keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Perinteinen rahkapiirakka

Tee ensin rahkaseos maustumaan jääkaappiin.
2 sitruunaa
1kg maustamatonta maitorahkaa
1dl kuohukermaa
11/2 dl sokeria
2 munaa
2tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja

Pese sitruunat ja raasta niiden kuori. Purista mehu toisesta sitruunasta. Sekoita kulhossa rahka, kerma, sitruunankuori, ja -mehu, sokerit ja munat. Lisää perunajauho siivilän läpi, ettei jää paakuiksi. Sekoita sileäksi ja laita jääkaappiin.

Pullataikina

1/2 l kermamaitoa
pala hiivaa
2dl sokeria
1tl suolaa
2 munaa
150g voita
3rkl kardemummaa
reilu 13 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää sokeri, munat, kardemumma ja suola. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja alusta kädellä. Lisää pehmeä voi alustamisen loppuvaiheessa ja tarkista jauhojen määrä vielä voin lisäämisen jälkeen. Taikina saa olla aika napakkaa, jotta saat sen kaulittua tappelematta.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Kun taikina on vähän kohonnut, ota siitä noin puolet jauhotetulle leivinpöydälle.
Kauli taikinaa pellin muotoon ensin pöydällä. Siirrä sen jälkeen levy reilusti uunipeltiä suuremman leivinpaperin päälle pöydälle. Kauli levy peltiä suuremmaksi ja vedä sitten leivinpaperi pullalevyineen pellille. Painele taikina pellin nurkkia myöten ja leikkaa taikina joko taikinapyörällä tai -lastalla niin, että piirakkaan jää vajaan sentin korkuinen reuna. Mitä ohuemmaksi saat taikinan kaulittua, sitä herkullisempi piirakasta tulee.
Anna pohjan kohota.
Leivo loppu taikina pyöreiksi pulliksi ja laita ne leivinpaperin päälle kohoamaan. Jätä reilut välit.

Melskuta yksi kananmuna mukissa lusikalla sekaisin. Voitele tällä kananmunalla kohonneen piirakkalevyn ulkoreunat. Kaada rahkaseosta levyn päälle ja tasoita pinta. Itse tykkään reilusta rahkasta.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla, kunnes reunat ovat mieleisen väriset. (10-15min)

Kun pyöreät pullat ovat nousseet, painele jauhotetulla lasinpohjalla syvennys muutaman pullan keskelle. Voitele reunat munalla ja käytä loppurahka pyöreisiin pulliin. Minulla rahkaa riitti vielä yhdeksään pyöreään pullaan. Loput pullat tein voisilmäpulliksi (6kpl). Kahdella teelusikalla painetaan voinokare pullan keskelle, voidellaan munalla ja voin päälle teelusikallinen sokeria.
Jos jääkaapistasi löytyy vielä omenasosetta, on nyt oivallinen tilaisuus tehdä pakasteeseen pahan päivän varalle pyöreitä omanapullia. (Syvennys pullan keskelle, hilloa päälle ja ropsaus kanelia)

Rahkapiirakka on parasta kunnolla jäähtyneenä. Leikkaa jäähtynyt piirakka sopiviksi paloiksi ja pakasta osa. Laita leivinpaperipalat kerrosten väliin, jottei rahka tartu.

Asiaan liittyviä vinkkejä:
- tiskipöydän metallinen sivutaso on hyvin puhdistettuna hyvä leipomispaikka. Taikina on metallipöydällä hyvä kaulia ja tason peseminen leipomisen jälkeen helppoa vieressä olevan tiskialtaan ja raanan takia
- jos sinulla ei ole tiedossa käyttöä toiselle kuoritulle sitruunalle, leikkaa se kahtia ja laita puolikkaat jääkaapin tai kylmiön hyllyille raikastimeksi. Käytä esim. siivouksessa kylpyhuoneen tai vessojen pintojen raikastamiseen ja puhdistamiseen
- voimakastuoksuisten elintarvikkeiden (esim. kalan) käsittelyn jälkeen saat hajun käsistä pois hieromalla niihin sitruunaa
- kulkiessasi karkkikauppojen ohi, pyydä karkkirasioita pakastusrasioiksi. Rahkapiirakkapalojen pakastamiseen karkkilaatikko on oikein hyvä

Riippuen siitä, kuinka hyvistä tarjouksista piirakan raaka-aineet ostat, koko lystin hinnaksi ei tullut kuuttakaan euroa. (Voisin laittaa vaikka kahvilan pystyyn!)

2 kommenttia:

  1. Miekin leivoin eilen noin 80 karjalanpiirakkaa ja sen jälkeen lähes siun ohjeella, ilman sitruunaa ja täyte rusinoilla höystettynä, rahkapullia. Niistä tuli tosi meheviä, riittävät meillä pitkään kahvileiviksi. Suolaiset sen sijaan häviävät pakkasesta nopeasti. Hintaa ei ole tullut laskettua, mutta leivinuunissa, puut itse haalittuja,ja tärkein: leivonta on kivaa!

    VastaaPoista
  2. Rahkapiirakka on kyllä ihanaa ja juuri tuollainen pullapohjaan leivottu. Kiitos ohjeesta, tätä voisi kokeilla. Suurissa kaupungeissa Makuunit jakaa karkkirasioitaan ilmaiseksi, ulko-ovien lähistöllä on yleensä laatikko, joista voi muovirasioita ottaa mukaansa :) Aika hienoa, että kierrättävät rasiansa tuolla tavoin niitä tarvitseville.

    VastaaPoista