Suurperheen kesä kaupungissa

Lasten kesäloma alkaa olla jo siinä vaiheessa, että kaikki ovat hyvin sopeutuneet kouluttomaan elämään. Tällä hetkellä kokoonpanostamme puuttuu Kangasniemelle leiriohjaajaksi lähtenyt entinen Talouskoululainen, syksyn lähihoitajaopiskelija, sekä Kampaajatyttö, joka muutti omaan alivuokralaisasuntoon kesän korvalla. Koska hän kirkkain silmin sanoo, että kotiin ei ole ikävä, on todennäköistä, ettei routa aja tyttöporsasta kotiin. Hyvähän tuo olisi, jos napanuora noin helposti katkeaisi.
Ensi viikolla astuu armeijan palvelukseen toiseksi vanhin poika - se, joka keväällä vietti lakkiaisia. Poika valmistautuu armeijaan nukkumalla varastoon ja viettämällä paljon aikaa kavereiden kanssa. Ainakin äidistä se näyttää siltä. Kaisa on kova kiusoittelemaan veljeään ja veistelee armeijaanlähdöstä, että "sinne se kaksivuotias kakara menee päiväkotiin".

Koko sakilla emme tänä kesänä Kangasniemelle lähde. Syitä on kolme, oikeastaan neljäkin, koska isin kesäloma oli silloin toukokuussa. Suurin syy on raha, toinen vesi ja kolmas olosuhteet.
Maksamme edelleen kahta viime kesänä tehtyä koko perheen bussimatkaa, mummolan kaivon vesi ei riitä meidän perheen kulutukseen kahta päivää kauemmin ja olosuhteet on syytä hyväksyä kaunistelematta.
Halukkaat pääsevät kuitenkin mummolaan sopivissa kokoonpanoissa.

Jos tuota Pismin leirille ohjaajaksi mennyttä tyttöä ei lasketa, niin leiriläisiä ei juurikaan meiltä löydy. Ei ole ollut halukkaita ja minä en ketään patistele. Kun itse menin pitkin hampain lapsena leirille, päätin silloin, että jos minulla joskus on lapsia, en kyllä heitä leireille houkuttele. Olihan leireillä enimmäkseen kiva olla, mutta niin kamala koti-ikävä minua aina vaivasi, että sitä ei helpottanut edes leirin keittiössä työskennellyt oma äiti. Kun mieheni vietti lapsuuden kesänsä usein kesäsiirtoloissa, on suhtautumisemme kesäleireihin ollut, että jos joku sinne ruinaa, saa kaikin mokomin mennä, mutta me emme leirejä juurikaan mainosta.

Ei mummolaa, ei leirejä, ei isilläkään lomaa! Ankeaksipa vetää kaupunkilaissuurperheen kesän! Kaiken lisäksi isin työnantaja jätti taloudellisista syistä tänä kesänä henkilökunnan Linnanmäkipäivän järjestämättä. Ei edes Lintsiä!

Kesämme ei rakennukaan tällä kertaa niiden asioiden varaan, joita ei ole tai joita ei saada.
Otamme kesäloman rakennusaineiksi tämän kodin ja nämä ihmiset. Ei haittaa sade ja kylmä tuuli, kun on lämmin koti, jonne voi tulla. Kaikki ovat terveitä ja elämäänsä tyytyväisiä, kenelläkään ei ole stressiä, eikä paha olla. Jokaisella on oma sänky, jonne voi mennä päivänokosillekin, jos väsyttää. Ruokaa on riittänyt ihan jokaiseksi päiväksi, vaatteita on kasoiksi asti, kengätkin on löytynyt jokaiselle jalkaan (ja Miika saa perjantaina uudet lenkkarit, kun on isin tilipäivä).
Meillä on ollut ruhtinaallisesti aikaa viettää toistemme seurassa, jutella ja hassutella. Isoveljet käyvät iltaisin pelaamassa pienempien kanssa jalkapalloa, sählyä tai koripalloa. Meressä ovat käyneet uimassa ne, joita ei kylmä tuuli ole pelottanut. Lapset ovat viettäneet paljon aikaa kavereidensa kanssa, mutta jos joku on halunnut olla vain kotona, senkin on voinut vapaasti tehdä.
Ehkä talvi kaikkine vaatimuksineen ja velvotteineen otti niin koville, että kaikki nauttivat nyt siitä, että saa vapaasti olla tekemättä mitään kovin hyödyllistä ja tärkeää.