sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Maaseudulle tulevaisuutta

Kävin lukemassa Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuja. Lehti on minulle tuttu lapsuudestani, kannoin sitä kotiin oranssinvärisestä avonaisesta postilaatikosta, johon lumi tuiskutti talvisin ja kasteli postit. Lehti tuli meille niin kauan, kuin navetastamme kuului ammumista. Ammuminen loppui 70-luvulla monen tekijän summana: jotta tila olisi tuonut toimeentulon, olisi pitänyt rakentaa uusi ja paljon suurempi navetta, tehdä suuria investointeja. Lisäksi varsinkin äidin terveys ei enää kestänyt raskasta navettatyötä. Lehmien "autoon laitto" toi vanhemmilleni ja isovanhemmilleni, jotka asuivat samassa taloudessa, ristiriitaisia tunteita. Toisaalta oli helpotus päästä fyysisesti helpommalla, mutta työn vaihtuminen tehdastyöhön oli ensi alkuun lähes kulttuurisokki koko perheelle.

Rakkauden maatalon töihin imin äidinmaidosta ja myöhemmin söin oman maan rukiisesta leivästä. Rakkauden metsänhoitoon nuuhkin oman isäni metsältä tuoksuvista, jäisenmäristä metsurinvaatteista. Navettaa kaipaan hillittömästi - sitä tuskin koskaan saan, mutta papan metsistä pidän kiinni viimeiseen hengenvetooni asti ja menen ennemmin kerjuulle, kuin olen myymässä perintömaita.

Viime päivinä ja koko eilisen illan unta odotellessani, olen miettinyt - ei enempää, eikä vähempää - kuin Suomen maatalouden tulevaisuutta ja nykytilaa. Asian huolestuttavan tilan voi nähdä, vaikka olisi kiintopisteitä maatalouteen vain varhaislapsuuden kokemusten perusteella.
Minulla on tunne, että tämän päivän päättäjillä Suomessa ei ole riittävästi tarmoa, taitoa, ymmärrystä tai mielenkiintoa etsiä todella merkittäviä keinoja maatalouden aseman vahvistamiseen nopealla aikataululla. Tiloja lopetetaan kiihtyvällä tahdilla, kun keinot alkaa olla lopussa kannattavuutta etsiessä.

Jos ajattelisin itseäni maatalousyrittäjän haalareihin, kuinka pitkälle henkinen kanttini kestäisi tehdä investointeja velkarahalla, kun tulevaisuuden näkymiä alalla voi ennakoida keskimäärin puolen vuoden-vuoden aikajanalla. Kun unettomia öitä aiheuttaa jo muutaman tuhannen euron velkataakka, kuinka asennoitua toivorikkauteen satojentuhansien eurojen velkojen alla?

Sivusta seuraavana olen myös pohtinut, kuinka meillä suomalaisilla on varaa kadehtia, mollata tai suorastaan vainota maatalousyrittäjiä, joista joka ikinen tienaisi leipänsä helpommin vaneritehtaan kolmivuorossa. Jos maatalouden pystyssäpysymisen oljenkortena maatalousyrittäjä saa jostakin jotakin avustusta tai tukea, niin niitä kadehtiva voi hissun kissun laittaa oman navettansa pystyyn ja katsoa, millaisia mersuja niillä Euroopan rahoilla ostetaan.

Tekisi mieleni ravistella olkapäistä sitä, joka asettaa kysenalaiseksi ihmisen työn karjatilalla, pellolla tai metsässä.
Voi myös antaa ajattelemisen aihetta viime viikkojen uutiskirjoitukset liittyen voin tuotantoon, kananmuniin, suomalaiseen sianlihaan, maatilojen lopetuspäätöksiin, siemenviljatilanteeseen.

Talousuutisista hyväili korvia toimittajan sanat: "venäläiset haluavat Suomesta tuotavan Oltermanni-juuston olevan tehty Suomessa, suomalaisesta maidosta."
Me suomalaiset emme kai kohta halua syödä muuta kuin riisiä ja Bratwurstia.

