torstai 30. heinäkuuta 2015

Käväisy vielä vanhassa kodissa

Ennenkuin kiskon tietokoneen piuhat irti täällä tyhjyyttään kumisevassa Ruoholahdenkodin keittiönnurkassa, käytän hiljaista hetkeä hyväksi ja kerron kuulumisia.
Eilen ajelimme Isin kanssa Helsinkiin, koska Lähihoitajapoika ja osa tavaroista on vielä täällä. Mietimme illalla, minne menisimme syömään ja kun ei tuntunut tulevan mieleen mitään houkuttelevaa ruokapaikkaa (niin, siis Helsingissä, todellakin), menin kauppaan, ostin puolitoista kiloa lohta ja uunijuureksia ja laitoin ruuan uuniin. Isi lähti viemään joitakin vanhimmalle pojalle menossa olevia tavaroita hänen asunnolleen ja toi sitten pojan tänne syömään ja saunomaan. Meillä olikin levollinen iltaruoka kahden ison pojan seurassa.
Pakkailin loppuja astioita ja ruokatarvikkeita ja mukava oli käydä nukkumaan viimeistä yötä täällä. Tosin äänimaailma olikin muuttunut oudoksi ja kuuntelin yön ääniä vielä muutaman tunnin.

Isi lähti juuri hakemaan pakettiautoa ja kun olemme syöneet aamupalaa on enää edessä auton täyttö, loppuimurointi ja matkaanlähtö.

Elämä uudessa kodissa vanhassa mummolassa ja lapsuuteni pihapiirissä on alkanut kaikin puolin hyvin. Olemme nauttineet kaikista uusista asioista ja viihdymme kaikinpuolin hyvin. Järjestelyä riittää vielä moneksi viikoksi, mutta olemme todenneet, että meillä on loppuelämä aikaa. Mitään ongelmia tai vastoinkäymisiä ei ole ilmaantunut eikä lastenkaan ole tarvinnut riidellä tai itkeä. Toki Saara on muutaman vesipisaran tirauttanut, kun ei ole saanut mielestään olla tarpeeksi kauan kirkolla, ("kirkolla" oleminen tai käyminen tarkoittaa puheissani sitten jatkossa Kangasniemen kirkonkylällä asiointia ja käymistä) mutta niitä kirkollakäyntejä on näyttänyt tulevan useamman kerran viikossa.

Olemme kiitollisia. Olemme terveitä. Satoi tai paistoi, on hyvä olla yhdessä uudessa kodissamme. Rukouksissa muistan jokaista lukijaa oman elämäntilanteen haasteissa. Etsitään ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan (= syyttömyys, oikeamielisyys), niin kaikki muu meille sen ohessa annetaan.

Ymmärrettävästi tämän kiitollisuuden keskellä ajatukseni ovat jo aika vakaasti Lautakankaalla.
Olkaa siunattuja!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Perillä erittäin onnellisesti

Olemme ihmeissämme ja täynnä kiitollisuutta. Olemme perillä uudessa kodissa ja minä olen palannut kolmenkymmenen vuoden jälkeen lapsuuskotiin. Olen "isieni mailla" ja elän todeksi Vanhan Testamentin riemuvuotta.

Muutto torstaina sujui todella hyvin. Muuttoautoon mahtui ne tavarat, joiden oli tarkoituskin, kuun lopussa käymme Isin kanssa hakemassa loput samalla kun Lähihoitajapoika tulee tänne. Tavaroiden paikoilleen laittaminen on ihan alkutekijöissään, mutta tarkoituksella emme näännytä nyt itseämme puurtamisella, vaan annamme aikaa katselemiselle ja elämän tunnustelulle. Muuttokuorman teko ja tänne rahtaaminen on pikkujuttu sen rinnalla, että olemme saaneet kaikkien huoneet kuntoon ja talon etukatoksessa olevat tavarat sijoitettua. Yksi huone kerrallaan on taloa tyhjennettävä ja sitten tarkkaan harkiten kalustettava uudelleen. Eilen sain käytyä läpi melkein kaikki keittiön kaapit ja tyhjennettyä ne tarpeettomasta tavarasta, mutta mitään meidän muuttokuormassa tullutta huushollikampetta en sinne vielä laittanut. Täällä tulee asumaan 11 henkeä, joten tavoittelen väljyyden harhakuvaa ja yritämme välttää kaikkea vähemmän tarpeellista tavaraa.

