torstai 10. maaliskuuta 2016

Isin kyytiin

Tässä talossa, siis täällä Lautakankaalla, on eräs tapa, jonka opetin tänä iltana meidän isille.

Olimme pihassa - isi, minä ja Saara - ja isi siirsi minun auton lähemmäs lämmitysjohtoa ajamalla ladon ympäri kierroksen.
Avasin etuoven ja kerroin isille, kuinka tämä asia on hoidettu tässä talossa menneinä vuosikymmeninä: kun minä olin pieni tyttö ja oma isäni siirsi auton vaikka talliin ladon päätyyn, hän pyysi aina minut kyytiin. Ei ikinä, ei koskaan isi lähtenyt pienelle piha-ajelulle ilman minua, jos olin pihassa samaan aikaan.
Sanoin isille, että Saara pitää pyytää kyytiin ja ajaa ladon ympäri, jos Saara on pihassa ja autoa pitää siirtää.

Niin isi siirtyi oman autonsa rattiin, pyysi Saaran etupenkille kyytiin, ajoi ladon ympäri ja parkkeerasi auton sillä tavalla sopivasti, että on helppo lähteä hakemaan Lähihoitajapoika töistä yhdeksältä.

Kerroin isille myös sen, että näitä tilanteita varten täytyy auton hansikaslokerossa olla aina varalla riisisuklaalevy, jota syödään ajelun päätteeksi kahdestaan autossa puolikkaan levyn verran.

Kerroin, että tällainen autoajelu oman isin kanssa kelpaa vielä aika vanhallekin lapselle. Ulko-ovelle tullut yhdeksäsluokkalainenkin tokaisi "enks mä pääse".

Kyllä sitä vanhoista perinteistä täytyy kiinni pitää.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa! Lapsuudessani meillä oli sama tapa. Ja osin tapa johtui siitä, että sillä tavalla estettiin vahinkoja. Lapsihan olisi saattanut lähteä juoksemaan auton perään tai sitä vastaan jostakin nurkan takaa. Näin ei ainakaan kukaan jäänyt auton alle. Niin ja meillä oli autossa sisuaski!

    VastaaPoista
  2. ja autohan taisi olla jossain vaiheessa ainakin punainen lada. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ladojen aikaan olin jo "iso tyttö", mutta sinisen kuplavolkkarin hansikaslokerosta se riisisuklaa löytyi.

      Poista
    2. Ne onkin niin vanhoja asioita joita en muista/tiedä.

      Mukava on ollut lukea Lautakankaan uudesta elämästä.

      Poista