torstai 17. toukokuuta 2012

Kaunis kappeli Kamppiin

Kamppiin on noussut mielenkiintoinen uusi rakennus. Siihen pääset tutustumaan oheisesta linkistä.
http://www.iltasanomat.fi/videot/uutiset/kaiken-kansan-kappeli-keskella-kamppia/vid-1288469711450.html

Kyse on siis Helsinkiin hyvin keskeiselle paikalle rakennetusta kirkkorakennuksesta eli kappelista. Satunnainen kaupungissakävijä tai turisti löytää kappelin vanhan linja-autoaseman vierestä.
Kappelin toiminnasta vastaa Helsingin Seurakuntayhtymä. Kumppanuusperiaatteella mukana toimii myös Helsingin sosiaalivirasto.
Aamulla tuon videoesittelyn nähtyäni ja miehelle näytettyäni lähdimme varta vasten katsomaan kappelia. Minä "juoksen kylillä" sen verran harvoin, että en ollut edes rakennusvaiheessa kulkenut työmaan ohi ja kappelin huima ulkonäkö oli minulle pysähdyttävä ja innostava.
Rakennusta katsellessani tulee mieleeni sana "turvapaikka".

Koko kansan Suvivirsi-tapahtuman yhteydessä 31.5 klo 18 Lasipalatsin aukiolla vietetään kappelin avajaisia. Tilaisuus on nähtävänä TV1:ssä sunnuntaina 10.6. klo 10.

Kappelin sijainti ja olemus takaavat sen, että tässä on kyseessä Helsingin uusin turistinähtävyys. Sen lisäksi uskon, että kappelin alkuperäinen ajatus hiljentymis- ja keskustelupaikkana löytää kaupunkilaiset ja satunnaiset kävijät.
Kappeli on 1.6 alkaen auki arkisin 7-20 ja viikonloppuisin 10-18.

Mieheni ja minun puheissa kirkko sai heti oman nimen: "kihla-kappeli". Kappeli on rakennettu Simonmäen kylkeen ja Simonmäen entisellä parkkipaikalla 24 vuotta sitten vaihdoimme kihlasormukset.

2 kommenttia:

  1. Uskon,että tuollaisia hiljentymisen paikkoja varmasti tarvitaan kaupungissa!Tuo paikka saanee teidän elämässänne erityisen muiston,tärkeä tapahtuma yhteisen elon tiellä kihlaus!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, enpäs näin ulkosuomalaisena ole ollut tuosta rakennustyömaasta tietoinen. Sisältä näytti varsin kauniilta kappelilta, mutta ulkoapäin kohteliaasti sanottuna erikoinen arkkitehtuuri... Kyllä minulle maistuvat perinteiset kirkkorakennukset paremmin, ne harmaakivikirkot, ne ovat kaikkein parhaimpia!

    tv Leena

    VastaaPoista