta, ei kevään todellisesta edistymisestä tiedä yhtään mitään. Joka vuosi asuessamme Ruoholahdessa olen törmännyt tähän samaan asiaan.
Kaikki, mikä liittyy kevääseen, on siis ollut ajatuksia ja muistoja pääni sisällä. Asuinympäristöni ei millään lailla ruoki luonnollista yhteyttä luontoon.

Lintujen laulukin voi olla luonnotonta. Kahtena aamuna peräkkäin tasan puoli neljältä on keittiön ikkunasta alkanut kuulua minulle tuntemattoman linnun itsepintainen laulu. Ei mitään keväistä, iloista sirkutusta, vaan yhden yksinäisen  vuodatus, joka kuulostaa aivan siltä, kuin hän yrittäisi kertoa, että "ukko tuli taas humalassa kotiin ja poikaset on pudota pesästä". Betoniseinät vielä antaa laululle lisäpontta.
Jos kolmantena aamuna saan herätyksen siihen aikaan, aion mennä parvekkeelle ja sanon valittajalle "voisitko pitää suusi kiinni?"

torstai 17. toukokuuta 2012

Perunat maahan

Jos tuossa Ruoholahdentorilla olisi meidän perunamaa, tänään olisi kylvetty perunat maahan. Yöpakkaset näyttää jääneen, päivälämpötilakin on jo viikon verran ollut kymmenen asteen paremmalla puolella ja tänään lämpötila nousi pilvipoudalla yli viidentoista. Nyt illansuussa alkoi verkkainen, lämmin sade.

Päivän tunnelma tuo väistämättä mieleen muistoja lapsuudesta, kun hyvin pienestä tytöstä alkaen istuin perunanistutuskoneessa isän ajaessa. Homma oli jännittävää ja muistan, kuinka sydän pamppaili, kun istutuskoneen kuppi uhkasi jäädä perunasta tyhjäksi ja äiti kurkotti vastapäiseltä istuimelta ja "paikkasi" tyhjän kupin.
Tavallisesti meillä oli perunaa kahdella eri peltosaralla, joten istutus oli monen tunnin työ.

Viime keväänä äiti ja isä istuttivat kuokan kanssa viimeisen yhteisen perunamaansa. Sen istutuksen satoa söimme mekin  huhtikuulle saakka.

Perunamaa on minulla tänä keväänä vain ajatuksissa. Kyllä minä aika paljon hehkutan sen perään, että keväällä saa kylvää perunaa. Yritän pitää toiveet ja todellisuuden etäällä toisistaan, enkä näillä näkymin todellakaan ole istuttamassa perunaa ämpäreihin parvekkeelle. Mutta ne, jotka omalle perunamaalleen pääsevät, ovat aiheesta innoissaan. Nytkin sydänalassa aaltoilee, kun muistelen, miltä Lautakankaan "riihenalussarka" näytti, kun isä oli muokannut maan perunankylvöä varten. Sitä näkyä saattoi ihailla ja mullan hajua nuuhkia niin kauan, kunnes isä huikkasi traktorin pukilta "missäs se kylyvömies viipyy.."

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin elonpäivien jatkuessa enää kaksi kevättä täällä haaveillaan ja muistellaan perunanistutusta. Kolmantena keväänä käymme laittamassa perunat maahan aikaisemmin, koska muuttamaan pääsemme vasta kesäkuun alussa. Tätä haavetta ruokin ja pidän hengissä.