Kukaan ei ole vielä toistaiseksi ääneen sanonut kaipaavansa kaupunkiin. Saaralla vie oman aikansa tottua hyttysiin ja muihin eläviin, mutta suloisenpehmeä Diana-kissa on jo valloittanut Saaran sydämen täysin. Tiistaina paikallinen yrittäjä http://puulasport.fi/  (yrityksen sivut löytyvät linkistä) tuo Saaralle ja Kaisalle polkupyörät, niin uskon että Saaran sopeutuminen saa uutta puhtia kauankaivatun polkupyörän ansiosta. Tilan omilla teillä on turvallista lasten pyöräillä.

Kohta lähdemme Isin kanssa hakemaan Anne-Marin töistä. Lupasin Anne-Marille, että meidän tulomme jälkeen hänen ei tarvitse pyöräillä työmatkoja. 30 kilometriä pyöräilyä yhteensä työpäivän lisäksi hoivaosatolla on pidemmän päälle liikaa.

Kiitos myötäelämisestä ilossamme. Hyvät toivotuksenne kommenteissa ovat tehneet hyvän mielen.
Kunhan alan paremmin ymmärtää, että tämä on ihka oikeaa totta ja osaan taas kirjoittaa, kerron teille kananmunista, pihapiirissä raikaavasta kukon komentelusta, koirapersoonista, hurjasta tulevasta mustikkasadosta, upeista puista, vanhoista tavaroista, joita löytyy joka nurkasta ja kiitollisuudesta, että Jumala haluaa antaa meille kaikille pelkkää hyvää ja haluaisi antaa enemmänkin, kuin vain osaamme pyytää.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kaksi yötä muuttoon

Eilen isin työn päättymisen riemu vaihtui hienoiseen haikeuteen, kun vuorossa oli työvaatteiden, avaimien ja kassan luovutus. Isin vaatekassista puuttui kravatti ja lähdin sitä viemään Ruskeasuolle ja pääsin näkemään viimeiset silmäykset mieheni työpaikasta.
Ruskeasuon varikko oli viimevuodet miehen toimipaikka, kun avioliittomme alussa se oli Koskela. Silloinhan asuimme työsuhdeasunnossa lähellä varikkoa.

Huomasin ajattelevani, että 31 vuotta samassa työpaikassa luo elämään ja työhön vakautta ja turvallisuutta, unohtamatta kuitenkaan työn raskautta ja vaativuutta. Miehelleni on varmasti toisella tavalla haikeaa jättää työnsä noin pitkän ajan jälkeen, toisin kuin minulla, kun ehdin olla vanhainkodissa vain parisen vuotta ja senkin osa-aikaisena.
Tuon bussinkuljettajatyön lisäksi mieheni ehti olla 13 vuotta metallitehtaassa, jonne hän meni käytännössä nuorena poikana, heti ammattikoulusta päästyään.

Haikeus haihtui nopeasti illan aikana, kun miehen jonkin aikaa vihoitellut hammas äityi hirmuiseen särkyyn. Sain varattua hänelle täksi aamuksi Kampista http://www.megaklinikka.fi/ Megaklinikalta ajan. Kuten tekin, myös me ajattelimme, että tällainen terveyspalvelujen sujuvuus on tulevaisuudessa epävarmempaa. Metromatka täältä kotoa Kamppiin hammaslääkäriin kestää kaksi minuuttia...

