lauantai 2. huhtikuuta 2016

Vapaapäivästä täällä nautitaan

Vapaapäivä tänään! Sitä tietenkin juhlistin nukkumalla aamulla niin pitkään kuin suinkin nukutti. Edellisestä vapaa-aamusta on niin pitkä aika, etten viitsi edes laskea.

Kokosimme aamukahvin jälkeen autolastin lapsia ja lähdimme kirkolle. (Ja muistattehan, että se "kirkollemeno" tarkoittaa täällä kirkonkylään menoa, ei seurakuntaan. Jos mennään "kirkkoon", mennään seurakuntaan.)
Kunnanlehdessä oli torstaina ilmoitus, että tänään torilla olisi myynnissä siemenperunoita useaa lajiketta, lakkoja ja karpaloita. Koska isin viime syksynä Mikkelin torilta ostamat lakat oli syöty jo aikoja sitten, oli lakkailmoituksen perässä pakko lähteä liikkeelle.

Olin reissuun enemmän kuin tyytyväinen. Ensi lauantaina saan samaiselta myyjältä vanhan kunnon Pito-perunan siementä. Pito on ikivanha lajike, jonka on uudet ja runsassatoisemmat, taudinkestävämmät lajikkeet täysin syrjäyttäneet. Myyjä sanoikin, että ensi syksynä ei Pitoa enää ole saatavana. Lapsuudessani Pito oli paras jauhoisen perunan lajike. Ruttoarkahan se on, mutta minulle tuli pakkomielle saada Pitoa maahan tänä keväänä.

Samalla reissulla kävimme työttömien yhdistyksen ylläpitämällä kirpputorilla ja laitoimme pöytävarauksen. Aiomme Anne-Marin kanssa aloittaa tavaroiden poislaittoa kaiken muun homman ohella. Meidän silmämme on jo niin tottunut kaikkeen tavaramäärään vanhan talon puolella, mutta oikeasti siellä olisi muutama tonni kelvollista kirpputoritavaraa.

Agrimarketista, joka on muuttunut Hankkijaksi (tosin meidän puheissamme Agrimarket tulee aina olemaan Agrimarket), kävimme ostamassa isille turvasaappaat, kanien heinää, pellavaöljyä koirille ja kanoille ja edullisia pyykinpesuaineita. Turvasaappaat luvattiin isille hankkia ensi tilassa sen jälkeen, kun hän vajaa kuukausi sitten antoi jalkaterälleen kirvesterapiaa puuladossa puita halkoessaan. Jalka alkaa olla lähes kunnossa ja minäkin pääsin pitkästä aikaa verestämään ompeleidenpoistotaitojani. Anne-Mari ja Lähihoitajapoika taas saivat lisäharjoitusta ensiaputilanteesta, kun asialliset sidontavälineet ovat kadoksissa ts. laastaria tuhdimpaa tavaraa ei ollut koko talossa muuta kuin koirien ensiapupakkauksessa. Ilmastointiteippi osoitti jälleen kerran monikäyttöisyytensä, kun tyrehdytettiin laskimovuotoa.

Anne-Mari laski yhtenä päivänä, että meillä on nyt tipujen kuoriutumisen jälkeen yli 40 eläintä. Yksi kissanpentu on varttuna ja tänään puhuimme Anne-Marin kanssa hanhenmunien hautomisesta. Kesäntulo varmaankin eläinmääräämme kartuttaa.

Vapaapäivän kunniaksi on minulla tulossa ruuaksi perunamuussia ja nakkeja. Kyllä taas kiitollisuus täytti mielen, kun hain kellarista perunoita. Hyllyillä oli vielä useampi hillopurkki ja mustikka-karhunvattuhillon toin vuorostaan sisälle. Kellari on uskomattoman hyvässä kunnossa ja kovimmillakaan pakkasilla eivät perunat siellä paleltuneet. Kaiken lisäksi tämä on ensimmäinen kevät ikiaikoihin, kun kellarin lattialle ei ole tullut sulamisvesiä. Ensimmäisten lumien tultua sanoin isille, että muistaa pitää kellarin oven ympäryksen puhtaana lumesta, niin säästymme keväällä isosta työstä. Isi on ollut ahkera lumitöissä ja kellari on pysynyt kuivana.

Menen tekemään muussin. Sitten nuohoan pannuhuoneen kattilan alta tuhkat ja menen vanhaan taloon koulimaan tomaatintaimia. Olen kuitenkin pessyt maitopurkkeja taimia varten, kun niihin saa niin hyvin tussilla kirjoitettua lajikkeen nimen ja kun taimien ulosistutuksen aika tulee, on purkki helppo repiä taimen ympäriltä.

Ja kiellettyjen asioiden listalle tuli isoille pojille tänään sellainen asia, että täysinäisiä jogurttipurkkeja ei saa ampua kellarin katon reunalta. Ei myöskään omenoita.

Muistakaa vilkaista edellinen kirjoitus, ellette ole sitä tehneet.

3 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa teillä siellä on. On niin ihana lukea näitä postauksia. Silmissäni siintää samanlaisia ajatuksia, kunhan eläke-ikä koittaa eli mökille asumaan ja perunapelto ym sinne laittamaan.
    Kaikkea hyvää teille ja kuulumisiin :)
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Työttömien kirppari on must paikka, pakkohan se on aina Kangasniemellä käydessä visiteerata :D

    VastaaPoista
  3. Siemeniä itämään ja kohta on joka paikka täynnä taimia. Teillä onneksi on tuo oma kasvattamo. Sormet varmaan alkavat syyhytä pian ulkohommiin.

    VastaaPoista