maanantai 13. helmikuuta 2012

Pienestä pienen ilo

Tein lähtöä pikaiselle kauppareissulle ja ehdotin Tirtetalle, että jää kotiin isin kanssa katsomaan lastenohjelmaa.
Tirtetta istui keittiön pöydänkulmalla niin murheellisena, että suru oikein roikkui hänen olkapäillään.
Otin pienen rimppakintun syliin, silitin hiukset pois silmiltä ja kysyin, "miksi olet noin surullinen?"
- "Kun kukaan ei oikeesti haluu olla mun kaa".
Kysyin pieneltä, murheelliselta tytöltä, mitä hän haluaisi tehdä, jos hän saisi valita maan päältä mitä hyvänsä.
- "Haluaisin puhaltaa ilmapalloja".

Tirtetta oli eilen saanut kaverin synttäreiltä pinkin ilmapallon ja kun se meni leikissä rikki, tuli niin katkera suru, ettei lohdutteluista ollut mitään apua. Toissapäiväinen hampurilaisravintolan ilmapallo oli saanut tytön silmät loistamaan moneksi tunniksi.
Tirtetta siis rakastaa ilmapalloja - hyvin paljon.

Sanoin Tirtetalle, että "haluatko, että haen ihan ensimmäiseksi sinulle kaupasta ilmapalloja ja sitten saat isin kanssa puhaltaa niitä?" Ette voi kuvitella sitä hymyä, mikä viisivuotiaan kasvot valaisi.

Muistin, että naapuritalon kaupassa on ollut karkkipussien kaupanpäällisenä ilmapallopusseja. Ostin kaksi namipussia, sain ilmapallot ja kaupan täti lupasi Tirtetalle toisen ilmapallopussin vielä kaupanpäällisen kaupantekijäiseksi.

Nyt ikionnellinen tyttö istuu isin ja äidin sängyllä, puhaltelee palloja, antaa välillä isinkin puhaltaa, nauraa kikattaa onnesta ja sanoo isille:
- "Nyt meillä on pileet!"

9 kommenttia:

  1. Aikuisilla olis mallinottamista tuosta pikkuisten ilon löytämisestä pienistä asioista<3 Hyviä pileitä teille sinne!

    VastaaPoista
  2. Suloinen tyttö, ihana äiti ♥

    VastaaPoista
  3. Ihana! <3 Tulin kyllä niin hyvälle tuulelle ja onelliseksi tästä.

    Liisa

    VastaaPoista
  4. Minäkin tulin tästä paremmalle tuulelle, ilo välittyi tekstistä niin kivasti. Iloista päivää!
    T:Minna

    VastaaPoista
  5. Voi kunpa me aikuisetkin löydettäisiin tuo elämänasenne arjen keskellä! Nautittaisiin pienistä asioista, ja koitettaisiin antaa niitä (ilon hetkiä) pyyteettömästi toisillemme :)

    VastaaPoista
  6. Kohta on kaikki kiellettyä.

    MTV3 11.10.2011 16:47
    Ilmapallojen puhaltaminen kielletään lapsilta

    Esimerkiksi puhallettavien ilmapallojen pakkauksissa pitää pian lukea, että alle 8-vuotiaat lapset saavat puhaltaa palloja vain vanhempien valvonnassa.

    Tekstistä tulee myös käydä ilmi, että rikkinäiset pallot on hävitettävä.

    Tietynlaisten ilmapallojen puhaltaminen kielletään lapsilta kokonaan myrkyllisen aineen vuoksi. Kyse on palloista, jotka sisältävät syöpää aiheuttavia nitrosoamiineja. Niiden käyttö on jo nykyisin kielletty tuteissa ja tuttipulloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ilmapallojen kanssa saa varovainen olla lasten kanssa.
      Joskus on käynyt niin, että lapsen puhaltaessa palloa, se on poksahtanut rikki ja pallon riekaleet menneet lapsen kurkkuun. Ei onneksi meillä. Tosin varovainen saat olla, teitpä mitä hyvänsä.

      Poista
  7. Pienestä voi lapsi saada iloa. On tässä meillä aikuisilla oppimista.

    VastaaPoista
  8. Ilmapallot taitavat olla lasten suosikkeja - aina niistä jaksavat innostua ja ilostua. ♥

    VastaaPoista