Sormenjälkiä ikkunassa

- Hip-hei! pääsi suustani, kun riipaisin ikkunaverhon syrjään olohuoneen parvekkeen oven edestä ja avasin parvekkeen oven.
- Mikä on "hip-hei", kysyi mies. - Ai, kun aurinko paistaa...
- Aurinko paistaa ja on noin likaiset ikkunat!

Meidän olohuoneen ja keittiön ikkunat on pesty joskus varhaiskeväällä, mutta nyt niissä on suloisia sormenjälkiä sekä sisällä, että ulkona. Lisäksi ulkopuolella on nokea harmaaksi asti.

Vaikka kaupunkilaisen työt eivät istu eivätkä seiso, vaikka sataisi kuukauden yhtä soittoa, niin selvästi mieltäkohottavammalta tuntuu aloitella päivän töitä, kun aurinko suorastaan porottaa.
Pyykkien kuivaaminen ulkona alkaa olla jo vuodenajan perusteella aika nihkeää, eli kuivaa ei tule ollenkaan.
Kuitenkin elämän pieniä ylellisyyksiä on raikkaalle tuoksuvat vaatteet, niin parvekenykerämisestä ei malttaisi millään luopua. Nyt kun mies on koko kuukauden lomalla, on pyykin kanssa nykertämisestä tullut meille yhteinen harrastus. Hyvä onkin, sillä viisi koneellista päivässä ei tahdo millään riittää, vaikka lakanoidenvaihtoa pihtaan.

Kohta saamme hyvin arvokkaan, suorastaan kallisarvoisen vieraan. Nainen, joka on synnyttänyt ja kasvattanut elämäni rakkaimman ihmisen, tulee meille käymään. Arvostan hänen vierailuaan  myös siitä syystä, että hän joutuu kestämään kipua ja näkemään paljon vaivaa, kun tulee kaupungin tilaustaksilla meille.   

Helsingissä vanhukset ja vammaiset saavat tietyt kriteerit täytettyään ns. taksikortin, joka oikeuttaa heidät tiettyyn määrään matkoja kuukaudessa. Osa matkoista on tavallisia taksimatkoja ja osa kimppakyytiperiaatteella toteutettavia, jolloin matkustajan täytyy varautua istumaan kyydissä kierros pitkin kaupunkia, kun kyytiin poimitaan muita kyydin tarvitsijoita.
Olen muutaman kerran saattanut anoppiani paluukyydille ja silloin on tullut mieleen, että olisipa asiat hyvin hoidossa, jos kuljettaja osaisi ja ymmärtäisi suomea ja osaisi lukea karttaa tai käyttää navigaattoria.
Perille on anoppi aina päässyt ennemmin tai myöhemmin, mutta mielestäni vanhojen asiat ovat juuri niitä, jotka pitäisi hoitaa ensimmäisenä ja korkeatasoisesti.

Ihmiset, joille on annettu paljon elinpäiviä, ovat kaiken kunnioituksemme ja arvostuksemme ansainneet. Raamattukin siihen meitä kehottaa. Me, joilla on anoppi, voimme muistiamme virkistääksemme lukea uudestaan Ruutin kirjan Raamatusta ja ottaa esikuvaksemme Ruutin ja hänen anoppinsa Noomin suhteen.
Kun noudatamme Jumalan asettamia asioita, siunaukset on luvattu elämämme ylle.
Katsokaapas Ruutin kirjan viime jakeita: kun Ruut nai Booaksen ja synnytti pojan, mitä saikaan vanha Noomi vielä elämänsä iloksi - "Noomi otti pojan syliinsä, ja hänestä tuli pojan hoitaja."

Vaikkei meille nyt ihan noin suuria siunauksia elämään tähän hätään suotaisikaan, niin toivotan niitä pienempiä teille oikein roppakaupalla - alkaen poutapäivästä.