torstai 17. toukokuuta 2012

Perunat maahan

Jos tuossa Ruoholahdentorilla olisi meidän perunamaa, tänään olisi kylvetty perunat maahan. Yöpakkaset näyttää jääneen, päivälämpötilakin on jo viikon verran ollut kymmenen asteen paremmalla puolella ja tänään lämpötila nousi pilvipoudalla yli viidentoista. Nyt illansuussa alkoi verkkainen, lämmin sade.

Päivän tunnelma tuo väistämättä mieleen muistoja lapsuudesta, kun hyvin pienestä tytöstä alkaen istuin perunanistutuskoneessa isän ajaessa. Homma oli jännittävää ja muistan, kuinka sydän pamppaili, kun istutuskoneen kuppi uhkasi jäädä perunasta tyhjäksi ja äiti kurkotti vastapäiseltä istuimelta ja "paikkasi" tyhjän kupin.
Tavallisesti meillä oli perunaa kahdella eri peltosaralla, joten istutus oli monen tunnin työ.

Viime keväänä äiti ja isä istuttivat kuokan kanssa viimeisen yhteisen perunamaansa. Sen istutuksen satoa söimme mekin  huhtikuulle saakka.

Perunamaa on minulla tänä keväänä vain ajatuksissa. Kyllä minä aika paljon hehkutan sen perään, että keväällä saa kylvää perunaa. Yritän pitää toiveet ja todellisuuden etäällä toisistaan, enkä näillä näkymin todellakaan ole istuttamassa perunaa ämpäreihin parvekkeelle. Mutta ne, jotka omalle perunamaalleen pääsevät, ovat aiheesta innoissaan. Nytkin sydänalassa aaltoilee, kun muistelen, miltä Lautakankaan "riihenalussarka" näytti, kun isä oli muokannut maan perunankylvöä varten. Sitä näkyä saattoi ihailla ja mullan hajua nuuhkia niin kauan, kunnes isä huikkasi traktorin pukilta "missäs se kylyvömies viipyy.."

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin elonpäivien jatkuessa enää kaksi kevättä täällä haaveillaan ja muistellaan perunanistutusta. Kolmantena keväänä käymme laittamassa perunat maahan aikaisemmin, koska muuttamaan pääsemme vasta kesäkuun alussa. Tätä haavetta ruokin ja pidän hengissä.

8 kommenttia:

  1. Pisti oikein miettimään sinun kirjoitus. Ei mene kauaa kun pääsette maalle asumaan. Peruna on hyvä ruoka-aines. Perunaa osaan arvostaa taas jälleen kun tänne Suomen perunapitäjään ollaan taas asetettu. Naapurimme suku on koko etelä-Suomen torikauppiata. Heiltä olen oppinut paljon enemmä perunasta sekä erinomaisia reseptejä. Peruna täyttää mahan, eikä ole kallis ruoka.
    Sirkku ei siihen enää kauaa mene, kun pääset maalle. Ymmärrän ikävääsi isäsi muistoissa sekä kaipuuttasi maalle.

    VastaaPoista
  2. Minä myös istuin siskoni kanssa perunanistutuskoneen istuimilla ja kiireellä napsimme perunoita pyörivään lokerikkoon. Oli meillä kerran sellainenkin kone lainassa, missä heiteltiin perunoita putkeen suoraan, eikä ollut tuota pyörivää sektoreiksi jaettua systeemiä siinä päällä. Sillä suoraputkikoneella istuttaminen olikin jo aika tarkkaa puuhaa.

    Nyt meillä on vain "perunasahra" ja minä olin eilen juuri "hevosena", kuten jokaisena keväänä ja isäni vielä jaksaa olla apuna "ajajana", että saamme vedettyä vaot perunalle. Tulihan niitä jokunen vako laitettua. Oman maan varhaisperunaa ei voita mikään.

    Muutama vuosi kuluu yhdessä hujauksessa ja pian olettekin jo maalla. Se auttaa kyllä mukavasti jaksamaan.

    -Anu-

    VastaaPoista
  3. Aina vaan se lähenee, se maalle muutto. Jännää!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että pääsette maalle niinkin pian muuttamaan, ymmärrän täydellisesti kaipuusi. Minullakin aina keväisin kutkuttaa sormissa. Pientä kasvimaata pidämme pihalla, mutta sinne ei paria porkkanariviä ja muutamaa tomaatin ja kurkun tainta enempää mahdu. Kovasti syyhyää minullakin sormet päästä kuokkimaan laajempia viljelyksiä. Myös kanat ovat persoonallisia ja upeita eläimiä!

    tv Leena

    VastaaPoista
  5. Naapurin perunamaa laitettiin kuntoon muutama päivä sitten,lämmin kesäinen sade voi saada ihmeitä aikaan!
    Perunanistutus lapsuuden-kodissani oli mukavaa puuhaa!Sen kokemisen ja näkemisen soisin omillekin lapsilleni!

    VastaaPoista
  6. Akkasahran kanssa tänäkin vuonna perunaa meilläkin istutetaan. Kyllä vielä pääset hommiin...sitä toivon.
    Siunausta teidän perheelle ja etenkin koulun päättävälle nuorelle.

    VastaaPoista
  7. Kivaa eläkepäivien odotusta.
    Minä laitoin yhden itäneen perunan kasvamaan ämpäriin. Siitä ei taida saada kovin aikaisia uusia perunoita. Kyllä ne uudetperunat on ihan eri hyviä kun saa ne pellosta suoraan kattilaan.

    VastaaPoista
  8. Blogissani on sinulle viestiä, jos ehdit kurkkaamaan.

    VastaaPoista