lauantai 31. joulukuuta 2016

Kanipaistilla

Papan kanssa kävimme Anne-Marin luona Erälahdessa. Anne-Mari tarjosi meille leivinuunissa valurautapadassa haudutettua kanipaistia keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Juomana oli puolukkamehua. Kaninliha oli mahdollisimman tuoretta: eilisiltaisen teurastuksen jälkeen Anne-Mari oli laittanut lihat yöksi leivinuuniin ja aamulla ruoka oli valmista.

Minä nautiskelin sydämeni kyllyydestä kahden koiran rapsuttelusta: istuin tuvan sohvalla, koira kummallakin kyljellä ja siinä rapsuttelin tyytyväisyydestä yniseviä, suloisuudelle tuoksuvia lemmikkejä pitkän tovin. Sen ajan pappa käytti hiekoittamalla tietä, joka vie Anne-Marin farmille. Tie vie metsän poikki ja on melko mäkinen ja nyt oli lämpötilojen vaihtelut jäädyttäneet tiestä uskomattoman liukkaan. Pappa vei sepelisäkkiä autolla paikanpäälle ja parhaimmassa mäessä pysäytetty auto alkoi liukua takaperin mäkeä alas. Mitäpä siinä pappa muutakaan keksi tehdä kuin asettaa hiekkakauhana olleen Anne-Marin löylykauhan etupyörän alle. Ainakin auto pysähtyi, mutta kauhan pappa otti kotiin korjattavaksi.

Erälahdessa on rentouttavaa käydä, kun siellä hiljaisuus ympäröi kaikkialla. Anne-Mari kertoi, että imurinkin ääni on alkanut kuulua ärsyttävän kovalta.
Kanojen ja loppujen pupujen siirtoa suunnittelemme ja varmaan Anne-Marin seuraavina vapaapäivinä asia taas eteneekin. Kovasti toivomme, että lupaillut pakkassäät eivät yltyisi ihan tulipalopakkasiin. Lisälämmitysten virittely eläinten suojiin ja lämpötilojen seuraaminen on työlästä pitkien pakkasjaksojen aikana. Hyvin selvisimme viime talven hurjimmasta -30 asteen tietämillä liikkuneesta pakkasjaksosta, mutta mielessä oli koko ajan pienoinen huoli, ettei mikään lämmitysjäjestelmästä hajoa. Onneksi meillä on kuitenkin paljon erilaisia sisätiloja kummankin talon puolella, jos tarvitsee tehdä "hätäevakuointeja".


Kiitollisena vuodesta 2016. Uuteen vuoteen käyn ajatuksin, että voisin enemmän jakaa ajastani ja yltäkylläisyydestäni muille.
Sinä, joka tätä nyt luet: Jumala siunatkoon koko elämäsi. Tartu Jumalan lupauksiin entistä päättäväisemmin. Ne lupaukset on luettavissasi Raamatussa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Leppoisa päivä kuitenkin

No kyllä täällä nyt näyttää siltä, että yksi huushollin asukas on muuttanut ja vienyt romppeensa mukanaan.

Kuten arvelinkin, tämän päivän ohjelmaksi muotoutui Anne-Marin suurempien ja painavampien tavaroiden kuskaaminen. Samalla sain pakastimen sulatettua, kun pakkasin Anne-Marin pakasteita ja tyhjensin yhtä pakastinta hänelle mukaan.
Takkahuoneen yhdessä nurkassa on ollut pappani tekemä peililipasto Kaisan ja Anne-Marin tavaroiden laskutilana. Kun en muuttajalle lipastoa luvannut, hilasin sen olohuoneeseen paikalle, jossa sen iätön kaunes ilahduttaa silmää. Takkahuoneen hämärässä nurkassa lipasto ei suinkaan päässyt oikeuksiinsa. Lipaston lukuisia laatikoita availlessani löysin jälleen yhden piilon, jota en ollut vielä tänne muuton jälkeen löytänyt. Alimmassa laatikossa oli äitini talteenlaittamia käsin kirjailtuja pellavaisia liinoja ja kodintekstiilejä. Joskus kun on aikaa, täytyy ottaa liinat tarkempaan tarkasteluun, pestä ja prässätä. Muistan liinat lapsuudestani ja tiedän niillä olevan ikää toista sataa vuotta, koska ne ovat Lahja-mummon aikanaan perinnöksi saamia.

Tämä talo on tuntunut oudon hiljaiselta. Viime yönä ei riehunut yksikään kissa ja Kiira nukkui tuhisemalla minun ja papan jalkopäässä. Ehkä ne muuttaneet katit olivat niitä pahimpia yömelskaajia, koska nämä kaksi ovat tassutelleet täällä hiljaa ja siveästi.

Puhutaan hiljaisuudesta ja ikävästä sitten uudelleen, kun Anne-Mari vie 5 kukkoa, 21 kanaa, tusinan verran pupuja ja toisen karjalankarhukoiran Erälahteen. Siinä vaiheessa meidän on alettava suunnittelemaan eläinkantaamme lisävahvistusta. Se hautomakone voisi olla sopiva ratkaisu siinä tilanteessa.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Niin se lapsi lähti

Kyllä todellisuus on nyt iskenyt märän ja kylmän rätin kasvoilleni ihan lätisemällä, että se lapsukainen oikeasti muutti omalle farmilleen. Tavaraa on rahdannut henkilöautolla ja isommat pakettiautoa vaativat tavarat odottavat vielä kuskaajaansa. Hullua tässä on, että autokuormallinen toisensa jälkeen on talosta viety tavaraa ja täällä sisällä se ei näy missään. Anne-Marin huoneessa se näkyy sillä tavalla, että siellä on nyt hyvin siistiä: minulla ikävä purkautuu näköjään aina siivoamiseen. Äsken imuroin ja pyyhin lattian Anne-Marin ja Kaisan huoneesta.

Anne-Mari vei jo mennessään Pipsa- koiransa ja Tinttura- ja Pullanlulla- kissat. Varasti hän Kaisankin ja Kaisan Keri-koiran ja täyttä varmuutta heidän palautuspäivästään ei ole. Matkaa täältä farmille on melkein 30 kilometriä, joten ihan pienestä mielijohteesta tätä väliä ei autolla suhata. Uhkaavaa on, että Kaisan mielestä farmilla on "vähän siistiä". Sanokaa minun sanoneen, että se tyttö viettää siskonsa maatilalla kaikki vapaa-ajat koulusta ja tekee kaikkensa, jotta saisi lisävapaita "eläintenruokkimistarkoituksella".

Erälahti on kyllä oikeasti huima paikka. Lautakangas on vilkasliikenteisen tien varressa verrattuna siihen tilaan. Ympärillä on vain peltoja, metsää ja järvi ja mitkään luonnottomat äänet ei talon pihamaalle ylety. Pihapiirin tekee upeaksi, että talo on rakennettu korkeahkolle mäelle, kirjaimellisesti kalliolle.

Tämänpäiväisiä hehkutuksia farmilta oli hienosti lämpiävä puuhella sekä sauna. Ja että Tinttura on ottanut talon omakseen.

Minä yritän sopeutua. Ikävä tulee niitä aamuvarhaisen hetkiä, kun viiden jälkeen töihin lähtöä tekevä tyttö juttelee ja sepailee hassuja kissoille ja koirille keittiössä. Kukaan muu meidän lapsista ei ole kyennyt sellaiseen verbaliikkaan kyseiseen vuorokaudenaikaan.

Huomiseksi minulla on suunnitelma. Koska olen tehnyt viime aikoina paljon yövuoroja, tuntuu että oman ajan ottaminen on jäänyt liian vähälle, kun elämä on keskittynyt työhön, nukkumiseen ja pakollisten asioiden hoitamiseen. Lisäksi huomaan, että tarvitsen välillä taukoa yltiösosiaalisesta elämästä. Sanon yltiösosiaalista, koska työssä ja vapaa-aikana ympärilläni on paljon ihmisiä. Olen suunnitellut, että huomenna keskityn lököilyyn, lukemiseen, eläinten kanssa olemiseen, ulkona oloon ja kotitöitä teen vain sen, mikä tuntuu mielekkäältä. Jo pelkkä suunnitelman ajattelu saa minut rentoutumaan. Katsotaan, kuinka käy. Ei haittaa kyllä sekään, jos huomenna roudataan kylmäkalusteita ja isoja huonekaluja.

Kehrääviä kissoja ja lämpimiä koirankylkiä sinunkin viereesi!

(Omilleen muuttaneen lapsen nykyinen blogi löytyy osoitteesta http://omatupablogi.blogspot.fi/
Uskoisin hänen jossain vaiheessa raottavan tuntemuksiaan ja tunnelmiaan ehkä jopa kuvien kera.
Seuraamieni blogien lista vaihtui (näköjään) tuosta sivusta blogipäivitysteni alapuolelle.)

tiistai 22. marraskuuta 2016

Upeiden värien vuodenaika

Täällä on niin kaunista! Lumi on lähes sulanut pois ja värit, jotka säästeliäästi luonnosta löytyvät, vaativat katsojalta tarkkaa silmää ja keskittymiskykyä. Omenapuiden märissä rungoissa kasvaa vaaleanharmaata sammalta. Siellä täällä näkyy vielä kellertyneen ruohon lomassa vihreitä ruohotuppaita. Kun kiskaiset toivorikkaasti vihreää ruohoa, käteesi jää puoleksi mätä, juuristaan pehmennyt tuppo, jonka viemisen kanojen herkuksi jätät tekemättä. Maassa ollessaan ruoho näyttää vielä houkuttelevalta, mutta ruohonjuuritasolla totuus onkin toinen.

Taivas on paksujen harmaiden pilvien peitossa. Ei varsinaisesti sada, mutta ilma ulkona on kuin vesisumua. Kun kohdistat katseesi peltojen yli metsänreunaan, näet sumuista, pilvenoloista utua leijuvan puunlatvojen tasalla.

Yhtään ei tuule. Sen huomasin, kun äsken sytyttelin tien varressa oleviin lyhtyihin kynttilöitä ja tuli sai palaa rauhassa sytytetyssä tulitikussa.

Kun aamulla menin avaamaan kanalan ovea, toivorikkaat kanat pyyhäsivät ulkotarhaan. Hetken he siellä malttoivat katsella ja kuopsutella, mutta sitten kanala veti puoleensa ja tarha tyhjeni. Pihassa seisoessa kuuluu kanalan väen juttelua, puputarhasta vesipullojen ääntä ja pupujen jalkojen töminää. Karhukoirat kertovat välillä haukullaan, jos pihapiirissä vilistää siimahäntiä. Ulkolinnut ovat keksineet mennä ruokailemaan jonnekin muualle, kun en ole ainakaan toistaiseksi aloittanut pikkulintujen ruokkimista. Niinpä pikkulintujen äänet eivät ulkona liikkuessa herätä huomiota.

Lumettoman, lauhan alkutalven karu kauneus kyllä herättää huomiota. On tultu levon vuodenaikaan. Valoisan ajan lyhyyskin antaa siihen hyvät edellytykset.
Jumalan rakkauden puhe on kuultavissa nyt luonnossa, kun kuuntelija malttaa vain kuunnella.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lusikat jakoon

Lähipäivinä itketään jälleen lähtöitkuja. Anne-Mari on muuttokuormaa vaille lähdössä omalle farmilleen ja minua jo etukäteen pelottaa, kuinka hirmuinen ikävä minulle tulee.
Anne-Marin muutossa kun ei ole kysymys pelkästään tytön lähdöstä vaan hän vie mukanaan suurimman osan eläimistä. Lähes kaikki eläimethän ovat oikeasti Anne-Marin, vaikka esimerkiksi kanoja ja ajokoiraa olen kovasti ominutkin. Kanojen siirto kunnon navettaan on kaiken lisäksi järkevää. Olin jo ehtinyt ajatella, että en ehkä ole valmis maksamaan toista talvea sen luokan sähkölaskuja, mitä viime talvi kanalanlämmityksineen toi. Mutta aikamoinen totuttelu meillä on siinä tilanteessa, kun pari koiraa, pari kissaa, kanat ja kanit asuvat toisella laidalla pitäjää. Sen kyllä tiedän, että kaikki Anne-Marin vapaapäivät hänellä on sekalainen seurakunta sisaruksia yökylässä - sen verran houkutteleva paikka hänen tuleva kotinsa on.

Ensimmäistä kertaa ei Anne-Mari kotoa muuta. Hän on ehtinyt olla Mustialassa ja asua Pukinmäessä opiskelija-asunnossa ja tähän taloon hän muutti yksin puoli vuotta ennen meidän tuloa. Yhteiselomme on vain aina ollut kovin mutkatonta (lue: "yhteiset pyykit, yhteiset rahat, yhteiset autot jne.) Sen takia en ole ollut häntä omilleen häätämässä, vaikka sydämestäni olen toivonutkin hänen pitkäaikaisen toiveensa täyttymistä ja sopivan maatilan löytymistä. Nyt kun todella ihmeellisten yhteensattumien ja johdatuksen kautta tila löytyi, oli meille kaikille heti itsestään selvää, että nyt on tullut oikea aika laittaa "lusikat jakoon". Meillähän on ollut koko maalla-asumisen ajan yhteinen huusholli kaikkine tarviskaluineen. Tosin Anne-Marin kultareunaisiin kippohin, sähköporakoneeseen, kirveeseen ja kottikärryihin ei ole parannut koskea. Mutta muuten kaikki on ollut yhteistä - noin suurinpiirtein. Tosin täytyy tässä tunnustaa, että eilen lainasin Anne-Marin kottikärryjä (kun en jaksanut etsiä meidän) kun nuohosin pannuhuoneen kattilasta tuhkia ja kuskasin niitä marjapensaiden juurille. Nokiset kärryt jätin taivasalle siinä toivossa, että sataisi kovasti vettä ja sade putsaisi kärryt.