Särkyyn tuli kertakaikkinen apu: hammasromu kiskaistiin suosiolla pois. Mies toi pienessä muovipussissa hampaanraadon näytille. Eipä ollut ihme, että hammas on ollut jo jonkin aikaa ärtyisä varsinkin syömisen jälkeen.

Ylihuomenna isi käy hakemassa kuorma-auton ja alamme pakata tavaroita autoon. Tänä iltana vanhin poika hakee huollosta autonsa ja tuo sen minulle. Autoasiamme ratkesi oikein hyvällä ja helpolla tavalla, kun vanhin poika ehdotti, että voi myydä autonsa meille. Pieni koeajo lienee tänä iltana paikallaan, että sitten torstaina selvitän auton, itseni ja neljä lasta Kangasniemelle. Isi ajaa muuttoauton.

...

Minulla on levollinen ja onnellinen mieli. Taivaan Isä on osoittanut käytännössä - ihan pienintä yksityiskohtaa myöten - että Hän on meidän turvamme ja apumme kaikissa elämän vaiheissa. Käytännössä elämämme kuviot keikahtavat ihan uusille urille. Asuminen, eläminen, liikkuminen, ihmisten kanssa eläminen, työt ja koulut, kaikki muuttuvat täydellisesti. Taloudellisessa mielessä keikautamme veneen ihan kunnolla kumoon. Lähemme avioliittomme taloudellisesta huippuvuodesta syvän loikan, jonka vakaudesta ei etukäteen ole mitään kuvaa. Taloudellinenkaan tilanne ei minua pelota, koska koko muuton takana on Jumalan lupaukset huolenpidosta. Useaan otteeseen viime vuosien aikana olen saanut vahvistusta muuttoasian etenemiseen lupauksesta ja suoranaisesta käskystä, että minun pitää viedä perheeni "isieni maille". Käytännön asioiden järjestyminen liki "itsestään" on vahvistanut päätöstä entisestään.

Nöyrä, vaan ei nöyristelevä on mieli, kun puhun Jumalan avusta jokaisen päivän ratkaisuihin ja tilanteisiin. Ei ole kuulkaa ollenkaan kysymys minun, ei mieheni, ei edes perintötilan jättäneiden vanhempieni erinomaisuudesta, että tällainen mahdollisuus maallemuuttoon tulee perheemme osaksi.

Nyt jatkamme miehen kanssa herkällä kuulolla etenemistä, koska molemmat koemme, että vähitellen Jumala alkaa näyttää meille viitteitä siitä, mitä tapahtuu muuton jälkeen. Kysymys on paikasta ja tehtävistä, jotka Hän haluaa meille osoittaa.

...
Luultavasti, jos Luoja suo ja elämme, seuraavat terveiset kuulettekin Kangasniemeltä.

Jos elämän vastoinkäymiset tuntuu uuvuttavan sinua, lue Psalmien kirjaa. Jos haluat esirukousapua, laita ihmeessä kommentissa viestiä. Jumala haluaa auttaa sinua.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Rexin haastattelu

TV7 on kristillinen tv-kanava, joka näkyy myös Ruotsissa ja Virossa. Netissä voi katsella ohjelmia ohjelma-arkistosta.
Lasten kanssa katsoimme juuri televisiosta Suur-Helsingin Kristillisen koulun rehtorin Jan Cedercreutzin haastattelun ohjelmassa "Isännän pöydässä". Koska haastattelu oli hyvin mielenkiintoinen, haluan jakaa linkin teille ohjelma-arkistoon. Ohjelma kestää vajaan puoli tuntia.

