Maaseudulle tulevaisuutta

Kävin lukemassa Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuja. Lehti on minulle tuttu lapsuudestani, kannoin sitä kotiin oranssinvärisestä avonaisesta postilaatikosta, johon lumi tuiskutti talvisin ja kasteli postit. Lehti tuli meille niin kauan, kuin navetastamme kuului ammumista. Ammuminen loppui 70-luvulla monen tekijän summana: jotta tila olisi tuonut toimeentulon, olisi pitänyt rakentaa uusi ja paljon suurempi navetta, tehdä suuria investointeja. Lisäksi varsinkin äidin terveys ei enää kestänyt raskasta navettatyötä. Lehmien "autoon laitto" toi vanhemmilleni ja isovanhemmilleni, jotka asuivat samassa taloudessa, ristiriitaisia tunteita. Toisaalta oli helpotus päästä fyysisesti helpommalla, mutta työn vaihtuminen tehdastyöhön oli ensi alkuun lähes kulttuurisokki koko perheelle.

Rakkauden maatalon töihin imin äidinmaidosta ja myöhemmin söin oman maan rukiisesta leivästä. Rakkauden metsänhoitoon nuuhkin oman isäni metsältä tuoksuvista, jäisenmäristä metsurinvaatteista. Navettaa kaipaan hillittömästi - sitä tuskin koskaan saan, mutta papan metsistä pidän kiinni viimeiseen hengenvetooni asti ja menen ennemmin kerjuulle, kuin olen myymässä perintömaita.

Viime päivinä ja koko eilisen illan unta odotellessani, olen miettinyt - ei enempää, eikä vähempää - kuin Suomen maatalouden tulevaisuutta ja nykytilaa. Asian huolestuttavan tilan voi nähdä, vaikka olisi kiintopisteitä maatalouteen vain varhaislapsuuden kokemusten perusteella.
Minulla on tunne, että tämän päivän päättäjillä Suomessa ei ole riittävästi tarmoa, taitoa, ymmärrystä tai mielenkiintoa etsiä todella merkittäviä keinoja maatalouden aseman vahvistamiseen nopealla aikataululla. Tiloja lopetetaan kiihtyvällä tahdilla, kun keinot alkaa olla lopussa kannattavuutta etsiessä.

Jos ajattelisin itseäni maatalousyrittäjän haalareihin, kuinka pitkälle henkinen kanttini kestäisi tehdä investointeja velkarahalla, kun tulevaisuuden näkymiä alalla voi ennakoida keskimäärin puolen vuoden-vuoden aikajanalla. Kun unettomia öitä aiheuttaa jo muutaman tuhannen euron velkataakka, kuinka asennoitua toivorikkauteen satojentuhansien eurojen velkojen alla?

Sivusta seuraavana olen myös pohtinut, kuinka meillä suomalaisilla on varaa kadehtia, mollata tai suorastaan vainota maatalousyrittäjiä, joista joka ikinen tienaisi leipänsä helpommin vaneritehtaan kolmivuorossa. Jos maatalouden pystyssäpysymisen oljenkortena maatalousyrittäjä saa jostakin jotakin avustusta tai tukea, niin niitä kadehtiva voi hissun kissun laittaa oman navettansa pystyyn ja katsoa, millaisia mersuja niillä Euroopan rahoilla ostetaan.

Tekisi mieleni ravistella olkapäistä sitä, joka asettaa kysenalaiseksi ihmisen työn karjatilalla, pellolla tai metsässä.
Voi myös antaa ajattelemisen aihetta viime viikkojen uutiskirjoitukset liittyen voin tuotantoon, kananmuniin, suomalaiseen sianlihaan, maatilojen lopetuspäätöksiin, siemenviljatilanteeseen.

Talousuutisista hyväili korvia toimittajan sanat: "venäläiset haluavat Suomesta tuotavan Oltermanni-juuston olevan tehty Suomessa, suomalaisesta maidosta."
Me suomalaiset emme kai kohta halua syödä muuta kuin riisiä ja Bratwurstia.

Pikkutytöstä asti olen rakastanut erästä historian kuvausta, joka kerrotaan ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Joosef oli vankilassa Egyptissä, koska hänen veljensä myivät hänet orjaksi. Farao näki kaksi merkillistä unta, jotka Joosef Jumalan avulla selitti. Unet pitivät paikkansa ja farao teki, kuten Joosef neuvoi.
Kysymyksessä oli siis tapahtuma, kun Egyptissä ja sen naapurimaissa tuli seitsemän vuoden ajan ennennäkemättömän suuria satoja ja niiden jälkeen seurasi seitsemän täydellistä katovuotta.

Olen aina ollut taipuvainen ajattelemaan, että suuri sato, tuli se sitten pellolta, metsästä tai järvestä, pitäisi hyödyntää, käyttää ja säilöä mahdollisimman tehokkaasti. Seuraavana vuonna voi tulla kato ja silloin saattaa tulla "viljanostajia naapurimaista".
Suokoon Luoja näinä viikkoina kylvettävälle viljalle suuren sadon ja siunatkoon  maaseudun työntekijöitä terveydellä, voimalla, viisaudella ja rohkeudella.
Ja meille työn hedelmistä nauttiville kiitollisuutta suomalaisesta viljasta, maidosta ja lihasta.