Pikkutytöstä asti olen rakastanut erästä historian kuvausta, joka kerrotaan ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Joosef oli vankilassa Egyptissä, koska hänen veljensä myivät hänet orjaksi. Farao näki kaksi merkillistä unta, jotka Joosef Jumalan avulla selitti. Unet pitivät paikkansa ja farao teki, kuten Joosef neuvoi.
Kysymyksessä oli siis tapahtuma, kun Egyptissä ja sen naapurimaissa tuli seitsemän vuoden ajan ennennäkemättömän suuria satoja ja niiden jälkeen seurasi seitsemän täydellistä katovuotta.

Olen aina ollut taipuvainen ajattelemaan, että suuri sato, tuli se sitten pellolta, metsästä tai järvestä, pitäisi hyödyntää, käyttää ja säilöä mahdollisimman tehokkaasti. Seuraavana vuonna voi tulla kato ja silloin saattaa tulla "viljanostajia naapurimaista".
Suokoon Luoja näinä viikkoina kylvettävälle viljalle suuren sadon ja siunatkoon  maaseudun työntekijöitä terveydellä, voimalla, viisaudella ja rohkeudella.
Ja meille työn hedelmistä nauttiville kiitollisuutta suomalaisesta viljasta, maidosta ja lihasta.

20 kommenttia:

  1. Kiitos viisaista sanoistasi. Hyvää äitienpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Pienien tilojen lopettaminen on kyllä väistämätöntä. Isoilla tiloilla voidaan hyödyntää suuruuden ekonomiaa ja saadaan tiloja kannattavemmiksi. Lisäksi isolla tilakoolla on mahdollisuus koneellistaa toimintoja, joten työn fyysinen kuormittavuus pienenee. Samoin peltotöihin voidaan ostaa isompia koneita ja saadaan nopeammin valmiiksi.
    Maatalous on tosiaan ollut suuren murroksen edessä. Onneksi vauhti on hiljentynyt.
    Kiitoksia mielenkiintoisen aiheen esille tuomisesta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä kauniista sanoistasi!
    Hyvää äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Maalaistalon tyttärenä melkein sanoisin, että rahallisesti aina jotenkin pärjää, mutta jos ihminen nuijitaan yleisessä mielipiteessä täydelliseksi rikolliseksi vain ammattinsa vuoksi, sitä on vaikea jaksaa. Juuri lehdessä toimittaja Eurooppa-päivänä julisti, miten EU ei sitten toteuttanutkaan mitään mörköjä, ei tullut saksalaisia tontinostajia jne. Ilmeisesti hän (ja moni muu) ei ole tajunnut, että EU vaikutti maatalouteen täsmälleen niin dramaattisesti kuin etukäteen pelättiinkin. Kiitos tästä puolustuspuheesta.

    VastaaPoista
  5. No näinpä, täällä meillä on tänä keväänä itketty lähtöitkuja, pieni tilamme ei tuota tarpeeksi (ja sitä ei kannata remontoida/rakentaa uutta), lehmät lähtevät syksyllä. Päätös ei ole helppo vaikka sen olemme tienneet meitä odottavan.
    Surullista, tuntuu kuin pettäisin aiemmat sukupolvet ja ne jotka arvostavat suomalaista maataloutta, mutta toisaalta mistään ei saa voimaa ja uskoa jatkaa tätä maidontuotantoa.
    Sydämeen sattuu, mutta kiitos kauniista sanoistasi.

    VastaaPoista
  6. Niin surullisen totta joka sana. Kiitos niistä, toivottavasti joku saa sanoistasi ajattelun aihetta.

    VastaaPoista
  7. Ihania ajatuksia,paljon pohdittavaa!Maalaistalon tyttönä arvostan ja kunnioitan sydämestäni niitä ihmisiä,jotka tekevät pitkiä päiviä sen eteen,että saisin juoda puhdasta,suomalaista maitoa!

