Onko tämä näin vaikeaa? Siis se, että lapset kasvaa ja varttuu, eikä meillä ole enää vauvaa, ei leikki-ikäistä eikä enää yhtään suklaasilmäistä kaunista tyttöä, jolla on hohtavan hymyn takana helmihammasrivi maitohampaita.
Saaralta lähti ensimmäinen maitohammas tänä iltana ja minulle tuli haikea olo samalla kun tyttö itse pomppasi riemusta ilmaan ja juoksi näyttämään veristä ja hammaskoloista suutaan joka huoneeseen.
Se, että olen yli kahdenkymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että aina on kotona yksi vauva ja nyt ei yhtäkkiä olekaan, niin se on kova paikka. Ja missä ajassa se lapsenlapsikin kasvoi ulos kapaloistaan?
Yötkin ovat tulleet ihan yksitoikkoisiksi. Ei täällä kukaan enää itke, kenellekään ei tarvitse kuskata maitopulloa eikä kellekään vaihtaa vaippaa. Kukaan ei oksenna sänkyyn, kukaan ei kävele unissaan. En enää edes muista, mitä on kontata pölyisten sänkyjen alta etsimässä pudonneita tutteja. Siis tutteja. Anne-Marilla, joka maaliskuun alussa täyttää 19 vuotta, oli suututi, nenätuti, käsituti ja varatuti. Jos yksi niistä putosi yöllä, tuli huuto.
Joskus oli aikoja, kun miehen kanssa aamukahvia juodessamme pohdimme, oliko edellisöinen itku johtunut hampaista, korvista vai nälästä.
Nykyään saatamme todeta aamukahvilla, että "eipä enää viiden jälkeen nukuttanut".
Olisikohan kenelläkään antaa meille lastansa lainaan - vaikka unikouluun.
Voi,haikeaa aikaa teillä eletään!Jos asuisitte likempänä,mielihyvin voisin antaa lainaksi jonkun lapsukaisen:)Meidän pienimmäinen on nyt takertunut äitiin (1v7kk),johtunee tietenkin siitä luultavasti,että jollain tavalla vaistoaa,että kohta äitin kainalossa on vielä pienempi vauva <3 Mikä päivä tahansa tämän viikon aikana,jos Luoja suo,saamme kokea 10.nen kerran syntymisen ihmeen:)
VastaaPoistaSiunauksia, Suvi, yllesi ja pienen tulijan elämään!
PoistaVarjelusta myös kotijoukoille sairaalareissusi aikana.
Jos vain haluat niin kyllä sinä lapsia lainaan saat. Teidän perheellä on suuri sydän johon mahtuu myös vieraat lapset. Joten olisitte aivan mainio perhe tukiperheeksi jollekin pienelle ihmiselle.
VastaaPoista"Epävirallisena" tukiperheenä voimme toimiakin, mutta "viralliseksi" tukiperheeksi meitä ei kelpuuteta, koska meitä asuu "liikaa" näille neliöille.
PoistaToisaalta: ei tarvitse kuin mennä kotipihan penkille istumaan iltapäivällä, niin kohta on pieniä juttelemassa ja pyrkimässä syliin.
Kohta teillä on - ainakin muutaman vuoden kuluttua todennäköisesti lisää lapsenlapsia - alkaa uusi aika...
VastaaPoistaKärsivällinen odotus (kait) palkitaan tässäkin asiassa. Hyvin, hyvin hitaasti tämä asia kyllä edistyy.
PoistaOnneksi Jumalalla on monenlaisia projekteja ihmisten varalle. Jää vain rauhassa odottelemaan sitä uutta mikä täyttää päiväsi ja ehkä yösikin yhtä kiinnostavasti kuin 20 vuotta vauvojen seurassa.
VastaaPoistat. Koutokeinolainen
Minulla on sellainen tuntuma, että uusia projekteja on idullaan. Nöyrällä mielellä, avoimin mielin ja rukoillen niitä käymme vastaanottamaan.
PoistaValtavat halaukset Ruoholahdesta. Täällä pyöri viime yönä jokin pikku-Sandy ja aamulla vielä Laivuriin kävellessä oli riipaista eskarilaisen taivaan tuuliin. Laitan sähköpostia lähiaikoina.
Voi että antaisin aika paljon, jos saisin pienimmät hetkeksi vaikka hoitoosi. Sossuilla on muitakin idioottimaisia rajoituksia. Ei ihme, että lapset voivat nykyisin niin huonosti, kun maalaisjärki on päätöksistä kaikonnut. vaikka perheessä olisi vain 1 lapsi, ei se ole tae vanhempien jaksamiselle. Tiedänpä useamman suurperheen, jossa lapset voivat paljon paremmin kuin monessa pienessä perheessä
VastaaPoistaSijaisäiti
Elämä jatkuu ja me inehmot vanhenemme.Aikansa kutakin,kuten Saarnaajankirjassakin mainitaan,että kaikella on määräaikansa maailmassa.On aika nyt nauttia uudesta elämäntilanteesta ja uusista haasteistakin.Ehkä olisi aikaa myös omille unelmille ja toiveillekin ja jopa harrastuksillekin.Siihen toivotan viisautta ja siunausta.
VastaaPoistaVoi Sirkku, arvaas kuinka paljon mietin samanlaisia ajatuksia, vaikkakin Aapo vasta sen 11kk...mutta kun tää aika rientää niin kauheeta vauhtia ja viimeinen vauva kasvamassa taaperoksi. Kaikki tekemiset lasten kanssa on jotenkin ruvennu tuntumaan "luopumiselta". Haikeudella ajattelen aina kaikkia kivoja juttuja, että enää ensi vuonna se ja sekään ei enään toimi noin tai leiki noin...
VastaaPoistaajan ei tarttis pysähtyä, mutta voiskohan sitä hidastaa?
Olipa kauniita, haikeita äidin aatoksia. Huokaus. :)
VastaaPoistaSirkku, tulisitko meille unikouluttamaan? :) Vai laitetaanko tuo pieni paketti Seinäjoen asemalta Helsinkiin menevään junaan:)
VastaaPoista