Kevät loppuu kesken

Näyttää koittavan se aika vuodesta, että on viisasta ripustaa keittiön seinälle pitkä lista ja ruveta merkkaamaan muistiin asioita, joita ei passaa unohtaa.
Seuraavaan kahteen viikkoon näkyy jo tältä istumalta kuuluvan neljä hammaslääkäri- tai lääkärireissua, viisi kevätjuhlaa, kerhohuoneen avaimen noutoa ja pukuvuokraamossa käyntiä. Kerhohuoneen siivous ja yksien lakkiaisten järjestäminen tulee siinä sivussa.
Onneksi on näitä hanakoita nuoria naisia leipomaan ja juhlia järjestämään ja onneksi taloyhtiössä on kerhohuone, koska kotimme 14:n vakituisen asukkaan jälkeen on mahdoton juhlapaikka. Täällä yksikertaisesti loppuu neliöt ja pyykkien piilotuspaikat kesken. Toki jos haluaa juhlia lakkiaisia pyykkikorikasat olohuoneen nurkassa, ei ole mitään hätää, mutta jos niitä ei haluaisi vieraille näytellä, olisi mukava lykätä silmiltä piiloon. Niistä piiloista siis on pulaa.
Ahtauden tuntua ei yhtään helpota Talouskoululaisen ja minun rakkaudella vaalimat multapurkit, jotka yöaikaan ja kylmällä tuulella ovat keittiön pöydällä. Aika näyttää, mitä niistä kylvöksistä tulee esille.

Parvekkeen pesuun pääsemme vasta kevään pihatalkoiden ja jätelavan jälkeen, koska parvekkeella odottaa jätelavalle pääsyä aika paljon tavaraa. Täällä kun ei ole suotavaa viedä jätehuoneen roska-astioihin muuta kuin kotitalousjätettä. Rikkinäiset huonekalut ja muut isommat tavarat saa siis odotella lavalle pääsyä ja perinteisesti tämän talon asukkaat säilövät sen tavaran parvekkeille, kun vaihtoehtoja ei juuri ole.

Meidän ikkunoista näkyy luontoa ja vehreyttä tasan muutaman istutetun lehmuksen verran. Lehmusten lehdet ovat silmuilla, joten orastavaa vehreyttä on näkyvillä.
Jokakeväisen sokin sain perjantaina, kun saatoin Kaisaa yökylään Laajasaloon. Olin taas aidosti järkyttynyt siitä, että metron ikkunoista näkyi niin pitkää ruohoa, että lehmät ja lampaat voisi laskea laitumelle ja koivut olivat täydessä lehdessä. Jos pyörii vain täällä kotinurkissa tähän aikaan vuodesta, ei kevään todellisesta edistymisestä tiedä yhtään mitään. Joka vuosi asuessamme Ruoholahdessa olen törmännyt tähän samaan asiaan.
Kaikki, mikä liittyy kevääseen, on siis ollut ajatuksia ja muistoja pääni sisällä. Asuinympäristöni ei millään lailla ruoki luonnollista yhteyttä luontoon.

Lintujen laulukin voi olla luonnotonta. Kahtena aamuna peräkkäin tasan puoli neljältä on keittiön ikkunasta alkanut kuulua minulle tuntemattoman linnun itsepintainen laulu. Ei mitään keväistä, iloista sirkutusta, vaan yhden yksinäisen  vuodatus, joka kuulostaa aivan siltä, kuin hän yrittäisi kertoa, että "ukko tuli taas humalassa kotiin ja poikaset on pudota pesästä". Betoniseinät vielä antaa laululle lisäpontta.
Jos kolmantena aamuna saan herätyksen siihen aikaan, aion mennä parvekkeelle ja sanon valittajalle "voisitko pitää suusi kiinni?"