Kaunis kappeli Kamppiin

Kamppiin on noussut mielenkiintoinen uusi rakennus. Siihen pääset tutustumaan oheisesta linkistä.
http://www.iltasanomat.fi/videot/uutiset/kaiken-kansan-kappeli-keskella-kamppia/vid-1288469711450.html

Kyse on siis Helsinkiin hyvin keskeiselle paikalle rakennetusta kirkkorakennuksesta eli kappelista. Satunnainen kaupungissakävijä tai turisti löytää kappelin vanhan linja-autoaseman vierestä.
Kappelin toiminnasta vastaa Helsingin Seurakuntayhtymä. Kumppanuusperiaatteella mukana toimii myös Helsingin sosiaalivirasto.
Aamulla tuon videoesittelyn nähtyäni ja miehelle näytettyäni lähdimme varta vasten katsomaan kappelia. Minä "juoksen kylillä" sen verran harvoin, että en ollut edes rakennusvaiheessa kulkenut työmaan ohi ja kappelin huima ulkonäkö oli minulle pysähdyttävä ja innostava.
Rakennusta katsellessani tulee mieleeni sana "turvapaikka".

Koko kansan Suvivirsi-tapahtuman yhteydessä 31.5 klo 18 Lasipalatsin aukiolla vietetään kappelin avajaisia. Tilaisuus on nähtävänä TV1:ssä sunnuntaina 10.6. klo 10.

Kappelin sijainti ja olemus takaavat sen, että tässä on kyseessä Helsingin uusin turistinähtävyys. Sen lisäksi uskon, että kappelin alkuperäinen ajatus hiljentymis- ja keskustelupaikkana löytää kaupunkilaiset ja satunnaiset kävijät.
Kappeli on 1.6 alkaen auki arkisin 7-20 ja viikonloppuisin 10-18.

Mieheni ja minun puheissa kirkko sai heti oman nimen: "kihla-kappeli". Kappeli on rakennettu Simonmäen kylkeen ja Simonmäen entisellä parkkipaikalla 24 vuotta sitten vaihdoimme kihlasormukset.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Käytännöllinen keino matkustusmukavuuden lisäämiseksi

Saattelin ekaluokkalaista kouluun tänä aamuna. Sokoksen pysäkiltä nousimme raitiovaunuun, joka on otettu käyttöön vuonna 1952.

Helsinkiläisiä aiheestakin moititaan, että valtaosa meistä istuu julkisissa liikennevälineissä ilmeettömästi eteensä tuijottaen. Pieni prosentti matkustajista tuo eloa matkantekoon möykkäämällä tai örveltämällä äänekkäästi. Suurin osa matkustajista lukeutuu kuitenkin näihin kahteen kastiin.

Noustuamme 60 vuotta vanhaan saksalaisvalmisteiseen vaunuun aamun ruuhka-aikana, oli matkustajien käyttäytymisessä havaittavissa hyvin mielenkiintoinen muutos tavalliseen verrattuna. Suurin osa matkustajista alkoi keskustella vierustoverinsa kanssa museovaunun nostalgisesta tunnelmasta, joka oli nähtävissä ja kuultavissa. Vaunun penkit, sisustus, jopa kattovalot olivat mahdollisimman alkuperäisiä ja äänekäs kolina säesti matkantekoa.
Kaikki matkustajat ihastelivat vilpittömästi vanhan vaunun ahdasta, mutta niin nostalgista tunnelmaa. Matka sai hymyn kaikkien huulille ja kun raitiovaunuun liittyvät huomiot oli keskusteltu, puhe siirtyi luontevasti muihin päivän aiheisiin tai matkan päämäärään. Rouva, joka nousi kyytiin läpinäkyvän kakkukuvun ja juustokakun kanssa, sai vierustoveriltaan ihastelevat kommentit kakustaan.

Olisikohan Helsingin joukkoliikenneyrittäjillä tuossa oiva keino matkustajien viihtyvyyden ja matkustusmukavuuden lisäämiseksi? Varikoiden reunamilta kunnostetaan ajokuntoon museohenkiset bussit ja raitiovaunut. Ja mitähän tuumisi turistit?

