Selkä taittuu - taudilta

Melkein huvitti itseänikin, kun aamulla kumarruin epämääräiselle tuoksuvan pyykkikasan yli pyykkikoneelle ja tuli onnellinen olo. Ihan kuin pyykkikasa olisi toivottanut tervetulleeksi ja sanonut "hauska nähdä pitkästä aikaa". Onnellinen olo tuli siitä, että pääsi taas tähyämään pyykkejänsä, kun viikonlopun olin virunut kuumetaudissa.
Lasten tauti iski siis minuunkin  perjantaina. Olihan kurkkua kaivellut jo jonkin aikaa, mutta kuumehorkka ajoi perjantaina vuoteeseen villatakki päällä kahden peiton alle.
Viikonloppu sujui ihan mukavasti, kun välillä kävin peiton alla ja välillä tein jotakin. Tarkemmin en enää muista, mitä olen tehnyt, mutta ainakin lapset ovat tallella ja kaikki lähteneet tänä aamuna kouluihinsa. Tirtetta vielä vähän köhiskelee ja Melska toipuu omasta taudistaan kotonaan. Tarkemmin kun ajattelen, muistan eilen tutkineeni Kotipizzan sivuja ja todenneeni, että vaikka olen kuinka sairas, en kyllä sataa euroa laita kotiinkannettuihin pizzoihin. Iltapuoleen hain kyllä naapuritalon Mc Donaldsilta lisäravintoa perheelle, mutta siitäkään reissusta en muista juuri muuta, kuin suuren kahvimukillisen, jonka kumosin kurkustani alas ruokaa odotellessa.
Nyt alkaa jo muisti toimia, kuume on laskenut ja ulkona pakkanen.

Miehellä on tänään listan mukaan vapaapäivä. Aamulla, kun häntä ei enää nukuttanut, puki työvaatteet ylleen ja lähti varikolle tekemään tilitystä. Sanoi lähtiessään, että menee sinne "varmuuden vuoksi", jos vaikka olisi töitä tarjolla. Kun sitten itse nousin ylös ja katsoin ikkunasta, totesin, että onpa hyvinkin saattanut löytyä töitä miehellekin. Keli näytti hyvinkin samalta kuin perjantainen pyry, joka sai Lahdentielle Raatteen tien näkymät aikaiseksi.

Jos tautiinsa kyllästyneen Tirtetan marinoita ei lasketa (nyt hän itkee sitä, että "kerran kun pyhäkoulussa tehtiin lettuja ja oli ilmapalloja, niin isi antoi niitä ilmapalloja kaikille lapsille -byää- eikä antanut -byää- niitä kaikkia ilmapalloja mulle, vaan -byää- antoi kaikeille lapseille ja niitten iseille- BYÄÄ...)
Siis jos nyt ei lasketa Tirtetan kurjaa oloa, niin minulla on pitkästä aikaa sellainen onnellinen olo, ettei ole mitään huolia. Kaikki päivämääräänsä vilkuttavat laskut on saatu maksettua ja kaikki lapset ovat lähteneet kengät jalassa kouluun. Mies on saanut pitää työpaikkansa ja äitinikin mummolassa jaksaa lämmittää talon ja on sinnitellyt yksin suuressa talossa jo helmikuulle asti.
Tirtetan kurja olo kun näyttää helpottuvan ihan yksinkertaisin keinoin: kirjoitetaan kauppalappu ja ostetaan jotakin kivaa.