Anne-Marin muutto vaikuttaa tämän talon asumisjärjestelyihin vain sen verran, että toiseksi nuorin tyttö asuu jatkossa yksin omassa huoneessaan. Koko täälläolonsa ajan siskokset ovat asuneet yhteisessä huoneessa omien koiriensa kanssa. Joskus huoneeseen houkutellaan yöksi mummon ja papan jalkojenlämmittäjäajokoirakin ja pari kissaa. Vaikka meillä on sisällä kolme koiraa ja neljä kissaa, käydään silti ajoittain taistelua siitä, kuka saa viereensä minkäkin kehrääjän.

Talvea odottelemme tyytyväisinä. Ensi kevättä ajattelemme myös tyytyväisinä: silloin voi hyvillä mielin laittaa hautomakoneen hurisemaan tai antaa silkkikanojen rauhassa hautoa munavuorta.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Mikä aika on

Kun tulee muutama viikko väliä blogin kirjoitukseen, tulee myös katselijan ja sivustaseuraajan asenne omaan kirjoittamiseensa.
Olen alkanut kokea tyytymättömyyttä siihen asetelmaan, että kirjoitan tätä blogia asenteella "minä tätä", "minä sitä".

Jos nostamme silmämme omasta lintukodostamme ja kodinlämpöisestä blogifiilistelystä hiukan avarammalle, tuntuu murheellisen ironiselta katsella maailman menoa ympärillämme. Suomi-neidon rajojen sisäpuolelle miellämme vielä kevyenasteisen näennäisen turvallisuudentunteen, mutta siihen meren rannalle sitten turvallisuudentunne ja elämän vakaus melkein jäävätkin. Mitä kauemmas kuljemme, sitä pelottavammalle ja arvaamttomammalle maaperälle tulemme.

Kuppien ja kippojen asettelu kotona ja niiden kuvaaminen ja niiden kuvien jakaminen ja analysoiminen voi olla monelle terveellistä pakoa elämän realiteeteista, mutta itseäni haluan nyt ravistella vakavasti irti epäolennaisuuksiin keskittymisestä. Toinen asia tietysti on se, mitä kukin meistä arvottaa elämässään epäolennaiseksi.

Etsin siis tasapainoa tässä asiassa.

Muistatte Raamatun ensi lehdiltä kuvauksen Nooasta ja hänen Jumalalta saamastaan projektista.
Olemme tulleet Nooan päiviin, koska samalla tavalla puhe tuhosta ja pelastautumisesta koetaan monen mielestä naurettavana liiotteluna, täysin hullun hommana ja uskovaisten outoutena. Jos olet pitänyt Raamatun loppulehdille kirjoitettua ennustusta, Johanneksen ilmestystä, vaikeaselkoisena, vähintäinkin yhtä outona puheena kuin kaikkea muutakin Raamattuun kirjoitettua, niin vähitellen tuota tekstiä tuntiessasi silmäsi alkavat avautua ja näet yhden ja toisen sinne kirjoitetun ennustuksen toteutuvan silmiemme edessä näinä päivinä. Ja ikäänkuin kaikki tapahtuisi nopeutettuna, kiivaassa tahdissa.

Joku kysyy, miksi pitää ihmisiä pelotella. Kysy se kysymys valheiden isältä, viholliselta, joka tietää tasan tarkkaan aikansa käyvän vähiin.
Minun ei tarvitse ketään pelotella - ihan elämän todellisuutta tämä mielestäni tänään on. Koen, että minun tulisi kovaäänisemmin ja rohkeammin tarjota ja esilletuoda Jumalan tarjoamaa turvaa ja Jeesuksen meille valmistamaa pelastusta. Missään muussa ei ihmisellä ole turvaa ollut eikä tulevaisuudessakaan ole, kuin Jeesuksen ristillä meille lunastama. Elämme kristityssä maassa, jossa valtaosalle tämä asia on teoriassa tuttu mutta käytännössä ihan vieras ja outo.

Suosittelen sinulle tarttumista iankaikkiseen elämään.

Muistatko menneiltä vuosikymmeniltä pitkin puhelintolppia niitatut mustavalkoiset julisteet:
"Jeesus tulee, oletko valmis?"
Tänä päivänä niitä plakaatteja ei enää juurikaan näe, mutta niiden kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Vaikka olisit mieleltäsi täysi jumalankieltäjä ja pitäisit puheitani tyypillisinä uskovaisten houreina, olet kanssani samaa mieltä, että niin sanottu "maailmantilanne" on huolestuttava. Jos olet levottomalla mielellä oman tulevaisuutesi suhteen, älä jää kuuntelemaan valehtelijan hyssyttelyjä.

Tartu totuuteen ennenkuin on liian myöhäistä.

. . .

Olen viime viikkoina rukoillut ja huokaillut, kun tiedän, että teidän monen elämässä on paljon vaikeuksia ja selviämättömiä ongelmia. Monella on tuntunut, että vaikeuksien taakka on jo aivan liian raskas kantaa ja vielä kaadetaan niskaan jotakin odottamatonta. Sairaudet, taloudelliset huolet, ihmisuhdeongelmat ja mielenterveyden järkkyminen on tulleet monelle arkipäiväksi. Kun siihen paksuun harmauteen lisätään maailmalta tulevat lannistavat uutiset hirmuteoista ja epävarmuudesta, moni kokee olevansa täydessä umpikujassa vailla ajatusta siitä, mistä löytyy helpotus kaikkeen vaikeuteen.
Älä lannistu, älä menetä uskoasi huomiseen.
Ole rohkea ja katso eteenpäin, kun sanot Jumalalle, että haluat jättää kaikki vaikeutesi ja vastoinkäymisesi Jumalan käsiin. Jätä kaikki asiat itsepintaisesti joka päivä Jumalalle ja rukoile (minäkin rukoilen sitä puolestasi), että Jumala antaa sinulle uutta viisautta hoitaa asioitasi.
Rukoilen sinulle uutta terveyttä, uusia voimia, elvyttävää unta, mielen virkeyttä ja uusia ihmisiä elämääsi.
Kun Jumala antaa tätä kaikkea sinulle, ei ole kysymys meistä, vaan on kysymys Jumalan yliluonnollisesta voimasta. Jumala haluaa osoittaa sinulle, että vain Häneen turvautumalla voimme selvitä.

Jumala antaa sinulle myös huojennuksen siitä, että Hän varjelee lapsesi ja lapsenlapsesi. Joku on kantanut suurta taakkaa lastensa takia ja se taakka ei ole suonut yön lepoa eikä päivän rauhaa.
Jumala huojentaa sinun olosi ja tarttuu kädellään myös lastesi elämään.

Ja ota uudelleen se Raamattu iltalukemiseksi. Historialliset sukuluettelot eivät ehkä oloasi kohenna, mutta aloita Paavalin kirjoittamista kirjeistä, lue Psalmeja ja sananlaskuja. Saat nähdä, että Sana muuttuu eläväksi.



maanantai 26. syyskuuta 2016

Metsäikäväisen onnela

Mitä enemmän minulla on mahdollisuus viettää aikaani metsässä, sitä enemmän haluaisin siellä olla. Jos metsässäolemiselle on joku järkisyy, esimerkiksi marjojen tai sienien kerääminen, on sinne meno kaksinkertaisesti hauskempaa, mutta pelkkä polkujen käveleminen, äänien kuunteleminen ja silmien ilahduttaminen riittää syyksi mennä metsään.

Äsken lähdin vielä iltahämärissä marjaämpärin kanssa tarkistamaan, onko tämänkesäinen marjapaikka jo läpikäyty. Mustikat ja puolukat, mitkä sieltä vielä löytyi, keräsin suuhuni. Mustikoista oli makeus jo hävinnyt, mutta aivan syömäkelpoisia ne vielä olivat. Tunsin oikeastaan helpotusta, kun näin tutut marjamaat tyhjinä marjoista: mitä ihmisiltä oli jäänyt poimimatta, olivat eläimet syöneet. Sieniäkään ei enää ollut. Syvä kiitollisuus Taivaan Isälle täytti mielen. Kiitin Häntä tämän kesän antimista, joita runsaasti saimme kerätä ja nauttia samalla puhtaasta ilmasta ja luonnon kauneudesta. Hiljaa mielessäni myös ajattelin, että jos Jumala meille ensi kesän suo, niin pyydän Häneltä marjoja. Kysynpä sinulta: keneltäpä muultakaan voit metsän marjoja pyytää...

Syksyinen hämärä metsä on rauhoittava. Silmäsi tarkentuu väreille ja korvasi harvoille äänille. Askel hidastuu ihan huomaamatta ja huomaat kuuntelevasi tarkemmin. Kun tuulen henkäyskään ei käy metsässä, kuulet eläinten äänet selvemmin kuin päivän kahinassa.

Tänään aloitin hyvin mieluisan metsään liittyvän askareen. Aloitin vesurin kanssa vesakoiden raivaamisen. Se on hyvin palkitsevaa työtä, kun kädenjälki on heti nähtävillä. Raivaussahallakin sama työ hoituisi, mutta vesurista ei lähde niin kova ääni, että tarvitsisit kuulosuojaimia eikä vesurista lähde pakokaasun katkua. Kyllä minä tartun siihen raivaussahaankin, mutta vesurin kanssa voi tehdä välillä tuollaista terapiatyötä.

Blogiani pidempään seuranneet muistanevat, kuinka kaipasin siellä Hietaniemen hautuumaan kupeessa oikeaan metsään, papan metsään. Muistan kirjoittaneeni useinkin, että istutettu puisto puineen oli karu korvike sankalle metsälle.
Täällä ei ole enää papan metsää: täällä on Kuopion Veljen Rantakangas ja minun oma metsäni. Mutta omia metsiä kulkiessani kiitän sydän ikävästä kipeänä isääni, jonka työn ansiosta minulla on nyt metsiä (ja hakkuuaukeita), joita kulkea.

perjantai 23. syyskuuta 2016

"Minä jaksan sun puolesta"

Kuulin äsken lauseen, jonka lainaamiseen kysyin luvan.

Ystävyys, välittäminen, toisen ihmisen kuormien kantaminen, myötätunto, mukanaeläminen, rakastaminen voi olla hyvin monen tasoista.

Mitä ajattelet, jos olisit itse sellaisessa pisteessä elämässäsi, että sanoisit ystävällesi tai luottohenkilöllesi, ettet enää jaksa, aiot luovuttaa ja tämä henkilö sanoo sinulle:
"Minä jaksan sun puolesta".
Minulle ainakin tuosta lauseesta tulisi olo, että minun ei tarvitsekaan luovuttaa.

Jos sinulla on tänään totaalisen luovuttamisen olo, niin uupunut mieliala, ettet näe elämässäsi ja tulevaisuudessasi edes hämärän pilkahdusta, vaan kaikki on sysimustaa ja tuntematonta, niin minä haluan täältä tietokonepöytäni takaa sanoa sinulle: "Minä haluan jaksaa sinun puolestasi". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että rukoilen puolestasi, että Jumala antaa sinulle uusia voimia ja uusia näköaloja.

Pidetään elämästä kiinni, eikä mennä Valehtelijan valheisiin mukaan, etteikö muka kannattaisi. Niihin valheisiin emme usko. Katsotaan ylöspäin.

torstai 22. syyskuuta 2016

Kyllä sitä Helsinkiä silloin tällöin muistellaan

Edelleenkin elämä vanhassa kodissa tulee muistin välähdyksinä mieleen mitä erilaisimmissa tilanteissa.
Viime viikolla löysin vanhan talon puolelta säkillisen lakanoita ja pussin avattuani tulvahti vastaan entisen kodin tuoksu tuttuna ja muistorikkaana. Lakanoiden olemassaolo oli jo ehtinyt unohtua, mutta tuoksun olisin tunnistanut vaikka silmät kiinni.

Äsken iltakahvilla uunituoreita kaurakeksejä maistellessamme muistelimme miehen kanssa Ruoholahden aikoja. Mies muisti, mitä oli lähteä iltakahvipöydästä ruokatunnilta kodin keittiönpöydän äärestä yöksi ajoon. Ja kuinka molemmat sanoimme miltei yhteen ääneen, että "sitten kolmelta yöllä taksilla kotiin". Niin ihania aikoja kuin ne olivatkin, meille ei tullut niitä aikoja ikävä. Nyt katselimme auringon laskun kajoa metsän takaa. Ruoholahdessa aurinko heijastui kanavan toisella puolella olevan kerrostalon ikkunoista keittiöömme ja valo leikki Lauttasaarenselän laineiden tahdissa.

