tiistai 28. helmikuuta 2012

"Sirkun hoiva- ja siivouspalvelu"?

Kuten ainakin pitempiaikaiset blogini lukijat tietävät, olen kova haaveilemaan ja vaikka minkälaisista asioista.
Yksi muutaman vuoden muhinut haave, josta en ole kovin paljoa täällä puhetta pitänyt, putkahti taas tänään pinnalle mietinnöissäni.
Kun jostakin kumman syystä olen ainakin kymmenen vuoden ajan tässä talossa asuessani ajautunut auttamaan etupäässä iäkkäitä naapureita, on mieleeni tullut, olisiko mielekkäämpää tehdä sitä työtä oman toiminimen alla. Suomeksi sanottuna olen pohtinut yrityksen perustamista. Yrityksen toimialaa olisi luonnollisesti hoiva- ja siivouspalvelut. Toki järki sanoo, että helpommalla pääsisi, jos hankkisi ensin jotakin oppia käytännön ja säädösasioiden hallintaan. Lisäksi minussa syvään juurtunut konservatiivisuus ja tarve hallita elämää odottamattomilta käänteiltä jarruttaa tehokkaasti ryhtymästä äkkipikaisiin toimiin.
Tänään tuli mieleeni neljän eri puhelun aikana, että "voi-voi kun nämä asiat olisi kaikkien osapuolten kannalta parempi hoitaa ajanvarauskirjan ja henkilökohtaisen tapaamisen avulla". Esimerkiksi tänään soitti minulle erään iäkkään naapurin kaukainen sukulainen. Hän oli monimutkaisen selvitystyön tuloksena saanut puhelinnumeroni ja hänellä oli päällimmäisenä huoli sukulaisensa pärjäämisestä kotona, kun tämä mahdollisesti lähiaikoina kotiutuu sairaalarupeaman jälkeen. Heti tuon puhelun jälkeen soittaa eräs tämän talon asukkaista ja purkaa sydäntään huolenaan iäkkään naapurin pärjääminen kotonaan.

Vaikka olisin kuinka konservatiivinen ja varautunut yrityshaaveeni elinvoimaisuuden suhteen, niin ainakin potentiaalisia asiakkaita näyttäisi olevan jo täällä kotikulmilla riittävästi työllistämään yhtä ihmistä.
Tämä haave, niinkuin useat muutkin haaveeni, saa asettua odottamaan aikaansa tai näivettymistään.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Mehutahra vaaleassa puuvillaneuleessa

voi olla hankala poistettava, jos tahra ehtii kuivua.
Joku avulias ja sukkela oli antanut lapsenlapselle mehua, joka oli tehty marja-aroniasta, mustaherukasta, mustikasta ja mansikasta. Lapsella oli yllään valkoinen puuvillaneule, jolle mehua mukista läiskähti. Mummo ehti tietysti vähän säikähtää, koska tahra levisi kuituihin vauhdilla.
Äitini oli joskus antanut pullon nestemäistä sappisaippuaa. Huuhdoin tahrakohtaa ensin lämpimällä vedellä ja sitten "tupsuttelin" sappisaippuaa tahraan. Mehutahra lähti vaatteesta sen jälkeen kevyesti juoksevan, lämpimän veden alla hieroen. Huuhdoin saippuan huolellisesti, eikä puseroa tarvinnut laittaa pyykkiin.
Joskus vastaavassa tilanteessa tahra on lähtenyt ihan Fairy-vaahdollakin, mutta sappisaippua toimii selvästi vaivattomammin.

Arkinainen

Loma-ajat ja viikonloput eivät ole ollenkaan minua varten. Minulle ja tälle huushollille olisi parempi, jos "olis arki ikuinen". Arkiaamuna on helpompi herätä, eikä raihnaisuudesta ole juuri tietoakaan ja arkiaamun ensimmäisenä tuntina saan enemmän valmista aikaiseksi kuin yhtenä lomapäivän puolikkaana.
Viikko alkaa hyvin, kun näkee tirrisilmäisen lapsenlapsensa. Pappakin on selvästi paremmin aikaan ja paikkaan orientoitunut, kun Melska on "kehittänyt motorisia taitoja" ja saanut Papan luvalla hyppiä sängyllä. Papan valvonnassa sai hyppiä niin kauan, että Melska totesi lopuksi "en jaksa enää hyppiä". Sitten "lääkäritäti" on katsonut Papan korvat ja nyt Papalle syötetään leikkiruokia.

Tämä viikko on jännittävä siltä osin, että neljä lapsista tekee yhteishaussa opiskelupaikkahakemusta ensi syksylle. Patistelin kesällä armeijaan menijääkin tekemään ihan perusteellisen kouluhakemuksen, koska hyvän opiskelupaikan tärpätessä voi aina suunnitelmia muuttaa tai jättää opiskelupaikan varatuksi. Hyvin mielenkiintoisia suunnitelmia nuorilla on. Itse joutuvat kuitenkin päättämään, minkä oppilaitoksen asettavat ensimmäiselle sijalle hekemuksessaan.

Minulla on hyvin intohimoinen suunnitelma laittaa olohuoneesta ensin puhtaat pyykit pois ja vasta sitten kipittää pesutupaan pesemään uutta tilalle. Tällä viikolla pitäisi uuden pesukoneen tulla, joten pesen pesutuvassa vain kaikkein kiireellisimmät pyykit.
Oikeastaan kiinalainen pyykkikone täytti tehtävänsä kiitettävästi. Monet pesukonevalmistajat lupaavat koneelleen 5-6:n vuoden ikää, kun perheissä keskimäärin pestään 150 koneellista vuodessa. Siihen nähden yhdeksässä kuukaudessa kieputetut liki 2000 pesukertaa on hyvä tulos.

