Tuttuja tunteita

Mies lähti hetki sitten viettämään vapaapäiväänsä mieluisiin, ilolla vastaanotettuihin ylitöihin. Ylityöt ovat siksi mieluisia, että ne ovat tänä vuonna olleet perin harvinaisia ja niiden vaikutus palkkapäivän hymyn leveyteen on merkittävä. Palkkapäivän hymy yleensä helpottuu iltaa kohden, kun puutelistaa on ruksittu ja pankkitunnusten kanssa räknäilty laskupinoa pienemmäksi.
Viimeksi suurta iloa meille toi Kierrätyskeskus. Hankintalistallamme oli joitakin asioita lapsille, joista sanoin, että katsotaan, saadaanko ne hankittua Kierrätyskeskuksesta ja vasta sitten haemme niitä kaupasta. Kaikkien tyytyväisyys oli silminnähtävää, kun puuttuvat varusteet löytyikin aivan käyttökelpoisina, osin uudenveroisina ja todella edullisesti. Harvemmin kuitenkaan niin hyvin sattuu kohdalle, että on juuri oikean numeroisia kenkiä tai sopivia ulkoiluhousuja kierrätettynä tarjolla.
Euroaikana tuntuu ainakin minusta siltä, että raha-asioista on tullut ärsyttävän paljon vaivalloisempia ja työläämpiä ja tällä tarkoitan nyt sitä, että markka venyi pidemmälle. Euro ei veny, se vain kilisten vilahtaa ohi sormien.
Pystynköhän minä koskaan suhtautumaan raha-asioihin tyynellä vakaudella, että "kyllä ne asiat aina järjestyy"?
Jos kohta 50 vuotta on minun kohdallani järjestynyt, niin ei se Jumala varmaan sitä varpusesta huolehtimiskohtaa Raamatusta poista edelleenkään. Muistatte varmaan lohdullisen maininnan "katsokaa varpusia...kuinka Isänne huolehtii...eikö paljoa ennemmin teistä, te vähäuskoiset".

Pienet asiat on suuria ja suuret pieniä.
Viime kesän tunnelmat pulahti eilen mielen pintaan, kun minua ahdisti taas se, etten voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Viime kesänä isän kunnon heiketessä olisin mielelläni suonut voivani olla fyysisesti enemmän läsnä. Äiti on nyt ollut huonommassa kunnossa ja vaikka mummolassa on auttavia käsiä ja jalkoja enemmän kuin aikoihin, niin äidin apuna olisin mielelläni. Äiti oli keväällä hyvin viisas, kun jätti kasvimaan laittamatta. Ison talon kaikkein välttämättömimmätkin työt vaativat kuitenkin tekijänsä. Onneksi Kuopion Veli on voinut olla paljossa avuksi käytännön asioiden hoitamisessa.
Puoliksi vitsinä sanoin miehelle eräänä päivänä, että koko Etelä-Savosta ei löydy ainuttakaan linja-autonkuljettajan avointa paikkaa, ei edes osa-aikaista. Kaikenlaisia oljenkorsia sitä käy nyppimään, kun mieli on malttamaton ja haluaisi jouduttaa asioiden kulkua.

Meidän kylpyhuoneen lattiaremonttiasia sen sijaan etenee. Alkuun pitäisi päästä ihan lähipäivinä ja meidän suihkuevakot talon vintille alkaa. Olin tyytyväinen, kun lattiaa katsastaneet "päättävät herrat" olivat samaa mieltä kanssani, että epoksilattia olisi kaikin puolin parempi vaihtoehto meidän tilanteessa, kun rakenteiden kuivatteluun joudumme joka tapauksessa. Kokemukseni epoksilattian puhtaanapidosta ja turvallisuudesta ovat olleet pelkästään myönteisiä.

Ai niin: tänään tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun meille syntyi hirmuiseen helteeseen peikkotukkainen tyttö.
Hän jatkoi vuoroparisarjaa tyttö-poika, tyttö-poika, tyttö-poika, tyttö- kunnes seuraavana kesänä syntynyt tyttö laittoi järjestelmän uusiksi.
Haen mansikkalaatikon synttärin kunniaksi. Jos löytyy mansikkakakun nälkäisiä, haen toisenkin.
(Olisi se kakku kyllä tehtävä! Pikkuveli vaimonsa kanssa taitaa poiketa tänään kesälomavisiitillä.)
Etsikääpä tekin tänään mansikoita suuhunne. Kohta tulee talvi ja sitten niitä ikävöidään.