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=38832


(Jan-rehtoria kutsutaan koulussa tuttavallisesti lempinimellä Rex.)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

90

Kun on kahdeksan päivää aikaa muuttoauton täyttämiseen, näyttää pakkaustilanne - no, sanoisinko että kohtuulliselta. Laskin äsken 90 täytettyä banaanilaatikkoa.
Pikkuveli antoi viisaan neuvon: pakata mahdollisimman paljon tavaroista banaanilaatikoihin, niin tavaran siirtely on helpompaa, auton täyttö tehokkaampaa ja muutenkin koko homma vaikuttaa järjellisemmältä. Kymmenen hengen (siis enhän minä edes ole laskenut, kuinka monen ihmisen tavaroita täällä pakataan, mutta kymmeneltä se on tuntunut) tavarat näyttävät kotiin ripoteltuina ja kaappeihin piilotettuina järjelliseltä määrältä, mutta kun alat tyhjentää kotia, siitä on järki kaukana.

Kylmiöstä eroon pääsyn ohella toinen painajaiseni oli eteisessä, heti ulko-oven tuntumassa oleva isin vaatekaappi. Se on kiinteä, seinään "upotettu" kaksiovinen piilopaikka, jossa on tanko, ylähylly ja alahylly. Piilopaikaksi sanon siksi, että piilosleikissä kyseinen kaappi on ollut hyvä piilo Saaralle, joka on kylliksi "ohut" seisomaan hyllyjen ja oven välisessä kapeassa tilassa.

Tänään siis tartuin kirjaimellisesti härkää sarvista. Laitoin isin ensi syömään naapuritalon ravintolaan riistakäristystä ja kun hän tuli sieltä, vauhdikkaasti ilmoitin isille, että "tänään on pakko pakata tavarat tuosta sinun kaapista".
Isi on onnistunut vuosien varrella hankkimaan sellaisen määrän erilaisia takkeja, että naisihminen puistelee sille määrälle päätään. Ei hän suurella rahalla ole niitä suinkaan ostanut, mutta hänen haukansilmänsä on kieltämättä kehittynyt havaitsemaan kirpputorien rekeiltä hyvät yksilöt. Minä puolestani olen tuonut hänelle kravatteja aina kun sopiva on kirpputorilla tullut vastaan.

Kaapin sisältämien vaatteiden määrästä jotakin kertoo se, että henkareita tuli kaapintyhjennyksen myötä kolme banaanilaatikollista.

Keittiökapineita voi pakata aika rajallisesti, koska ruokaa täytyy tehdä. Ikkunoiden pesua on vielä jonkin verran, mutta kaksi makuuhuonetta alkaa olla loppusiivousta vailla. Hirmuista paniikkia kaiken ehtimisellä ei kuitenkaan ole, koska pakettiautollisen verran voi jättää loppukuulle, jolloin haemme yhden isoista pojista täältä.

...

Saara oli illalla kylässä uusien kavereittensa luona. Lapset ovat vastikään muuttaneet lähistölle ja heillä on leikit sujuneet hyvin yhdessä.
Kun Saara tuli kyläilemästä, kyselin vähän perheestä. Kysyin, onko perheessä isi ja äiti. Saaran vastaus oli rehellisentuntuinen:
- "Niiden äiti on sellanen, että se rakastuu niin moniin miehiin, ettei siellä niinkun sillei varsinaisesti ole isää".
Saaran vastaus vaikutti siltä, että lapset olivat keskustelleet perhesuhteistaan.
Mitähän Saara on kertonut omista vanhemmistaan... todennäköisesti: "meillä on mummo ja pappa".

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kyllä nyt leikkaa ja Saara Linnanmäellä osa 2

Kiitos myötätunnostanne harvinaisen ongelmani kanssa, eli kuinka käyttää "löysä" raha. Ehdotuksissa oli muutama sellainen, jotka toteutan myös lähiaikoina, koska kunnollinen taskulamppu varaparistoineen, otsalamppu ja kunnollinen peitto (ihan untuvasellainen) ja tyyny ovat sellaisia hankintoja, jotka puoltavat paikkaansa. Suurin osa ehdotuksistanne minulla jo onkin.