Joka päivä minulle tuottaa suurta iloa, kun voin hakea ulkoa ruokatarpeita. Minusta näyttää, että sama asia tuottaa iloa myös miehelleni. Yhtenä päivänä mies löytyi hernemaalta ja tänään koiran ulkoilutuslenkillä mies kertoi käyneensä metsässä syömässä vatsansa täyteen mustikoita ja puolukoita. Tosin sanoi puolukoiden olevan tällä hetkellä makeampia kuin mustikoiden. Äsken vielä iltaviileällä keräsimme miehen kanssa yhden rasiallisen tyrniä pakasteeseen. Sisälle täytyi tulla, kun sormia alkoi palella.
Entisessä kodissa asuessa ei ruokatarpeita juurikaan ulkoa voinut haalia.

Tätini kesätila on miltei naapurissamme. Paikka on entinen mummolani. Tätini saa puutarhastaan satoa yli oman tarpeen ja niinpä hän on tänä kesänä ohi ajaessaan tuonut meille marjoja, juureksia, omenia, kesäkurpitsoja, makeita tomaatteja ja milloin mitäkin.

Jostakin kumman syystä lapset muistelevat täällä silloin tällöin metromatkoja. Itselläni ei ole hetkeäkään ikävä maan alla matkustamista ihmistungoksessa. Seuraavan kerran Helsingissä käydessämme ei Ruoholahden kotiasema enää olekaan päätepysäkki, vaan pääsemme testaamaan uutta metrolinjaa. Liki hassulta tuntuu ajatella, että Ruoholahdessa asuessamme kuuntelimme metrotunnelin räjäytysääniä ja seurasimme, kuinka räjähdykset siirtyivät kauemmas ja kauemmas.

Vanhassa kodissa ei ollut kissan- ja koirankarvoja. Täällä niitä on joka paikassa. Aika nopeasti meidän hienohelmaisimmatkin lapset tottuivat siihen, että iltaisin sukkien pohjissa on karvakerros ja kouluun lähtiessä vaatteista huomaa, että lemmikkejä on sylitelty.

-"Laitatko yöksi lämmityksen päälle?" on lause, jota syksyn viiletessä täällä joka ilta kuulee. Kaupungissa asuessa haaveilimme hartaasti takasta ja tulen tuomasta lämmöstä. Tänään lämmitin keittiön leivinuunin ihan vain sen suloisen lämmön takia, mitä uunin kylki levittää taloon vielä seuraavanakin päivänä.

Eilen siirsin olohuoneen nurkassa olevan sänkymme ikkunan eteen. Nyt sängyllä makoillessa voi katsella vehreää kuusiaitaa. Ruoholahden kodissa olohuoneessa olevaan sänkyymme tillitti torin valopylväästä niin kirkas valo, että siinä näki yösydännäkin lukea. Yö täällä maalla alkaa olla jo pilkkosenpimeää ja yöllä vessaan kulkevia varten jätetään keskelle taloa muutama lamppu päälle.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Toisten on aika lähteä ja minä suren makkaroita ja autonrenkaita

Omat kyyneleeni pudottivat minut todellisuuteen, kun luin äsken yhden bloggaajan, Tiinan, kuolemasta. Tiinan blogi "Vasen rintani ja muuta sairasta" on terveellistä luettavaa silloin, kun omat murheet ja narinat tarvitsevat perspektiiviä ja kohtuullisuutta.

Eilen olimme tulossa Kuopiosta Kuopion Veljen iloisista ja levollisista 50-vuotisjuhlista, kun vajaa 10 kilometriä ennen kotia automme takarengas tyhjeni. Valituksillani ja marinoillani (lähinnä oman pääni sisällä) ei tuntunut olevan mitään rajaa. Eilisen aamun olin aloittanut vielä suuremmassa voihkeessa elämän vaikeudesta, kun aamulla herätessämme puolesta taloa oli sähköt poikki ja vesipumppu ei nostanut vettä.
Kummastakin episodista olemme hyvin selvinneet avuliaiden ystävien ansiosta, mutta siitä huolimatta minua ärsytti tänä aamuna suunnattomasti, kun aamupalaleipiä suunnitellessani huomaan, että koko talosta ei löydy minkään sortin leikkelettä. Sehän on tietysti ihmisen elossa vastoinkäyminen vaikeimmasta päästä...

Muistutan itselleni jälleen kerran, mikä on tärkeää tänään. En haluaisi kääriytyä huolineni lasten ulottumattomiin: fyysisesti läsnä, mutta ajatuksen tasolla kaukana hetkestä. Kykymme aistia toisen ihmisen tunnetiloja ja tarpeita sumentuu, jos kieriskelemme omien ajatustemme kanssa liian raskaasti.

Ruskan kulta hehkuu ulkona. Eilisen aikana ympärillä olevilta pelloilta oli puitu kaura. Viime yönä lämpötila käväisi pakkasen puolella.

Jos haluat nähdä oman elämäsi täysin uudessa valossa, käy vilkaisemassa muutama Tiinan blogin teksti. http://vasenrintanijamuutasairasta.blogspot.fi/

torstai 8. syyskuuta 2016

Tiedätkö, mitä on pulmupuolukat

Työtoverini mainitsi eräänä päivänä kahvipöytäkeskustelussa tehneensä "jo ensimmäisen erän pulmupuolukoita". Minä höristelin korviani ja kysyin, mitä ovat pulmupuolukat.

Nyt on meilläkin jääkaapissa rasia, jonka kannessa lukee "pulmupuolukoita".
Sen helpommaksi ei enää puolukkahillon valmistaminen tule: kaksi kiloa tuoreita puolukoita ja paketillinen (750g) Pulmu-palasokeria sekoitetaan keskenään. Puolukoita voi vähän musertaa vaikka kauhan pohjalla, mutta varsinainen hilloaminen on tarpeetonta. Puolukat jätetään huoneenlämpöön ja niitä sekoitellaan välillä, kunnes sokeri on sulanut. Minulla tähän meni aikaa puolitoista vuorokautta. Sitten sekoittelin hillon tasaiseksi ja pakkasin sopivaan rasiaan jääkaappiin. Hillon voi toki pakastaakin.
Hillo on kauniin punaista ja maku pirteä, muttei kurkkua karvastelevan hapan. Hillo on mainiota viilin tai jogurtin kanssa, puuron päällä, piirakan tekoon tai sellaisenaan syötäväksi. Smoothien ainesosana sitä varmasti tullaan meilläkin käyttämään.



Puolukoita riittää tänä syksynä. Kauppareissulla tapasin henkilön, joka kertoi ennen töihintuloaan sinä aamuna keränneensä 80 litraa puolukoita. Kun kysyin, onko hänellä puolukoita myytäväksi asti, henkilö ilmoitti, ettei hän marjoja myy, mutta "kymmenen litraa siivottuja puolukoita vaihtuu kahvipakettiin".
Olen vapaapäivinä rämynnyt itsekin marjametsässä, mutta mielelläni säilöisin marjoja enemmänkin, nyt kun niitä on reilusti saatavilla. Vaihdoin siis pussillisen kahvipaketteja saavilliseen puolukoita.

Marja-aroniasta ja puolukasta saa hyvää mehua ja sitä olen nyt mehumaijalla keitellyt. Omat aroniapensaat on jo melkein tyhjennetty, mutta onneksi täti tyrkytteli hakemaan hänen puutarhastaan lisää.

Syksy maalla on juuri niin kiireinen, kuin sen haluat olla. Maat ja metsät ovat ääriään myöten täynnä ilmaista ravintoa ja ahkeruudestasi ja viitseliäisyydestäsi on kiinni, kuinka paljon haluat sitä talteen korjata. Jos sinulla lisäksi on oma puutarha, ei ole pelkoa toimettomaksi joutumisesta.


Kanalan asukkaat joutuivat arvosteluni kohteeksi eräänä päivänä. Puhuin jo Anne-Marillekin, viitsiikö noita siivelläeläviä, kukon kanssa pelleileviä eukkoja edes pakkasten yli pitää ja kanalaa kalliilla sähköllä lämmittää, kun eukot touhuaa jotakin ihan muuta kuin mitä varten ne on alunpitäen hankittu. Muutaman viikon ajan oli päivän munasaalis vaatimattoman yhden munan verran ja selkä vääränä kanalaan sai siitä huolimatta kahdesti päivässä ruokaa kantaa.
Liekö kanat aikomukseni aavistaneet, kun terästäytyivät oitis toimissaan. Seitsemän-kahdeksan munaa alkoi olla päivän vakiosaalis ja tänään kanat ilahduttivat yhdeksällä komealla munalla. Tuolla munamäärällä alkaisi meidän perhe olla omavarainen. Kanalasta huolimatta on tänne asti munia jouduttu ostamaan kaupasta lisää.
Luulen, että syksyviileillä päätyy pataan muutama kukkonuorikko, joita on kasvatettu joukon jatkona. Yksi hautomiskuumeinen silkkikana on täytynyt kylmänviileästi nostaa joka päivä munien päältä pois ja kerärä munat parempaan talteen, koska talvea vasten emme enää pikkutipuja halua kanalaan.

Seuraavien vapaapäivien ohjelmassa on perunannosto. Perunaa näyttäisi tulevan todella runsaasti. Kuokan kanssa suurta satoa nostaessa puolitoistakin aaria on iso työmaa.

Kokeeksi laitoin alkukesällä maahan bataattia. Tänään kaivelin bataatit mullasta, koska pakkanen oli närpännyt varsia toissayönä. Ensi vuonna täytyy bataatti laittaa itämään jo vuodenvaihteen jälkeen, istuttaa ulos heti alkukesästä ja suojata harsolla myös loppukesällä, jotta saadaan mahdollisimman pitkä kasvukausi. Yhden itäneen bataatinpuolikkaan sato olisi ollut 10-20 täysikasvuista bataattia, jos olisivat olleet maassa muutaman viikon pidempään. Hyvin olivat kestäneet sekä kuivan kauden että runsaat vesisateet. Kohopenkki saa myös olla reippaasti korkeampi, kuin mitä olin tehnyt.

Tämän kesän ainoa kukkaistutukseni kehäkukka täytti myös tehtävänsä hyvin. Kylvin sen porkkanapenkkien väliin ja porkkanat säilyivät tuholaisilta. Kehäkukan siemenet täytyy kerätä talteen, jottei ensi keväänä tarvitse ostaa siemeniä kaupasta.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Huohahdan

Useamman päivän vapaat tekee varmasti hyvää. Lyhennän askelia, hidastan kulkua, ajattelen verkkaisemmin, nautin unesta, katselen tarkemmin, kuuntelen herkemmin, syön siunaten, keskityn lapsiini enemmän.

Äsken huomasimme, että kotona on tällä hetkellä vain kuusi lasta. Anne-Mari viettää lomansa viimeisiä päiviä saaressa ilman venettä, yksi on opiskelupaikkakunnallaan ja muut ovat lentäneet pesästä.
Sen viimeksi muuttaneen lähtö otti juuri niin koville kuin pelkäsinkin. Kaksikymmentä vuotta napanuoran jäänteitä venyttäen on sopivan pitkä aika lapsen asua kotona, mutta yhdessä eletty ja koettu saa palan nousemaan kurkkuun ja sydänalan painavaksi.

Lasten persoonallisuus on uskomaton rikkaus vanhempien elämässä. Siinä missä yksi lapsista tarttuu oman elämänsä ohjaksiin varhaisessa vaiheessa ja kuin itsestään, voi toisen lapsen kanssa rinnakkain kulkeminen olla hyvinkin tiivistä. On myös niin, että mitä enemmän lapsen kanssa on koettu vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, sitä kivuliaampaa on antaa lapsen tarttua yksin vastuuseen.


Vesisade on ollut aika pätevä tekosyy olla menemättä marjapensaaseen tai metsään. Mustikat vielä vähän kangertelee mielessä ja puolukoita voisi kuuleman mukaan kerätä jo täyttä päätä. Aamulla keräsimme Papan kanssa maijallisen mustaviinimarjoja ja keitin ne mehuksi. Muutama pensas on vielä poimimatta ja karhunvatukka alkaa kypsyä vauhdilla. Sokerihernettä olisi jo korjattavaksi asti. Ajattelin kerätä palot pieninä, kiehauttaa kokonaisina ja pakastaa. Herne on ollut niin makoisaa syötävää palkoineen päivineen ja sitä on kasvamassa monta pitkää riviä.

Viime kesänä säilöin jonkun verran satoa kellariin. Paljon aikaa kuitenkin haaskautui pullojen ja purkkien kanssa pelaamiseen ja koko talven oli pienoinen jännitys, iskeekö home hampaansa hilloihini. Talven aikana home pysyi loitolla, mutta vasta viimeisiin purkkeihin oli kanteen sisäpuolelle tullut muutama homepilkku. Säilymisen varmistamiseksi ja työn nopeuttamiseksi pakastan tänä kesänä kaiken niin pitkälle kuin kolme pakastinta antaa periksi. Mehutkin voi pakastaa muovipulloissa, jolloin välttyy kokonaan säilöntäaineen käyttämiseltä eikä sokeriakaan tarvitse laittaa vielä koko määrää. Hillosokerilla keittämäni metsävadelmahillon pakastin senkin lettupäivään sopivina annoksina.