Television katselu on jäänyt minulla nyt vähemmälle, kun "Pienten perhe" ja "Uusi elämä maalla" ovat tauolla. 19-lapsisen Duggarin perheen elämää seuraava tv-sarja käynnistyi Amerikassa TLC:n tuottamana jo kuudentena tuotantokautena. Laitoin parille suomalaiselle tv-kanavalle kyselyä, onko heillä suunnitelmissa tuoda sarjaa Suomeen. Asiaa kuulema selvitellään.
Talouskoululaislapsi löysi onneksi You Tubesta aikaisempien tuotantokausien jaksoja. Nyt olenkin sitten jäänyt koukkuun niiden katseluun aina silloin, kun talo hiljenee ja pimenee. Toki nukkuminen menee etusijalle, mutta jos ei nukuta, on hurjan rentouttavaa katsella muiden kotihulinoita. Todellisuutta ja omia pyykkikasojansa ei pääse pakoon, mutta 19-lapsisen perheen elämä antaa vähän suhteellisuudentajua.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kymmenen tiukkaa kysymystä


Heli "Kotoisaa arkea"-blogista innostui haastamaan mukaan "Vuoden mutsi"- selontekoon. Kysymykset on ihan hauskoja ja paljastavat vastaajastaan paljon sellaista, mitä ei blogia lukemalla saa selville kovin helposti.
Heljä, blogista "Rouva H - kotiäiti", saa vuorostaan, jos haluaa, kertoa meille omasta äitinä olostaan.

1. TUNNEN ITSENI VUODEN MUTSIKSI, kun viimeinenkin lapsi on muuttanut kotoa omaan huusholliinsa.
2. LAPSIPERHE-ELÄMÄSSÄ HAASTEELLISINTA ON , ikävä kyllä ja rehellisesti sanottuna, saada talous plussan puolelle aina kuunvaihteen jälkeen, kun kaikki laskut on maksettu.
3. SUURIN LAPSELTANI SAAMA KOHTELIAISUUS ON SE, KUN HÄN äitienpäiväyönä herättää minut aamuyöllä pyytääkseen lääkettä ja kyseessä on jo aikuinen poika.
4. KELLO 24 YÖLLÄ OLEN YLEENSÄ peittoni alla hyvin syvässä unessa.
5. KELLO 8 AAMULLA OLEN juonut jo kahdet aamukahvit.
6. HALUAISIN SANOA LAPSENI/LASTENI ISÄLLE, ETTÄ hän on minulle rakkain ja tärkein ihminen maailmassa.
7. HALUAISIN SANOA OMALLE ÄIDILLENI, ETTÄ hän on hyvin rakas ja erittäin tärkeä ja toivon, että  Jumala siunaisi häntä vielä monilla elinvuosilla ja että hän saisi olla terve.
8. VIIMEKSI KIROILIN, KUN olin viisivuotias ja äiti pesi sen jälkeen suuni saippualla. Jos "himskatti" on oikea kirosana, niin sitten olen kiroillut viime kesänä. Jos joku asia ottaa minua oikein kovasti nuppiin, riittää  harmitteluksi "voi ei" tai jotakin sen suuntaista.
(Kiroilu ei ole ihan vähäpätöinen asia ollenkaan: Raamattu sanoo, että eräänä päivänä olemme tilillä jokaisesta turhaan lausumastamme sanasta. Ja toisekseen: helppo tulkita kirosanan perusteella, keneltä kiroilija apua anelee tukalaan tilanteeseensa.)
9.EN OLE KOSKAAN OSANNUT käyttää kunnolla ompelukonetta ja se harmittaa minua joskus suunnattomasti, kun näppäräsormiset kollegaäidit "surauttelevat" koneillaan vaikka mitä mukavaa lapsilleen.
Yläasteella valitsin teknisen työn tekstiilityön sijaan. Kun muut tytöt ompelivat ompelukoneella, minä rakensin poikien kanssa sähkömoottorin ja kukkalaatikon. Teknisen työn tunteja en kyllä kadu; monta hyvää oppia sain.
10. PARASTA, MITÄ HOUSUT JALASSA JA ILMAN LAPSIA VOI TEHDÄ, ON jumpata miehen kanssa talvipakkasessa parvekkeella. Ilman housuja ei tarkene ja lapset ei taatusti halua mukaan parvekkeelle voimistelemaan, kun  se on kuulema niin "kauhean noloa, kun kaikki näkee".

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Hiihtolomamatka Kierrätyskeskukseen

Pienimpien hiihtolomareissuksi riitti Kierrätyskeskuksessa käynti. Niin ihanat lelut ja kirjat sieltä taas löytyi, että syömään pitää leikkijöitä ihan houkutella. Ekaluokkalaisen valitsemista epämääräisen näköisistä kelmuun pakatuista nyyteistä paljastui kaksi upeaa leikkihevostallia hevosineen ja varusteineen. Kaikki osat olivat tallella ja päälle päin näkee, että niin laadukkaita leluja en olisi kuunaan voinut uutena ostaa kaupasta.
Tirtetan ostokset olivat tutulla linjalla: prinsessatavaraa- leikkipyssyjä- leikkipuhelimia ja vauvanleluja. Tokaluokkalainen poika oli hyvin innoissaan sählypalloista, euron jääkiekkokirjoista ja Teemu Selänteestä kertovasta kirjasta. Kuormakameliksi mukaan otettu isi löysi hyvät aurinkolasit kevätkeleille kahdella eurolla.
Sen verran tohkeissani olin näköjään Kierrätyskeskuksessa tavaroita tonkinut, että minulta oli tyystin jäänyt huomaamatta, että helmikuun ajan kaikki vaatteet myydään puoleen hintaan. Ostoksemme kun tällä kertaa oli lelu- ja kirjavoittoista. Vaatetarjous selittääkin sen väenpaljouden, mikä Lönnrotinkadun myymälässä tänään oli. Venäjän kieli oli myös puheensorinassa hyvin edustettuna.

Tämän illan ilona on minulla pihan yli pesutupaan juoksentelu. Näköjään on niin, että oli minulla kahden sadan tai kahden tuhannen euron pesukone, se kestää sen rapiat 2000 pesukertaa. Nyt vielä panostin koneen huoltoon ja muistin nukkasihdinkin puhdistaa säännöllisesti. Olen asian hyväksynyt, että pesukoneiden hankinta vain kuuluu elämääni säännöllisin väliajoin.
Kaikki, mikä vähänkin liittyy kodinkoneisiin tai tekniikkaan, on niitä asioita, jotka hoidan Pikkuveljen avustuksella. En muista, olenko edes avioliittomme alkuaikoina pohtinut mieheni kanssa, minkä merkkistä pesukonetta aiomme hankkia tai mistä liikkeestä. Nämä kodinkoneasiat kun vain kuuluvat minulle, kun kerran niiden käyttökin on minun vastuullani.

