Olen 47-vuotias. Se ei ole enää nuoren naisen ikä, eli suunta on varttumiseen päin.
Joskus kuvittelee tietävänsä joltakin elämän osa-alueelta edes alkeet. Välillä minäkin luulen tietäväni jotakin lastenhoidosta tai huushollinpidosta ja ajoittain voisi luulla, että osaan organisoida perhettä toimintaan. On taas asioita, joiden kohdalla harmittelen taitamattomuuttani. Kielitaito on yksi sellainen, jota lähes häpeän. On surkeaa, että yli kymmenen vuoden opiskelun jälkeen ei osaa englannin kielen sanajärjestystä tai verbien taivutusta. Kertotaulutkin tahtoo unohtua, kun ei jatkuvasti niitä harjaannuta.
Mitä ihmissuhdetaitoihin tulee, on surullista huomata olevansa täysi noviisi, kun on kyse hienovaraisuudesta. Ja 25 avioliittovuotta ei todellakaan takaa sitä, että puoliso elää kanssani täydellisen hyvyyden ympäröimässä Eedenin puutarhassa.
Tänä aamuna 47-vuotias oppi taas elämästä ihan uuden asian. Kai jonkinlainen mutu-tuntuma minulla on joskus tähän asiaan ollut, mutta en ole sitä tiedostanut.
Katsoin maailmankuulun raamatunopettajan Joyce Meyerin ohjelmaa televisiosta samalla kun hörpin aamukahviani ja voitelin lapsille leipiä. Ja oppi oli tämä:
"Lakkaa yrittämästä tehdä itseäsi onnelliseksi. Ala tehdä muita ihmisiä onnelliseksi, niin sinä saat itsellesi Elämän. (Elämän isolla eellä.)"
Kun tarkastelen asiaa tarkemmin, huomaan kyllä, että elämäni keskittyy lähes koko ajan siihen, kuinka kokisin itseni mahdollisimman onnelliseksi kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa. Lisäksi huomaan pitäväni tuota ajattelutapaa jopa hurskaana tai peräti raamatullisena. Kuinka minä olisin mahdollisimman onnellinen.
Joyce Meyer mainitsi puheesaan, että Raamatussa puhutaan satoja kertoja elämästä ja vain parikymmentä kertaa Elämästä. Tuota Elämää täytyy ruveta tarkemmin tutkimaan Raamatusta.
Muistutan tässä blogiyhteydessä, että kirjoitan tällaisia huomioita elämästä vain siinä tarkoituksessa, että asioilla on merkitystä omassa elämässäni tai että koen ne tärkeiksi. Ei minulla ole tarvetta ryhtyä ketään opastamaan tai neuvomaan, kuinka kuuluisi elää.
Joskus kun käy niinkin, että jokin kirjoittamani huomio onkin jollekulle kannustava sana tai antaa iloa päivään. Silloin tällaisella kirjoitusharrastuksella on myös tarkoituksensa.
Hyvä oppi itse kullekin.
VastaaPoistaPaljon ajattelemisen asia kirjoitat.
Kiitos!
Samaa asiaa olen itsekin pohtinut paljon, tosin en ehkä noin uskonnolliselta näkökannalta. Jollakin tapaa olen "aavistanutkin", että todellinen onni tulee sillä, että tekee muita onnelliseksi, mutta en vain ole osannut sanoa sitä noin hyvin. Onko suurempaa onnea kuin nähdä toisen ihmisen hymyilevän onnellisena, kun itse tietää saaneensa sen (sanojen tai tekojen kautta) jotenkin aikaan. :-)
VastaaPoistaVoi, elä ole kielitaidostasi huolissisasi. Jos uskallat kuitenkin yrittää puhua englantia se riittää. Minulle aina sanottiin mennessäni ruotsinkieliseen yritykseen töihin että mukavaa että ainakin uskallat yrittää, vaikka kielioppi tai jokin sana saattoi olla hukassa. Sen jälkeen olen luottavaisin mielin ainakin yrittänyt työelämässä puhua ruotsia. Ainakin olen tullut ymmärretyksi.
VastaaPoistaSuomenkieleni on ainaki hukassa sanajärjestyksissä sekä lauseissa koska kotikieleni on ollut lapsuudessani englanti.
Mutta me äidit helposti hukataan se oma elämä. Siitä pitäisi pitää huolta ja olla onnellinen oma itse. Sillä voimalla jaksaa taas huolehtia omasta perheestä.
Voimia toisten palvelemiseen - samalla tulee itse annettua malli toisille ja ehkä hekin vuorostaan... ainakin itselle tulee hyvä mieli, kun on voinut olla toisille avuksi...
VastaaPoistaTuo on totta mitä sanoit, Sirkku. En tiedä liittyykö tämä aiheeseen, mutta olen pitkään elänyt yksin, sinkkuja, ja erään toisen sinkkuystävän kanssa totesimme, että usein meille asetettiin sellainen ennakko-odotus, että sinkkuina meidän pitäisi ajatella muita, eikä vain itseämme, mutta kukaan ei oikeastaan koskaan välittänyt siitä, mitä meille kuuluu tai mitä me haluamme, tai voimme Jos sinkku ei pidä ääntä itsestään, niin sitä ei kokemuksemme mukaan pidä kukaan muukaan. Ja tämä koettiin jotenkin itsekkäänä, vaikka kyse oli siitä, että "halusimme olla näkyvästi olemassa". Sama koskee varmasti joitakin äitejä, kuten Maiju totesi.
VastaaPoistaWinnie
Hei, luen blogiasi mielelläni, kirjoituksissasi on arkea, rauhallista tunnelmaa ja syvällistä pohdintaa.
VastaaPoistaJoslus vuosia sitten olinison marketin kassajonossa nuoren isän perässä, isällä ei sitten ollut rahaa kaikkiin ostoksiin ja hän joutui jättämään kassalle jotain tavaroita. Olen monesti harmitellut miksi en maksanut hänen puolestaan niitä puuttuvia euroja, sillä vaikka olen pienituloinen olisi minulla ollut siihen varaa. Siitä tapahtumasta jäi mieleeni ajatus "et kadu tekemääsi vaan kadut tekemättä jättämääsi". Ja se ajatus on ollut ohjeena kun olen miettinyt lämmittäisinkö lähimmäisen mieltä jollain pikkuasialla, joka on ehkä minulle ollut merkityksettömän tuntuinen, mutta jonka vastaanottaja muistaa pitkään. Tänä syksynä olen kahta asiaa pohtinut ja tämän ohjeen mukaan ratkaissut ja hyvin on "toiminut" ja onni on säteillyt minuunkin...
Tuo sama asia on tullut myös minulle vastaan ihan lähiviikkoina. Päätinkin yrittää tehdä jonkun kivan jutun/jonkun ihmisen onnelliseksi joka päivä. Eihän se paljoa vaadi, eikä sen tarvi olla mitään materiaalista. Kehu, lämmin sana tai vaikka vain halaus.
VastaaPoistaEn ole jokaisena päivänä onnistunut tai edes muistanut, mutta ainakin muutaman kerran olen onnistunut ja hyvän ja onnellisen mielen saanut itsellenikin.
Hanna