Koska pihlajanmarjoja on pihan pihlajat notkollaan, kokeilen pihlajanmarjahyytelön tekoa. Lapsuudessani äiti harrasti sen tekemistä ja voileipäkeksin päällä pihlajanmarjahyytelö onkin erityisen hyvää. Makean hillon seurana yhdessä välissä täytekakussa se on myös omiaan.

Tämä ensimmäinen vuoden kierto maalla on ollut kaunis. Tuoreimman kesän lyhyys yllätti ja keväästä ymmärsin nauttia jo ensimmäisistä pälvistä lähtien. Kevään huumaava lintujen aamukonsertointi loppui kesän kypsyttyä kuin seinään ja käen kukunta sykähdytti joka kerran. Se on tullut selväksi, että jokainen vuodenaika on täällä läkähdyttävän kauniita. Lapsiin varsinkin teki talven ja lumen kauneus vaikutuksen. Usein he ovat maininneet, kuinka täällä voikin olla talvella niin ihanaa.
Muutenkin luonnon ilmiöt ovat täällä tiukasti elämässä läsnä. Sadetta ja paistetta katsellaan, illan viileyttä aprikoidaan ja auringonlaskuja ihastellaan. Luontoa kaikkineen tarkkaillaan mielenkiinnolla.

Ilta joutuu. Siirryn tarkkailemaan tiskipöytää ja pyykkikonetta. Ja on se vain tuo oma kaivokin upea juttu!

perjantai 12. elokuuta 2016

"Äiti, mitä sä oot itkeny?"

Eilen illalla itkin. Sanoin vuoteessa miehelleni, että johtuuko tämä itku ikähöyryistä tai mistä tahansa, mutta minua itkettää, kun minulla on ikävä lapsiani. Sanoin, että ikävöin seuraavana päivänä lähtevää lastani, ikävöin niitä muita Helsingissä asuvia lapsiani, ikävöin sitä opiskelemaan lähtenyttä lastani ja ikävöin myös sitä lasta, joka ensi viikolla muuttaa täältä pois.

Mies lohdutti. Hän sanoi, että parempi, että ikävöin lähteviä, kuin että sanoisin "hyvä, kun lähtivät".

Kyllä minä muistaakseni olen itkeä tirauttanut pienet itkut jokaisen pesästä lähteneen kohdalla, mutta nyt itku oli lähellä tyrskettä. Minua ei lohduttanut, kun mies sanoi:
- "Höyheniä vain jää vähän pesään."

Elämän lainalaisuuksia tämä on, että poikaset lähtevät pesästä. Toisissa poikueissa emo vähän tuuppii lähtemään ja sitten on näitä poikueita, joissa antautuu, kun aika on koittanut ja hiljaa päästää lähtemään sen, joka haluaa lähteä.

Puoliksi leikilläni, enemmän tosissani sanoin eräänä päivänä sille, joka seuraavana on muuttamassa omilleen:
-"Mitä mä teen, jos mun tulee kauhea ikävä sua?
Poika vastasi aikailematta:
- "Maksat mun kuukauden vuokran niin mä tuun tänne kuukaudeks."

Olisin iloinen, jos te äidit, jotka olette lastenne perään nyyhkineet, kertoisitte kommenteissa, mitä tunteita lapsen poismuutto teissä sai aikaan, kuinka niitä käsittelitte ja millaiseksi ikävä on muuttunut vuosien tai vuosikymmenten saatossa. Ehkä minulla on kohtalotovereita ja ehkä kertomanne saisi minut luottamaan, etten ole äitikummajainen, vaan kyseessä on tavallinen tai sitten hyvin harvinainen ilmiö.

torstai 11. elokuuta 2016

Melskakin on jo koululainen

Havahduin todellisuuteen, kun aamulla lävähti puhelimeeni kuva koulun pihalla jännittävästä omasta rimpelikintusta, lapsenlapsesta ja mummon ja papan kullasta, Melskasta. Melskahan oli mummolla ja papalla päivähoidossa silloin kauan kauan sitten Helsingissä. Tänä kesänä Melska oli mummolassa lomailemassa ja solahti tätien ja enojen joukkoon kuin sisarus. Ja nyt se meidän ainokainen lapsenlapsi lähti kouluun. Oli kuulema kysynyt koulupäivän päätyttyä äidiltään "kuinka monta vuotta tää koulu kestää". Kysymyksestä voi tehdä omia johtopäätöksiä ja mummona ajattelin, että pitkät on kouluvuodet lapsella edessä.

Kyllä minulla oikeasti päätä jomottaa. Tänä aamuna kouluun oli lähtemässä neljä peruskoululaista ja kaksi lukiolaista. Eilen saatoimme isin kanssa yhden lapsista opiskelupaikkakunnalleen. Anne-Marin koulu jatkuu vasta myöhemmin tässä kuussa ja yksi lapsista, reilusti aikuinen tosin, on muuttamassa täältä pois ja jatkaa elämäänsä ja työssäkäymistä hiukan kauempana. Muutaman päivän kuluttua haemme Helsingistä yhden lapsen muuttokuorman naapurikaupunkiin, jossa tämä tytär aloittaa opiskelujaan muutaman vuoden työelämän jälkeen. Yhtä Helsingissä asuvaa poikaa olemme kovasti houkutelleet muuttamaan Kangasniemelle ja sitä houkuttelua jatkamme. Hän on viettänyt kesälomaansa täällä ja nähnyt lisää maalla-asumisen puolia.
Tuo pään jomotus johtuu nyt vain siitä, että vanha pääni kuormittuu, kun joudun setvimään paljon asioita vapaapäivinä. Yritän välttää pakkomiellettä marjojen keräämisestä, mutta välillä kyllä mustikat ja viinimarjat valtaa ajatukset. Vesisateella jään suosiolla sisähommiin, mutta poudalla metsä kutsuu kovasti.

Kanalassa on väkeä ja rouvien munintarauha palasi, kun Anne-Mari laittoi ikiuneen muutaman kukkonuorikon, jotka olivat ottaneet elämäntehtäväkseen härkkiä herkkähipiäisiä kanoja. Sen verran on kanaharrastuksemme tullut järkiperäiseksi, että olemme alkaneet kyseenalaistaa kanalan lämmittäsen sähköllä tulevana talvena. Mietimme asiaa vielä, mutta en haluaisi ensi talvena syödä ihan niin kalliita kananmunia kuin mitä viime talvena teimme, vaikka talveen sattui vain yksi kovempi pakkasjakso.

Minulla on ollut ikävä blogin kirjoittamista. Asioita joutuu kuitenkin laittamaan tärkeysjärjestykseen ja tässä elämänvaiheessa ikävä kyllä muut asiat ovat ajaneet kirjoittamisen ja kirjojen lukemisen edelle. Lukeminenkin on nykyään harvinaista herkkua. Siinä missä kaupungissa asuessa luin illalla sängyssä ennen unen tuloa, niin nykyään uni voittaa parissa minuutissa siitä kun pää on kohdannut tyynyn.

Tarkoitukseni ei ollut kuormittaa teitä töitteni paljoudella. Poimikaa jyvät akanoista. Meillä on 17 mustaviinimarjapensasta ja nyt uppoudun niiden seuraan joksikin aikaa. Mehumaija on ollut vielä hiljaa ja olisi aika viritellä se tulille.

Muistakaapa tekin, että kesä jatkuu lokakuun loppuun asti. Meillä ainakin ajatellaan niin.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Marjakesä

Taivaan isä antoi sitten meille huiman marjavuoden. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että pihassa saa marjaämpäri kainalossaan arpoa, lähteekö mustikkametsään vai vadelmapuskiin rymyämään. Niitä luonnon vadelmiakin kun tulee tänä vuonna ennätyssato - käytännössä kaikkialla, missä on vadelmapensaita, on myös marjoja. Eilen illalla olin lähdössä mustikkaan, poikkesin tuohon entiseen lehmihakaan katsomaan, joko vatut olisivat kypsiä ja niin jäi metsään meno. Vadelmasatoa saadaan vielä pitkään, koska raakileita on paljon. Mustikkasatoon ei ehtinyt viikon rankkasateet vielä paljoakaan vaikuttaa. Muutama pilaantunut marja sattui käteen tämänpäiväisellä mustikkareissulla.

Mansikoiden ostaminen pakastusta varten jäi tältä kesältä. Kahdesti olin varannut rahan sitä varten ja kummallakin kerralla tuli autoihin sellainen remontti hoidettavaksi, että mansikanosto jäi väistämättä toiseksi. En asiaa harmittele, koska kaupan pakastealtaasta löytyy mansikoita pitkin talvea aina kun on tarvis. Ja kyllä mustikka vielä toistaiseksi mansikan päihittää.

Rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että työssäkäynti hiukkasen haittaa näitä puutarha-ja marjastushommia. Palkkatyö on antoisaa, mutta marjametsä on luksusta.

Kuudestoista päivä kuluvaa kuuta muistelimme vuoden takaisia aikoja. Kaikkien tuoreessa muistissa oli riemukas muuttomme tänne. Mies muisteli eräänä päivänä, miltä tuntui bussinkuljettajana, kun kesäloma alkoi, kun sitä oli viikko jäljellä ja kun piti palata lomalta töihin. Mies muisti hyvin todellisen ahdistavan olon, kun tuntui, ettei lomasta ja levosta oikein ehdi saada millään kiinni ja työn alku ikäänkuin hönki päin kasvoja. Kun mies näitä jutteli, hänestä saattoi selvästi nähdä tämänhetkisen rentouden ja ilon työn vapaudesta. Eläkeläisen työt ovat kaikki omassa vallassa ja lepopäivää voi pitää aina silloin kun sille tuntuu olevan tarvis. Kyllä mies saa itsensä näillä maatöilläkin väsytettyä, mutta se väsymys on pelkästään fyysistä ja toisella tapaa terveen oloista. Tuntuu hyvältä, kun keho kaipaa lepoa pellolla työskentelyn jälkeen.

Ensimmäiset kasvattamamme perunat syötiin lähes liikutuksen vallassa. Ainakin se oli harras ja kiitollinen ruokailu. Lapset ymmärsivät myös perunaa syödessään mistä oli kysymys.
Perunamme maistuu hyviltä myös sen takia, että perunamaata ei ole lannoitettu kemiallisin keinoin eikä ole käytetty torjunta-aineita. Rikkaruohojen määrästä sen kyllä jokainen voi havaita, mutta kyllä sieltä pilkistää myös perunan vartta.

Tällä hetkellä tunnen olevani niin rikkaasti täynnä maalaiselämää, värejä, tuoksuja, makuja ja näkymiä, että joudun pakottamaan itseni keskittymään myös pieniin yksityiskohtiin. Kaksi kissanpentuakin on tullut lemmikkikatraaseemme lisää.

Syksyn tulo tuo perheeseen pientä muuttoliikettä. Yksi lapsi Helsingistä pääsi opiskelemaan Mikkeliin, lähikaupunkiimme ja yksi suunnittelee muuttoa täältä muualle. Minun kesätyöni jatkuu ainakin syyskuun loppuun ja sen jälkeen mietin työkuvioni uudelleen.

Mutta tarrataan vielä kynsin hampain kiinni kesään 2016. Lämpöä, heinäsirkkoja, vihreyttä ja kesälintuja ihaillaan ja pitkitetään kesää ainakin lokakuun loppuun.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Juhannusviikolla

Juhannusviikko! Vaikkei olisi juhannustakaan, kesä on parhaimmillaan. Muutamana päivänä satanut vesi on ollut kirjaimellisesti taivaan lahja ja aivan korvaamattoman arvokas asia. Ilman noita sateita olisi syksyn satoennuste monin verroin surkeampi, mutta jos kesä nyt jatkuu sadetta ja poutaa vuorotellen, on mahdollisuus saada syksyllä upea sato kaikista luonnon antimista.

Puutarhassa kehittyvät luumut, kirsikat, viinimarjat, vadelmat, karhunvatukat ja karviaiset. Omenapuiden tilannetta en ole edes muistanut tarkistaa. Keväällä istuttamissani mansikantaimissa on reippaat raakileet. Peruna on hyvällä taimella myöhäisperunaa lukuunottamatta ja kylvökset varttuvat sekalaiseen tahtiin. Härkäpapu on kaikkein lupaavimmin kasvanut.

Hernettä kylvin sellaisen määrän, että jos se kasvaa, ei kukaan pääse syksyllä valittamaan herneenpalkojen vähyydestä. Olisi kiva päästä hernettä pakastamaankin. Kasvimaan reunoille heittelin kauraa ja sekin kasvaa jo täyttä vauhtia.

Kanalassa on myös iloisen juhlavat tunnelmat. Silkkikanat aloittivat kolmisen viikkoa sitten hautomishommat, joita kiuruvetiset maatiaiskanat sitten onnistuneesti jatkoivat. Kaksi kanoista otti hautomisen oikein sydämenasiakseen ja nyt on kahdella äitikanalla kuusi terhakkaa tipua hoivattavana. Äitikanojen kujerrus poikasille on jotakin niin suloista kuunneltavaa. On suloista katsella, kuinka pienistä pidetään huolta, kun he tulevat siipien alta kanalan lattialle ruokailemaan. Jos joku isommista kanoista tulee liian lähelle poikasia, kana häädetään sukkelasti loitommalle. Äitikanat erottaa muista pörhöllään olevista höyhenistä ja tuosta äidillisestä kujerruksesta, jota pikkutiput seuraavat.