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Maaseudulle tulevaisuutta

Kävin lukemassa Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuja. Lehti on minulle tuttu lapsuudestani, kannoin sitä kotiin oranssinvärisestä avonaisesta postilaatikosta, johon lumi tuiskutti talvisin ja kasteli postit. Lehti tuli meille niin kauan, kuin navetastamme kuului ammumista. Ammuminen loppui 70-luvulla monen tekijän summana: jotta tila olisi tuonut toimeentulon, olisi pitänyt rakentaa uusi ja paljon suurempi navetta, tehdä suuria investointeja. Lisäksi varsinkin äidin terveys ei enää kestänyt raskasta navettatyötä. Lehmien "autoon laitto" toi vanhemmilleni ja isovanhemmilleni, jotka asuivat samassa taloudessa, ristiriitaisia tunteita. Toisaalta oli helpotus päästä fyysisesti helpommalla, mutta työn vaihtuminen tehdastyöhön oli ensi alkuun lähes kulttuurisokki koko perheelle.

Rakkauden maatalon töihin imin äidinmaidosta ja myöhemmin söin oman maan rukiisesta leivästä. Rakkauden metsänhoitoon nuuhkin oman isäni metsältä tuoksuvista, jäisenmäristä metsurinvaatteista. Navettaa kaipaan hillittömästi - sitä tuskin koskaan saan, mutta papan metsistä pidän kiinni viimeiseen hengenvetooni asti ja menen ennemmin kerjuulle, kuin olen myymässä perintömaita.

Viime päivinä ja koko eilisen illan unta odotellessani, olen miettinyt - ei enempää, eikä vähempää - kuin Suomen maatalouden tulevaisuutta ja nykytilaa. Asian huolestuttavan tilan voi nähdä, vaikka olisi kiintopisteitä maatalouteen vain varhaislapsuuden kokemusten perusteella.
Minulla on tunne, että tämän päivän päättäjillä Suomessa ei ole riittävästi tarmoa, taitoa, ymmärrystä tai mielenkiintoa etsiä todella merkittäviä keinoja maatalouden aseman vahvistamiseen nopealla aikataululla. Tiloja lopetetaan kiihtyvällä tahdilla, kun keinot alkaa olla lopussa kannattavuutta etsiessä.

Jos ajattelisin itseäni maatalousyrittäjän haalareihin, kuinka pitkälle henkinen kanttini kestäisi tehdä investointeja velkarahalla, kun tulevaisuuden näkymiä alalla voi ennakoida keskimäärin puolen vuoden-vuoden aikajanalla. Kun unettomia öitä aiheuttaa jo muutaman tuhannen euron velkataakka, kuinka asennoitua toivorikkauteen satojentuhansien eurojen velkojen alla?

Sivusta seuraavana olen myös pohtinut, kuinka meillä suomalaisilla on varaa kadehtia, mollata tai suorastaan vainota maatalousyrittäjiä, joista joka ikinen tienaisi leipänsä helpommin vaneritehtaan kolmivuorossa. Jos maatalouden pystyssäpysymisen oljenkortena maatalousyrittäjä saa jostakin jotakin avustusta tai tukea, niin niitä kadehtiva voi hissun kissun laittaa oman navettansa pystyyn ja katsoa, millaisia mersuja niillä Euroopan rahoilla ostetaan.

Tekisi mieleni ravistella olkapäistä sitä, joka asettaa kysenalaiseksi ihmisen työn karjatilalla, pellolla tai metsässä.
Voi myös antaa ajattelemisen aihetta viime viikkojen uutiskirjoitukset liittyen voin tuotantoon, kananmuniin, suomalaiseen sianlihaan, maatilojen lopetuspäätöksiin, siemenviljatilanteeseen.

Talousuutisista hyväili korvia toimittajan sanat: "venäläiset haluavat Suomesta tuotavan Oltermanni-juuston olevan tehty Suomessa, suomalaisesta maidosta."
Me suomalaiset emme kai kohta halua syödä muuta kuin riisiä ja Bratwurstia.

Pikkutytöstä asti olen rakastanut erästä historian kuvausta, joka kerrotaan ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Joosef oli vankilassa Egyptissä, koska hänen veljensä myivät hänet orjaksi. Farao näki kaksi merkillistä unta, jotka Joosef Jumalan avulla selitti. Unet pitivät paikkansa ja farao teki, kuten Joosef neuvoi.
Kysymyksessä oli siis tapahtuma, kun Egyptissä ja sen naapurimaissa tuli seitsemän vuoden ajan ennennäkemättömän suuria satoja ja niiden jälkeen seurasi seitsemän täydellistä katovuotta.

