torstai 18. lokakuuta 2012

Kaappien kätköistä

Viime päivinä olen käyttänyt paljon aikaa nurkkien ja kaappien koluamiseen. Meillähän epäjärjestys korostuu, kun kaappeja ja piiloja sotkujen ja rojujen piilottamiseen ei ole, vaan tekemättömät työt levähtävät jokaisen huusholliin tulijan silmille kaikessa kauheudessaan.
Olen pitänyt itseäni aika lailla tiukkana ihmisenä sen suhteen, etten keräile pikkutavaroita ja epämääräisiä viritelmiä vapaille pinnoille, vaan vapaat pinnat täyttyvät jokapäiväisistä kulutustavaroista, kuten pyyheliinoista, astioista tai perheenjäsenten vaatteista.

Kerran ostin kierrätyskeskuksesta hyvin kauniin valkoisen kannellisen peltipurkin ja tälläsin sen keittiön pöydälle valkoisen pöytälampun viereen. Minusta ne purkki ja lamppu olivat hyvin kauniita katsella siinä paljon elämää (ja värikyniä) nähneen puupöydän päällä. Ei kulunut kuin hetki, kun keittiöön tuli ensimmäinen ihmettelijä:
- "Mikä purkki tuo on? Mitä sillä tehdään? Miksi se on tuossa?"
Samassa kyselijän vierelle tuli valistunut lapsi, joka kertoi:
- "Se on äidin sisustuselementti".
Kun pari viikkoa olin selitellyt kyselijöille, niin omille kuin vieraille, että "kyseessä on sisustuselementti, purkki, jolla ei ole mitään virkaa", totesin, että helpommalla pääsee, kun ottaa purkin pois pöydältä. Lisäksi purkki oli ollut perheen rummutusintoisen pojan instrumenttina joka ainoa ruokailuhetki, kun poika oli pöydän ääressä istunut.

Nyt olen luopunut tykkänään ahtaissa tiloissa "sisustuselementtien" miettimisestä. Tähdellisempää olisi keskittyä edes alkeellisen järjestyksen luomiseen ja ylläpitämiseen.

Kaappeja ja niiden päällysiä siivotessani olen tiukentanut siivousperiaatteitani entisestään. Nyt olen raivannut paikkoja ajatuksella, että laitan pois kaiken sen, mitä en muuttaessa (siis mummolaan) ottaisi mukaan.
Tähän asti olin säilyttänyt sadetakkeja (kolme takkia samaa kokoa), nahkaisia kerhotossuja, parittomia työrukkasia ja palapelejä, joista puuttuu paloja. Matonkuteiksi päätyi kolme kassillista pussilakanoita, jotka eivät ole päätyneet sänkyihin ainakaan viiteen vuoteen, vauvan lakanoista puhumattakaan.

Yhtä laatikostoa siivotessa löytyi käsilaukku, mikä on tiettävästi ollut mukanani 13 kertaa synnytyssairaalassa. Ainakin sisällön perusteella voi niin päätellä. Laukussa oli pinkka synnytyskertomuksia, haaleita ultraäänikuvia ja pieniä pahvikortteja, joilla synnytysosaston henkilökunta on onnitellut uuden vauvan syntymisestä.
Laukussa oli myös yksityisen lääkäriaseman lääkärin lausunto ultraäänitutkimuksesta kauan, kauan sitten. Odotin varmaankin viidettä lasta, kun alkuraskauden viikoilla minulle iski kauhea huoli, onko vatsassani ketään ja onko edes hengissä. En ilennyt monta lasta saaneena mennä Kätilöopistolle tarkistuskäynnille, vaan kaupunkireissulla poikkesin yksityisen lääkäriseman ovesta sisälle. Kerroin huoleni ja paikalla sattui olemaan lääkäri, joka teki perinpohjaisen ultraäänitutkimuksen. Löytyi lapsi, jolta löytyi ainakin kaksi kättä, kaksi jalkaa, selkäranka, aivot ja sykkivä sydän.
Lääkäri kirjoitti tutkimuksesta lausunnon, laittoi liitteeksi nipun ultraäänikuvia ja kirjoitti lausunnon loppukaneetiksi: "onnitteluni perheelle".

Tuosta "synnytyssairaalakäsilaukusta" ei löytynyt mitään poisheitettävää. Eikä mielen hyviä muistoja saa pois heitettyäkään.

7 kommenttia:

  1. Muistot on säilytettävä varsinkin rakkaat!

    VastaaPoista
  2. Olen kanssa mennyt monta kaappia, monta pussia läpi tarkastaessani mitä tarvin ja mitä en. Monta kertaa siivosin vinttiäkin niin, että siirsin laatikosta A laatikkoonB vaikka varmasti tiesin etten tarvi, mutta en vain raaskinut hävittää poiskaan. Lopulta otin niskasta kiinni itseäni ja tyhjensin paljon pois. Omista oli helppokin luopua kun sen päätin, mutta miehen jälkeen jääneet vaatteetkin oli hirmu vaikea antaa pois, se oli raskain siivous.

    Tuo "synnytys käsilaukku" onkin sitten arvokas muisto, sitä ei voi hävittää.

    VastaaPoista
  3. Kivoja tarinoita ja muistoja liittyy vanhoihin tavaroihin mutta ei aina kaikkea voi säilöä. Ei ole feng shuit kohdallaan minunkaan huushollissa, vaikka olen yksineläjä, pöydät purkkeja pullollaan.

    VastaaPoista
  4. Emannuus Pohojanmaalta18. lokakuuta 2012 klo 15.12

    Se onkin tuo poisheittäminen oma taiteen lajinsa.Onko joku tavara turha vai olisiko se joskus hyväkin dokumentti meidän tyylistämme elää ja asua.Nämä mummoloiden vintit ja maalaistalojen aitat ovat monesti suoranaisia aarreaittoja.Tilojen rajallisuus on vain se asia ,joka kuitenkin on määräävässä asemassa.Tsemppiä sinne kaupungin ahtauteen täältä Pohojanmaalta.

    VastaaPoista
  5. Ihana synnytyslaukku ja tärkeät muistot!
    Minullakin non paha tapa kerätä liikaa tavaraa ja vaikeaa priorisoida, mitä voisi laittaa kokonaan pois. Taas on se aika vuodesta, jolloin aletaan palata sisähommiin ja pitäisi alkaa siivota nurkat kuntoon.

    VastaaPoista
  6. Olisit laittanut sen sisustuselementin töihin; vaikka kahvipaketin säilyttäjäksi. Minun "sisustusfilosofia" on että kaikki turha pois ja kaikella on oltava joku funktio (no aina se ei toki onnistu). Ihan hyvin kauniit purkit voi olla esillä ja samalla ne voi kätkeä sisäänsä jotain ihan viisastakin. Värikynät, kahvit, jauhot. Mä myös säilytän paljon juttuja ihan vaan isoissa lasipurkeissa. No jauhot yms nyt ainakin, mutta myös vaikkapa jouluvalot ja teet. Piparit myös. Samaiset purkit on sitten ajoittain vaikkapa kynttiläkippoina.

    Tuo synnytyslaukku on kyllä ihana muisto! Pienessä tilassa paljon tunnetta.

    VastaaPoista