Tänään kerroin miehelleni, että luin yhtenä päivänä "taloudellisesta väkivallasta". Sitä voi esiintyä parisuhteessa, jos toinen puolisoista istuu rahakirstun päällä ja päättää yhteisten rahojen käytöstä yksinvallalla. Kysyin mieheltäni, kokeeko hän olevansa taloudellisen väkivallan uhri, kun minä annan vain rippeitä hänen lompakkoonsa. Miestä moinen ajatus nauratti, eli hän ilmaisi rehellisesti, että on osaansa hyvin tyytyväinen. Eli hänelle sopii mitä mainioimmin, että hänen ei tarvitse pohtia, mihin tienestit sijoitetaan. Tämäkin järjestely sopii minulle oikein hyvin.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kypäräkö päähän kaupungille?

Kyllä hiukan apea olo tuli tämänpäiväisestä uutisesta. Helsingin Töölössä nainen kuoli katolta pudonneeseen jäiseen lumimassaan aamulla yhdeksän aikoihin.
Itse juoksentelin tänään useaan otteeseen Töölössä ja huomioni kyllä kiinnittyi monelta kerrostalon katolta sojottaviin toistakin metriä pitkiin jääpuikkoihin. Silloin tällöin kuului lähettyviltä rymähdyksiä, kun lämpenevä keli laittoi jäät ja lumet liikkeelle.
Sehän ei kadulla kulkevia yhtään lohduta, eikä turvallisuutta paranna, vaikka vastuu katolla olevista surmansuista on taloyhtiöillä.
Näin jälkiviisaana on hyvä sanoa, että oli kuitenkin hyvä, että lähdin viemään pojat perille asti Kisahallin hiihtolomatapahtumaan ja kuljetin poikia tiukasti jalkakäytävien ulkoreunoilla.
Jos ei ihan kypärää, niin ainakin pipon ja hupun laitan päähäni seuraavalle kaupunkireissulle. Kun se kypäräkään ei olisi yhtään liioittelua näissä olosuhteissa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lapiohommia

Tänään en saanut enää pidäteltyä itseäni. Marssin iltapäivällä kadun yli Citymarkettiin ja ostin itselleni oman lumilapion. Olen katsellut kadehtien koko talven taloyhtiön huoltomiehiä hienoine lapioineen ja tänään mittani täyttyi. Lapion varteen tyydyin kirjoittamaan sukunimen, vaikka kovasti hiveli laittaa siihen oma nimi kokonaisuudessaan. Mutta nyt ilkiää lapsetkin lainata äidin lapiota.
Ostin kaksi pienenpää lapiota lapsia varten.
Aloitimme hommat porteilta ja rappukäytävän ulko-ovilta. Roskahuoneen ovenpieliä lapioidessa ohi kulkeva tummaihoinen mies olisi tarjoutunut auttamaan minua! Mies laski jo kauppakassinsa maahan ja oli tarttumassa lapionvarteen, mutta vedin tiukasti lapiota rintaani vasten ja parkaisin "no, no, it`s mine!" Mies näytti hetken aikaa epäuskoiselta, mutta katsoin häntä sen verran tuimasti, että sitten uskoi, etten lainaa lapiotani vieraille. Selvästi pettyneenä hän nosti kassinsa ja jatkoi matkaansa. Ostakoot omat lapionsa ja tehkööt omat lumityönsä, mutta minun reviirilleni ei tulla.
Tuo lapiointihomma on täällä siitä mukavaa, että sitä riittää niin paljon, kuin vain huvittaa tehdä.

Tirtetta sai houkuteltua isin uimahalliin vielä kirkkoreissun päälle. Siinä kun tekivät lähtöä, Tirtetta hyppeli isin niskassa ja puheli:
- "Eiks niin isi, et sä oot pomo? Mun pomo? Pomot ei tee työtä, eikä aja bussii. Yes, sir! sanotaan Englannissa."

lauantai 18. helmikuuta 2012

Uunihaukea saivat tänään ne, jotka menivät mummolaan

Talouskoululainen pääsi tänään mummolaan. Mummo pyysi piiakseen hiihtolomaksi. Sopivasti Pikkuveli sovitti mummolakäynnin tälle viikonlopulle, niin sain tytön mukana samaan autoon laitettua parvekkeelta neljä kylmälaukkua ja muutaman muun nyssäkän talven mittaan kerättyjä lasipurkkeja sun muita purnukoita. Vaikka koko vuosi niitä säilöntä- ja pakastuspurkkeja sinne mummolan ala-aittaan kerätään, niin joka syksy ne kuitenkin kesken loppuu. Luulisi, että vuosi vuodelta hiipivä vanhuuskin vähän hillitsisi mummon säilöntätahtia, mutta ei kyllä hiljenemistä näy missään.
Uusin herkkukeksintö on leipäjuusto äitini tekemän luumuhillon kanssa. Tehän tiedätte ne pienet, punaisenkirjavat maatiaisluumut, jotka ovat hyviä ja makeita vain todella kypsänä. Kun niistä tekee hillon, niin luumun maku on täydellisesti tallessa ja hillossa on huikea pieni happamuus, joka sopii leipäjuuston kaveriksi.

Äidin kauppaostokset mummolaanmenijät veivät täältä mennessään. Kun puhelimessa kyselin äidiltä lisätoiveita, ei ruuanostamiselle ollut tarvetta, kun äiti kertoi serkkunsa tulleen juuri käymään haukifileiden kanssa. Kaupunkilaiset kaupan kalatiskien varassa keinottelevat ihmisparat päästivät syvän huokauksen sen tiedon kuultuaan. Melkein kirjaimellisesti sain kytkeä miestäni riimuun, kun oli niin tosissaan lähdössä anopille haukea syömään. Pikkuveli vielä innosti tarttumaan tuumasta toimeen, koska miehellä on vapaa viikonloppu ja  Pikkuveli vaimonsa kanssa tulee jo huomenissa takaisin.
Haukifile vastapyydetystä kalasta on yksi oiva esimerkki kaupungin ja mummolan vastakkainasettelun epäsuhdasta: Helsingistä ei tänään löytynyt MITÄÄN, mikä olisi ollut tavoiteltavampaa, kuin tuore hauki. Jos meidän isillä ei olisi viisivuotiasta tyttöä kääntämässä hänen päätään, olisi tieto kala-ateriasta vienyt hänet 300 kilometrin päähän syömään.
No, jos minua ei tarvittaisi kotona enemmän, olisin lähtenyt mummolaan menevään autoon ilman uunihaukeakin.