    VastaaPoista
  8. Jälleen kerran asiaa ja viisaita sanoja! Blogiasi on kiva lukea koska pohdit asioita syvällisemmin ja olet hyvä kirjoittamaan.

    Leppis
    p.s. Minulle isän tuoksu on metsurin tuoksu <3 Viime kesänä istuin tuntikausia pihakeinussa nuuhkimassa ilmaa... kaupungin metsuri sahasi pihaltamme kaksi isoa mäntyä ja se tuoksu joka pihaan jäi on ihana.

    VastaaPoista
  9. Sinä maatalon tyttärenä tiedät ja tunnet aiheen varmasti erittäin hyvin. Kyllä ehdottomasti Suomessa halutaan jatkossakin syödä suomalaista ruokaa - on jo ihan kansanhuollon kannalta viisasta, että maalla on kyky ruokkia kansa omavaraisesti. Olen lukenut, että muualla maailmassa yksi keskeinen maatalouden ongelma on, että viljelijät vanhenevat ja uusia tulokkaita ei ole tarvittavissa määrin. En tiedä koskeeko tämä ongelma myös Suomea.

    Siunattua äitienpäivää sinulle! Mahdoit saada mahtavan kasan kortteja aamulla!

    tv Leena

    VastaaPoista
  10. Arvostan itse suomalaista ruokaa - ja valitsen sen tai luomun, jos sitä on saatavilla. Vanhempani saivat meijeristä leipänsä - ja eläkkeensä.

    Mutta mutta jossain on jotain pielessä, kun ruoka on Suomessa kallista tulotasoon nähden, tuottajahinnat eivät kata tuotantokustannuksia, ja maataloustukia maksetaan koko ajan, myös sellaisille, jotka eivät sitä tarvitsisi (Wahlroos noin esimerkkinä). Ja vielä, kauppa keskittyy kahteen kirjaimeen, eikä (kotimaisia) vaihtoehtoja juuri ole.

    Luulen, että suurin osa maksaa mielellaan ruuasta tuottajalle, mutta tämän järjestelmän koetaan kuppaavan kuluttaja-veronmaksajaa joka välissä.

    Kokonaan toinen asia on se, että etenkin tilakokojen suurentuessa ja tilojen lukumäärän pienentyessä pelkkä maatalaus ei riitä pitämään maaseutua elinvoimaisena. Maaseudulle tarvitaan muutakin tuotantoa - ja tämä on politiikassa unohdettu. Oman kokemuksen mukaan keskutalaisissa kunnissa on kaikkien muiden todellla vaikea yrittää paitsi maatalousyrittäjien - kampoihin on pistetty joka välissä jopa niin paljon, että kannatti vaihtaa yrityksen kotipaikkaa vasemmistojohtoiseen kuntaan - ja työpaikat samoin.

    VastaaPoista
  11. Tämä on niin totta. Hienosti kirjoitettu.

    -maatalon tytär

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä kirjoituksesta! Itse maalla asuvana ja maanviljelijävanhempien tyttärenä ilostuin kovasti, että suomalaisen ruuan ja maaseudun asiaa jaksetaan pitää yllä.

    VastaaPoista
  13. Suomalaisten pitäisi saada tuottaa täällä suurimman osan tarvitsemastamme ruoasta - olemme menneet halpaan - syömme talvisin paljon sellaista, mitä muualta tuotetaan jne.
    Jospa voi jotenkin olla mukana lähiruokajutuissa...
    Tänään oman maan perunaa ja porkkanaa, ahvenia suoraan järvestä pannulle...
    vaan tuo ei ole kaikille mahdollista
    mutta yrittäminen suomalaisiin lähituotteisiin - hinta vain sotkee usein tuon halun
    pohtii pappilanmummo

    VastaaPoista
  14. Kiitokset tästä kirjotuksesta minunkin osaltani. Pienen ikäni olen asunut maalla lukuunottamatta opiskeluaikoja kaupungissa. Karjatilalla vietin lapsuuteni, mutta nyt minulla on vain noita kaviokkaita. Maaseudun tulevaisuus tulee tietysti ja ahkerasti sen ja Kantrin luen.