Olen aina ollut taipuvainen ajattelemaan, että suuri sato, tuli se sitten pellolta, metsästä tai järvestä, pitäisi hyödyntää, käyttää ja säilöä mahdollisimman tehokkaasti. Seuraavana vuonna voi tulla kato ja silloin saattaa tulla "viljanostajia naapurimaista".
Suokoon Luoja näinä viikkoina kylvettävälle viljalle suuren sadon ja siunatkoon  maaseudun työntekijöitä terveydellä, voimalla, viisaudella ja rohkeudella.
Ja meille työn hedelmistä nauttiville kiitollisuutta suomalaisesta viljasta, maidosta ja lihasta.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Juhlia tiedossa

Eilinen posti toi kutsun juhliin, jotka tuntuu hauskalta jo ajatuksissa.
Lähisuvun perhe on tehnyt yhdessä kahden tuttavaperheensä kanssa huippukeksinnön: he viettävät kolmen perheen kolmen tyttären lakkiaiset yhteisjuhlina.
Tytöt ovat pienestä pitäen olleet ystävyksiä ja yhdessä juhlistettu koulutyön merkkipaalu antaa varmasti paljon ihania muistoja, kun väistämättä tulevaisuus johdattaa lakkinsa saavia uusille urille.
Tiedän perheillä olevan paljon yhteisiä tuttavia, joten vieraiden viihtyminen suurjuhlissa onnistuu taatusti.

Kolmen perhekunnan ruokaexperttien yhteisponnisteluiden tulokset juhlien pitopöydässä takaa myös kylläiset ja hyvinsyöneet vieraat. Perinteiden mukaan jo tarjottavien katselu on saanut vieraat haukkomaan henkeään ja etsimään tukevaa tuolia alleen.

Ajatus tämän pienperheen viemisestä juhlille on kutkuttava. Eihän siihen tarvittaisi kovinkaan paljoa muuta, kuin vuokralinja-auto. Meidän isillä kun on vielä lomaakin jäljellä kesäkuun alussa. Kuuden tunnin ajomatka olisi silkkaa riemua ja matkan varrelta voisi poimia mukaan kaikki kyytiä vailla olevat sukulaiset ja peukalokyytiläiset.
Muutama pikkuseikka tekee reissuunlähdön kuitenkin kyseenalaiseksi: kun meilläkin on varauduttu samana päivänä juhlistamaan neljänneksi vanhimman lapsen ylioppilaaksipääsyä. (Tosin varmuudella juhlat laitetaan pystyyn vasta ylioppilastutkintolautakunnan terveisten jälkeen.) Tokihan voisi tehdä niinkin, että pakkaamme pojan juhlatarjottavat mukaan ja siirrämme juhlat sinne toiselle puolelle Suomea. Siinähän ne menisi neljä juhlittavaa missä kolmekin.

Realisti minussa kuitenkin tyrmää ajatuksen aika nopeasti, vaikka tiedän, että tyttöjen isoista juhlista tulee jotakin sellaista, mitä tytöt perheineen ja vieraat muistelevat vielä pitkään. Me jatkamme omien juhlien suunnittelua ja iloitsemme mukana kaikkien tänä keväänä valmistuvien kanssa.

Mutta mitähän se ylioppilaspoika oikeastaan tykkää Saaran ajatuksesta koristella juhlapaikkana oleva kerhohuone vaaleanpunaisilla ilmapalloilla?

torstai 10. toukokuuta 2012

Löytyykö luonnetta?