Kanalassa on nyt monenikäistä sakkia ja useampi kukkopoika odottelee tulevaa kohtaloaan. Jos jollakulla on kukon tarvista, meiltä saa kirjavia, komeita kukkoja kahvipakettikaupalla. Muussa tapauksessa kukot päätyvät parempiin suihin. Sitä tarkoitusta varten Anne-Mari hankki haudutuspadan ja saattepa uskoa, että kukkopoika on herkkuruokaa.

Kannoimme Saaran kanssa viimeiset taimet vanhan talon puolelta kasvimaan laitaan. Istutan kaikki äippänät nyt ulos, satoi tai paistoi. Haluaisin jo saada vanhan tuvan kammareita kesäasuttavaan kuntoon ja kyllä kesä nyt on jo sillä mallilla, että ulkona saavat kasvit joko kuolla tai kasvaa. Hyysääminen ja harsoilu saa tältä kesältä riittää.

Tein työsopimuksen syyskuun loppuun asti, joten kotihommat tänä kesänä jäävät vapaapäivien varaan. Vapaapäivistä onkin tullut antoisia, kun nyt tulee paremmin suunniteltua tekemisiään etukäteen. Perheessämme on neljä työssäkävijää, joten teemme aina viikoksi-kahdeksi jääkaapin oveen listan, jossa näkyy kaikkien työvuorot ja perheen muut menot. Autojen käyttö täytyy suunnitella, kun muutenkin tahtoo kirkonkylän käyntejä tulla pitkin päivää.

Meillä on aika kivaa täällä. No, on hyttysiäkin. Minä sanon, että hyttyset kasvattavat luonnetta.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Taivaan Isä,

anna tänään voimia niille uupuneille, jotka eivät jaksa enää ymmärtää elämänsä vastoinkäymisten tarkoitusta. Anna heille uutta voimaa uskoa siihen, että parempi aika on tulossa heidän elämäänsä. Isä, vaikka näiden ihmisten olosuhteet eivät muuttuisi, muuta heidän sydämensä mieli toivorikkaaksi ja iloiseksi ja auta heitä tekemään pienistä ilonaiheista suuria tälle päivälle.

Isä. Siunaa tänään ja juuri nyt niitä, jotka pelkäävät sairautensa kulkua. Isä, tee ihme ja paranna. Isä, muuta toivoton ennuste terveydeksi. Isä, ota kipu pois ja anna tilalle kiitollisuus.

Isäni. Lohduta niitä äitejä, jotka ovat viime aikoina menettäneet lapsensa. Hoida heidän äidinsydäntään ja anna heille lohdutusta. Auta heitä hyväksymään elämän määrä.

Isä, auta tänään niitä, jotka kamppailevat taloudellisten asioiden kanssa. Anna heille viisautta löytää ratkaisuja ja anna heille uskoa parempaan aikaan.

Isä, auta niitä, jotka ovat vaikeuksissa palkkatyön puuttumisen tai vähyyden takia. Puutu, Isä, tilanteeseen ja anna mielekästä työtä.

Isä, anna viisautta niille, jotka ovat väsyä liian suuren työtaakkansa alla. Anna voimia, anna viisautta tehdä ratkaisuja, avarra näköaloja.

Isä, puutu asioihin niissä perheissä, joissa vanhempien parisuhde on koetuksella. Anna sydämiin anteeksiantoa, anna rakkautta, anna uskoa, että kaikesta selvitään. Näytä, että turvautumalla sinuun voi rakentaa kokonaan uuden elämän.

Isä. Siunaa ja varjele meidän kaikkien lapsia. Varjele heidän sydämensä, ettei paha saastuta. Varjele heidät vaaroista ja onnettomuuksista. Anna lapsille iloa ja sydämen vapautta ja auta, ettei ahdistus saisi olla kenenkään lapsen mielessä.

Isä, puhuttele niiden mieltä, jotka eivät ole vielä tajunneet, että päätökset iankaikkisuudesta tehdään täällä ajassa.

Kiitos, Isä, taas kaikista ihmeellisistä siunauksistasi elämässämme.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vihdoinkin niitä kevään multatöitä!

Eräänä päivänä jo mietin, olisiko minun vaihdettava bloginkirjoitustapaani lyhyempään, enemmän arvailujen varaan jättävään ilmaisutapaan, jolloin ehtisi kirjoittamaan useammin, mutta en välttämättä tavoittaisi sydämen viestiä. Edesmennyt "Viipaleita" -blogin Satu oli taitava kolmella lauseella kertomaan päivästään tärkeimmät tapahtumat, tunnetilat ja vielä ilmaisemaan mielipiteitään. Ehkä hän ei käyttänyt päivän blogitekstin luomiseen kovin pitkää aikaa. - Mitä kauemmin minä olen kirjoittamatta, sitä kauemmin jään miettimään lauseitani.

Yritän varoa itseni toistamista, siksi en nyt mainosta tämän enempää, että töitä on riittänyt niin kodin ulkopuolella kuin kotonakin. Ikkunoiden pesun ajattelin siirtää sellaiseen ajankohtaan, kun ulkotyöt on tehty, mutta nyt minulle on valjennut, että ei ne ulkotyöt lopu ennenkuin uusi routa on maassa...Odotan siis vapaapäivää töistä ja vesisadepäivää, jolloin ikkunoidenpesu on mukavaa vaihtelua takareisien venyttelylle, jota saa nyt puutarhassa ihan huomaamatta.

Viime syksynä alapihalle valeistuttamani 100 mansikantainta on nyt saatu asianmukaisesti istutettua. 50 Polkan tainta, 20 Lumotarta ja 25 Riaa selvisi viime talven tuimasta pakkasesta, eli viisi Rian tainta ei selvinnyt kevääseen asti.

Varhaisperuna ja Lapin puikula-peruna on myös istutettu. Koska meillä on kasvimaalle varattu yksi kokonainen peltosarka, on tilaa tehdä monenlaisia kokeiluja. Erikokoisiin kohopenkkeihin olemme laittaneet jo porkkanaa, punajuurta, härkäpapua, persiljaa, salaattia, retiisiä ja tilliä. Kaksi nuorinta tyttöä innostui jo tekemään omia kasvimaitaan ja Anne-Mari istuttaa suurella innolla peltosaran toiseen päähän omia istutuksiaan.

Uuden elämän ihmettä olemme saaneet seurata kahden eri pupupoikueen ja yhden kanapoikueen myötä. Enää tipujen kuoriutuminen ei ollut niin jännittävää kuin edellisillä kerroilla, että nyt sentään malttoi nukkua yöllä, vaikka hautomakoneesta kuului piipitystä.

Kesän vyöryminen täyteen vehreyteen sai ihan haukkomaan henkeä. Varhaisten aamujen tyyni, tuoksuva kosteus ja rauha on jotakin niin ihmeellistä, ettei sitä lakkaa ihmettelemästä. Käen kukunta ja muidenkin lintujen uskomaton elämänriemu on aamuhetkien hoitavaa äänimaailmaa, kun ei tiedä, mihin aistinsa keskittäisi. Mieltäni lämmittää, että mies ja lapset nauttivat ihan samoista asioista ja ovat aivan yhtä haltioissaan.

Viiko sitten kävimme muutaman lapsen kanssa Helsingissä. Kolmen päivän seutuun ehdimme käydä murto-osassa niistä paikoista joissa olimme suunnitelleet käyvämme. Edes kaikkia Helsingissä asuvia lapsia emme ehtineet tavata.

Helsinginmatka oli meille kaikille aikamoista tunnemyrskyä. Haikeus hautautui vierauden tunteeseen ja kaikki mukanaolleet totesivat, että meistä on ehtinyt tulla maalaisia ja olemme sopeutuneet uuteen elämään. Huomasimme, että olemme jo niin tottuneet maaseudun rauhaan ja elämisen verkkauteen, että pääkaupungin hulina oli oikeasti ahdistavaa ja teki mieli paeta. Jopa perheen pienin, joka kuluneen talven aikana kaipaili vanhasta elämästä milloin mitäkin, totesi jo ensimmäisenä helsinginiltanaan: "Mä olen saanut Helsingistä tarpeekseni".
Me tarvitsimme tuon helsinginmatkan, jotta saatoimme sanoa itsellemme, että tämä elämä täällä on nyt hyvää meille ja paljon rakkaita muistoja jäi kaupunkielämästä.

Tähän aikaan vuodesta rukoillaan suotuisia ilmoja maanviljelijöille, pyydetään runsasta marjasatoa ja kiitetään elämästä. Toivomme myös, ettei yöpakkasia enää tulisi ja mehiläisenkasvattajillakin olisi tällä kertaa hyvä vuosi.

Siunausta sinulle niihin tilanteisiin, joihin etsit ratkaisua.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Harava ja oksasakset

Poskia polttelee tämän päivän aurinkoannos. Vaikka aamulla oli pakkasta mittarissa reippaat viisi astetta, päivä lämpisi juuri sopivaksi ulkotöihin.

Aloitin työt "julkisivun" puolelta, eli tiensuusta, josta meille tullaan pihaan päätieltä. Vuosien vanhoja aarteita löytyi pitkän heinän sisältä: maassa oli kumollaan laudoista tehty kyltti, johon oli niitattu myymäläauton aikataulu. Hyvästä aikeestamme huolimatta ei myymäläautosta ole tullut meille edes satunnaista ostospaikkaa, sillä auto kulkee vanhan tien puolella siihen aikaan iltapäivästä, jolloin olen vielä työmaalla. Viime kesänä kävimme muutaman kerran lasten kanssa herkkuostoksilla ja voi olla, että kesä taas tuonkin tavan tuo takaisin.

Parin tunnin haravoinnin ja raivaamisen jälkeen lähdimme käymään Agrimarketissa, kun siellä oli sopivasti puutarhamyymälän avajaiset. Kaksi karviaismarjapensasta ja kirsikkapuu olivat ne ostokset, joita perustelin edullisuudella ja palkkapäivällä. Pensasmustikkaa katselin kaihoisasti ja varmaan ulkotöiden edistyttyä minun on pakko hakea niitäkin.

Vanhan talon puolella mylläsin jo aikaisemmin aamulla tomaatin ja paprikan taimet nyt sellaiseen kuntoon, että niiden voi antaa kasvaa rauhassa muutaman viikon ja sitten ihmetellä niiden sijoituspaikkaa uudelleen.

Kirkonkylänreissun jälkeen jatkoin etupihan puolella haravointia ja raivaamista. Vanhan talon länsiseinustalta kiskoin alas jonkin hervottoman suuren ja pölisevän köynnöksen ja käänsin seinän vierellä olevat istutukset lapiolla nurin. Tuo länsiseinusta on niin lämmin ja tuulensuojaisa paikka, että kaikki koristekasvit saavat väistyä tomaattipenkin tieltä. Vanhalta talolta on lyhyt matka pellolle, joka jää tänä kesänä pois viljelystä ja johon laitamme kasvimaan. Pellolta kuskasin jo multaa tomaattipenkkiä varten.

Kompostit, joita on tuon pellon vieressä ja toinen alapihalla, ovat suuria ilonaiheitani. Kun kääntelin ja pöyhin talven ajan käytettyä tunkiota, pöllähti nenään hyvän ja "terveentuoksuisen" maatuvan mullan haju. Sen kummallisempia kommervenkkejä ei ole kompostinteossa tarvittu, vaan tunkiolle on kuskattu myös pupuhäkkien siivoustuotteet.

Onneksi ulkotöitä riittää vielä pitkäksi aikaa. Suurin työmaa onkin talon alapuolella, koska siellä jäi syksyllä suurin osa haravoimatta ja raivaamatta. Viinimarjapensaat, vadelma ja karhunvadelma tarvitsevat myös kunnostamista.

Polttopuiden teko ja pihateiden kunnostus on myös niitä töitä, joille täytyy ehtiä lähiaikoina. Sitten kun kaikki muut ulkotyöt on tehty, aion hemmotella itseäni puiden istuttamisella. Talomme vieressä kasvaa sankka palsamikuusi- ja pihtakuusiaita ja aidan toiselle puolelle on noussut kymmenittäin virkeitä taimia, jotka aion istuttaa valituille paikoille.
...

Täällä kuulostaa siltä, että nuoriso suunnittelee hiekkakentän paistopaikalle tulen virittelyä. Makkaranpaistostakin puhuvat. Minä taas pohdiskelen, että nukkumaanpääsy olisi parasta hemmottelua tällä hetkellä.

Jos harkitset ja puntaroit maallemuuttoa, laita äkkiä toimeksi. Täällä on NIIN ihanaa! Jos sinulle sattuu tulemaan ikävä takaisin kaupunkiin, senkun muutat. Minä taidan kuitenkin jäädä tänne maata tonkimaan.

Erja J, onneksi olkoon!