    Pienet tilat kannattavat ainoastaan, jos en ovat velattomia ja investoinnit pystyy tekemään maltilla, mikä usein on mahdotonta. Suuret tilakoot asettavat taatusti paineita viljelijälle ihan jo pelkona siitä, mitä, jos en jaksa tai sairastun.

    Mitä tulee sinunkin mainitsemaasi "maajussien" kadehtimiseen, niin olen tätä itsekin usein miettinyt. Kuinkahan moni "tavallinen" työntekijä muuten suostuisi siihen, että työnantaja maksaisi 20% palkasta ja lopun 80% voisi jokainen hakea valtiolta ja eu:lta tukina....

    Kiitos taas hyvästä ja valaisevasta kirjoituksesta!

    -Anu-

    VastaaPoista
  15. Puhut asiaa:)
    Hyvæ kirjoitus tarkeasta asiasta.
    Voi kun voisikin elaa vain suomessa tuotetuilla evailla. Oman maan potuilla ja jarven kaloilla:)
    Kauheeta kun pienia tiloja joudutaan lopettamaan "kun ne eivat kannata". Maalaiskylat tyhjenevat ja kaupungissa asutaan ahtaasti;(

    VastaaPoista
  16. Voi niin kanssasi olen samaa mieltä!!! En ymmärrä ihmisiä jotka kadehtivat ja haukkuvat maanviljeliöitä....Minä ainakin haluan syödä kotimaista ruokaa!!!

    VastaaPoista
  17. Sainpahan luettua... Siis arkistosi alusta tähän päivään. En joka sanaa, mutta joka jutun kuitekin. Hauskasti löytyi tutun oloisia sanoja - minä olen alun perin Mikkelistä kotoisin, vaikka jo yli puolet elämästäni olen elänyt muualla ja monta vuotta jo täällä Berliinissäkin. :)

    Suomessa(kin) on vähän sitä ongelmaa, että kaikki tuntuvat vain repivän itselle sen minkä saavat, eikä esim. kaikkia hyödyttäviä parannuksia saada aikaan. Tiedän, että Suomen luonto on täällä Saksassakin suorastaan legendaarinen, mutta mainoksia Suomen matkailusta en ole nähnyt kertaakaan. Samoin kaikki Suomalainen ruoka herättää kiinnostusta ja esim. ruisleipä on usein nimeltään Finnbröd ("suomileipä"), mutta harvoinpa olen muuta oikeasti suomalaista nähnyt kuin hunajanmyyntiä joulutoreilla (ja salmiakkia ja lakritsaa niitä myyvistä liikkeistä). Jotain yhteisprojekteja voisi siis yhteisillä rahoilla yrittää saada aikaiseksi...

    VastaaPoista
  18. Olipa kiva lukea, että joku vielä arvostaa maanviljelijöidenkin työtä. Kiitos siitä!!

    Mukavaa kevään jatkoa!

    Terveisin: tänäänkin aamuviideltä navettaan noussut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttinne ovat tuoneet minulle iloa ja intoa ja jälleen kerran myös uusia, avartavia näkökulmia aiheeseen.
      Tällaiset asiat ovat niin suuria, että kun näkee, millä tolalla asiat ovat ja kuinka vähän todellisia muutoksia parempaan saadaan aikaan, tulee helposti luovuttamismieliala - mitä väliä, kun en voi mitään asian hyväksi kuitenkaan tehdä. Asia ei kuitenkaan ole niin. Kaikki suuri ja merkittävä on lähtenyt alulle pienestä ja vaatimattomasta. Täytyy vain uskoa asiaansa.
      Meidän täytyy pitää kovaa ääntä suomalaisen ruuan ja maaseudun puolesta!

      Poista