Olin lapsi 60- ja 70-luvuilla. Minulla on mielikuva, että tuolloin lasten ja nuorten kasvatus oli aika yks´oikoista. En muista nähneeni kirjastossa minkäänlaisia lapsikirjoja tai kasvatusoppaita. En koskaan kuullut äitini pohtivan naapurinnaisten tai ystävättäriensä kanssa kasvatuksellisia solmukohtia. Enkä liioin kuullut kenenkään koskaan valittavan, miten vaikeaa on tulla nykynuorten kanssa toimeen.
Edelleen luulen, että yksi syy tämänpäivän mataliin syntyvyyslukuihin Suomessa on kamalan korkea kynnys kasvattaa mahdollisista jälkeläisistään edes kohtuullisen yhteiskuntakelpoisia. Tokihan syntyvyyteen vaikuttaa niin moni muukin asia, mutta odotukset ja oletukset, kuinka lasten tulisi varttua noin keskivertaisesti, saa kurkun kuristamaan jo rohkeallakin perheenperustajalla.

Minulla kokemukset lasten ja nuorten kasvattamisesta rajoittuu vain omiin lapsiin. En siis millään muotoa koe olevani kasvattaja ammatikseni, vaikka "päätyöni" 23 vuoden ajan on ollutkin kasvatus.
Eilen pysähdyin pohtimaan taas yhtä kasvattajan työmaata matkallani yläasteelaisen vanhempainvarttiin.

Vanhemmat tekevät työtään oman arvomaailmansa pohjalta. He pyrkivät siirtämään lapsilleen niitä arvoja, joita itse pitävät tärkeänä. Sallitun ja kielletyn raja voi olla hyvin häilyvä esimerkiksi yhdessä luokallisessa oppilaita, kun eväät lapsen moraalille on annettu monen näkemyksen perusteella. Mikä on yhdelle äidille normaalia lapsen käytöstä, on toisen äidin mielestä täysin sopimatonta. Yhteiskunta sieltä 60-luvun arvomaailmasta on tullut ihan toiselle planeetalle ja sen hyppäyksen mukana on syytä tulla viisaasti, jottei löydä itseään vailla vankkoja periaatteita tukipilareinaan pitämisen sijasta arvomaailman romahtamisen hetteiköltä.

Kun kasvatan lastani, joudun väistämättä myös huomioimaan lapsen luonteen ja sen erityispiirteet. Kun yhdelle lapselle on luvallisen ja luvattoman ero yhdellä selittämisellä selvä, toinen haluaa opiskella sen kokeilemisen ja erehtymisen kautta.
Lienee jokaisen vanhemman toive, että lapsi saisi varttua mahdollisimman vähin kolhuin ja vastoinkäymisin. Haluaisimme, että lasten elämä olisi onnellista ja he välttyisivät niiltä virheiltä, joita itse olemme aikanaan tehneet. Luonteen terävimpiä särmiä yritämme hienovaraisesti opettaa muokkaamaan niin, että sosiaalinen kanssakäyminen olisi lapsella edes kohtuullisen miellyttävää.

Se, mitä eilen syvimmillään pohdin, oli rajanvetoa siihen, kuinka paljon minun täytyy vanhempana hyväksyä lapsen ja varsinkin jo varttuneen nuoren luonteen ominaispiirteitä hänen omana tapanaan tehdä asioita vai kuinka paljon voin ohjata, neuvoa tai jopa käskeä toimimaan toisin. Kuinka paljon pystyn ja millä tuloksin muuttamaan nuoren ahkeruutta, huolellisuutta, järjestelmällisyyttä, siisteyttä, toisten huomioimista, sosiaalisia taitoja? Mikä on realistinen raja omien arvojen ja toimintatapojen "istuttamiselle" ja mistä alkaa nuoren oma luonne ja tapa toimia?

Karkeat perusperiaatteet ovat tietysti selvät ja niistä ei neuvotella. Vanhempana olen vastuussa nuoren turvallisuudesta ja terveydestä. Hyvin paljon on sääntöjä ja arvoihin liittyviä asioita, jotka ovat yksiselitteisiä ja niiden olemassaolo perustuu vanhemman elämänkokemukseen ja tietoon, jota ei nuorella vielä ikänsä puolesta ole.