Kangasniemläisiä tuotteita sisältävän paketin saa Erja J, joka oli jättänyt kommentin 1. huhtikuuta klo 8.33. Kiti-kissan suorittama valinta oli yksiselitteinen: Kiti siirsi kommenttilippukasasta Erjan paperilapun erilleen muusta kasasta. Toimitusta valvova henkilöstö oli täysin vakuuttunut valinnan rehellisyydestä.

Lähetä, Erja, osoitetietosi minulle vaikka sähköpostilla.  (Koska Erja on tavoitettu, poistin osoitteen.)


Kiitos kaikille antoisasta palautteestanne.

Nyt äkkiä haravat, talikot, pensassakset ja kottikärrit esille. Aurinko on ulkona.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Vapaapäivästä täällä nautitaan

Vapaapäivä tänään! Sitä tietenkin juhlistin nukkumalla aamulla niin pitkään kuin suinkin nukutti. Edellisestä vapaa-aamusta on niin pitkä aika, etten viitsi edes laskea.

Kokosimme aamukahvin jälkeen autolastin lapsia ja lähdimme kirkolle. (Ja muistattehan, että se "kirkollemeno" tarkoittaa täällä kirkonkylään menoa, ei seurakuntaan. Jos mennään "kirkkoon", mennään seurakuntaan.)
Kunnanlehdessä oli torstaina ilmoitus, että tänään torilla olisi myynnissä siemenperunoita useaa lajiketta, lakkoja ja karpaloita. Koska isin viime syksynä Mikkelin torilta ostamat lakat oli syöty jo aikoja sitten, oli lakkailmoituksen perässä pakko lähteä liikkeelle.

Olin reissuun enemmän kuin tyytyväinen. Ensi lauantaina saan samaiselta myyjältä vanhan kunnon Pito-perunan siementä. Pito on ikivanha lajike, jonka on uudet ja runsassatoisemmat, taudinkestävämmät lajikkeet täysin syrjäyttäneet. Myyjä sanoikin, että ensi syksynä ei Pitoa enää ole saatavana. Lapsuudessani Pito oli paras jauhoisen perunan lajike. Ruttoarkahan se on, mutta minulle tuli pakkomielle saada Pitoa maahan tänä keväänä.

Samalla reissulla kävimme työttömien yhdistyksen ylläpitämällä kirpputorilla ja laitoimme pöytävarauksen. Aiomme Anne-Marin kanssa aloittaa tavaroiden poislaittoa kaiken muun homman ohella. Meidän silmämme on jo niin tottunut kaikkeen tavaramäärään vanhan talon puolella, mutta oikeasti siellä olisi muutama tonni kelvollista kirpputoritavaraa.

Agrimarketista, joka on muuttunut Hankkijaksi (tosin meidän puheissamme Agrimarket tulee aina olemaan Agrimarket), kävimme ostamassa isille turvasaappaat, kanien heinää, pellavaöljyä koirille ja kanoille ja edullisia pyykinpesuaineita. Turvasaappaat luvattiin isille hankkia ensi tilassa sen jälkeen, kun hän vajaa kuukausi sitten antoi jalkaterälleen kirvesterapiaa puuladossa puita halkoessaan. Jalka alkaa olla lähes kunnossa ja minäkin pääsin pitkästä aikaa verestämään ompeleidenpoistotaitojani. Anne-Mari ja Lähihoitajapoika taas saivat lisäharjoitusta ensiaputilanteesta, kun asialliset sidontavälineet ovat kadoksissa ts. laastaria tuhdimpaa tavaraa ei ollut koko talossa muuta kuin koirien ensiapupakkauksessa. Ilmastointiteippi osoitti jälleen kerran monikäyttöisyytensä, kun tyrehdytettiin laskimovuotoa.

Anne-Mari laski yhtenä päivänä, että meillä on nyt tipujen kuoriutumisen jälkeen yli 40 eläintä. Yksi kissanpentu on varttuna ja tänään puhuimme Anne-Marin kanssa hanhenmunien hautomisesta. Kesäntulo varmaankin eläinmääräämme kartuttaa.

Vapaapäivän kunniaksi on minulla tulossa ruuaksi perunamuussia ja nakkeja. Kyllä taas kiitollisuus täytti mielen, kun hain kellarista perunoita. Hyllyillä oli vielä useampi hillopurkki ja mustikka-karhunvattuhillon toin vuorostaan sisälle. Kellari on uskomattoman hyvässä kunnossa ja kovimmillakaan pakkasilla eivät perunat siellä paleltuneet. Kaiken lisäksi tämä on ensimmäinen kevät ikiaikoihin, kun kellarin lattialle ei ole tullut sulamisvesiä. Ensimmäisten lumien tultua sanoin isille, että muistaa pitää kellarin oven ympäryksen puhtaana lumesta, niin säästymme keväällä isosta työstä. Isi on ollut ahkera lumitöissä ja kellari on pysynyt kuivana.

Menen tekemään muussin. Sitten nuohoan pannuhuoneen kattilan alta tuhkat ja menen vanhaan taloon koulimaan tomaatintaimia. Olen kuitenkin pessyt maitopurkkeja taimia varten, kun niihin saa niin hyvin tussilla kirjoitettua lajikkeen nimen ja kun taimien ulosistutuksen aika tulee, on purkki helppo repiä taimen ympäriltä.

Ja kiellettyjen asioiden listalle tuli isoille pojille tänään sellainen asia, että täysinäisiä jogurttipurkkeja ei saa ampua kellarin katon reunalta. Ei myöskään omenoita.

Muistakaa vilkaista edellinen kirjoitus, ellette ole sitä tehneet.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Haluatko saada paketin kangasniemeläisiä tuotteita?


Kyseessä voisi melkein olla kuva-arvoitus...kyllä sitäkin, mutta kuvassa on kangasniemeläisiä tuotteita, jotka lahjoitan jollekin halukkaalle.

Blogissani ylittyy piakkoin miljoonan kävijän raja ja pienenä sisäpiirin vitsinä Pikkuveljeni joskus mainitsi, että "pidä blogiarvonta sitten, kun miljoona kävijää on kasassa". Tuolloin naurahdin epäuskoisena velipojan puheille, mutta nyt tuo asia on kyllä täyttä totta.

Koska aikoinaan jouduin pieneen pulaan säädösviidakon kanssa, ei tämä ole mikään arvonta. Tätä tekstiä kommentoimalla olet ilmottautunut halukkaaksi paketin vastaanottajaksi.
15.4. kirjoitan paperilapuille kaikkien kommentoijien nimet, ripottelen paperilaput lattialle ja Kiti-kissa saa valita parhaimman lapun ja samalla paketin saajan.

Kun kirjoitat kommenttia, muista laittaa mukaan nimimerkki, jos et ole rekisteröitynyt lukija.
Paketin saajan nimen julkaisemisesta täällä odotan hänen yhteydenottoaan viikon ajan ja ellei henkilö ole ilmoittanut yhteystietojaan, paketti postitetaan ensimmäiseksi kommentoineelle.

Hirmuisen monimutkaiseksi tämä asia on jo mennyt ja teen sen vieläkin hankalammaksi. Kuulisin nimittäin mielelläni osallistujien kommenteissa, mikä on ollut tämän blogin jokin mieleenjäänyt tapaus tai kirjoitus. Jos osallistuja ei ole blogia aikaisemmin lukenut, voi mainita senkin, koska mielelläni tervehdin täältä ruudun takaa myös uusia kävijöitä ja toivotan lämpimästi tervetulleeksi toistekin.

Paketissa on siis kangasniemeläisiä tuotteita. Kuvasta poiketen mukana on koivuinen leikkuulauta, joka on puuseppäopiskelija Anne-Mari Syrjäläisen käsialaa. Vavesaaren Tilan tuotteita on Siemenmysli ja Tyrnimysli, käsintehty Luomu Ruisnäkkäri, käsintehty Luomu Mustikka- ja Mansikkamarmeladi. Aimo Närväisen mehiläistarhalta on 450g hunajaa.

Tyrnimyslistä täytyy mainita sen verran, että tuote valittiin vuonna 2014 Suomessa Vuoden Luomutuotteeksi.


http://www.vavesaarentila.fi  Tässä vielä linkki Vavesaaren kotisivuille.


Kiitos tässä yhteydessä teille, jotka olette pitäneet tämän blogin hengissä. Jos täällä ei kukaan kävisi, tuskin viitsisin itsekseni turista. Kuulumisiin palaan kun olen erotellut mielessäni uutistulvasta jyvät akanoista.

Sen minä vain sanon, että kevät saisi jarrutella tuloaan.

Voikaa tekin hyvin!

Ja vielä: perheenjäseniltä on ikävä kyllä evätty mahdollisuus osallistua. Sen verran on sakkia, että kissa varmaankin suosisi oman perheen väkeä.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Isin kyytiin

Tässä talossa, siis täällä Lautakankaalla, on eräs tapa, jonka opetin tänä iltana meidän isille.

Olimme pihassa - isi, minä ja Saara - ja isi siirsi minun auton lähemmäs lämmitysjohtoa ajamalla ladon ympäri kierroksen.
Avasin etuoven ja kerroin isille, kuinka tämä asia on hoidettu tässä talossa menneinä vuosikymmeninä: kun minä olin pieni tyttö ja oma isäni siirsi auton vaikka talliin ladon päätyyn, hän pyysi aina minut kyytiin. Ei ikinä, ei koskaan isi lähtenyt pienelle piha-ajelulle ilman minua, jos olin pihassa samaan aikaan.
Sanoin isille, että Saara pitää pyytää kyytiin ja ajaa ladon ympäri, jos Saara on pihassa ja autoa pitää siirtää.

Niin isi siirtyi oman autonsa rattiin, pyysi Saaran etupenkille kyytiin, ajoi ladon ympäri ja parkkeerasi auton sillä tavalla sopivasti, että on helppo lähteä hakemaan Lähihoitajapoika töistä yhdeksältä.

Kerroin isille myös sen, että näitä tilanteita varten täytyy auton hansikaslokerossa olla aina varalla riisisuklaalevy, jota syödään ajelun päätteeksi kahdestaan autossa puolikkaan levyn verran.

Kerroin, että tällainen autoajelu oman isin kanssa kelpaa vielä aika vanhallekin lapselle. Ulko-ovelle tullut yhdeksäsluokkalainenkin tokaisi "enks mä pääse".

Kyllä sitä vanhoista perinteistä täytyy kiinni pitää.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset siemenet mullassa

Olin laittanut itselleni tavoitteeksi, että hiihtolomaviikolla on saatava jo tomaatit ja paprikat kasvamaan.
Tänään oli vanhan talon kammari lämminnyt jo sen verran, että uskalsin aloittaa siementen kylvämisen. Hyvien toivotusten saattelemana siellä on nyt kylvettynä muutamaa lajiketta paprikoita ja tomaattia sekä joitakin muita esikasvatettavia kasveja.

Koska siemenpussien tyhjennyttyä tuli tyhjä olo, otin Anne-Marin kaverikseni ja eksyimme totaalisesti Hyötykasviyhdistyksen verkkokauppaan siemenostoksille. Esimerkiksi kirsikka- ja terttutomaatit ovat sellaisia, että niitä voisi olla perheellä kasvamassa lähes rajattomasti. Toinen on pavut, joita ei aikoinaan äitinikään saanut maahan niin paljoa, että sadolla olisi pärjätty seuraavaan kesään.

Koska kasvimaaksi varattua alaa on vajaan hehtaarin verran, aiomme esimerkiksi kauraa ja hernettä laittaa kasvamaan ison alan. Perunaa täytyy kokeilla muutamaa lempilajiketta. Niin- ja onhan minulla odottamassa ne sata valeistutettua mansikantainta.

"Älä jätä huomiseksi, minkä voit tehdä tänään" tuli mieleeni, kun saatuani siemenet multaan minua pyydettiin huomenna töihin 10-tuntiseen työvuoroon. Huomenna ei olisi siemeniä kylvetty ja huomenillalla kotiutuvat helsinginmatkalaisetkin värikkäine matkakertomuksineen.

Nukkukaa hyvin, ystävät! Nautitaan edelleen pienistä asioista.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Viivy talvi vielä

Olemme muistelleet vuoden takaista hiihtolomaa, jolloin olimme täällä ja Helsinkiin palattuamme tuli hirmuinen ikävä päästä nopeasti muuttamaan. Hyvin on jäänyt mieleen myös se, että kaupunkiin palattuamme siirryimme lumitalvesta suoraan kevääseen ja pikkukenkiin.

Nyt on 9-vuotias isoveljensä kanssa Helsingissä tapaamassa sisaruksia ja vanhoja kavereita ja heidän lähettämänsä kuvat vanhoilta kotikulmilta ei saa yhtään kaipaamaan sulia maita ja harmautta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka nuorin kommentoi hiihtolomaansa, koska reissua suunniteltiin jo viime syksystä asti ja viimeiset kaksi kuukautta laskettiin öitä.

Meidän hiihtolomakelit on mitä mainioimmat ja tänään kanalaan mennessäni maisemia ihaillessani ajattelin, että niin paljon kuin keväästä pidänkin, niin tämän lumisen talven soisin jatkuvan vielä pitkään. Eihän Helsingissä ollut koskaan näin pitkään lumista talvea ja runsaasta lumentulosta oli ahtaassa kaupungissa pelkkää riesaa. Täällä lunta saa tulla vielä enemmänkin, eikä se yhtään tunnu tukalalta.