Toissa aamuna aamukahvipöydässä istuessamme minulla pälkähti päähän, mitä oikeasti aion lahjakortilla ostaa: kalanfileerausveitsen. Lomilla ollessamme talolla on kalojen käsittely ollut sellaista avutonta nyhertämistä ja siitä meidät useimmiten enoni pelastikin tuomalla kalat valmiiksi fileoituina.
Stockmannin keittiötarvikeosastolla asiantunteva myyjä vei meidät suoraa päätä Victorinoxin veitsien luo ja olin kauppaan lähtiessä tutkaillut, että monet ammattilaiset ovat sanoneet paljon hyvää kyseisestä veitsimerkistä.
Veitsien edullisuus yllätti minut. Jos olisin tiennyt, että kunnon työvälineet ovat noin kohtuuhintaisia, olisin ostanut veitsen jo aikapäiviä sitten. Oli itsestäänselvä päätös ostaa kapeampi ja joustavampi ja leveämpi ja napakampi fileerausveitsi. Koska en ole koskaan käyttänyt teroitustikkua, myyjän mielipidettä kysyttyäni valitsin vielä sähkökäyttöisen veitsenteroittimen, joka sattui olemaan tarjouksessa.
Kuopion Veli fileroi yhdeksi työkseen kaloja, joten tilasin häneltä fileroinnin koulutuksen sopivana ajankohtana, kun on harjoittelumateriaalia riittävästi saatavilla. Eikä hän ammattilaisena tyrmännyt teroitinostostani, vaikka epäilin niin käyvän.

Kotona luin veitsenteroittimen käyttöohjeet huolellisesti. Hilpeyttä aiheutti kääntäjän kömmähdys ohjevihkossa, jossa mainitaan, että "laitetta voivat käyttää henkilöt, jotka ovat fyysisesti, henkisesti tai aisteiltaan rajoitteisia tai joilla ei ole riittävästi tietoa tai kokemusta laitteen käytöstä..."
Oli mukava törmätä edes jossakin määritelmään, että meiltä ei vaadita täydellisyyttä, kun alamme toimittamaan jotakin uutta askaretta. Mieskin sanoi, tekstin hänelle luettuani, että "tuohan on sitten ihan minua varten tuo kapistus!"

Testasin myllyä erääseen romuveitseen, jolla ei ole ikinä saanut asiallisesti leikattua edes pullapitkoa. Teroittimessa on keraaminen terä ja timanttiterä ja muutaman opetusvideon netistä katsottuani homman juju selvisi. Tarpeetonta lienee mainita, että veitsestä tuli terävä. Meidän huushollissa ei ole kuunaan ollut niin terävää leikkuuveistä.
Uusien veitsien kokeilun jätän talolle.

. . .

Tämä päivä kului rattoisasti Pasilan poliisitalolla. Lasten henkilökorttien hakeminen onnistuu (ainakin täällä) vain kiikuttamalla lapset henkilökohtaisesti paikalle ja jos molemmat vanhemmat eivät ole mukana, täytyy puuttuvalta olla valtakirja. Kolme tuntia istuimme kaikessa rauhassa jonottamassa ja harmittelin, kun ei ollut sukankudinta mukana. Jonottamisen olisi voinut välttää, jos olisi varannut ajan etukäteen, mutta en voinut kuukausi sitten tietää, minä päivänä pääsemme koko joukolla lähtemään ja antaako budjetti myöten moisen sijoituksen.