Äiti tai isä ei voi koskaan olla lapselleen "kaveri". Yhteistyötä voidaan kyllä tehdä hedelmällisesti, kun kumpikin tuntee toisen. Toista oppii tuntemaan vain viettämällä paljon aikaa hänen kanssaan, tekemällä asioita yhdessä, puhumalla asioista. Silloin nuorikin ehkä hiukan paremmin ymmärtää, miksi jokin sääntö tai "elämää rajoittava kielto" on olemassa.

Siitä, pääseekö 2000-luvun vanhempi ja kavattaja helpommalla kuin 60-lukulainen, en osaa sanoa mitään. Se ainakin on varmaa, että tämän päivän nuori joutuu tekemään ratkaisuja paljon vaikeammista ja kauaskantoisemmista asioista kuin "ennen vanhaan". Rakkautta ja oikeaa välittämistä nuori tarvitsee vuosikymmenestä piittaamatta.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kesälomareissu

Bussinkuljettajamieheni on siis toukokuun kesälomalla. Tämän kesän ensimmäinen lomareissu on nyt tehty ja teimme sen ihan kahdestaan.
Ostin Huutonetistä teräksisen mehumaijan ja paketti oli haettava Jätkäsaaresta Verkkokaupan yhteydessä olevasta postista. Houkuttelin miehen mukaani bussiajelulle pakettia hakemaan.
Verkkokaupan uusi toimitalo on minulla vielä huoltoa ja 24h-kioskia lukuunottamatta perehtymättä. Nyt kun kerran olimme lomailemassa talouskoululaisen toimittaessa lapsenlikan virkaa, nousimme hissillä talon kattotasanteelle. Siellä 50 metrin korkeudessa on nähtävyyden kriteerit oikein hyvin täyttävää katsottavaa. Katolla on MiG-21 BIS-hävittäjä, josta en osaa sanoa muuta, kuin että kone näyttää sotalentokoneelta. Tiedän, että kone on monista miehistä hyvin mielenkiintoinen, toki minustakin. Kattotasanteelta avautuvat näkymät on kuitenkin sitä luokkaa, että jos saisin nähtävyyksien nälkäisiä vieraita, kuskaisin heidät Verkkokaupan katolle.

Siellä hiukset sotkevassa tuulessa totesimme miehen kanssa, että meidän mittapuumme mukaan oikein hyvä lomakohde ja nähtävyys.

Mehumaija oli myös oikein hyvä - uudenveroinen ja täyttä terästä. Jatkossa "mummon mehu" muuttuu äidin mehuksi.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Ruokakorin hintavertailu Ruoholahden ruokakaupoista

Hintavertailun tekeminen päivittäistavaroista kannattaa.
Valitsemme usein ruokakauppamme mielikuvien perusteella. Suurperheellinenkin tunnustaa mielikuvien ohjailevan ostokäyttäytymistään, mutta onneksi tällä kertaa mielikuvani pitivät paikkansa. Tärkein kriteeri ruokakauppani valinnalle on tällä hetkellä hinta. Siinä tuntumassa hengittää kauppiaan niskaan mielikuva ostamisen helppoudesta ja joustavuudesta. Myös ostosreissuun tärväytyvä aika merkitsee minulle paljon.
Kotimme sijaitsee kolmen ruokakaupan "bermudankolmiossa". Naapuritaloissa ovat K- market, S-market ja Citymarket. Joka kuukausi kannan ruokakauppaan reilut puolitoistatuhatta euroa, joten pienetkin hintaerot nousevat vuositasolla merkittäviksi.