torstai 16. helmikuuta 2012

Kahdenlaisia ihmisiä

Suuressa perheessä tulee hyvin selvästi ilmi ihmisten erilaisuus toimia. Arjen jouhevan sujumisen kannalta päällepäsmärin ominaisuudessa arvostan korkealle ne ihmisluonnot, jotka huolehtivat hyvissä ajoin etukäteen kamppeensa valmiiksi ennen kulloistakin h-hetkeä.
Otanpa esimerkin tältä aamulta. Yhdellä perheen jälkikasvusta on tänään sellainen merkkipäivä, että hän juhlistaa opiskelutovereidensa kanssa peruskoulun ja lukion päättymistä. Eilen illalla kymmenen jälkeen kävin kysymässä pojalta, onko tämä etsinyt valmiiksi kaikki varusteet kylmää rekkakyytiä sun muuta hulluttelua varten. Kaikki oli kuulema vain ottamista varten valmiiksi katsottuna.
Aamulla, kun pojan opiskelukaverit saunoivat koululla jo täyttä päätä, me etsiskelimme vielä tiettyä lippalakkia ja "niitä ruskeita talvikenkiä".
Kun abipoika oli sulkenut oven perässään, raahautuu hiukan nuorempi veli keittiöön ja hakusessa on tämän talven lempivaate "kalsarit" ja "se kuivumaan laitettu pipo". Asiaa suuremmin mainostamatta lykkään pojan syliin isänsä kalsarit ja tyrkytän veljen pipoa, koska olin illalla laittanut pyykkiin patterin päältä vettä tippuvan epämääräisen märepalan, joka nyt siis oli se kaivattu pipo.
Koska nämä kumpikin poika on äidin mielestä sellaisia hienovaraisia nuoria miehiä, että he puhuvat toisille kauniisti, mutta myös pahoittavat oman mielensä helposti, hillitsin itseni pitämästä luentoa kaikessa kiireessä. Olisi ollut niin oiva hetki puhua asiasta, kuinka paljon helpompi olisi etsiä edellisenä iltana valmiiksi seuraavan päivän vaatteet ja kengät. Jos koko talon kaikki kalsarit sattuu olemaan likapyykkivuorella, niin kurja niistä on äidin taikoa puhdasta päälle viisi minuuttia ennen raitiovaunun tuloa.

Sitten on se harvalukuinen joukko ihmisiä, jotka jo edellisenä iltana ottaa pyykkikasahärkää sarvista ja etsii kaiken seuraavana päivänä tarvitsemansa. On myös sellainen ekaluokkalainen pieni tyttö, joka herää joka aamu herättämättä, syö aamupalansa kehottamatta, pesee hampaansa ja etsii eteiseen valmiiksi kaikki ulkokamppeensa ja reppunsa. Kun kouluunlähdön hetki koittaa, ei hänelle ole koko talvena tarvinnut etsiä ainuttakaan pipoa tai lapasta.
Jotta elämässä säilyisi vakiomäärä jännitystä, eikä äiti pääsisi koskaan kärsimään liian matalasta verenpaineesta, on todettava, että tuo jälkimmäinen ihmistyyppi on meidän perheessä selvästikin vähemmistönä. Sitten vielä saarnaan, että "toisen ihmisen luonnetta et voi muuttaa, opit vain sietämään sitä".

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kuitenkin kaikki hampaat tallella

Vielä yksi hammaslääkärireissu tuli tälle viikolle. Maanantaina oli luokkakaverin kyynärpää sattunut tokaluokkalaista kasvoihin ja sillä seurauksella, että kolmesta alaetuhampaasta lähti pala pois. Pojat olivat tehneet lähtöä välitunnille, kukaan ei ollut riehunut tai ryysinyt ja silti kohtuullisen mittava vahinko pääsi tapahtumaan. Haitta on tällä hetkellä vain kosmeettinen, mutta aika näyttää, kuinka paljon harmia tällä iällä tärveltyneistä rautahampaiden pinnoista tulee tulevaisuudessa.
Hammasturmasta kuulin vasta isoveljeltä, joka oli ollut silminnäkijänä. Kovin traagisena eivät pojat tapausta pitäneet, koska kukaan ei mennyt kertomaan tapahtuneesta edes opettajalle. Toivottavasti koulun vakuutukselle ei tule käyttöä.
Hammaslääkäri siis tänään hioi rikkoutuneet hampaat, joista kaksi oli rautahampaita.

Hammaslääkärissäkäynti aiheutti pienen jännitysmomentin, koska isin "yövuoroon" lähtö oli ennen klo 13:a. Aika lääkärille oli Lauttasaaressa klo 12 ja lähtiessämme Melska jäi päiväunille papan viereen ja Tirtetta sipisemään omia juttujaan. Kaikki varahoitajan lapsenlikatkin oli jo käytetty loppuun, koska lukiolaispojalla oli lähtö huomisten penkkareiden valmisteluihin ja vanhin poika kutsuttiin aamulla lumitöihin. Jos olisi mennyt tiukille meidän kotiinehtiminen taksikyydilläkin, olisi pitänyt hälyttää joku velipojista lähikoulusta lapsenvahdiksi.
Joskus ajat on myöhässä terveysasemalla ja joskus pääsee ulos lääkärin huoneesta neljä minuuttia yli varatun oman ajan, niinkuin tänään.

Illalla minulla on luvassa harvinaista huvia. Menen kahdeksi tunniksi markkinatutkimuksen ryhmäkeskusteluun  puhumaan erään kauppaketjun hygienia- ja kosmetiikkatuotteista. Hyvänä houkuttimena moiseen ryhtymiseen oli kassillinen testituotteita ja 50:n euron lahjakortti Stockmannille. Ja olen havainnut, että on ihan hyvä välillä mennä puhumaan ihmisten kanssa mistä hyvänsä asiasta. Puhua puhumisen vuoksi.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Olenko minä suulas vai veli kiireinen?

