Vanhus lähellämme

Me suomalaiset olemme jotenkin vaisuja ja laiskoja suhtautumisessamme vanhoihin ihmisiin. Vanhojen ihmisten hoitolaitosten käytävät kumisevat tyhjyyttään vieratuntien aikana, valtakunnallisissa kyselyissä vanhukset kertovat suurimmaksi epäkohdaksi elämässään yksinäisyyden. Vanhaan aikaan, kun useamman sukupolven asuminen saman katon alla oli Suomessa yleisempää, puhuttiin helposti "sukupolvien välisestä kuilusta". Miniöiden ja anoppien, vävyjen ja appiukkojen välillä oli usein "pakkoliittoja", jotka näkyi ulkopuolisenkin silmiin viileinä väleinä.

Monessa kulttuurissa vanhukset ovat arvostettuja, kunnioitettuja ja heitä kohdellaan palvellen ja voimia ja vaivoja säästelemättä. Heiltä tullaan myös kysymään neuvoa, kun asian ratkaisemiseen tarvitaan elämänkokemusta. Sellaiseen suhtautumiseen olen törmännyt täällä todella harvoin ja silloinkin on kyseessä ollut poikkeuksetta romaniperhe.

Jos lähipiirissäsi ei ole yhtään vanhaa ihmistä, niin huomaa vanhat kaikkialla, missä liikut. Pidä silmät ja korvat auki ja ole herkkä tarjoamaan apuasi, jos havaitset iäkkään lähelläsi ehkä olevan avun tarpeessa. Täällä kaupungissa on mahdollisuus ilahduttaa vanhaa ja hitaasti kulkevaa ja asioivaa pelkällä hyväksyvällä, lämpimällä hymyllä.

Ennen vanhaan oli tapana "auttaa mummoja tien yli". Oudosti tuo pieni hyväntahdon ele on kuihtunut. Voi, miten monen vanhuksen olen kuullut viimeisen vuoden aikana sanovan, että kaupungilla liikkuessa heitä eniten pelottaa kulkea suojatiellä tien yli! Rynnivien ihmismassojen lisäksi eri korkeuksilla olevat korokkeet, luiskat ja kiskot ovat hankalia liikuntaesteisille tai heikkonäköisille.

Jos tuttavapiiriisi, sukulaisiisi tai naapureihisi kuuluu vanhuksia, niin nyt meidän on aika todella ryhdistäytyä. Meidän täytyy itse kunkin miettiä, kuinka voimme oikeasti ja käytännössä olla heille avuksi, iloksi ja hyödyksi. Suurin osa iäkkäistä ihmisistä ajattelee niin, että yrittää viimeiseen asti selvitä omin neuvoin vaivaamatta toisia avunpyynnöillään. Siksi he vaikuttavat meistä pärjääviltä ja hyvin toimeentulevilta.

Kyllä nyt on aika iloisella mielellä mennä kysymään "missä voisin olla avuksi?" Kun on sukulaisesta kysymys, voimme ihan hukuttaa vanhan hyvyydellä. Kyllä hän sitten ilmaisee, kun riittää.

Tuli mieleeni naapurissa asuva leskitäti, jolla on jälkipolvia jo neljännessä- viidennessä polvessa. Viime joulun alla hän kertoi, että on vakuuttelemalla vakuutellut lapsilleen ja heidän perheilleen, että haluaa viettää jouluaaton ihan yksin. Tämä suvun vanhin kun elää joka päivä kuin kuningatar läheistensä huomiossa ja huolenpidossa, vaikka asuukin yksin.

Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Lisäksi uskon, että on Jumalan mielen mukaista pitää huolta vanhoista.

Eilen aamulla sai nukkua pois 94-vuotias ystäväni. Oli hänen aikansa lähteä. Hänen ikäisensä ystävyys oli käsittämätön rikkaus minulle ja lapsillemme.