Pienestä pienen ilo

Tein lähtöä pikaiselle kauppareissulle ja ehdotin Tirtetalle, että jää kotiin isin kanssa katsomaan lastenohjelmaa.
Tirtetta istui keittiön pöydänkulmalla niin murheellisena, että suru oikein roikkui hänen olkapäillään.
Otin pienen rimppakintun syliin, silitin hiukset pois silmiltä ja kysyin, "miksi olet noin surullinen?"
- "Kun kukaan ei oikeesti haluu olla mun kaa".
Kysyin pieneltä, murheelliselta tytöltä, mitä hän haluaisi tehdä, jos hän saisi valita maan päältä mitä hyvänsä.
- "Haluaisin puhaltaa ilmapalloja".

Tirtetta oli eilen saanut kaverin synttäreiltä pinkin ilmapallon ja kun se meni leikissä rikki, tuli niin katkera suru, ettei lohdutteluista ollut mitään apua. Toissapäiväinen hampurilaisravintolan ilmapallo oli saanut tytön silmät loistamaan moneksi tunniksi.
Tirtetta siis rakastaa ilmapalloja - hyvin paljon.

Sanoin Tirtetalle, että "haluatko, että haen ihan ensimmäiseksi sinulle kaupasta ilmapalloja ja sitten saat isin kanssa puhaltaa niitä?" Ette voi kuvitella sitä hymyä, mikä viisivuotiaan kasvot valaisi.

Muistin, että naapuritalon kaupassa on ollut karkkipussien kaupanpäällisenä ilmapallopusseja. Ostin kaksi namipussia, sain ilmapallot ja kaupan täti lupasi Tirtetalle toisen ilmapallopussin vielä kaupanpäällisen kaupantekijäiseksi.

Nyt ikionnellinen tyttö istuu isin ja äidin sängyllä, puhaltelee palloja, antaa välillä isinkin puhaltaa, nauraa kikattaa onnesta ja sanoo isille:
- "Nyt meillä on pileet!"