Kuopion veli soitti aamulla niin varhain, että minulla oli menossa vasta toinen kahvimukillinen ja pyyheliinakin oli vielä päässäni suihkun jäljiltä. Tokihan nyt veljen kanssa voi puhua puhelimessa pyyheliina päässä, mutta harvemmin rupattelemme aamuhämärissä. Oikeastaan rupattelemme puhelimessa todella harvoin, eli vain silloin, kun on oikeaa asiaa.
Nyt oli oikeaa asiaa, kun veli oli menossa tänään mummolaan ja meidän piti pitää palaveria metsänhoidollisista asioista.
Asiat tuli selväksi ja minunkin piti jatkaa koulukkaiden toimittamista koulutielle, mutta veljellä oli kiire päästä aloittamaan siivoustyömaallaan, jotta pääsi sen homman jälkeen lähtemään mummolaan.
Kun naisihmiset suunnittelee puhelun lopettamista, pohditaan ensin juurta jaksaen, olisiko mahdollisesti vielä jokin asia, mikä oli unohtunut mainita. Kun velipojan kanssa lopettelee puhelua, kuuluu toisesta päästä: "nyt täytyy ruveta siivoomaan, jotta piäsen lähtemää sinne mummolaan". Naps. Ja siskolta jää suu auki, kun "jotakin vielä tuli mieleen".

Iltapäivällä veli soittaa mummolasta kahvikupillisen ääreltä ja tilanne kuulosti juuri sopivan leppoisalta rupatella ihan rauhassa Kuopion kuulumiset, mummolan kuulumiset ja metsäasiat. Eipä aikaakaan, kun kahvikuppien kilinä lakkaa kuulumasta ja veli toteaa:
- "Nyt pittää männä koittamaa, vieläkö papan Lata lähtöö käöntii. Ei tässä muuta." Naps.

Siskolikka joutui itsetutkistelun paikalle: mahdanko minä olla liian suulas?

Pienestä pienen ilo

Tein lähtöä pikaiselle kauppareissulle ja ehdotin Tirtetalle, että jää kotiin isin kanssa katsomaan lastenohjelmaa.
Tirtetta istui keittiön pöydänkulmalla niin murheellisena, että suru oikein roikkui hänen olkapäillään.
Otin pienen rimppakintun syliin, silitin hiukset pois silmiltä ja kysyin, "miksi olet noin surullinen?"
- "Kun kukaan ei oikeesti haluu olla mun kaa".
Kysyin pieneltä, murheelliselta tytöltä, mitä hän haluaisi tehdä, jos hän saisi valita maan päältä mitä hyvänsä.
- "Haluaisin puhaltaa ilmapalloja".

Tirtetta oli eilen saanut kaverin synttäreiltä pinkin ilmapallon ja kun se meni leikissä rikki, tuli niin katkera suru, ettei lohdutteluista ollut mitään apua. Toissapäiväinen hampurilaisravintolan ilmapallo oli saanut tytön silmät loistamaan moneksi tunniksi.
Tirtetta siis rakastaa ilmapalloja - hyvin paljon.

Sanoin Tirtetalle, että "haluatko, että haen ihan ensimmäiseksi sinulle kaupasta ilmapalloja ja sitten saat isin kanssa puhaltaa niitä?" Ette voi kuvitella sitä hymyä, mikä viisivuotiaan kasvot valaisi.

Muistin, että naapuritalon kaupassa on ollut karkkipussien kaupanpäällisenä ilmapallopusseja. Ostin kaksi namipussia, sain ilmapallot ja kaupan täti lupasi Tirtetalle toisen ilmapallopussin vielä kaupanpäällisen kaupantekijäiseksi.

Nyt ikionnellinen tyttö istuu isin ja äidin sängyllä, puhaltelee palloja, antaa välillä isinkin puhaltaa, nauraa kikattaa onnesta ja sanoo isille:
- "Nyt meillä on pileet!"

Turvallista viikkoa sinulle

Olet onnekas, jos sinulla on lapsi tai useampikin.

Olet onnekas, jos olet tänään terve, noin suurin piirtein.

Olet onnekas, jos elämäsi tuntuu olevan vailla suurempia huolia.

Vaikka sinulla ei olisi lasta, ei terveyttä edes mainitsemisen verran ja elämäsi olisi huolia täynnä, ajattele, että
olet kuitenkin elossa.

Vaikka sinulla ei olisi elämäsi ilona lasta, ei tervettä päivää, ei mitään iloa elämästä ja kuolemakin tuntuu henkäilevän lähettyvillä, muista,
että tärkeintä on kuitenkin, että sinulla on Jeesus.
Kun sinulla on Jeesus, olet turvassa.
Valitse voima.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Jäikö perunamuussia tähteeksi?

Jos jäi, eikä kissa tai koira sitä syö, etkä aio tehdä lihaperunasoselaatikkoa, tee perunarieskoja.

Itse käytän perunamuussiin jauhoisia perunoita, tällä kertaa ne olivat lajiketta Rosamunda. Kun muussiin laittaa reilusti voita ja kevyt-tai täysmaitoa, tulee rieskoistakin makoisia.

Lämmitä muussikuppia vähän mikrossa. Jos muussi on paksua tönkköä, lorauta vähän lämmintä vettä sekaan. Lisää ripaus suolaa, öljyä tai voisulaa. Sekoita joukkoon ohrajauhoja, jotta saat paksun taikinan.
Taputtele pellille leivinpaperin päälle pieniä pyöreitä kakkaroita tai yksi suuri. Paista 225 asteessa, kunnes rieska saa reilusti väripilkkuja.
Lämmin rieska ei kaipaa muuta kuin voita päälle. Reilujen täytteiden kanssa tuo kivaa vaihtelua eväsleiville.
Entäs hinta? Laskin, että kaksi uunipellin kokoista ohrarieskaa tyystin kaupan raaka-aineista valmistettuna maksaa alle 50 senttiä.

Pakkaspäivän paras kaveri

Ensimmäinen homma, jonka tänä aamuna teen, on massiivinen villavaatteiden etsintä, kartoitus, lajittelu ja eteiseen koreihin järjestely.
Onhan tässä huushollissa lapasia ja sukkia ja villapaitoja kasoittain ja toukokuussa laatikkokaupalla nurkasta toiseen pyörimässä odottamassa kellariinpääsyä, mutta nyt kun niitä tarvittaisiin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, ei  ne olekaan ihan vaivattomasti saatavilla.
Ideaalitilanne olisi se, että kun aamulla vartin yli kahdeksan on eteisessä jonossa 8-10 kouluunlähtijää ja kaikilla on huulilla kysymys "voitsä antaa mulle villasukat?" tai "löydätkö mulle lapaset?", niin seisoisin ovensuussa iso kori kädessä ja siitä antaisin kunkin kyselijän käsiin samaa paria olevat sukat ja lapaset. Vieressäni olisi toinen kori, josta halukas saisi valita mieleisensä kaulaliinan ja tarvittaessa villapaidan.