Tuuli oli myös eräs asia, josta kaupunkiinmenijät mainitsivat. Olin jo kokonaan autuaasti unohtanut, että meren rannalla Ruoholahdessa tuuli oli aina läsnä. Kyllähän tuulesta sopivassa tilanteessa nauttii, mutta hyvin usein se pistää luihin ja ytimiin ja on pienenkin pakkasen kanssa kurja yhdistelmä.
No niin - täällä sisämaassa, metsän keskellä, on elämä enimmän aikaa tyventä ja metsä katselee sinua vaitonaisena roikkuvin käsivarsin. Lintujen laulut leikkaa ilmaa niin, että tajuntasi ei voi niitä ääniä ohittaa.

Lupasin itselleni, että hiihtolomaviikolla laitan taimenkasvatuksen alulle. Työ alkoi vanhan talon yhden huoneen raivaamisella tähän tarkoitukseen, ison pöydän roudaamisella huoneeseen ja lämmityksen päälle laittamisella. Multasäkit ovat olleet pannuhuoneessa lämpimässä ja siemenvarastot on etsitty eteisen yläkaapista. Kun teen inventaariota siemenistä, ostan tarvittavaa lisää Agrimarketista. Istutusastioista ei täällä tulee pulaa. Jotkut varmaan muistaa, kuinka jo vuosia sitten keräsin Helsingissä purkkeja, purnukoita, rasioita ja lasipulloja "talolle varastoon". Muuttokuormassakin niitä tuli muutama säkillinen ja laatikollinen. Niin sanottu "ala-aitta" pursuaa kaikenlaista tuon sortin tavaraa, mutta hyvä niin, ettei tarvitse ruveta maitopurkkeja pesemään ja leikkelemään istutusastioiksi.

Purkeista tuli mieleeni, että vaikka viime kesän säilömiset jäi minulta aika vähäiseksi, niin tänne asti olemme pärjänneet omilla marjoilla ja hilloilla. Yhtään pakastemarjapussia ei ole koko talvena tarvinnut kaupasta ostaa ja sellaista ei ole tapahtunut vuosikausiin. Siitäkin huolimatta, että olen viikottain syöttänyt kanoille puolukoita ja marja-aronioita.

Ja kanoista tuli mieleeni, että tällä viikolla lataamme Anne-Marin kanssa hautomakoneen täyteen ja sitten alamme toivoa parasta. Edellisen haudonnan kukonpoika on niin kaunis ja säyseä, mutta siitä huolimatta toivoisimme mahdollisimman monta kanaa kuoriutuvaksi.
Anne- Mari varmaan oman bloginsa puolella mainostaa Nilkku-Lotta -paistia, jota hän tänään suurella halulla söi. Eilen nimittäin yksimielisellä yhteisellä päätöksellä veimme yhden kanan liiteriin pölkylle. Rakkaus on usein armeliaisuutta kanankasvattajalla, vaikkei sen luokan armeliaisuutta ihan huvikseen harrasta. Mutta uskon kyllä, että hyvää oli oman kanan liha. Sen verran monipuolista ruokaa saavat, että ihme, jos ei lihassa maistu.

Sain tänään uuden lieden. Edelliseen keraamiseen lieteen oli äitini saanut aikaiseksi jo kauan aikaa sitten mehumaijaa keitellessään aikamoisen halkeaman. Vähän sydän syrjällään liettä käytin, että koska posahtaa silmille. Vastoin velipoikien vakuuttavia puheita ostin valurautalevyisen normilieden, jolla on tosin 60 senttiä leveyttä. Helsinginkodissa tykästyin levyhellaan ja en ole oikein koskaan tullut sinuiksi nuiden liesitasojen kanssa, olkootkin kuinka nopeita ja energiatehokkaita tahansa.

Ennen viimeisiä iltakahveja käyn vielä katsastamassa pannuhuoneen, riittääkö vedessä lämpö tämän illan lotraamisille. Jos vesi on vilpakkaa, nakkaan muutaman puun kattilaan.
Ah, ihana elämä!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Hyvää iltaa Lautakankaalta!

Päivän pituus Kangasniemellä on hujahtanut jo yli yhdeksän ja puolen tunnin ja se on jo paljon! Vaikka valoisaa aikaa työntekoon on enemmän, tuntuu silti päivät loppuvan kesken ja jotakin täytyy aina jättää huomisellekin.

Uusi painekattila pannuhuoneessa, huomaamatta täyttynyt likakaivo, toisen vessan lattian alkava remontti ja työvuoroja pursuva kalenteri ovat kai ne ensimmäisenä mieleen tulevat kuulumiset. Toki eilen hiihtoloman viettoon saapunut lapsenlapsi on kaikkein parasta. Mummolle ja papalle oli suuri yllätys, miten paljon Melska on varttunut kaikissa asioissa sitten viime tapaamisemme. Lyhyellä joulutapaamisella emme paljoakaan ehtineet tytön kanssa jutella, mutta nyt meillä on kylässä uskomattoman reipas eskarilainen. Varttuminen näkyy selvimmin puheen kehittymisenä oivaltavaksi ja maailman menoa terävästi havinnoivaksi. On ilo keskustella lapsenlapsen kanssa aivan uusista asioista.

Lautakankaan eläimet voivat hyvin. Ainakin yhdelle pupulle syntyy poikasia ihan lähipäivinä. Hautomakonettakin tekisi mieli taas laittaa hurisemaan, kun kevät on tulossa kovaa kyytiä ja tekisi mieli saada enemmän munijoita. Yhdestä tiukasta pakkasjaksosta selvisimme kunnialla ja jos tänä keväänä vielä paukkupakkaset yllättää, tiedämme, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Olemme muistelleet, millaista elämä oli kerrostalossa ilman ainoatakaan eläintä. Nyt kun jokaisesta karvalaisesta on tullut hyvin rakkaita, olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman kissoja, koiria, kanoja ja kaneja. Eläimet tuovat meille hyvin paljon iloa, niin lapsille kuin aikuisillekin. Pehmeän turkin silittely on hyvin terapeuttista ja alkukankeuden jälkeen myös joka paikassa pyöriviä karvoja on alettu sietää.

Olen viime viikkoina - kun blogi on ollut hiljaa - rukoillut paljon lukijoiden puolesta. Harvan elämä kun kulkee sujuvaa latua ilosta A onnistumiseen B. Elämän haasteellisuus saa aikaan sen, että huomio kiinnittyy tärkeimmistä asioista "elatuksen murheisiin". Tuo termi on ihan raamatullinen ja ymmärrämme jokainen, mitä se tarkoittaa. Aika monella on murheita oikein kasa: ihmissuhdeongelmat, tai ainakin takkuava parisuhde, työasiat, terveys ja taloudelliset huolet. Kun siihen lisätään lasten ongelmat ja läheisen ihmisen kuolema, on monella pää haljeta huoliajatuksista ja niiden vatvomisesta. Siinä tilanteessa ei yhtään helpota, jos joku blogissaan hehkuu, kuinka ihanaa on tehdä lumitöitä ja kerätä munia kanalasta. Sekään ei helpota, jos kehoitetaan heittämään huolet Herran haltuun.

Vaan minäpä kerron, mikä oikeasti helpottaa, kun et jaksa, omat voimat ei riitä ja kaikki tuntuu olevan umpikujassa. Minä itse olen turvautunut siihen jo kauan aikaa ja sellaista vastoinkäymistä ei ole eteeni tullut, ettenkö olisi saanut apua, lohdutusta ja ihan käytännön ohjausta tilanteeseen: kerron Jeesukselle kaikki asiani ja pyydän hänen apuaan ja johdatustaan. Jeesus-nimessä on sellainen voima, että kaikki esteet ja vaikeudet väistyy, kun pyydämme Hänen apuaan.

Jos sinusta tuntuu, että sinulla ei ole enää mitään menetettävää vaikeuksien suossa rämpiessäsi, niin anna Jeesukselle jo vihdoinkin tilaisuus osoittaa, että se, mitä Raamattuun on kirjoitettu, pitää pienintäkin piirtoa myöten paikkansa myös tänä päivänä. Jeesus kuulee sinua, kun sanot Hänelle asiasi ja pyydät apua. Eikä sinun tarvitse sitä sanomista nimittää edes rukoilemiseksi - minä juttelen Jeesukselle asioitani pitkin päivää (joskus yötäkin) ja minusta se on lähinnä sitä juttelua, eikä niinkään rukoilemista.

Älä välitä siitäkään, vaikka joskus aikaisemmin olet kokenut, että nämä "uskovaisten jutut" ei oikein ole sinua varten. Minä koen, että minun täytyy kehottaa sinua siirtämään nämä ajatukset nyt syrjään ja tarttumaan uhkarohkeasti tähän asiaan. Jeesus haluaisi mielellään näyttää, mitä Hänellä olisi varattuna sinua varten, ihan uutena asiana.
Ja minä jatkan tiivistä rukousta sinun puolestasi, että löytäisit rohkeuden tarttua todelliseen elämään lähellä Luojaasi. Nyt olisi uuden aika sinun kohdallasi.


lauantai 30. tammikuuta 2016

Kanalapäivä

Viikon vapaapäivään on kuulunut muutama Tapaus. Hauskuusjärjestys menee varmaan siihen suuntaan, että nuorimman pojan uinti ojassa oli ykkösenä ja ala-aitan hiirennakissa kyhjöttänyt siimahäntä toisena.
Suuria tapauksia oli kolmen pikkukanan ja pikkukukon muutto kanalaan. Ja juuri kun olin saanut rönttähuoneen raivattua pikkukanojen jäljiltä, tulee Anne-Mari pupujenhakureissulta ja perheemme sai neljä uutta pupuperheenjäsentä. Puput ovat wienereitä, joskin nimi ei kerro minulle yhtään mitään.

Oli hauska seurata pikkukanojen sopeutumista uuteen parveen ja kuinka iso kukko otti ohjat käsiinsä ja puolusti pikkukanoja. Olemme käyneet vähän väliä kanalassa katsomassa, että rauha säilyy. Tosin iltapäivällä isot kanat olivat rähisseet keskenään siitä, kuka saa mennä havupesiin. Kanalassa on ollut kaksi kuusenhavuilla suojattua "majaa", jotka ovat erityisesti kanojen suosiossa. Nyt ne sitten keksivät tapella majoista. Kukko oli kuulema mallikkaasti laittanut rouvansa ruotuun tässäkin asiassa.
Pappa karsi oksat pihakuusesta ja rakensin kanoille muutaman havupesän lisää.

Eläimillä ja ihmisillä on siis asiat hyvin. Ajokoirasta on tullut rakas lemmikki minulle ja papalle. Kiira-koira kainalossa on niin suloista nukkua päiväunet ja yöllä Kiira käpertyy kohteliaan huomaamattomasti minun vuoteeni jalkopäähän. Kiira on ollut nyt viimeisen kuukauden sisällä ja on oppinut hienosti ilmaisemaan ulosmenotarpeensa menemällä ulko-ovelle. Ainuttakaan vahinkoa ei ole Kiiralle tullut.

Olen ollut töissä kodin ulkopuolella ja senkin takia into kotitöihin on entistä suurempi. Vapaa-aikaa on rajoitetusti ja tuntuu mielekkäältä käyttää se aika hyvin. Valoisaa aikaa on päivä päivältä enemmän. Tänään päivän pituus oli jo 7 tuntia ja 22 minuuttia ja valo on kummasti muuttunut keväisemmäksi. Yhtenä päivänä havahduin siihen, että ennen vanhaan äitini laittoi jo helmikuussa taimikasvatuksen käyntiin. Viime vuodet taimet kasvatettiin yhdessä vanhan tuvan kammarissa, jossa lämpötilan saa säädettyä juuri sopivaksi ja huoneessa on suuri ikkuna etelään päin. Tomaatin, paprikan ja kukkien taimia äiti ainakin kasvatti. Meillä oli kerran puhetta maissin esikasvattamisesta, koska ulos kylvettäessä ei kasvukausi riittänyt satoon asti. Koska nyt on ainakin iso pelto varattu kasvimaata varten, laitan ihan kokeeksi sitä maissiakin. Jos ei ehdi tähkä kypsymään, niin onpahan ainakin kanoille hyvää syötävää.

Nämä sydäntalven ajat ovatkin sopiva ajankohta tehdä suunnitelmia kesän kasvatusten suhteen. Tämä talvi on osoittanut, että kellari on edelleen oivallisessa kunnossa, eikä kireimmilläkään pakkasilla kylmä päässyt hiipimään kellariin saakka. Joten säilytystilaa perunoille, juureksille ja säilykkeille on yllin kyllin. Vaikka en viime kesänä muuton jälkeen ehtinyt kovin paljoa säilömään, niin mukavasti on kellarin hyllyiltä riittänyt hillopurkkeja ja mehupulloja.

Neljään pakastimeen säilötty kesä on laitettu ruuaksi nyt kiihtyvällä vauhdilla. Kun muutimme tänne, oli äitini jäljiltä yksi iso arkkupakastin täynnä marjoja ja muuta ruokaa. Siitä pakastimesta olen nyt tehnyt löytöjä omenasoseesta ja lakoista, mustikoista ja tyrneistä. Vaikka pakkauspäivä on ollut toissavuoden puolella, on marjat olleet aivan kelvollisia, vaikka muutama sähkökatkoskin on koetellut.