Muistatte, kun kerroin Saaran olleen hyvin pettynyt, kun Kampaajasisko jaksoi olla hänen kanssaan Linnanmäellä "vain" viisi ja puoli tuntia. Koska lähivuosina ei näillä näkymin Linnanmäki meitä jaksa houkuttaa, tein isojen poikien keskuudessa kyselyä, kuka olisi valmis uurastamaan ihan täysimittaisen huvipuistopäivän pikkusiskon kanssa. Toiseksi vanhin pojista löysi allakastaan sopivan vapaapäivän ja innostui ajatuksesta viettää päivä siskon kanssa. Tänään olikin sopivan pilvinen ja viileä päivä ja Saara pääsi puolilta päivin lähtemään veljen kanssa. Huvipuisto suljettiin iltakymmeneltä ja kohta sen jälkeen raitiovaunukyydillä veli palauttikin tyytyväisen, hyvinvoivan, hyvinsyöneen ja kymmenen tuntia Linnanmäellä viettäneen tytön.
"Me syötiin kolme kertaa päivän aikana. Mä en kans tajuu, miten se Saara jaksaa koko päivän juosta laitteesta toiselle, eikä se näytä yhtään väsyneeltä..." veli kommentoi puhelimessa huvipuistopäivän sujumista.
Luulisi isoveljelle unen maistuvan tänä yönä.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Sadan euron ongelma

Teoriassahan tätä voisi sanoa lomaksi, mutta ei tämä ihan nyt taida sitä olla. Siinä mielessä lomaa kyllä, että minulla ei ole tällä hetkellä työpaikkaa ja tänään hieroin viimeisen asiakkaani Helsingin hoitohuoneella. Eli olen vapaa töistä, mutta kääntöpuoli asiassa on aika raadollinen: ei ole tällä hetkellä tulojakaan. En toki ole ollenkaan huolissani perheen toimeentulosta, koska nyt on päällimmäisenä ajatuksena saada loputkin tavarat pakattua, huusholli pestyä ja vajaan kahden viikon kuluttua muuttokuorma kunnialla rahdattua talolle.

Asiat "päässäolevasta" muistilistasta vähenevät yksi kerrallaan, mutta ne, jotka ovat jäljellä, ovatkin aikaavieviä urakoita. Yksi työ, mikä on ikävästi jäänyt hoitamatta, on kolmen teini-ikäisen henkilökortin hommaaminen. Nyt on edessä puolen päivän jonotus Pasilan poliisitalolla, jos aikoo saada asian hoidettua täällä.

Toinen epätoivoinen urakka on lapsilta syntymäpäiväksi saamani sadan euron lahjakortin käyttäminen Stockmannilla. Lahjan antajat sanelivat ehdoksi, että lahjakorttia ei saa käyttää lasten hyväksi, vaan minun on pakko ostaa jotakin itselleni! En ole kyseisessä tavaratalossa asioinut useampaan vuoteen ja minulla on aavistus, että ainakaan vaateosastoilla ei ole mitään sellaista, mitä halauaisin ostaa. Kun olen vuosikaudet tottunut siihen, että ostan kaikki vaatteeni kirpputoreilta, en ole valmis maksamaan edes lahjakortilla ostettavasta vaatekappaleesta kymmeniä euroja. Kallein viime talvena ostamani vaate oli 8 euroa maksaneet mustat suorat housut, joita käytin sukulaisen hautajaisissa ja sen jälkeen "kirkkovaatteena".
Oikeastaan: antakaapas minulle oivallisia vinkkejä, kuinka käytän tuon sata euroa, kun en käytä kosmetiikkaa, koruja, hajuvesiä, terveystuotteita, urheiluvälineitä ja herkkuosastot saan suosiolla kiertää kaukaa näillä läskinmakkaroilla. Älkää ehdottako mitään sisustukseen liittyvää, koska minulla on sisustusta edessä yllin kyllin muuton jälkeen ilman ainuttakaan uutta "sisustuselementtiä"
Mies sanoi minulle, että lapsia kohtaan olisi loukkaavaa, jos antaisin lahjakortin jollekin, joka oikeasti tarvitsisi sitä.
Teiltä olen ennenkin saanut hyviä neuvoa.
Eikö ole nurinkurista, että pohdin tällaisia asioita... taidan vaivihkaa, vähin äänin tehdä lahjakortilla, mitä parhaaksi näen, enkä kerro lapsille mitään.