Mummolle täytyy muistaa sanoa seuraavalla puhelukerralla, että kirpputorilla käydessään saa aina putsata tyhjäksi tyttöjen ja poikien pitkien kalsareiden osaston. Viimeksi äitini laittoi mummolakuormassa ison pussillisen kyseistä vaatetavaraa, mutta pyykkikierto näköjään tekee noistakin vaatekappaleista haluttua ja etsittyä tavaraa.
Tämän viikon kova sana on meillä "pitkät kalsarit".

torstai 9. helmikuuta 2012

Sisko

Kun olin noin 16-vuotias, vanhempani ryhtyivät sijaisvanhemmiksi. Vuosien varrella meillä olikin sitten sekä kesälapsia Helsingistä, sijaislapsia, että päivähoitolapsia.
Kolmea perheessämme ollutta sijaislasta pidän omina sijaissisaruksinani. Kun näistä tytöistä, nyt jo varttuneista naisista ja perheenäideistä tulee puhe, sanon, että he ovat sijaissiskojani. Kyllä siinä taustalla on ihan sellainen asia, että ilman heitä minulla ei olisi siskoja lainkaan.
Vaikka minä lähdin maailmalle aika pian näiden siskojen meilletulon jälkeen ja yhteinen perhe-elämämme jäi hyvin lyhytaikaiseksi, niin sydämessä tuntuu lämpimältä, kun heitä ajattelee. Myös se lämmittää mieltä, että heistä kukin istuu tänä päivänä elämän koivussa aika tukevalla oksalla. Eli heillä on asiat kaikinpuolin kohdallaan.

Yksi mieleenjäänyt asia pitää tässä yhteydessä mainita. Kun nämä sijaislapset puhuivat omista biologisista vanhemmistaan, he käyttivät ilmaisua "oma isi" tai "oma äiti". Kun puhuimme sijaisvanhemmista, isästäni ja äidistäni, sijaislapsetkin kutsuivat heitä "isiksi" ja "äidiksi".

Illansuussa sain soiton eräältä siskoltani. Olin nähnyt häntä pikaisesti syyskuun viimeisenä päivänä isän hautajaisissa. Siskoni tulee tulevalla viikolla tähän kaupunkiin käymään ja ehdotti tapaamista. Meillä hän on viimeksi päässyt käymään joskus kaukaisessa menneisyydessä. Olen vähintäinkin innoissani ja etukäteen jo pelkään, että ilta käy liian lyhyeksi. Meitä yhdistää yhteisten vanhempien lisäksi myös sama ammatti.

Äitikö se täällä sotkee?

Joku unitauti on jäänyt flunssan tai peräti influenssan jäljiltä Tirtetalle "päälle". Toissayönä hän kiskaisi vaatimattomat 15:n tunnin yöunet, niin että puolessa välissä yötä kävin jo kurkistelemassa, onko lapsi hengissä. Tämä yö on Tirtetalla vielä menossa ja 13 tuntia alkaa olla täynnä. Olen aikaisemminkin pannut merkille, että tuonoloinen tauti pitää lapsia pitkään väsyneinä. Huolissani en Tirtetan elosta ole, koska hän syö, juo ja pissii hyvin, ei yski, eikä köhi ja eilenkin ulkoili naapurin poikalauman kanssa kipakassa pakkasessa tunnin verran. Eli millään muotoa hän ei vaikuta sairaalta, mutta uni maistuu hyvin.

Lasten ja naisten tauti tarttui myös isiin, mutta nenäliinojen kanssa hän on silti töissä ollut. Miesvaltaisella alalla täytyy olla "oikeasti" ja kovasti kipeä, ennenkuin voi sairaslomalle jäädä. Pelkkä tippuva punainen nenä ei anna riittävästi perusteluja poisololle.

Koska eilinen päivä loppui pahasti kesken, minua odottaa nyt kaksi korillista pestyä pyykkiä ja tiskipöytä kaikkine yllätyksineen.
Kotiäitinä olo on sen takia tällaisessa huushollissa niin motivoivaa, kun koet alituiseen olevasi tuikitarpeellinen taistelussa ylivyöryvää sotkunkaaosta vastaan. Joskus kyllä pohdin vakavissani, että olenko se todella minä, joka tämän kaaoksen aina saa aikaan, koska rojuja levitteleviä lapsia ei meillä enää ole ja koko joukko viisivuotiasta lukuunottamatta on päivät pitkät pois kotoa. Tiretta kun sisällä ollessaan tyytyy suloisen sipiseviin nukketaloleikkeihin, piirtämiseen tai baletin tanssimiseen keittiön penkillä. Niistä leikeistä kun ei juuri sotkua synny.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Lauhdevettä lasista

Piti juoda lasillinen vettä ennen tänne tuloa, jotta vähän rauhoittuisin, enkä intoutuisi puhumaan sivu suuni. Ja muistutan, että kovin vakavasti ei tarvitse minua ottaa - pienellä varauksella voi entisen ja tulevan savolaisen puheita tulkita. Mutta en sano, että vastuu on kuuntelijalla.
Tänään olen hiukan ärtyneenä pohtinut, että täällä nysäisen pienessä Suomessa kun ei voi tehdä mitään mukavaa, etteikö se olisi kiellettyä tai ainakin lain vastaista. Ja jos ei kiellettyä ja laitonta, niin ainakin vedotaan sen puolesta, että "ei kannattaisi noin tehdä".
Illan roskakeikalla sanoin mukanani olleelle kuudesluokkalaiselle, kun kävelimme talon lasten tekemän lumimajan ohi, että tekisi hurjasti mieli tehdä näin iltahämärissä nuotio tuonne lumimajan sisälle.
Kun minä ja Kuopion veli olimme koululapsia, runsaslumisten talvien suuria riemuja oli pitkien onkaloiden kaivu ojanpenkkoihin peltojen vierustoille. Kun isä oli lingonnut lumet tieltä, ojanpenkoilla oli parimetriset tiukkaanpainuneet lumivallit ja niihin oli mukava kaivaa lapiolla pitkät tunnelit. Suksisauvalla pistelimme sitten ilma-aukkoja tunneleihin. Ja se suurin riemu oli polttaa pientä nuotiota syvällä lumitunnelin onkalossa.
Mutta menepäs vaan täällä lastesi kanssa riipimään tulitikkuja lumionkaloissa, niin alta aikayksikön on paikalla sekä pelastuslaitos että lastensuojelulaitos. Saattaapa hyvinkin sinipukuisetkin sedät käydä äitiä puhuttamassa.
Eli tulevaisuuteen jää odottamaan tuokin ilo nuotion poltosta. (2015 ei ole enää kaukana.)