Valitsin ruokakoriin tuotteita, joita ostan lähes kuutena päivänä viikossa. Voita/levitettä en osta päivittäin, mutta voin hinta on mukana pelkästä mielenkiinnosta voin tämänhetkistä hintaa kohtaan.
Ajatuksenani oli, että illan ruokana tarjoaisin perheelle jauhelihakastiketta, keitettyjä perunoita ja porkkanaraastetta. 
Vertailuun olen valinnut tuotteet omien ostotottumusteni mukaan. WC-paperia ostan lähes päivittäin ja nykyään se on myymälän rullahinnaltaan edullisinta. Omenat ovat Royal Gala -lajiketta, vaikka esimerkiksi Citymarketissa olisi tänään saanut omenia myös tarjouksesta 0,99e/kg. Royal Gala on ollut koko talven hyvälaatuista, joten hinta-laatusuhde on ollut kohdallaan.

Porkkanat olivat K-marketissa Italiasta, muissa kaupoissa sai vielä kotimaisia. Tosin niiden laatu näin keväällä alkaa olla jo vaihtelevaa.

                                 K-market          S-market       K-citymarket               
Vaasan Ruispalat         2.05                2.05               1.65                                                    


Vaasan Moniviljapaahto 2.29             1.59               1.79                                     

HK Keittokinkku          3.59                3.29              3.59                                                     
300g    

Naudan paistijauheliha   3.65               3.79              3.65                            
400g   

1,5l Kevytmaito              1.45             1.17             1.27                                                                       

1litra Gefilus Piimä          1.89             1.46             1.45                                                                     

2 kg perunoita                1.19            1.15              1.09                                                  

1 kg porkkanoita            1.89           1.29               1.49

1 kg omenoita                 2.29          2.19               2.29                                                                      

1 kg mansikka-               1.59          1.03               1.59                                               
jogurttia
Valio voi 500g               3.09           2.79               2.79                                    

WC-paperi                    2.49 (6rll)   1.80 (8rll)      2.15 (8rll)                               


YHTEENSÄ:               27.31          23.34         24.53                                                            



Niinkuin olin kuvitellutkin, S-marketin ruoka on kokonaisvertailussa edullisinta. Vertailusta pomppaa tietysti esille muutama mielenkiintoinen yksityiskohta. Vaasan Ruispalat, joita käytämme vähintään kaksi pakettia päivässä, onkin Citymarketissa 40 senttiä edullisempaa kuin S-marketissa. Jos hinta olisi stabiili kummassakin kaupassa, ostamalla ruisleivän Citymarketista säästäisimme vuodessa 291,20 euroa.

Maidon hinta on toinen kipupiste meidän perheen ruokabudjetissa. Jos maidon kulutus on 10prk/päivä, vuoden maidot S-marketista ostettuna maksaa meille 4258e.  Citymarketista, jossa maito on toiseksi edullisinta, vuoden maitosaldo on 4622e.  Ostamalla maidon S-marketista vuosisäästö on 364e.

Kun hintoja katselee taulukossa, huomaa myös väistämättä vanhan linssiinviilauskikan: hinta näyttää pienemmältä, kun se päättyy yhdeksikköön.

Suurperheen äidin yhteenvetona voisi todeta, että päivittäisten ruokaostosten ostopaikan valinnalla on merkitystä, jos haluat säästää rahaa. Usein myös aika on rahaa ja silloin on valmis maksamaan lähimmästä kaupasta kipaisten haetusta maitolitrasta enemmän.
Tarjousten hyödyntäminen peruselintarvikkeiden kohdalla on aina puhdasta säästöä. Siksi olen investoinut kylmäsäilytystiloihin, jotta myös pakaste- ja kylmiötila riittää elintarvikkeiden varastoimiseen.

Satunnainen blogilukija varmaan huomauttaisi, että kaupassakäynti vaikka kahdesti viikossa toisi myös säästöjä. Olen samaa mieltä, mutta käytännössä sen toteuttaminen on hyvin työlästä, kun tavaramäärät 14-henkisessä perheessä on tiukankin budjetin aikana massiivisia. Lisäksi hyödynnän kauppojen "punaisten hintalappujen tarjoukset" päivittäin. Koska ruoka häviää kylmiöstämme jo ostopäivänä, ei päivämäärillä ole niin suurta merkitystä useimpien tuotteiden kohdalla.
                                     