Huomenna saamme yhden kaupunkilapsista käymään. Hän on se, joka tuo aina sakset mukanaan. Meillä on siis huomenna parturipäivä.

torstai 14. tammikuuta 2016

Entisten kaupunkilaisten iloksi

on viime päivinä riittänyt kauan kaivattuja lumitöitä!
Eilen illalla pyryn vielä jatkuessa kolasimme ja lapioimme miehen kanssa tietä puhtaaksi valtatielle ja ladon takana olevaa aluetta, jossa koulutaksi käy aamuisin hakemassa lapset. Iltavuoron päälle ulkoiltu parituntinen teki tehtävänsä ja unta ei tarvinnut sänkyyn päästyä odotella yhtään.

Tänään ilmestyi Eno lingon kanssa ja teki puhdasta jälkeä pihasta ja linkosi myös tien vanhalle maantielle asti, metsätien rantaan ja vielä lasten luistelukentän jäällä. Muutama tunti linkoushomman jälkeen hän ilmestyi vielä ovelle kalapussin kanssa, kun oli käynyt kokemassa verkot järvellä ja oli saanut kalaa yli oman tarpeen.

Päivällä lumisade lakkasi mutta äsken mennessäni pannuhuoneeseen tulia sytyttelemään, huomasin sateen alkaneen uudelleen. Jos sade jatkuu, on aamulla luvassa uusia ulkotöitä lumikolan ja lapion kanssa.

Blogia kauemmin seuranneet muistanevat, kuinka kaipasin Helsingissä lumitöihin. Ostin lumilapion, kirjoitin siihen sukunimemme ja harrastimme miehen kanssa lumitöiden tekoa. Ja koko ajan ikävöimme lumitöihin talolle.
Nyt olemme talolla ja saamme tehdä lumitöitä. Useampaan otteeseen eilenkin miehen kanssa huokailimme onnesta, kun reipas lapiointi sai mielen virkeäksi, hengitys tuntui kulkevan kevyesti ja mukava lämpö tuli päälle hyvästä työtahdista. Kaiken lisäksi työstä jäi näkyvät jäljet, jota oli ilo katsella.

Varmaan jo huomenna on vuorossa rakennusten seinustoille lumivallien kasaamista ja työ aloitetaan kanalasta. Muistan omasta lapsuudestani, miten suuri merkitys lumivalleilla oli vetoisuuden poistajana ja lämmön eristäjänä.

Onneksi lumimyräkästä selvittiin ilman sähkökatkoksia. Pidemmät katkokset tuovat paljon ylimääräistä työtä ja pakkasten aikana pitkään jatkuessaan tarkoittaisivat kanalan väen evakuointia sisätiloihin. Onneksi reippaan tuulen myötä tullut pakkaslumi ei jäänyt puihin, vaan metsät näyttävät vähälumisilta.

Iloa talvesta teillekin!
Ja se lapio olisi muistettava hankkia autoon.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Pakkanen lauhtui

-"Onpas siellä nyt lämmin!" hihkuivat aamulla kouluunlähtevät lapset, kun keittiön erkkerissä oleva lämpömittari näytti ulkolämpötilaksi kuutisentoista pakkasastetta. Totisesti "lämpöiseltä" ilma tuntuikin eläintenruokintareissulla, kun hommasta selvisi yksinkertaisilla housuvarustuksilla.

Koululaisia lähti tänä aamuna yksi enemmän, kun Anne-Mari lähti Mikkeliin äitin autoa lainaten aloittelemaan uusia opintojaan. Puusepän koulutus on varmasti yksi niitä Anne-Marin sydäntä lähellä olevista aloista. Tosin hänellä, niinkuin minullakin, olisi valtavasti kiinnostusta moneen sellaiseen alaan, jotka liittyvät läheisesti tähän maalla-asumiseen ja omavaraisuuteen pyrkimiseen.
Jos minulla olisi mahdollisuus ja oppia olisi tarjolla, olisin halukas opiskelemaan moottorisahan ja raivaussahan käyttöä, huoltoa ja korjaamista. Puutarha-ala olisi myös tavattoman mielenkiintoista.

Ladosta kuuluu rytmikäs, rauhallisentahtinen jymy, kun isi siellä halkoo kirveellä polttopuita. Kotimme hajumaailmaan on tullut uusi sävy, kun olemme alkaneet pitää leivinuunin, hellan ja takan kyljessä polttopuita kuivumassa. Puiden tuoksu on rauhoittava ja hyvä. Se tavallaan johdattaa poltettavien puiden savun hajuun, josta me kaikki myös pidämme.

Pari yötä nukuin kokeeksi takkahuoneessa, sänky uuninmuuriin kiinni vedettynä. Uunin muurin lämpö oli suloista selkää vasten, mutta takkahuoneen  sijainti talossa liikenteen solmukohtana ei tukenut pidempiaikaista sijoittumista takkahuoneeseen. Haikein mielin totesin, että kaikkea hyvää ei voi kerralla saada. Olen kuitenkin tyytyväinen, että meillä nyt on takka, jota kaupungissa asuessamme niin monta kertaa kylmyyden ja kosteuden iskiessä haaveilimme.

Vanha kukkomme tuli siis tiensä päähän. Oli mielenkiintoista havaita, mikä muutos kahdeksassa kanarouvassa tapahtui isännän "poismenon" jälkeen. Rouvat ovat olleet rentoja ja oma-aloitteisia ja liikkuvat kanalassa nyt täysin omien mielihalujensa mukaan: jos tekee mieli syödä, menevät syömään, jos haluavat lämmitellä lämpölampun alla, menevät lämmittelemään. Isännän seurassa kaikki tapahtui sen mukaan, mihin isäntä antoi luvan.

Uusi isäntä on vielä ollut totuttelemassa uuteen huusholliin uusien tipujen seurassa rönttähuoneessa. Emme tarkoituksella ole pitäneet kiirettä hänen siirtämisellään kanalan puolelle, kun tipujen joukosta ainakin kolme kanaa siirtyy myöhemmin keväämmällä kanajoukon jatkoksi ja saavat nyt tutustua toisiinsa rauhassa.

Yksi perheen koululaisista piti hakea kesken päivän kotiin. Vatsatauti oli iskenyt poikaan ihan kunnolla ja henkisesti varaudun, että meillä voi olla seuraavan parin viikon aikana siihen liittyvää puuhaa. Perheessämme ei ole kunnon vatsatautia sairastettukaan ikiaikoihin, joten nyt voisi olla sen aika.

Itse pyrin taudeilta nyt välttymään, sillä viimeviikkoisten työhaastattelujen johdosta alkaa allakkaani ilmestyä työvuoroja.

Kaunista talvea ja hymymieltä toivottelen näiden arkisten kuulumisien myötä niin Suomenmaan lukijoille, kuin sinne Irlantiin, Turkkiin, Israeliin, Norjaan, Ruotsiin kuin muuallekin.
Tarrataan kaksin käsin elämään kiinni tänään.

torstai 7. tammikuuta 2016

Kukkokiekuu!

Eipä ole ennen Lautakankaan talossa kukkokiekuut kaikuneet, vaan tänäänpä ovat.

Rönttähuone, joksi on ikiajat kutsuttu pannuhuoneeseen menevää välihuonetta, on ollut viime viikot tipuhäkin sijoituspaikkana. Tänään rönttähuoneeseen muutti meidän uusi, nuori kukkoherra, jonka Anne-Mari kävi hakemassa. Tämä kukko on kiltti ja rauhallinen ja kaikenlisäksi erityisen kaunis. Minä sanoisin kukon väriä punamustaksi, mutta todennäköisesti sille väritykselle on myös oikeakin nimi. Kukko on kiekaissut omalla nuotillaan muutaman kerran ja kiekaisu on kuulunut koko talossa. Oikein hauskalta kukon ääni kuulostaa ja siellä hän vahtii tipuhäkin asukkaita tyynen rauhallisena.

Rönttähuoneessa kukko saa asua nyt jonkun päivän. Kanalan tämänhetkinen isäntä pääsee kirvesterapiaan ja isännänvaihto täytyy suorittaa sujuvan rauhallisesti suotuisissa olosuhteissa. Sääennusteet ovat lupailleet huomisen aamun jälkeen pakkasten lauhtuvan, niin tämmöiset operaatiot on hiukkasen miellyttävämmät suorittaa.
Vanha kukko sinetöi kohtalonsa jo aikaa sitten, kun ei ole oppinut, että myös naisihmisiä väistetään, eikä höökitä suin päin kimppuun. Kukko on saanut useamman kerran harjanvarresta ja kumisaappaasta, mutta on edelleen täysin arvaamaton ja siksi vaarallinen.

Syksyllä vedimme kanalaan sähköt. Tokihan olemme jännänneet, kuinka kanalan väki pakkasista selviää. Todellisuudessa lämpölamppujen alle kelpasi mennä vasta yli kahdenkymmenen ulkopakkasasteen jälkeen. Viime päivien pakkasten aikana on  kanalassa ollut myös lisälämmitin.
Kanat ovat olleet virkeitä ja iloisia vilpakoista ilmoista huolimatta.

Tipuhäkin asukkaista tällä hetkellä näyttäisi siis kolme olevan kanoja. Kolmen kukon kohtalo on kirjaimellisesti Luojassa, sillä vihaisen kukon jälkeläisillä ei tulevaisuus ole kovinkaan valoisa. Ensi kesäksi olisi kyllä mukava saada lisää kanoja, kun ulkotarhakin saadaan pellillä katettua, ettei ole vaaraa haukoista, eikä sade pehmitä tarhan maaperää.

Mutta omille kananmunille emme ryhdy kilohintaa laskemaan. Tämä on harrastus.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Naapureita

Jo Helsingissä asuessa meillä oli naapureita, jotka ilahduttivat elämäämme monilla tavoin. Ystävyys, myötäeläminen ja kuormien kantaminen olivat niitä henkisiä asioita, joita arvosti, mutta lukuisat naapurit osoittivat välittämistä myös monin käytännön tavoin.

Sen liki kahdenkymmenen vuoden aikana, mitä Ruoholahdessa asuimme, perheemme sai vastaanottaa naapureilta huonekaluja, vaatteita, perhejuhlista ylijääneitä täytekakkuja, naapurin mökillä kasvaneita luumuja ja omenia, kahvilan ylimääräisiä leivonnaisia ja pihatalkoista yli jääneitä grillimakkaroita. Ihmiset oppivat tietämään, että minkään ruuan tuominen meille ei ollut mikään ongelma, koska parhaimmillaan 15-henkisessä perheessä syöjiä riitti ja kaikki tarjottu otettiin ilomielin vastaan. Ja väheksyä ei sopinut kierrätysaatteenkaan toteutumista ihan käytännössä.

Maalla naapuriavulla on vuosisataiset perinteet. Lapsuudestani muistan, kuinka äitini ja Lahja-mummo toteuttivat talon emäntinä sitä käytännössä. Isäni toteutti periaatteita omalla sarallaan.

Kolmekymmentä vuotta olin pois maalta, mutta naapuriavun toteuttaminen ei ole siinä ajassa muuttunut eikä unohtunut. Muutaman päivän kuluttua tulee muutostamme kuluneeksi puoli vuotta ja huomaan, että en ole vielä ehtinyt käydä tervehtimässä läheskään kaikkia naapureita. Useimpia olen kyllä tavannut joko työn touhussa tai kirkonkylällä asioidessa. Mutta se, mikä on ehtinyt sydäntäni lämmittää jo lukuisia kertoja tännetulon jälkeen, on naapureiden osoittama sydämellisyys, ystävällisyys, avuliaisuus ja anteliaisuus. Perheemme on toivotettu niin lämpimin sanoin tervetulleeksi, että toivottajat ovat tietämättään puhuneet hyvää myös Kangasniemestä. Monet ovat pukeneet toivotuksensa sanoiksi: "Tervetuloa Kangasniemelle!"

Anteliaisuus ja avuliaisuus on ollut myös hyvin konkreettista. Olemme saaneet pupukopista alkaen vastaanottaa juureksia, marjoja, kalafileitä, lihoja ja makkaroita, leivonnaisia, traktorikuormittain polttopuita ja tämän aamun viimeisenä ystävällisyydenosoituksena lapsille aurattiin rantaan valtava jääkenttä. Kyllä ensi kesän kasvimaan kyntäminenkin menee naapuriavun lukuun.

Ihmisten avuliaisuus näkyi hyvin konkreettisesti myös siinä, kun nuorin poikamme aloitti loppusyksystä jääkiekkoharrastuksen. Joukkueen vanhemmat, valmentajat ja huoltajat etsivät varastoistaan pojalle kaikki suojukset ja varusteet täysin korvauksetta käyttöön. Kaulasuojus, maila ja luistimet oli ainoat varusteet, jotka hankimme omasta takaa.

Liikutun usein ihmisten hyvyyden edessä. Kiitollisuuteen liitän myös rukouksen, että Taivaan Isä siunaa antajia.