En siis laittanut myöskään iloista postikorttia. Jotkut lukijat muistaa erään laittoman neronleimaukseni, josta onneksi selvisin ilman raastupaa. Ainakin kummassakin tempauksessa lähtöajatus oli tarkoitettu toista ihmistä ilahduttamaan.

Muistakaapas tarkistaa, että mikrouuninne ilmanottoaukot ovat vapaat roinasta ja pölystä. Kuumensin jäistä ruoka-annosta kuutisen minuuttia ja uuni kuumeni päältä helakan lämpöiseksi. Tuuletusaukot olivat paksussa pölyssä ja lisäksi mikron päällä oli pino "tärkeitä papereita". Uunin pyyhittyäni ja sen ympäristön turhasta tavarasta siivottuani muistutin kaikkia lapsia asiasta, josta en ole varmaan koskaan muistanut mainita. Muistutin, että kun kuumentaa ruokaa mikrossa, uunia pitää vahtia ja jos se alkaa kärytä tai peräti syttyy tuleen, pitää sukkelasti vetää pistoke pois rasiasta ja luukkua ei saa avata.
Meillä on muistaakseni kaksi mikroa hajonnut niin, että uuni on alkanut kärytä.
Tuo ulkokuoren liiallinen kuumeneminen saattaa enteillä uunin rikkoutumista.
Koska niin monelta taholta on pyydetty postikorttien lähettämisen lopettamista pienelle potilaalle, poistin tästä tekstin ko. asiasta.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Selkä taittuu - taudilta

Melkein huvitti itseänikin, kun aamulla kumarruin epämääräiselle tuoksuvan pyykkikasan yli pyykkikoneelle ja tuli onnellinen olo. Ihan kuin pyykkikasa olisi toivottanut tervetulleeksi ja sanonut "hauska nähdä pitkästä aikaa". Onnellinen olo tuli siitä, että pääsi taas tähyämään pyykkejänsä, kun viikonlopun olin virunut kuumetaudissa.
Lasten tauti iski siis minuunkin  perjantaina. Olihan kurkkua kaivellut jo jonkin aikaa, mutta kuumehorkka ajoi perjantaina vuoteeseen villatakki päällä kahden peiton alle.
Viikonloppu sujui ihan mukavasti, kun välillä kävin peiton alla ja välillä tein jotakin. Tarkemmin en enää muista, mitä olen tehnyt, mutta ainakin lapset ovat tallella ja kaikki lähteneet tänä aamuna kouluihinsa. Tirtetta vielä vähän köhiskelee ja Melska toipuu omasta taudistaan kotonaan. Tarkemmin kun ajattelen, muistan eilen tutkineeni Kotipizzan sivuja ja todenneeni, että vaikka olen kuinka sairas, en kyllä sataa euroa laita kotiinkannettuihin pizzoihin. Iltapuoleen hain kyllä naapuritalon Mc Donaldsilta lisäravintoa perheelle, mutta siitäkään reissusta en muista juuri muuta, kuin suuren kahvimukillisen, jonka kumosin kurkustani alas ruokaa odotellessa.
Nyt alkaa jo muisti toimia, kuume on laskenut ja ulkona pakkanen.

Miehellä on tänään listan mukaan vapaapäivä. Aamulla, kun häntä ei enää nukuttanut, puki työvaatteet ylleen ja lähti varikolle tekemään tilitystä. Sanoi lähtiessään, että menee sinne "varmuuden vuoksi", jos vaikka olisi töitä tarjolla. Kun sitten itse nousin ylös ja katsoin ikkunasta, totesin, että onpa hyvinkin saattanut löytyä töitä miehellekin. Keli näytti hyvinkin samalta kuin perjantainen pyry, joka sai Lahdentielle Raatteen tien näkymät aikaiseksi.

Jos tautiinsa kyllästyneen Tirtetan marinoita ei lasketa (nyt hän itkee sitä, että "kerran kun pyhäkoulussa tehtiin lettuja ja oli ilmapalloja, niin isi antoi niitä ilmapalloja kaikille lapsille -byää- eikä antanut -byää- niitä kaikkia ilmapalloja mulle, vaan -byää- antoi kaikeille lapseille ja niitten iseille- BYÄÄ...)
Siis jos nyt ei lasketa Tirtetan kurjaa oloa, niin minulla on pitkästä aikaa sellainen onnellinen olo, ettei ole mitään huolia. Kaikki päivämääräänsä vilkuttavat laskut on saatu maksettua ja kaikki lapset ovat lähteneet kengät jalassa kouluun. Mies on saanut pitää työpaikkansa ja äitinikin mummolassa jaksaa lämmittää talon ja on sinnitellyt yksin suuressa talossa jo helmikuulle asti.
Tirtetan kurja olo kun näyttää helpottuvan ihan yksinkertaisin keinoin: kirjoitetaan kauppalappu ja ostetaan jotakin kivaa.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Mummon ja papan päivää

Tänään muistin laittaa Tirtetan eskarihakemusta sähköisesti. Tunti siitä soittaa minulle päiväkodin johtaja ja kertoo hakemuksen tulleen perille ja tarkistaa joitakin hakemuksen yksityiskohtia, muun muassa alaikäisten sisarusten määrää. Hänen syöttäessään Tirtetan hakemusta päivähoidon järjestelmään sisarusluku aiheuttaa ongelmia. Asia selvisi, kun kerroin, että Talouskoululainen täyttää maaliskuun alussa 18 ja jätin hänet sen takia listasta pois. Maaliskuun alun jälkeen Tirtetalla on siis 7 alaikäistä sisarusta.
Puhelun jälkeen kerron isille, että Tirtetalle haetaan ensisijaisesti eskaripaikkaa Laivurista. Isi vastaa, että "eikös se Laivuri ole tuolla Jätkäsaaressa, kanavan toisella puolella?" (Laivuri-päiväkoti on oikeasti naapurikorttelissa, ei missään Jätkäsaaressa ja isikin on lukemattomat kerrat sieltä lapsia hakenut, muutaman kerran vienytkin.)
Ja näin vastaa Melskan mummo papan kysymykseen:
- "Laivuri on se vanhainkoti, jossa Miika ja Kaisakin oli."
Papan itsetuntoa hivelee ilmeisen paljon, kun hän huomaa, että vaikka heittää asiat hänenkin päässään, niin mummolla näyttää heittävän vielä enemmän.