lauantai 5. toukokuuta 2012

Tarpeellisia tavaroita

Kaapelitehtaan Kierrätysmessut värittää tätä viikonloppua. Tapahtuma on perinteisesti ollut lasten mieleen. Minulle suurin hyöty on liikunta, mitä saa ihan huomaamatta, kun kävelee Kaapelitehtaan ja kodin väliä muutaman kerran päivässä.
Yhdeltätoista kävin paikalla, kun tapahtuma oli juuri avattu. Väkimäärä enteilee uutta kävijäennätystä, koska aikaisimpina vuosina lauantaiaamu on ollut aika vaisu. Nyt oli ilmaistorilla jo tuttu meno ja kirjalaatikoiden äärelle sai jonottaa.
Tapahtuma on erittäin monipuolinen.
http://www.kierratystehdas.fi/  Tästä linkistä saa tapahtumasta lisää tietoa. Paikalle pääsee erittäin hyvin julkisilla liikennevälineillä. Raitiolinja 8:n uusi pysäkki on aivan Kaapelitehtaan korvalla, samoin bussin 15. Ruoholahden metroasemalta on kävelymatkaa vajaa puoli kilometriä.
Paikalle voi tuoda ilmaiseksi myös kierrätettävää elektroniikka- ja metalliromua.
Ilmaistorin idea on se, että voit tuoda torille tarpeettomat tavarasi ja ottaa vapaasti, mitä haluat ja tarvitset. Tyhjin käsinkin voi torille tulla tekemään löytöjä.

Miehellä alkoi odotettu kesäloma. Huima ajatus on se, että tämän kesäloman jälkeen hänellä on toivon mukaan enää kaksi kesälomaa lusittavana ja sitten koittaa mummolan vapaus.
Kun aikaisempina vuosina lomat ovat olleet miehelle hiukan kituliaita, niin nyt näyttää vanhuus ja raihnaisuus saavan aikaan sen, että loma tuntuu huojentavalta ajatukselta. Minähän olen miehen työssä mukana myötäelämällä ja laittamalla eväitä. Niiltä osin miehen loma on huojennus myös minulle.

Eilinen miehen loman ensimmäinen päivä tuli kuin tilauksesta.Olin päivän kahden tytön koululla "keittiön tätinä", kun keittiön koko vakiohenkilökunta oli sairastunut. Työ oli minulle helppo, koska puolet koulun väestä oli luokkaretkellä ja kylmiössä oli valmis ruoka, jonka vain laitoin uuniin. Työni lopputulokseen, eli lounasruokaan, olisin ollut tyytyväinen, jos olisin uskonut varoitteluja uunin tehottomuudesta. Onneksi koululle on luvassa keittiöremontti, koska vakiohenkilökunta saa tehdä töitä tosissaan noilla vehkeillä.

Tämä aamu onkin mennyt Kampaajatytön eilisen puhelinvarkauden mukanaantuomien asioiden hoitamisessa. Säälin "köyhää opiskelijaa", joka suurella vaivalla tienaamillaan rahoilla ostaa mieleisensä puhelimen, joka muutaman viikon kuluttua varastetaan. Rikosilmoitus on tehty, uusi sim-kortti haettu ja pikkuveli on lainannut siskolle vanhaa puhelintaan.
Kun Kampaajatyttö lähti eilen illalla kaverilleen Kontulaan, varoittelimme isin kanssa metroasemalla perjantaisin hengailevasta väestä. Tavaroiden peräänkatsomisesta emme muistuttaneet, kun mielessä oli vain väkivaltaiset päihtyneet.

Kaikkea tuollaista täytyy täällä kokea, jotta lähes hysteriaan asti osaa pitää tavaroistaan kiinni julkisilla paikoilla.
Täällä putsataan vaikka kengät jaloistasi, jos noudatat samaa periaatetta, jolla isäni jätti 80- ja 90- luvuilla autonsa lukitsematta: "jos joku vie, niin tarpeeseensapahan vie".