Melska oli tänään hoidossa ja näytti papalle kuvia lasten kuvakirjasta. Joka sivulla Melska katsoo pappaa silmiin ja kysyy:
- "Pelottaako?"

Jumissa

Ne koulukkaat, jotka kynsilleen kykenivät, lähtivät reippaantuntuisesti aamulla koulutaipaleelle. Näimme kyllä ikkunasta, että lunta on yöllä tullut ja koko ajan sataa lisää, mutta emme arvanneet, että "syvemmällä" kaupungissa kytee liikennekaaos.
Joskus puoli tuntia kotoalähtönsä jälkeen soittaa Talouskoululainen ja pyytää katsomaan liikennesivuilta, löytyykö sieltä poikkeusinfoa raitiovaunujen kulusta tai kulkemattomuudesta. Löytyihän sitä tietoa, että koko raitioliikenne on jumissa ja myöhästymiset ovat vähintään puoli tuntia. Lisäksi metroliikenne on pysähdyksissä junan jarruvian takia. Bussien suhteen näkyi olevan pitkä lista poisjääneistä vuoroista. Talouskoululainen muutti matkasuunnitelmiaan ja jäi yrittämään toista kautta koululleen.
Hetken päästä soittaa yksi tytöistä Töölöstä. Siellä kaikki raitiovaunut seisoivat jonossa, eikä ollut puhettakaan eteenpäin pääsystä. Koska jalkakäytävät on täynnä lunta ja kävelymatkaa olisi tullut koululle yli kaksi kilometriä, neuvoin tyttöä pyrkimään mahdollisimman pian kotiin. Lisäksi hänellä oli jo melkoisen kylmä ja kengät ja vaatteet märkinä.

Talouskoululainen laittoi viestiä, että oli päässyt koululle. Koulumatkaan kului aikaa parisen tuntia.
Kotiin passittamani tyttö tuli hetki sitten ehjänä kotiin, vaikkakin hyvin kylmissään.

Isi lähtee töihin vasta myöhään illalla. Siihen mennessä on toivon mukaan tiet aurattu ja sade lakannut.

torstai 2. helmikuuta 2012

Katsoppas tätä!


Jos yläpuolella näkyy maatuskainen mainoskuva Ahdin tilan arvonnasta, ei ihmeiden aika ole ollenkaan ohi.
Silloin nimittäin olen onnistunut manipuloimaan onnistuneesti itsepäistä tietotekniikan maailmaa, joka tottelee vain järki-ihmisten käskyjä. Tähän asti olen tarvinnut LASTEN apua kuvien siirtämiseen paikasta toiseen.
Ennen kuin kauheasti ihmettelette maalaisuuttani, muistutan, että istuin 15 vuotta koulujen vanhempainilloissa ja olin ainoa raukka, joka pyysi tiedotteet paperiversioina, kun minulla ei ollut sähköpostiosoitetta tietokoneesta puhumattakaan.

Mutta nyt siis viimeistään kannattaa teidän käydä kurkistamassa Ahdin tilan toimintaan ja tarjontaan ja siinä samalla osallistua arvontaan. (Ei ollut tarkoituksellista tuo ontuva runomitta.)
Jos maatuskaa klikkaamalla et pääse Ahdin tilalle, tilan emännän blogi löytyy tuosta vierestä sivupalkista.

Minusta olisi mukavaa, jos tuo tila olisi mummolan naapurissa, eikä niin kaukana Sastamalassa.

Kulkutaudit kulkeneet meille

Koska nyt selvästi näyttää siltä, että sairastupatouhuksi on täällä elämä mennyt, niin parasta suoralta kädeltä jättää kaikki kunnianhimoiset työtavoitteet tältä päivältä.
Pärskäävää poikaa olen koko aamun muistuttanut, että köhiä voi oman paidan kauluksesta sisään, jos ei ehdi nenäliinalle asti.
Äidin koneen äärellä kun lähestulkoon on jo haukottelukin kiellettyä. Saan hirmuiset "skitsot", jos löydän näytöltä kuivuneita pärskeentippoja. Sen lisäksi niuhotan niin paljon, että kädet pestään ennen ja mielellään jälkeenkin koneellakäynnin. Tietokoneen näppäimistö kun on oikea bakteeripesä, vaikka sitä säännöllisesti puhdistaisikin.

Vanhin tytär hoksasi aamulla kaljanruvat, (ihan ehta savolainen sana) kun pullotin kotikaljaa. Tytär esitti kauniin pyynnön mallasleivistä. En olekaan niitä pitkään aikaan tehnyt, niin tällaiseen kotona pesimiseen sellainen nopea ja helppo leipä sopii hyvin mielen piristykseksi.

Mies istuu tänään taas koulunpenkillä. "Direktiivi-koulutuksesta" puhuvat. Jotta kuljettajalla pysyy linja-autokortti voimassa, täytyy suorittaa tietyt lisäkoulutukset. Eilen etsin monen vuoden papereista oikein urakalla edellisten koulutusten todistuksia. Ihmeekseni kaikki löytyi. Mies itse ei edes tiennyt, että ne voisivat olla tallessa.

Kuumeinen Tirtetta sanoo, että "äiti ei ole koskaan tehnyt piirakkaa, jossa olisi mansikkaa". Jospa mallasleivän lisäksi tekisimme vaikka pellillisen marjapiirakkaa mansikoista ja vähän muistakin marjoista.